Ei ollut ensimmäinen kerta kun neuvolassa tolkutettiin ettei sisarukset voi olla toistensa parhaita ystäviä

Joillekin sisarukset ovat parhaita ja läheisimpiä kavereita koko iän, mutta kaikille ei näin ole. Ikävintä on, että usein vanhempien silmissä on niin hienoa, että sisarukset pyörivät koko ajan vain keskenään ja ovat "läheisiä", kun todellisuudesa käynnissä on valtataistelu ja se nahistelu on kaikkea muuta kuin pientä ja viatonta. Eli ehkä se neuvolan pointti oli, että äiti ei voi oikein luottaa omiin havaintoihinsa tässä asiassa, koska lapset käyttäytyvät eri lailla kun hän on näkemässä halutessaan miellyttää.

Omalla äidilläni oli päähänpinttymä, että siskojen olisi tullut olla läheisimmät kaikista. Siskoni kiusasi minua, olin mustasukkainen, jopa hakkasimme toisiamme ja nyt aikuisena emme ole missään tekemisissä. Äiti ei vaan voi tajuta, edelleenkään.

Mitä helvettiä jollekin neuvolalle kuuluu kuka kaveeraa kenenkin kanssa. Millä eväillä joku pönttö th alkaa psykologiksi. Olen itse huomannut, että monet lapsena alkaneet hyvät suhteet kantaa koko elämän. Tämä tarkoittaa sisaruksia, muita sukulaisia ja niitä kavereitakin. Tämä edellyttää sitä yhteistä aikaa ja muistojen keräämistä.

Sissi1 kirjoitti:

No kyllä pitää muitakin kavereita olla ku omat sisarukset.

Ap kyllä kirjoitti että lapsilla on muitakin kavereita, mutta ne parhaat kaverit on omia sisaruksia.

Mun mielestä tuohan on hieno juttu että sisarukset on keskenään ne parhaat kaverit, näkee liian paljon sisaruksia jotka riitelee koko ajan, ihan turhistakin jutuista.

Eli niin kauan kun heillä on muitakin kavereita en näe mitään pahaa että ovat toistensa parhaat kaverit, vaan päinvastoin, hieno juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsenne tulevat kouluikään tiedätte mitä tarkoitettiin. Pitää oppia olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Murkku-ikää lähestyessä perheen sisäiset kaveruussuhteet vaikeutuvat ja varhaisteini putoaa tyhjän päälle, jos sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet kunnollisiksi. Sama kaksosilla. Olen nähnyt kaksosparin, joille oma erillinen mieli kehittyi vasta kun he lähtivät opiskelemaan eri paikkoihin. Siihen asti he eivät puhuneet kenellekään muulle ja olivat silmin nähden onnettomia.

Näin kaksosena joka on aina, siis tarhasta lukioon ollut samalla luokalla sisarukseni kanssa en allekirjoita tätä. Jos sosiaaliset taidot eivät kehity se ei ole toisen kaksosen vika.

Ongelma on pikemmin muut jotka eivät erota vaan kohtelevat samana henkilönä. Vielä lukiossa ei tahdottu muistaa kumpi on kumpi vaikka meillä oli jopa eriväriset hiukset. Saatettiin antaa vain yksi lappu tai lahja. Koska oltiin jotenkin muka yksikkö vaikka meitä oli kaksi.

Itselläni ei ole koskaan ollut vaikeuksia erottaa itseäni kaksosestani ja omat ajatukseni ovat omiani.

Ehkä sinäkin näit heidät oikeasti kahtena eri ihmisenä vasta sitten kun he eivät fyysisesti olleet yhdessä. Kuten huomaat he lähtivät eri paikkoihin opiskelemaan. Ei heillä täysin samanlaisia ajatuksia siis ollut. Muutenhan he olisivat opiskelleet samassa paikassa samaa alaa.

Kaksonen vieressä on ollut hieno juttu ja valitsisin sen uudestaan. Ulkopuolisille se vaan näyttää olevan ongelma jostain syystä. Ei, eikä minulla ole koskaan ollut sosiaalisia vaikeuksia.En ole jäänyt tyhjän päälle. Ja jos joku luokassa jäi ilman paria, ei saanut kaveria discoon tai elokuviin, niin se ei ollut minä.

Mulla ihan sama juttu! Olin lukioon asti kaksoissiskoni kanssa samalla luokalla ja kyllä ärsytti usein tämä "niputus", esim. just toi, että nimet meni sekaisin, vaikka mekin ollaan aivan eri näköisiä. Sosiaalisissa taidoissa ei meillä ollut kummallakaan ongelmia, siskolla tosin enemmän ongelmia sen jälkeen, kun olisi pitänyt lähteä eri teille. Olin hänelle koulussa aina tuki ja turva. Meillä on yhteisiä kavereita, joten vietämme vieläkin aikaa yhdessä kaveriporukan kanssa. Kyllä voin sanoa, että kaksoissiskoni on paras ystäväni, samoin vanhempien siskojen kanssa ollaan läheisiä ja on mahtavaa viettää aikaa koko sisarusparven voimin. Aina tietää, että on sisko, johon luottaa ja jota pyytää seuraksi mihin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa meille on intetty kaksosista. Eivät saisi olla liikaa toistensa kanssa. Mikä ihme on liikaa? Vielä 80-luvulla oli normaalia, että äiti oli lasten kanssa kotona ja silti ne veijarit löysi koulussa uusia kavereita. Nyt pitäisi toinen kaksosista viedä virikehoitoon, jotta toinen saisi olla 100% äidin kanssa ja oppisi olemaan ryhmässä. Jostain syystä kotiryhmä ei kelpaa. Onneksi asutaan alueella, jossa ei ole kouluvaihtoehtoja, vaikka neuvolassa ihan vakavissaan yritettiin, että toinen menisi lähikouluun, toinen 17km päähän kotoa.

Ihan normaaleja, tavallisia lapsia nämä ovat, molemmilla omat harrastukset jne. Mutta se kaksosuus tuntuu olevan kamala asia.

Mulla on ollut luokkakavereina useammatkin kaksoset. Ala-asteella, yläasteella ja vielä lukiossakin. Vaikka samalla luokalla olivat, niin aina niillä kaikilla kaksosilla oli ns omia kavereita ja yhteisiä kavereita.

Tuohan olis hullua laittaa kaksoset eri kouluun, vähänkö se joka joutuis kouluun kauemmas tuntisi olonsa syrjityksi kun toinen käy kätevästi siinä lähellä olevassa koulussa ja toinen saa olla lähialueella asuvien kavereiden kanssa samassa koulussa, toisen kaverit on kaukana kun on eri koulussa. Eikös koulu määräydy asuinpaikan mukaan niin että mennään siihen lähimpään kouluun?

Itse en suostuisi laittamaan kaksosia eri kouluihin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä jollekin neuvolalle kuuluu kuka kaveeraa kenenkin kanssa .

Neuvolan tehtävä on huolehtia myös henkisestä kehityksestä.

Perheiden sisäinen dynamiikka on aivan erilainen muiden kanssa. Esim riita tapauksissa sisarusten kesken vanhemmat voivat toimia tuomarina kun taas normaaleissa ystävyyssuhteissa ei moista tuomaria ole vaan asia on ratkaistava asianomaisten kesken.

Just tämä! Tästä on nyt kohta 14 vuotta, kun esikoisemme oli kolmivuotias. Hän vastasi neuvolassa, että pikkuveli, kun kysyttiin parasta kaveria. No, tädin kynä sauhusi. Kun sitten paljon myöhemmin käytin lasta omalääkärillä ihan perus flunssa/korva-asiassa, satuin lukaisemaan lääkärin tietokoneen ruudulta lapseni tietoja. Siinä luki ihan erikseen mainittuna: " Paras kaveri oma veli." Selvästi merkitty tiedoksi, epäillen, että ongelmia tiedossa. Ja että varsin on epäilyttävää. Nyt kun on kulunut se 14 v, voin sanoa, että hyvin ehti kavereita tulla pitkin matkaa. Ei ole ollut minkäänlaista epäsosiaalisuutta, ei ongelmia. Sisarukset ovat ihan normaalisti keskenään tekemisissä, viettävät aikaa yhdessä ja hauskaa on ainakin pääosin. Lisään vielä, että meidän lapset eivät käyneet eskaria (yli 20 km matka eskariin), silloin se oli, luojan kiitos, vielä vapaaehtoista! Kerhoa kyllä kerran viikossa, ja se riitti vallan mainiosti, toki tavattiin välillä tuttujen lapsia kyläillessä jne. Mutta ihan liikaa koitetaan syöttää tätä sosiaalistamista jo tosi pienille. Että pitää olla liuta kavereita eikä mitään sisaruskavereita. Hölmöä.

Mitä epänormaalia tuossa sisaruskaveruudessa nyt on. Minulla on vajaan vuoden nuorempi sisko, jonka kanssa ollaan oltu samalla luokalla lukion loppuun asti. Nykyäänkin paras ystäväni, ja on muitakin ystäviä, naisia ja miehiä. On mies ja lapsetkin.

Meillä oli omiakin kavereita ala-asteella mutta parhaat kaverit oli niin että me liikuttiin aina kolmisin, minä, sisko ja yksi yhteinen kaveri. Tällaisia kavereita oli kaksi. Lukiokaveriporukka pitää yhä yhtä, molemmat kuulutaan siihen. Nykyään olen varmasti sosiaalisesti luonteva, viihdyn tiiviissäkin yhteiselossa jopa alkuun täysin tuntemattomien kanssa. 24/7 sosiaalisuus on luontaista, kun on siihen tottunut aina.

Kiitollinem olen äidilleni joka on aina ollut ehdottoman tasapuolinen ja luonut meille myönteisen ympäristön.

Vierailija kirjoitti:

Miten neuvolassa edes päädytään puhumaan lasten ystävyyssuhteista? 

Sosiaalisten taitojen kehittyminen on tärkeää lapsen kehityksessä. Tietenkin asiasta keskustellaan neuvolassa.

T. Th

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärrä jos päiväkodissa sisarukset halutaan eri ryhmiin "oppimaan itsenäisyyttä". Mielestäni sisarukset voi hyvin olla toistensa parhaita kavereita, viihtyä toistensa seurassa ja viettää paljon aikaa yhdessä.

Olin itsekin lapsena kuin paita ja peppu veljieni kanssa. Heidän kanssa oli yhteiset leikit pieninä ja aina viihdytty yhdessä vaikka teini-iässä olikin omia kavereita ja omia menoja.

Mielestäni sisaruussuhteita tulisi tukea ja yleensäkin lisätä ajatusta "perhe on paras"

Toki sisarukset riitelee, sehän kertoo turvallisesta suhteesta, eikä tarkoita että viettäisivät liikaa aikaa yhdessä. 

Omatkin lapset toistensa parhaat kaverit ja toivon, että suhteet säilyisi läpi elämän.

Olen nähnyt paljon sitä, että sisaruksista isompi ei ole pystynyt etsimään päikyssä ikäistään seuraa kun pikkusisarus on tarvinnut tukea tai vaatinut isommasta leikkiseuraa jatkuvasti. Ison sisaruksen ei ole tarkoitus toimia pienemmän tukipilarina 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole neuvolassa koskaan keskusteltu ystävistä millään tavalla. Neljä lasta meillä on. Kaksi tyttöä kohtuu pienellä ikäerolla, voisivat olla ylimmät ystävykset mutta ovat lähinnä pahimmat viholliset toisilleen.

Minulla on mennyt usko neuvolan "neuvoihin" tai ainakin niiden ammattimaisuuteen jo silloin kun esikoisen koliikki-itkuista sanoivat, että kaikki vauvat itkevät paljon. Ei sille mitään kannata tehdä. Myöhemmin huomasin, ettei tuo ollut ihan tavallista. Onneksi vaistoni sanoi jo sen vaikka neuvolassa vähättelivät. Oli se koliikkia.

Mitä koliikille voi sitten tehdä? Se menee kuitenkin ohi. Ei siihen ole muuta lääkettä kuin aika.

Kauhean katkeraa porukkaa neuvolaa kohtaan täällä. Jos th kirjoittaa, että "veli paras kaveri", niin sehän vaan kirjaa sinne että lapsella on edes joku kaveri, ettei lapsi ole aivan yksin. Huvittavaa, että sekin otetaan henkilökohtaisena loukkauksena ja ihmiset vielä petkuttaa...

Outo ilmiö on myös se, että neuvolassa töissä olevan toisen perheen äidin tai vaikka lapsettoman naisen käsityksille ja nevoille annetaan niin suuri painoarvo. Ne ihmiset ovat siellä vain töissä ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ymmärrä jos päiväkodissa sisarukset halutaan eri ryhmiin "oppimaan itsenäisyyttä". Mielestäni sisarukset voi hyvin olla toistensa parhaita kavereita, viihtyä toistensa seurassa ja viettää paljon aikaa yhdessä.

Olin itsekin lapsena kuin paita ja peppu veljieni kanssa. Heidän kanssa oli yhteiset leikit pieninä ja aina viihdytty yhdessä vaikka teini-iässä olikin omia kavereita ja omia menoja.

Mielestäni sisaruussuhteita tulisi tukea ja yleensäkin lisätä ajatusta "perhe on paras"

Toki sisarukset riitelee, sehän kertoo turvallisesta suhteesta, eikä tarkoita että viettäisivät liikaa aikaa yhdessä. 

Omatkin lapset toistensa parhaat kaverit ja toivon, että suhteet säilyisi läpi elämän.

Olen nähnyt paljon sitä, että sisaruksista isompi ei ole pystynyt etsimään päikyssä ikäistään seuraa kun pikkusisarus on tarvinnut tukea tai vaatinut isommasta leikkiseuraa jatkuvasti. Ison sisaruksen ei ole tarkoitus toimia pienemmän tukipilarina 24/7.

Olet oikeassa, koska päiväkodeissa on niin paljon epäpätevää väkeä hoitajina, että siellä ei ryhmään riitä aikuisia. Silloin isompi sisarus toimii eräänlaisena palkattomana apuna. Fiksu ja osaava henkilökunta kykenee toimimaan niin, että pikkusisarus ei tarvitse sitä isompaa koko aikaa, mutta saa olla isomman seurassa silloin, kun se on tarpeen ja molemmista mukavaa.

Meillä lapsi kertoi parhaaksi kaverikseen Annan. Terveydenhoitaja kyseli ja lapsi vastasi ihan asiallisesti. Minä en hennonnut kertoa, että Anna on mielikuvitusolento.

Ylivilkkaissa yli-isoissa päiväkotiryhmissä ja eskarikaaoksessa sitä juu kehittyykin tasapainoiseksi, sosiaalisesti täydelliseksi henkilöksi. Huoh... Tässä varhaiskasvatus-vouhkaamisessa on menty pahasti yli. Jälkiä vaan on niin hankala korjata sit myöhemmin. Koulu on täynnä sekopäisiä pikkuisia, jotka pompottelevat avuttomia aikuisia miten tahtovat. Ei ole ollut oman perheen rauhaa pienenä, ei sitä yksinkertaista mutta äärettömän tärkeää kotona oloa omaan tahtiin läheisten perheenjäsenten kanssa. On viuhdottu aamuviideltä päikkyyn, sieltä kauppaan, kodin kautta harrastuksiin (ei ne kuulu pienille, uskokaa jo!) Ja sit onkin jo iltaväsyitkukierrokset ja väsynyt vanhempi väsähtää yhtäaikaa piltin kanssa. Jotta taas jaksaisi aamusta saman rumban. Kyllä se, että oma sisko tai veli olisi se paras kaveri, se olisi kaikkein ihanteellisin tilanne varhaislapsuuden ajan. Ei siinä ainakaan mitään häviäisi, päinvastoin. Pienten lasten pitää saada olla kotona. Ehjän perheen perheenjäsenenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä jollekin neuvolalle kuuluu kuka kaveeraa kenenkin kanssa .

Neuvolan tehtävä on huolehtia myös henkisestä kehityksestä.

Perheiden sisäinen dynamiikka on aivan erilainen muiden kanssa. Esim riita tapauksissa sisarusten kesken vanhemmat voivat toimia tuomarina kun taas normaaleissa ystävyyssuhteissa ei moista tuomaria ole vaan asia on ratkaistava asianomaisten kesken.

Mutta juuri siellä perheessä sisarusten kanssa saadaan mallit ja opit siihen, miten muiden kanssa ollaan. Ei lapseen ole sisäsyntyisesti rakennettu oikeita tapoja toimia, ne pitää opetaa. Päiväkodissa on vallalla malli, jossa lasten tulee itse selvittää välinsä, aikuiset eivät puutu. Harva meistä haluaa olla työyhteisössä, jossa kukaan ei kerro esim. ruokatunnin ajankohtaa tai kokouskäytäntöjä, jolloin kaiken joutuu selvittämään itse tavalla tai toisella. Miten ihmeessä ihmissuhteissa ei muisteta sitä, että niihinkin pitää opastaa vähintäänkin omalla esimerkillä.

Vierailija kirjoitti:

Kauhean katkeraa porukkaa neuvolaa kohtaan täällä. Jos th kirjoittaa, että "veli paras kaveri", niin sehän vaan kirjaa sinne että lapsella on edes joku kaveri, ettei lapsi ole aivan yksin. Huvittavaa, että sekin otetaan henkilökohtaisena loukkauksena ja ihmiset vielä petkuttaa...

Sen selvemmin ei voi th esille tuoda epäilyjään, kun meidän tapauksessamme teki. Kaivamalla kaivoi, eikö nyt MUITA kavereita olisi? Siis muita kuin sisarukset tai sukulaiset. Ihan neuroottista tuollainen. Eiköhän sinne lääkärin ruudulle kirjoiteta vain ne asiat, joilla vois olla joskus jotain merkitystä, ja ne yleensä valitettavasti ovat negasävyisiä huomioita. Tuskin sinne aletaan kirjata hei, että syö hyvin ja saa päivittäin monipuolista ruokaa, osaa solmia kengännauhat ja heiluttaa naapurin sedälle aina ikkunasta klo 15. jne. Ei lääkäri ehdi lukea kymmensivuista positiivisten havaintojen tulvaa, vaikka se sulta kiva ajatus onkin. Sinne merkataan epäilyttävät jutut ja meillä se oli, että paras kaveri on oma veli. Th:n ilmeet oli myös ihan tähän tulkintaan sopivat. Eli ei me kauheasti kehuja tästä kaveriasiasta siellä saatu. Juuri siksi tämä neuvolan asennoituminen onkin niin kovin huvittavaa, että vieläkö tätä henkeä yhä on! Eli lainaamani kommentoija ei nyt ihan päässyt tähän asiaan sisälle, kunhan vain jotain heitti ohimennen.

Neuvolan terkoilla vaikuttaa toisinaan olevan vaikeuksia nähdä perheiden ja lasten yksilöllisyyttä, kaikkien pitäisi mennä tiettyjen lainalaisuuksien mukaan. Sisarukset voivat aivan hyvin olla parhaat ystävät ja joillekin se taas ei sovi lainkaan.

Mutta kiinnostaisi, minkä ikäisen lapsen neuvolassa asiasta puhuttu ja miten asia on päätynyt puheenaiheeksi? Onko ap:lle syntynyt mitään käsitystä siitä, miksi terkka on "huolissaan" lasten sosiaalisista suhteista?

Lastenhoitajat, lastentarhanopet, esikouluopet ja luokanopet turhautuvat, palavat loppuun ja haluavat vaihtaa alaa. Tämä on nykypäivän todellisuus. Kauanko jatketaan nykyisellä tiellä? Koska koko systeemi kaatuu käsiin? Yhä nuoremmat lapset ovat henkisesti ihan hukassa, vanhemmat vaihtavat kumppania lennossa eikä ehjästä kasvuympäristöstä voi enää puhua. Tämä on valtava aikspommi, josta emme tiedä vielä oikeastaan mitään. Koskaan aiemmin ei tilanne päiväkodeissa ja kouluissa ole ollut yhtä paha. Vanhemmat: Älkää tehkö lapsia, jos aiotte väsyä heihin ja rikkoa perheen. Päättäjät: Lopettakaa se varhaislapsuuden sosiaalistumisen yli-ihannointi ja alkakaa tukea kotihoitoa. Av-mammat: Lakatkaa arvostelemasta, kadehtimasta ja lyttäämästä kotiäitejä. He tekevät kaikkensa, jotta yllä kuvailemani aikapommi sisältäisi edes hieman vähemmän ruutia.