Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi. Itse suututin oman äitini vastaavassa tilanteessa pahanpäiväisesti, mutta kun oli tuomassa kymmenettä pastillinväristä pussilakanasettiä, niin sanoin että nyt riittää. Ei oma koti ole toisen alennusmyyntiostosten kaatopaikka. Roskiin vaan jos ei uskota.
Ei roskiin, vaan kierrätykseen! Tuolla on paljon ihmisiä, joille kelpaa ehjä tavara. Konttiin tai kierrätyskeskukseen, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan mielenkiinnolla vielä odotan vastausta siihen, MIKSI sisustetaan oman maun mukaan toisen ihmisen kotia?
Minun äitini ei huusholleeraa minun kodissani, siihen pistäisinkin stopin saman tien, eikä niin tee onneksi anoppikaan. Ihan on oma koti ja vanhemmillamme on omansa. Toivon, että vanhempamme elämän ehtoopuolella saavat keskittyä omaan elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan varmaan vähemmistöä tässä keskustelussa kun en ymmärrä miten ap voi olla noin kiittämätön. Itse en kehtaa loukata lahjan antajaa vaan laitan kyllä anopin vierailun ajaksi sen ruman koriste-esineen kirjahyllyyn ja sitten taas pois. Muistan aina kuka on antanut mitäkin ja laitan lapsellekin sen ruman lahjapaidan päälle jos lahjan antaja tulee kylään. Me ollaan miehen kanssa molemmat kyllä kuopuksia ja ollaan saatu kaikki huonekalut eikä ne sovi yhteen :) Sisustus ei ole meille tärkeää vaan ne rahat menee muualle. Sinänsä siis mun ja ap:n arvot on tosi erilaiset.
Ei kiitollisuus ole mikään itseisehto. Onpa sairas ajatus, se että toinen pakottaa sinut ottamaan vastaan kaiken, mitä haluaa tuoda, niin että pitäisi olla vain kiitollinen, kiitollinen ja kiitollinen. Minähän voisin tuoda sinun luoksesi kaikkea vekkulia, mistä itse tykkään, kuten ruosteisia haravoita, rikkinäisiä ämpäreitä, valtaisia koristekukkapuskia, aivan jäätävän rumia vaatteita sinulle ja koko perheelle, ja sinun pitäisi vain ottaa kaikki se vastaan ja olla KIITOLLINEN. Seuraavaksi tuon paskanmakuisia, vähän epähygieenisiä ja vanhentuneista aineista tehtyjä leivonnaisia jatkuvalla syötöllä ja jälleen sinun kuuluu olla KIITOLLINEN ja todellakin syödä nämä rakkaudella väännetyt pulleliinit. Toivon, että vajoat polvillesi sen ruosteisen haravan edessä silkkaa kiitollisuuttasi.
Ihan älytöntä nyt taas
Älytön oli kommenttisi! Minulla ei ole noin ilkeitä ihmisiä lähipiirissäni. Eikä sinun ole syytä pitää minua selkärangattomana sylkykuppina vain siksi, että en halua laittaa rahaa esimerkiksi sisustukseen vaan otan kiitollisena vastaan sen jonkun toisen mielestä ruman maton jos joku sen meille tuo - koska meille pääasia on se matto tai ne vaatteet lapsille eikä se että ne ovat juuri oikeanlaisia. Ja todellakin olen AINA kiitollinen lahjan antajalle, kukaan ei ole ilkeyttään meille tuonut yhtään mitään.
Olen pahoillani, triggeröidyn kommentistasi, että kaikesta pitäisi olla kiitollinen. Koska ei kaikesta tarvitse. Omat vanhempani olivat sitä mieltä, että vaikka mitä sieltä tulisi, se pitäisi ottaa hymyllä vastaan ja osoittaa kiitollisuutta. Siksi triggeri -sori! :/
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?
Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...
Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.
Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.
Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....
Meillä kanssa ihan järkejään hyödytöntä tavaraa kaikki lahjat, mutta anopin lahjatavaratalo onkin Lidl ja sieltä löytyy ihan kaikkea kaikkiin juhliin kaikille - ei hittp mitä sontaa! Panis sekin rahan, jonka lapsen lahjaan laittaa, vaikkapa pienimpään ja halvimpaan legopakettiin, niin tulis käyttöön, mutta ei nämä ikään yms. sopimattomat romut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tämä muuten tulee yleensä yllätyksenä näille puolisoille. Viimeistään tässä vaiheessa appivanhemmista tulee maailman v-mäisimpiä ihmisiä. Olen nähnyt tuttavapiirissä, kuinka monen vuoden kylmän kohtelun jälkeen on anopin hautajaisissa itketty krokotiilin kyyneliä, oli se niin hyvä ihminen, sydän paikallaan. Moni on tunkemassa perinnönjakoonkin mukaan, miniät ja vävyt päättämässä miten puolisoiden vanhempien omaisuus pitäisi jakaa.
Tämä on hyvä muistaa. Tehkää ne testamentit niin, että lasten puolisoilla ei ole asiaa apajille.
Ilkeät anopit jotka hihittävät häijysti vielä haudan takaa uskoen pystyvänsä vahingoittamaan "lapsensa" kotia ja parisuhdetta testamenttimääräyksillään: Uskokaa pois, kaikki ovat huojentuneita kun teistä on vihdoin päästy. Siitä onnellisena mies ostaa perintörahoillaan rakkaalle vaimolleen timanttikorun, auton ja remontoi kodin täysin vaimon maun mukaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tämä ketju on lohduttava. Ei ole niin yksinäinen olo anoppiongelman kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi. Itse suututin oman äitini vastaavassa tilanteessa pahanpäiväisesti, mutta kun oli tuomassa kymmenettä pastillinväristä pussilakanasettiä, niin sanoin että nyt riittää. Ei oma koti ole toisen alennusmyyntiostosten kaatopaikka. Roskiin vaan jos ei uskota.
Ei roskiin, vaan kierrätykseen! Tuolla on paljon ihmisiä, joille kelpaa ehjä tavara. Konttiin tai kierrätyskeskukseen, kiitos.
Äh, liikaa vaivaa. Roskikselle 20 metriä, lähin kontti on useamman kilometrin päässä. Ainakaan mun anopin roudaamalla roskalla ei ilahdu kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen anoppina ratkaissun vaikean tilanteen näin: Poikani kanssa olemme olleet aina läheisiä, minä taisin olla ensimmäinen joka kuuli tästä uudesta ihmeellisestä tyttöystävästäkin. Olin ja olen edelleen valmis ottamaan avosylin vastaan. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, kuitenkin tunsi olonsa kai jotenkin uhatuksi ja minun savustukseni alkoi aika pian. Vaimon äiti on tyttärelleen myös hyvin läheinen, puhuvat puhelimessa useita kertoja päivässä jne.
Poikani on viisas mies ja nykyisin teemmekin niin, että käyn häntä tervehtimässä lounasaikaan. Syömme rauhassa lounaan jossain mukavassa ravintolassa ja vaihdamme kuulumiset. Joskus saan hänet teatteri- tai konserttiseuraksi, ehkä kerran pari vuodessa. Lapenlapsia näen silloin, kun isä voi heidät tuoda minua tapaamaan. Yleensä, kun äiti on töissä viikonloppuisin. Olen minimimäärän tekemisissä miniäni kanssa. En kutsu enää sunnuntailounaalle (pari kertaa ainakin miniälle tuli ruokamyrkytyksen oireita käyntinsä jälkeen, kellekään muulle ei), vaan käymme koko porukan voimin ravintolassa syömässä. Minä maksan. Jouluateria nautitaan muutamaa päivää ennen joulua, ravintolassa. Minä maksan. Pojan kanssa näemme yleensä joko ennen joulua tai joulun välipäivinä, kun viemme hautausmaalle yhdessä kynttilät.
Itse matkustan juhlapyhiksi muualle, kylpylään, ulkomaille. Pojan ei tarvitse miettiä, että olisin yksin. Minä en haikaile perhejoulusta pojan perheen kanssa. Miniä on tyytyväinen, kun voi viettää juhlapyhiä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Poikani on rakastamansa naisen ja lastensa kanssa.
Mitä lahjoihin tulee, niin laitan hyvissä ajoin ennen syntymäpäiviä ja joulua lahjarahan poikani tilille.
Joku uskoi, että ei varmaan ole sanottu etukäteen ettei rojua haluta, että on vaan muka hymyilty ja kiitelty.
Ei ole totta. On sanottu, on väännetty rautalangasta.
Mutta kun ei ole kunnioitusta niin sitä ei ole.
Hirveimpiä on jotkut ikivanhat ryijyt ja raanut, joita kukaan ei nykyään halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua lukiessa tulee mieleen se vanha viisaus, että mies valitsee äitinsä kaltaisen naisen. Eli samalle miehelle sattuu usein sekä dominoiva äiti että dominoiva vaimo.
Itse olen aina pitänyt mieheni ja anoppini sisustusmakua lievästi sanoen erilaisena kuin omaani. Mutta toisaalta olen ymmärtänyt, että minun kotini on myös mieheni koti, ja minulla on ollut elämässäni aina muitakin tapoja ilmaista itseäni kuin sisustaminen. Näin uskon asian olevan anopinkin kohdalla, hänellä on kodissaan muun muassa appiukon edellisen vaimon valitsemia huonekaluja yli 40 vuoden takaa.
Nyt näin kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen meillä on edelleen runsaasti sekä minun että mieheni kotoa kulkeutuneita huonekaluja - jopa niitä apen exän valitsemia. Itse en sellaisia valitsisi, mutta siedän niitä koska miehelleni niihin liittyy muistoja. Lisäksi huonekalut ovat tukevia ja kokopuisia, mikä itselleni kertakäyttökulttuurin vastustajana on tärkeä arvo.
Roinaa emme hanki, näin olemme sopineet. Me ostamme anopille lahjaksi juhlapäivinä lähinnä ruokaa ja viiniä, anoppi antaa meille rahaa. Välit ovat hyvät.
Otatko miehes mielipidettä ollenkaan huomioon? Hän ehkä pitää äitinsä ostamista tuotteista? Kyllä kai hän muuten sanoisi äidilleen jos ei pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tämä muuten tulee yleensä yllätyksenä näille puolisoille. Viimeistään tässä vaiheessa appivanhemmista tulee maailman v-mäisimpiä ihmisiä. Olen nähnyt tuttavapiirissä, kuinka monen vuoden kylmän kohtelun jälkeen on anopin hautajaisissa itketty krokotiilin kyyneliä, oli se niin hyvä ihminen, sydän paikallaan. Moni on tunkemassa perinnönjakoonkin mukaan, miniät ja vävyt päättämässä miten puolisoiden vanhempien omaisuus pitäisi jakaa.
Tämä on hyvä muistaa. Tehkää ne testamentit niin, että lasten puolisoilla ei ole asiaa apajille.
Ilkeät anopit jotka hihittävät häijysti vielä haudan takaa uskoen pystyvänsä vahingoittamaan "lapsensa" kotia ja parisuhdetta testamenttimääräyksillään: Uskokaa pois, kaikki ovat huojentuneita kun teistä on vihdoin päästy. Siitä onnellisena mies ostaa perintörahoillaan rakkaalle vaimolleen timanttikorun, auton ja remontoi kodin täysin vaimon maun mukaiseksi.
Sehän se on tarkoituskin, että perillinen päättää. Ymmärrän, että kirjoitat tarkoituksella provovoivasti mutta minulla on jo sen verran elämää takanani että olen monta tapausta nähnyt.
Ruumispaidassa ei ole taskuja (vaan voisihan sitä laittaa, ja viimeisenä toiveena vielä vaatia että taskut on täynnä euroja), joten hyvä idea on käyttää rahat myös elämänsä aikana. Tai jättää suoraan lapsenlapsille, hyväntekeväisyyteen jne.
Itse olen ollut surullinen niin omien kuin puolisoni läheisten kuoleman hetkellä. En osaa samaistua tuohon, että kaikki ovat huojentuneita. Puolisoni ja omilla vanhemmillani on ollut monenlaisia jälkisäädöksiä ja niitä olemme kaikella kunnioituksella noudattaneet.
Sisustatko SINÄ sinun ja miehesi yhteistä kotia yksin? Otatko hänen mielipidettään ollenkaan huomioon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otatko miehes mielipidettä ollenkaan huomioon? Hän ehkä pitää äitinsä ostamista tuotteista? Kyllä kai hän muuten sanoisi äidilleen jos ei pitäisi.
No nyt lupasi sanoa äidilleen, ettei tuo enää mitään sisustustavaraa, ja jos tahtoo jotain tuoda, niin tuokoon samaa astiasarjaa, jota aloimme keräämään yhteen muuttaessamme.
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppina ratkaissun vaikean tilanteen näin: Poikani kanssa olemme olleet aina läheisiä, minä taisin olla ensimmäinen joka kuuli tästä uudesta ihmeellisestä tyttöystävästäkin. Olin ja olen edelleen valmis ottamaan avosylin vastaan. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, kuitenkin tunsi olonsa kai jotenkin uhatuksi ja minun savustukseni alkoi aika pian. Vaimon äiti on tyttärelleen myös hyvin läheinen, puhuvat puhelimessa useita kertoja päivässä jne.
Poikani on viisas mies ja nykyisin teemmekin niin, että käyn häntä tervehtimässä lounasaikaan. Syömme rauhassa lounaan jossain mukavassa ravintolassa ja vaihdamme kuulumiset. Joskus saan hänet teatteri- tai konserttiseuraksi, ehkä kerran pari vuodessa. Lapenlapsia näen silloin, kun isä voi heidät tuoda minua tapaamaan. Yleensä, kun äiti on töissä viikonloppuisin. Olen minimimäärän tekemisissä miniäni kanssa. En kutsu enää sunnuntailounaalle (pari kertaa ainakin miniälle tuli ruokamyrkytyksen oireita käyntinsä jälkeen, kellekään muulle ei), vaan käymme koko porukan voimin ravintolassa syömässä. Minä maksan. Jouluateria nautitaan muutamaa päivää ennen joulua, ravintolassa. Minä maksan. Pojan kanssa näemme yleensä joko ennen joulua tai joulun välipäivinä, kun viemme hautausmaalle yhdessä kynttilät.
Itse matkustan juhlapyhiksi muualle, kylpylään, ulkomaille. Pojan ei tarvitse miettiä, että olisin yksin. Minä en haikaile perhejoulusta pojan perheen kanssa. Miniä on tyytyväinen, kun voi viettää juhlapyhiä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Poikani on rakastamansa naisen ja lastensa kanssa.
Mitä lahjoihin tulee, niin laitan hyvissä ajoin ennen syntymäpäiviä ja joulua lahjarahan poikani tilille.
Anteeksi, mutta tämä kuulostaa vähän absurdilta.
Vierailija kirjoitti:
Olen anoppina ratkaissun vaikean tilanteen näin: Poikani kanssa olemme olleet aina läheisiä, minä taisin olla ensimmäinen joka kuuli tästä uudesta ihmeellisestä tyttöystävästäkin. Olin ja olen edelleen valmis ottamaan avosylin vastaan. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, kuitenkin tunsi olonsa kai jotenkin uhatuksi ja minun savustukseni alkoi aika pian. Vaimon äiti on tyttärelleen myös hyvin läheinen, puhuvat puhelimessa useita kertoja päivässä jne.
Poikani on viisas mies ja nykyisin teemmekin niin, että käyn häntä tervehtimässä lounasaikaan. Syömme rauhassa lounaan jossain mukavassa ravintolassa ja vaihdamme kuulumiset. Joskus saan hänet teatteri- tai konserttiseuraksi, ehkä kerran pari vuodessa. Lapenlapsia näen silloin, kun isä voi heidät tuoda minua tapaamaan. Yleensä, kun äiti on töissä viikonloppuisin. Olen minimimäärän tekemisissä miniäni kanssa. En kutsu enää sunnuntailounaalle (pari kertaa ainakin miniälle tuli ruokamyrkytyksen oireita käyntinsä jälkeen, kellekään muulle ei), vaan käymme koko porukan voimin ravintolassa syömässä. Minä maksan. Jouluateria nautitaan muutamaa päivää ennen joulua, ravintolassa. Minä maksan. Pojan kanssa näemme yleensä joko ennen joulua tai joulun välipäivinä, kun viemme hautausmaalle yhdessä kynttilät.
Itse matkustan juhlapyhiksi muualle, kylpylään, ulkomaille. Pojan ei tarvitse miettiä, että olisin yksin. Minä en haikaile perhejoulusta pojan perheen kanssa. Miniä on tyytyväinen, kun voi viettää juhlapyhiä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Poikani on rakastamansa naisen ja lastensa kanssa.
Mitä lahjoihin tulee, niin laitan hyvissä ajoin ennen syntymäpäiviä ja joulua lahjarahan poikani tilille.
Kaikesta kirjoittamastasi kuultaa viha, epäluulo ja ilkeys miniääsi kohtaan.
Kuulostat todella inhottavalta vanhalta naiselta. Yrität säälittävästi mitätöidä miniääsi jättämällä hänet ulkopuolelle.
Hän on luultavasti onnellinen, kun ei tarvitse nähdä sinua. En lainkaan epäile, ettetkö yritä parhaasi mukaan lahjoinesi ja mielipiteinesi myrkyttää poikasi ja lastenlasten mielet äitiään vastaan.
Olet oksettava!
Mielenkiinnosta kysyn, käsi ylös: kuinka monen mies saa slaagin, kun anoppi kantaa "roinaa" kotiin, mattoja, koriste-esineitä jne? Soittaa äidilleen ja sisaruksilleen, kavereilleen valittaen, että taas se Martan äiti toi kökköä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Vaikutat karmean katkeralta haaskalta. Sääliksi käy mahdollista miniääni. Tuollainen nariseva vanha ämmä on raskas risti kantaa.
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Ei roskiin, myyt kaverille (maksaa siitä vähintään 5 €) tai lahjoitat kirpparille. Saa joku halvalla vaikka joululahjan hankittua.
En ymmärrä ehjän tavaran roskiin heittämistä vain siksi, että haluaa kiukutella äidille/anopille.