Nyt tiedän, miksi en halua olla lasteni kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin sen tuosta millaisia pyyntöjä pidätte loukkaavina -aloituksesta. No, lasten ja miehenkin niitä oletuksia, joissa se olettaa jotain, ja sitten minulle tulee tunne, että mies (ja lapset mukana jos se liittyy lapsiin) ei pidä minusta, kun en ole tietynlainen.

ap

Varmaan se on osaksi toisinpäin. Kyse on enemmän siitä, millainen tietynlainen olet kuin että millainen et ole. On siis paljon laajempi kirjo siinä, millainen lapsi toivoo vanhempansa olevan, kuin se millainen ei. Kunhan ei ole paskapää, ilkeä, kylmä, sillä pärjää jo pitkälle. Tai  niinhän se on ylipäätään ihmissuhteissa, saa olla vaikka millainen, kunhan ei ole ilkeä ja kylmä, noin pääpiirteissään. 

En koe noin. Ei saa olla melkein minkäänlainen, että ei ole hyväksytty. Sulla on ollut jokin vapaa kasvatus, jos noin hyväksyvää on ollut.

ap

Hän on ns normaalista perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai tietenkin joskus syy voi olla minussa, ettei minusta pidetä, mutta aivan kuin jaksaisin kaikkia miellyttää. Muiden ois silti hallittava käytöstavat, vaikkei he minusta pitäisikään. Äitini mielestä muilta sitä ei tarvinnut vaatia, minulta vain muita kohtaan.

ap

Luultavasti muut hallitsevat käytöstavat ihan hyvin. Jos aina tuntee, ettei itsestä pidetä, eihän se ole muiden vika. Turha jäädä itsekään odottamaan sellaista tunnetta, jota ei kykene tuntemaan. Kun kerran tiedostaa itsessään tuollaisen vian, turha sen on antaa pidätellä itseään olemasta muiden kanssa ja välittämästä muista. Vika mikä vika, tuskin se enää tuossa iässä korjaantuu.

Onko sinusta reilua, että vähemmän tasokkaat ihmiset opettavat lapsilleen, että on ok näyttää suuttumuksensa muille ja sitten nämä lapset sen varjolla jyräävät ne, joille on opetettu, ettei suuttumustaan saa näyttää? Jotka kokevat, että asiat ois ratkottava puhumalla? Miten hyvin kuvittelet tämän toimivan lasten maailmassa? Miten usein veikkaat, että se hyvinkäyttäytyväksi opetettu jyrätään? Ja kun hän menee kertomaan asiasta vanhemmalleen, tämä asettuu sen suuttuuan puolelle, koska sinussa selkeästikin oli jotain vikaa, että toinen suuttui.

Jos itse sen sijaaan suutuit, olit huonostikäyttäytyvä kakara, jonka ei tule ihmetellä, ettei kukaan tee kuten sinä tahdot. Sortaminen mallina kasvatuksessa tässä sulle.

ap

Et ole lapsi, etkä elä lasten maailmassa. Kysehän oli siitä, että et kykene tuntemaan itseäsi pidetyksi. Kun et niin et. Voit silti jakaa välittämistä omille läheisillesi

Ai vaikka en tunne itseäni heidänkään taholta pidetyksi? Mitä vittua sä oikein sorrat mua? En varmana jaa silloin.

ap

Jos kerran itse tietää, että ei kykene tuntemaan itseään pidetyksi tai rakastetuksi, silloinhan sen tietää, että vika on omissa tunteissa, ei siinä mitä läheiset oikeasti tuntevat. Miksi antaa mokoman vian estää antamasta rakkautta esim. lapsilleen? Ei se vika siitä mihinkään enää tuossa iässä katoa, turha jäädä odottamaan, että jonakin päivänä salapeäisesti tuntisi, että itsestä pidetään ja sitten vasta olisi valmis antamaan itse rakkautta omille lapsilleen. 

Oletko vähän tyhmä? Ehkä ensin ois koettava itsensä pidetyksi, että voi antaa sitä toisille?

ap

Ei todellakaan tarvitse. Ihminen kykenee rakastamaan esim. lapsiaan, jotka ovat niin pahasti kehitysvammaisia tai autisteja, ettei heiltä koskaan saa mitään välittämistä takaisin. Silloin on tietenkin mahdollista myös rakastaa myös lapsiaan, jotka välittävät kyllä, vaikka itse on viallinen, eikä kykene sitä välittämistä tunnistamaan.

Tietenkin, jos ajattelee vain koko ajan itseään, eikä siis todellakaan välitä muista, on turha selittää, että oma välittäminen sytttyy sitten kun itsestä välitetään. Ei se niin mene.

Enhän minä tietenkään tarkoitakaan, että sitä rakkautta ois tultava heiltä, mutta kun sitä ei tule mistään. Vitun paskiainen, etkö nyt ymmärrä!!!!!!

ap

Katso peiliin. Sieltä löytyy syy

Eihän löydy, saatanan kusipää. Hyvä, jos sä uskot itsestäsi niin. Sä saat miellyttää muita maailman tappiin ansaitaksesi hyvää. Mä en ansaitse, se vain kuuluu mulle.

ap

Miksi se kuuluu erityisesti sinulle?

Olen "Jumalan lapsi" olematta tippaakaan uskovainen. Uskon maailmankaikkeudessa esiintyvään rakkauteen, joka ei ole riippuvainen meistä ihmisistä millään lailla. Olemme kaikki toki sellaisia, että se kuuluu meille, mutta vain ne sen saavat, jotka siihen uskovat. Tai siis muutenkin sen voi saada, hyvällä onnella. Tai ehkä siihen tarvitaan aina ripaus onnea, että siihen uskoo. Tai on saanut siitä kokea sen olevan. Mä oon, pienenä.

ap

Usko mieluummin että paha saa palkkansa. Tämä on toteutunut sinun kohdallasi. Mt ongelmat, anoreksia, katkeruus, yksinäisyys, sadistinen ja narsistinen mielenlaatu. Seksitön elämä. Ei rakkautta koskaan.

Köyhyys, kurjuus yksiössä.

Olet saanut kaiken mitä ansaitset

Olen mä saanut elämässäni paljon hyvääkin. Kun on tottunut pikkuisen parempaan, ei paska katsos tyydytä.

ap

Mitä olet saanut?

Voi, ulkomaanmatkoja, lomia purjeveneellä, kulmakunnan kivoimman ja propellihattuisimman kekseliään isän, rikkaan suvun, kivat serkut, lomia merenrannalla mökillä, omaisuutta... harrastaa ratsastusta, ratsastusleirejä, oman huoneen tietty jne jne.

ap

Eli et mitään mainittavaa. Juoppo isä ja hänen rahansa on ainoa mikä tulee mieleen

Ja nämä lapsuudessa. Eipä näistä mitään iloa seurannut. Nyt teet hanttihommia. Elät köyhyysrajan alapuolella. Et tule kenenkään kanssa toimeen. Ei ole rahaa matkustella. Ei rahaa lasten harrastuksiin. Ei lomia meren rannalla. Serkkujen kanssa välit menneet.

Ja isään myös välit poikki. Rakkaus? Ei vaan perinnön odotus. Yksi vakioaiheesi

Ai ei mitään mainittavaa :D Kuinkahan monen palstalaisen lapsuus vetää vähääkään materiassa vertoja sille, mitä meillä oli? Ja oli siinä henkistäkin puolta, mummini ansiosta sai tuntea olevansa kuin Engalnnin kuninkaallista perhettä. Sellaista elämää.

ap

Mitä sitten mariset, jos kerran oli niin hyvin sekä henkisesti että materian suhteen?

No vittu, olenko nyt siellä ajassa? En. Tässä ajassa on täysin toiset kuviot.

ap

Lapsuudestahan sinä aina valitat. Nyt sitten äkkiä silloin olikin muka hyvin sekä materia että henkinen puoli. Päättäisit jo.

Oonko valittanut aineellista puutetta, mitä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai tietenkin joskus syy voi olla minussa, ettei minusta pidetä, mutta aivan kuin jaksaisin kaikkia miellyttää. Muiden ois silti hallittava käytöstavat, vaikkei he minusta pitäisikään. Äitini mielestä muilta sitä ei tarvinnut vaatia, minulta vain muita kohtaan.

ap

Luultavasti muut hallitsevat käytöstavat ihan hyvin. Jos aina tuntee, ettei itsestä pidetä, eihän se ole muiden vika. Turha jäädä itsekään odottamaan sellaista tunnetta, jota ei kykene tuntemaan. Kun kerran tiedostaa itsessään tuollaisen vian, turha sen on antaa pidätellä itseään olemasta muiden kanssa ja välittämästä muista. Vika mikä vika, tuskin se enää tuossa iässä korjaantuu.

Onko sinusta reilua, että vähemmän tasokkaat ihmiset opettavat lapsilleen, että on ok näyttää suuttumuksensa muille ja sitten nämä lapset sen varjolla jyräävät ne, joille on opetettu, ettei suuttumustaan saa näyttää? Jotka kokevat, että asiat ois ratkottava puhumalla? Miten hyvin kuvittelet tämän toimivan lasten maailmassa? Miten usein veikkaat, että se hyvinkäyttäytyväksi opetettu jyrätään? Ja kun hän menee kertomaan asiasta vanhemmalleen, tämä asettuu sen suuttuuan puolelle, koska sinussa selkeästikin oli jotain vikaa, että toinen suuttui.

Jos itse sen sijaaan suutuit, olit huonostikäyttäytyvä kakara, jonka ei tule ihmetellä, ettei kukaan tee kuten sinä tahdot. Sortaminen mallina kasvatuksessa tässä sulle.

ap

Et ole lapsi, etkä elä lasten maailmassa. Kysehän oli siitä, että et kykene tuntemaan itseäsi pidetyksi. Kun et niin et. Voit silti jakaa välittämistä omille läheisillesi

Ai vaikka en tunne itseäni heidänkään taholta pidetyksi? Mitä vittua sä oikein sorrat mua? En varmana jaa silloin.

ap

Jos kerran itse tietää, että ei kykene tuntemaan itseään pidetyksi tai rakastetuksi, silloinhan sen tietää, että vika on omissa tunteissa, ei siinä mitä läheiset oikeasti tuntevat. Miksi antaa mokoman vian estää antamasta rakkautta esim. lapsilleen? Ei se vika siitä mihinkään enää tuossa iässä katoa, turha jäädä odottamaan, että jonakin päivänä salapeäisesti tuntisi, että itsestä pidetään ja sitten vasta olisi valmis antamaan itse rakkautta omille lapsilleen. 

Oletko vähän tyhmä? Ehkä ensin ois koettava itsensä pidetyksi, että voi antaa sitä toisille?

ap

Ei todellakaan tarvitse. Ihminen kykenee rakastamaan esim. lapsiaan, jotka ovat niin pahasti kehitysvammaisia tai autisteja, ettei heiltä koskaan saa mitään välittämistä takaisin. Silloin on tietenkin mahdollista myös rakastaa myös lapsiaan, jotka välittävät kyllä, vaikka itse on viallinen, eikä kykene sitä välittämistä tunnistamaan.

Tietenkin, jos ajattelee vain koko ajan itseään, eikä siis todellakaan välitä muista, on turha selittää, että oma välittäminen sytttyy sitten kun itsestä välitetään. Ei se niin mene.

Enhän minä tietenkään tarkoitakaan, että sitä rakkautta ois tultava heiltä, mutta kun sitä ei tule mistään. Vitun paskiainen, etkö nyt ymmärrä!!!!!!

ap

Katso peiliin. Sieltä löytyy syy

Eihän löydy, saatanan kusipää. Hyvä, jos sä uskot itsestäsi niin. Sä saat miellyttää muita maailman tappiin ansaitaksesi hyvää. Mä en ansaitse, se vain kuuluu mulle.

ap

Miksi se kuuluu erityisesti sinulle?

Olen "Jumalan lapsi" olematta tippaakaan uskovainen. Uskon maailmankaikkeudessa esiintyvään rakkauteen, joka ei ole riippuvainen meistä ihmisistä millään lailla. Olemme kaikki toki sellaisia, että se kuuluu meille, mutta vain ne sen saavat, jotka siihen uskovat. Tai siis muutenkin sen voi saada, hyvällä onnella. Tai ehkä siihen tarvitaan aina ripaus onnea, että siihen uskoo. Tai on saanut siitä kokea sen olevan. Mä oon, pienenä.

ap

Usko mieluummin että paha saa palkkansa. Tämä on toteutunut sinun kohdallasi. Mt ongelmat, anoreksia, katkeruus, yksinäisyys, sadistinen ja narsistinen mielenlaatu. Seksitön elämä. Ei rakkautta koskaan.

Köyhyys, kurjuus yksiössä.

Olet saanut kaiken mitä ansaitset

Olen mä saanut elämässäni paljon hyvääkin. Kun on tottunut pikkuisen parempaan, ei paska katsos tyydytä.

ap

Mitä olet saanut?

Voi, ulkomaanmatkoja, lomia purjeveneellä, kulmakunnan kivoimman ja propellihattuisimman kekseliään isän, rikkaan suvun, kivat serkut, lomia merenrannalla mökillä, omaisuutta... harrastaa ratsastusta, ratsastusleirejä, oman huoneen tietty jne jne.

ap

Eli et mitään mainittavaa. Juoppo isä ja hänen rahansa on ainoa mikä tulee mieleen

Ja nämä lapsuudessa. Eipä näistä mitään iloa seurannut. Nyt teet hanttihommia. Elät köyhyysrajan alapuolella. Et tule kenenkään kanssa toimeen. Ei ole rahaa matkustella. Ei rahaa lasten harrastuksiin. Ei lomia meren rannalla. Serkkujen kanssa välit menneet.

Ja isään myös välit poikki. Rakkaus? Ei vaan perinnön odotus. Yksi vakioaiheesi

Ai ei mitään mainittavaa :D Kuinkahan monen palstalaisen lapsuus vetää vähääkään materiassa vertoja sille, mitä meillä oli? Ja oli siinä henkistäkin puolta, mummini ansiosta sai tuntea olevansa kuin Engalnnin kuninkaallista perhettä. Sellaista elämää.

ap

Mitä sitten mariset, jos kerran oli niin hyvin sekä henkisesti että materian suhteen?

No vittu, olenko nyt siellä ajassa? En. Tässä ajassa on täysin toiset kuviot.

ap

Lapsuudestahan sinä aina valitat. Nyt sitten äkkiä silloin olikin muka hyvin sekä materia että henkinen puoli. Päättäisit jo.

Ja ei se, että on ollut eskapismia, hauskaa, merkkaa mitään tai ainakaan kaikkea tai riitä. Vaikka se on henkistä, ei materiaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes kirjoitit tästä kun oikein väenvängällä torjut terapian ja joka kommentin? Lapset eivät osaa odottaa äidiltään muuta, kuin rakkautta ja tukea. Niin kuin jo sanottiin, saat olla vaikka millainen, kun et oo ilkeä. Kerää itses ja voita pelkos! Lapses tarvitsee sua!

Koska se on niin raivostuttavaa, ettei kaikki aina todellakaan ole itsestä kiinni! Jos olisi, nää asiat ois jo korjaantuneet! Jos mä näen hyvää toisissa, se ei ole mikään parannuskeino. Ehkä se sopii heille, jotka muuten ajattelee ja näkee pahaa kaikissa, minussakin. Minä en ollut lapsenakaan sellainen, että oisin vain ajatellut muista pahaa. Mutta minusta ajateltiin sitä kyllä! Ja se oli paha juttu se.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kannattaisi jo av:n kaivaa tuon ap:n ip osoite sen verran sekopäistä on. Ja lisäksi niin kuin olen joskus aiemmin sanonut niin näyttää jopa siltä että näissä äitihullun ketjuissa olisi sama henkilö ap:nä ja vastaamassa. Ei kai vaan kyseessä ole joku häiriintynyt tyyppi joka vetelee tänne jotain sairasta keksittyä tarinaa jostain kuvitteellisesta henkilöstä tai todellisesta henkilöstä jonka tarinan hän on päässään kehittänyt.

Ihmettelen myös ohjeita ap:lle jos kerran hän on äiti joka ei ikinä tee mitään lapsille tai heidän puolestaan, ei hoida, ei hoivaa, ei leiki, ei ulkoile, ei rakasta, niin eikö olekin hyvä että hän ei ole tekemisissä lasten kanssa ja asuu siellä yksiössä. Miksi pitää jankata tyyliin: mä en halua olla lasten kanssa ja sitten liuta vastauksia millainen ap:n pitäisi olla kun eihän hän edes lasten kanssa fyysisesti ole.

Ottamatta kantaa ap:n aivoituksiin en minä ainakaan odota täydellistä äitiyttä itseltäni. En aina jaksaisa olla lasten kanssa ja se tunne on ihan ok, vaikka ovat välillä ärsyttäviä riiviöitä niin tiedän että rakastan heitä paljon ja he tietävät sen varmasti ja minä tunnen että tunne on molemminpioleinen. Kaikki tämä, vaikka joskus tunisinkin että en haluaisi olla heidän kanssasn 24h.

Odottaako ap itseltään täydellistä äitiyttä ja siitä kumpuaa ongelmat vai onko kyseessä ne äiti tytär traumat? Vaikea itse asettua ap:n asemaan kun en ole itse samanlaisesta tilanteesta. Minulla siis äiti suhde kunnossa ja lapsia rakastan ja lasten kanssa aidosti haluan olla vaikka joskus ajatuksissa joku viikon täysi loma lapsista olisikin houkuttelevaa...

Niin, sinusta on varmaan pidetty, vaikket olekaan täydellinen, senkin kusipää. Koitapa asettua sen asemaan, josta ei ole pidetty ellei koita koko ajan muuttua kasvattajan vaatimusten mukaiseksi, eikä siis kyse ole tavoista, vaan persoonasta. Vittu mä en pidä sinusta. Mutta se ei sua romahduta. Siisnä on just sun kusipäämäisyytesi ero siitä minuun, jos sä et pitäis minusta, kun koitan irl olla kiva ja pidetty.

ap

Kyllä siinä olet oikeassa musta on pidetty. Välit kumpaankin vanhempaan hyvät tosin toinen asuu ulkomailla joten ei voida nähdä usein.

Mutta hei ap jos et halua olla lasten kanssa niin mikä on ongelma, älä ole. Nehän ovat isän kanssa.

Mä aina luulin että olen laiska olemaan lasten kanssa kun ei olla joka hetki menossa tai tekemässä jotain aktiviteettia, mutta kun kuuntelee sun juttuja niin tajuaa että herran jestas sitä on äitejä jotka eivät ole eivätkä halua olla lastensa kanssa olkenkaan.

Vittu sä oot tyhmä, ja ylimielinen. Etkö oikein ymmärrä, että haluamisen puute ei ole toiveeni????? Että sen taustalle kätkeytyy ongelmia? Ehkä sullakin, jos et jatkuvasti nauti lastesi kanssa olosta, sehän se ois sitä hyvää vanhemmuutta, eikö niin? Kun mun isä oli mun kanssa, se oli koko ajan mun kanssa. Joka hetken. Ja nautti siitä, koska me tehtiin sellaista, josta aikuinenkin tykkäsi. Koska isällä oli varaa kaikenlaiseen kivaan ja mielikuvitusta.

ap

Ei my darling, ei se että välittää ja rakastaa lapsia tarkoita sitä että negatiivisia tunteita ei saisi olla tai pitäisi olla innoissaan jokaisesta hetkestä lapsen kanssa. Meitä äitejä ja vanhempia on monenlaisia ja välittämisen ja rakastamisen tunteen voi välittää monella tavalla. Hyvä jos sä teit aina kaikkea sun isän kanssa. Mä en en tiedä teinkö paljon kaikkea isäni kanssa, normi iskä paljon töitä ja lomilla sitten oltiin perheen kanssa yhdessä. Silti meillä on aina ollut hyvät lämåimät välit.

Entäs jos se ei välity? Vanhempi saattaa omahyväisyydessään kuvitella, että se välittyy, mutta ei se ole sille mikään tae. Jos se ei välitykään, niin lapsi kärsii. Mun äidiltä sitä ei ainakaan välittynyt.

ap

Eikä mun mieheltä. Mies halusi seksiä, kun en ollut siihen valmis, en todellakaan antanut, vaan raivostuin, miksi kuvittelisin hänen sen jälkeen pitävän minusta?

ap

rikkinäinen lapsuus kirjoitti:

Jos äiti on luonut lapsen syntymästä asti jonkinlaista sidettä lapseen, niin silloin lapsi kyllä äidistä välittää ja äiti on lapselle tärkeä. Oikeastaan jopa juoppo äiti joka kohtelee lasta huonosti voi lapselle olla tärkeä. Lapsi kun valitsee useimmiten mielummin huonon vanhemman kuin jonkin muun. Tästä olen keskustellut kavereiden kanssa, joilla ollut erikoinen lapsuus, lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan, jopa valehdellen heidän puolestaan, jotta saa olla vanhempien kanssa. Joskus lapsi on se äiti tai isä.

Oma äiti jätti minut heitteille, kun olin vauva ja taapero. Sisko kasvatti. No mitään tunnesidettä ei äitiini syntynyt, lastenkotiin jouduin todella pienenä. Normi lapsi kaipaa äitiä, minä en ikinä kaivannut, koska varhainen vauva aika, ei mennyt ihan niinkuin piti. Lastenkodista sitten sijaisperheeseen, äitiä en ikinä kaivannut enkä koskaan tuntenut mitään häntä kohtaan. Sijaisperheessä olin normaali lapsi, ja todellakin pidin vanhemmistani, mutta ikinä ei ole ollut sellainen tunne, että kukaan minusta välittäisi, vaikka kyllä välitti. Lopputulos onkin, että kykenen luomaan ystävä suhteita ja olemaan hyvä ystävä, ihmiset tärkeitä ja tahdon oikeesti olla hyvä ystävä. Parisuhde ei vaan onnistu en pysty minkäänlaiseen suhteeseen, koska pinttynyt, ettei kukaan voi minua oikeasti rakastaa. En kykene tekemään alotteita tai mitään, koska ajattelen ettei se kuitenkaan kestä ja miksi minusta kukaan pitäisi. Koko elämän tuntenut että minusta ei mihkään ole ja minusta ei mitään tule.

Näytä lapsillesi, että ovat rakkaita. Voisiko olla, että kärsit jonkinlaisesta masennuksesta? Tee lasten kassa yhdessä kaikkea. Mikään ei ole niin paha kuin etäinen äiti. Omia lapsia ei minulla ole. Jotenkin tahdon kuitenkin uskoa, että jos joskus tulee, opin välittämään ja rakastamaan lapsiani, vaikka rikkinäinen lapsuus olikin.  Haluan olla ihan erilainen äiti, kun omani oli. Enkä toistaa hänen virheitään. Mutta voinko sitten oikeasti rakastaa koskaan ketään, ja vaikuttaako lapsuus siihen minkälainen side syntyy omiin lapsiin, sitähän en voi tietää. Joten toisaalta ymmärrän aloittajaa, toivottavasti saat ajatukset jotenkin kasaan, etkä jää siihen menneeseen kiinni.

Tuosta pitkästä selostuksesta jäi mieleen "vauva aika oli pielessä" siis oletko saanut selvyyttä että miten? Oliko äidillesi masennusta tai oliko juoppo? Mä ihmettelen hieman tuota vauva-ajan vuorovaikutuksen kaivelua. (Ihan omakohtaista kokemusta siitä)

Tiedän, se on erittäin tärkeää mutta tuntuu joskus vähän siltä että väkisinkin halutaan laittaa jonkun vauva-ajan vuorovaikutuksen piikkiin kaikki lapsen psyykkiset ongelmat. Jos vauva-aika on ollut normaali ja äidillä ja lapsella on ollut ihan hyvä lämmin vuorovaikutus suhde. Ei masennusta, ei päihdeongelmaa, ei pahaa väkivaltaa kotona, niin miten se varhainen vuorovaikutus voi niin pielessä olla. Tuntuu melkein että jos ei löydetä mitään konkreettista vikaa äidistä niin yritetään väkisin mieltää että vuorovaikutuksessa olisi jotain hyvin pielessä vauva-ajasta lähtien. Miksi? Jos äiti itse tuntee että vuorovaikutus on ollut hyvää ja lapseen on hyvä kiintymyssuhde niin miksi väkisin siitä halutaan muokata mielikuvissa toisenlainen, varsinkin jos ei ole ollut mitään masennusta tai muuta häikkää. Siis miten joku toinen voi väittää vuorovaikutuksen olleen huonoa kun mitään näyttöä ei siitä ole. Kyllähän lapsella voi olla vaikka mikä psyykkinen sairaus joka puhkeaa myöhemmin, eikä se aina johdu vanhemmuudesta tai vauva-ajan vuorovaikutuksesta . Perinnöllisyydellähän on myös iso vaikutus.

Vierailija kirjoitti:

rikkinäinen lapsuus kirjoitti:

Jos äiti on luonut lapsen syntymästä asti jonkinlaista sidettä lapseen, niin silloin lapsi kyllä äidistä välittää ja äiti on lapselle tärkeä. Oikeastaan jopa juoppo äiti joka kohtelee lasta huonosti voi lapselle olla tärkeä. Lapsi kun valitsee useimmiten mielummin huonon vanhemman kuin jonkin muun. Tästä olen keskustellut kavereiden kanssa, joilla ollut erikoinen lapsuus, lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan, jopa valehdellen heidän puolestaan, jotta saa olla vanhempien kanssa. Joskus lapsi on se äiti tai isä.

Oma äiti jätti minut heitteille, kun olin vauva ja taapero. Sisko kasvatti. No mitään tunnesidettä ei äitiini syntynyt, lastenkotiin jouduin todella pienenä. Normi lapsi kaipaa äitiä, minä en ikinä kaivannut, koska varhainen vauva aika, ei mennyt ihan niinkuin piti. Lastenkodista sitten sijaisperheeseen, äitiä en ikinä kaivannut enkä koskaan tuntenut mitään häntä kohtaan. Sijaisperheessä olin normaali lapsi, ja todellakin pidin vanhemmistani, mutta ikinä ei ole ollut sellainen tunne, että kukaan minusta välittäisi, vaikka kyllä välitti. Lopputulos onkin, että kykenen luomaan ystävä suhteita ja olemaan hyvä ystävä, ihmiset tärkeitä ja tahdon oikeesti olla hyvä ystävä. Parisuhde ei vaan onnistu en pysty minkäänlaiseen suhteeseen, koska pinttynyt, ettei kukaan voi minua oikeasti rakastaa. En kykene tekemään alotteita tai mitään, koska ajattelen ettei se kuitenkaan kestä ja miksi minusta kukaan pitäisi. Koko elämän tuntenut että minusta ei mihkään ole ja minusta ei mitään tule.

Näytä lapsillesi, että ovat rakkaita. Voisiko olla, että kärsit jonkinlaisesta masennuksesta? Tee lasten kassa yhdessä kaikkea. Mikään ei ole niin paha kuin etäinen äiti. Omia lapsia ei minulla ole. Jotenkin tahdon kuitenkin uskoa, että jos joskus tulee, opin välittämään ja rakastamaan lapsiani, vaikka rikkinäinen lapsuus olikin.  Haluan olla ihan erilainen äiti, kun omani oli. Enkä toistaa hänen virheitään. Mutta voinko sitten oikeasti rakastaa koskaan ketään, ja vaikuttaako lapsuus siihen minkälainen side syntyy omiin lapsiin, sitähän en voi tietää. Joten toisaalta ymmärrän aloittajaa, toivottavasti saat ajatukset jotenkin kasaan, etkä jää siihen menneeseen kiinni.

Tuosta pitkästä selostuksesta jäi mieleen "vauva aika oli pielessä" siis oletko saanut selvyyttä että miten? Oliko äidillesi masennusta tai oliko juoppo? Mä ihmettelen hieman tuota vauva-ajan vuorovaikutuksen kaivelua. (Ihan omakohtaista kokemusta siitä)

Tiedän, se on erittäin tärkeää mutta tuntuu joskus vähän siltä että väkisinkin halutaan laittaa jonkun vauva-ajan vuorovaikutuksen piikkiin kaikki lapsen psyykkiset ongelmat. Jos vauva-aika on ollut normaali ja äidillä ja lapsella on ollut ihan hyvä lämmin vuorovaikutus suhde. Ei masennusta, ei päihdeongelmaa, ei pahaa väkivaltaa kotona, niin miten se varhainen vuorovaikutus voi niin pielessä olla. Tuntuu melkein että jos ei löydetä mitään konkreettista vikaa äidistä niin yritetään väkisin mieltää että vuorovaikutuksessa olisi jotain hyvin pielessä vauva-ajasta lähtien. Miksi? Jos äiti itse tuntee että vuorovaikutus on ollut hyvää ja lapseen on hyvä kiintymyssuhde niin miksi väkisin siitä halutaan muokata mielikuvissa toisenlainen, varsinkin jos ei ole ollut mitään masennusta tai muuta häikkää. Siis miten joku toinen voi väittää vuorovaikutuksen olleen huonoa kun mitään näyttöä ei siitä ole. Kyllähän lapsella voi olla vaikka mikä psyykkinen sairaus joka puhkeaa myöhemmin, eikä se aina johdu vanhemmuudesta tai vauva-ajan vuorovaikutuksesta . Perinnöllisyydellähän on myös iso vaikutus.

Mulle tuli ennemminkin mieleen, että sijaisperhe ei ole osannut luoda tätä tunnetta. Tai jos heissä ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, niin et näe vauva-ajalla mitään merkitystä? Tai erolla äidistä miten se on voinut olla traumaattinen? Lapsi voi kantaa mitä ihmeellisimpiä käsityksiä mukanaan, ilman, että läheiset koskaan älyävät ratkaista niitä ja auttaa lasta. Tämä on ainakin oma kokemukseni.

ap

En todellakaan liiemmin tunne, että mieheni pitää minusta, johan sitä kuvaa sekin, että kun rakastuin toiseen ja kaipasin häntä, niin mies oli ihan vain että niin, tunteita maailmaan mahtuu. Jaahas.... mitäs väliä minulla sitten sulle on.

ap

Ja siis jos mies ei pidä minusta, niin ihan hieno ihminen hän silti on. Ärsyttää vaan, että en sitten tajunnut sitä. Tein jopa lapsia sen kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Mä paranisin paljon nopeammin, jos ihmiset syyttäisivät mun äitiä mun ongelmien syypäänä. Mutta he syyttää minua, niin ei se auta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Kyse ei ole siitä että terapeutti salaisi narsismin narsistilta vaan siitä että narsisti salaa sen terapeutilta ja erityisesti itseltään. Kaikki on aina muiden syytä, mukaanlukien se omakin paska käytös - tästähän sinäkin olet oikein koulukirjaesimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Kyse ei ole siitä että terapeutti salaisi narsismin narsistilta vaan siitä että narsisti salaa sen terapeutilta ja erityisesti itseltään. Kaikki on aina muiden syytä, mukaanlukien se omakin paska käytös - tästähän sinäkin olet oikein koulukirjaesimerkki.

En minä salaa mitään terapeutilta senkin nöyristelevä paska!!!!!!!!!! Mitähän mä nyt en siellä mahdollisesti kertoisi, voitko kuvitella, idiootti, jos mä kerron sen kaikille avoimella keskustelupalstallakin????? Onneksi en ole noin yksinkertainen kuin sä, tekisin itsarin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mä paranisin paljon nopeammin, jos ihmiset syyttäisivät mun äitiä mun ongelmien syypäänä. Mutta he syyttää minua, niin ei se auta.

ap

Etkä paranisi. Jatkaisit paskaa käytöstäsi entiseen malliin vain entistäkin vakuuttuneempana siitä että kaikki tosiaan on äitisi syytä ja siksi olet oikeutettu kohtelemaan muita huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Kyse ei ole siitä että terapeutti salaisi narsismin narsistilta vaan siitä että narsisti salaa sen terapeutilta ja erityisesti itseltään. Kaikki on aina muiden syytä, mukaanlukien se omakin paska käytös - tästähän sinäkin olet oikein koulukirjaesimerkki.

Ja aika vaikea salata itseltään asioita, joita ei tiedä? Miten asioita salataan itseltä? Vai...oisko se niin, että moniinkaan asioihin ei pääse käsiksi? Sekö tekee sinusta narsistin? Miten se on vastuullani, jos en pääse niihin käsiksi? Miten mä menisin niihin käsiksi, kun en pääse? Kertoisitko?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä paranisin paljon nopeammin, jos ihmiset syyttäisivät mun äitiä mun ongelmien syypäänä. Mutta he syyttää minua, niin ei se auta.

ap

Etkä paranisi. Jatkaisit paskaa käytöstäsi entiseen malliin vain entistäkin vakuuttuneempana siitä että kaikki tosiaan on äitisi syytä ja siksi olet oikeutettu kohtelemaan muita huonosti.

Ei, vaan se nimenomaan auttaisi luottamaan itsessä olevaan hyvään. Nyt siihen ei usko kukaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Kyse ei ole siitä että terapeutti salaisi narsismin narsistilta vaan siitä että narsisti salaa sen terapeutilta ja erityisesti itseltään. Kaikki on aina muiden syytä, mukaanlukien se omakin paska käytös - tästähän sinäkin olet oikein koulukirjaesimerkki.

En minä salaa mitään terapeutilta senkin nöyristelevä paska!!!!!!!!!! Mitähän mä nyt en siellä mahdollisesti kertoisi, voitko kuvitella, idiootti, jos mä kerron sen kaikille avoimella keskustelupalstallakin????? Onneksi en ole noin yksinkertainen kuin sä, tekisin itsarin.

ap

Anonyymi avautuminen keskustelupalstalla on vähän eri asia kuin terapeutin kanssa käydyt kahdenkeskiset keskustelut. En silti epäiile hetkeäkään ettetkö kykenisi suoltamaan samaa narsistista tuubaa terapeutillekin kuin tänne suollat, narsistihan on (ainakin omasta mielestään) mestari valehtelemaan, osin siksi että uskoo valheensa itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä terapiaan.

Tuolla tavalla opetat saman lapsillesi eli sen ettei kukaan pidä heistä. Edes oma äiti.

No kuule, olen käynyt vuodesta 1997 asti terapioissa hakemassa apua. Miten todennäköisenä pidät sitä, että kukaan osaa auttaa minua? Nehän haluaakin, että mä uskon, ettei kukaan pidä minusta. Silloin en kapinoi.

ap

Heikko hoitovaste on narsismille tyypillistä. 

Tässä ole mistään narsismista kyse, ja jos olisikin, niin aika hyvin on terapeutitkin sen salanneet minulta! Ikinä ei ole tullut se esille ongelmien syynä. Hakisiko narsisti apua? Ei. Lisäksi terapiakentässä ei tunnisteta narsistin uhrin syndroomaa edes. Miten kuvittelet heidän silloin osaavan auttaa narsismin uhreja? Narsistin uhreille nimenomaan aina sanotaan, että he ovat itse vastuussa ongelmistaan. Millähän logiikalla? Mitä sillä edes tarkoitetaan? "Minulla terapeutilla ei ole velvollisuutta edes tajua, mistä ongelmasi johtuvat, mutta voin vaatia sinua kantamaan vastuun siitä, että saat minulta silti apua", näinkö?

ap

Kyse ei ole siitä että terapeutti salaisi narsismin narsistilta vaan siitä että narsisti salaa sen terapeutilta ja erityisesti itseltään. Kaikki on aina muiden syytä, mukaanlukien se omakin paska käytös - tästähän sinäkin olet oikein koulukirjaesimerkki.

En minä salaa mitään terapeutilta senkin nöyristelevä paska!!!!!!!!!! Mitähän mä nyt en siellä mahdollisesti kertoisi, voitko kuvitella, idiootti, jos mä kerron sen kaikille avoimella keskustelupalstallakin????? Onneksi en ole noin yksinkertainen kuin sä, tekisin itsarin.

ap

Anonyymi avautuminen keskustelupalstalla on vähän eri asia kuin terapeutin kanssa käydyt kahdenkeskiset keskustelut. En silti epäiile hetkeäkään ettetkö kykenisi suoltamaan samaa narsistista tuubaa terapeutillekin kuin tänne suollat, narsistihan on (ainakin omasta mielestään) mestari valehtelemaan, osin siksi että uskoo valheensa itsekin.

En valehtele sinne yhtään mitään, enkä salaa mitään. Sinä se tässä valehtelet, koska kuvitelmiisi perustuen suollat paskaa, faktoja siitä, mitä puhun missäkin, tuntematta. Että kehtaat itse tulla velheinesi sanomaan, miten mä valehtelen. Mä en ikinä valehtele, se ei auttaisi minua.

ap