Lue keskustelun säännöt.
Kerrotaan hyviä "ei-ilmiselviä" syitä jättää kumppani
10.11.2017 |
Kaikille on selvää, että hyvässä suhteessa ei tarvitse sietää fyysistä väkivaltaa, haukkumista, jatkuvaa pettämistä tai esimerkiksi peli- tai päihdeongelmaa.
AV:lla on päivittäin aloituksia siitä, että kumppani valvottaa, eksyttää tai syö lasten vanukkaat. Sellaista käytöstä, jonka sietämistä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.
Henkisen väkivallan tunnistaminen oli ainakin itselleni erittäin vaikeaa, entinen kumppanini kun oli hauska, mukava ja fiksu, ei huutanut tai ollut fyysisesti väkivaltainen.
Kyllä, vaikea ymmärtää kun omaakin listaansa näin jälkeen päin lukee lävitse. Kun asiat ovat yksittäin pieniä, ne muuttavat ajan kuluessa hieman muotoaan ja limittäytyvät arkeen, on vaikeaa ymmärtää mistä on kyse, koska suhteessa ei tunnu olevan mitään vakavasti pielessä.
Ajattelin, että itselleni olisi ehkä voinut olla hyötyä jos olisin tunnistanut tietyt asiat aiemmin väkivallaksi.
Olen listannut asioita, joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä siitä että kaikki ei suhteessa ole hyvin.
*Valvottaminen/herättely
*Yllätykset, jotka aiheuttavat (selittämätöntä)pahaamieltä
*Kumppani tuntuu vievän paljon tilaa (kumppanin läsnäolo tuntuu silloinkin kun olette eri huoneissa)
*Kumppani löytää sinusta ominaisuuksia, joita sinussa ei ole (yleensä ensin "hyviä" ja sitten päinvastaisia)
*Kumppani ei tunnu tietävän sinusta mitään, vaikka olet kertonut paljon asioita itsestäsi
*Huomaat että kun itselläsi menee paremmin, kunppani alkaa voimaan pahoin ja toisin päin
*Koet päivittäin epämääräisiä pettymyksiä
*Tavaroitasi tuhoutuu ja katoaa päivittäin vahingossa tai selittämättömästi
*Yrittäessäsi yllättää kumppanin, kumppanilla on aina jotain muuta tai kumppania ei kiinnosta
*Suhteessa on koko ajan enemmän "kompromisseiksi" kutsuttuja asioita joista vain kumppanisi hyötyy
*Tunne että ystäväpiirisi/perheesi yritetään vaivihkkaa korvata kumppanin perheellä ja ystävillä
Listaa saa jatkaa!
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin lisää kokemuksia tähän ketjuun. Itsellä on koko ajan epämääräinen olo että kaikki ei ole kohdillaan vaikka mitään hälyyttävää en ole huomannut, pieniä yksittäisiä asioita kuitenkin..onko se vaisto tai intuitio, kannattaako sitä kuunnella? Yritän koko ajan olla huomioimatta sisäistä ääntä muttei se hiljene. Kaikkien mielestä minulla on täydellinen puoliso. Muita vastaavassa tilanteessa?
Itse en uskonut vaistoihini, mistä seurasi vielä tänäkin päivänä jatkuvia ongelmia, vaikka erosta on aikaa. Oma kumppaninikin vaikutti muiden silmiin "täydelliseltä".
Pisti silmään tuo "vaikka mitään hälyttävää en ollut huomannut" en huomannut minäkään.
Olen ihan fiksu, koulutettu nainen ja silti en halunnut huomata. Se on yksi rankimmista opetuksista joita olen saanut. Henkisestä väkivallasta puhutaan verraten vähän ja itse ajattelin sen olevan jotakin suorempaa, huutamista, haukkumista, näkyvää mitätöintiä. Mutta pahimmillaan se on juuri sellaista mistä on vaikea saada otetta, sellaista mindfuckia läpi suhteen, tarpeitasi mitätöidään ja sinua vähätellään ilman että sitä edes tajuaa kunnolla. Kaikki on jotenkin ymmärettävää, verhottua rakentavaan kritiikkiin, uskot ylireagoivasi, kaikki tapahtuu vähän kuin vahingossa tai toisen ajattelemattomuutta. Kuitenkin ne ovat sellaisia asioita joita et itse voisi tehdä rakastamallesi ihmiselle toistuvasti, koska normaalilla empatiakyvyllä varustettu toivoo, etä rakastamallaan ihmisellä on hyväolo, joten sen haluaa ottaa huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*Psykologisten -ei yleensä normaalissa arjessa käytettyjen, termien runsas käyttö sinua vastaan. Kumppani mm. puhuu toistuvasti sinun egostasi ja syyttää erillaisten manipulointi tekniikoiden käytöstä, projisoinnista yms.
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Aloitin ketjun ja kaikki ekassa viestissä olevat kohdat ja lähes kaikki sen jälkeen mainitut asiat pätevät exääni. Diagnoosia en ole lähtenyt tekemään, enkä tiedä kuinka yleinen ilmiö on kyseessä.
Ajattelin itse että ehkä vain suhde oli sairas, että vikaa ei ollut minussa tai exässä ihmisinä. Sellaiset suhteessa kehittyvät "uskomukset" näen nyt jälkikäteen haitallisina. Annoin exälleni useamman kerran tilaisuuden erota, mutta ei halunnut ja itse näin sen haluna yrittää vielä, minkä rakastuneena otin varauksettomasti vastiin. Oltaisiin vieläkin yhdessä, jos se olisi ollut exästä kiinni.
Ehkä exäni todella oli kanssani vääristä syistä, koska suhteesta oli hänelle hyötyä, eikä siitä ainakaan ollut haittaa. Se ei kuitenkaan ollut oikeutus millekkään. Se on pitänyt ymmärtää ihan oman mielenterveydenkin kannalta, olosuhteet voivat muuttaa ihmistä tai saada ikäviä puolia esiin, tässä oli kuitenkin aivan oma kaavansa, sitä eivät olosuhteet selitä.
Erittäin hyvä ja tarpeellinen ketju. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän. Kiitos aloittajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Aloitin ketjun ja kaikki ekassa viestissä olevat kohdat ja lähes kaikki sen jälkeen mainitut asiat pätevät exääni. Diagnoosia en ole lähtenyt tekemään, enkä tiedä kuinka yleinen ilmiö on kyseessä.
Ajattelin itse että ehkä vain suhde oli sairas, että vikaa ei ollut minussa tai exässä ihmisinä. Sellaiset suhteessa kehittyvät "uskomukset" näen nyt jälkikäteen haitallisina. Annoin exälleni useamman kerran tilaisuuden erota, mutta ei halunnut ja itse näin sen haluna yrittää vielä, minkä rakastuneena otin varauksettomasti vastiin. Oltaisiin vieläkin yhdessä, jos se olisi ollut exästä kiinni.
Ehkä exäni todella oli kanssani vääristä syistä, koska suhteesta oli hänelle hyötyä, eikä siitä ainakaan ollut haittaa. Se ei kuitenkaan ollut oikeutus millekkään. Se on pitänyt ymmärtää ihan oman mielenterveydenkin kannalta, olosuhteet voivat muuttaa ihmistä tai saada ikäviä puolia esiin, tässä oli kuitenkin aivan oma kaavansa, sitä eivät olosuhteet selitä.
Tarkoitukseni oli vain ihmetellä sitä kuinka yleistä tällainen on. Itsekin olen ollut suhteessa joka oli sairas ja sai molemmat harrastamaan henkistä väkivaltaa puolin ja toisin. Exäni sai esim. minut ihan oikeasti uskomaan, että olen narsisti/tunteeton psykopaatti. Silti roikkui minussa viimeiseen saakka vaikka itse olisin halunnut erota. Aina sai manipuloitua minut jollain konstilla harkitsemaan vielä. Päädyin lopulta pettämään ja kohtelemaan muutenkin exääni täysin törkeästi, koska olinhan "narsisti". Päästyäni lopulta tuosta myrkyllisestä suhteessa täydellisen henkisen pohjakosketuksen jälkeen eroon olen tajunnut kuinka sairasta se touhu oli. Nykyinen suhteeni on tuon täydellinen vastakohta ja olen vuosien myötä löytänyt itsestäni positiivisia puolia joita en tajunnut aiemmin olevankaan.
Vierailija kirjoitti:
Erittäin hyvä ja tarpeellinen ketju. Toivottavasti mahdollisimman moni lukee tämän. Kiitos aloittajalle.
Kiitos, olisin itsekkin halunnut tietää tämän jo vähän aiemmin. Ihan niin naiivi en ole, että kuvittelisin että mitkään varoitusmerkit olisivat saaneet minua pysymään exästä kaukana, mutta ehkä myöhemmin kun alkoi jo havaitsemaan tiettyjä kuvioita. Silmiin osuu väkisinkin iltalehdissä otsikoita "narsisteista" yms. Mutta ainakin itselleni ne jäivät etäisiksi, kyseessä kun ainakaan omalla kohdalla ei ollut mikään "supliikki Juanes" vaan ennemmin introvertti nörtti. Monesti myöskään eritermejä ei selitetä lyhyissä, viihteellisissä jutuissa auki, joten se mitä ne todellisuudessa tarkoittavat voivat jäädä hämäriksi. Itse olen käynyt asioita läpi ammattiauttajalla, jolla on kokemusta exäni kaltaisista henkilöistä ja saanut nimiä tapahtuneelle ja uutta itsevarmuutta sen verran, että en enää pidä itseäni täysin "hulluna". Toivon kanssa, että tästä olisi hyötyä edes jollekkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
*Psykologisten -ei yleensä normaalissa arjessa käytettyjen, termien runsas käyttö sinua vastaan. Kumppani mm. puhuu toistuvasti sinun egostasi ja syyttää erillaisten manipulointi tekniikoiden käytöstä, projisoinnista yms.
Jos esim. emotionaalista manipulointia toteaa, niin se kumppani jätetään siihen paikkaan. Syyttelyt ja keskustelut ovat turhia, koska manipuloija ei koskaan tule myöntämään tehneensä edes mitään anteeksi pyytämisen arvoista.
*Kumppani osoittaa yllättävää empatiaa tai "korkeaa moraalia" vain silloin kun saa sinut tai jonkun muun näyttämään huonolta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Aloitin ketjun ja kaikki ekassa viestissä olevat kohdat ja lähes kaikki sen jälkeen mainitut asiat pätevät exääni. Diagnoosia en ole lähtenyt tekemään, enkä tiedä kuinka yleinen ilmiö on kyseessä.
Ajattelin itse että ehkä vain suhde oli sairas, että vikaa ei ollut minussa tai exässä ihmisinä. Sellaiset suhteessa kehittyvät "uskomukset" näen nyt jälkikäteen haitallisina. Annoin exälleni useamman kerran tilaisuuden erota, mutta ei halunnut ja itse näin sen haluna yrittää vielä, minkä rakastuneena otin varauksettomasti vastiin. Oltaisiin vieläkin yhdessä, jos se olisi ollut exästä kiinni.
Ehkä exäni todella oli kanssani vääristä syistä, koska suhteesta oli hänelle hyötyä, eikä siitä ainakaan ollut haittaa. Se ei kuitenkaan ollut oikeutus millekkään. Se on pitänyt ymmärtää ihan oman mielenterveydenkin kannalta, olosuhteet voivat muuttaa ihmistä tai saada ikäviä puolia esiin, tässä oli kuitenkin aivan oma kaavansa, sitä eivät olosuhteet selitä.Tarkoitukseni oli vain ihmetellä sitä kuinka yleistä tällainen on. Itsekin olen ollut suhteessa joka oli sairas ja sai molemmat harrastamaan henkistä väkivaltaa puolin ja toisin. Exäni sai esim. minut ihan oikeasti uskomaan, että olen narsisti/tunteeton psykopaatti. Silti roikkui minussa viimeiseen saakka vaikka itse olisin halunnut erota. Aina sai manipuloitua minut jollain konstilla harkitsemaan vielä. Päädyin lopulta pettämään ja kohtelemaan muutenkin exääni täysin törkeästi, koska olinhan "narsisti". Päästyäni lopulta tuosta myrkyllisestä suhteessa täydellisen henkisen pohjakosketuksen jälkeen eroon olen tajunnut kuinka sairasta se touhu oli. Nykyinen suhteeni on tuon täydellinen vastakohta ja olen vuosien myötä löytänyt itsestäni positiivisia puolia joita en tajunnut aiemmin olevankaan.
En ole varma ymmärränkö oikein, mutta yhdessä aiemmassa suhteessa oli vähän samankaltaista kun tuo kuvaamasi. Yritin räpyköidä irti huonosta suhteesta huonolla käytöksellä, kun en muutakaan osannut.
Tuossa viimeisimmässä taas kyse oli enemmän siltä miltä asiat näyttivät, ei siitä mitä ne oikeasti olivat. Esimerkiksi suhteen loppuajoissa olin niin vihainen ja väsynyt, etten pystynyt enää puhumaan=mököttäminen, tätä kyllä puitiin ja yritin asian selittää exällle, mutta toki se näytti henkiseltä väkivallalta ja tavallaan oli vaikkakin tahtomatta, mutta vielä enemmän se oli henkinenromahdus.
Tai sekin että kuulin vuosia että syön pas**i, mikä alkoi pitämään suhteen loppuaikoina paikkansa, koska uupuminen ja yksi onneton vahinko johtivat siihen että exä hallitsi loppuajasta mun rahojani, sekä sitä myöten myös sitä mitä syön, eli roskaruokaa tietenkin, kuten se oli jo vuosia vaahdonnut.
Ei tämä ole mitään sellaista "itsehän olin täydellinen" puhetta, mutta toisaalta on vaikea ymmärtää mitä olisi voinut tehdä paremmin, koska mitään todellista ei koskaan saanut ottaa esille, varsinkaan negatiivisia asioita.
Mutta hienoa että olet päässyt eteenpäin, sinne päin olen itsekkin toivoakseni matkalla :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Aloitin ketjun ja kaikki ekassa viestissä olevat kohdat ja lähes kaikki sen jälkeen mainitut asiat pätevät exääni. Diagnoosia en ole lähtenyt tekemään, enkä tiedä kuinka yleinen ilmiö on kyseessä.
Ajattelin itse että ehkä vain suhde oli sairas, että vikaa ei ollut minussa tai exässä ihmisinä. Sellaiset suhteessa kehittyvät "uskomukset" näen nyt jälkikäteen haitallisina. Annoin exälleni useamman kerran tilaisuuden erota, mutta ei halunnut ja itse näin sen haluna yrittää vielä, minkä rakastuneena otin varauksettomasti vastiin. Oltaisiin vieläkin yhdessä, jos se olisi ollut exästä kiinni.
Ehkä exäni todella oli kanssani vääristä syistä, koska suhteesta oli hänelle hyötyä, eikä siitä ainakaan ollut haittaa. Se ei kuitenkaan ollut oikeutus millekkään. Se on pitänyt ymmärtää ihan oman mielenterveydenkin kannalta, olosuhteet voivat muuttaa ihmistä tai saada ikäviä puolia esiin, tässä oli kuitenkin aivan oma kaavansa, sitä eivät olosuhteet selitä.Tarkoitukseni oli vain ihmetellä sitä kuinka yleistä tällainen on. Itsekin olen ollut suhteessa joka oli sairas ja sai molemmat harrastamaan henkistä väkivaltaa puolin ja toisin. Exäni sai esim. minut ihan oikeasti uskomaan, että olen narsisti/tunteeton psykopaatti. Silti roikkui minussa viimeiseen saakka vaikka itse olisin halunnut erota. Aina sai manipuloitua minut jollain konstilla harkitsemaan vielä. Päädyin lopulta pettämään ja kohtelemaan muutenkin exääni täysin törkeästi, koska olinhan "narsisti". Päästyäni lopulta tuosta myrkyllisestä suhteessa täydellisen henkisen pohjakosketuksen jälkeen eroon olen tajunnut kuinka sairasta se touhu oli. Nykyinen suhteeni on tuon täydellinen vastakohta ja olen vuosien myötä löytänyt itsestäni positiivisia puolia joita en tajunnut aiemmin olevankaan.
En ole varma ymmärränkö oikein, mutta yhdessä aiemmassa suhteessa oli vähän samankaltaista kun tuo kuvaamasi. Yritin räpyköidä irti huonosta suhteesta huonolla käytöksellä, kun en muutakaan osannut.
Tuossa viimeisimmässä taas kyse oli enemmän siltä miltä asiat näyttivät, ei siitä mitä ne oikeasti olivat. Esimerkiksi suhteen loppuajoissa olin niin vihainen ja väsynyt, etten pystynyt enää puhumaan=mököttäminen, tätä kyllä puitiin ja yritin asian selittää exällle, mutta toki se näytti henkiseltä väkivallalta ja tavallaan oli vaikkakin tahtomatta, mutta vielä enemmän se oli henkinenromahdus.
Tai sekin että kuulin vuosia että syön pas**i, mikä alkoi pitämään suhteen loppuaikoina paikkansa, koska uupuminen ja yksi onneton vahinko johtivat siihen että exä hallitsi loppuajasta mun rahojani, sekä sitä myöten myös sitä mitä syön, eli roskaruokaa tietenkin, kuten se oli jo vuosia vaahdonnut.
Ei tämä ole mitään sellaista "itsehän olin täydellinen" puhetta, mutta toisaalta on vaikea ymmärtää mitä olisi voinut tehdä paremmin, koska mitään todellista ei koskaan saanut ottaa esille, varsinkaan negatiivisia asioita.Mutta hienoa että olet päässyt eteenpäin, sinne päin olen itsekkin toivoakseni matkalla :D
Ja siis joo, en tiedä miten yleistä, ajatus lähti jotenkin aivan lapasesta :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*Kumppani katselee aina vain itseään peilistä tilanteissa ja paikoissa, joissa olette yhdessä, sen sijaan, että katsoisi sinua ja juttelisi kanssasi.
*Kumppani kiusoittelee (esim. tönii, läpsii jne.) liian kovakouraisesti ja väittää, ettei se voi sattua ja on vain leikkiä, vaikka toistuvasti sanot, että sattuu.
*Kumppani räjähtää silmittömästi pienistä asioista, joissa hän on itse toiminut ajattelemattomasti ja huomautat hänelle asiasta. Esim. hän on hukannut tarpeellisen tavarasi ja hän mitätöi sen tarpeellisuuden raivoamalla, ettei tiedä missä tavara on, eikä sitä tarvitse etsiä, koska hän ei sitä tarvitse.
*Kumppani tekee selväksi, ettei pidä mistään ehdottamastasi tekemisestä ja hänet täytyy pakottaa kaikkeen mukaan. Hän myös vetää sinut mukanaan passiivisuuteen, koska se on ainoa tapa, jolla voitte viettää yhteistä aikaa ilman, että hän valittaa.
*Tunnet itsesi yksinäiseksi vaikka vietätte aikaa yhdessä.
Sellainen epämääräinen paha olo, joka tulee toisen seurassa. Olo tulee mm. siitä, että kumppani arvostelee sinua, persoonaasi ja tapojasi. Arvostelu alkaa vähitellen ja pienistä asioista, ikäänkuin huomaamatta. Olet hämmentynyt ja hyvin pian myös ahdistunut. Et ymmärrä, mistä paha olo tulee etkä tunnista sen syitä. Vähitellen alat muuttaa käytöstäsi, puhetapaasi ja sanavalintojasi, jotta välttäisit kumppanisi ärsyttämistä.
Jos toisen seurassa on epämääräisen paha olo ja sinusta tuntuu siltä, kuin kävelisit munankuorilla - juokse. Älä perustele, älä kerro syitä äläkä paljasta itsestäsi mitään. Keksi tekosyy ja pakene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla suhteessa jatkuvasti olo, että joku olisi pielessä. Mies on ihana kun ei ole riitaa tai muuta, mutta kun kränää tulee tai jokin ei mene hänen mielensä mukaan niin turhautuu ja möksähtää hetkellisesti. On sanonut, että minun tulisi antaa näiden möksähdyksien vain mennä ja olla huomioimatta niitä. Helpommin sanottu kuin tehty.. olen alkanut pikkuhiljaa tekemään näiden takia asioita hänen mielen mukaansa, jotta vältyttäisiin noilta ikäviltä kokemuksilta.
Tuntuu myös, että mies on alkanut vaikuttamaan kaikkiin asioihini; ruokavalio, liikunta, lapsen asiat, ex-miehen ja minun välit, henkinen puoleni jne. Yhdessä vaiheessa olo oli lähes aivopesty. Kaikki neuvonsa ja tekonsa hän perustelee sillä, että haluaa minulle vain parasta. Vaikka sanookin, että teen tietysti miten itse haluan niin hänestä huomaa kuinka hän pettyy, kun teenkin päinvastaisesti kuin hän neuvoi eli "itseäni vahingoittavammin".
Usein tullut myös olo, ettei hänen mielipiteitään tai asioita voi kyseenalaistaa, mutta hän voi tehdä sen minulle. On myös kertonut muun muassa miehisistä tarpeistaan, että jos ei saa tarpeeksi usein tyydyttää tarpeitaan niin tulee pahalle tuulelle ymym. koska "hormonit".
Tiedä mitä tästä pitäisi ajatella...
Vierailija kirjoitti:
Minulla suhteessa jatkuvasti olo, että joku olisi pielessä. Mies on ihana kun ei ole riitaa tai muuta, mutta kun kränää tulee tai jokin ei mene hänen mielensä mukaan niin turhautuu ja möksähtää hetkellisesti. On sanonut, että minun tulisi antaa näiden möksähdyksien vain mennä ja olla huomioimatta niitä. Helpommin sanottu kuin tehty.. olen alkanut pikkuhiljaa tekemään näiden takia asioita hänen mielen mukaansa, jotta vältyttäisiin noilta ikäviltä kokemuksilta.
Tuntuu myös, että mies on alkanut vaikuttamaan kaikkiin asioihini; ruokavalio, liikunta, lapsen asiat, ex-miehen ja minun välit, henkinen puoleni jne. Yhdessä vaiheessa olo oli lähes aivopesty. Kaikki neuvonsa ja tekonsa hän perustelee sillä, että haluaa minulle vain parasta. Vaikka sanookin, että teen tietysti miten itse haluan niin hänestä huomaa kuinka hän pettyy, kun teenkin päinvastaisesti kuin hän neuvoi eli "itseäni vahingoittavammin".
Usein tullut myös olo, ettei hänen mielipiteitään tai asioita voi kyseenalaistaa, mutta hän voi tehdä sen minulle. On myös kertonut muun muassa miehisistä tarpeistaan, että jos ei saa tarpeeksi usein tyydyttää tarpeitaan niin tulee pahalle tuulelle ymym. koska "hormonit".
Tiedä mitä tästä pitäisi ajatella...
Mitäkö pitäisi ajatella? Selvästikin olet huomannut, että suhteessanne ei ole kaikki hyvin. Kuvailit pitkälti sellaisia asioita, joista itse kerroin omassa viestissäni: epämääräinen outo olo, oman käytöksen muuttaminen riitojen välttämiseksi, pikkuasioiden kontrollointi miehen puolelta jne.
Olet oikeilla jäljillä.
- 34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämän ketjun juttujen perusteella tosi monella on narsisti puolisona. :O Vai ilmentääkö tuo tuollainen henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus vain sitä, että suhteessa ei ole kaikki kunnossa tai on suhteessa väärän henkilön kanssa/vääristä syistä?
Aloitin ketjun ja kaikki ekassa viestissä olevat kohdat ja lähes kaikki sen jälkeen mainitut asiat pätevät exääni. Diagnoosia en ole lähtenyt tekemään, enkä tiedä kuinka yleinen ilmiö on kyseessä.
Ajattelin itse että ehkä vain suhde oli sairas, että vikaa ei ollut minussa tai exässä ihmisinä. Sellaiset suhteessa kehittyvät "uskomukset" näen nyt jälkikäteen haitallisina. Annoin exälleni useamman kerran tilaisuuden erota, mutta ei halunnut ja itse näin sen haluna yrittää vielä, minkä rakastuneena otin varauksettomasti vastiin. Oltaisiin vieläkin yhdessä, jos se olisi ollut exästä kiinni.
Ehkä exäni todella oli kanssani vääristä syistä, koska suhteesta oli hänelle hyötyä, eikä siitä ainakaan ollut haittaa. Se ei kuitenkaan ollut oikeutus millekkään. Se on pitänyt ymmärtää ihan oman mielenterveydenkin kannalta, olosuhteet voivat muuttaa ihmistä tai saada ikäviä puolia esiin, tässä oli kuitenkin aivan oma kaavansa, sitä eivät olosuhteet selitä.Tarkoitukseni oli vain ihmetellä sitä kuinka yleistä tällainen on. Itsekin olen ollut suhteessa joka oli sairas ja sai molemmat harrastamaan henkistä väkivaltaa puolin ja toisin. Exäni sai esim. minut ihan oikeasti uskomaan, että olen narsisti/tunteeton psykopaatti. Silti roikkui minussa viimeiseen saakka vaikka itse olisin halunnut erota. Aina sai manipuloitua minut jollain konstilla harkitsemaan vielä. Päädyin lopulta pettämään ja kohtelemaan muutenkin exääni täysin törkeästi, koska olinhan "narsisti". Päästyäni lopulta tuosta myrkyllisestä suhteessa täydellisen henkisen pohjakosketuksen jälkeen eroon olen tajunnut kuinka sairasta se touhu oli. Nykyinen suhteeni on tuon täydellinen vastakohta ja olen vuosien myötä löytänyt itsestäni positiivisia puolia joita en tajunnut aiemmin olevankaan.
En ole varma ymmärränkö oikein, mutta yhdessä aiemmassa suhteessa oli vähän samankaltaista kun tuo kuvaamasi. Yritin räpyköidä irti huonosta suhteesta huonolla käytöksellä, kun en muutakaan osannut.
Tuossa viimeisimmässä taas kyse oli enemmän siltä miltä asiat näyttivät, ei siitä mitä ne oikeasti olivat. Esimerkiksi suhteen loppuajoissa olin niin vihainen ja väsynyt, etten pystynyt enää puhumaan=mököttäminen, tätä kyllä puitiin ja yritin asian selittää exällle, mutta toki se näytti henkiseltä väkivallalta ja tavallaan oli vaikkakin tahtomatta, mutta vielä enemmän se oli henkinenromahdus.
Tai sekin että kuulin vuosia että syön pas**i, mikä alkoi pitämään suhteen loppuaikoina paikkansa, koska uupuminen ja yksi onneton vahinko johtivat siihen että exä hallitsi loppuajasta mun rahojani, sekä sitä myöten myös sitä mitä syön, eli roskaruokaa tietenkin, kuten se oli jo vuosia vaahdonnut.
Ei tämä ole mitään sellaista "itsehän olin täydellinen" puhetta, mutta toisaalta on vaikea ymmärtää mitä olisi voinut tehdä paremmin, koska mitään todellista ei koskaan saanut ottaa esille, varsinkaan negatiivisia asioita.Mutta hienoa että olet päässyt eteenpäin, sinne päin olen itsekkin toivoakseni matkalla :D
Kuulostaa niin tutulta. Tilanne ajautui lopulta siihen, etten uskaltanut ottaa mitään asiaa kunnolla puheeksi koska ne olivat aiemmin kärjistyneet aivan järkyttäviksi riidoiksi, jotka saivat täysin kohtuuttomat mittasuhteet. Eihän sellaista jaksanut, mutta asioiden käsittelemättä jättäminen tietenkin vain pahensi tilannetta. En uskaltanut olla enää oma itseni. Tuntui, että kaikki mitä teen tai sanon on väärin. Exäni mielestä esim. pukeuduin liian paljastavasti/huomiota herättävästi, söin epäterveellisesti, kuuntelin huonoa musiikkia, pidin vain huonoista elokuvista ja tv-sarjoista, vaaransin terveyteni ottamalla aurinkoa, olin juoppoh*ora kun halusin joskus käydä baarissa tanssimassa ja juomassa, paras ystäväni oli ehdottoman huonoa seuraa, olin täysin itsekäs narsisti kun en ollut kiinnostunut samoista asioista kuin hän...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lopulta päädyin esittämään sellaista "täydellistä" kumppania mitä exäni halusi ja elin sitten kaksoiselämää; muualla kuin hänen seurassaan olin oma itseni ja puuhasin ihan mitä huvittaa. En vain jaksanut enää välittää. Noh, mielenterveyshän siinä vähitellen petti ja romahdin kovaa ja korkealta. Vasta sen jälkeen uskalsin irtautua tuosta suhteesta. Eli vinkiksi kaikille, joista tuntuu ettei asiat ole kunnossa; ne luultavasti eivät olekaan. Juoskaa ja kovaa kun/jos vielä järki on tallella. :/
Tärkeintä: luota tunteisiisi! Kun olin itse tällaisessa oudolla tavalla hankalan tuntuisessa suhteessa, en osannut selittää ystävällekään ymmärrettävästi, mikä on pielessä. Kysyin jossain vaiheessa täältä vauva-palstaltakin ylireagoinko tietyissä tilanteissa. Vastaus oli lähes yksiselitteisesti, että ylireagoin. Eihän ne yksittäiset esimerkit olleet oikein mitään. Jälkeenpäin tajuaa paremmin kokonaisuuden. Miehen henkinen käytös oli ristiriitaista ja arvaamatonta, aloin säätelemään omaa toimintaani ja käytöstä hänen mielen mukaisekseen. En enää uskaltanut puhua hänelle, jos koin hänen käytöksen epäoikeudenmukaiseksi, vaan kyseenalaistin oman mielenterveyteni. Pyytelin anteeksi ihan ihmeellisiä asioita ja suhde meni koko ajan oudompaan ja ahdistavampaan suuntaan. Hän ei osannut yhtään asettua toisten ihmisten asemaan eikä välittänyt toisten tunteista, mukaan luettuna hänen lapset. Mies itse oli sitä mieltä, että on keskusteleva, ymmärtävä, herkkä, empaattinen ja ties mitä. Ja minä en vain ole tottunut hänen kaltaiseen puhuvaan mieheen. Hän aina uhriutui oli asia mikä hyvänsä, myös työssään. Jos minulle tapahtui jotain hyvää, niin sain maksaa siitä jossain toisessa tilanteessa tulevana miehen hankalana käytöksenä. En uskaltanut olla enää edes iloinen!
Onneksi se kaikki on takana. Aika nopeasti alkoi sumuinen tunne pään sisällä hellittää, kun suhteen jälkeen sai vihdoin olla oma itsensä. Silti se vieläkin tuntuu pelottavalta, kuinka toinen sai minut muuttumaan sellaiseksi ruikuttavaksi,epävarmaksi, itkuiseksi vässykäksi. Ja kuinka en osannut aiemmin lähteä. Toivottavasti sain opikseni, eikä tapahdu koskaan enää.
Tuleepas paha olo tätä ketjua lukiessa. Mulle on alkanut selkeytyä asiat kunnolla vasta nyt kun olen terveessä parisuhteessa. Tässä nyt niitä mitä tuli mieleen tätä ketjua lukiessa:
* Teette lapsen yhteisymmärryksessä ja jo raskausaikana mies alkaa syyttämään sinua hänen huijaamisestaan isäksi. Väittää myös että olen halunnut hänestä vain elättäjän lapselleen. (Mies ihan normaalituloinen, "elätämme" lapsen ihan tasapuolisesti ja minä itseni. Tämä kuvio nähtävästi toistuu sillä hänet on taas uudessa suhteessaan huijattu isäksi, tämä muuten tapahtui ennen kuin me olimme eronneet)
* Aloimme suunnitella toista lasta, mutta sekin oli miehen mielestä vain minun juoni hänelle, ja oikeasti en halunnut häntä vaan harrastin seksiä pelkästään saadakseni lapsen.
* Seksi oli muutenkin iso ongelma. Ihan sama minkä verran sitä oli, sitä oli silti liian vähän. Minä olin pihtari, nunna, lesbo ja pettäjä, selvästikin koska en halunnut häntä. Seksiä piti antaa myös palkinnoksi, "olen ollut sulle aamusta asti mukava, miks et nyt sitten halua?". Muita syitä mukavuudelle (tai kosketukselle) ei ollut. Jos vahingossakaan kosketin miestä, siis vaikka halasin, se oli hänelle lupaus seksistä, jos ei irronnut, olin johtanut häntä harhaan.
* miehellä oli useita suhteita, jotka myös olivat minun syytäni. Hän myös syytti minua pettämisestä, mm. Kun aloitin opiskelun, välittömästi alkoi syyttely siitä että olen ihastunut opiskelukavereihini (koska meikkasin kouluun)
* Kaikkea tekemistä piti varoa, jopa hengittämisen saattoi tehdä väärin. Tähänkin vedettiin mukaan seksi, esimerkiksi jos istuin sohvalla jalat ristissä, olin pihtari ja istuin sillä tavoin merkiksi siitä että en halua seksiä. Jos istuin esimerkiksi risti-istunnassa tai muuten jalat levällään, olin antavassa asennossa ja halusin seksiä, tai jos en niin johdin häntä harhaan.
* Kävimme aina yhdessä suihkussa. Jos halusin mennä yksin, se oli epäilyttävää, piti olla joku selitys sille miksi haluan olla yksin. Jälkeenpäin ajateltuna, mies varmaankin halusi vahtia että en mene suihkuun esimerkiksi runkkaamaan, koska vauva-aikana mun piti käydä suihkussa joko miehen tai vauvan kanssa.
Minkä ikäisiä te oikein olette? 😁
*Huomattavan voimakas kaksinaismoralismi
*Surusi eaimerkiksi läheisen vakavasta sairastumisesta on "turhaa negatiivisuutta" ja "asenne kysymys"
*Ratkaisujen etsiminen ulkopuolisista syistä. Joudut esimerkiksi toistuvasti kumppanisi herättämäksi keskellä yötä, mutta kumppanin mukaan ongelma on siinä ettet mene ajoissa nukkumaan, ei herättelyssä