Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojan koti nähdään lisävarastona, minne voi kätevästi roudata "aarteita" kun omat nurkat ja vintit on jo turvoksissa roinaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä ilahduttamisen kanssa.
On se silti ihan hiton erikoista, että anoppi eli sen tavaravuorensa kanssa tuomatta ikinä mitään poikansa sinkkuasuntoon.
Kun yleensä ihan tavallisetkin äidit lähettävät poikansa mukana maailmalle ainakin ylimääräistä liinavaatetta, pyyhkeitä, keittiötarvikkeita ja sen sellaista.
Liinavaatteet, keittiötarvikkewt ja pyyhkeer eivät mielestäni ole sisustuskrääsää, vaan käyttötavaraa. Puhe oli sisustuskrääsästä.
Kyllä astiapyykeet ovat jo selkeästi sisustuskrääsää.
Astiapyyhkeet ovat kaapissa piilossa ja käytän leipoessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kerran todella tarpeekseni anoppini ja muidenkin tuomista turhista koriste-esineistä. Osa oli vielä paketissa. Vein muovikassillisen "romua" paperinkeräyslaatikon viereen, tarkistin, ettei tule sadetta ja kirjoitin mukaan lapun "SAA OTTAA". Kuudessa tunnissa kamat hävisivät ja saivat onneksi uuden kodin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hetkinen. Ap:n mies ei ole pätkääkään kiinnostunut sisustamisesta, paitsi että vihaa äitinsä roinia. Äiti on aina elänyt tavarapaljoudessa, muttei kuitenkaan tuonut mitään pojalleen ennen kuin tämä meni yhteen ap:n kanssa.
Ap:n mies vihaa äitinsä antamaa mattoa, muttei kuitenkaan suostu ostamaan uutta mattoa, koska vihaa niin kovasti sisustamista. Ilmeisesti jopa enemmän kuin äitinsä roinia. Paitsi että hän keräilee ap:n kanssa astiasarjaa. Itse asiassa hän ei edes vihaa roinia, hän haluaa vain rauhassa katsoa telkkaria.
Merkillinen mies.
Ja huomaa lisäksi, että ovat köyhiä opiskelijoita joilla ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen.
Hohhoijaa. Mies ei ole kiinnostunut sisustamisesta kuin sen verran, että suosii samoja värejä ja selkeitä linjoja, kuten minä. Ei pidä äitinsä ostamia rojuja hienoina, mutta ei välitä, kunhan on joku matto lattialla. Mies ei ole opiskelija ja pystyisi ostamaan maton jos vain sisustus kiinnostaisi. Mies ei hirveästi katso telkkaria, se oli jonkun toisen kommentti.
Mutta on teillä erihieno koti, kun sinne ei mahdu yksi pitsikippo! Oletko ottanut yhteyttä sisustuslehtiin? Luulisi, että esim. Avotakka tulee mielellään tekemään jutun teidän tyylipuhtaasta kodista.
Minkä helvetin takia mun pitäisi olla iloinen jostain pitsikoristeisesta kiposta? Se on ruma ja tungin sen kaapin perälle, josta se ei toivonmukaan tule ihan heti vastaan.
Sanot kuitenkin kertomasi mukaan anopille, että ei toisi. Miksi et tunkenut rumaa kippoa anopin käteen ja sanonut että vie pois? Vai sanoitko sittenkin kiitos ja hymyilit?
Mä en ole kiittänyt, saati sitten hymyillyt ja kiittänyt. Taisin sanoa peräti "aha" ja kun anoppi lähti, tungin kaapin perälle ja mies saa sen viedä vaikka siskolleen. On miehen homma sanoa, ettei tuo meille mitään sisustuskrääsää ja nyt lupasi sen sanoa. Mä en ole missään vaiheessa sanonut ettei tarvitse tuoda mitään, mutta luulisi sen olevan selvää, kun en kiitä tai ole iloinen noista.
Nyt en kyllä ymmärrä. Täällä kailotat asian suureen ääneen, mutta et saa sanottua anopille tai miehelle siinä tilanteessa että vie pois. Sun ongelma on, että annat nyt ihan vääränlaisia signaaleja. Anoppi luulee, että tykkäät. Sun pitää sanoa suoraan, että kiitos ei, viepäs mennessäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Uskon, että kalliiden mattojen myynti pilkkahintaan harmitti. Mutta eikö sulla ihan oikeasti tullut etukäteen mieleen kysyä, että mitä he tarvisisivat tai haluaisivatko valita esim. uudet matot mattoliikkeestä jos minä maksan? Sen sijaan, että kysyisit, menet ostamaan kolmella tonnilla mattoja, jotka eivät ole poikasi ja miniäsi mieleen. Ja syy on tietysti miniän, ei missään nimessä poikasi.
Haluaisin nyt ihan oikeasti kuulla perustelun, miksi te äidit/anopit haluatte sisustaa toisten kotia oman mielenne mukaan?
Se, että jokin esine/matto on maksanut paljon ei tarkoita että se olisi saajalle mieleinen.
Tässäkin ois voinut kysyä mitä haluaa, ostaa ne halutut matot ja vieläpä samalla säästää yli 2000€ rahaa.
Ihmiset vaan tykkää sisustaa kotinsa itse ja niinkun itse haluaa, itse siellä kuitenkin asuu.
Olisko niin vaikeaa olla ostamatta mitään sisustus juttuja lahjaksi tai sitten kysyä mitä haluaa ja ostaa se.
Sano poikaystävällesi että sanoo äidilleen että ei osta teille mitään sisustukseen liittyvää vaan jos haluaa avustaa niin antaa rahana. Yksinkertaista. Sanoo vain että maut eivät kohtaa. Minä en ainakaan uskalla, ei tulisi mieleenkään ostaa esim mattoa poikani ja hänen vaimonsa asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojan koti nähdään lisävarastona, minne voi kätevästi roudata "aarteita" kun omat nurkat ja vintit on jo turvoksissa roinaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä ilahduttamisen kanssa.
On se silti ihan hiton erikoista, että anoppi eli sen tavaravuorensa kanssa tuomatta ikinä mitään poikansa sinkkuasuntoon.
Kun yleensä ihan tavallisetkin äidit lähettävät poikansa mukana maailmalle ainakin ylimääräistä liinavaatetta, pyyhkeitä, keittiötarvikkeita ja sen sellaista.
Liinavaatteet, keittiötarvikkewt ja pyyhkeer eivät mielestäni ole sisustuskrääsää, vaan käyttötavaraa. Puhe oli sisustuskrääsästä.
Kyllä astiapyykeet ovat jo selkeästi sisustuskrääsää.
Astiapyyhkeet ovat kaapissa piilossa ja käytän leipoessani.
Mutta niissä on kuvointeja ja yksi myydyimpiä tuotteita sisustusliikkeissä. Selvästi siis sisustuskrääsää. Kuten päiväpeitteet ja koristetyynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Minä arvostan ja kunnioitan miniämieni ja poikieni samoin tyttärieni ja vävyjeni oikeutta päättää hankinnoistaan. Ei tulisi mieleenkään lahjoitella kalliita tavaroita kysymättä ja jos tulisi kuitenkin mieleen antaisin rahana, jotta voivat ostaa oman makunsa ja tarpeidensa mukaisia asioita kotiinsa. Näin on meneteltykin, koska asuntovelkaiset nuoret parit eivät ensisijassa halua muiden sisustavan kotiaan.
Muistan niin hyvin oman anoppini tavat ja olen monessa pyrkinyt toimimaan päinvastoin. On hyvät välit lasten perheisiin - arvostan tätä suhteidemme laatua :)
Näin mun äiti toimii, arvostan kyllä. Hän saa auttaa, koska haluaa niin tehdä. Mä saan itselleni tarpeellista ja mieluisaa tavaraa. Toki viime aikoina vähemmän, kun en enää opiskele ja nykyään on varaa ostaa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Älä huoli, meillä ei kelpaa siihenkään. Anoppi nimittäin ulottaa reviiritaisteluaan myös lapsiini, ja haluaa olla heille äidin roolissa mummon sijaan. Itsekästä tai ei, minä en ole sellainen ihminen, joka jotenkin alkaa jakamaan sitä äidin roolia ja äidin kasvatustehtävää muiden kanssa. Lapseni on hoidossa luotettavilla ihmisillä, anoppini ei valitettavasti näihin kuulu.
Enemmän olen miuten tästäkin valinnasta haukkuja saanut kuin tyytyväistä myhäilyä, joten eiköhän näille päsmärianopeille kuitenkin ole hengen asia päästä niitä lapsenlapsia hoitamaan (=omimaan).
Sinä, sinun lapsesi, sinun anoppisi, sinun kasvatustehtäväsi. Enemmän minua huolettaisi, mistä lapset saavat miehen mallin, koska lasten isä mitä selvimmin on poissa kuvioista.
Niin minun lapseni ja mieheni lapset, ovat he silti minun lapsiani, vaikka ovat miehenikin lapsia. Minun mieheni on ihan mukana kuvioissa ja hyvä isä onkin, mutta meidän roolit ovat perheessämme erilaiset. Hän kantaa isän roolia ja minä äidin roolia, liekkö se joillekin epämodernilta kuulostaa, mutta kyllä meille on muotoutunut vuosien varrella myös erilaiset kasvatustehtävätkin lastemme suhteen. Ehkä tämä on perua siitä, että olin kotona pitkään lasten kanssa, ennen kuin palasin työelämään.
Ja kun sanon, että anoppini haluaa ottaa lastemme elämässä äidin roolin niin tarkoitan sitä: miehelle on kyllä tilaa isänä, minulle ei äitinä, jos hän saisi päättää.
Ps. Minun anoppini on kyllä minun anoppini, eikä muiden anoppi, sillä olen ainoa miniä/vävy -linjaa edustava hänelle. Miehellänikin on anoppi, mutta hän on eri nainen (luonnollisesti).
No siitä ei ole epäilystäkään, etteikö teillä ole varsin selkeä roolijako perheessänne. Mutta minusta ainakin olisi karu ajatus, jos mieheni määrittelisi vanhempieni aseman lasteni elämässä ja katkaisisi näiden välit.
Ihan yhdessä ne on määritelty. Mutta: lapsia ei ikinä jätetä hoitoon sellaiselle ihmiselle johon molemmat vanhemmat eivät luota. Sama pätee tasan tarkkaan minun sukua kohtaan, jos siellä olisi joku johon mies ei luottaisi, niin lapset eivät hänelle menisi hoitoon. Eivät ne lapset kuitenkaan mitään leluja ole, jota pitää lainata sille ja tälle että pysyy hyvät välit. Anoppia nähdään koko perheenä, ja siihen on hänellä tyytyminen. Syrjäytetty hän ei suinkaan ole, ei vain saa hoitaa lapsiamme, se ei ole kenenkään "oikeus" vaan asia johon vaaditaan täydellistä luottoa.
Vierailija kirjoitti:
Sano poikaystävällesi että sanoo äidilleen että ei osta teille mitään sisustukseen liittyvää vaan jos haluaa avustaa niin antaa rahana. Yksinkertaista. Sanoo vain että maut eivät kohtaa. Minä en ainakaan uskalla, ei tulisi mieleenkään ostaa esim mattoa poikani ja hänen vaimonsa asuntoon.
Oon sanonutkin ja lupasi nyt sanoa hänelle. Toivottavasti uskoo, eikä laita mulle taas jotain lyhtyä joululahjaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka minulla ei ole kokemusta anopin eikä äidin lahjoista, niin en IKINÄ osta lapseni perheeseen yhtään mitään, ellei miniä ole mukana ostoksilla. Myöskään lapsille en osta lahjoja kysymättä vanhempien mielipidettä.
Olemme huomanneet, että on paras antaa lahjat ihan rahana. Pian saammekin kuvan, mitä ovat hankkineet. Simppeliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Älä huoli, meillä ei kelpaa siihenkään. Anoppi nimittäin ulottaa reviiritaisteluaan myös lapsiini, ja haluaa olla heille äidin roolissa mummon sijaan. Itsekästä tai ei, minä en ole sellainen ihminen, joka jotenkin alkaa jakamaan sitä äidin roolia ja äidin kasvatustehtävää muiden kanssa. Lapseni on hoidossa luotettavilla ihmisillä, anoppini ei valitettavasti näihin kuulu.
Enemmän olen miuten tästäkin valinnasta haukkuja saanut kuin tyytyväistä myhäilyä, joten eiköhän näille päsmärianopeille kuitenkin ole hengen asia päästä niitä lapsenlapsia hoitamaan (=omimaan).
Sinä, sinun lapsesi, sinun anoppisi, sinun kasvatustehtäväsi. Enemmän minua huolettaisi, mistä lapset saavat miehen mallin, koska lasten isä mitä selvimmin on poissa kuvioista.
Niin minun lapseni ja mieheni lapset, ovat he silti minun lapsiani, vaikka ovat miehenikin lapsia. Minun mieheni on ihan mukana kuvioissa ja hyvä isä onkin, mutta meidän roolit ovat perheessämme erilaiset. Hän kantaa isän roolia ja minä äidin roolia, liekkö se joillekin epämodernilta kuulostaa, mutta kyllä meille on muotoutunut vuosien varrella myös erilaiset kasvatustehtävätkin lastemme suhteen. Ehkä tämä on perua siitä, että olin kotona pitkään lasten kanssa, ennen kuin palasin työelämään.
Ja kun sanon, että anoppini haluaa ottaa lastemme elämässä äidin roolin niin tarkoitan sitä: miehelle on kyllä tilaa isänä, minulle ei äitinä, jos hän saisi päättää.
Ps. Minun anoppini on kyllä minun anoppini, eikä muiden anoppi, sillä olen ainoa miniä/vävy -linjaa edustava hänelle. Miehellänikin on anoppi, mutta hän on eri nainen (luonnollisesti).
No siitä ei ole epäilystäkään, etteikö teillä ole varsin selkeä roolijako perheessänne. Mutta minusta ainakin olisi karu ajatus, jos mieheni määrittelisi vanhempieni aseman lasteni elämässä ja katkaisisi näiden välit.
Tämä ketju kyllä voittaa av:n "mielikuvituksellisimmat johtopäätökset" -pystin vaivatta. Missä ihmeessä tuossa luki, että anoppiin on katkaistu välit?
Vai todellako on niin, että kun ei anneta hoitaa lapsia, niin se on anopeille yhtä kuin välien poikkilaitto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Uskon, että kalliiden mattojen myynti pilkkahintaan harmitti. Mutta eikö sulla ihan oikeasti tullut etukäteen mieleen kysyä, että mitä he tarvisisivat tai haluaisivatko valita esim. uudet matot mattoliikkeestä jos minä maksan? Sen sijaan, että kysyisit, menet ostamaan kolmella tonnilla mattoja, jotka eivät ole poikasi ja miniäsi mieleen. Ja syy on tietysti miniän, ei missään nimessä poikasi.
Haluaisin nyt ihan oikeasti kuulla perustelun, miksi te äidit/anopit haluatte sisustaa toisten kotia oman mielenne mukaan?vallankäyttöä
Ja mitätöintiä. Toinen ei ole tarpeeksi hyvä edes oman kotinsa sisustamiseen.
Pyydä jokin matto joululahjaksi tai lahjakorttia johonkin liikkeeseen? Sit käytät sen kun tulee alennusmyynnit esim. nettikauppaan. Välillä saa tosi kalliitakin mattoja hyvillä alennuksilla.
Mut joo ymmärrän mistä puhut.. mun ent. kumppanin äiti osti mulle joskus vaatteita (käytettynä), ihan alusvaatteitakin. Joskus ne oli nättejä, joskus ei. Mulla on oli vuosia kaapissa esim. rintaliivejä, jotka oli aivan väärää kokoa. En ole käytettyjä vaatteita vastaan, mut alusvaatteet ja vielä seksikkäät... ei, ei. Hyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli just tollanen. Kaikkee halpaa krääsää osti meille koko ajan. Kun sain esikoisen, äiti osti liudan posliinikoristeita. No mulla on ne kaikki tuolla vitriinissä, missä mulla on jokaisen lapsen kuvat ja nimiäis-yms.lahjat. jokaikisen turhanpäiväisen krääsän olen säilyttänyt, mulla on niitä laatikollinen kellarissa. Äiti on nykyään kuollut ja tiedän, että kyseisillä tavaroilla halusi vaan ilahduttaa. Siksi ne on kellarissa. En pysty heittämään niitä pois, en tosin pysty käymään niitä edes läpi, koska ikävä iskee niin lujaa.
Samasta aiheesta oli täällä joku aika sitten ketju. Siinä ap:n sukulaiset (huom, ei siis anoppi) käytti nuorten asuntoa rikkinäisten vanhojen tavaroiden kaatopaikkana. Ja loukkaannuttiin kun ei ilahduttu. Ketjussa oli satamäärin ihmisillä samanlaisia kokemuksia. Kummallista että jotkut kokee että voivat sisustaa toisen kotia. Ja vielä vanhoilla rojuilla. En oikein ymmärrä sitä ajatuksenjuoksua. Eihän niitä sisustusesineitä yleensä anneta lahjaksi kellekään (ehkä maljakoita lukuun ottamatta) tai ainakin sellainen aiheuttaisi ihmetystä muissa vieraissa esim. 50-vuotispäivillä. Tavallaan siinä sisustusesineen pyytämättä lahjoittamisessa astutaan toisen ihmisen rajojen yli. Niin kuin ei oikein hahmotettaisi mikä on sopivaa mikä ei, missä se toinen ihminen alkaa ja missä oma itse loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Älä huoli, meillä ei kelpaa siihenkään. Anoppi nimittäin ulottaa reviiritaisteluaan myös lapsiini, ja haluaa olla heille äidin roolissa mummon sijaan. Itsekästä tai ei, minä en ole sellainen ihminen, joka jotenkin alkaa jakamaan sitä äidin roolia ja äidin kasvatustehtävää muiden kanssa. Lapseni on hoidossa luotettavilla ihmisillä, anoppini ei valitettavasti näihin kuulu.
Enemmän olen miuten tästäkin valinnasta haukkuja saanut kuin tyytyväistä myhäilyä, joten eiköhän näille päsmärianopeille kuitenkin ole hengen asia päästä niitä lapsenlapsia hoitamaan (=omimaan).
Sinä, sinun lapsesi, sinun anoppisi, sinun kasvatustehtäväsi. Enemmän minua huolettaisi, mistä lapset saavat miehen mallin, koska lasten isä mitä selvimmin on poissa kuvioista.
Niin minun lapseni ja mieheni lapset, ovat he silti minun lapsiani, vaikka ovat miehenikin lapsia. Minun mieheni on ihan mukana kuvioissa ja hyvä isä onkin, mutta meidän roolit ovat perheessämme erilaiset. Hän kantaa isän roolia ja minä äidin roolia, liekkö se joillekin epämodernilta kuulostaa, mutta kyllä meille on muotoutunut vuosien varrella myös erilaiset kasvatustehtävätkin lastemme suhteen. Ehkä tämä on perua siitä, että olin kotona pitkään lasten kanssa, ennen kuin palasin työelämään.
Ja kun sanon, että anoppini haluaa ottaa lastemme elämässä äidin roolin niin tarkoitan sitä: miehelle on kyllä tilaa isänä, minulle ei äitinä, jos hän saisi päättää.
Ps. Minun anoppini on kyllä minun anoppini, eikä muiden anoppi, sillä olen ainoa miniä/vävy -linjaa edustava hänelle. Miehellänikin on anoppi, mutta hän on eri nainen (luonnollisesti).
No siitä ei ole epäilystäkään, etteikö teillä ole varsin selkeä roolijako perheessänne. Mutta minusta ainakin olisi karu ajatus, jos mieheni määrittelisi vanhempieni aseman lasteni elämässä ja katkaisisi näiden välit.
Tämä ketju kyllä voittaa av:n "mielikuvituksellisimmat johtopäätökset" -pystin vaivatta. Missä ihmeessä tuossa luki, että anoppiin on katkaistu välit?
Vai todellako on niin, että kun ei anneta hoitaa lapsia, niin se on anopeille yhtä kuin välien poikkilaitto?
Mä olen käytännössä katkaissut välit anoppiini. Nähdään neljä kertaa vuodessa, jokainen sekunti on piinaa. Mies saa puolestani olla äitinsä kanssa niin paljon tekemisissä kuin haluaa. Saa ottaa lapsetkin mukaan, jos haluaa, kunhan ei jätä lapsia anopin hoidettavaksi. Silloin harvoin kun käy, niin ehkä joka 10. kerta ottaa lapset mukaan.
Toki tuo tavaroiden roudaus meille on vain yksi monista asioista, miksi ei olla väleissä. Pysyköön kaukana moinen myrkyllinen haahka. I
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan vie mitään lasteni koteihin. Enkä anna. Muutan Espanjaan ja pysyn kaukana. Tekstari jouluksi, se riittää. Ja rahat käytän elossa ollessani niin että mitään ei jää yli.
Terveisin kaikkien unelma anoppi
Otathan mun anopin mukaasi? Saat hylätä heti kun kone tömähtää perillä tonttiin! Hän kyllä kielitaidottomana saa kaiken järjestymään. Katos kun korottaa ääntään, niin kyllä se toinen sit alkaa ymmärtää!
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta tää keskustelu taas. Äiti ei saa sisustaa poikansa kotia mielensä mukaan, niin rajataan miniä perinnön ulkopuolelle, ei suostuta hoitamaan lapsenlapsia ja jätetään ne lapsenlapset ilman joululahjoja. Ihan oikeasti nyt, muistakaa että lapset on lainaa vain. Napanuora on katkaistava jossain kohtaa, annettava lapsen rakentaa itse oma elämänsä. Sisustaa kotinsa niin kuin hän ja puolisonsa haluaa, ei niin kuin sinä. Pukea ja kasvattaa lapsensa kuten haluaa, ei niin kuin sinä. Ja niin edelleen.
Kun poika muutti pois lapsuudenkodista, sisustin hänen kotinsa siksi, että 20v nuorelle miehelle olisi riittänyt sänky, sohva ja keittiötuoli. Kun tyttöystävä tuli kuvioihin mukaan, ei mikään alle vuoden ikäisistä huonekaluista ollut sopiva, kaikki olisi pitänyt uusia. Poikani roikkui napanuorassa ja ilmoitti, että kiitos ei, mikään ei muutu. Hän ei ryhdy maksamaan yhtäkään muutosta kodissa, joka oli hänelle täydellinen.
Hirveä mammanpoika, mutta jostain syystä 90-luvulla syntyneet miehet eivät enää ole valmiita maksamaan tyttöystävän heräteostoja, joilla kämpästä tehdään koti. Tyttöystävä taas panostaa mieluummin kosmetologiin, kynsiin ja laukkuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä. Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.
Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.
Onpa sun poika urvelo. EI ole yhtään kasvatettu tavoille ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Kannattaisiko hänen vihdoin vain lopettaa kyseinen suhde, jos kerran ei pidä sitä kovinkaan kummoisena, kun taas tyttö luulee heidän olevan vakavissaan ja suunnittelee jopa jo yhteen muuttoa? Sun poikahan käyttää tuota tyttöä törkeästi hyväkseen! Säännöllisen seksin perässähän hän vain on, vaikka tyttö toivoo vakavaa parisuhdetta. Mitäpä jos opettaisit pojallesi vähän kunnioitusta naisia kohtaan? Jos nainen toivoo parisuhdetta, joka on pysyvä ja etenee johonkin, niin sellaista naista ei todellakaan roikoteta mukana väärin odotuksin vain kassien tyhjentämiseksi!
Miksi pitäisi muuttaa yhteen, jos siitä seuraa toisen osapuolen elämisen laadun selkeä heikkeneminen? Tietenkin melkein jokainen asuisi mieluummin ilmaiseksi kaksiossa kuin maksaisi vuokraa opiskelijasolusta, mutta eikö se ole kuitenkin vähän hatara pohja ihmissuhteelle, että toinen haluaa pelkkää hyötyä? Vakavassa parisuhteessa ei kanneta toisen tavaroita roskiin siksi, että ne eivät viehätä silmää.
Älähän yritä. Itse ilmoitit, että poikasi tietää jo nyt, ettei halua olla tytön kanssa pitemmällä tähtäimellä. Yhteen muuttoa suunnitteleva tyttö taas selvästi olettaa näin olevan. Poikasi käyttää tyttöä hyväkseen ja vanhempi kihertelee tyytyväisenä vieressä. Hyi teidän molempien, sekä vanhemman että pojan käytöstä.
Miten niin käyttää hyväkseen? Jos on selkeästi sanonut, että ei, me emme muuta yhteen asumaan, niin missä ihmeessä on se hyväksikäyttö? Jos ei täysi-ikäinen nainen usko puhetta, niin vikako on puhujassa eikä vastaanottajassa.
Poika pitää tyttöä varalla, vaikka on ilmeisesti puhunut äitinsä kanssa, ettei aio tämän kanssa olla tulevaisuudessa. Poika ei kuitenkaan ole kertonut tätä tytölle, vaan antaa tytön edelleen luulla, että heillä on yhteinen tulevaisuus. Sen vuoksi tyttö elättelee ilmeisesti toivoa yhteisestä kodista ja ehdottelee pojalle yhteen muuttoa. Taloudellinen syy on tytön yksi rationaalisuuteen vetoava perustelu yhteen muutolle, mutta jos tyttö tietäisi, että poika on jo päättänyt, ettei poika halua olla tämän kanssa, niin luuletko tytön edelleen haluavan muuttaa yhteen? Eli siten niin käyttää poika tyttöä hyväkseen. Poika pitää tyttöä vakituisena seksikumppanina, kunnes löytyy toisen, johon sitoutuu tosissaan. Jonkun, jonka kanssa oikeasti haluaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta, eikä vain pidä toista siinä uskossa, että heillä muka on yhteinen tulevaisuus.
Jos poika ei ole tosissaan tytön suhteen, niin miksi hän ei kerro sitä tytölle, kun tietää tytön kuitenkin olevan tosissaan pojan suhteen? Nythän olisi hyvä aika kertoa asiasta. "En halua muuttaa kanssasi yhteen, koska en näe tämän suhteen jatkuvan." Tyttö voisi sitten tehdä omat suunnitelmansa ja etsiä toisen kumppanin, joka haluaa sitoutua häneen.
Ja juu, yhteen muuton kanssa ei tarvitse hoppuilla, mutta tässä tapauksessahan äiti ilmoitti, että poika ei muuttaa tytön kanssa yhteen, koska ei ota suhdetta vakavissaan. Puhuu tästä vanhemmilleen, mutta ei tytölle itselleen. Ja vanhemmat ilmeisesti antavat siunauksensa tällaiselle käytökselle. Tuollainen nallittaminen suhteessa, joka ei johda mihinkään on epärehellistä.
Miniäkandidaatti on valittanut asiaa minulle käydessämme kahvilla. Poikani sanoi siinä meidän molempien kuullen, että hän ei aio muuttaa kenenkään kanssa asumaan, koska haluaa pitää kotinsa omanaan. Hän on kaveripiirissä nähnyt ihan riittävän monta tapausta, joissa tyttöystävä päättää kantaa tavara ulos ja uutta sisään ja mies joutuu maksajaksi. Asiaan voidaan palata siinä vaiheessa, kun kumppanilla on varaa maksaa 50% kolmion hinnasta.
Jos miniäkandidaatti ei usko selkeää puhetta, niin se ei ole minun ongelmani.
Mä en ole kiittänyt, saati sitten hymyillyt ja kiittänyt. Taisin sanoa peräti "aha" ja kun anoppi lähti, tungin kaapin perälle ja mies saa sen viedä vaikka siskolleen. On miehen homma sanoa, ettei tuo meille mitään sisustuskrääsää ja nyt lupasi sen sanoa. Mä en ole missään vaiheessa sanonut ettei tarvitse tuoda mitään, mutta luulisi sen olevan selvää, kun en kiitä tai ole iloinen noista.