Muutimme mieheni kanssa ulkomaille, minulla ei ole päivisin mitään tekemistä - muita samassa tilanteessa olevia?

Olen asunut useit vuosia miehen työn takia ulkomailla, kohteet vain vaihtuneet.

Itse pitää olla aika aktiivinen ja sosiaalinen, jos haluaa jotain saada. Tai riippuu tietenkin kohteesta ja esim miehen työnkuvasta.

Itse aktiivisesti etsin opiskelupaikkaa, kursseja ja koitin sosialisoitua eri paikoissa ja tilanteissa.

Siitä se sitten lähti elämä luistamaan.

Oletko Chilessä ja alkaako nimesi E:llä, AP?

Toi on ehkä pahinta mitä nainen voi itselleen tehdä. Sul ei oo mitään jakoa enää työmarkkinoille tollasen loikoilun jälkeen ja jos ja kun eroatte, niin tulevaisuus voi olla pahimmillaan köyhä ja perheetön ressukka.

Suomeen sieltä ja vähän äkkiä ja uraa luomaan. Mies jääköön luomaan omaansa.

Eihän tollasessa ny ole mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Toi on ehkä pahinta mitä nainen voi itselleen tehdä. Sul ei oo mitään jakoa enää työmarkkinoille tollasen loikoilun jälkeen ja jos ja kun eroatte, niin tulevaisuus voi olla pahimmillaan köyhä ja perheetön ressukka.

Suomeen sieltä ja vähän äkkiä ja uraa luomaan. Mies jääköön luomaan omaansa.

Eihän tollasessa ny ole mitään järkeä.

Tähän sivukommenttina että näin minullekin sanottiin kahdeksan kotirouvavuoteni aikana, uran saa jättää haaveeksi. Siitä on nyt 11v, olen pikkupomo jättiyhtiössä, edennyt reipasta vauhtia ja mm. tuplannut lähtöpalkkani. Yksi peruste miksi minut alunperin palkattiin oli kertomukseni kotirouvuudesta eli perheen paperisodan ja käytännön asioiden järjestäminen kolmessa maassa, sopeutumiskyky, ongelmanratkaisukyky ja pärjääminen stressitilanteissa. 

Vapaa- aikani muuten silloin aikoinaan käytin ihan hauskasti, opettelin mm. koodaamaan ihan yksinkertaisia juttuja kuten lapsille pacman- tyyppisiä nimikkopelejä ja suomen tavauspelejä, kävin myös paikallisessa työväenopistossa keramiikkakursseilla ja tein vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien kanssa. Minulla oli myös toisinaan tuttavien lapsia hoidossa. 

Joskus oli henkisesti todella rankkaa olla täysin ilman omaa rahaa ja vaihtuvissa ympyröissä, mutta ehdottomasti en vaihtaisi aikaa pois. Suurin bonus oli saada olla kotona lasten ollessa pieniä, heidän kulttuuri- identiteettinsä ja suomenkielitaitonsa olisivat  varmasti heikoilla jos olisivat olleet hoidossa ja minäkin töissä. 

Ap:lla ei ole lapsia, joten kotiäitiyteen ei kannata verrata. Jos lapset on suunnitelmissa, niiden aika kannattaa ajoittaa niin, että ulkomailla ollaan pikkulapsiaika. Muuten työuraan tulee tosi pitkä tauko tyhjän panttina, ellei keksi jotain tekemistä.

Kiitos taas vinkeistä ja kommenteista! :) Nyt olen saanut kamalan flunssan yhtäkkiä jostain, joten on tullut vietettyä jo pari päivää kotosalla pakon edessä ja varmaan vielä pari lisää..

Harkitsen myös tuota blogia tai instagram-tuli vaikkei olekaan sellaisesta aiempaa kokemusta. Kuulostaa mielenkiintoiselta ihan vain jo että saisi ajan kulumaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos taas vinkeistä ja kommenteista! :) Nyt olen saanut kamalan flunssan yhtäkkiä jostain, joten on tullut vietettyä jo pari päivää kotosalla pakon edessä ja varmaan vielä pari lisää..

Harkitsen myös tuota blogia tai instagram-tuli vaikkei olekaan sellaisesta aiempaa kokemusta. Kuulostaa mielenkiintoiselta ihan vain jo että saisi ajan kulumaan. Ap

Siis instagram tiliä. Puhelin korjailee omiaan!

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut useit vuosia miehen työn takia ulkomailla, kohteet vain vaihtuneet.

Itse pitää olla aika aktiivinen ja sosiaalinen, jos haluaa jotain saada. Tai riippuu tietenkin kohteesta ja esim miehen työnkuvasta.

Itse aktiivisesti etsin opiskelupaikkaa, kursseja ja koitin sosialisoitua eri paikoissa ja tilanteissa.

Siitä se sitten lähti elämä luistamaan.

Eli mielistele ja nuoleskele niin paljon kuin sielu sietää vaikka kuinka vituttaisi? Siinäpä tosiaan luistaa juu. Jossain kohtaa räjähtää se paskavitutus kaikkien silmille.

En koskaan ole ymmärtänyt, miksi ulkomailla kuvitellaan, että ihmissuhteiden luistoon tarvitaan niin julmetusti valheellista mielistelyä. Onneksi Suomessa saa olla ihan oma itsensä ja tuntea luonnollisia tunteita.

Hei,

Täällä myös yksi kotivaimo, joka asustelee Meksikossa. Muutin tänne mieheni vuoksi, sillä muutama vuosi edestakaisin reissaamista oli tarpeeksi rankkaa ja näin pääsimme aloittamaan yhteisen elämän kunnolla. Alku ei todellakaan ole helppoa, itse ymmärrän kyllä kieltä, mutta puhuminen on se vaikeampi puoli. Kommunikointi voi näin ollen olla haastavaa, mutta onneksi ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, suurin mörköni onkin oman pääni sisällä mitä tulee rohkeuteen puhua kieltä. Kannattaa ehdottomasti tsekata onko kaupungissasi esimerkiksi yliopistoa, jossa mahdollisesti voisi olla vaihto-opiskelijoita. Heillä on usein tiivis yhteisö ja ainakin omassa kaupungissani on monia erilaisia organisaatioita, jotka järjestävät tapahtumia vaihtareille. Näihin on helppo mennä ja näin ollen voit saada uusia ystäviä helposti. Suosittelen myös jos olet eläinrakas lemmikin ottoa. Itseäni auttoi suuresti se, etten ollut yksin kotona jatkuvasti ja aina on lemmikit pitämässä seuraa. Helppoahan se ei ole olla näin "yksin", riippuvaisena toisesta vieraassa maassa kaukana, mutta uskon että ajan kanssa sitä kyllä löytää oman paikkansa!

Vierailija kirjoitti:

Muutimme mieheni työn takia erääseen latinalaisen Amerikan maahan, joka poikkeaa aika vahvasti Suomesta, minkä toki jo etukäteen tiesimme. Hän käy ma-pe päivätyössä ja minä olen yleensä sen ajan yhteisessä asunnossamme. Puhun onneksi sujuvasti paikallista kieltä, mutta moni yritys täällä ei halua palkata ulkomaalaisia. Haen paikkoja internetissä ja tuttujen kautta, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut mitään. Moni kaverini uskoo täällä asumisen olevan unelmaa, ja alkuun sitä se olikin, mutta no:

Asumme sisämaassa, kaupunki on semi-turvallinen mutta silti on pakko liikkua autolla joka paikkaan. (Mies kulkee autolla töihin joten sinne meni myös se auto.) Esim. lenkkeilyä tai "muuten vaan" kävelyä ulkona ei voi harrastaa sillä se herättää huomiota ja täällä alueella on myös tapahtunut jonkin verran ryöstöjä (lompakko, puhelin tms.) niin turhaa kävelemistä ulkona ei suositella... Nyt sitä alkaa arvostaa liikkumisen helppoutta Suomessa!

Nyt 2 kk jälkeen netflixin katselu kotona alkaa tympiä ja tässä kotimme lähellä ei ole mitään muuta kovin kummoista paikkaa, missä voisi viettää aikaa. Olen yrittänyt kysellä josko joku miehen kavereista innostuisi vaikka lähtemään ostoksille, kahville tai mitä vaan, mutta täällä on tapana vastata "tottakai, joo mennään joku päivä", mutta se on vain tapa vastata eikä koskaan tapahdu vaikka itse ehdottelisi. :D Pakolliset turistinähtävyydet ja ostarit alkaa olla kierretty joten vähitellen alkaa käydä vaikeaksi keksiä jotain tekemistä. Itse en ole vielä onnistunut tekemään uusia tuttavuuksia mieheni kavereiden lisäksi.

Onko muita samassa tilanteessa olevia? :) Miten olette saaneet ajan kulumaan? Päiväni kohokohta on lähinnä paikalliseen Prismaan meneminen 200m päähän ja ei sinnekään ole ihan joka päivä tarvetta mennä. :D

Kunhan saisi töitä itse, niin jo helpottaisi.

Minulla ei ole vastaavia kokemuksia, enkä lukenut muita kommentteja, mutta koska arkesi kuulostaa aika ankealta, työnnän lusikkani soppaan.

Kun alue on semi-turvallinen, oletko paikallisessa Prismassa kiinnittänyt huomiota siihen, miten muut alueesi asukkaat toimivat? Jos koko ajan pelkää, varoo ja vahtii, asettuu vaaroille alttiiksi. Eihän kaikkia kuitenkaan ryöstetä kaiken aikaa. Poikkeat ulkonäöltäsi varmasti paikallisista, mutta jos käytöksesi on "paikallista", olet paremmassa turvassa. Random ryöstöiltä ei välty kukaan, edes Suomessa. 

Hanki paikallinen bussikortti ja lähde muihin kaupunginosiin, aluksi vaikka niihin "turvallisiin".  

Puhut paikallista kieltä, siis joko brasiliaa/ portugalia tai espanjaa. Oletko ottanut yhteyttä suomalaisiin mediataloihin: täällä ollaan ja käytettävissä, jos kaivataan raportointia. Tämä siis jos osaat puhua ja kirjoittaa ja seuraat asuinmaasi oloja aktiviisesti. Sinullahan ei ole kielimuuria esteenä. Mikä on Brix -maiden tilanne tällä hetkellä? 

Oletko päässyt juttuun naapureittesi kanssa? Tuskin kaikki heistä on sinunkaltaisessasi tilanteessa eläviä maahanmuuttajia. Pääsisitkö heidän kauttaan parempaan yhteyteen paikallisten ihmisten ja elämänmenon kanssa?

Anna itsellesi aikaa ja armoa, kaksi kuukautta on aika lyhyt aika sopeutua toiseen kieleen, kulttuuriin, tapoihin, ruokaan, ilmastoon, ties mihin … Yötaivaskin on teilläpäin varmaan ihan toisennäköinen kuin Suomessa.

Sinulla on nyt edessäsi ainutlaatuinen tilaisuus! Ole utelias. 

Jatko-opinnot Suomeen etänä? Et avauksessa kertonut koulutuksestasi, mutta onko asuinmaassasi kiinnostavia kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tutkimuskohteita? 

Kuvittelen, että klulttuuri, jossa nyt elät, on macho ja katolinen perintö on vahva, joten naisen asema on heikko. Jos et muuta keksi, niin opettele paikallinen ruokakulttuuri ja tee keittokirja tai vlogi. Silloinkin sinun kyllä pitää tutustua paikallisiin ja uskaltautua paikallisesta Prismasta markkinoille ja toreille.

Ajattele Margaret Meadiä ja muita menneiden vuosikymmenten naistutkijoita. He uskatalutuivat käyt. kats. yksin ihmissyöjien asuttamiin, kartoittamattomiin viidakoihin tai elivät vuosikausia vuoristogorillojen kanssa. Ja he palasivat kertomustensa kanassa, lisäsivät tietoamme ja ymmärystämme asioista, joista emme mitään tienneet täällä keskuslämmitetyssä, vieläkin aika turvallisessa Euroopassa. 

Rohkeutta ja uteliasta mieltä!