Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka miettivät aikuisinakin, että vanhemman arvostelu ja moite on syynä vaikeuksiinne?
06.11.2017 |
Mä ainakin koen, että mulla on. Tiedän, että äiti on haukkunut minut ja arvostellut minua, niin enpä voi olettaa kenenkään muunkaan tykkäävän tai välittävän minusta. Se vaikuttaa ihan kaikkeen, työelämään, parisuhteeseen, jopa omaan äitiyteeni. Äidin vika, että olen ihan rikottu ja hajalla ihmisenä. Toki siitä voi ja kannattaakin koittaa omin voimin parantua, mutta se on todella vaikeaa, koska kukaan ei ymmärrä, miten auttaa minua.
Kommentit (81)
Ja itsetunnon laskukin on äidin syytä ja sillähän sitä täällä just edetään ja eletään, itsetunnolla. Jos se on hyvä ja voi luottaa itseensä ja muihin pärjää elämässä, jos ei, niin ei pärjää. Vanhemman vika, siis. Koska itsetuntoa on todella vaikea parantaa, vanhempi sen sijaan olisi voinut kuunnella lastaan ja olla särkemättä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei. Jos aikuinen ei pysty niin ei pysty. Aina voi hakea syytä kotioloista tai koulukiusaamisesta, mutta yleensä syy on se, et tyyppi on luuseri tai skitso, kuten sinä.
Ei se että toisen arvostelu ikkoi itsetunnon ole omaa syytä koskaan. Olet kiusaaja.
ap
Kyllä. Lisäksi en ole saanut kotoa oikein mitään hyviä neuvoja koskaan. Kaiken olen kuullut vaan päiväkodista tai koulusta, kotoa tulee vaan painostamista ja syyllistämistä ei mitään mikä olisi kehittänyt tai ohjannut rakentavalla tavalla.
Mä sentään sain neuvoja, paljonkin, vaatimuksia myös, mutta suurta osaa neuvoihin perustuvista hyvistä tavoitteista ja asioista en pääse toteuttamaan, koska minut on ihmisenä haukuttu ihan lyttyyn.
ap
Haukuttiin, koska neuvot tai tavoitteet olivat liian vaikeita ja odotettiin mahdottomia. Tai ainakin liikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lisäksi en ole saanut kotoa oikein mitään hyviä neuvoja koskaan. Kaiken olen kuullut vaan päiväkodista tai koulusta, kotoa tulee vaan painostamista ja syyllistämistä ei mitään mikä olisi kehittänyt tai ohjannut rakentavalla tavalla.
Millaista sinun elämäsi on? Opiskeletko, oletko töissä..?
Mua siis raivostuttaa tää! Ihan kuin eläisi kokoajan käsijarru päällä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elääkö äitisi edelleen? Kiva, että joku on kokenut päiväkodissa tai koulussa saaneensa itselleen jotain myönteistä.
Sulla oli paska äiti!
Helpottiko? Auttoiko? Sä voit haukkua lapsuuttasi loppuikäsi, tai alkaa toimimaan omaksi hyväksesi. Osta/lainaa self help- kirjoja itsetunnon kohotukseen. Rakasta lapsiasi ehdoitta. Katkaise välit äitiisi. Et voi muuttaa muita, itseäsi ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja ei. Oma lapsuudenkotini ei tosiaan ollut kannustava ja itsetuntoni on siksi kärsinyt. Ensimmäinen avioliittonikin oli vain sitä, että halusi kelvata edes jollekin.
Silti jossain kohtaa pitää osata päästää irti. Tunnistaa ne omat käytös tai ajatusmallit, jotka ovat seurausta vaikka sitten äidin arvostelusta. Ja hylätä ne, ottaa itse vastuu omista tunteista.
Ei ole helppoa ja jossain määrin se kritiikki kulkee aina mukana. Mutta sen taakse ei voi aikuisena piiloutua ja vaatia vaikka sitten kumppanilta kohtuutonta hyvittelyä äidin puutteiden vuoksi (tuo vain esimerkki, eri tavoinhan sitä lapsuuden sontaa oireilee). Sekin on hyvä tajuta, että kaikki vanhemmat ovat omalla tavallaan puutteellisia ja siirtävät omaa taakkaansa lapsilleen. Joillakin se on vain kovin paljon näkyvämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Jos aikuinen ei pysty niin ei pysty. Aina voi hakea syytä kotioloista tai koulukiusaamisesta, mutta yleensä syy on se, et tyyppi on luuseri tai skitso, kuten sinä.
Ei se että toisen arvostelu ikkoi itsetunnon ole omaa syytä koskaan. Olet kiusaaja.
ap
Eikun kyllähän se on niin, et jos ei onnistu niin on helppoa hakea syy mistä vain.
Omaa syytäs ja piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla oli paska äiti!
Helpottiko? Auttoiko? Sä voit haukkua lapsuuttasi loppuikäsi, tai alkaa toimimaan omaksi hyväksesi. Osta/lainaa self help- kirjoja itsetunnon kohotukseen. Rakasta lapsiasi ehdoitta. Katkaise välit äitiisi. Et voi muuttaa muita, itseäsi ensin.
Olen jo tehnyt sen. Olen nyt päälle neljäkymmentä, ja tein tuota 20-30-vuotiaana. Kyllä mä tiedän, millainen olisi se itsetunto, joka mun sisälläni on, mutta se ei tule ulos, koska mua on haukuttu niin paljon.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lisäksi en ole saanut kotoa oikein mitään hyviä neuvoja koskaan. Kaiken olen kuullut vaan päiväkodista tai koulusta, kotoa tulee vaan painostamista ja syyllistämistä ei mitään mikä olisi kehittänyt tai ohjannut rakentavalla tavalla.
Millaista sinun elämäsi on? Opiskeletko, oletko töissä..?
Opiskelen yliopistossa, minulla on lapsi. Kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta joka vaikeuttaa opiskelua ja normaalien asioiden hoitamista. Välillä ahdistaa mennä ihan vaan kauppaan. En tiedä miten selviäisin työelämässä nyt jos edes saan koskaan töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei. Oma lapsuudenkotini ei tosiaan ollut kannustava ja itsetuntoni on siksi kärsinyt. Ensimmäinen avioliittonikin oli vain sitä, että halusi kelvata edes jollekin.
Silti jossain kohtaa pitää osata päästää irti. Tunnistaa ne omat käytös tai ajatusmallit, jotka ovat seurausta vaikka sitten äidin arvostelusta. Ja hylätä ne, ottaa itse vastuu omista tunteista.
Ei ole helppoa ja jossain määrin se kritiikki kulkee aina mukana. Mutta sen taakse ei voi aikuisena piiloutua ja vaatia vaikka sitten kumppanilta kohtuutonta hyvittelyä äidin puutteiden vuoksi (tuo vain esimerkki, eri tavoinhan sitä lapsuuden sontaa oireilee). Sekin on hyvä tajuta, että kaikki vanhemmat ovat omalla tavallaan puutteellisia ja siirtävät omaa taakkaansa lapsilleen. Joillakin se on vain kovin paljon näkyvämpää.
En mä mitään hyvittelyä vaadi, mistä sä oikein puhut????? Siis en todellakaan. Vaan etten saa esim. tarpeeksi tasokasta kumppania, koska itsetunto on heikko jne.
ap
Joo joo. Mä oon ihan täys vittupää mut se on mun kotiolojen syytä.
Ja vähä sellanen työnvälttelijä, se on kans porukoiden syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Jos aikuinen ei pysty niin ei pysty. Aina voi hakea syytä kotioloista tai koulukiusaamisesta, mutta yleensä syy on se, et tyyppi on luuseri tai skitso, kuten sinä.
Ei se että toisen arvostelu ikkoi itsetunnon ole omaa syytä koskaan. Olet kiusaaja.
apEikun kyllähän se on niin, et jos ei onnistu niin on helppoa hakea syy mistä vain.
Omaa syytäs ja piste.
Ei todellakaan ole omaa syytäni, sinä olet kiusaaja ja koitat vain pahoittaa muiden mielet.
ap
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei. Oma lapsuudenkotini ei tosiaan ollut kannustava ja itsetuntoni on siksi kärsinyt. Ensimmäinen avioliittonikin oli vain sitä, että halusi kelvata edes jollekin.
Silti jossain kohtaa pitää osata päästää irti. Tunnistaa ne omat käytös tai ajatusmallit, jotka ovat seurausta vaikka sitten äidin arvostelusta. Ja hylätä ne, ottaa itse vastuu omista tunteista.
Ei ole helppoa ja jossain määrin se kritiikki kulkee aina mukana. Mutta sen taakse ei voi aikuisena piiloutua ja vaatia vaikka sitten kumppanilta kohtuutonta hyvittelyä äidin puutteiden vuoksi (tuo vain esimerkki, eri tavoinhan sitä lapsuuden sontaa oireilee). Sekin on hyvä tajuta, että kaikki vanhemmat ovat omalla tavallaan puutteellisia ja siirtävät omaa taakkaansa lapsilleen. Joillakin se on vain kovin paljon näkyvämpää.
Onko sua tosiaankin lutätty, jos ajattelet, että kumppanilta voi vaatia jotain hyvitystä sun lapsuusoloihin, vai mitä tarkoitit? Vaatia?
ap
Kai se on melko liukuva se raja missä kohtaa vanhemmat yrittää tuupata lasta yrittämään vähän enemmän ja missä taas on liikaa vaatimuksia.
Jos lapsi saa seiskan-kasin kokeesta, joku vanhempi sanoo että se on hyvä ja toinen sanoo, että pystyt kyllä parempaankin. Toinen lapsi saattaa aikuisena ajatella, ettei kannustettu yrittämään enempää, ja toinen ehkä ajattelee ettei kelvannut sellaisena kun oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja ei. Oma lapsuudenkotini ei tosiaan ollut kannustava ja itsetuntoni on siksi kärsinyt. Ensimmäinen avioliittonikin oli vain sitä, että halusi kelvata edes jollekin.
Silti jossain kohtaa pitää osata päästää irti. Tunnistaa ne omat käytös tai ajatusmallit, jotka ovat seurausta vaikka sitten äidin arvostelusta. Ja hylätä ne, ottaa itse vastuu omista tunteista.
Ei ole helppoa ja jossain määrin se kritiikki kulkee aina mukana. Mutta sen taakse ei voi aikuisena piiloutua ja vaatia vaikka sitten kumppanilta kohtuutonta hyvittelyä äidin puutteiden vuoksi (tuo vain esimerkki, eri tavoinhan sitä lapsuuden sontaa oireilee). Sekin on hyvä tajuta, että kaikki vanhemmat ovat omalla tavallaan puutteellisia ja siirtävät omaa taakkaansa lapsilleen. Joillakin se on vain kovin paljon näkyvämpää.
En mä mitään hyvittelyä vaadi, mistä sä oikein puhut????? Siis en todellakaan. Vaan etten saa esim. tarpeeksi tasokasta kumppania, koska itsetunto on heikko jne.
ap
Niin mutta se itsetunnon heikkous voi oireilla monilla tavoin. Itsellä se meni niin, että olin parisuhteessa aivan kohtuuton, pahoitin mieleni kaikesta normaalista mielipiteiden eroavuudesta, vaadin kumppania mukautumaan miellyttämään itseäni. Vaikka tosiasiassa oli kyse siitä, että halusi vain tulla hyväksytyksi. Sinulla se voi oireilla jotenkin muuten. Sitä tarkoitin.
Varmaankin. Onhan täällä paljon lääkekeskustelujakin. Ei kai niitä maun takia kukaan syö...