Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Pätkäpaasto ei ole dieetti joten se ei määrittele mitä syödään. Mutta laihdutuksen kannalta on paras syödä ensin kasvikset, sitten proteiinit (liha, kala, kana, muna, hera, Raejuusto, pavut, linssit, herneet, soija jne), sitten hedelmät ja jos tilaa on niin tärkkelykset (pastat, peruna, riisi jne) ja viimeisenä herkut jos on aivan pakko ja näitä rajoitetusti silloin tällöin.
Maksimissaan 3 ateriaa, mielellään jopa 2 tai 1 Ateria ja niiden välissä ei muuta kuin vettä, mustaa kahvia tai teetä (ei sokeria, hunajaa, maitoa tms)
Tuohan rajoittaa monen elämää todella paljon joten tietysti suosittelen etsimään jokaiselle itselleen miellyttävän tavan pätkäpaastoilla. Tuo on vain tehokkain tapa.
16:8 on itsellä käytössä noin 6 päivänä viikossa. Pian vuoden tehnyt enkä ole ajatellut lopettaa. Yleensä syönti-ikkuna vielä lyhyempi, koska skippaan usein duunissa lounaan. Viikonloppuna voin jonain päivänä syödä aamupalaa perheen kanssa huvin vuoksi, ei nälän tai energian takia.
Paastolla insuliini nollassa, joten sokeri/rasvavarastot 100% käytössä, kunhan ei syö murustakaan. Kahvia, vettä ja vissyä. Joka päivä jaksaa tehdä duunit + kotityöt paremmin, kun ei syö. Kun päivän hommat on tehty, niin syön kunnolla, ja nostan jalat sohvalle loppuillaksi.
Suosittelen lämpimästi.
Pätkissä kirjoitti:
Pätkäpaasto ei ole dieetti joten se ei määrittele mitä syödään. Mutta laihdutuksen kannalta on paras syödä ensin kasvikset, sitten proteiinit (liha, kala, kana, muna, hera, Raejuusto, pavut, linssit, herneet, soija jne), sitten hedelmät ja jos tilaa on niin tärkkelykset (pastat, peruna, riisi jne) ja viimeisenä herkut jos on aivan pakko ja näitä rajoitetusti silloin tällöin.
No johan on erikoinen tapa syödä. Itse ainakin tykkään syödä noita kaikkia yhdessä samalta lautaselta. Kamalaa olisi maun kannalta ensin jäystää pelkkiä kasviksia, sitten lihaa ilman lisuketta, sitten hedelmää (joka makeana on minulle jälkiruoka) ja sen päälle esim. riisiä. Ei kiitos, vanhanaikainen lautasmalli mieluummin.
Ja olen onnistunut laihtumaan 2 vuodessa 26 kg ilman tuollaisia temppuiluja. Keinot 16:8 pätkäpaasto ja jonkinlainen kalorinsaannin seuranta, ei tarkkaan mutta niin että suunnilleen huomaa jos alkaa mennä syöminen älyttömäksi. Fatsecret sovellukseen kirjailin syömisiäni ja alkuun tavoite oli 1800 kcal päivä, sitten kun 65-kiloisena loppui sillä painonlasku, laitoin 1600 kcal per päivä.
Vierailija kirjoitti:

Luetun ymmärtämisestä voisi olla sinulle hyötyä. Ei tarttis sitten niin kovasti ihmetellä ja arvostella.
Kokeilin tätä pätkäpaastoa nyt tänä kesänä ekan kerran. Syynä turvonnut, raskas ja väsynyt olo. Lisäkiloja ei ollut kertynyt kuin pari, mutta olo oli sitäkin hirveämpi. Oon illanvirkku, joten lykkäsin aamiaisen iltapäivään. Sen jälkeen söin normaalisti, jopa reilusti sen kahdeksan tunnin ajan. Nukkumaan menin täysin vatsoin.
Ja silti homma toimi. En olis ikinä uskonut miten tehokasta tää on.- Kesäkilot lähti muutamassa päivässä ja energiatasot nousi huimasti. En tiedä kuinka pitkään tää vaikutus jatkuu alkushokin jälkeen, mutta jossain muodossa aion kyllä tätä ajoittain jatkaa. Nyt ei enää tarttis laihtua, mutta tää energisyys olis mukavaa jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Pätkissä kirjoitti:
Pätkäpaasto ei ole dieetti joten se ei määrittele mitä syödään. Mutta laihdutuksen kannalta on paras syödä ensin kasvikset, sitten proteiinit (liha, kala, kana, muna, hera, Raejuusto, pavut, linssit, herneet, soija jne), sitten hedelmät ja jos tilaa on niin tärkkelykset (pastat, peruna, riisi jne) ja viimeisenä herkut jos on aivan pakko ja näitä rajoitetusti silloin tällöin.
No johan on erikoinen tapa syödä. Itse ainakin tykkään syödä noita kaikkia yhdessä samalta lautaselta. Kamalaa olisi maun kannalta ensin jäystää pelkkiä kasviksia, sitten lihaa ilman lisuketta, sitten hedelmää (joka makeana on minulle jälkiruoka) ja sen päälle esim. riisiä. Ei kiitos, vanhanaikainen lautasmalli mieluummin.
Ja olen onnistunut laihtumaan 2 vuodessa 26 kg ilman tuollaisia temppuiluja. Keinot 16:8 pätkäpaasto ja jonkinlainen kalorinsaannin seuranta, ei tarkkaan mutta niin että suunnilleen huomaa jos alkaa mennä syöminen älyttömäksi. Fatsecret sovellukseen kirjailin syömisiäni ja alkuun tavoite oli 1800 kcal päivä, sitten kun 65-kiloisena loppui sillä painonlasku, laitoin 1600 kcal per päivä.
Tässä on ymmärretty koko viestin sanoma niin tehokkaasti väärin etten edes halua alkaa korjaamaan. Tee vaan kuten tähänkin asti olet tehnyt, toimii varmasti ihan ok.
Olisi muuten myös hyvä listata pätkäpaaston huonoja puolia.
Itselläni ainakin yksi tulee heti mieleen. Joutuu uusimaan koko vaatekaapin sisällön. Liian isoja lähes kaikki vaatteet jo kahden kuukauden jälkeen. :D
Mä taas odotan, että pääsen käyttämään niitä mystisesti kaapeissa kutistuneita vaatteita :)
Söin nyt kesällä päälle kuukauden intermittent fasting tyyliin ja tätä on ehdottomasti jatkettava seuraavan dieettailun koittaessa. Nyt tavoitteenani on kerätä lihasmassaa, joten olen reilusti plussakaloreilla enkä syö enää paastoaikojen mukaisesti. Kropassa mulla ei ole juurikaan pudotettavaa (169/62), lähinnä kiristelin vatsalihaksia esiin ja yleisesti hieman timmimpään kuntoon, ja siihen tämä on kyllä todella hyvä keino! Ehdottomasti kannatan kaikille, jotka haluaa vähän kiristyä tai vaihtoehtoisesti pudottaa ihan kunnolla painoa. Mulla ainakin kroppa tottui tosi nopeasti ja energiaa riitti hyvin pitkin päivää, vaikka tein fyysistä työtä ja runsaasti aerobista. Syömisikkunani vaihteli neljästä kahdeksaan tuntiin, välillä tuli paastottua reippaasti yli 24 tuntiakin. Herkkuja söin pari kertaa viikossa, en huomannut mitään negatiivista vaikutusta ruokapuolen ollessa muuten kunnossa. Kyljistä, reisistä, vatsasta ja käsistä lähti eniten tavaraa, myös yläselkä tuntuu timmimmältä. Tästä on hyvä jatkaa bulkilla ja uudestaan ensi vuonna jo keväällä ajattelin taas paastoilla.
Olen vuorotyöläinen, vuoroviikoin aamu- ja iltavuorot. Aamuvuoroviikot paastoan, syön ensimmäisen kerran lounaalla ja viimeisen aterian noin klo. 20. Iltavuoroviikoilla normaali ruokailurytmi (aamupala herätessä, iltapala ennen nukkumaanmenoa.) Itselläni ainakin toiminut hyvin painonpudotuksen kannalta, ja energiaa on riittänyt myös aamuvuoroviikoilla.
Paastoamisen hyödyt on kiistattomat ja olon paranemisen huomaa kyllä heti. Kokeilin joskus GoFatGo-dieettiä ja se vain stressasi, kun tuntui että koko ajan pitää puputtaa jotain. Oli kamalaa, kun piti kolmen tunnin välein miettiä ruokia, kantaa mukana purkkia ja purnukkaa. Oli ihanaa, kun löysin pätkäpaastoilun ja tajusi miten paljon paremmin voi.
Olen muuten myös huomannut, että pätkäpaastolla tulee panostettua paljon enemmän ruoan laatuun. Napostelu on jäänyt kokonaan myös.
No ei ole tämä alku kyllä helppoa. Aloitin viime viikolla pätkäpaastoilun ja tuntuu että meinaa taju mennä nälätä välillä paastoaikana. Olen tottuntu syömään aamupalan klo 7 aikaan, mutta nyt siis yritän pärjätä ilman lounaaseen asti. Mahassa möyrii nälkä jo klo 8, mutta siinä klo 10-11 aikaan alkaa palelu ja huimaus ja lievä päänsärky myös. Kokeilen kuitenkin muutaman viikon, tottuisiko mun kroppa tuohon pidempään syömättömään aikaan.
Minä jätin tänään aamupalan väliin ja söin lounaan klo 11. Jaksoin loistavasti, ei ollut sen enempää nälkä kuin normaalistikaan. Nyt lounaan jälkeen olo reipas ja energinen. Tämähän voisi toimia! En ole koskaan ollutkaan mikään aamupalaihminen, kuppi kahvia on se mitä tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole tämä alku kyllä helppoa. Aloitin viime viikolla pätkäpaastoilun ja tuntuu että meinaa taju mennä nälätä välillä paastoaikana. Olen tottuntu syömään aamupalan klo 7 aikaan, mutta nyt siis yritän pärjätä ilman lounaaseen asti. Mahassa möyrii nälkä jo klo 8, mutta siinä klo 10-11 aikaan alkaa palelu ja huimaus ja lievä päänsärky myös. Kokeilen kuitenkin muutaman viikon, tottuisiko mun kroppa tuohon pidempään syömättömään aikaan.
Ruuan sisältöön pitää myös kiinnittää huomiota.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole tämä alku kyllä helppoa. Aloitin viime viikolla pätkäpaastoilun ja tuntuu että meinaa taju mennä nälätä välillä paastoaikana. Olen tottuntu syömään aamupalan klo 7 aikaan, mutta nyt siis yritän pärjätä ilman lounaaseen asti. Mahassa möyrii nälkä jo klo 8, mutta siinä klo 10-11 aikaan alkaa palelu ja huimaus ja lievä päänsärky myös. Kokeilen kuitenkin muutaman viikon, tottuisiko mun kroppa tuohon pidempään syömättömään aikaan.
Miksi odotat lounaaseen asti? Eikö syömisikkuna voi olla klo 10-18? Kevyt aamupala klo 10, lounas klo 12, välipala klo 15 ja kunnon päivällinen/illallinen klo 18. Jos syöt kunnon aterian klo 18, ei ehdi tulla nälkä ennen nukkumaan menoa.

Minulla on juurikin näin. Olen aamuisin aivan hirvittävän nälkäinen, ja tällä hetkellä syömisikkuna on klo 9.30-17.30. Aamulla on tosi vaikea kituuttaa tuohon puoli kymppiin, hitaasti yritän hilata aikaa kymmeneen. Sitten syön töissä lounaan sekä vielä jotain heti töistä kotiuduttuani. Illalla en ole nälkäinen ollenkaan.
Viikon olen nyt ollut ja olo on loistava! Hoidan tällä hetkellä 1v lastani vielä kotona, ja ongelmana on ollut monesti että vedän lapsen päikkäreillä kaikki herkut mitä kaapista löytyy! :D
Syömisikkuna aukeaa klo 7, syön lapsen kanssa yhdessä aamupalan ja lopetan syömisen klo 16. Minulla menee siis paasto tyylillä 15/9. Painoa on tippunut viikossa 1kg, vielä olisi paaaaljon tiputettavaa(n. 20kg).
Tsemppiä kaikille muillekin pätkäpaastoilijoille! Nyt tuntuu että olen löytänyt sen oikeasti sopivan ruokavalion :) Napostelu on jäänyt täysin pois.

Napostelu onkin mun mielestä suurin syy ylipainoon ja laihtumisen epäonnistumiseen ja sitä myöten painonhallintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole tämä alku kyllä helppoa. Aloitin viime viikolla pätkäpaastoilun ja tuntuu että meinaa taju mennä nälätä välillä paastoaikana. Olen tottuntu syömään aamupalan klo 7 aikaan, mutta nyt siis yritän pärjätä ilman lounaaseen asti. Mahassa möyrii nälkä jo klo 8, mutta siinä klo 10-11 aikaan alkaa palelu ja huimaus ja lievä päänsärky myös. Kokeilen kuitenkin muutaman viikon, tottuisiko mun kroppa tuohon pidempään syömättömään aikaan.
Miksi odotat lounaaseen asti? Eikö syömisikkuna voi olla klo 10-18? Kevyt aamupala klo 10, lounas klo 12, välipala klo 15 ja kunnon päivällinen/illallinen klo 18. Jos syöt kunnon aterian klo 18, ei ehdi tulla nälkä ennen nukkumaan menoa.
Ei missään nimessä, olen illan ja yön kukkuja ja haluan syödä päivän tukevimman aterian klo 20-21 aikoihin. Kyllä sen sentään nälän helpommin duunissa aamupäivällä sietää kuin pitkää iltaa viettäessä kotona.
Moni on sanonut, että kestää jonkin aikaa että kroppa tottuu pidempään "paastoon", oppii säätämään verensokeria vaikkei ruokaa tulekaan mahaan vähän väliä, ja toivon kovin että minullekin näin käy ajan kanssa.
Jep, ei tietenkään vedetä kaksin käsin herkkuja eikä sitä ns. kunnon ruokaakaan 8 tunnin ajan vaan toimitaan järkeä ja malttia käyttäen. Itse panostan lisäksi viljojen välttelyyn, kun vatsa voi paremmin ilman niitä. Kasviksia, marjoja, hedelmiä, proteiinipitoista ruokaa ja riittävästi rasvoja.