Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Sisustatko SINÄ sinun ja miehesi yhteistä kotia yksin? Otatko hänen mielipidettään ollenkaan huomioon?
Kyllä. Miestä kiinnostaa lähinnä se, että mukavalla sohvalla löhötessä voi katsella telkkaria, eikä ole liikaa tavaraa. Verhojen/mattojen väri ei kiinnosta häntä pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ihmiset trollaa niin että näppikset savuaa. :DD Ei kukaan voi olla noin tyhmä, että olettaa nuorenparin ilahtuvan kun kannetaan heidän kotiinsa sisustuskrääsää. Kuka täysjärkinen vie pyytämättä mattoja toisten huusholliin?? Ja tuo loukkaantuminen ap:n anopin puolesta ja mahdollisten perintöjen mukaan vetäminen :DDD Hulvatonta!
Asia liippaa itseänikin läheltä, oma anoppini oli samanlainen koriste-esineiden kantaja. Muuten kyllä ihan ihana ihminen, enkä usko että hänen kohdallaan oli kyse ainakaan tietoisesta vallan tavoittelusta. Halusi "auttaa", vaikka emme apua tässä suhteessa tarvinneet tai halunneet. Meillä mieheni oli äidilleen äkäisempi asiasta, itse olisin ollut valmis välillä vähän joustamaan. Makumme ja suhteemme tavaraan vain olivat anopin kanssa niin täysin erilaiset, me olemme mieheni kanssa (ja hän vielä minua tiukemmin) tyyppiä "vaikka ilman jos ei vielä varaa laatuun" ja anoppini taas "paljon ja halvalla" tyyppiä. Tilanne on helpottanut vuosien myötä, varmastikin suureksi osaksi sen vuoksi, että mieheni on pari kertaa todella suuttunut ja tehnyt asian selväksi äidilleen. Itse olen johdonmukaisesti kiittänyt ja kieltäytynyt tavarasta. Ja sanonut että hänen tulisi käyttää rahat itseensä ja että hänen seuransa on meille tärkeää ilman tavaraakin ja "tuliaisia". Aina uudelleen ja uudelleen tämä sama. Tuloksia siis on tullut ja tavaran määrä on vähentynyt huomattavasti, tosin jouluna lasten lahjamäärän suhteen menee vielä överiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppina ratkaissun vaikean tilanteen näin: Poikani kanssa olemme olleet aina läheisiä, minä taisin olla ensimmäinen joka kuuli tästä uudesta ihmeellisestä tyttöystävästäkin. Olin ja olen edelleen valmis ottamaan avosylin vastaan. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, kuitenkin tunsi olonsa kai jotenkin uhatuksi ja minun savustukseni alkoi aika pian. Vaimon äiti on tyttärelleen myös hyvin läheinen, puhuvat puhelimessa useita kertoja päivässä jne.
Poikani on viisas mies ja nykyisin teemmekin niin, että käyn häntä tervehtimässä lounasaikaan. Syömme rauhassa lounaan jossain mukavassa ravintolassa ja vaihdamme kuulumiset. Joskus saan hänet teatteri- tai konserttiseuraksi, ehkä kerran pari vuodessa. Lapenlapsia näen silloin, kun isä voi heidät tuoda minua tapaamaan. Yleensä, kun äiti on töissä viikonloppuisin. Olen minimimäärän tekemisissä miniäni kanssa. En kutsu enää sunnuntailounaalle (pari kertaa ainakin miniälle tuli ruokamyrkytyksen oireita käyntinsä jälkeen, kellekään muulle ei), vaan käymme koko porukan voimin ravintolassa syömässä. Minä maksan. Jouluateria nautitaan muutamaa päivää ennen joulua, ravintolassa. Minä maksan. Pojan kanssa näemme yleensä joko ennen joulua tai joulun välipäivinä, kun viemme hautausmaalle yhdessä kynttilät.
Itse matkustan juhlapyhiksi muualle, kylpylään, ulkomaille. Pojan ei tarvitse miettiä, että olisin yksin. Minä en haikaile perhejoulusta pojan perheen kanssa. Miniä on tyytyväinen, kun voi viettää juhlapyhiä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Poikani on rakastamansa naisen ja lastensa kanssa.
Mitä lahjoihin tulee, niin laitan hyvissä ajoin ennen syntymäpäiviä ja joulua lahjarahan poikani tilille.
Kaikesta kirjoittamastasi kuultaa viha, epäluulo ja ilkeys miniääsi kohtaan.
Kuulostat todella inhottavalta vanhalta naiselta. Yrität säälittävästi mitätöidä miniääsi jättämällä hänet ulkopuolelle.
Hän on luultavasti onnellinen, kun ei tarvitse nähdä sinua. En lainkaan epäile, ettetkö yritä parhaasi mukaan lahjoinesi ja mielipiteinesi myrkyttää poikasi ja lastenlasten mielet äitiään vastaan.Olet oksettava!
Hmm. Mitähän tähänkään enää sanoisi. Minun on pitänyt ratkaista miten voisin olla yhteydessä lapseni kanssa ja pitää yllä rauhanomaiset välit miniäni kanssa. Olen päätynyt siihen, että viisas väistyköön. En yritä tunkea pojan perheen joulunviettoon, juhlapyhiin. En ole sanonut pahaa sanaa miniästäni, vaikka monta asiaa kai voisi siltäkin kantilta tulkita.
Ja totta, hän on onnellisempi kun meidän ei tarvitse olla tekemisissä. Sehän on koko tämän asian ydin.
Olen jo aika vanha, seuraavat isot syntymäpäivät ovat 80 vuotta. Poika on saatu vanhalla iällä ja hänkin vakiintui vähän vanhempana. On minussa ainakin vanhojen ihmisten ominaishaju, luulen niin. Ihan en enää itse kaikkea haista. Ehkä ihan oksettavakin.
Vierailija kirjoitti:
Otatko miehes mielipidettä ollenkaan huomioon? Hän ehkä pitää äitinsä ostamista tuotteista? Kyllä kai hän muuten sanoisi äidilleen jos ei pitäisi.
Ei sano. Nainen sanoo äidilleen suorat sanat, mutta mies ei sano mitään.
Miehet ei muutenkaan yleensä tajua hölkäsen pöläystä siitä valtataistelusta, joka on käynnissä kahden naisen välillä.
Nainen jolla ei ole elämässä muuta sisältöä kuin lapsensa.... siinä loputon riesa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppina ratkaissun vaikean tilanteen näin: Poikani kanssa olemme olleet aina läheisiä, minä taisin olla ensimmäinen joka kuuli tästä uudesta ihmeellisestä tyttöystävästäkin. Olin ja olen edelleen valmis ottamaan avosylin vastaan. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, kuitenkin tunsi olonsa kai jotenkin uhatuksi ja minun savustukseni alkoi aika pian. Vaimon äiti on tyttärelleen myös hyvin läheinen, puhuvat puhelimessa useita kertoja päivässä jne.
Poikani on viisas mies ja nykyisin teemmekin niin, että käyn häntä tervehtimässä lounasaikaan. Syömme rauhassa lounaan jossain mukavassa ravintolassa ja vaihdamme kuulumiset. Joskus saan hänet teatteri- tai konserttiseuraksi, ehkä kerran pari vuodessa. Lapenlapsia näen silloin, kun isä voi heidät tuoda minua tapaamaan. Yleensä, kun äiti on töissä viikonloppuisin. Olen minimimäärän tekemisissä miniäni kanssa. En kutsu enää sunnuntailounaalle (pari kertaa ainakin miniälle tuli ruokamyrkytyksen oireita käyntinsä jälkeen, kellekään muulle ei), vaan käymme koko porukan voimin ravintolassa syömässä. Minä maksan. Jouluateria nautitaan muutamaa päivää ennen joulua, ravintolassa. Minä maksan. Pojan kanssa näemme yleensä joko ennen joulua tai joulun välipäivinä, kun viemme hautausmaalle yhdessä kynttilät.
Itse matkustan juhlapyhiksi muualle, kylpylään, ulkomaille. Pojan ei tarvitse miettiä, että olisin yksin. Minä en haikaile perhejoulusta pojan perheen kanssa. Miniä on tyytyväinen, kun voi viettää juhlapyhiä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Poikani on rakastamansa naisen ja lastensa kanssa.
Mitä lahjoihin tulee, niin laitan hyvissä ajoin ennen syntymäpäiviä ja joulua lahjarahan poikani tilille.
Anteeksi, mutta tämä kuulostaa vähän absurdilta.
Mutta rauha on maassa ja valtaosan ajasta ihmisilläkin hyvä tahto. Olen joskus ajatellut, että voisi olla toisenlaista jos olisikin tytär eikä poikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....Sinäkään et varmaan ole sitten edes ehdottelemassa miten anopin perintö käytetään etkä valkkaamassa irtaimistosta mieleisiäsi. Siinäkin vaiheessa miehen ratkaisu, eikö vaan.
Mieheni ja siskonsa saavat ihan keskenään hoidella äitinsä jäämistön sitten aikanaan. Itse olen saamassa huomattavasti isomman perinnän omilta vanhemmiltani. Mistä olet katkera?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta kysyn, käsi ylös: kuinka monen mies saa slaagin, kun anoppi kantaa "roinaa" kotiin, mattoja, koriste-esineitä jne? Soittaa äidilleen ja sisaruksilleen, kavereilleen valittaen, että taas se Martan äiti toi kökköä?
Ei saa, nojatuolia pienempää roinaa tuskin huomaisikaan. Oman äitinsä roudaamaan roskaan suhtautuu välinpitämättömästi. Kokee pääsevänsä helpommalla, kun antaa äitinsä vähitellen tehdä meidän kodista samanlaista kaatopaikkaa, missä itse asuu. On toki tavararöykkiöihin tottunut jo lapsuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Vaikutat karmean katkeralta haaskalta. Sääliksi käy mahdollista miniääni. Tuollainen nariseva vanha ämmä on raskas risti kantaa.
No en ole kyllä kellekään risti, kun eläkettä tulee olemaan sen verran että saan maksettua hyvän vanhainkodin. Sitten joskus. Otan myös hyvissä ajoin ulkopuolisen asiainhoitajan, niin ei tarvitse olla huolissaan jos vaikka dementia tulisi. Siinäkin vaiheessa kun löytyy niitä ahneita sukulaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta kysyn, käsi ylös: kuinka monen mies saa slaagin, kun anoppi kantaa "roinaa" kotiin, mattoja, koriste-esineitä jne? Soittaa äidilleen ja sisaruksilleen, kavereilleen valittaen, että taas se Martan äiti toi kökköä?
Ei saa, nojatuolia pienempää roinaa tuskin huomaisikaan. Oman äitinsä roudaamaan roskaan suhtautuu välinpitämättömästi. Kokee pääsevänsä helpommalla, kun antaa äitinsä vähitellen tehdä meidän kodista samanlaista kaatopaikkaa, missä itse asuu. On toki tavararöykkiöihin tottunut jo lapsuudessa.
Siis mies tottunut hervottomaan tavaramäärään jo lapsena, kun äitinsä mielestä on hienoa omistaa paljon tavaroita. Se, onko tavarat ehjiä tai käyttökelpoisia, on sivuseikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Älä huoli, meillä ei kelpaa siihenkään. Anoppi nimittäin ulottaa reviiritaisteluaan myös lapsiini, ja haluaa olla heille äidin roolissa mummon sijaan. Itsekästä tai ei, minä en ole sellainen ihminen, joka jotenkin alkaa jakamaan sitä äidin roolia ja äidin kasvatustehtävää muiden kanssa. Lapseni on hoidossa luotettavilla ihmisillä, anoppini ei valitettavasti näihin kuulu.
Enemmän olen miuten tästäkin valinnasta haukkuja saanut kuin tyytyväistä myhäilyä, joten eiköhän näille päsmärianopeille kuitenkin ole hengen asia päästä niitä lapsenlapsia hoitamaan (=omimaan).
Sinä, sinun lapsesi, sinun anoppisi, sinun kasvatustehtäväsi. Enemmän minua huolettaisi, mistä lapset saavat miehen mallin, koska lasten isä mitä selvimmin on poissa kuvioista.
Niin minun lapseni ja mieheni lapset, ovat he silti minun lapsiani, vaikka ovat miehenikin lapsia. Minun mieheni on ihan mukana kuvioissa ja hyvä isä onkin, mutta meidän roolit ovat perheessämme erilaiset. Hän kantaa isän roolia ja minä äidin roolia, liekkö se joillekin epämodernilta kuulostaa, mutta kyllä meille on muotoutunut vuosien varrella myös erilaiset kasvatustehtävätkin lastemme suhteen. Ehkä tämä on perua siitä, että olin kotona pitkään lasten kanssa, ennen kuin palasin työelämään.
Ja kun sanon, että anoppini haluaa ottaa lastemme elämässä äidin roolin niin tarkoitan sitä: miehelle on kyllä tilaa isänä, minulle ei äitinä, jos hän saisi päättää.
Ps. Minun anoppini on kyllä minun anoppini, eikä muiden anoppi, sillä olen ainoa miniä/vävy -linjaa edustava hänelle. Miehellänikin on anoppi, mutta hän on eri nainen (luonnollisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla aika yleistä että anopit kuskaa toisten asuntoon kaikkea kivaa. Siis omasta mielestään kivaa, vaikka kuinka sanoisi että mieluummin on ostamatta mitään kun ostaa sellaista jota ei halua. Tai kysyisi edes mielipidettä mitä haluaa.
Entäs jos alkais ostaa anopille kaikkee halpaa krääsää mitä tietää sen inhoavan, menisköhän viesti näin perille?
Siis hetkinen. Ap:n mies ei ole pätkääkään kiinnostunut sisustamisesta, paitsi että vihaa äitinsä roinia. Äiti on aina elänyt tavarapaljoudessa, muttei kuitenkaan tuonut mitään pojalleen ennen kuin tämä meni yhteen ap:n kanssa.
Ap:n mies vihaa äitinsä antamaa mattoa, muttei kuitenkaan suostu ostamaan uutta mattoa, koska vihaa niin kovasti sisustamista. Ilmeisesti jopa enemmän kuin äitinsä roinia. Paitsi että hän keräilee ap:n kanssa astiasarjaa. Itse asiassa hän ei edes vihaa roinia, hän haluaa vain rauhassa katsoa telkkaria.
Merkillinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että noinko te kävitte läpi kaikki poikaystävän tavarat että mikä oli mistäkin tullut?
Huonekalut oli ostanut itse, taulut osti vasta kun aloimme seurustelemaan ja mitään ylimääräistä sisustuskrääsää ei ollut muuta kuin nuo kasvit ja sen tarjoiluastiankin sai äidiltään meidän suhteemme aikana. Muuten on ostanut kaikki sisustukseen liittyvät itse.
Eli kämppä oli puolityhjä
Ei, vaan siellä ei ollut mitään ylimääräistä, kuten ei munkaan asunnossa. Ei ollut mitään rumia kippoja pöydillä tai rumia värikkäitä mattoja.
Mutta rumaan markettipäiväpeittoon sun piti säästää kuukausia?
Yli 100e on helvetin iso raha mulle, kun ei opiskelijana ole hirveästi mistä säästää, eikä toi päiväpeitto ole ruma, vaan simppeli ja sisustuksen värimaailmaan sopiva. Sä ilmeisesti tykkäät noista röyhelöjutuista?
Onhan röyhelöiden ja simppelin välilläkin jotain. Sinun maailmasi on kovin mustavalkoinen.
Tuossahan olisi ihana esine sieltä vähemmän mustavalkoisesta maailmasta:
https://www.hyvantuulenpuoti.fi/halkokori-home-sweet-home-harmaa-p-2956…
Pojan koti nähdään lisävarastona, minne voi kätevästi roudata "aarteita" kun omat nurkat ja vintit on jo turvoksissa roinaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä ilahduttamisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Siis hetkinen. Ap:n mies ei ole pätkääkään kiinnostunut sisustamisesta, paitsi että vihaa äitinsä roinia. Äiti on aina elänyt tavarapaljoudessa, muttei kuitenkaan tuonut mitään pojalleen ennen kuin tämä meni yhteen ap:n kanssa.
Ap:n mies vihaa äitinsä antamaa mattoa, muttei kuitenkaan suostu ostamaan uutta mattoa, koska vihaa niin kovasti sisustamista. Ilmeisesti jopa enemmän kuin äitinsä roinia. Paitsi että hän keräilee ap:n kanssa astiasarjaa. Itse asiassa hän ei edes vihaa roinia, hän haluaa vain rauhassa katsoa telkkaria.
Merkillinen mies.
Ja huomaa lisäksi, että ovat köyhiä opiskelijoita joilla ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että noinko te kävitte läpi kaikki poikaystävän tavarat että mikä oli mistäkin tullut?
Huonekalut oli ostanut itse, taulut osti vasta kun aloimme seurustelemaan ja mitään ylimääräistä sisustuskrääsää ei ollut muuta kuin nuo kasvit ja sen tarjoiluastiankin sai äidiltään meidän suhteemme aikana. Muuten on ostanut kaikki sisustukseen liittyvät itse.
Eli kämppä oli puolityhjä
Ei, vaan siellä ei ollut mitään ylimääräistä, kuten ei munkaan asunnossa. Ei ollut mitään rumia kippoja pöydillä tai rumia värikkäitä mattoja.
Mutta rumaan markettipäiväpeittoon sun piti säästää kuukausia?
Yli 100e on helvetin iso raha mulle, kun ei opiskelijana ole hirveästi mistä säästää, eikä toi päiväpeitto ole ruma, vaan simppeli ja sisustuksen värimaailmaan sopiva. Sä ilmeisesti tykkäät noista röyhelöjutuista?
Onhan röyhelöiden ja simppelin välilläkin jotain. Sinun maailmasi on kovin mustavalkoinen.
Tuossahan olisi ihana esine sieltä vähemmän mustavalkoisesta maailmasta:
https://www.hyvantuulenpuoti.fi/halkokori-home-sweet-home-harmaa-p-2956…
Minkä helvetin takia tossa pitää lukea home sweet home?
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Uskon, että kalliiden mattojen myynti pilkkahintaan harmitti. Mutta eikö sulla ihan oikeasti tullut etukäteen mieleen kysyä, että mitä he tarvisisivat tai haluaisivatko valita esim. uudet matot mattoliikkeestä jos minä maksan? Sen sijaan, että kysyisit, menet ostamaan kolmella tonnilla mattoja, jotka eivät ole poikasi ja miniäsi mieleen. Ja syy on tietysti miniän, ei missään nimessä poikasi.
Haluaisin nyt ihan oikeasti kuulla perustelun, miksi te äidit/anopit haluatte sisustaa toisten kotia oman mielenne mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Pojan koti nähdään lisävarastona, minne voi kätevästi roudata "aarteita" kun omat nurkat ja vintit on jo turvoksissa roinaa.
Sillä ei ole mitään tekemistä ilahduttamisen kanssa.
On se silti ihan hiton erikoista, että anoppi eli sen tavaravuorensa kanssa tuomatta ikinä mitään poikansa sinkkuasuntoon.
Kun yleensä ihan tavallisetkin äidit lähettävät poikansa mukana maailmalle ainakin ylimääräistä liinavaatetta, pyyhkeitä, keittiötarvikkeita ja sen sellaista.
Kyllä otan, eikä hänkään pidä mistään romanttisista röyhelöistä joista hänen äitinsä selvästi pitää.