Oletteko tavanneet ihmisiä joiden pelkästä läsnäolosta tulee outo olo?

Vierailija kirjoitti:

Minun seurassa tulee ns. normaleille ihmisille paha olo. Tunnistan siis kaltaiseni, persoonallisuushäiriöiset, mikäli he viihtyvät seurassani, koska samalaisethan leikkivät yhdessä:)

Miten sen huomaa?

Lapsena pelkäsin kaverini isää hirveästi. Hän oli sellainen rillipäinen hissukkamies, joka puhui hiljaa kuiskaten ja käyttäytyi aina jäykän asiallisesti. Silti miehestä tuli todella kamalat vibat ja välttelin ko. kaverin luona käymistä, jos hänen isänsä oli kotona. Kun olimme teini-ikäisiä, kaverin vanhemmat erosivat ja vasta tuon jälkeen kaveri kertoi isänsä hakanneen ja hyväksikäyttäneen häntä (ja äitiään). Minun ja kaverin tiet erkanivat pian tuon jälkeen koska muutin toiselle puolen Suomea, joten en tiedä joutuiko tuo isä ikinä vastuuseen teoistaan. :/ Mutta ainakin opin luottamaan vaistooni; jos jostain ihmisestä tulee heti huonot vibat, hänestä kannattaakin pysyä kaukana.

Olen erittäin ahdistunut ihminen, mutta en mitenkään negatiivinen tai ilkeä. Siis hymyilen ja olen yleensä positiivinen. Olen vain todella hermostunut kaikkien seurassa (paitsi kumppanin kanssa), enkä uskalla luottaa kehenkään ja se näkyy tietenkin monelle, varsinkin naisille. Ja musta tuntuu että se olotila myös tarttuu joihinkin ihmisiin.

En siis ole mikään kauhean suosittu ihmisten seurassa, koska tiedän että minusta huokuu turvattomuus ja ahdistus, vaikka olisin tuntenut seurassani olevan ihmisen koko ikäni. Olen tahtomattani henkisesti etäinen ja nyt kysynkin kuinka moni havaitsee voimakkaan ahdistuksen ihmisessä? Ja kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä on kyse? Etten siis anna väärää kuvaa, että olisin jotenkin paha. Minulla siis on arvatenkin traumaattinen lapsuus takana. Olen vähiten ahdistunut toisen ahdistuneen ihmisen kanssa, ehkä siksi koska tiedän mistä on kyse ja koitan saada ihmisen rentoutumaan.

Lapsena minulle tuli outo olo kahden miehen läsnäolosta. Eri kerroilla siis. Jotenkin he katselivat minua oudosti ja jotenkin omituisesti. Tuli pelottava ja jotenkin epäasiallinen olo. Tiedä sitten olivatko pedofiileja.

Onneksi lapsetkin aistivat asioita. Olin tuolloin alle kouluikäinen mutta aina sen jälkeen olin hyvin varauksellinen miespuolisten lähellä. Jotenkin tajusin että kaikki eivät ole kilttejä lapsille eikö kaikkiin kannata luottaa. Edes tuolloin 70- luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä sellaisia tyyppejä, jotka pelkällä olemassaolollaan täyttävät tilan joko positiivisella tai negatiivisella energialla. Jälkimmäisistä tulee varsinkin mieleeni entisessä työpaikassani usein käynyt joku kunnan nuorisotyöstä vastaava nainen, jolla oli pistävä katse ja jotenkin päällekäyvä olemus. Jollakin tavalla hänen läsnäolonsa sai aikaan syyllisen olon. Ajattelin monesti, miten nuoret häneen suhtautuvat. Noita positiivista energiaa säteileviä on niin paljon, ettei tarvitse edes erikseen ruveta kertomaan esimerkkejä. Negatiivinen säteily saa aikaan sen, että muut ympärillä tavallaan kutistuvat lähes olemattomiin, kun taas positiivista energiaa säteilevien lähellä on hyvä olla ja saa olla oma itsensä, sillä kukaan ei vaadi mitään erityistä.

Tyypillinen valon enkeliksi naamioitunut paholainen on luonnottoman empaattinen, mutta voi pitkällä ajalla tehdä muiden elämän kamalaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen erittäin ahdistunut ihminen, mutta en mitenkään negatiivinen tai ilkeä. Siis hymyilen ja olen yleensä positiivinen. Olen vain todella hermostunut kaikkien seurassa (paitsi kumppanin kanssa), enkä uskalla luottaa kehenkään ja se näkyy tietenkin monelle, varsinkin naisille. Ja musta tuntuu että se olotila myös tarttuu joihinkin ihmisiin.

En siis ole mikään kauhean suosittu ihmisten seurassa, koska tiedän että minusta huokuu turvattomuus ja ahdistus, vaikka olisin tuntenut seurassani olevan ihmisen koko ikäni. Olen tahtomattani henkisesti etäinen ja nyt kysynkin kuinka moni havaitsee voimakkaan ahdistuksen ihmisessä? Ja kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä on kyse? Etten siis anna väärää kuvaa, että olisin jotenkin paha. Minulla siis on arvatenkin traumaattinen lapsuus takana. Olen vähiten ahdistunut toisen ahdistuneen ihmisen kanssa, ehkä siksi koska tiedän mistä on kyse ja koitan saada ihmisen rentoutumaan.

Juuri tuollaisella taustalla voi joutua narsistin kynsiin.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistaako koirat jos ihmisessä on jotain outoa? Joskus kuulemma käyttäytyvät omituisesti jonkun tietyn ihmisen läsnä ollessa, ilman näkyvää syytä.

Uskon, että tunnistaa; omaan perheeseen sitoutunut koira vaistoaa "väärät" ihmiset.

Meille tuli ensi kertaa kylään tyttären uusi poikaystävä. Sosiaalinen koira tervehti yleensä kaikkia vieraita ystävällisesti, mutta tätä nuorta miestä se puraisi ihan yllättäin sääreen!

Myöhemmin selvisi, että mies oli käytti huumeita ja oli väkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen erittäin ahdistunut ihminen, mutta en mitenkään negatiivinen tai ilkeä. Siis hymyilen ja olen yleensä positiivinen. Olen vain todella hermostunut kaikkien seurassa (paitsi kumppanin kanssa), enkä uskalla luottaa kehenkään ja se näkyy tietenkin monelle, varsinkin naisille. Ja musta tuntuu että se olotila myös tarttuu joihinkin ihmisiin.

En siis ole mikään kauhean suosittu ihmisten seurassa, koska tiedän että minusta huokuu turvattomuus ja ahdistus, vaikka olisin tuntenut seurassani olevan ihmisen koko ikäni. Olen tahtomattani henkisesti etäinen ja nyt kysynkin kuinka moni havaitsee voimakkaan ahdistuksen ihmisessä? Ja kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä on kyse? Etten siis anna väärää kuvaa, että olisin jotenkin paha. Minulla siis on arvatenkin traumaattinen lapsuus takana. Olen vähiten ahdistunut toisen ahdistuneen ihmisen kanssa, ehkä siksi koska tiedän mistä on kyse ja koitan saada ihmisen rentoutumaan.

Juuri tuollaisella taustalla voi joutua narsistin kynsiin.

Niin olen joutunutkin todennäköisen narsistin kynsiin töissä, vaikka en ole niin ujo ja arka kuin monet muut ahdistuneet. Hyvin arvattu. Lisäksi olen ollut parisuhteessa tyypillisen epärehellisen ja tietyllä tavalla (lievästi) väkivaltaisen miehen kanssa. En osaa sanoa mikä hänen diagnoosinsa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistaako koirat jos ihmisessä on jotain outoa? Joskus kuulemma käyttäytyvät omituisesti jonkun tietyn ihmisen läsnä ollessa, ilman näkyvää syytä.

Jotkut ovat tätä mieltä. Koirathan pystyvät haistamaan ihmisestä fyysisen sairaudenkin, ja tietyllä tavalla koulutettu koira pystyy kuulemma tunnistamaan ihmisestä esim. syöpäkasvaimen ja osaa näyttää havainneensa sen. 

Liekö sitten mahdollista, että koira haistaa rikollisesta tai häiriintyneestä ihmisestä jonkin hormonin tai kemikaalin ja reagoi siihen, en tiedä. 

Koirat eivät mielestäni ole loogisia.

Äitini oli tasainen ja valoisa ihminen, mutta koirat inhosivat häntä aina. Hän olikin oppinut pelkäämään niitä. Koiraihmiset tietysti aina puolustavat koiria, koska eivät halua myöntää, että lemmikissä olisi jotain vikaa. Äidistäkin sanottiin, että varmaan hän käyttäytyi jotenkin väärin koirien kanssa, että eivät ne muuten tulisi puremaan. :(

Kissat taas pitivät hänestä ja tulivat mielellään hänen syliinsä.

Jos kiltti ihminen pelkää, koirat voi haistaa pelon hienhajusta. Koira voi murista, jos esim psykopaatti huoneessa aiheuttaa sen creepy tunnelman, että muut pelkää.

Tämäkin on totta, monet eläimet, esim. koirat, hevoset haistavat/vaistoavat ihmisen tunteita, pelkoja, rakkautta. Toisaalta taas kissat käyttäytyvät joskus "oudosti", esim. meidän kissa kiehnäsi ja pyrki kissapelkoisten syliin?

Vierailija kirjoitti:

hoituri kirjoitti:

Vaistosin selittämättömästä syystä ihmisessä jotain outoa ja pahaa ja en halunnut olla hänen lähellään. Myöhemmin paljastui, että hän olikin olikin yksi suomen paatuneimmista rikollisita. Huom , ei ollut silloin,kun ensi kerran tapasimme, vaan hänet rikokset tapahtuivat myöhemmin. [/quote

Kerran kaverin mukana oli yks mies, heti kun näin sen, tuli tuo selittämätön olo.

Olisin halunnut sännätä huoneesta ulos, mutta tyttökaveri pyysi jäämään. Olin silloin kiltti, kaveri päsmäri jota en edes tajunnu silloin. Monen vaiheen jälkeen ilta päättyi niin että mies raiskasi minut.

Olen vuosikaudet surrut, hulluuteen asti, etten kuunnellut sisäistä hälytyskelloa, vaan jäin heidän kanssaan tuona iltana.

Vaikka kuka sanoisi mitä, omaa vaistoa pitää kuunnella. Ja lähteä tilanteesta ajoissa pois.

Vierailija kirjoitti:

Aina ei kuitenkaan osu oikeaan

Varmaankin lähes aina tuollaiset tunteet ja "oudot olot" ovat perusteettomia ja johtuvat ennemmin kokijasta itsestään kuin siitä kohteesta.

Yksi mies saa minut lähes tulkoon oksentamaan. Niin huono olo tulee vaikka sanottaisiin vain ohimennen moi. Ollaan lasten kautta tuttuja. Lisäksi appiukkoani en voi katsoa silmiin. Puistattaa sen katse. Onneksi lapset eivät ole ikinä siellä mummolassa yötä.

Vierailija kirjoitti:

Olen erittäin ahdistunut ihminen, mutta en mitenkään negatiivinen tai ilkeä. Siis hymyilen ja olen yleensä positiivinen. Olen vain todella hermostunut kaikkien seurassa (paitsi kumppanin kanssa), enkä uskalla luottaa kehenkään ja se näkyy tietenkin monelle, varsinkin naisille. Ja musta tuntuu että se olotila myös tarttuu joihinkin ihmisiin.

En siis ole mikään kauhean suosittu ihmisten seurassa, koska tiedän että minusta huokuu turvattomuus ja ahdistus, vaikka olisin tuntenut seurassani olevan ihmisen koko ikäni. Olen tahtomattani henkisesti etäinen ja nyt kysynkin kuinka moni havaitsee voimakkaan ahdistuksen ihmisessä? Ja kuinka moni oikeasti ymmärtää mistä on kyse? Etten siis anna väärää kuvaa, että olisin jotenkin paha. Minulla siis on arvatenkin traumaattinen lapsuus takana. Olen vähiten ahdistunut toisen ahdistuneen ihmisen kanssa, ehkä siksi koska tiedän mistä on kyse ja koitan saada ihmisen rentoutumaan.

Minä ymmärrän.

Lapsuudenkodissani oli aina aivan jäätävä tunnelma. Koskaan ei naurettu, halailtu, koskettu tms. normaalia rakastetuksi tulemista osoitettu. Minun artikulointinikin on usein vähän oudon kuuloista, ihmiset eivät oikein osaa/halua olla seurassani, mikä on sääli, koska haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta en uskalla luottaa heti, kun lapsuudessa oli muutama p*****pää, jotka hyödynsivät hyväuskoisuuttani häikäilemättä:(

Olen huomannut myös lyhenteleväni lauseita alitajuisesti, kun kanssani ei ole ole halutta puhua ja se reflektoituu tällä tavalla ja kuulostaa varmaan oudolta.

Aiheeseen liittyen, huomaan todella herkästi, jos samassa tilassa on masentuneeöta vaikuttava ihminen. Myös, kiitos isän, huomaan juopot ja muut laitapuolen kulkijat todella herkästi ja joudun poistumaan kauaksi tilanteesta. Tästä syystö myös en pysty empatioimaan juoppojen kuolemia. Kukaan ei pakota sitä viinaa juomaan.

Kiitos ketjun aloittajalle, tämä tuli tarpeeseen. Sai putsattua sielun karstoja:)

Voin sanoa lähes 100% varmuudella, etten vaistoa pahuutta ihmisissä. Sillä sellainen tuli naapuriksi, ja se asia vieläpä osattiin kertoa etukäteen, että semmoisen naapurin sitten saan. Muija osaa puhua suorastaan enkelten kielillä niille jotka on sille hyödyllisiä ja joita se vielä arvioi, kuuluuko ne vihollisiin vai ystäviin. Neutraaleja ihmisiä ei tunnu sille olevan. Lipsahdin vihollisleiriin yhden viattoman tapauksen vuoksi (olin ystävällinen ihmiselle, joka oli jo luokiteltu viholliseksi). Muuta outoa en osaa sanoa hänestä ulospäin kuin sen, että kulmakarvat elää kuin kyykäärmeet erityisesti silloin jos joku on hänen kanssaan eri mieltä.

Enpä myöskään tajunnut, että yksi aikuisopiskelukaveri oli täysin alkoholisoitunut. Sillä oli kädessä usein side, syytti koiransa riuhtaisseen. En tajunnut mitään, ennenkuin näin hänet tillin-tallin myöhemmin ja kertoi mm. huumekokeiluistansa. En silti väitä, että olisi ollut paha ihminen vaan enemmänkin ehkä muiden vietävissä.

Outoja hyvän olon tunteita tulee silloin tällöin, aika harvakseltaan tosin ja yleensä vastakkaisesta sukupuolesta (eli naisista). Viimeksi noin kuukausi sitten. Mitään konkreettista niistä ei ole ikinä seurannut, joten saattaa olla että kuvittelen koko asian päässäni.

Vastaantulevien lenkkeilijöiden koirat tuntuu hyvin usein vetävän mua kohti ja vielä niin, että omistajat yllättyy täysin moisesta käytöksestä (ainakin usein kuulee niiden tuhisevan koirilleen, että "Mitä sä ny noin!"). Itselläni ei ole ollut ikinä lemmikkiä, joten tuskin ne ainakaan haistaa mitään eläintä.

Kissoista en osaa sanoa oikein mitään, mutta sen tiedän, että mitä vilkkaampi tenava jollain on, sen suuremmalla varmuudella se tulee mun syliini kiemurtelemaan. Yhdessä paikassa kyläily pitikin lopettaa sen takia.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina ei kuitenkaan osu oikeaan

Varmaankin lähes aina tuollaiset tunteet ja "oudot olot" ovat perusteettomia ja johtuvat ennemmin kokijasta itsestään kuin siitä kohteesta.

Sanoisin että nämä jotka tuntevat jotain viboja niin ei kannata käyttää kamalasti alkoholia ainakaan päivittäin ja myös kannattaa välttää kannabista. Tosin enemmän kannattaa välttää alkoholia se tunnetusti aiheuttaa psykooseja helpommin, mutta kuitenkin. Välttää päihteitä niin ei flippaa.

Sanoisin että nämä jotka kuvittelevat tuntevansa kaikkea ovat taipuvaisia skitsofreniaan tai psykoosiin.

Relatkaa vähän ja miettikää jotain rauhallisempaa.

Tosi moni tälläinen myös uskoo yliluonnollisiin ja on usein myös uskovainenkin.

Mulle tuli aina erään tutun nuorehkon naisen seurassa sellainen tunne, että hän on vakavasti sairas. Mitään varsinaista oiretta tai muuta merkkiä siitä ei hänessä kuitenkaan ollut havaittavissa. En tiedä, mistä se tunne tuli, hän oli ihan normaali ulkonäöltään, käytökseltään jne. Jokin aikaa myöhemmin hänellä diagnosoitiin aggressiivinen syöpä, johon hän kuoli.

Saman "sairauden läsnäolon" vaistosin eräässä koulukaverissa lukiossa. Vähän lukion jälkeen hän sairastui myös syöpään.

En osaa selittää, mikä se tekijä oli, mutta näissä kahdessa ihmisessä oli jotain samaa, mistä en saa itsekään kiinni, mitä.

itsensä tuntemista opetellessa oli läksynä kirjoittaa ylös kulloistenkin henkilökohtaktien yhteydessä syntyneitä tuntemuksia, se oli opettavaista ja selkeyttävää.  Kysymys ja tehtävä herätti ajatuksia miksi näin ja miten tuntemuksiini reagoin.   Huomaan että oma epävarmuus herkistää oudoille ristiriitaisuuksille.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani pariskunta. Toinen saa oloni todella kotoisaksi, rennoksi ja avoimeksi. Toinen taas varuillaan olevaksi ja negatiiviseksi. Tämä ensivaikutelma on osoittautunut perusteiltaan paikkansa pitäväksi.

Ei kannata väkisin tavata tällaista pariskuntaa illanistujaisten tms pariskuntajuttujen tiimoilla, tulee turhaa stressiä kaikille osapuolille. Kaikki vaistoaa tuollaisen asetelman ja sille kivallekin tulee paha mieli. Yhteyttä vaan siihen kivaan puolisoon, sitten voi myös tukea häntä joskus tarvittaessa, jos se toinen osapuoli tekee jotain pahaa.

Olen, isäni. Jahka ajat ovat otollisemmat, tulee romaani tai vähintään lööpit. Ja tuomio.

Kuten mainittu, osa ihmisistä on työn, henkilökohtaisen kokemuksen yms. kautta oppinut tunnistamaan herkästi tiettyjä ihmisryhmiä, esim. alkoholistit ja huumeidenkäyttäjät, ihan ulkoisen olemuksen tai sananttoman viestinnän kautta. Toiset taas opitusti tai taustastaan johtuen aistivat herkästi ihmisten tunteita ja olotilaa. Riippuen niistä, voi empaattiselle ihmisellä helposti tulla ahdistunut olo jonkun lähellä. Tai hyvä olo.

Haluaisin kuitenkin vielä heittää tähän mukaan vaihtoehtona psykologiasta/yleisesti mielenterveystyöstä tutun käsitteen transferenssin. Kyse on periaatteessa siitä että jollakulla on ominaisuus (kyse voi olla äänestä, elekielestä, ulkonäöstä, joskus jostain niin pienestä seikasta että sitä ei edes itse tunnista) , joka muistuttaa toisesta ihmisestä ketä kohtaan kokijalla on vahvoja tunteita. Tällöin kokija siirtää kyseiset tunteensa uuteen henkilöön, usein tiedostamattaan.

Sitten on tietenkin feromonit, muinaisjäänne yksinkertaisemmista ajoista. Mikseivät nekin voi herättää vahvoja tuntemuksia.

Selittämättömät tuntemukset toisista ovat siis useimmiten ihan helposti selitettävissä. Ei ole hulluudesta kyse :)