Ei ollut ensimmäinen kerta kun neuvolassa tolkutettiin ettei sisarukset voi olla toistensa parhaita ystäviä

No kyllä pitää muitakin kavereita olla ku omat sisarukset.

Varmaankin neuvolassa tarkoitettiin että olisi hyvä löytää muitakin kavereita kuin sisarukset. Sosiaaliset taidot kehittyvät, koska ei vieraammalle voi puhua samalla lailla kuin sisarukselle.

Meilläkin tyttö ja poika olivat parhaita kavereita esiteini-ikään asti, nyt eivät halua edes näyttäytyä yhdessä koska toinen on tyttö/poika. Tappelevat enimmäkseen kun ovat kotona.

Itse en ymmärrä jos päiväkodissa sisarukset halutaan eri ryhmiin "oppimaan itsenäisyyttä". Mielestäni sisarukset voi hyvin olla toistensa parhaita kavereita, viihtyä toistensa seurassa ja viettää paljon aikaa yhdessä.

Olin itsekin lapsena kuin paita ja peppu veljieni kanssa. Heidän kanssa oli yhteiset leikit pieninä ja aina viihdytty yhdessä vaikka teini-iässä olikin omia kavereita ja omia menoja.

Mielestäni sisaruussuhteita tulisi tukea ja yleensäkin lisätä ajatusta "perhe on paras"

Toki sisarukset riitelee, sehän kertoo turvallisesta suhteesta, eikä tarkoita että viettäisivät liikaa aikaa yhdessä. 

Omatkin lapset toistensa parhaat kaverit ja toivon, että suhteet säilyisi läpi elämän.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsenne tulevat kouluikään tiedätte mitä tarkoitettiin. Pitää oppia olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Murkku-ikää lähestyessä perheen sisäiset kaveruussuhteet vaikeutuvat ja varhaisteini putoaa tyhjän päälle, jos sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet kunnollisiksi. Sama kaksosilla. Olen nähnyt kaksosparin, joille oma erillinen mieli kehittyi vasta kun he lähtivät opiskelemaan eri paikkoihin. Siihen asti he eivät puhuneet kenellekään muulle ja olivat silmin nähden onnettomia.

Minä taas olen iloinen siitä, että on eri-ikäisiä ystäviä. Jostain syystä Helsingissä asuvilla on oletus, että 11v lapsi ja 11v lapsi voi olla kavereita, mutta ei 11v lapsi ja 10v lapsi, koska on iso ikärero ja toinen on kehittyneempi kuin toinen. Koulussakaan ei tarvitse olla kaveri erilaisten kanssa, riittää, että heidän kanssaan oppii olemaan (muuten, sisarukset eivät ole sama ihminen vaan kaksi eri persoonaa).

Kaksoset ei ole sen kummallisempi asia kuin vaikka aviopari. Joskus pariskunta ei osaa olla erikseen ollenkaan, joskus osaa. Siksi osa kaksosista on paljon toistensa seurassa, osalla on muitakin kavereita. Mikä ei merkitse sitä, että kaikilla kaksosilla olisi ongelmia tulla toimeen ympäristönsä kanssa, mutta ainakin minä olen mieluummin samanhenkisten kanssa kuin pidän seuraa porukalle, jonka jutut ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Parhaat kaverukset ovat ongelma joka paikassa. Sitten kun se paras kaveri on päiväkodissa ja koulussa, niin nämä parhaat kaverukset pitää väen vängällä erottaa. Laittaa eri ryhmiin, eri pöytiin jne. jotta eivät olisi *koko ajan yhdessä!* Siis mitä helv...! Lapsi olisi niin onnellinen kun saisi sen parhaan ystävän kanssa askarrella jonkun tehtävän, tai myöhemmin koulussa olla vaikkapa suunnistusparina, mutta ei, kun sen parhaan kaverin kanssa EI SAA OLLA! Suomi on outo maa.. 

Ehkäpä se pointti onkin, etteivät olisi juuri sitä koko ajan yhdessä? On hienoa ja mahtavaa kun on parhaat kaverit ja leikki luistaa, mutta sitten kun tuleekin se hetki, ettei se yksi kaveri ookkaan paikalla... istutaan, murjotetaan, itkeskelläänkin jopa ja ei haluta tehdä mitään, siksi on myös ystävystyminen muiden kanssa on taito jonka lasten tulee oppia.

En usko, että missään kielletään sen parhaan kaverin kanssa leikkimästä ollenkaan, mutta pitää oppiin luomaan hyviä ystävyyssuhteita myös muiden lasten kanssa ja myös leikkimään muiden kanssa vaikka se paras kaveri olisi paikalla, mutta varattu tekemään muuta. Aika paljon joidenkin kanssa joutuu harjoittelemaan sitä, ettei notkuta ovenkarmeissa tylsistymässä kun se paras kaveri askartelee, vaan keksitään muuta mielekästä tekemistä siksi ajaksi.

No jo on.Sama kai se on vaikka olisi mitä kavereita, kunhan edes jokunen on.Ihme puuttumista neuvolassa.

Mikä ihme neuvola sulla on ap? Joku rupeisi mulle tolkottamaan tuollaisia sille kuulumattomia ja vielä älyttömyyksiä mä pyytäisin vaihtoa ja tilalle henkilö, jolla ei viiraa päässä.

Neuvola on huolissaan, ettei lapset opi kuin oman perheen tavat. Vissiin.

Tuosta saa sellaisen käsityksen, että lapset tosiaan ovat vain ja ainoastaan omiensa kanssa koko ajan. Koulussakin hakeutuvat toistensa seuraan.. Pärjääkö ne luokassa ollenkaan toisten lasten kanssa? Leikkivätkö he ollenkaan toisten ihmisten kanssa? Puhuvatko muille?

Ehkä vähän spookyfiilis tuli tästä aloituksesta, mutta se on varmaan mun korvien välissä.

Siis onko lapset nyt neuvolaikäisiä vai jo koulussa vai kumpaakin? Onko koulussa muita kavereita kellään kuin ne sisarukset?

Ymmärrän ihan hyvin senkin, että kavereita pitäisi löytyä muualtakin. On jotenkin tosi sisäänpäinlämpiävää, jos muut eivät mahdu sisarusten kuplaan. Sellaisessa tilanteessa tulee kyllä kieleen, onko sisarussarjalla joku yhteinen salaisuus, pelko tms., jota varjelevat eivätkä päästä muita lähelle. Vai onko niin heikot sosiaaliset taidot, että pystyvät olemaan vain keskenään? Tai ovatko he systemaattiseen kiusaamisen kohteena, eivätkä saa kavereita. Se, että hyviä ystäviä ja parhaita kavereita löytyy muualtakin kuin perheenjäsenistä, on ainakin kouluikäisille jo tärkeää, jotta alkaa vähitellen muodostaa sitä omaa itsenäistymisen polkua. Ei se tarkoita, että perheestä pitäisi irtautua kokonaan tai ettei sisarusten kanssa voisi olla tosi läheinen. Päinvastoin, lämpimät välit sisaruksiin ja kotiin on hyvä pohja irtautumiselle, kun sen aika koittaa. Se ei kuitenkaan ole yksi askel, vaan siihen kasvetaan vähitellen, ja yksi kasvun vaihe on ne ystävyyssuhteet ja niissä pärjääminen jne.

Mulle kyllä tulee tästä just sellainen vaikutelma, että koko sisarussarja peittelee jotain insestiä tai kellariin piilotettua kotiorjaa tai muuta vastaavaa kamalaa, jota ei saa lipsauttaa kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsenne tulevat kouluikään tiedätte mitä tarkoitettiin. Pitää oppia olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Murkku-ikää lähestyessä perheen sisäiset kaveruussuhteet vaikeutuvat ja varhaisteini putoaa tyhjän päälle, jos sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet kunnollisiksi. Sama kaksosilla. Olen nähnyt kaksosparin, joille oma erillinen mieli kehittyi vasta kun he lähtivät opiskelemaan eri paikkoihin. Siihen asti he eivät puhuneet kenellekään muulle ja olivat silmin nähden onnettomia.

Näin kaksosena joka on aina, siis tarhasta lukioon ollut samalla luokalla sisarukseni kanssa en allekirjoita tätä. Jos sosiaaliset taidot eivät kehity se ei ole toisen kaksosen vika.

Ongelma on pikemmin muut jotka eivät erota vaan kohtelevat samana henkilönä. Vielä lukiossa ei tahdottu muistaa kumpi on kumpi vaikka meillä oli jopa eriväriset hiukset. Saatettiin antaa vain yksi lappu tai lahja. Koska oltiin jotenkin muka yksikkö vaikka meitä oli kaksi.

Itselläni ei ole koskaan ollut vaikeuksia erottaa itseäni kaksosestani ja omat ajatukseni ovat omiani.

Ehkä sinäkin näit heidät oikeasti kahtena eri ihmisenä vasta sitten kun he eivät fyysisesti olleet yhdessä. Kuten huomaat he lähtivät eri paikkoihin opiskelemaan. Ei heillä täysin samanlaisia ajatuksia siis ollut. Muutenhan he olisivat opiskelleet samassa paikassa samaa alaa.

Kaksonen vieressä on ollut hieno juttu ja valitsisin sen uudestaan. Ulkopuolisille se vaan näyttää olevan ongelma jostain syystä. Ei, eikä minulla ole koskaan ollut sosiaalisia vaikeuksia.En ole jäänyt tyhjän päälle. Ja jos joku luokassa jäi ilman paria, ei saanut kaveria discoon tai elokuviin, niin se ei ollut minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaat kaverukset ovat ongelma joka paikassa. Sitten kun se paras kaveri on päiväkodissa ja koulussa, niin nämä parhaat kaverukset pitää väen vängällä erottaa. Laittaa eri ryhmiin, eri pöytiin jne. jotta eivät olisi *koko ajan yhdessä!* Siis mitä helv...! Lapsi olisi niin onnellinen kun saisi sen parhaan ystävän kanssa askarrella jonkun tehtävän, tai myöhemmin koulussa olla vaikkapa suunnistusparina, mutta ei, kun sen parhaan kaverin kanssa EI SAA OLLA! Suomi on outo maa.. 

Ehkäpä se pointti onkin, etteivät olisi juuri sitä koko ajan yhdessä? On hienoa ja mahtavaa kun on parhaat kaverit ja leikki luistaa, mutta sitten kun tuleekin se hetki, ettei se yksi kaveri ookkaan paikalla... istutaan, murjotetaan, itkeskelläänkin jopa ja ei haluta tehdä mitään, siksi on myös ystävystyminen muiden kanssa on taito jonka lasten tulee oppia.

En usko, että missään kielletään sen parhaan kaverin kanssa leikkimästä ollenkaan, mutta pitää oppiin luomaan hyviä ystävyyssuhteita myös muiden lasten kanssa ja myös leikkimään muiden kanssa vaikka se paras kaveri olisi paikalla, mutta varattu tekemään muuta. Aika paljon joidenkin kanssa joutuu harjoittelemaan sitä, ettei notkuta ovenkarmeissa tylsistymässä kun se paras kaveri askartelee, vaan keksitään muuta mielekästä tekemistä siksi ajaksi.

Eivät tarhakaverit voi olla aina keskenään , koska oletettavasti kumpikin päivän päätteeksi menee omaan kotiinsa. Mielestäni tuollainen kaverista kaveriin hyppiminen on huono juttu. Ei opita ratkaisemaan ongelmia ihmisuhteissa, kun aina tulee ja voidaan hankkia uusi ja jännä suhde kuitenkin, vanhan tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaat kaverukset ovat ongelma joka paikassa. Sitten kun se paras kaveri on päiväkodissa ja koulussa, niin nämä parhaat kaverukset pitää väen vängällä erottaa. Laittaa eri ryhmiin, eri pöytiin jne. jotta eivät olisi *koko ajan yhdessä!* Siis mitä helv...! Lapsi olisi niin onnellinen kun saisi sen parhaan ystävän kanssa askarrella jonkun tehtävän, tai myöhemmin koulussa olla vaikkapa suunnistusparina, mutta ei, kun sen parhaan kaverin kanssa EI SAA OLLA! Suomi on outo maa.. 

Ehkäpä se pointti onkin, etteivät olisi juuri sitä koko ajan yhdessä? On hienoa ja mahtavaa kun on parhaat kaverit ja leikki luistaa, mutta sitten kun tuleekin se hetki, ettei se yksi kaveri ookkaan paikalla... istutaan, murjotetaan, itkeskelläänkin jopa ja ei haluta tehdä mitään, siksi on myös ystävystyminen muiden kanssa on taito jonka lasten tulee oppia.

En usko, että missään kielletään sen parhaan kaverin kanssa leikkimästä ollenkaan, mutta pitää oppiin luomaan hyviä ystävyyssuhteita myös muiden lasten kanssa ja myös leikkimään muiden kanssa vaikka se paras kaveri olisi paikalla, mutta varattu tekemään muuta. Aika paljon joidenkin kanssa joutuu harjoittelemaan sitä, ettei notkuta ovenkarmeissa tylsistymässä kun se paras kaveri askartelee, vaan keksitään muuta mielekästä tekemistä siksi ajaksi.

Eivät tarhakaverit voi olla aina keskenään , koska oletettavasti kumpikin päivän päätteeksi menee omaan kotiinsa. Mielestäni tuollainen kaverista kaveriin hyppiminen on huono juttu. Ei opita ratkaisemaan ongelmia ihmisuhteissa, kun aina tulee ja voidaan hankkia uusi ja jännä suhde kuitenkin, vanhan tilalle.

Eivät voi ollakkaan ja joillekin se on todella kova paikka. Kun on vaan se yksi kaveri, joka on joko kipeänä tai varattu, vie tilanteen monesti siihen, että toinen istuu lattialla pahimmillaan itkien, useimmiten murjottaen eikä suostu tekemään mitään koska "ei mulla oo kaveria". Ja osasto täynnä lapsia joiden seuraan voisi liittyä jos yrittäisi ystävystyä.

Kyllä useimmiten jollei hyvä ettei aina ole hetkiä, jolloin saa sen bestiksen kanssa saa leikkiä. Mutta syy miksi koulussa ja päiväkodissa kannustetaan erkanemaan välillä siitä kaverista on juuri niiden sosiaalisten taitojen harjoittelu, ettei sitten tarvitse itkeä yksinäisyyttään kun se kaveri onkin poissa.

Kyseessä ei siis ole mitän kaverihyppelyä, vaan sitä, että ei jumiuduta pahimmillaan siihen yhteen kaveriin ja opitaan tutustumaan tarpeellisia taitoja kuten rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin, kykyä sietää erilaisia käyttäytymistapoja ja monia muitakin syitä.

Kuka oikeasti kuuntelee jotain neuvolaterkan turhanpäiväisiä jorinoita 

Jos sisarukset on ainoat ystävät eikä muita päästetä lähelle, tilanne on kieltämättä epänormaali. Ei sille välttämättä mitään tartte tehdä, mutta eihän se missään tapauksessa tavallista ole. Tästä aloituksesta ei ihan avautunut, että millaisia muita suhteita sisaruksilla on vai onko ollenkaan. Riippuu kyllä paljon iästäkin. Jos tässä siis joku on eskarissa, joku vielä neuvolaikäinen ja jotkut koulussa, ja ikäeroa on vähän, on isommatkin vielä aika nuoria. Mutta varmaan kuitenkin itse vanhempana haluaisin kannustaa lapsia ystävystymään myös muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsenne tulevat kouluikään tiedätte mitä tarkoitettiin. Pitää oppia olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Murkku-ikää lähestyessä perheen sisäiset kaveruussuhteet vaikeutuvat ja varhaisteini putoaa tyhjän päälle, jos sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet kunnollisiksi. Sama kaksosilla. Olen nähnyt kaksosparin, joille oma erillinen mieli kehittyi vasta kun he lähtivät opiskelemaan eri paikkoihin. Siihen asti he eivät puhuneet kenellekään muulle ja olivat silmin nähden onnettomia.

Näin kaksosena joka on aina, siis tarhasta lukioon ollut samalla luokalla sisarukseni kanssa en allekirjoita tätä. Jos sosiaaliset taidot eivät kehity se ei ole toisen kaksosen vika.

Ongelma on pikemmin muut jotka eivät erota vaan kohtelevat samana henkilönä. Vielä lukiossa ei tahdottu muistaa kumpi on kumpi vaikka meillä oli jopa eriväriset hiukset. Saatettiin antaa vain yksi lappu tai lahja. Koska oltiin jotenkin muka yksikkö vaikka meitä oli kaksi.

Itselläni ei ole koskaan ollut vaikeuksia erottaa itseäni kaksosestani ja omat ajatukseni ovat omiani.

Ehkä sinäkin näit heidät oikeasti kahtena eri ihmisenä vasta sitten kun he eivät fyysisesti olleet yhdessä. Kuten huomaat he lähtivät eri paikkoihin opiskelemaan. Ei heillä täysin samanlaisia ajatuksia siis ollut. Muutenhan he olisivat opiskelleet samassa paikassa samaa alaa.

Kaksonen vieressä on ollut hieno juttu ja valitsisin sen uudestaan. Ulkopuolisille se vaan näyttää olevan ongelma jostain syystä. Ei, eikä minulla ole koskaan ollut sosiaalisia vaikeuksia.En ole jäänyt tyhjän päälle. Ja jos joku luokassa jäi ilman paria, ei saanut kaveria discoon tai elokuviin, niin se ei ollut minä.

Tuo lahjajuttu on niin totta! Ei ole kerta eikä kaksi, kun joku sukulainen on kysynyt, että voiko tuoda yhteisen lahjan. Olen vastakysynyt, että miksi ihmeessä, meillä on tyttö ja poika, joilla on ihan erilaiset kiinnostuksenkohteet. Mieluummin ei lahjaa ollenkaan vaan molemmille oma kortti.

Kaverisynttäreillä tehtiin todella selväksi, että tyttö kutsui tytöt, poika pojat ja kutsut oli "Tervetuloa synttäreilleni" eikä "synttäreillemme". Silti joutui huolestuneille äideille selittämään, että todellakin, juhlat ovat samaan aikaan samassa osoitteessa, mutta lahja tai vaikka kortti on vain toiselle.

Me pienenä kaksossiskon kanssa aina tapeltiin, meillä oli etenkin siinä ala-yläasteen aikana tosi huonot välit, ja koin silloin itseni tosi usein surulliseksi siitä. Oli kurjaa, kun kotona tapeltiin koko perheen voimin meidän asioista (siskon kaverit kiusasivat minua, sisko kertoi niille minusta inhottavia juttuja jotka sitten edesauttoivat tätä kiusaamista, minäkin haukuin siskoa ja käänsin omat kaverini häntä vastaan jne. eli tilanne oli todella tulehtunut), vanhemmat ottivat noissa asioissa jomman kumman puolen kun yritettiin "selvittää" noita riitoja, oikeasti se oli ihan yhtä sekasortoa ja tappelua koko homma. Olisi pitänyt vanhempien meille sanoa, että nyt kasvakaa, eikä mennä lapsen tasolla siihen mukaan riitelemään.

Myöhemmällä iällä minusta ja siskostani on tullut todella läheisiä, olen siitä mielettömän onnellinen. Meillä ei ole ikinä ennen ollut näin läheiset välit, olemme nyt 22v. Asumme eri paikkakunnilla, siskoni tulee välillä käymään, ja vietän hänen kanssaan aikaa yhtä mieluusti kuin parhaiden kavereideni - ehkä välillä jopa vielä mieluummin. Emme juurikaan enää riitele (mitä nyt joskus jotain vääntöä on, kun persoonamme ovat aika erilaiset), kerromme toisillemme lähestulkoon kaiken, autamme toisiamme. 

Sisarusten välinen ystävyys on oikeasti ihan parasta.

Millä tavoin sosiaaliset tilanteet toimivat kodin ulkopuolella? Tutustuminen uusiin ihmisiin? Vai onko perhe käänynyt sisäänpäin sulkeutuen muulta maailmalta.

Kaksoissiskoni on aina ollut myös parasystäväni ja tulee aina olemaan. En muista että tätä olisi kukaan koskaan ihmetellyt tai kyseenalaistanut. Voi tietenkin olla että kaksosia on kohdeltu eri tavalla ja ajateltu että kaksosten kohdalla jotenkin eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Samaa meille on intetty kaksosista. Eivät saisi olla liikaa toistensa kanssa. Mikä ihme on liikaa? Vielä 80-luvulla oli normaalia, että äiti oli lasten kanssa kotona ja silti ne veijarit löysi koulussa uusia kavereita. Nyt pitäisi toinen kaksosista viedä virikehoitoon, jotta toinen saisi olla 100% äidin kanssa ja oppisi olemaan ryhmässä. Jostain syystä kotiryhmä ei kelpaa. Onneksi asutaan alueella, jossa ei ole kouluvaihtoehtoja, vaikka neuvolassa ihan vakavissaan yritettiin, että toinen menisi lähikouluun, toinen 17km päähän kotoa.

Ihan normaaleja, tavallisia lapsia nämä ovat, molemmilla omat harrastukset jne. Mutta se kaksosuus tuntuu olevan kamala asia.

Olen itse kaksonen ja erittäin läheinen siskoni kanssa, ymmärrämme toisiamme täysin ja hän tuntee minut täysin ja minä hänet.

Elämäni yksi suurimmista lahjoista on ollut tämä kaksossiskous. Älkää antako ulkopuolisten määritellä miten tulee toimia. Onneksi saimme olla kouluaikana samalla luokalla: meitäkin yritettiin erottaa, mutta emme itse siihen suostuneet. Olemme eri temperamenttisia; itse olen kiltti ja helposti ”alistuva” kun siskoni on selkeästi dominoiva, ja ollut aina ns johtajatyyppiä, koulun suosituin tyttö. Se on ollut vain rikkaus, Enkä koe että olisin jäänyt millään tavalla jalkoihin. Meillä erkaantuminen tapahtui n 23 vuoden iässä, ja kyllähän se oli minulle vaikeaa opetella eritavalla ottamaan vastuuta sosiaalisista tilanteista yksin, mutta se meni luonnollisen kehityksen kautta ei ulkopuolisen pakon kautta.