Mies sitten veti koko viikonlopun kännit ja tänään piti yhdessä lähteä lapsemme harrastustapahtumaan. Eipä ole tuosta lähtijäksi, kun ryyppäys vei voiton.
Oli onneks poissa kotoa juomasta, mutta tällä hetkellä vitutus tapissa, kun huomaa ettei perhe olekaan se ykkönen.
Ja ennen kuin joku kysyy että mitäpä olet tehnyt lapsia tuollaisen kanssa, niin vastaan että ei ole aina ollut tämmöinen meno päällä.
Pari viimeistä vuotta on aika-ajoin ottanut tällaisia maratoneja vaikka nytkin hyvin tiesi että tänään tärkeä meno perheen kesken.
Silti ei välitä.
Kommentit (153)
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kannattaa valita kilttimies jännämiehen sijaan. :)
Ap, miehelläsi on alkoholiongelma, se nyt on kaikille selvää. Kun kavereiden kanssa juominen menee yli perheen kanssa sovittujen menojen, se on ongelma.
Jos te olisitte kahdestaan, tilanne olisi eri, mutta koska teillä on lapsia, suhtautuisin asiaan vakavasti.
Alkoholistin varma merkki on se, että hän itse kiistää asian, ei näe ongelmaa juomisestaan vaan pikemminkin kääntää asian niin, että sinä olet se ongelma, kun nalkutat.
Hakisin ammattilaiselta apua, esim. neuvolasta jos teillä on pienet lapset. Ne osaa kertoa, mistä miehesi voi saada apua ja koko perhe myös. Ja jos mies ei suostu hakemaan apua, kannattaa alkaa miettiä elämää ilman sitä miestä.
Alkoholisimin ensimmäisiä askelia. Silloin kun jää tärkeät asiat hoitamatta, niin ollaan jo aika syvällä. Myöskin räkäkännin vetäminen useampana päivänä peräkkäin kertoo omaa karua kieltään.
Tämä tauti ei muutu kuin ikävämmäksi ajanoloon. Saisikohan mies siihen vielä stopin?
Vierailija kirjoitti:
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kannattaa valita kilttimies jännämiehen sijaan. :)
Kiitos vinkistä. Ja nyt jos vielä kerrot, kuinka nämä erottaa toisistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata stressata turhaan. Vie lapset harrastuksiin ja tee miehellesi krapularuokaa. Anna mennä ja juoda. Kyllä se siitä sitten rauhoittuu. Varmaan muuten kumminkin ihan hyvä mies. Yritä enemmän, ei täällä tule mitään ilmaiseksi. Vaihtamalla huononee ja on sinusta kiinni, kuinka hyviä puolia saat esiin miehestäsi. Älä yhtään mieti negatiivisia asioita, teet vain hallaa itsellesi ja omalle mielellesi. Kerro miehellesi, että sinulle tuli hieman paha mieli viikonlopusta ja se olisi syytä korvata jotenkin seuraavalla viikolla. Hae huomenna leipomosta koko perheelle tuoreet korvapuustit.
Komppaan tätä. Kiukuttelemalla ja nalkuttamalla saat vain sitä samaa takaisin mieheltä. Ja kaikilla on paha mieli. Rakasta miestä niin hyvinä kuin vähän huonompinakin päivinä:)
Jassoo, palstajuopot siellä puolustelevat alkoholistia. Ap:lle sen verran, että ota ero. Silloin mies joko tajuaa, että pitää hakea apua tai sitten jatkaa entistä menoa, mutta sinä ja lapset ette enää kärsi siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et eroa?
Miksi pitää heti erota?
Mikä ihme siinä on että HETI erotaan?
Kait sitä pitää tehdä yhteisen hyvän puolesta pikkaisen enemmän kuin EROTA....
Ihmetyttää muutenkin tää trendi, ettei mitään yritetä korjata, muuttaa, paneutua pitkällä tähtäimellä....
Ukko kuriin ja sillä sipuli.
Jos ei muu tehoa, niin kankkusessa sen voi syyllistää sillä millainen PETTYMYS on lapsille, ettei iskä pidäkään lupauksiaan.
Jos se heräis.
Selvitä, miksi ryyppää...ja miksi tahallaan haluaa tuottaa pettymyksen LAPSILLEEN....jos se haluaa sulle jotain kostaa, niin kostakoot...mutta muksuillehan se pahaa tekee....
Ei holisti tarvitse syytä ryyppäämiselle. Ryyppää koska on addiktio. Pahinta on alkaa ymmärtää ja kuunnella näitä syitä. Niitä kyllä on: stressi, ankea vuodenaika, kun pojatkin, rentoutuminen, nollaaminen...
Holistille eivät myöskään merkkaa lapset tai puolisot mitään. Toki sitten voi valuttaa kyyneleen kaljatuoppiin, kun perhe on jo mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni isä juo joka vklp ja en ymmärrä miten anoppi jaksaa katsoa sellaista menoa. Juo kotona yksin. Ja juurikin pari viikkoa sitten joutui jäämään syntymäpäiviltä pois olojen takia. Ja kaikki sukulaiset ovat tietoisia tästä kännäilystä. Anoppi on yrittänyt kuulemma puhua asiasta. Tuloksetta.
On kuulemma juonut myös mieheni lapsuudessa, eli jatkunut yli 20 vuotta. "Selvinpäin on sitten ihan mukava".
En käsitä miten asiaa voidaan katsoa läpi sormien ja tätä on vielä kestänyt näin pitkään. Itse jopa tunnen niin pahaa oloa asiasta, mutta mitään ei voi tehdä koska kyseessä ei ole oma elämä. Mieheni ei onneksi ole yhtään samanlainen kuin isänsä. Mutta itse olen sen verran vahva, että en samanlaista touhua sietäisi ollenkaan. Kyllä alkoholistin täytyy itse lopettaa juominen. Kukaan muu ei voi tehdä sitä hänen puolestaan. Mikään puhuminen ei auta. Se lähtee omasta päästä.
En usko, että ap:n mies on alkoholisti. Se, että välillä haluaa ottaa kuppia viikonloppuisin, ei tee vielä kenestäkään alkoholistia.
Ap, paljonko miehesi toiminta saa pisteitä audit-testissä?
https://www.paihdelinkki.fi/sites/default/files/audit.pdf
Vierailija kirjoitti:
Ei kai toi nyt niin vakavaa ole. Voihan sinne harrastusjuttuihin lähteä joku muu kerta..
Ryyppäämäänkin voi varmaan lähteä joku toinen kerta jos lapsilla on kerran harrastusmenoja. Toisaalta, eihän kukaan täysjärkinen aikuinen ihminen ylipäänsä mitään örvelökännejä edes vedä.
Ilmeisesti mies on tajunnut tehneensä virheen mennessään naimisiin AP:n kanssa plus vielä lapsia päälle. Kyllähän tuollainen pistää kenet tahansa välillä pulloon tarttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Ois varmaan keskustelun paikka. Jonkinlainen syy sille ryyppäämiselle on oltava.
Sitä kutsutaan riippuvuudeksi. Tässä tapauksessa alkoholiriippuvuudeksi eli alkoholismiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata stressata turhaan. Vie lapset harrastuksiin ja tee miehellesi krapularuokaa. Anna mennä ja juoda. Kyllä se siitä sitten rauhoittuu. Varmaan muuten kumminkin ihan hyvä mies. Yritä enemmän, ei täällä tule mitään ilmaiseksi. Vaihtamalla huononee ja on sinusta kiinni, kuinka hyviä puolia saat esiin miehestäsi. Älä yhtään mieti negatiivisia asioita, teet vain hallaa itsellesi ja omalle mielellesi. Kerro miehellesi, että sinulle tuli hieman paha mieli viikonlopusta ja se olisi syytä korvata jotenkin seuraavalla viikolla. Hae huomenna leipomosta koko perheelle tuoreet korvapuustit.
Komppaan tätä. Kiukuttelemalla ja nalkuttamalla saat vain sitä samaa takaisin mieheltä. Ja kaikilla on paha mieli. Rakasta miestä niin hyvinä kuin vähän huonompinakin päivinä:)
Jassoo, palstajuopot siellä puolustelevat alkoholistia. Ap:lle sen verran, että ota ero. Silloin mies joko tajuaa, että pitää hakea apua tai sitten jatkaa entistä menoa, mutta sinä ja lapset ette enää kärsi siitä.
Yksi juoppo osti auton velaksi,kärähti rattijuoppoudesta ja vaihtoi auton ilman rahaa paljon vanhempaan rotiskoon kun poliisit tunsivat ajokiellossa olevan auton.Tässä kaupassa tuli iso tappio jonka jälkeen oli autovelka mutta ei sitä autoa.Jälkeenpäin selvänä tämä sankari piti tapahtunutta pikkujuttuna jonka hän voi hoitaa helposti.Avioero tuli pian.

Ei kannata jäädä murehtimaan menneitä, siitä tulee vain paha mieli ja masennus.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mies on tajunnut tehneensä virheen mennessään naimisiin AP:n kanssa plus vielä lapsia päälle. Kyllähän tuollainen pistää kenet tahansa välillä pulloon tarttumaan.
Eikö tuossa järkevämpi tapa olisi pistää ero vireille? Juomalla ei ongelmia ratkaista, siinä tulee vain lisää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et eroa?
Ihmeen pitkään naiset jaksavat toivoa, että mies lopettaisi juomisen. Kynnys eroon on iso, jos sen voisi välttää vain yhden asian poisjättämisellä eli alkoholin.
Kiristys ja uhkailu, niinkö kasvatat lapsesikin?
Mies saa juoda niin paljon kuin haluaa, milloin haluaa ja missä haluaa. Minä saan päättää, haluanko katsoa juomista tai asua juovan miehen kanssa. Tuossa ei ole mitään uhkailua eikä kiristämistä. Kumpikin saa itse valita, miten haluaa elää.
Mies ei ehkä suostu mihinkään, toivoo toipuvansa ilman hoitoa. Silti voisi olla parempi juttu, ns. hermolepo päästä jonnekin hoitoon. Kaikki perheenjäsenet kärsivät päihdeongelmaisen juomisesta ja siitä vaarasta, että hän alkaa juoda, ns. Norsu olohuoneessa.
Alkoholismi ja päihdeholismi on sellainen "tauti", ettei asianomainen myönnä itse olevansa kyvykäs hoitamaan itse itseään ulos siitä oravanpyörästä, joka hänen elämäänsä pyörittää. Kuvitellaan nyt joku oravan pyörä, jossa orava juoksee, ei orava voi sitä pyörää ohjailla miten tahtoo, jos on itse siinä pyörimässä. Ohjaus tulisi silloin toisen osapuolen kautta. Olen niin tylsä tästä puhumaan, eikä minua uskota, mutta ainut järki on hoidattaa itsensä silläkin uhalla, että ei nyt juuri tällä haavaa tiedä, miten hoidossa käy.
Sekin on juopolle riski, että hän lakkaa juomasta. Juoppous loppuu omasta tahdosta, mutta sitä loppumista pitäisi päästä maistamaan, eli miltä tuntuisi olla taas järjellisen ihmisen kirjoissa, hoitaa omat ongelmansa, siihen saa todellakin apua, ei ole katastrofi purkaa umpikuja. Sossun ja psyk.polien ihmiset auttavat eteenpäin, molemmissa on koulutettuja sosiaalityöntekijöitä, eli kelan taitojen opintoja suorittaneita maistereita yms. joilla on tietoa mitä apua saa Suomessa, miten päästä eteenpäin ja hän auttaa hakemaan viimeisen päälle.
Olen itse saanut sossun apua kuntoutukseen pääsyyn, kun meinasin kuolla sairauteeni. En ollut päihdeongelmainen, mutta sama apusysteemi auttaa kaikkia. Ei pidä kuolla, olen itse ainan teinistä nuoruuteen kuvitellut, etten elä enää jostain ikävaiheesta eteenpäin. Se on pelkoa ihmisessä, kun ei tiedä omaa polkuaan tulevaisuuteen. Kyllä jokaisen on tarkoitus elää pitkään, ei sitä elämää saa tuhota itse näin. Vaikka olisi vankila edessä, sekin on parempi, kuin muut vaihtoehdot. Ne kovat vaiheet, kun asioita pengotaan ovat hankalimpia, mutta Jari Aarnio kesti, hän sanoi, että "Koittaa pitää järjen tallella tässä hässäkässä tms."
Laittakaa te muut iloisempia tekstejä ja toivottakaa kaverina, että ihmiset jaksaisivat nyt vaan kestää kaiken, päästäisiin taas pätkä eteenpäin. Kun itse on aika vanha, ei enää ajattele kuten nuoremmat, eikä itsetuhoisuus ole mikään pääkonsepti enää, kun tietyt kynnykset on päästy läpi. Se on siis aika varmaa, että helpottaa, eikä masentele koko ikäänsä näin. Kyllä sitä jaksetaan, meitä jokaista rakastaa joku sen verran, ettei hänen haluta tuhoavan elämäänsä. Kiitos ystävyydestä voi joskus jollekin sanoa.
Katko on yksi paikka.
Katkaisu- ja vieroitushoito | A-klinikka.fi
https://www.a-klinikka.fi/henkiloasiakkaille/ymparivuorokautista-hoitoa…
Katko ja vieroitus, kaikki mukaan!
https://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=650336
Korjaus:
"Alkoholismi ja päihdeholismi on sellainen "tauti", ettei asianomainen myönnä itse olevansa..."
Ei siis myönnä olevansa niin sairas kuin on. Alkoholismista ei tykätä sanoa sairaudeksi, kun se on itse aiheutettu. Siihen ei saa hoitoa, ellei sitä luokitella sairaudeksi, siis nämä meidän sairaus-, kuntoutustuet yms.
Jos syy on auton ongelma, sitten siitä puhumaan jollekin, joka osaa parhaiten neuvoa.
Jos juojana onkin vaimo mitä vastuullinen mies tekee. No eroaa. Yksikään mies ei tuollaista katsoisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme, että Suomessa eroaa 65% pariskunnista. Eropuheet heti käyntiin, kun jannikapetterin harrastukset jää kerran pari väliin. Jos siitä Jannikapetteristä on tulossa huippu-urheilija, niin ei sitä kyllä isän kaljoittelu estä. Samoin tuntuu, että puolta täällä olevasta porukasta on lyöty raamatulla päähän ja toitotellaan jotain absolutisti linjaa. Viinin juonti on muualla, kuin itä-euroopassa normaali pöytä tapa. Jos ei omaksu näitä viininjuontitapoja, niin voi tehdä normiduunia palkollisena loppuelämän. Voi unohtaa myyntihommat ja kansainvälistymisen. Mulle ainakin isäni juominen opetti normaalit keski-eurooppalaiset juomatavat. Niillä pärjää italiassa ja saksassa, ja monessa muussa maassa. Voihan kaikista asioista nähdä vaan negatiiviset puolet jos niin haluaa. Erotkaa luuserit vaan. Minä kaadan menestyvälle miehelleni lasin viiniä ja nautin elämästä :-)
Keikari, jonka kotona oli kansainvälisyyttä, ulkomailla oloa kustannettuna joidenkin palkoilla koko pesue.
Sä oot juuri se homo, joka vihaa avioliittoja tai avoliittoja toisilta ihmisiltä, teet provosointia miehille, yrität laittaa koipeas oven väliin joka käänteessä, vaikka toisen naisen mies olisi haudan partaalla. Olet niin kuvottava ja niin sairas tällä maailmankatsomuksellasi, etten tiedä kehen vertaisin. Painuisit edes kauas parin kanssa elävien naisihmisten liepeiltä. Olet tosi yököttövä hyväksikäyttäjä, jolla riittää röyhkeyttä.
Tässäkin kommentissa laitoit loppuun vinkin, että sinun kanssa joku juoppo mies voisi olla ns. menestyvä mies ja sille voisi jopa tarjota viiniä. Tiedä, että yrität tätä minun väitettä kumota. So what, olet niin tunkeileva ja kuvottava ihminen, että voisin ärsyyntymisestä perustaa nettifirman, jossa näitä puolimiehisiä, naisiksi itseään puhuttelevia tunkeilijoita voitasiin tarjota kiinnostuneille myyntiin aivan kuin konditorian leivoksia. Yöök, kylmä ja röyhkeä, tungettelija. Suomalainen versio, Meghumi Markeleesta, joka on päättänyt päästä sisään kuninkaallisiin, eikä anna periksi. Mikä onkaan Marghumin seuraava afääri sillä rintamalla?
https://www.express.co.uk/news/royal/881455/Meghan-Markle-real-princess…
Miten ihmeessä tässäkin ketjussa puolustellaan aloittaja miestä ja soimataan aloittajaa.
Huh huh. Kyllä se alkoholiongelma alkaa tuossa vaiheessa olemaan jo aika vakava, eikä missään nimessä vähättelyn paikka. Ei nyt ehkä maailmaa kaada, jos jää kerran harrastusreissusta pois, mutta se voi kaataa, kun juominen alkaa selvästi karata lapasesta - juodaan usein ja paljon vailla huolta huomisesta, perhe ja lupaukset jäävät toiselle sijalle, kun juomista ei pysty lopettamaan kun sen on aloittanut eikä edes itse myönnä, että nyt alkaa menemään pieleen. Kyllähän se alkkiksen on tuossa vaiheessa vielä helppo ajatella ettei tarvitse mitään tehdä kun homma on hanskassa, on perhe ja työpaikka ja ei ole juomisen takia töistä poissa. No, niin se vaan on monilta noin ajattelevilta lähtenyt se perhe ja työpaikka.
Ja nuo...Älä nalkuta, se vain pahentaa, pitäähän sitä nollata stressi pois. Just joo 😂 Eivät ne ole alkoholistille oikeita syitä juoda, vaan tekosyitä. Jos "akka ei nalkuta" eikä ole stressiäkään, niin sitten juodaan varpaankynnelle, pihapuun talitintille ja sille, että toissaviikolla oli liian kylmä tai kuuma tai satoi vettä.
Tiedätkö mikä on negatiivinen tosikko?