Jo on taas hyvät ohjeet lapsensa syöpäsairaudelle menettäneen kohtaamiseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kauhistele! Ei saa kauhistella koska se on itsekästä.

Ei saa rohkaista ja sanoa että syöpähoidot kehittyvät koko ajan. Se loukkaa hirveästi.

Ei saa sanoa että ihmeitä tapahtuu, koska se vähättelee ja loukkaa

Ei saa kehua toista reippaaksi ja vahvaksi, koska se loukkaa.

Lopuksi vielä kehdataan sanoa että älä käännä selkää.

Maikkarin sivuilla Kaarina kertoo mikä loukkaa.

Ihan oikeasti jos kaikki lohdutus ja tuki loukkaa, ja on törkeän itsekästä, niin äläpä ihmettele jos ihmiset kääntävät selän.

Siis oliko tuossa nyt jotain jota perusjärkevä ihminen ei ilman erillisiä ohjeita tajuaisi? En ole menettänyt lastani syövälle, mutta kyllähän se nyt idioottikin tietää ettei toisen menetyksen tai surun _kauhistelu_ ole kohteliasta, ei se auta, se tekee sen kauhistelijan järkytyksestä keskustelun ytimen. Ja jos jonkun lapsi on jo kuollut, niin ei häntä tässä omassa surussa lohduta että joku muu lapsi joskus muulloin ehkä ei kuole (vaikka muuten se nyt tietysti on kiva juttu). Reippaaksi ja vahvaksi kehuminen on tosi riskaabelia, koska se on ensinnäkin muilta kuin ihan läheisimmiltä tosi alentuvaa ("tässäpä minun arvioni suoritutumisestasi tässä tilanteessa") ja toisekseen asettaa ihmiselle se odotuksen että reippaus ja vahvuus on toivottavaa ja ihailtavaa, ja murtuminen, romahtaminen ja kannattelun tarvitseminen jotenkin huonommin suoriutuvn ihmisen merkki.

Se on oikeasti vaikeaa mitä siihen sanoa. Mutta ei kai oikeasti ole jollekin yllätys ettei noin kannata sanoa? Vähän suhteesta riippuen viisainta voi olla ottaa osaa, olla hiljaa mutta läsnä, kysyä jotain / tarjota apua tai osoittaa empatiaa elekielellä.

No mitähän mahdollisesti saisi kysyä?

terveisin epänormaali idiootti

Sehän toki riippuu siitä millainen suhde sinulla on tähän keskustelukumppaniin ja onko tilanne se että lapsi on menehtymäisillään / menetynyt vastikään / menehtynyt kauan sitten. Akuutissa tilanteessa läheiseltä kysytään tarpeen mukaan mitä tarvitset, oletko muistanut syödä, sanothan jos voin jotenkin auttaa, tarvitsetko apua muiden lasten hoidossa, haluatko olla yksin vai seurassa, voinko tulla käymään huomenna ja tuoda valmiin makaronilaatikon jne. Entistä kollegaa ohimennen torilla tavatessa ei ehkä kamalasti kannata kysellä vaan esittää pahoittelut. Noin välimuototapauksessa jos uusi tuttavuus mainitsee lapsensa kuolleen syöpään, ja keskustelua on tarkoitus jatkaa, niin voi esittää osanottonsa ja sen jälkeen voivottelematta kysyä esim. minkä ikäinen tai niminen lapsi oli - kuolleen lapsen vanhempi on edelleen menettämänsä lapsen vanhempi, ja joskus tuskallisinta on se miten nopeasti muut ihmiset unohtaa tai ohittaa kuin lasta ei olisi olemassakaan (eikä toki oikeastaan olekaan), vaikka oma sydän on häntä täynnä. Tuntuu hyvältä kun lapsen "tunnustetaan" ja hänestä saa puhua ilman että pitää varoa järkyttämästä kuulijan mieltä, vaikka että Anni oli 8 vuotta, hän oli tosi kova heppafani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi sairasti syövän ja ainoastaan yksi kommentti on jäänyt mielipahana kaihertamaan, kun ystäväni päästätti sanomaan olevansa kateellinen siitä elämänkokemuksesta kun olen saanut elää läpi jotain niin kasvattavaa. Hänellä on itselläänkin lapsia, joten en voi uskoa että hän todella sanoi niin.

Muistuuko mitään mikä olisi ollut mielestäsi lohduttavaa tai tukenut sinua? Minua kiinnostaa tietää mitä saa sanoa. Se kiinnostaa enemmän kuin loputtomat älä älä älä älä ikinä koskaan tai olet röyhkeän paha.

Normaali elämä. Muiden lasten kuulumiset. Ystävän kihlajaiset. Joulu. Matkasuunnitelmat. Villasukat. Hassut lastenkirjat :,)

Nuo on kumminkin ihan selvästi kielletty jo. Ei saa omista asioistaan kertoa. Ja sen kuulema jokainen normaali ja empaattinen ihminen tietää, tai on idiootti.

En minä uskalla mitään hassua lasten kirjaa kenellekään viedä enää, koska se voi olla mitätöivää.

Enkä uskalla mistään kihlajaisistakaan kertoa, koska itsekästä ja röyhkeää.

Ihmisiä on erilaisia, tiesitkö?

Tiesin tiesin tiesin. Mutta kun nyt on sanottu jo lehdessäkin mitä ei saa sanoa, ja toiset komppaavat idiootiksi haukkumalla, niin eipä sitä uskalla mitään riskejä ottaa.

Selän kääntäminen alkaa houkuttelemaan.

Sillä oletuksella että tämän ketjun viestit on suurimmilta osin sun taidonnäytteitä, tulee kyllä väkisinkin mieleen että saatat tehdä suurimman palveluksen kääntämällä sen selän.

Ok.