koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

ap koiraa luopumassa kirjoitti:

ap tässä vielä tarkentaa.

Koira iha varmasti riittävästi liikuntaa, erittäinkin laadukasta ravintoa ja huomioita.

Mutta se, että minä en pidä siitä ollenkaan, ahdistaa. Onhan se söpö, iloinen kun tulen kotiin jne mutta en vain oikeasti jaksa sitä kaikkra.

Tarkoitinkin kai viestissäni että kuitenkin mieluummin keskittyisin johonkin muuhun kyim koitam viihdyttättämiseen..

Oikeasti en tajunnut miten paljon koira kuitenkin vaatii huomiota ja hoivaa :(

Koirat ovat viisaita ja taatusti sinunkin koirasi vaistoaa että olet lemmikkiisi väsynyt ja koko koira-touhu ahdistaa ja nyppii sinua. Kyse ei ole enää pentukoirasta,joten suhtautuisin vakavasti siihen että koira kakkaa yöllä sisälle. Jos eläimellä ei ole fyysistä vikaa minkä vuoksi kakat tulee lattialle niin psyykkisellä puolella on varmasti jotain mihin kannattaa pikimmiten kiinnittää huomiota. Koirasi on ahdistunut ja paha olo ilmenee sillä ettei ole sisäsiisti.minäkin haluaisin sanoa että koiralla ei ole tarpeeksi virikkeitä mutta sinä kirjoitit että virikkeitä löytyy.toivotaan että näin on.

Jos koira jatkaa sisälle kakkaamista ja jos sinä olet edelleen kyllästynyt koira-rumbaan niin kannattaisi varmaan harkita toista kotia koiralle. Olisi ihana että koira pääsisi kotiin jossa jokainen aidosti välittäisi lemmikistä ja nauttisi hoitaa sitä ja touhuta sen kanssa. Koiran hoitaminen ja sen kanssa ulkoilu ei saa olla mitään pakkopullaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Mä olenkin aina miettinyt, mistä niitä onnettomia tahvoja tulee. Niitä aikuisia joilla ei ole minkäänlaisia työkaluja selvitä elämästä ja taloudenhoidosta. Teet lapsillesi karhunpalveluksen jos et laita heitä osallistumaan kotitöihin, sillä joku päivä he muuttavat omaan kotiin. Se on huomattavasti helpompi prosessi, jos osaa perusasiat kuten itsensä ja ympäristönsä siistinä pitämisen sekä ruoan laiton. Joskus amk-aikoina deittailin kundia, joka ei osannut keittää pussipastaa tai käyttää imuria. Pyykinpesun hän joutui myös opettelemaan. Äiti ei ollut ikinä antanut osallistua. Kai odotti, että poika löytää joskus kotiorjan passaamaan tätä uusavutonta miehenalkua. Oli vaan pojalle vaikeaa kun opiskelujen ohella piti opiskella myös perus elämisentaitoja. Tottakai lasten kuuluu osallistua kotitöihin ja kuinka joku voi edes kuvitella olevansa hyvä vanhempi kun ei opeta lapselleen miten ihan perusasiat hoidetaan?? Vai onko se sitten kiva että kun 19v lapsi muuttaa pois kotoa niin asustelee likaisessa kämpässä haisevissa vaatteissa ja syö vaan pitsaa ja kolmioleipiä kun ei osaa mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Se on koko perheen, lapsenkin, koti, ei jokin aikuisten omistama talo/asunto jossa lapsi asuu kuin hotellissa. Minusta yhdessä siivoaminen yms kotityöt paitsi valmistavat tulevaisuuteen myös yhdistävä perhettä ja luovat tasa-arvoa perheenjäsenten välille. Samalla lapsi oppii että kodista huolehtiminen on luonnollista, ei jotain inhottavaa jonka äiti yksin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus. 

Miksi lapsi ei olisi velvollinen osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodinhoitoon?

Yhteinen koti, yhdessä huolehditaan. Ja opitaan samalla tulevaa varten.

Koska se on vanhempien talo, eikä lapsen. Vanhempien pitää taata kelvollinen asuinympäristö lapselle, eikä lapsella ole mitään velvoitteita vanhempia tai heidän taloaan kohtaan. 

Ja vanhempana onkin sitten samanlainen kuin elämäntapatyötön Ossi

Tästä ketjusta tulee tosi paha mieli.

t. Koiranomistaja

Koira on ensisijaisesti aina _perheenjäsen_, ei vain jonkun perheenjäsenen koira. Koiraa hankkiessa siihen on sitouduttava samoin kuin lapseen. Lemmikki on kuin 2-4 -vuotias koko ikänsä. Olette kuitenkin hankkineet lapsia, mutta koiran hoitamisessa menee jaksamisen raja? Todella vastuutonta ja lyhytnäköistä.

Noh, kun vahinko on jo tapahtunut, sinun ja vähä-älyisen perheesi on nyt tiedostettava faktat: Joko tämä kyseinen koira on koko perheen vastuulla (kuten sen kuuluisikin olla) tai koiralle hankitaan parempi koti. Tämä vaatii perhepalaveria, aikataulutusta ja sääntöjä, joiden rikkomisesta tulee sanktioita. Ette te ketään toistakaan perheenjäsentä jätä hoitamatta/auttamatta, joten koiran ei tule olla siitä poikkeus.

Jos perheen sääntöuudistuksenkaan myötä tilanne ei muutu, ja aivan liian monta asiaa kaatuu edelleen niskaasi, luovutte koirasta ettekä enää hanki sellaista. Jos taas sinusta tuntuu, että koira kaiken muun arkiruljanssin päälle on liikaa, jaatte simppelisti vastuuta enemmän tasapuolisesti.

Vapaamatkustaminen ei käy. Perhe on kuin toimiva koneisto, mutta jos muut rattaat vain lepäävät laakereillaan, ei se ainoa ratas jaksa koko koneistoa pyörittää. Perheesi pitäisi ymmärtää näinkin yksinkertainen asia. Älä ole tossu, vaan vaadi vastuuta muiltakin.

Me otimme myös vähän samanlaisissa olosuhteissa aikanaan koiran. Lapset halusivat, mieskin aina vihjaili ja lopulta kun kaverin koira sai pentuja, vähän puolihuomaamatta yhden sitten otimme. Olihan se koira tosi kiva, älyttömän hyvä luonne, ei mikään erityisen vaikeahoitoinen... Helposti oppi kaikki perustottelevaisuudet, lapsille äärettömän ystävällinen. Mutta täysin sisäsiistiksi se ei koskaan oppinut, tai emme osanneet opettaa. Vähintään 5krt piti viedä ulos päivässä ja työpäivän jälkeen melkein aina joku lammikko löytyi. Lapsilla oli käsky vuorotellen koulun jälkeen käyttää edes lyhyt lenkki, mutta siitä lipsuttiin, jos kavereiden kanssa oli jotain kivaa. Minä sitten niitä pissoja hinkutin lattiasta. Vieläkin vaikka koira on ollut pois jo yli vuoden, tunnen välillä sen hajutuntemuksen.

Melko usein lenkit jäivät minulle, mies teki pitkää päivää ja lapsilla tosiaan omat menonsa. Ei auttaneet vuorolistat kuin muutaman päivän. Se kaiken harrastuskuskailun, töiden, arjen jne rinnalla oli vain liikaa. Lopulta vihasin koko eläintä niin että monta kertaa olin lähellä potkia sitä (sain kuitenkin itseni hillittyä).

Annoimme koiran naapurille, joka on eläkkeellä ja joka oli muutenkin koiraa paljon hoitanut. Nyt koira on hänellä, lapset käyvät sen kanssa leikkimässä ja lenkillä välillä, naapuri on onnellinen ja minä taas rennompi.

Ehdottomasti jos koira miehen/lasten pyynnöstä hankittu niin hoitovastuu heille. Meille äiti teki aikoinaan harvinaisen selväksi, että jos hevonen ostetaan niin sitä hoidetaan. Parit huudot piti ottaa vastaan ennen kuin ymmärsi hoitovastuun olevan päivittäistä säästä ja mielentilasta riippumatta. Hevonen tuotti kokonaisuudessaan enemmän iloa kuin otti. Mieti mikä tilanne on teidän kohdalla. Jos koira vaikuttaa elämänlaatuusi kokonaisuudessaan huonontavasti, luovu siitä. Lemmikki ei ole jumala, vaikka nykyään moni niin ajattelee.

Voisikohan koirilla olla niin herkkä kakkatarvekello, että normaaliaikaan siirtyminen vaikuttaisi tuohon kakkaukseen?

Hei,

palkkaa esim. 3-5 iltapäivänä viikossa esim. 4H-kerhon dogsitter. Minä asun pienellä paikkakunnalla ja täälläkin se onnistui. Eli 13-16 v tytöt rakastavat eläimiä, mutta ei ole esim. omaa lemmikkiä mahdollisuus saada. Tai vaikka olisi omakin, niin ovat käyneet 4 h-kurssin, saavat "työkokemusta" ja hieman taskurahaa.

Minä rakastan koiria, mutta oli parin vuoden ajanjakso, jolloin opiskelin työn ohessa toisella paikkakunnalla ja apujoukoista (mummot ja vaarit) huolimatta mies oli aivan hajalla tyyliin "elämä on pelkkää koirankusettamista". Tuo ei ollut taloudellisesti mikään juttu, hyvä mieli ja työtodistus tuli reippaille tytöille, ja pelasti mieheni mielenterveyden!

Koira voi osoittaa tuolla "paskomisella" mieltään, eivät ne tyhmiä ole. Toki esim. kakkahätä saattaa iltaruuan jälkeen jäädä, jos esim. lenkki on ensin, sitten ruoka ja kakka-aika hauvalla on iltaisin eli ette osaa lukea koiraa. Esim. oma 2 v poikani kakkaa tasan klo 17, joten on oma vika, jos en päästä potalle juuri silloin, huomioi asiaa ja tulee housuun/vaippaan vahinko. ...

Jokin "sijaisperhe" voisi myös toimi, aluksi kokeeksi esim. ma-pe (vaikka jokin yksinäinen eläkeläinen) ja sitten koira olisi teillä viikonloput. Koira reagoi voimakkaasti totaalihylkäämiseen yleensä...Tai sitten se asuu muualla (tuttavalla?), mutta miehesi/lapsesi esim. tapaa sitä kerran viikossa, lenkittää ym

Nyt luovia ratkaisuja peliin....väsyneenä saattaa alkaa tuntua siltä, että inhoaa koiraansa, miestään, lastaan, mutta levänneenä pitää katsoa peiliin ja miettiä uusiksi tuo...

Tsemppiä!!!

koirallekin voi ottaa vakuutuksen.

koiran paikka ei ole siellä,missä sitä ei haluta,mutta,kuten aiemmin sanoin jo,et myy sitä,viet sinne mistä ostit,tai lähimpään eläinsuojelupaikkaan,toimi nyt oikein.

Koirasta pääsee eroon ja melko edullisestikin. En ikinä jaksais yhden muksun lisäks sotkevaa, paskovaa karvakasaaa. Kerran vuodessa hoidan porukoiden koiraa ja siihenkin jo rikki. Pistät muksut ja miehen hoploppiin ja viet sillä aikaa koiran piikille, sanot, että se lähti maalle.

ÄitykkäC kirjoitti:

Hei,

palkkaa esim. 3-5 iltapäivänä viikossa esim. 4H-kerhon dogsitter. Minä asun pienellä paikkakunnalla ja täälläkin se onnistui. Eli 13-16 v tytöt rakastavat eläimiä, mutta ei ole esim. omaa lemmikkiä mahdollisuus saada. Tai vaikka olisi omakin, niin ovat käyneet 4 h-kurssin, saavat "työkokemusta" ja hieman taskurahaa.

Minä rakastan koiria, mutta oli parin vuoden ajanjakso, jolloin opiskelin työn ohessa toisella paikkakunnalla ja apujoukoista (mummot ja vaarit) huolimatta mies oli aivan hajalla tyyliin "elämä on pelkkää koirankusettamista". Tuo ei ollut taloudellisesti mikään juttu, hyvä mieli ja työtodistus tuli reippaille tytöille, ja pelasti mieheni mielenterveyden!

Koira voi osoittaa tuolla "paskomisella" mieltään, eivät ne tyhmiä ole. Toki esim. kakkahätä saattaa iltaruuan jälkeen jäädä, jos esim. lenkki on ensin, sitten ruoka ja kakka-aika hauvalla on iltaisin eli ette osaa lukea koiraa. Esim. oma 2 v poikani kakkaa tasan klo 17, joten on oma vika, jos en päästä potalle juuri silloin, huomioi asiaa ja tulee housuun/vaippaan vahinko. ...

Jokin "sijaisperhe" voisi myös toimi, aluksi kokeeksi esim. ma-pe (vaikka jokin yksinäinen eläkeläinen) ja sitten koira olisi teillä viikonloput. Koira reagoi voimakkaasti totaalihylkäämiseen yleensä...Tai sitten se asuu muualla (tuttavalla?), mutta miehesi/lapsesi esim. tapaa sitä kerran viikossa, lenkittää ym

Nyt luovia ratkaisuja peliin....väsyneenä saattaa alkaa tuntua siltä, että inhoaa koiraansa, miestään, lastaan, mutta levänneenä pitää katsoa peiliin ja miettiä uusiksi tuo...

Tsemppiä!!!

Koira ei osoita mieltään. Tuo on ihan vanhaa uskomustietoa. Tutustu tutkittuun tietoon niin asia valkenee sinullekin. 

Pitkä ketju enkä tiedä missä saakka polveilee, mutta sanoisin että olis korkea aika laittaa muutkin kantamaan vastuuta. Eli perhepalaverin paikka kuten joku jo totesi. Selvät, pysyvät vuorot eikä niin että noudatetaan sitä kaksi viikoa ja kaikki lipsuu sun vastuulle taas. Ja käyttöön sanktiot. Kovimpana koirasta luopuminen jos vuorojen jakaminen ja noudattaminen ei onnistu.

Meillä puolestaan on sellainen pattitilanne, että koirasta luopuminen ei ole vaihtoehto, koska a) koira sairastelee, b) koiran luonne on hirveän haastava. Kuka haluaisi koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja luonnekin on huonoimmasta päästä (ollut ihan pienestä pitäen). Niinpä sen kanssa on vain pärjättävä. Tili eläinlääkäriasemalle ja palkka suoraan sinne. Toinen tili ongelmakoirakouluttajalle ja osa palkasta sinne. Uudet vaatteet, omat terveydenhuoltokulut ja lasten menot joutuvat nyt odottamaan. Että kivaa on tämän koiran omistaminen. 

Olisin onnellinen, jos minunkin murheeni olisi vain se, että kuka ulkoiluttaa koiran, kuka antaa ruuan, kuka leikkii sen kanssa, kuka kouluttaa. Meiltä löytyisi tähän intoa ihan koko perheeltä ja taitoakin, mutta koska koira on niin "pommi" niin on pakko satsata ulkopuoliseen apuun. Uupumus vaanii nurkan takana ja pääsee kyllä päälle heti, jos on liikaa aikaa ajatella. Samalla olen saanut huomata miten vähän koiran omistajan uupumisesta puhutaan. Enemmänkin vallalla on juuri se käsitys, että kun koiran ottaa niin se on hoidettava vaikka väkisin, vaikka miten väsyttäisi ja pitäisi ETUKÄTEEN jo miettiä mihin kaikkeen koira sitoo jne. Vaikka näin tekisikin niin koira voi tuoda mukanaan sen luokan yllätyksiä, että niistä ei parhainkaan ennakoija selviä väsymättä, ilman taloudellista katastrofia, mielenterveyden järkkymistä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä puolestaan on sellainen pattitilanne, että koirasta luopuminen ei ole vaihtoehto, koska a) koira sairastelee, b) koiran luonne on hirveän haastava. Kuka haluaisi koiran, joka on jo valmiiksi sairas ja luonnekin on huonoimmasta päästä (ollut ihan pienestä pitäen). Niinpä sen kanssa on vain pärjättävä. Tili eläinlääkäriasemalle ja palkka suoraan sinne. Toinen tili ongelmakoirakouluttajalle ja osa palkasta sinne. Uudet vaatteet, omat terveydenhuoltokulut ja lasten menot joutuvat nyt odottamaan. Että kivaa on tämän koiran omistaminen. 

Olisin onnellinen, jos minunkin murheeni olisi vain se, että kuka ulkoiluttaa koiran, kuka antaa ruuan, kuka leikkii sen kanssa, kuka kouluttaa. Meiltä löytyisi tähän intoa ihan koko perheeltä ja taitoakin, mutta koska koira on niin "pommi" niin on pakko satsata ulkopuoliseen apuun. Uupumus vaanii nurkan takana ja pääsee kyllä päälle heti, jos on liikaa aikaa ajatella. Samalla olen saanut huomata miten vähän koiran omistajan uupumisesta puhutaan. Enemmänkin vallalla on juuri se käsitys, että kun koiran ottaa niin se on hoidettava vaikka väkisin, vaikka miten väsyttäisi ja pitäisi ETUKÄTEEN jo miettiä mihin kaikkeen koira sitoo jne. Vaikka näin tekisikin niin koira voi tuoda mukanaan sen luokan yllätyksiä, että niistä ei parhainkaan ennakoija selviä väsymättä, ilman taloudellista katastrofia, mielenterveyden järkkymistä jne. 

Sairas ja luonnevikainen koira, joka on perheelle taloudellinen rasite. Eikös olisi nyt järkevintä satsata vielä kerran eläinlääkärin kuluihin ja viedä elukkaparka lopetettavaksi?

Eiks sen koiran voi viedä piikille tai jotain? Hävittää siis.

Anna hyvään kotiin.