Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Huoh. Mullakin on tällainen anoppi. Hän asuu isossa omakotitalossa jossa on useampikin varastotila täynnä vanhaa tavaraa, lisäksi hän käsittääkseni vielä vuokraa jotain varastotilaa jostain.
No niitä koinsyömiä rumia ja kuluneita räsymattoja ja kasariaikaisia verhoja, ties mitä kulhoja ja omituisia tauluja hän sitten aina kuskaa meille (jos käydään siellä kylässä ohjelmaan kuuluu aina varastokierros ja kaiken tyrkytys.
Meillä on kaapit täynnä anopin hankkimia astioita joita ei muka voi heittää pois, ne on hankittu joskus aikoinaan ennen kuin menimme mieheni kanssa yhteen. Niitä ei käytetä ikinä, kun ei ole tarvetta.
Anoppi on kysymättä ostellut meille kirppiksiltä huonekaluja. Periaatteessa sellaista mitä ollaan tarvittukin, mutta omantyylistään.
Hän kerran kysyi minulta, minkälaiset verhot tarvitsisimme makuuhuoneeseen. Hän voisi koittaa kaupoista katsella sopivia. Kerroin, että mielellään värikkäät, paksuhkoa kangasta, kun ikkuna osoittaa suoraan tielle päin.
Seuraavalla kerralla toi läpinäkyvät valkoharmaat hörsylät kun ne kuulemma sopisi sinne niin hyvin.
Kun saimme ensimmäisen lapsemme, koko meidän talo täyttyi yhtäkkiä anopin ostamista leluista, lastenvaatteista ja huonekaluista. Niitä tulee edelleen säännöllisesti lisää. Sellaista krääsää joka vaan leviää ympäriinsä ja menee helposti rikkikin.
Mieskin on monta kertaa menettänyt hermonsa äitinsä kanssa tästä tavaran raahaamisesta, vaan ei ole auttanut. Hän sanoo asiat todellakin voimakkaasti ja suoraan.
Kauhistuttaa jo tuleva joulu...
Joskus salaa nakkelen turhaa tavaraa menemään. Anoppi huomaa sen aina ja loukkaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Mullakin on tällainen anoppi. Hän asuu isossa omakotitalossa jossa on useampikin varastotila täynnä vanhaa tavaraa, lisäksi hän käsittääkseni vielä vuokraa jotain varastotilaa jostain.
No niitä koinsyömiä rumia ja kuluneita räsymattoja ja kasariaikaisia verhoja, ties mitä kulhoja ja omituisia tauluja hän sitten aina kuskaa meille (jos käydään siellä kylässä ohjelmaan kuuluu aina varastokierros ja kaiken tyrkytys.
Meillä on kaapit täynnä anopin hankkimia astioita joita ei muka voi heittää pois, ne on hankittu joskus aikoinaan ennen kuin menimme mieheni kanssa yhteen. Niitä ei käytetä ikinä, kun ei ole tarvetta.Anoppi on kysymättä ostellut meille kirppiksiltä huonekaluja. Periaatteessa sellaista mitä ollaan tarvittukin, mutta omantyylistään.
Hän kerran kysyi minulta, minkälaiset verhot tarvitsisimme makuuhuoneeseen. Hän voisi koittaa kaupoista katsella sopivia. Kerroin, että mielellään värikkäät, paksuhkoa kangasta, kun ikkuna osoittaa suoraan tielle päin.
Seuraavalla kerralla toi läpinäkyvät valkoharmaat hörsylät kun ne kuulemma sopisi sinne niin hyvin.Kun saimme ensimmäisen lapsemme, koko meidän talo täyttyi yhtäkkiä anopin ostamista leluista, lastenvaatteista ja huonekaluista. Niitä tulee edelleen säännöllisesti lisää. Sellaista krääsää joka vaan leviää ympäriinsä ja menee helposti rikkikin.
Mieskin on monta kertaa menettänyt hermonsa äitinsä kanssa tästä tavaran raahaamisesta, vaan ei ole auttanut. Hän sanoo asiat todellakin voimakkaasti ja suoraan.
Kauhistuttaa jo tuleva joulu...
Joskus salaa nakkelen turhaa tavaraa menemään. Anoppi huomaa sen aina ja loukkaantuu.
Miksi nakella salaa? Ihan avoimesti vaan kärrätä pois kaikki turha. Jos anoppi siitä loukkaantuu, niin lahjoita romu takaisin anopille, ja sano että tälle ei ole meillä paikkaa.
Mun anoppi lopetti roudaamisen vasta totaalisen välirikon jälkeen. Ja voin sanoa, että sielu on saanut paljon kaivattua lepoa, kun ei tarvi jännittää koska se haahka tulee tänne taas. Oli siis muitakin ongelmia, paljon, kuin jatkuva tavaravirta.
Meillä saa aina anopin ja miehen sukulaisten kanssa miettiä sanojaan. Jos puhun puoliajatuksissani että aiotaan hankkia X tai harkitaan X:n ostamista, niin tällainen tai vähän vastaava saatetaan ostaa meille yllätyksenä. Ymmärtäiskin jos olisimme 18v, mutta olemme kuitenkin +30v perheellisiä ihmisiä. Ja ymmärrän ehkä jos hankinta on joku kympin pieni juttu,mutta esimerkiksi +50e jutut tai ylipäätään isokokoiset asiat ovat sellaisua, ettei niitä tulisi ostaa yllätyksenä muuten vain lahjaksi.
Tai varmaan täälläkin on ihmisiä, joiden mielestä tällainen on ihanaa auttamista. Mun mielestä on vaan outoa aikuisena ihmisenä ottaa vastaan ilman merkkipäiviä yms. toisilta aikuisilta kalliita lahjoja. Ikään kuin perheemme olisi hyväntekeväisyyskohde. Paras lienee kun puhuimme anopille, että aiomme hankkia yhden kirjahyllyn lähikuukausina, niin miehen sisarus oli ostanut meille sen yllätyksenä ihan muuten vain. Ymmärrän kyllä, että moni arvostaisi tuollaista, mutta minun mielestäni se vaan on rajatonta. Ostaa toisille toisen käden tiedolla huonekaluja, ja tulee sellainen olo, että köyhinäkö meitä pitävät?
Voi noi krääsän kerääjät. Kun omaan kotiin ei enää mahdu, mutta ostamisen ilo on pakko saada niin levitetään sitä 'iloa' sitten muille. Opettele sanomaan EI! Minulle anoppi yritti roudata jopa vanhat vaatteensa vaikka olen paljon pienempi kooltani ja hän harhainen omasta koostaan. Sanoin ei kiitos, vie keräykseen. Laiskuuttakin mielestäni tuollainen, varsinkin kun yritetään kaatopaikalle kuuluvat huonekalut lahjoittaa muiden vaivoiksi. Sitä paitsi nämä anopit ja äidit eivät ikinä hyväksyisi että miniä/tytär yrittäisi määrätä heidän sisustuksensa. Taidanpa ostaa anopille jouluksi jotain krääsää, ihan vaan katsoakseni miten käy.
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa aina anopin ja miehen sukulaisten kanssa miettiä sanojaan. Jos puhun puoliajatuksissani että aiotaan hankkia X tai harkitaan X:n ostamista, niin tällainen tai vähän vastaava saatetaan ostaa meille yllätyksenä. Ymmärtäiskin jos olisimme 18v, mutta olemme kuitenkin +30v perheellisiä ihmisiä. Ja ymmärrän ehkä jos hankinta on joku kympin pieni juttu,mutta esimerkiksi +50e jutut tai ylipäätään isokokoiset asiat ovat sellaisua, ettei niitä tulisi ostaa yllätyksenä muuten vain lahjaksi.
Tai varmaan täälläkin on ihmisiä, joiden mielestä tällainen on ihanaa auttamista. Mun mielestä on vaan outoa aikuisena ihmisenä ottaa vastaan ilman merkkipäiviä yms. toisilta aikuisilta kalliita lahjoja. Ikään kuin perheemme olisi hyväntekeväisyyskohde. Paras lienee kun puhuimme anopille, että aiomme hankkia yhden kirjahyllyn lähikuukausina, niin miehen sisarus oli ostanut meille sen yllätyksenä ihan muuten vain. Ymmärrän kyllä, että moni arvostaisi tuollaista, mutta minun mielestäni se vaan on rajatonta. Ostaa toisille toisen käden tiedolla huonekaluja, ja tulee sellainen olo, että köyhinäkö meitä pitävät?
Se on todella ärsyttävää. Kun pidetään epäkiitollisena, mutta oikeasti he vievät mahdollisuuden saada juuri esim se kirjahylly, mistä itse oli haaveillut. He saavat hyvän olon ja minä pask*n ja pitäisi olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi. Itse suututin oman äitini vastaavassa tilanteessa pahanpäiväisesti, mutta kun oli tuomassa kymmenettä pastillinväristä pussilakanasettiä, niin sanoin että nyt riittää. Ei oma koti ole toisen alennusmyyntiostosten kaatopaikka. Roskiin vaan jos ei uskota.
Lahjota mielummin jonnekin. Ei knnata roskiin nakata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi. Itse suututin oman äitini vastaavassa tilanteessa pahanpäiväisesti, mutta kun oli tuomassa kymmenettä pastillinväristä pussilakanasettiä, niin sanoin että nyt riittää. Ei oma koti ole toisen alennusmyyntiostosten kaatopaikka. Roskiin vaan jos ei uskota.
Lahjota mielummin jonnekin. Ei knnata roskiin nakata.
Niinkuin minne? Kuka haluaa jotain huonolaatuisia eriparilakanoita, jotka on jostain poistomyyntialesta noudettu eurolla? Lumppukeräykseen korkeintaan... Ja siinäkin on se pois viemisen vaiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa sanoa suoraan vaan, muuten se krääsän pukkaaminen ei lopu ikinä. Sanot että tykkäät pitää paikat minimalistisina etkä halua haalia tavaraa. Kyllä nyt luulis että hän tajuaa, että ihmiset haluaa itse päättää miltä.kämppänsä näyttää. Eihän hän teillä asu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa aina anopin ja miehen sukulaisten kanssa miettiä sanojaan. Jos puhun puoliajatuksissani että aiotaan hankkia X tai harkitaan X:n ostamista, niin tällainen tai vähän vastaava saatetaan ostaa meille yllätyksenä. Ymmärtäiskin jos olisimme 18v, mutta olemme kuitenkin +30v perheellisiä ihmisiä. Ja ymmärrän ehkä jos hankinta on joku kympin pieni juttu,mutta esimerkiksi +50e jutut tai ylipäätään isokokoiset asiat ovat sellaisua, ettei niitä tulisi ostaa yllätyksenä muuten vain lahjaksi.
Tai varmaan täälläkin on ihmisiä, joiden mielestä tällainen on ihanaa auttamista. Mun mielestä on vaan outoa aikuisena ihmisenä ottaa vastaan ilman merkkipäiviä yms. toisilta aikuisilta kalliita lahjoja. Ikään kuin perheemme olisi hyväntekeväisyyskohde. Paras lienee kun puhuimme anopille, että aiomme hankkia yhden kirjahyllyn lähikuukausina, niin miehen sisarus oli ostanut meille sen yllätyksenä ihan muuten vain. Ymmärrän kyllä, että moni arvostaisi tuollaista, mutta minun mielestäni se vaan on rajatonta. Ostaa toisille toisen käden tiedolla huonekaluja, ja tulee sellainen olo, että köyhinäkö meitä pitävät?
Se on todella ärsyttävää. Kun pidetään epäkiitollisena, mutta oikeasti he vievät mahdollisuuden saada juuri esim se kirjahylly, mistä itse oli haaveillut. He saavat hyvän olon ja minä pask*n ja pitäisi olla kiitollinen.
Tavallaanhan vaikka olisi ollut joku tiettykin malli kyseessä, niin eihän sitäkään täysin yllätyksenä pitäisi ostaa, vaan ennen ostoa suoraan kysyä vielä että haluatteko että ostan. Voi myös kysyä vain pariskunnan toiselta osapuolelta, jos haluaa hieman yllätysmomenttia säilyttää. Kyseessä on kuitenkin huonekalu, ja mielikin on voinut muuttua tai anoppikin käsittää väärin.
Minulla kyllä pisti silmään tuo, että sisarus ostaa toiselle huonekaluja muuten vain. Olen varmaan vanhanaikainen, mutta mielestäni tällaiset ovat normaalimpia eri sukupolvien kesken, eli iso/kallis lahja ilman merkkipäivää tai muuta vastaavaa joko vanhemmilta lapselle tai lapsilta vanhemmille. En tiedä, kai minä ajattelen erikoisesti tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa aina anopin ja miehen sukulaisten kanssa miettiä sanojaan. Jos puhun puoliajatuksissani että aiotaan hankkia X tai harkitaan X:n ostamista, niin tällainen tai vähän vastaava saatetaan ostaa meille yllätyksenä. Ymmärtäiskin jos olisimme 18v, mutta olemme kuitenkin +30v perheellisiä ihmisiä. Ja ymmärrän ehkä jos hankinta on joku kympin pieni juttu,mutta esimerkiksi +50e jutut tai ylipäätään isokokoiset asiat ovat sellaisua, ettei niitä tulisi ostaa yllätyksenä muuten vain lahjaksi.
Tai varmaan täälläkin on ihmisiä, joiden mielestä tällainen on ihanaa auttamista. Mun mielestä on vaan outoa aikuisena ihmisenä ottaa vastaan ilman merkkipäiviä yms. toisilta aikuisilta kalliita lahjoja. Ikään kuin perheemme olisi hyväntekeväisyyskohde. Paras lienee kun puhuimme anopille, että aiomme hankkia yhden kirjahyllyn lähikuukausina, niin miehen sisarus oli ostanut meille sen yllätyksenä ihan muuten vain. Ymmärrän kyllä, että moni arvostaisi tuollaista, mutta minun mielestäni se vaan on rajatonta. Ostaa toisille toisen käden tiedolla huonekaluja, ja tulee sellainen olo, että köyhinäkö meitä pitävät?
Se on todella ärsyttävää. Kun pidetään epäkiitollisena, mutta oikeasti he vievät mahdollisuuden saada juuri esim se kirjahylly, mistä itse oli haaveillut. He saavat hyvän olon ja minä pask*n ja pitäisi olla kiitollinen.
Tavallaanhan vaikka olisi ollut joku tiettykin malli kyseessä, niin eihän sitäkään täysin yllätyksenä pitäisi ostaa, vaan ennen ostoa suoraan kysyä vielä että haluatteko että ostan. Voi myös kysyä vain pariskunnan toiselta osapuolelta, jos haluaa hieman yllätysmomenttia säilyttää. Kyseessä on kuitenkin huonekalu, ja mielikin on voinut muuttua tai anoppikin käsittää väärin.
Minulla kyllä pisti silmään tuo, että sisarus ostaa toiselle huonekaluja muuten vain. Olen varmaan vanhanaikainen, mutta mielestäni tällaiset ovat normaalimpia eri sukupolvien kesken, eli iso/kallis lahja ilman merkkipäivää tai muuta vastaavaa joko vanhemmilta lapselle tai lapsilta vanhemmille. En tiedä, kai minä ajattelen erikoisesti tämän.
Meillä on ihan tavallista, että voi ostaa myös sisaruksille tai vaikka sisarusten aikuisille lapsillekin. Mulla ja siskollani on aivan erilainen sisustusmaku, mutta me kumpikin tunnemme toistemme maun erittäin hyvin. Jokin huonekalu tai esine, jota en missään tapauksessa haluaisi omaan kotiini, voi kuitenkin siskolleni olla erittäin mieluisa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo täällä sama. Aina lahjaksi koriste-esineitä. Vaikka ollaan sanottu miehen kanssa että ei pidetä mistään pölynkerääjistä. Kuitenki tuonut jo:
-kynttilöitä (nämä on ihan ok)
-Ihmeellisen puu-metalli-kuusenkäpy-kynttilänjalkahässäkän
-2 lyhtyä, toinen yli 60cm korkea, toinen pienempi
-"hassun" koristehirven
-kulhoja, kippoja, lautasia, vateja jne. koriste-esineitä, kaikki erilaisia, erivärisiä ja -kokoisiaVaikka ollaan kiitetty ja sanottu kohteliaasti, että emme halua koriste-esineitä. Näitä siis tuodaan ihan muuten vaan aina mukana, jos vaikka tulevat ihan vaan syömään. Monesti ollaan myös kerrottu että ei tarvitse tuoda yhtään mitään. Huoh. Kiva ajatus, mutta stressaavaa kun ei kehtaisi hankkiutua rojusta eroon mutta ei jaksaisi säilöäkään. Nyt ollaan alettu kylmästi antamaan eteenpäin niitä halukkaille.
Tämä on se suomalainen tapa "kertoa" asiasta:
"Sun ei sitten tarvitse tuoda mitään." "Me ei tarvita mitään."
"Voi ei sun olisi tarvinnut tuoda mitään."
Kannattaa kokeilla tätä: "Hei anoppi, me ei haluta mitään tavaraa. Älä tuo mitään. Me kielletään sua tuomasta. Jos tuot tavaraa, me myydään se eteenpäin, ihan oikeasti myydään. Nyt lopetat ton."
Ja kaiken tämänkin voi sanoa ihan nätisti.
Ei auta mitään. Äitini on tuota ihmistyyppiä. Itse olen yli 50 v. Vien tavarat kierrätykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Näin sen pitäisi ollakin. Myös silloin, kun maut kohtaavat. Jokaisen pitäisi saada laittaa oma kotinsa sellaiseksi kuin haluaa. Jos vanhemmat haluavat tässä auttaa, niin pitäisi minusta olla ihan itsestäänselvyys, että ne hankinnat käydään tekemässä YHDESSÄ. Jonkun pyyheliinan tai laudeliinan ehkä voi ostaa yllätyksenä, mutta ei tulisi mieleenkään ostaa mitään kodissa esillä olevaa tai edes astioita tarkistamatta tarvetta ja mieltymyksiä.
Omaan kotiin tehdään hankinnat siltä pohjalta, ettei huonekaluat hajoa heti käsiin ja että niitä kestää katsella pidemmänkin aikaa. Astioiden kanssa sama juttu, ne pitää valita niin että jaksaa vähintään vuosikymmenen katselle - ja laatu pitää myös olla kohdallaan.
Miksi syytää rahojaan hukkaan pelkän yllätysmomentin vuoksi, kun voi sen sijaan tehdä harkitun ja lahjansaajan kanssa yhdessä valitun ostoksen, josta on iloa moneksi vuodeksi?
Meno melko WT :D Sisustusvärinä kromi... huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meno melko WT :D Sisustusvärinä kromi... huoh.
Kiitos osallistumisestasi ja korvaamattomasta lisäarvosta keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sanoa suoraan vaan, muuten se krääsän pukkaaminen ei lopu ikinä. Sanot että tykkäät pitää paikat minimalistisina etkä halua haalia tavaraa. Kyllä nyt luulis että hän tajuaa, että ihmiset haluaa itse päättää miltä.kämppänsä näyttää. Eihän hän teillä asu.
Jos on järjellisen olennon kanssa tekemisissä, niin sitten onnistuu tuo sanominen. Järjettömän kanssa ei, kun toinen ei vaan tajua. Siis ihan oikeasti ei mene perille, että se kauhea haalistunut jostain kuolinpesähuutokaupasta 60-luvulla ostettu kukkataulu ei vaan jonkun silmää miellytä, kun on vielä mummun peruja, ja sukukalleus jne. Tai mikä muu kauhistus tahansa.
Meillä esim. anoppi kehittelee päässään, missä me hirveästi tarvitaan apua, joko ostos- tai esim. lastenhoitoapua. Kun olin vielä hoitovapaalla, saattoi pamahtaa meille joku aamu ja ilmoittaa, että hän tuli hoitamaan, ja mun pitää lähteä shoppailemaan. Ainut, mikä puuttuu, oli shoppailuraha. Sitäkin olisin varmaan saanut, jos olisin viitsinyt pyytää. Anoppi vaan ei ole sellainen, jolle mielellään lastansa jättäisi hoidettavaksi. Meille olisi tuonut tässä vuosien saatossa vaikka mitä, varsinkin tekstiilejä. Kuka haluaa reikäisiä, tahraisia pöytäliinoja? Tai vain vähän koin syömän maton? Joka kerta sama asia. Kauhea tyrkyttäminen, ja marttyyrinä poistuu aarteensa kanssa, kun ei saa poikansa kotia sisustaa.
Mulla ja anopilla on riita meidän ruokapöydästä useamman kerran vuodessa. neljän hengen pöytä, jonka saa pidennettyä kuudelle. Mun pitäisi ehdottomasti aina pitää pöytää pidennettynä, kun se on niin komia! Ja kun tuolejakin on 6... Meidän perheessä on neljä henkeä, joten ihan ilman pidennystä pärjätään hyvin arkena, ja on kiva, että keittiössä on vähän enemmän tilaa. Tämä on anopille kova paikka. Kun ei ymmärrä miniä komian päälle. Koita nyt tuollaiselle takoa typerään päähän, että on ihan meidän perheen asia, onko meillä sitä stanan pöytää ylipäätään keittiössä.
Vierailija kirjoitti:
Meno melko WT :D Sisustusvärinä kromi... huoh.
Jotain maalaisromanttistako sisustuksen pitää olla?
Roskiin vaan kaikki kämäset lakanat, pyyhkeet, vaatteet, seinäraanut yms mitä hinasi meille aikanaan. Samoin yksittäiset kipot ja kupit kierrätykseen. Kun ei uskonut niin toimin järkevästi.
Kerrostalossa helppo viedä Roskikseen, okt täyttyy noista nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Roskiin vaan kaikki kämäset lakanat, pyyhkeet, vaatteet, seinäraanut yms mitä hinasi meille aikanaan. Samoin yksittäiset kipot ja kupit kierrätykseen. Kun ei uskonut niin toimin järkevästi.
Juuri näin. Jos kiellot eivät auta, niin sitten järeämmät keinot käyttöön. Anoppi/äiti/jokumuu ei ole oikeutettu sisustamaan kenenkään kotia, ellei sitä erikseen pyydetä. Jos tämä romuhamstraaja loukkaantuu, niin mitä sitten? Kyllä mä ainakin olen ollut hyvin loukkaantunut siitä, että mun kotiin tuodaan pyytämättä roskaa, ja siitä vielä odotetaan kiitosta ja oletetaan että joku mielestäni ruma esine pistetään esille. Miksi sen toisen tunteet ovat arvokkaammat kuin mun?
Eikä tuo koske vain nuoria. Me ollaan viisikymppisiä, ja yksi sukulainen on säännöllisin väliajoin työntämässä meille tavaroitaan, jotta voi hankkia itselleen uusia. Suuttuu, kun ei huolita, vaikka itsekin selvästi näkee, ettei meille mahdu enempää.
Tai siis ei näe, vaan käy katsomassa, että tuohonkin saataisiin se meidän vanha sohva ihan hyvin. Niinpä, mutta sitten olohuoneen lattialla ei enää mahtuisi kävelemään...