Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
vuonna -57 syntynyt äitini kertoo kuinka sotavuosien jälkeen hänen lapsuudessaan oli pula kaikesta
27.11.2017 |
Mikähän juttu tuo on kun tarkemmin ajattelee; hän syntyi yli 10 vuotta sodan loppumisen jälkeen ja ollut teini ikäinen -70 luvulla, oliko silloin muka jokin pula-aika?
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1951, ja silloin oli vielä pulaa melkein kaikesta. Sokeri,kahvi ja vehnäjauhot olivat niin sanotusti kortilla. Eli säännösteltyä. Jokaisella perheenjäsenillä oli elintarvikekortti johon oli merkitty minkä verran es.sokeria olit oikeutettu ostamaan kuukausdessa. Kun lapsi syntyi,hänelle annettiin nopeasti nimi, jotta hän sai oman elintarvikekortin.
Säännöstely loppui 1954 eli sinä et siitä muista yhtään mitään. Ap:n äidin elämässä ei säännöstelyä ollut lainkaan ja 50-luvun lopulla alkoi talouden nousu kun sodan jälkeen oli päästy jaloilleen. Ap:n äiti on tyypillinen marisija, joka yrittää väittää lapsuuttaan huonommaksi kuin se onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani muuttivat 1960 remontoituun taloon. Jääkaappi oli, pesukone saunalla, vesijohtoja tai sisävessaa ei ollut.
Uudet huonekalut ja lapsille kaksi huonetta. Ja rantamökki erikseen.
Telkkari 1964.
Oli me 60-luvun loppuun asti tasokkaammin aauvia kuin muut. 1970-luvun alkoi tulla isoja hienoja yksitasoisia taloja, joissa sisäsauna ja kylmiö. Lapsille omat huoneet. Ylipäätään lapsiluku laski. Muodikasta oli kaksi lasta, kun meitä oli vielä neljä.
Äitini syntyi 1958 ja kyllä hänen lapsuudessaan oli jääkaappi..ja televisio tuli myös 1960-luvun alkupuolella.
Olen syntynyt 1957. Vanhempani olivat tavallista keskiluokkaa. Asuimme hyvinvoivan kunnan kirkonkylässä kerrostalossa, jossa normaalit mukavuudet. Meillä on aina ollut jääkaappi ja sähköliesi ja pesukone. Radion lisäksi tuli mustavalkotelevisio v. -62. Mosse vaihtui uutena ostettuun länsiautoon v. 64. 60-luvulla paistoi aina aurinko ja ihmisillä oli iloisen näköiset vaatteet. Kaupasta ostettiin uusia vaatteita - farkut olivat mageet. Musiikki oli kivaa ja telkkarissa kivoja lapsille sopivia sarjoja. Panimon edustaja toi kotiin joka toinen viikko korillisen limonadeja. Kaupasta sai HP-kastiketta. Appelsiinit ja banaanit olivat arkipäivää. Kesällä matkailtiin - oli Sopu-teltta, joskus öisin paleltiinkin, mutta Suomea nähtiin. Isän kotipaikalla käytiin kesälomalla elämässä maalaiselämää. Maalla ei juuri henkilöautoja ja kodinkoneita ollut, mutta elivät työteliästä ja onnellista elämää. Varsinaisesti ei heilläkään mistään ollut puutetta.
70- luvun alkupuolella oli suomessa paljon oikeata köyhyyttä, sellaista " lumi teki enkelin eteiseen" - meininkiä. Isolla osalla alkoi kuitenkin jo mennä ihan mukavasti. Ei se mahdotonta ollenkaan ole, jos oli köyhä perhe tuolloin, niin ei ollut mitään sellaista ruhtinaallista sossutukea kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä 1960-luvulla ollut jääkaappia. Pakastin sen sijaan maaseudulla hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille. Pakastin sopi hyvin maaseudulle, jossa teurastus tai metsästys saattoi tuoda käyttöön suuren määrän lihaa. Samaten metsän marjat ja oman puutarhan sato saatiin pakastimeen säilöön.
Vuonna 1973 peräti 9:llä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen.
(https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakultt…)
Vuonna 1966 Suomessa oli 1 384 000 kotitaloutta (http://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_tau_001_fi.ht…).
Näistä luvuista voi yhteensä päätellä, että noin 60-luvun puolivälissä on puolessa suomalaisista kotitalouksista ollut jääkaappi. Vuosikymmenen loppuun mennessä ne ovat yleistyneet nopeasti. Eli sekä "ei ollut jääkaappia" ja "totta kai oli jääkaappi" -väittäjät ovat yhtä oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
70- luvun alkupuolella oli suomessa paljon oikeata köyhyyttä, sellaista " lumi teki enkelin eteiseen" - meininkiä. Isolla osalla alkoi kuitenkin jo mennä ihan mukavasti. Ei se mahdotonta ollenkaan ole, jos oli köyhä perhe tuolloin, niin ei ollut mitään sellaista ruhtinaallista sossutukea kuin nykyään.
yvin
Muistan kun koulussa jaettiin vaatteita vähävaraisille, tilanne oli vielä järjestetty jotenkin nolaavasti niin että lomake vaatteiden anomiseen piti hakea luokan edestä opettajalta tms., ja kuinka luokkakaverini kysyi sainko mitään ja iloisena kertoi että hänelle tulee uudet kumisaappaat. Ja sitten oli kesäsiirtolat varattomien perheiden lapsille. Meillä meni sen verran hyvin että ei tuollaisia avustuksia haettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 1950 ja asuimme maalla, ei mitenkään varakkaassa perheessä.
Tuon leipäressun muistan minäkin, oli ihmeen hyvää.
Kerran menin naapuriin ja siellä naapurin minua hiukan isompi poika paistoi pannulla kypsän porkkanan siivuja. Ei ollut muuta kuin niitä ja leipää ja maitoa. Ainakaan sillä kertaa.
Muistan kuinka herkkua oli lihapullat kun jo muualla asuva siskoni tuli kotiin ja paistoi ison vadillisen. Hän varmaan sääli minua ja osti ja teki aina jotain hyvää ruokaa kun tiesi, että viikolla syötiin huonommin.
Kyllä monesta oli puutetta ja sota-aika loi vielä varjoaan niin ihmisiin kuin elinoloihinkin. Joillain miehillä puuttui käsi tai jalka tms.
Menin kouluun 1957 ja silloin ns. alakoulu jossa kaksi luokkaa, samassa luokassa ja sama opettaja. Sinne tuotiin ruoka maitokärryillä tonkissa, ja piti olla oma maitopullo ja eväät.
Oli yleensä puuroja ja keittoja. Mieleeni jäi "luuton luukeitto". Siinä oli vissiin keitetty luita ja sitten otettu ne luut ja pois, ehkä mukana hiukan lihaa. Muistaakseni siinä oli jotain ryynejä ja lientä myös. Ehkä suurustettu vehnäjauhoilla. Ei se pahaa ollut, mutta ei kovin ruokaisaa. Pulpetin päälle piti olla oma ruokaliina ja sitten lautaset ja lusikat jakoi järjestäjä. Siinä omassa pulpetissa syötiin.
Sitten mentiin yläkouluun noin puolen kilometrin päähän. Siellä oli keittola pihan reunassa, siitä siis vietiin sinne alakouluun ruoka. Keittäjä kuljetti tai joskus isommat oppilaat.
Mutta samoin sieltä keittolasta tuotiin ruoka ja se syötiin omassa luokassa omassa pulpetissa.
Myöhemmin ruokaan tuli enemmän vaihoehtoja.
Syksyisin piti oppilaiden tuoda puolukoita kouluun keittolaan ruoan lisukkeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä 1960-luvulla ollut jääkaappia. Pakastin sen sijaan maaseudulla hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille. Pakastin sopi hyvin maaseudulle, jossa teurastus tai metsästys saattoi tuoda käyttöön suuren määrän lihaa. Samaten metsän marjat ja oman puutarhan sato saatiin pakastimeen säilöön.
Vuonna 1973 peräti 9:llä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen.
(https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakultt…)
Vuonna 1966 Suomessa oli 1 384 000 kotitaloutta (http://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_tau_001_fi.ht…).
Näistä luvuista voi yhteensä päätellä, että noin 60-luvun puolivälissä on puolessa suomalaisista kotitalouksista ollut jääkaappi. Vuosikymmenen loppuun mennessä ne ovat yleistyneet nopeasti. Eli sekä "ei ollut jääkaappia" ja "totta kai oli jääkaappi" -väittäjät ovat yhtä oikeassa.
Näin oli ja jääkaapit olivat kaupungeissa yleisempiä. Maalla ruokaa säilytettiin yleisesti vielä kellarissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt -58 , Helsingissä isoon perheeseen. Asuimme kerrostalossa muiden duunariperheiden kanssa. Koska perheet olivat vielä tuolloin melko suuria, olivat äidit useimmiten kotona. Harvemmat naiset kävivät töissä, se yleistyi myöhemmin, kunnallisten päiväkotien myötä, kun naisia tarvittiin työvoimaksi kasvavaan talouteen.
Aineellisesti köyhä, mutta henkisesti rikas lapsuus. Kavereita oli yllin kyllin ja kotiäidit pitivät meidät kurissa, samoin talonmies, joka oli hyvin arvostettu henkilö sekä lasten että aikuisten arvostama. VAin mielikuvitus oli rajana leikeissämme. Vaattteet olivat vanhempien sisarusten vanhoja tai sukulaisilta ja hieman paremmin toimeentulevilta naapureilta saatuja .
Joskus sain äidin tekemänä aivan uusia vaatteita ja se oli juhlaa. Myös jälkineet kierrätettiin, uusia sain vasta toisellakymmenellä ollessani.
Kasvoin vauhdilla ja olin laiha, takeista kävivät hihat aina lyhyiksi. ÄIti kutoikin niihin siinä vaiheessa resorit ja taas mentiin. Sukkahousuja ei ollut ja sukkanauhaliivit olivat todella ikäviä. Nekin olivat sisarusten vanhoja ja kulahtaneita, ne nappisysteemit eivät koskaan pysyneet kiinni. Yksi vahvimpia talvimuistojani on likomärät lapset ja kylmät kädet, rukkasia ei ollut, koska ne olivat kalliita.
Lihavat ihmiset olivat harvinaisia, koska työ oli fyysisempää kuin nykyään, eikä kotitöitä helpottamassa ollut kodinkoneita. Kaikki ruoka ja levonnaiset tehtiin itse, herkkuja ei juurikaaan ollut ja jos oli, ne olivat itse tehtyjä. Ei ollut varaa mihinkään ylellisyyksiin, joten muistan hyvin, kun vierailulle tulut paremmintoimeentuleva sukulainen toin meille lapsille yhteisen karkkipussin. Vau!
Silakan haju oli kamala, sitä oli usein, koska se oli silloin halpaa. Usein koko rappukäytävä haisi paistetuille silakoille.
En usko juuri kenenkään lapsen kokoneen elämää köyhäksi, koko ympäristömme oli duunariperheitä, joten lähes kaikki olivat samassa veneessä. Toki muistan pari tyttöä, jotka olivat perheensä ainoita lapsia ja molemmat vanhemmat kävivät töissä, joten heillä oli aineellisesti selvästi enemmän kaikkea.
Vasta oppikouluun mennessäni tajusin perheiden väliset tuloerot. Oppikouluun pyrittiin pääsykokeilla siihen aikaan ja hyvänä oppilaana pääsin yhteen parhaista kouluista, lukukausimaksuista vapautettuna vapaaoppilaana. Siellä oli kavereita kodeista, joiden elämä oli aivan toisenlaista kuin meillä, mutta pääasiassa aineellisesti. Omat vanhempani olivat sivistäneet itseään omaehtoisesti ja kotonani arvostettiin lukemista todella paljon. Vieraita kävi usein ja me kävimme vierailuilla, oli kiva kuunnella aikuisten keskusteluja (lapset eivät silloin härinneet vanhempien keskusteluja, saivat osallistua, mutta eivät puhua päälle tai häiritä metelillä) varsinkin yhteiskunnallisista asioista.
Kiinnostus yhteiskuntaan ja tietämys olivat vahvasti läsnä kodissani. Elimmehän aikaa, jolloin alettiin tosissaan keskustella yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja tulonjaosta. Niinpä minullekin jäi siitä vahva kiinnostus niitä asioita kohtaan ja sain tietysti omakohtaisesti kokea hyvinvointivaltion synnyn. Jo parikymmentä vuotta on hyvinvointivaltiota ajettu alas, mikä köyhistä oloista kotoisin olevalle on kauhistus.
Olen kouluttautunut - kiitos hyvinvointiyhteiskunnan - ja sijoittunut hyväpalkkaisiin tehtäviin. Silti sydämeni vuotaa verta seuratessani, kuinka hallitus toisensa jälkeen tekee päätöksiä, jotka kurjistavat etenkin kaikkein heikommassa asemassa olevia - ja vaikuttavat siten lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Sosiallinen nousu, jonka itse koin, on mahdollista yhä harvenevalle joukolle.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän juttu tuo on kun tarkemmin ajattelee; hän syntyi yli 10 vuotta sodan loppumisen jälkeen ja ollut teini ikäinen -70 luvulla, oliko silloin muka jokin pula-aika?
No hän muistaa-60 luvun alkua, jolloin oli monista asioista pulaa, riippuen vielä siitä, missä äitisi asui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1957. Vanhempani olivat tavallista keskiluokkaa. Asuimme hyvinvoivan kunnan kirkonkylässä kerrostalossa, jossa normaalit mukavuudet. Meillä on aina ollut jääkaappi ja sähköliesi ja pesukone. Radion lisäksi tuli mustavalkotelevisio v. -62. Mosse vaihtui uutena ostettuun länsiautoon v. 64. 60-luvulla paistoi aina aurinko ja ihmisillä oli iloisen näköiset vaatteet. Kaupasta ostettiin uusia vaatteita - farkut olivat mageet. Musiikki oli kivaa ja telkkarissa kivoja lapsille sopivia sarjoja. Panimon edustaja toi kotiin joka toinen viikko korillisen limonadeja. Kaupasta sai HP-kastiketta. Appelsiinit ja banaanit olivat arkipäivää. Kesällä matkailtiin - oli Sopu-teltta, joskus öisin paleltiinkin, mutta Suomea nähtiin. Isän kotipaikalla käytiin kesälomalla elämässä maalaiselämää. Maalla ei juuri henkilöautoja ja kodinkoneita ollut, mutta elivät työteliästä ja onnellista elämää. Varsinaisesti ei heilläkään mistään ollut puutetta.
On tuo kyllä kohtalaisen varakasta elämää sen ajan menoksi jo. Mutta tietenkin teidänkin kaltaisia perheitä oli.
Meillä saattoi 70-luvulla saada lauantaisaunaan pikkupullon (1/3 litra) limua, ei sitä muulloin juotu. Ja 70-luvun alkupuolella sai yhden hedelmän päivässä, ei enempää. No olihan ne tietysti sillä tavoin arkipäivää. Äitini ajatteli että ne ovat terveellisiä, mutta olivat kuitenkin niin kalliita myös ettei enempään ollut mahdollisuuksia. 60-luvulla oli varmaan vielä himpun verran köyhempää, mutta sitä en enää muista.
Muistan tuon vaate- tai kenkäavustusten jaon. Vaikka itse en niitä saanut, niin vaikka itse olin lapsi, niin tajusin, että oli nolosti hoidettu.
Edellispäivänä opettaja ilmoitti, että huomenna jaetaan ne laput ja piti olla koulussa jos oli jaettavien joukossa, Sitten tosiaan opettaja huusi nimeltä luokan eteen ja antoi sen lapun kaikken silmien edessä.
Muistan, että ensin alkuun kait oli ihan ne kengät ja vaatteet jo valmiina siellä ja sitten opettaja kysyi kengännumeron tms. Monoja ainakin jaettiin niin.
Oli varsin huonoa psykologiaa siihen aikaan. Olisi voinut asian hienovaraisemminkin hoitaa.
Jotkut lapset eivät nähneet asiassa mitään nolottavaa, mutta osa kyllä ja jotkut kiusasivatkin niitä lapun tai monojen saaneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sukulainen oli hyvässä työssä Lännen tehtailla ja meille tuli jouluksi aina iso paketillinen säilykkeitä, suklaarasia ja muita herkkuja häneltä.
Kaupasta tilattiin jouluksi myös kokonainen laatikko punaisia omenoita.
Edelleen muistan noi.😊
Viikonloppuisin saatiin joskus neöjälle lapselle yksi pieni limsapullo. Puolen litran jäätelöpaketti joskus harvoin.
Jouluna ja isän syntymäpäivänä oli kaupan täytekakku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä 1960-luvulla ollut jääkaappia. Pakastin sen sijaan maaseudulla hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille. Pakastin sopi hyvin maaseudulle, jossa teurastus tai metsästys saattoi tuoda käyttöön suuren määrän lihaa. Samaten metsän marjat ja oman puutarhan sato saatiin pakastimeen säilöön.
Vuonna 1973 peräti 9:llä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen.
(https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakultt…)
Vuonna 1966 Suomessa oli 1 384 000 kotitaloutta (http://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_tau_001_fi.ht…).
Näistä luvuista voi yhteensä päätellä, että noin 60-luvun puolivälissä on puolessa suomalaisista kotitalouksista ollut jääkaappi. Vuosikymmenen loppuun mennessä ne ovat yleistyneet nopeasti. Eli sekä "ei ollut jääkaappia" ja "totta kai oli jääkaappi" -väittäjät ovat yhtä oikeassa.
Näin oli ja jääkaapit olivat kaupungeissa yleisempiä. Maalla ruokaa säilytettiin yleisesti vielä kellarissa.
Joo, muistan kun mummolan keittiön lattiassa oli luukku, josta pääsi kömpimään keittiön alapuoliseen kellaritilaan. Se oli vähän pelottava paikka enkä itse siellä käynyt. Jääkaappi mummolaan ilmestyi vasta pajon myöhemmin, joskus 70-luvun jälkipuolella kai.
Anoppi kertoi, että kun heille syntyi neljäs lapsi, oli esikoinen ihmetellyt, miten nyt pärjätään, kun ennenkin oli ollut niin tiukkaa.
Anoppi oli vain todennut siihen, miten helppoa on jakaa omena neljään osaan entisen kolmen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 1964 suomalaiset kotitaloudet omistivat 578 000 jääkaappia ja 4000 pakastinta. Useissa maalaistaloissa ei vielä 1960-luvulla ollut jääkaappia. Pakastin sen sijaan maaseudulla hankittiin nopeasti sen tultua markkinoille. Pakastin sopi hyvin maaseudulle, jossa teurastus tai metsästys saattoi tuoda käyttöön suuren määrän lihaa. Samaten metsän marjat ja oman puutarhan sato saatiin pakastimeen säilöön.
Vuonna 1973 peräti 9:llä kymmenestä kotitaloudesta oli jääkaappi. Pakastin alkoi yleistyä 1970-luvulla. Vuonna 1971 vain joka kymmenes kotitalous omisti pakastimen. Vuonna 1990 peräti 4/5-osaa kotitalouksista omisti pakastimen.
(https://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-tavaton-ruoka-ja-tapakultt…)
Vuonna 1966 Suomessa oli 1 384 000 kotitaloutta (http://www.stat.fi/til/tjt/2012/03/tjt_2012_03_2014-04-04_tau_001_fi.ht…).
Näistä luvuista voi yhteensä päätellä, että noin 60-luvun puolivälissä on puolessa suomalaisista kotitalouksista ollut jääkaappi. Vuosikymmenen loppuun mennessä ne ovat yleistyneet nopeasti. Eli sekä "ei ollut jääkaappia" ja "totta kai oli jääkaappi" -väittäjät ovat yhtä oikeassa.
Näin oli ja jääkaapit olivat kaupungeissa yleisempiä. Maalla ruokaa säilytettiin yleisesti vielä kellarissa.
Joo, muistan kun mummolan keittiön lattiassa oli luukku, josta pääsi kömpimään keittiön alapuoliseen kellaritilaan. Se oli vähän pelottava paikka enkä itse siellä käynyt. Jääkaappi mummolaan ilmestyi vasta pajon myöhemmin, joskus 70-luvun jälkipuolella kai.
Rintamamiestaloissa ns ruokakomero oli tyypillisesti portaiden alla. Niin meilläkin. Ihan korkee tila, ikkunakin.
Olisi tosi kätevä nykyäänkin!
Maaseudulla asuminen ei mitenkään suoraan korreloi köyhyyteen. Tulonjakotilastoissa on suurituloisimpana ryhmänä vuodesta toiseen maatalousyrittäjät (ryhmiä on seitsemän: yrittäjät, maatalousyrittäjät, ylemmät, alemmat toimihenkilöt, työntekijät, eläkeläiset, muut). Se että jotkin uudet asiat, kuten 60-luvulla jääkaappi, tulivat maaseudulle jälkijunassa, voi johtua myös tottumuksista ja kulttuurin hitaudesta eikä suoranaisesta rahapulasta. Ajateltiin, että jääkaappia ei tarvita, kun on kellarit. Ruokia myös käytettiin monipuolisesti tekemällä itse kaikkea mahdollista syötävää, joten elintarvikkeet eivät päässeet vanhenemaan. Ja käsitys siitä, mikä on "vanhentunutta", oli erilainen kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon vaate- tai kenkäavustusten jaon. Vaikka itse en niitä saanut, niin vaikka itse olin lapsi, niin tajusin, että oli nolosti hoidettu.
Edellispäivänä opettaja ilmoitti, että huomenna jaetaan ne laput ja piti olla koulussa jos oli jaettavien joukossa, Sitten tosiaan opettaja huusi nimeltä luokan eteen ja antoi sen lapun kaikken silmien edessä.
Muistan, että ensin alkuun kait oli ihan ne kengät ja vaatteet jo valmiina siellä ja sitten opettaja kysyi kengännumeron tms. Monoja ainakin jaettiin niin.
Oli varsin huonoa psykologiaa siihen aikaan. Olisi voinut asian hienovaraisemminkin hoitaa.
Jotkut lapset eivät nähneet asiassa mitään nolottavaa, mutta osa kyllä ja jotkut kiusasivatkin niitä lapun tai monojen saaneita.
Mielenkiintoisia muisteloita jotka voin allekirjoittaa aikakauden lapsena.
Köyhäin avustus oli niin häpeälistä siihen aikaan, ettei ihmiset ottaneet sitä vastaan vaikka olisi ollut tarve. Muistan kun siitä puhuttiin aikuisten kesken ja lapset kuulivat. Perheemme ei ollut vissiin köyhimmästä päästä.
60-luvun alussa tuli alennusmyynnit pikkukaupunkiin ja maalta matkustettiin ostoksille linja-autolla. Isä ja sisareni ja minä. Ostettiin talvitakit , hatut ainakin ja muistan edelleen millaiset ne oli. Kotona sanottiin ettei saa kenellekään kertoa et on hankittu alennusmyynnistä. Sekin oli häpeällistä. Ilmeisesti en kertonut eikä kukaan muukaan kertonut kun oli jotain alennusmyynnistä ostanut.
Piti tulla omillaan toimeen oli ainakin omien vanhempien motto.
Nylkyään taas kehutaan miten on löytänyt jotain alesta, kirppareilta tms.
Alue: Aihe vapaa
Maalla ei ollut edes sähköjä monissakaan kylissä vielä 50-60 luvun vaihteessa. Siihen mennessä valoa saatiin kaasuvalolla ja ruuat pidettiin kellarissa, joka ei vastannut jääkaappia. Ruokaa tehtiin vain sen verran, ettei jäänyt säilytykseen.
Muistan kuinka kaikki piti käyttää tarkoin. Kuivasta leivästä sai leipäressua ja maitolämmitystä. Niillä nimillä niitä leivistä saatua ruokatähteitä kutsuttiin.
Leipäressu paistettiin voissa, siihen sai laittaa kaikenlaista kuivahkoa leipää paloina ja oli yleensä ohrarieskaa, ruisleipää ja näkkileipääkin. Paistokseen lisättiin nesteeksi maitoa tai kermaa. Jotkut paistoivat sitä siankylkirasvassakin. Hyvää oli ja ruokaisaa.
Maitolämmitys oli keitto, jossa pohjana maito ja siihen lisättiin kaikenlaista kuivaa leipää ja kiehautettiin ja haudutettiin hieman että kaikki leivät pehmenivät.
Parhaan kaverin kotona muistan saaneeni paistettua kaurapuuroa, joka oli edellisen päivän tähteeksi jäänyttä puuroa. Puuro lohkaistiin paloiksi ja kaverin äiti paistoi voissa. Vieläkin muistan sen karamellisen maun kun sokerin ja maidon kanssa sitä syötiin.