Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2819)
Vierailija kirjoitti:
Ihan perusruokaa mitä normaalistikin syön. Lounaalla Täytetty paprika, jossa jauhelihaa, juustoraastetta ja aurajuustoa, salaattia, pari kauraleipää voilla ja meetvurstilla, kahvia maidolla ja banaani, vesimelonia, riisikakkuja maapähkinävoilla aamupalaksi.
-E
Lisää rasvaa, niin saa kyllä kalorit ylös.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helppoa teidän on olla syömättä 16 tuntia putkeen? Hyvin helppoa, välillä hankalaa, säännöllisesti hankalaa? Onko paljon nälkätuntemuksia? Miten suhtaudutte niihin?852
Erittäin helppoa. Nälän tuntemuksia on, mutta ne ovat menettäneet aikaisemman merkityksensä. Aamulla ei ole niin nälkä kuin silloin, jos olisi syönyt iltapalan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helppoa teidän on olla syömättä 16 tuntia putkeen? Hyvin helppoa, välillä hankalaa, säännöllisesti hankalaa? Onko paljon nälkätuntemuksia? Miten suhtaudutte niihin?852
Jos keskittyy siihen, että siinä syönti-ikkunan aikana syö monipuolisesti ja terveellisesti, niin ihan helppoa on olla 16 tuntia syömättä. Ja pieneen näläntunteeseen riittää yleensä se, että juo vettä/kivennäisvettä, teetä, kahvia tai jotain muuta kaloritonta.
Itse en kylläkään ole paria viikkoja pitempiä yhtenäisiä jaksoja pystynyt ihan puhtaasti pätkäpaastoamaan, osittain koronan rikottua perusarkirutiinit, mutta toisaalta minulle riittää, jos nyt suurimman osan ajasta noudattaisi jotain pätkäpaaston tapaista ruokailurytmiä. Jos joskus on viikonloppuna jossain kyläilemässä tms. normiarjesta poikkeavaa, niin en todellakaan ala ottaa stressiä mistään pätkäpaastoamisesta, vaan jatkan sitä taas sitten, kun se on mahdollista. Tai jos nyt joskus ei ehdi sitä iltapalaa syödä ihan siinä 8 tunnin ikkunassa, niin syön sen sitten silloin, kun ehdin enkä ala kärvistelemään koko yötä nälässä.
Lähinnä tuo pätkäpaastoilu itselläni pakottaa vähän katsomaan sitä ruoan laatua ja rajoittaa ylimääräistä napostelua sen ruokailuikkunan ulkopuolella esim. tv:n ääressä. Sillä ei sinänsä ole merkitystä, että onko se nyt sitten 16:8 vai 14:10 vai 18:6 tai jotain muuta. Tärkeintä tuossa ainakin minulle on se, että saa karsittua vähän niitä täysin turhia ja ylimääräisiä "tyhjiä" kaloreita.
Luulin että tuo tarkoittaa että ryypätään 16 päivää ja syödään 8. Kuinka väärässä olinkaan. Mutta painoa lähti!
Mikä on "Pätkäpaasto 16:8"? Eikö "kaaso" ole morsiamen avustaja? Mutta mikä on "Pätkäpaasto 16:8"?
Vierailija kirjoitti:
Luulin että tuo tarkoittaa että ryypätään 16 päivää ja syödään 8. Kuinka väärässä olinkaan. Mutta painoa lähti!
Tyypillinen aloittelijan moka.
Vierailija kirjoitti:
Luulin että tuo tarkoittaa että ryypätään 16 päivää ja syödään 8. Kuinka väärässä olinkaan. Mutta painoa lähti!
Joskus on tullut kokeiltua jonkun aikaa myös sellaista versiota, että 16 tuntia ryypätään, 8 tuntia levätään, mutta se alkoi käydä toisen viikon aikana jo liian rankaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helppoa teidän on olla syömättä 16 tuntia putkeen? Hyvin helppoa, välillä hankalaa, säännöllisesti hankalaa? Onko paljon nälkätuntemuksia? Miten suhtaudutte niihin?852
On helppoa ja mitä enemmän paastoa, sitä helpommaksi se aina käy. Itse aloitin tuolla 16:8 metodilla, pikkuhiljaa pidensin sitä 20:4 ja aloin pitää 24 tunnin paastoja muutaman kerran kuukaudessa. Nyt paastoan vuoropäivinä 38 tunnin ajan ja sekin käy ihan kivuttomasti.

Onko paljon tippunut paino?

Viime vuonna tiputin parissa kuukaudessa 5 kiloa noilla lyhyemmillä paastoilla. Sitten tuli vaikea elämäntilanne ja kaikki tuli takaisin korkojen kera, syynä ei kylläkään syöminen vaan alkoholinkäyttö. Nyt aloitin kuukausi sitten suoraan noilla vuoropäiväpaastoilla (viikonloppuisin en paastoa) ja kuukaudessa tippui 4 kiloa. Olen huomannut että ensimmäiset 2 viikkoa menee aina niin, että paino ei hievahdakaan. Minulla on PCOS ja insuliiniresistenssi joten paino ei putoa helpolla.
Aloitin pätkäpaaston äitienpäivänä. Ainoat pienet poikkeukset ovat olleet juhannus ja viimeviikonlopun lomareissu.
Muuten olen ollut joka päivä vähintään 16h syömättä ja joskus kauemminkin. Paino putoaa aika tarkalleen kilon viikossa. Mutta kun pätkäpaastoaa, niin alkaa aika automaattisesti seuraamaan mitä syö. Ettei vahingossa vedä tupla-annoksia päivän aikana. Enää siitä ei ole huolta.
Muuten voi kyllä syödä ihan mitä vain. En kestäisi mitään dieettiä missä ei saisi syödä välillä pitsaa ja sushia. Pätkäpaasto on hyvä kompromissi: Voi syödä mitä vaan ja paino putoaa. Jää iltamässyttelyt automaattisesti pois mikä on pelkkää plussaa.
M45
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helppoa teidän on olla syömättä 16 tuntia putkeen? Hyvin helppoa, välillä hankalaa, säännöllisesti hankalaa? Onko paljon nälkätuntemuksia? Miten suhtaudutte niihin?852
Väittäisin että se on täysin yksilöllistä. Itselleni se on aika helppoa, koska aamiainen on muutenkin helppo jättää väliin.
Lopetan syönnin klo:19 mennessä. Joskus alkuaikoina illalla saattoi tulla aika tosi nälkä. Mutta antaa tulla vain. Lasi tai pari kuplavettä yleensä auttaa.
Kun on ollut paastolla viikon pari, niin nälkää ei enää oikeastaan edes tule. Ja jos tulee, niin siihen suhtautuu aika eri tavalla kuin ennen.
Olen ollut pätkäpaastolla nyt 1,5kk ja laihtunut reippaasti. Aloitin 8:16 mutta tällä hetkellä teen myös 6:18. Syön klo 6-15.00 välillä tai klo 7-14.00 välillä, riippuen vähän koska herään. Kun olen jättänyt illallisen pois, rahaa on säästynyt ja päivässä tulee syötyä paljon vähemmän kaloreita. Lisäksi vaikka illalla olisi nälkä (joskus on, siitä ei pääse mihinkään eikä sitä nälkää pitää pelätä), aamuisin en koe halua ahmia tai mässäillä. En ole aamuihminen, herään vain siksi koska lapsi herää kuudelta.
Joidenkin ihmisten täytyy syödä säännöllisesti/jatkuvasti, mutta kaikille se ei sovi. Siksi ärsyttää, kuinka kaikkialla aina puhutaan miten laihdutuskuurilla pitää syödä paljon ja koko ajan. Ja että itseasiassa dieetti ylipäätään on huonojuttu ja se riittää, että syö terveellisemmin. Sitten moni ihmettelee miksi ei laihdu. Laihtuminen vaatii kyllä suurimmalla osalla sen, että ihan oikeasti syö vähemmän kuin kuluttaa. Ja sitä varten yleensä ollaan dieetillä, koska se ei ole normaalitila vaan normaalisti tulisi syödä kulutuksen mukaisesti. Tämä on hyvä pitää mielessä. Laihduttamisesta on niin paljon juttua kaikialla ja somessa itsensä asiantuntijoiksi nimenneet ihmiset antavat näitä ohjeita tai pahimmassa tapauksessa myyvät ruokavalioita ihmisille.
Olen laihduttanut ilman liikuntaa, pelkän ruokavalion avulla siten, että säännöllisesti syön vähemmän kuin kulutan. Vielä on syyskuun alkuun tätä tiedossa, sitten ajattelin muuttaa rytmiä ja alkaa syömään illallista ainakin välillä.
"Mutta kun pätkäpaastoaa, niin alkaa aika automaattisesti seuraamaan mitä syö. [...] Jää iltamässyttelyt automaattisesti pois mikä on pelkkää plussaa. "
Nämä ovat varmaan ne merkittävimmät mekanismit, joiden kautta pätkäpaasto tehoaa. Onhan se huomattu, että ruokavaliotutkimuksissa jopa se verrokkiryhmä, jolle ei anneta mitään muuta ohjetta kuin kirjata ylös syömiset, laihtuu aina vähän. Pelkkä huomion kiinnittäminen omiin syömisiin saa tekemään fiksumpia valintoja vaikka ei yrittäisikään laihtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka helppoa teidän on olla syömättä 16 tuntia putkeen? Hyvin helppoa, välillä hankalaa, säännöllisesti hankalaa? Onko paljon nälkätuntemuksia? Miten suhtaudutte niihin?852
On helppoa ja mitä enemmän paastoa, sitä helpommaksi se aina käy. Itse aloitin tuolla 16:8 metodilla, pikkuhiljaa pidensin sitä 20:4 ja aloin pitää 24 tunnin paastoja muutaman kerran kuukaudessa. Nyt paastoan vuoropäivinä 38 tunnin ajan ja sekin käy ihan kivuttomasti.
Mikä on sukupuolesi?
Onko muita, jota 16:8 ei ole laihduttanut yhtään? Mitähän teen väärin...
Aloitin pätkäpaaston äitienpäivän jälkeen, eli n. 1.5 kk olen paastonnut. Lauantaisin lipsun aikaikkunasta, joka on minulla klo 12-20. Nälkää kestän tosi hyvin, kovaa nälkää en ole edes tuntenut. Liikun kieltämättä hiukan epäsäännöllisesti, ehkä jaettuna päiville n. puoli tuntia päivässä tehokkaasti. En juurikaan herkuttele, paitsi vähän lauantaisin. Tänään olen syönyt 2 ruisleipäpalaa kalkkunaleikettä ja oivariinia päällä, pienen kipollisen raejuustoa tomaatin ja kurkun kanssa, , lasin mustikkamehua, kaksi kananfilettä ja pariisin perunoita sekä kurkkua, tomaattia ja paprikaa, omena ja (tänään) 4 palaa suklaata. Juon juomalla n. 2.5 litraa vettä päivässä. Ei minusta kovin epäterveellistä ruokaa. Näin syön lähes päivittäin, yleensä kalaa tai kanaa. En syö juustoja (paitsi raejuusto), jogurttia, punaista lihaa harvemmin (en tykkää siitä), alkoholia, limuja, mehuja en juo, enkä maitoa, vaaleaa leipää en syö. Enkä juo kahvia tai teetä. Nukun 6 h yössä, enempään minulla ei ole koskaan unta riittänyt. Unohdinkohan jotain? 😊 Mutta kaikkinensa painoa ei ole laskenut. En ole ylipainoinen (170/69), mutta muutama kilo voisi lähteä. Kuntosalia kaipaan, siellä ennen koronaa kävin 2-3 krt/vko, ja se tuntui olevan ainakin henkisesti tehokasta, ja ehkä kiinteyttääkin.
Hjälp.

Minusta ihan selvää miksi et laihdu: et ole ylipainoinen. Muutamaa kiloa et pelkällä pätkäpaastolla saa todennäköisesti pois juuri sen takia, että kalorivajetta ei tule tarpeeksi. Miksi et keskity vartalon muokkaukseen laihtumisen sijaan? Voisi olla mielekkämpää.
Vierailija kirjoitti:
Onko muita, jota 16:8 ei ole laihduttanut yhtään? Mitähän teen väärin...
Aloitin pätkäpaaston äitienpäivän jälkeen, eli n. 1.5 kk olen paastonnut. Lauantaisin lipsun aikaikkunasta, joka on minulla klo 12-20. Nälkää kestän tosi hyvin, kovaa nälkää en ole edes tuntenut. Liikun kieltämättä hiukan epäsäännöllisesti, ehkä jaettuna päiville n. puoli tuntia päivässä tehokkaasti. En juurikaan herkuttele, paitsi vähän lauantaisin. Tänään olen syönyt 2 ruisleipäpalaa kalkkunaleikettä ja oivariinia päällä, pienen kipollisen raejuustoa tomaatin ja kurkun kanssa, , lasin mustikkamehua, kaksi kananfilettä ja pariisin perunoita sekä kurkkua, tomaattia ja paprikaa, omena ja (tänään) 4 palaa suklaata. Juon juomalla n. 2.5 litraa vettä päivässä. Ei minusta kovin epäterveellistä ruokaa. Näin syön lähes päivittäin, yleensä kalaa tai kanaa. En syö juustoja (paitsi raejuusto), jogurttia, punaista lihaa harvemmin (en tykkää siitä), alkoholia, limuja, mehuja en juo, enkä maitoa, vaaleaa leipää en syö. Enkä juo kahvia tai teetä. Nukun 6 h yössä, enempään minulla ei ole koskaan unta riittänyt. Unohdinkohan jotain? 😊 Mutta kaikkinensa painoa ei ole laskenut. En ole ylipainoinen (170/69), mutta muutama kilo voisi lähteä. Kuntosalia kaipaan, siellä ennen koronaa kävin 2-3 krt/vko, ja se tuntui olevan ainakin henkisesti tehokasta, ja ehkä kiinteyttääkin.
Hjälp.
Normaalipainon sisällä painon pudottaminen on hidasta ja joskus hankalaa. Veikkaan että sinun kohdallasi käy niin että kaikki mahdolliset viikon miinuskalorit kumoutuu lauantaisin.
Pätkäpaasto 16:8 todella toimii ja on pitkän laihduttajaurani helpoiten noudatettava tapa laihtua. Varsinainen ahaa-elämys!
Mies 50 v. 183 cm / 101 kg aloittaessa 8.6. eli vajaa kuukausi sitten. Nyt paino 96 kg eli 5 kg on sulanut noin neljässä viikossa. Kyllä kai se lähtee näin aluksi kun on mistä ottaa... Olen syönyt hyvin kurinalaisesti välillä 11:00 - 19:00 ja muut ajat kokonaan ilman sapuskaa. Ainoa kaloripitoinen eväs iltaseitsemän jälkeen on ollut kivennäisvedellä laimennettu omenamehu. Muut juomat kalorittomia eli musta kahvi / tee / vesi / vichy. Alkoholia ei arjessa lainkaan. Syön 11:00 monipuolisen lounaan ja klo 16:00 päivällinen samoilla opeilla. Kuuden jälkeen joku hedelmä tms. ja olenpa jonakin päivänä sallinut pienen jäätelöannoksen - mutta em. aikarajan sisällä. Mutta on helppoa. Kaksi normaalikokoista lämmintä ateriaa lautasmallin mukaan. Leivän syöntiä olen myös vähentänyt. En aamuisin ole koskaan nälkäinen joten aamu menee helposti. Tavoite on nyt aluksi päästä kasilla alkaviin lukemiin eli joku 88-89 kg. Pitää sitten katsoa, jos jatkan tällä eteenpäin niin että pääsisin sinne n. 80-83 kg lukemiin.
Kyllä tämän teho perustuu siihen, että näin syömällä kaloreiden määrä jää väkisinkin alhaiseksi. Ei siis ole mikään ns. ihmedieetti. Mutta se tapahtuu helpolla tavalla ilman jatkuvaa syömisten ynnäämistä ja seurantaa. Ei siinä aterialla mitään jytkyannoksia tietenkään voi syödä, mutta eipä kyllä ole tehnyt mielikään. Jotenkin tulee kylläinen olo ihan normaalilla annoskoolla.