Ei ollut ensimmäinen kerta kun neuvolassa tolkutettiin ettei sisarukset voi olla toistensa parhaita ystäviä

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta meilläkin valitettiin päivähoidossa kuinka sisko ja veli aina hakeutuvat toistensa luo. Mutta nyt teininä eivät oikein ole tekemisissä ja se surettaa mua. Toivottavasti sitten myöhemmin. Miehenikään ei ole veljensä kanssa juurikaan tekemisissä.

Itse taas otin ala-asteikäisenä veljeni kanssa todella rajusti yhteen, hakattiin toisiamme henkareilla ja muilla, mutta teineinä läheisiä ja nykyään paljonkin tekemisissä keskenämme. Olimmehan kahden vastaan paha maailma, kun yh-isä päätti ottaa pahan äitipuolen ja sen kakarat meille asumaan. Yhtäkkiä olimme omassa kodissamme toisen luokan kansalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Lapselle on tärkeää, että hänellä on ikäistään seuraa. Sisarus ei yleensä ole sitä, ellei ole kaksonen. Silloinkin sosiaalisten taitojen kehittymisen vuoksi on tärkeää, ettei ole jatkuvasti oman "puoliskonsa" kanssa, ja pääsee kehittymään omana yksilöllisenä persoonanaan.

- Joillakin vain sisaruksen kanssa viihtyvällä voi olla hyvätkin sosiaaliset taidot, mutta usein se valitettavasti tarkoittaa sitä, että ei kykene solmimaan ystävyyssuhteita. Samalla tavalla esim. neljävuotiaan kanssa voi olla huolissaan siitä, että leikit sujuvat vain ja ainoastaan yhden kaverin kanssa, ja jos tämä kaveri on pois päikystä tai leikkii jonkin muun kanssa, elämä kaatuu.

Suomalaiset eivät ole kuuluja sosiaalisista taidoistaan, ja siksi niiden kehittymiseen kiinnitetään huomiota jo ennen kouluikää. Hyvät sosiaaliset taidot ennustavat hyvää myös mielenterveyden kannalta myöhemmässä elämässä. Ihmisten syrjäytymisestä ollaan huolissaan, mutta jos sosiaalisten taitojen kehitykseen ja mielenterveyteen yritetään kiinnittää huomiota jo ajoissa, sitten itketään ja ihmetellään miksi asia edes kiinnostaa "neukkutätiä". Koska asiasta sitten saa huolestua? Neuvolassa kiinnitetään asiaan huomiota siksi, että lapsi saisi tukea ystävyyssuhteiden muodostamiseen, jotta luotaisiin hyvä pohja hänen kehitykselleen.

-th

Tuo viimeinen kappale varasti huomion. "Neuvolassa kiinnitetään asiaan huomiota siksi että lapsi saisi tukea ystävyyssuhteiden muodostamiseen"

Mitä tämä tuki siis olisi?

Tuki on sitä, että kun neuvolassa otetaan asia puheeksi vanhemmat tiedostavat ystävyyssuhteiden merkityksen ja mahdollistavat lapselleen sosiaalisten suhteiden luomisen.

Vierailija kirjoitti:

- Lapselle on tärkeää, että hänellä on ikäistään seuraa. Sisarus ei yleensä ole sitä, ellei ole kaksonen. Silloinkin sosiaalisten taitojen kehittymisen vuoksi on tärkeää, ettei ole jatkuvasti oman "puoliskonsa" kanssa, ja pääsee kehittymään omana yksilöllisenä persoonanaan.

- Joillakin vain sisaruksen kanssa viihtyvällä voi olla hyvätkin sosiaaliset taidot, mutta usein se valitettavasti tarkoittaa sitä, että ei kykene solmimaan ystävyyssuhteita. Samalla tavalla esim. neljävuotiaan kanssa voi olla huolissaan siitä, että leikit sujuvat vain ja ainoastaan yhden kaverin kanssa, ja jos tämä kaveri on pois päikystä tai leikkii jonkin muun kanssa, elämä kaatuu.

Suomalaiset eivät ole kuuluja sosiaalisista taidoistaan, ja siksi niiden kehittymiseen kiinnitetään huomiota jo ennen kouluikää. Hyvät sosiaaliset taidot ennustavat hyvää myös mielenterveyden kannalta myöhemmässä elämässä. Ihmisten syrjäytymisestä ollaan huolissaan, mutta jos sosiaalisten taitojen kehitykseen ja mielenterveyteen yritetään kiinnittää huomiota jo ajoissa, sitten itketään ja ihmetellään miksi asia edes kiinnostaa "neukkutätiä". Koska asiasta sitten saa huolestua? Neuvolassa kiinnitetään asiaan huomiota siksi, että lapsi saisi tukea ystävyyssuhteiden muodostamiseen, jotta luotaisiin hyvä pohja hänen kehitykselleen.

-th

Minä tiedän lapsen joka viihtyi ainoastaan aikuisten seurassa, ei koskaan omanikäisten. Hän on erittäin vilkas, puhelias ja sosiaalinen. Nyt aikuisena hän voi paremmin  kun ei tarvitse olla tekemisissä lasten kanssa.

Meidän lapsilla on aina ollut tosi hyvät ja lämpimät välit, eikä kukaan ole koskaan suhtautunut siihen negatiivisesti. 3v tyttö ja 5v poika. Joskus toki pientä kinaa tulee, mutta paljon leikkivät yhdessä, huolehtivat toisistaan, tuntevat selvästi empatiaa toista kohtaan jne. 

Voi kuinka onnenpekkoja ja -pirkkoja on ne lapset, joiden vanhemmat ovat onnistuneet luomaan perheen, jossa pidetään yhtä ja ollaan toistensa parhaita ja lojaaleja kavereita. 

Eli moni jo arvaa: itse olen kuusilapsisesta perheestä, joissa kaikki vihasi toisiaan. Nälviminen, ivaaminen, jopa fyysinen pahoinpitely oli jokapäiväistä. Jos joku ulkopuolinen kiusasi, niin naurettiin sen kiusaajan mukana ja lisättiin pökköä pesään. Äitiä pahoinpideltiin säännöllisesti ja se otettiin ikään kuin itsestään selvänä asiana. Mitä enemmän lapsuuttani muistelen, sitä hirveämmältä se tuntuu. Kulissit oli joten kuten pystyssä.

En ole ollut sisarusteni kanssa missään tekemisissä kohta 30 vuoteen. Ihan sama ovatko elossa vai kuolleet. Viimeksi kun sain jonkin raportin, saldo oli seuraava: kukaan ei ole parisuhteessa, kahdella raastava, riitaisa ero takana, yhden lapsi katkaisi kaikki suhteensa äitiinsä ja muuhun sukuun (teki siis saman kuin minä), toinen lapsi harkitsi samaa, perintöriitoja, syytöksiä työpaikkakiusaamisesta, syytös petokseen yllytämisestä, yksi on täysi alkoholisti (se herkin, joka kärsi äidin hakkaamisesta eniten) jne jne .

On siinä saldoa. Kalliiksi tulee monella tavalla kiusaajat ja heidän tekostensa jälkiseuraamukset. Katsokaa vain läpi sormien, naikaa vain se vttumainen kusipää, kun se on niin sexy, mitä nyt on täysi narsisti ja hakkaaja, mut mitä välii hei.