Vaimo ei urheile mihinkään suuntaan..

Järkevällä syömisellä vaikuttaa painoon enemmän kuin urheilulla.

Vierailija kirjoitti:

Vaimosi on masentunut kenties. Ja mitä tekee ihana aviomies. Ottaa eron! Loistokasta!

Parempi että edes toinen selviää.

Eroa vaan, kunhan kerrot lapsille oikean syyn siihen. Ei mitään "kasvettiin erilleen", vaan "äidistäsi tuli liian läski minun makuuni".

Vierailija kirjoitti:

Järkevällä syömisellä vaikuttaa painoon enemmän kuin urheilulla.

Tämä on totta. Urheilu on bonusta ja niinä päivinä kun urheilee, voi myöskin syödä vähäsen enemmän. Urheilu ja reippailu on kyllä hyväksi sekä mielelle että keholle, vaikeintahan on lähteminen ja sen ajan löytäminen siihen. Hengityselimistö, nivelet, aivot, rasvanpoltto jne...vaativat kyllä edes jonkinmoisia happihyppelyitä viikossa että jaksaisivat toimia paremmin. :)

Vierailija kirjoitti:

Eroa vaan, kunhan kerrot lapsille oikean syyn siihen. Ei mitään "kasvettiin erilleen", vaan "äidistäsi tuli liian läski minun makuuni".

Kunnon miehen malli! <3

Heh, minä oon läski ja en todellakaan urheile mihinkään suuntaan. En mä tosin ole väsynyt enkä uupunutkaan. Mä nyt vaan nautin elämässäni ihan muista asioista. Ja olen rakastettu. Mulla on ihana mies joka antaa minun olla just tälläinen ja rakastaa minua just tälläisenä. Mulla on ihanat lapset joiden seurasta mä nautin, jotka on hauskoja ja ihania tapauksia. Ja mulla on koti... Joka on eletyn näköinen, ei niin tiptop siisti, mutta kodikas ja lämmin. Meillä on ovet aina auki ja se joka poikkeaa sisään, oli se lasten tai aikuisten kaveri, tulee huomioiduksi. Vaikka lapset ei ois kotona, niitten kaverit saattaa jäädä hetkeksi juttelemaan. Kun mä kysyn, että miten menee, ja mulla on aikaa kuunnella.

No on meillä koira ja sen kanssa käyn rauhallisilla töpöttelykävelyillä.

Mutta mikä kenellekin on tärkeää...

Vierailija kirjoitti:

Heh, minä oon läski ja en todellakaan urheile mihinkään suuntaan. En mä tosin ole väsynyt enkä uupunutkaan. Mä nyt vaan nautin elämässäni ihan muista asioista. Ja olen rakastettu. Mulla on ihana mies joka antaa minun olla just tälläinen ja rakastaa minua just tälläisenä. Mulla on ihanat lapset joiden seurasta mä nautin, jotka on hauskoja ja ihania tapauksia. Ja mulla on koti... Joka on eletyn näköinen, ei niin tiptop siisti, mutta kodikas ja lämmin. Meillä on ovet aina auki ja se joka poikkeaa sisään, oli se lasten tai aikuisten kaveri, tulee huomioiduksi. Vaikka lapset ei ois kotona, niitten kaverit saattaa jäädä hetkeksi juttelemaan. Kun mä kysyn, että miten menee, ja mulla on aikaa kuunnella.

No on meillä koira ja sen kanssa käyn rauhallisilla töpöttelykävelyillä.

Mutta mikä kenellekin on tärkeää...

Oi, mä fanitan sua. <3 Tämmösiä enemmän.

Lapsellinen itsekäs paska tämä mies. Ei jatkoon.

Jep... sulle aloittaja, pysähdyppä hetkeksi, ja ajattele mitä vaimosi tekee päivittäin? Onko hän nainen, joka pistää etusijalle perheensä ja kodin? Valitettavasti siinä jää itse aina vähemmälle, eikä jaksa...

Puhun nyt monen vaimon ja äidin suulla, itsenikin...

En ole laiska, enkä välinpitämätön kehostani, siltikin väistämättä lihonnut muutaman kilon, kun voimat ei riitä kaikkeen, niinkuin ennen lapsia ja perhettä! Arjen asiat liittyen kotiin ja lapsiin, ja se vastuu kaikesta, ei anna aikaa minkäänlaisiin harrastuksiin, ja koska lapset menevät kaiken edelle, on hyvä pitää lepohetkiä, jottei pää sekoisi kaiken kiireen keskellä, eli se siitä liikunnasta, vaikka tarvetta olisikin! Energiat ei tosiaan riitä lenkkeilyyn, kaiken arkisähellyksen keskellä, kun mies taas pääsee ja tahtoo mennä päivittäin salille ja treeneihin...

Jotkut ihmiset osaa ja on tottuneet olemaan sopivan itsekkäitä, osaavat pistää ittensä etusijalle... Jotkut taas jättävät itsensä vähemmälle, ja laittavat ensisijasesti toisten tarpeet etusijalle...

Mietippä, jos olisitte molemmat yhtä pinnallisia ja itsekkäitä, miten lasten kävis? Hyvä mies, lapset tarvii varmuutta, läsnäoloa, ja olla etusijalla, kun ovat pieniä, ja vielä vanhempanakin... ootko miettinyt, että sun naisesi varmasti tahtoisi olla hyvässä kunnossa ja hyvännäköinenkin, mutta sun toiminta ja se mitä häneltä odotat, ei oo hänen sydämessä se tärkein asia?

Jos tosiaan tahdot eron hänen ulkonäön vuoksi, hän luultavasti kyllä löytää uuden, ja laihtuu yksinhuoltaja nopeesti, mutta lapset kärsii, ja tulevat tietämään, että jätit perheen liikakilojen takia...

Nämäkö arvot on niin tärkeitä, että pystyt antaa ne lapsilles...

Tuutko haukkumaan myös lapsistasi palstoille, jos lihovat, no, et varmaan...mutta sanomattakin selvää, että arvot kantautuu lapsillekkin...

Itsetutkiskelu olis tärkeempää, ja kattoa peiliin, haluutko olla ihminen joka pitää suurimpana ongelmana liikakiloja, vai oliskohan elämässä jotakin tärkeämpääkin??

Pieni vinkki vielä...jos nainen ei ota kuuleviin korviinsa sun "vapahdusta" että "voin vaikka katsoa lapsia, jos liikkuisit enemmän", ei tuu toimimaan, jo sen takia, että rivien välistä lukee sun sanovan; " voin tehdä poikkeuksen ja antaa sulle aikaa tulevaisuudessa urheiluun jotta laihtuist, eikä tarvis aina olla lasten kanssa" niin samallahan lyttäät hänen arvoje merkityksen, ja puhut vaan omasta ajatusmaailmastas, kertoen että on läski....

Jo sun aloitus kertoo arvojen pinnallisuudesta, joten ota se ero ja kestä seuraukset, tai arvioi uudeelleen, käsittele mistä johtuu nää sun arviot.... ootko kotosin sellasesta perheestä, missä jokanen tekee ittelleen,vai ootko vaan kasvanu siihen uskomukseen tai missä kohtaa tulee se käsitys, että jonkun on oltava tietynlainen...

Kukaan tässä maailmassa ei täydellinen voi olla, ja jokaiselle ihmiselle ja persoonallisuudelle vastuussa on geenit ja ympäristö, jokaisessa ihmisessä on jotain, mitä toinen ei ymmärrä, mutta kaikelle löytyy selitys...

Puhukaa yhdessä niistä, mieti ensin miksi ajattelet noin, ja kerro tunteistas, että sanot miltä susta tuntuu.... vilpittömästi tuo tunteet julki, yhtäaän syyllistämättä toista..

Mut enskädessä pitäis mennä toisen asemaan, ja ottaa huomioon, että ihmisellä on tietyt arvot, toiset vaan syvemmällä ja ymmärtämättömissä, jos itse aattelet siihen verrattuna hiukan pinnallisesti...

Ensinnäkin: En asu treenipaikoilla, hoidamme lapset yhdessä. Teen monesti ruokia edellisenä päivänä, jotta vaimo voi itse hengähtää ja levätä.

Olemme jakaneet siivoustyöt myös. Vaimo hoitaa puolet asunnon siivouksesta ja minä toiset puolet.

Vaimo liikkui ennen, mutta lapsien saannin myötä se jäi ja kuten sanoin, niin olen tarjonnut hänelle mahdollisuuden itsensä huoltapitäniseen. Minä en ole syyllinen vaimon liikkumattomuuteen. Jokainen löytää aikaa, jos itse sitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin mies tarjoutui "hoitamaan lapsia" sen aikaa kun kävin jumpassa. Kotiin tultua lapset olivat hereillä ja väsyhysteerisiä, huusholli kuin pommin jäljiltä ja minulla meni pari tuntia sen kaaoksen setvimiseen. 

Miten kuulostaakin niin tutulta :) Enää en suostu vastaavaan vaan meillä on molemmilla sovitut treeniajat per viikko (itselläni tarkoittaa kävelylenkkiä pari kertaa viikossa ja olen ainakin yhtä hyvässä kuosissa kuin silloin kun mentiin naimisiin) Tsemppiä molemmille!

Onnea vaan AP vaimon muuttamisyritykseen.

Veikkaan että yritykseksi. Luulen että pelkästä periaatteesta ei suostu muuttumaan. Aivotoiminta ja suolistobakteerit on jo aikaa sitten muuttuneet ylipainoisen ihmisen vastaaviksi

Täällä kanssa yksi mies ja avokki on muuttunut valaaksi. Kirjoitin sillä tuon kun hän on lihonnut 30kg ja pitää itseään ok. mitoissa. Kun nainen on 168cm pitkä ja painoa on 89kg niin mitä mieltä olette?

Meillä taas niinpäin että minä naisena haluaisin urheilla mutta mies ei halua katsoa lasta koska pitää urheilua turhana.. Onneksi minulle ei ole kuitenkaan liikakiloja tullut koska olen katsonut mitä suuhuni pistän, jumpannut kotona ja käynyt lapsen kanssa äiti/lapsi jumpissa.

Mutta valitettava tosiasia on se että vaimosi kyllä liikkuisi jos haluaisi. Ja suurinosa ylipainosta johtuu ruokavaliosta, ei liikunnasta. Jos vaimosi ruokavalio olisi kunnossa, eihän lihoisi. Taitaa vaan herkutella liikaa, siihen ei liikuntakaan auta..

Harrastat itse päivittäin, mutta oletko valmis hoitamaan lasta sen ajan että vaimo voisi urheilla useamman kerran viikossa? Vai pitääkö vaimon ottaa lapsi lenkille/salille mukaan? Entä kuinka teillä jakaantuu kotityöt? Yöheräämmiset?

Ei sinun pidä tarjoutua vahtimaan omia lapsiasi välillä, vaan sinun pitää joka ikinen päivä huolehtia lapsistasi ihan samalla panostuksella kuin vaimosikin. Silloin vaimosikin oppii luottamaan, että pystyy lähtemään omiin harrastuksiin ilman, että pitää miettiä miten ne pärjää keskenään ja masentua jo valmiiksi, kun ajattelee sitä sotkua ja rästitöiden määrää, mikä kotona odottaa palattuaan.

Naiset ovat mestareita keksimään tekosyitä läskeilleen. Laihtumiseen, ja etenkin lihomattomuuteen ei tarvita sekuntiakaan liikuntaa, vaan riittää että syö vähemmän kuin kuluttaa, tai jos haluaa pysyä samassa painossa, niin syö saman verran kuin kuluttaa. 

Jos nainen lihoo, niin jokainen läskimakkara on ylimääräisistä suuhun ahdetuista kaloreista, usein sokerista ja muusta roskasta, kertynyt. Jos nainen ei pidä itsestään huolta, niin se tarkoittaa sitä ettei kunnioitusta sekä itseään miestä kohtaan oikein ole. Itse sanoisin ketjun aloittajan tilanteessa suoraan naiselle että kilojen on lähdettävä, ja tarjoutuisin opastamaan terveellisen ruuan laadun ja määrän kanssa. Jos ei vuoden aikana muutosta tapahtuisi, niin etsisin naisen joka pitää itsestään huolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kappas kun miesviha nostaa päätään.. Miehen vikahan se on jos vaimo ei liiku. Itse pistin vaimon pellolle kun ei tehnyt kotitöitä, ei liikkunut ja valitti elämäänsä. Lapsien puolesta valitettavaa, vaikka voivatkin nyt paremmin kuin riitaisessa ilmapiirissä.

T:yh-isä

Ei ole kysymys miesvihasta vaan ihan realismista. Suurin osa miehistä ei tajua millaisen myllerryksen naisen elämä kokee, kun lapsi syntyy. Se sataprosenttisen läsnäolon pakko, hormonit, valvomiset saattaa laittaa oikeasti elämän aika sekaisin, eikä sitä energiaa riitä vähään aikaan enää muuhun. (Toki riippuu, joku voi jaksaa vaikka mitä, mutta kun me ihmiset ollaan erilaisia ja reagoidaan esim. univajeeseen eri tavoilla). Ap:n lapset on todella pieniä, joten kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä en vielä tekisi. Aloituksestahan ei käynyt ilmi kuka perheessä esim. kokkaa (jääkö yksin vaimolle, kun mies juoksee salilla). Saako vaimo nukuttua vai valvooko kaikki yöt ym. Jos mun mies olisi alkanut uhkailla erolla, kun en harrasta liikuntaa, siinä vaiheessa, kun rämmin siellä väsymyksen suossa ja yritän jotenkin saada kodin pidettyä jossain kuosissa ja ruuat pöytään, niin aika kohtuutonta olisi ollut.

Kyllä 20 kg lisää vyötärölle tyhjästä on kohtuutonta vaikka välillä väsyttäisikin. On paljon ihmisiä joita väsyttää ja masentaa, mutta jotka silti tajuavat että ratkaisu ei ole syödä porsaana sohvalla jäätelöä, suklaata ja pullaa illasta toiseen. Vihje: liikunta on se joka tuossa väsymyksen tilassa piristää fyysisesti ja henkisesti, ei ylensyöminen.

Vierailija kirjoitti:

Erotkaa ja ottakaa viikko-viikko-systeemi, niin vaimokin pääsee harrastamaan. Hoikentuu ja saa paremman miehen ja voi sen uuden miehen kanssa harrastaa joka toinen viikko.

Entä jos häntä ei vaan kiinnosta liikunta? Ja käyttä isä-viikot kolmeen ässään eli siideriin, sipsiin ja sohvaan.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin mies tarjoutui "hoitamaan lapsia" sen aikaa kun kävin jumpassa. Kotiin tultua lapset olivat hereillä ja väsyhysteerisiä, huusholli kuin pommin jäljiltä ja minulla meni pari tuntia sen kaaoksen setvimiseen. 

Meillä vähä sama kun käyn juoksemassa paristi viikkoon, eikä miehellä tule mieleenkään että lapsille pitäisi syömistä antaa tai vaippaikäiseltä vaippaa vaihtaa (jos ei tietty ihan paskat housussa haise) ellen asiasta erikseen sano. Oon koittanut itse opetella olemaan pingottamatta, pääasia että pääsen lenkille päätä tuulettamaan niin saa oman pään nollattua kotiäiti arjesta ja taas jaksaa:D