Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lastentarhanopettajien itsensäkorostus
25.11.2017 |
Kovinkaan monella alalla en ole törmännyt tuollaiseen tietyn työntekijäryhmän eräänlaiseen nokka pystyssä kulkemiseen, missä vähemmän koulutettuja katsotaan säännönmukaisesti nenänvartta pitkin. Lähtökohtana monella lastentarhanopettajalla tuntuu olevan, ettei heidän kollegoinaan olevista lastenhoitajista ole oikein mihinkään, vaan, että lastenhoitajilta puuttuu sivistys ja he kelpaavat lähinnä kurahousuja pukemaan ja vaippoja vaihtamaan tms. Vähän väliä pyritään vetämään hajurakoa "opettajien" ja "hoitajien" välille.
Olen miettinyt, että johtuuko tämä pohjimmiltaan siitä, että päivähoidossa on melko vähän käyttöä esim. yliopistossa omaksuttaville tiedoille. Melkein koko työ (ainakin eskarin ulkopuolella) on sitä tavallista puurtamista josta lopulta selviää hyvin melko pienelläkin koulutuksella, kunhan persoona ja asenne ovat sopivat. Lastenhoitajien koulutus riittää hyvin jopa "vaativien" liikuntatuokioiden, aamupiirien yms. järjestämiseen ja näitä he myös harjoittelevat paljon ammattikoulussa. Lasten perushoidosta puhumattakaan, joka on se ylivoimaisesti suurin työmomentti.
Ilman muuta tällainen tilanne turhauttaa lastentarhanopettajia. He ovat kouluttautuneet asiantuntijatehtäviin, mutta heidän työnsä ei ole asiantuntijatyötä yleensä kuin pieneltä osin ja he näkevät alhaisemmin koulutettujen kollegoiden selviävän useimmista työtehtävistä yhtä hyvin tai jopa paremmin. On aika luonnollista, että se johtaa pyrkimyksiin vetää teennäistä hajurakoa itsensä ja muiden välille, jottei oma koulutus alkaisi tuntumaan merkityksettömältä.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pedagogiikasta en tiedä, mutta ihan arjen hoitotilanteissa olen huomannut lastentarhanopettajien olevan sensitiivisempiä kuin hoitajien.
Esimerkiksi ulkoiluissa lastentarhanopettajat kiinnittävät enemmän huomiota siihen, ovatko lapseni yksin, ja edesauttavat ryhmäytymistä. He myös huomaavat ja kertovat minulle, jos vaikka lapsi on ollut innoissaan saksilla leikkaamisesta tai tarvitsee kotona harjoittelua kynäotteen kanssa. Hoitajat taas sanovat "ihan hyvä päivä oli". Opettajat myös halivat ja hellivät lapsia enemmän.
Nämä havainnot ovat toki vain yksittäistapauksia, mutta kolmen lapsen kokemuksella kuitenkin.
Tässä voi olla sellainen asia että lastenhoitajat eivät saa alempikoulutettuna puhua mitään muuta kuin "hyvä päivä oli" vaikka heillä olisikin havaittua tietoa ja näkemystä ja neuvojakin annettavana. Monissa päiväkodeissa vain lto saa tehdä niin.
Miksi, sitä sopii ihmetellä.
Onko myös haliminen ja helliminen lastentarhanopettajan yksinoikeus?
Ei. Meillä nimenomaan hoitajat halaavat. Voihan sekin olla kiellettyä joissain päiväkodeissa. Päiväkodin johtajalla (joka usein on lto) on yllättävän paljon valtaa.
Joissain paikoissa haliminen on kielletty kun pelätään pedofiliaa.
Mitä helvettiä?!? Onneksi en ole törmännyt tollaseen. Tärkein asia eli turvallisuuden tunne kielletään, kun ei saa varmaan syliinkään ottaa tai lohduttaa?
No mutta kuules. Nykyisin on tärkeintä pedagogia. Siis todellakin pedagogia, jota voi toteuttaa vain yliopistossa opisellut lto. Ei nykyisin pidetä tärkeänä turvallisuutta ja sylissä pitämistä. Lastenhoitajat kyllä pitäisivät lapsia sylissä, mutta kun heillä on siihen väärä ote pedagogian huomioon ottaen, niin näistä asioista on luovuttu. Lto voisi periaatteessa halata tai pitää sylissä pedagogiset seikat huomioon ottaen, mutta heillä ei ole siihen aikaa. Heidän aikansa menee pohtimiseen miten lapsi voisi pedagogisesti kehittävästi leikkiä tilassa, joka on lto:n pedagogisesti juuri siihen paikkaan soveltuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama asia, joista olen keskustellut lastenhoitajien kanssa Helsingin kunnallisessa päiväkodissa, kun lähihoitajakoulutuksessa ei oltu annettu näihin riittäviä eväitä. Ryhmässä oli siis 3 nuorta hoitajaa ja minä nuori ope:
- Reilun vuoden ikäistä ei saa laittaa jäähylle (eikä ketään muutakaan, vaan rajat asetetaan muuten)
- 2-vuotiasta on avustettava syömään, jos puurosta tippuu päivästä toiseen 90% rinnalle (lapsi tosi nälkäinen), lusikan käyttöä voi opettaa samalla ilman nälässä pitämistä
- 2-vuotiaille riittä lyhyet yhteiset tuokiot, ei tarvetta oppiTUNTEIHIN (koulutuksessa oli kuulemma tällaista suositeltu)
- askartelussa lopputulos ei ole pääasiassa, vaan prosessi: tekemisen ilo, luovuus, oma kädenjälki, motoriikan kehittyminen (halusivat vetää 2-vuotiaille malliaskartelua, joka motorisesti liian haastava ja tämän ikäisen kokemusmaailman ulkopuolella)
- 2-vuotiaiden kieli on kehittymässä hurjaa vauhtia, joten lasten kanssa on puhuttava (kiertävä erityisopettaja valitti minulle, että jo on kumma, kun hoitajat eivät puhu lapsille ja sanoita tilanteita, ja olin itse huomannut saman)
- pienet lapset eivät rauhoitu niin, että heille
- loruttelu on kivaa (kiinnitin loruja ryhmän tiloihin ja pyysin kauniisti käyttämään niitä)
- lapselle ei saa antaa sellaista ravintoa, minkä vanhemmat ovat kieltäneet (valkoinen sokeri)
- näkkileipä ei ole palkinto, joka annetaan, kun mustikkapiirakka on syöty ( lapsi ei tykännyt makeasta ja oli painostusta makean piirakan syömiseksi)
Jne.Ryhmän hoitajat olivat kaikki ihania nuoria hoitajia, mutta koulutuksesta ei ollut jäänyt riittävästi käteen, joten sen muutaman kuukauden ajan, jonka olin opettajan sijaisena (olen pätevä kandi ope), jouduimme käymään läpi monta keskustelua ihan perushoidon pedagogiikkaa. Oli aivan selvää, että oma koulutukseni oli vienyt ajatteluani pidemmälle.
Täällä on varmasti paljon päteviä, lukeneita ja kokeneita hoitajia. Kaikki eivät kuitenkaan ole ja silloin vastuu on opettajalla, myös perushoidon pedagogiikan ohjaaminen.
Noista moni kohta on ihan vaan mielipide, eikä mikään fakta. Niin kuin vaikka jäähyt, lorut ja näkkärit.
Oletko sinä sitä mieltä, että jäähyt eivät ole vahingollisia reilun vuoden ikäisille, että makea piirakka on parempaa ravintoa kuin näkkileipä ja että 2-vuotiaat eivät nauti loruista (niiden mahdollistamasta vuorovaikutuksesta ja kielellisestä leikittelystä? Näistä on kyllä niin paljon tutkittua tietoa, että voi sanoa ihan faktoiksi.
Olen sitä mieltä, että 1v on toki astetta liian nuori jäähylle kun ei siitä ymmärrä, mutta useimmille isommille lapsille se on tehokas ja toimiva rangaistus, jota on sitä paitsi hankalahko korvata yksi yhteen muilla keinoilla.
Edelleen olen sitä mieltä, että makeaa piirakkaa on hyvä oppia maistamaan, eikä siinä ole mitään pahaa, että näkkäriä käytetään kiristyskeinona tyyliin "maistat ruokaa X niin saat näkkärin".
Lorut ovat kyllä kivoja monista lapsista, mutta se kuinka paljon niitä halutaan tuoda esiin on enemmän makuasia ja kiinni myös siitä, mikä aikuisista itsestään tuntuu luontevalta. Toki joskus on syytä lorutella, mutta ei siinä kenenkään lapsen kehitys vaarannu vaikka niitä olisi astetta vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama asia, joista olen keskustellut lastenhoitajien kanssa Helsingin kunnallisessa päiväkodissa, kun lähihoitajakoulutuksessa ei oltu annettu näihin riittäviä eväitä. Ryhmässä oli siis 3 nuorta hoitajaa ja minä nuori ope:
- Reilun vuoden ikäistä ei saa laittaa jäähylle (eikä ketään muutakaan, vaan rajat asetetaan muuten)
- 2-vuotiasta on avustettava syömään, jos puurosta tippuu päivästä toiseen 90% rinnalle (lapsi tosi nälkäinen), lusikan käyttöä voi opettaa samalla ilman nälässä pitämistä
- 2-vuotiaille riittä lyhyet yhteiset tuokiot, ei tarvetta oppiTUNTEIHIN (koulutuksessa oli kuulemma tällaista suositeltu)
- askartelussa lopputulos ei ole pääasiassa, vaan prosessi: tekemisen ilo, luovuus, oma kädenjälki, motoriikan kehittyminen (halusivat vetää 2-vuotiaille malliaskartelua, joka motorisesti liian haastava ja tämän ikäisen kokemusmaailman ulkopuolella)
- 2-vuotiaiden kieli on kehittymässä hurjaa vauhtia, joten lasten kanssa on puhuttava (kiertävä erityisopettaja valitti minulle, että jo on kumma, kun hoitajat eivät puhu lapsille ja sanoita tilanteita, ja olin itse huomannut saman)
- pienet lapset eivät rauhoitu niin, että heille
- loruttelu on kivaa (kiinnitin loruja ryhmän tiloihin ja pyysin kauniisti käyttämään niitä)
- lapselle ei saa antaa sellaista ravintoa, minkä vanhemmat ovat kieltäneet (valkoinen sokeri)
- näkkileipä ei ole palkinto, joka annetaan, kun mustikkapiirakka on syöty ( lapsi ei tykännyt makeasta ja oli painostusta makean piirakan syömiseksi)
Jne.Ryhmän hoitajat olivat kaikki ihania nuoria hoitajia, mutta koulutuksesta ei ollut jäänyt riittävästi käteen, joten sen muutaman kuukauden ajan, jonka olin opettajan sijaisena (olen pätevä kandi ope), jouduimme käymään läpi monta keskustelua ihan perushoidon pedagogiikkaa. Oli aivan selvää, että oma koulutukseni oli vienyt ajatteluani pidemmälle.
Täällä on varmasti paljon päteviä, lukeneita ja kokeneita hoitajia. Kaikki eivät kuitenkaan ole ja silloin vastuu on opettajalla, myös perushoidon pedagogiikan ohjaaminen.
Tässä oli nyt viimein sitä pyydettyä konkretiaa. Hyvä. Mutta vaikka päiväkodissa olisi kuinka koulutettu lto vastassa, kaksivuotiaalle paras paikka on kuitenkin lähtökohtaisesti koti, tästä asiantuntijat ovat melko yksimielisiä. Tietysti olettaen että koti on normaali hyvä koti. Vaikka kotona varhaiskasvattaja ei olekaan koulutettu ammattilainen.
Tuostakin on paljon ristiriitaisia tutkimustuloksia, ja myös suomalaisia sellaisia.
Kansainvälisesti hoitoon meno vasta kolmevuotiaana on anomalia.
hoitsu vain kirjoitti:
Olen työskennellyt lukuisissa päiväkodeissa lastenhoitajana ja voin omasta kokemuksestani kertoa, että vähemmistössä ovat nirppanokkaiset opet. Suurin osa on ihan normaaleja, fiksuja ja yhteistyöhön kykeneviä.
Muutamaan itsensä korostajaan olen törmännyt, mutta havaintojeni perusteella ovat muutenkin todella vaikeita ihmisiä. Oma koulutus ja ns. asema ovat niitä, joihin projisoidaan pätemisen tarve ja taustalla todennäköisesti heikkoa itsetuntoa sun muuta sellaista.
Kaiken huippu oli lto joka oli kertonut lapsille ettei ketään muuta tarvitse totella kuin lastentarhanopea. Oli aikamoinen työ pitää riehuvaa lapsiryhmää kurissa kun lasten kommentit olivat tyyliin "Ei meidän tarvii totella sua kun et oo ope". Ope halusi ilmeisesti toteuttaa jonkinlaista diktaattorifantasiaa, joka ikävä kyllä ei varhaiskasvatuksessa toimi, koska kyse on tiimityösä ja ihan jokaista kasvattajaa kuuluu lasten totella.
Välillä tuntuu myös vähän hassulta jos opettaja kokee että hoitsuna astun hänen reviirilleen kun opetan eskareille vaikkapa haarukan ja veitsen oikeaoppista käyttöä. Nyt hei oikeesti, ei siihen ruokatapojen opettamiseen akateemista koulutusta tarvitse!
Ja silti se on se kurjista kurjin lähäri, lastenhoitaja, kenellä on lääkeluvat ja antaa lapsille heidän tarvitsemansa lääkkeet, kun yliopistossa koulutettu lto ei saa sitä tehdä
Vierailija kirjoitti:
Kovinkaan monella alalla en ole törmännyt tuollaiseen tietyn työntekijäryhmän eräänlaiseen nokka pystyssä kulkemiseen, missä vähemmän koulutettuja katsotaan säännönmukaisesti nenänvartta pitkin.
Minä olin opiskelija-aikoinani siivoojaana ravintoloissa, vaatekaupoissa ja toimistoissa. Minua kyllä katsottiin joka paikassa niin nenänvartta pitkin, ettei tosikaan. Ihan edessäni saatettiin viskata paperitollo jonnekin roskakorin suuntaan edes vilkaisematta, osuiko perille - minähän olin kuitenkin paikalla ja sain palkan siitä, että siivosin sen paperitollon jonnekin pois näkyvistä. Ravintoloissa taas lukuisat olivat ne kerrat, kun löysin pöytien ja tuolien alle piiloteltuja veitsiä ja haarukoita, enkä todellakaan usko, että asiakkaat halusivat tehdä jotain pistokokeita siivoojan pään menoksi. Ja ne vaatekaupat taas... siellä kun myyjät ajattelivat myyvänsä jotain vähän parempia rouvain klänninkejä, niin todellakin he ovat niin paljon ylempänä kuin tällainen mopin heiluttaja.
No, ainakin opin sen, että omalla työpaikallani kohtelen aina siivoojia ihmisinä.
Alue: Aihe vapaa
Mitä helvettiä?!? Onneksi en ole törmännyt tollaseen. Tärkein asia eli turvallisuuden tunne kielletään, kun ei saa varmaan syliinkään ottaa tai lohduttaa?