Oletteko tavanneet ihmisiä joiden pelkästä läsnäolosta tulee outo olo?
Siis esimerkiksi ihminen aiheuttaa suurta ahdistusta tai pelkoa ilman näkyvää syytä? Tai sellaisia joiden läsnäolo saa tuntumaan kummallisen kodikkaalta tai hyvältä?
Pitäisin itseäni muuten totaalisen hulluna, mutta yleensä ihmiset eivät aiheuta sen kummempia tunteita. Olen törmännyt elämäni aikana vain pariin, joiden läsnäolo tuntuu vaikuttavan kaikkiin ympärillä oleviin voimakkasti.
Onko muita joilla vastaavia kokemuksia? Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (360)
Minulla ei ole tällaista intuitiota enkä tunnista ihmisissä huonoja energioita, Suomessa varsinkin on totuttu luottamaan ihmisiin.
Minulle tulee huono olo passiivisagressiivisen ihmisen seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee huono olo passiivisagressiivisen ihmisen seurassa.
Sama täällä, tällainen tuli työpaikalleni ja vaistosin heti että henkilössä on jotain epämääräistä koska yritti liikaa ja ihan kuin olisi vetänyt jotain omaa hehkutusnäytelmää siinä, ja pystyin lukea kasvoiltaan mitä oikeasti ajatteli.
Sanoin siitä ensivaikutelmasta muillekin työkavereille mutta he naureskelivat että miten niin kun tuo vaikuttaa olevan niin ihmisläheinen ja kiltti ja toimelias. He olivat tämän pauloissa jonkin aikaa.
Muija paljastui kaksinaamaiseksi, passiivis-agressiiviseksi ja sellaiselle joka mielistelee toista henkilöä samalla kun haukkuu ja alentaa toista, tyyliin; "voisitko sä X joka olet niin hyvä tässä asiassa, hoitaa tämän työn koska Y jolle yritin sitä antaa (työntää) ei tajua siitä mitään".
Onneksi ei ole enää samalla työpaikalla.
Muut työkaverit myönsivät alistuneen oloisina minulle olleensa väärässä, viimeistään kun joutuivat tämän hampaisiin vuorollaan ja tavalla tai toisella noin kahden kuukauden sisällä. Ihmettelivät että miten minulla voi olla niin hyvä ihmisvaisto. Kaikkea on tullut nähtyä ja kohdattua vuosien varrella, joten kokemus opettaa :)
Kävin treffeillä erään miehen kanssa ja hänestä huokui jotain sellaista, joka sai aikaan minussa ajatuksen, että hänen kanssaan kannattaa olla varuillaan. Vaikka hän sinänsä käyttäytyi ihan normaalisti.
Kun olimme pari kertaa vielä tavanneet, selvisi että hän on istunut vankilassa ex-tyttöystävänsä taposta. Ja vielä taposta, jossa oli erittäin häiriintyineitä piirteitä. Myöhemmin on myös selvinnyt, että häntä on syytetty raiskauksesta ja hän on ahdistellut useita naisia netissä.
Jälkeenpäin ajateltuna, oli pieniä merkkejä hänen käyttäytymisessään, jotka saivat epäilemään, että jotain hämärää hänessä on.
Minä olen hyvin avoin ja minun on helppo tutustua erilaisiin ihmisiin. Vain ruskeakielisten lähellä tulee vaivautunut olo. Voi olla että kaikki muut pitää heitä ihanina ja aikaansaavina mutta itselle nousee sapenmaku suuhun näiden lähettyvillä. Näen niin selvästi kulissin läpi. Muutama jäänyt töissä kiinni toisen työn tulosten varastamisesta. Ei ikinä mitään rangaistusta.
Omassa suvussakin on pari tällaista ja ärsyttää suunnattomasti kun etenevät esim työssään vain sen supliikin avulla. Ja keräävät faniklubin ympärilleen vielä korostamaan tätä asemaa. Jos tapaavat jonkun "tärkeän" tai menestyneemmän henkilön ovat heti "parhaita kavereita" ja yrittävät hyötyä. Jopa minun ja mieheni ystävistä kun ovat samoissa juhlissa tavanneet. Olen kyllä sanonut suoraan etten hyväksy sellaista lypsyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistaako koirat jos ihmisessä on jotain outoa? Joskus kuulemma käyttäytyvät omituisesti jonkun tietyn ihmisen läsnä ollessa, ilman näkyvää syytä.
Jotkut ovat tätä mieltä. Koirathan pystyvät haistamaan ihmisestä fyysisen sairaudenkin, ja tietyllä tavalla koulutettu koira pystyy kuulemma tunnistamaan ihmisestä esim. syöpäkasvaimen ja osaa näyttää havainneensa sen.
Liekö sitten mahdollista, että koira haistaa rikollisesta tai häiriintyneestä ihmisestä jonkin hormonin tai kemikaalin ja reagoi siihen, en tiedä.
Koirat eivät mielestäni ole loogisia.
Äitini oli tasainen ja valoisa ihminen, mutta koirat inhosivat häntä aina. Hän olikin oppinut pelkäämään niitä. Koiraihmiset tietysti aina puolustavat koiria, koska eivät halua myöntää, että lemmikissä olisi jotain vikaa. Äidistäkin sanottiin, että varmaan hän käyttäytyi jotenkin väärin koirien kanssa, että eivät ne muuten tulisi puremaan. :(
Kissat taas pitivät hänestä ja tulivat mielellään hänen syliinsä.Ehkä hänessä oli jotain mikä haisi koiran mielestä pahalta? Tuo syövän vainuaminenkin perustuu koirien herkkään hajuaistiin.
Pelko. Koirat haistavat pelon, osaavat lukea kehonkieltä ja haistavat adrenaliinin ja aistivat mm. kohonneen sydämen sykkeen. Koirat ei välttämättä inhonneet äitiäsi, mutta niille tuli epävarma olo pelkäävän/epävarman ihmisen seurassa.
Normaali koira ei tosin pure pelkäävää ihmistä, vaan kumpikin väistää toista.
Tosiaan, huumeiden/lääkkeiden käyttäjät tai tämmöisillä psyyken tasolla hyvin epävakaat henkilöt tunnistaa usein "maallikkokin", mutta erityisesti esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät, poliisit ja sen sellaiset, jotka näitä kohtaavat arkenaan. Johtuu juuri tuosta hieman erilaisesta rytmistä olemuksessa. Ihan pieniä juttuja. Usein näistä voi sanoa, että ovat vähän "kiireisiä" tai sitten "hitaita". Ihan eri lailla siis, kuin normaali terve ihminen kiireisenä tai hitaana päivänään. On normaalia itsesuojeluvaistoa haluta välttää näitä ihmisiä, mutta suoraan pahuudesta päihteiden käyttö ei kerro.
Itselläni on yksi sukulaismies, josta en pitänyt lapsena, en oikein halunnut jäädä hänen kanssaan kaksin (en ikinä jäänytkään), mutta miehessä ei sinänsä ollut ikinä mitään vikaa. Vaimo tuntui aina teennäisen tekopirteältä. Aikaa on jo kulunut lapsuudestani 30 vuotta. Myöhemmin mies sai vaimonsa kanssa omia lapsia. Näistä lapsista on kasvanut äärimmäisen ahdistuneita ihmisiä, vakavine (sairaalahoitoa vaativine) syömishäiriöineen, ja kaikki kouluarvosanat on aina olleet 10 (siis oikeasti kaikki). Lisäksi lapset eivät ole jotenkin itsenäistyneet äidistään, vaan vielä aikuisenakin tuntuvat "silottelevan" puhetapaansa äidilleen tekopirteäksi ja selitteleväksi. Kysyvät äidiltään lupaa omituisiin asioihin.
Kuulin äidiltäni nyt vuosikausien kuluttua, että tuo perheen isä on todella todella kova ryyppäämään, oli arki tai juhla, ja se on vaikuttanut koko perheeseen kovasti. En tiedä, että mitä muuta on tehnyt kuin ryypännyt, siis onko esim huutanut aina tai sammunut lattialle. Kuitenkin, se vaimon tekopirteys ja selittelevä puhetyyli tulee tästä, että aina oli ilmeisesti "maton alle lakaistavaa", vähinään tunnetasolla oli aina pettynyt tai vihainen miehelleen. Ja lasten ahdistus koko kombosta, eli kaiken piilottelusta, kulissien pystyssä pitämisestä, ja äidin henkisestä kannattelemisesta. Ja mies on tietenkin ollut aina krapulassa tai pikkupäissään :D
Vähän aiheen sivusta mutta kerran tapasin poikaystäväni kanssa lomamatkalla naisen joka väitti olevansa selvänäkijä. Oli aika huru-akka enkä juuri hänestä välittänyt, mutta kuiskasi lähtiessään korvaani että minun on suojeltava itseäni poikaystävältäni enkä saa antaa hänen huonojen energioittensa vaikuttaa minuun. Olimme seurustelleet jo useamman vuoden ja hyvin onnellisia poikaystäväni kanssa ja kommentti tuntui ihan päättömältä. Vuotta myöhemmin poikaystäväni paljastui oikeasti täysin puun takaa valehtelijaksi, varkaaksi ja sadistiseksi pettäjäksi joka jätettyään minut mm. lähetti yhteiskuvia itsestään ja suhteemme aikana olleista hoidoistaan minulle. Tämä selvänäkijä näki heti poikaystäväni läpi, hullua.
Joo. Kun edes ajattelen sitä niin saan kauheita kohtauksia. Sen takia olen itkenyt suuttunut ja pelännyt monta kertaa. Onneksi ei enää kun 1-2 vuotta niin ei tarvitse katsella sitä ärsytystä!
Meille tuli yllättäen ja kutsumatta kylään puolituttu henkilö, en tiennyt hänestä oikeastaan mitään. Koirani ( sisäsiisti ) kusi samantien lattialle, kun henkilö astui sisään ja itselläni meni iho kananlihalle. Myöhemmin kuulin, että ko.henkilön mies oli epäselvissä olosuhteissa hypännyt ikkunasta ulos ja kuollut. Lisäksi tämä nainen oli yrittänyt huumata tyttärensä poikaystävän. Ehkä näillä tuntemuksilla on syynsä, vaikka ymmärrän, että epäilijöitäkin riittää.
Minulle on tullut kotoisa tuttuuden tunne ihmisestä tavatessa, ja sittemmin olen havainnut hänessä paljon samoja piiteitä kuin eräässä vanhassa ystävässäni, sekä hyvässä että huonossa.
Olen valitettavasti. Joudun valitettavasti asumaan sellaisen lähellä . Riittää kun sen näkee, pulssi kohoaa ja kurkkua kuristaa.
Vierailija kirjoitti:
Kävin treffeillä erään miehen kanssa ja hänestä huokui jotain sellaista, joka sai aikaan minussa ajatuksen, että hänen kanssaan kannattaa olla varuillaan. Vaikka hän sinänsä käyttäytyi ihan normaalisti.
Kun olimme pari kertaa vielä tavanneet, selvisi että hän on istunut vankilassa ex-tyttöystävänsä taposta. Ja vielä taposta, jossa oli erittäin häiriintyineitä piirteitä. Myöhemmin on myös selvinnyt, että häntä on syytetty raiskauksesta ja hän on ahdistellut useita naisia netissä.
Jälkeenpäin ajateltuna, oli pieniä merkkejä hänen käyttäytymisessään, jotka saivat epäilemään, että jotain hämärää hänessä on.
Tuo oli kyllä pelottavaa.
Millaisia pieniä merkkejä havaitsit tuossa häiriintyneessä ihmisessä tavatessanne?
Oliko sulla vain hyvä vaisto vai oliko jotain haviattvaa ilmassa?
Tuollaiset havainnot voisivat pelastaa muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin treffeillä erään miehen kanssa ja hänestä huokui jotain sellaista, joka sai aikaan minussa ajatuksen, että hänen kanssaan kannattaa olla varuillaan. Vaikka hän sinänsä käyttäytyi ihan normaalisti.
Kun olimme pari kertaa vielä tavanneet, selvisi että hän on istunut vankilassa ex-tyttöystävänsä taposta. Ja vielä taposta, jossa oli erittäin häiriintyineitä piirteitä. Myöhemmin on myös selvinnyt, että häntä on syytetty raiskauksesta ja hän on ahdistellut useita naisia netissä.
Jälkeenpäin ajateltuna, oli pieniä merkkejä hänen käyttäytymisessään, jotka saivat epäilemään, että jotain hämärää hänessä on.
Tuo oli kyllä pelottavaa.
Millaisia pieniä merkkejä havaitsit tuossa häiriintyneessä ihmisessä tavatessanne?
Oliko sulla vain hyvä vaisto vai oliko jotain haviattvaa ilmassa?
Tuollaiset havainnot voisivat pelastaa muitakin.
Tietynlaista omistushaluista käytöstä oli nähtävissä jo alusta lähtien, tuntui esimerkiksi suuttuvan jos en heti ehtinyt vastata hänen viesteihinsä/soittoinhinsa. Ja esimerkiksi kun ekalla tapaamiskerralla sanoin, että joudun jossain vaiheessa iltaa poistumaan treeneihin, hän oli jotenkin hyvin loukkaantunut tästä.. mun olisi kuulemma heti pitänyt viettää koko ilta hänen kanssaan.
Tässä kun on aika monilla treffeillä käynyt, niin osaa ehkä tunnistaa tiettyjä merkkejä, jotka eivät välttämättä lupaa mitään hyvää. Esimerkiksi juuri omistushaluinen käytös on sellainen, joka nostaa karvani heti pystyyn. Varsinkin jos sitä ilmenee jo heti alussa.
Pienenä tyttönä pelkäsin naapurissa asuvaa miestä. Mun mielestä se oli jotenkin kummallinen. Vuosia myöhemmin kuulin, että tämä kyseinen mies oli hyväksikäyttänyt kahta tytärtään. ☹️
Olen tavannut. Kerran kun olin nuori tyttö ja yksi mies jonka ohi kävelin ja tuijotti minua, meni kylmät väreet. Myöhemmin paljastuikin että hän oli häiriintynyt (pedofiili). Uskon, että joillakin ihmisillä saattaa olla herkempi anturi muiden ihmisten negatiivisen/positiivisen auran (tai miksi sitä kutsuisikaan) suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen tavannut. Kerran kun olin nuori tyttö ja yksi mies jonka ohi kävelin ja tuijotti minua, meni kylmät väreet. Myöhemmin paljastuikin että hän oli häiriintynyt (pedofiili). Uskon, että joillakin ihmisillä saattaa olla herkempi anturi muiden ihmisten negatiivisen/positiivisen auran (tai miksi sitä kutsuisikaan) suhteen.
Suojelusenkeli varjeli sinua.
Kun on gang stalkingin kohde, niin sellaisia ihmisiä joutuu tahtomattaan tapaamaan joka päivä. Kaiken maailman friikit ja mielipuolet pörräävät ympärillä ja roikkuvat perässä koko ajan. Silloin kun he ottavat suoraa kontaktia, sanovat jotain tms., niin he yrittävät esittää normaalia, mutta eivät tajua, miten surkeita näyttelijöitä ovat ja miten paljon myötähäpeää se herättää. Se teeskennelty ystävällisyys paistaa kilometrien päähän.