Muutimme mieheni kanssa ulkomaille, minulla ei ole päivisin mitään tekemistä - muita samassa tilanteessa olevia?

Hei! Täällä toinen pari kuukautta sitten Meksikoon muuttanut vasta valmistunut :) Tässä muutamia vinkkejä, osa varmasti jo mainittu:

* englannin kielen opetus - kielikoulussa, yksityistunteja, lapsenhoito+englannin opetus varakkaissa lapsiperheissä, aupair

* some - Instagram, blogi tai Youtube? aiheina matkailu, ruoka, kulttuurit, asuminen ulkomailla? Helppo aloittaa mukavana ajanvietteenä ja harrastuksena

* paikalliset vaihto-oppilaat - onko kaupungissa isoja yliopistoja, joilla olisi vaihtaritoimintaa? Itse olen tutustunut täällä asuviin suomalaisiin sitä kautta + käynyt vaihtareille tarkoitetuilla retkillä ja matkustellut

* hyväntekeväisyys, vapaaehtoistyö (esim. World packers, Workaway) - tästä myös hyvä aihe blogille, Instaan tai Youtubeen!

* kodin sisustaminen ihanaksi pikkurahalla- mun lemppareita on ollut H&M home ja ZARA home, löytyykö Columbiasta?

* kodittoman kissan tai koiran adoptointi 

Hei! En jaksa lukea kaikkia viestejä jos joku onkin sanonut jo.. Mutta lähde vaan reippaasti ulos!! Aina sanotaanettä on kauhean vaarallista mutta todellisuudessa jos pidät tavarasi esim laukussa vatsapuolella ja et liiku jossain hämärillä kujilla niin todennäköisesti voit ihan rauhassa siellä kulkea! Olin itse juuri kaksi vuotta reissaamassa Etelä-Amerikassa (Chile, Bolivia, Peru, Ecuador, Colombia, Brasilia) joista toki ylivoimaisesti "vaarallisin" oli Colombia ja siellä erityisesti Cali ja Bogota. Liikuin sielläkin kuitenkin ihan normaalisti eikä itselleni käynyt mitään. Edes pientä taskuvarkautta. Jos kerran puhut vielä maan kieltä, en näkisi estettä liikkumiselle kunhan tosiaan pidät silmät avoinna!:) Lattarit on toki Suomeen verrattuna todella turvaton paikka mutta silti siihen aina ylireagoidaan. Lähde vain reippaasti ulos, vaikka johonkin kahvilaan/puistoon, käytä busseja jos niitä liikkuu! Järki kädessä ja mieli avoinna vaan! :D

Hei,

Expatin puoliso minäkin. Toista vuotta Lähi-idässä. Ei varaa toiseen autoon, tai ehkä olisi, mutta en edes halua ajaa kaaoksessa. Nyt on vauva, mutta ensimmäisenä vuonna viihdytin itseäni seuraavasti:

1. Preppasin enkkua YouTuben välityksellä. Löysin aivan mahtavan kanavan :)

2. Aloin kirjoittaa blogia ja luin paljon sanomalehtiä yms. verkossa.

3. Siivosin niin paljon, että alkoi hatuttaa.

4. Hakeuduin suomiyhteisöön. Täällä toimii Suomi-koulu, jonka toimintaan pääsin mukaan. Expat-naisille on vaikka mitä, mutta eivät hae sinua kotoa. Googleta.

5. Lenkkeilin niin paljon kuin vallitseva sää antaa myöden.

6. Yritä saada puolisosi ymmärtämään, miten 4 seinän sisällä oleminen voi ahdistaa ihan tervejärkistäkin. (Älä ala tissuttelemaan, sirullisia tarinoita ON paljon). Minä luovuin hyvästä työstäni Suomessa, että hän saa toteuttaa uraansa ja unelmiaan. Koitamme siis keksiä hänen vapaa-aikanaan paljon sellaista, mikä vie minut pois kotoa.

Tsemppiä!

Itse ulkomailla reilut 20 vuotta asuneena voisin suositella esim fb:ssa olevia monia ulkosuomalaisten foorumeita! Itse olen löytänyt lukemattomissa eri maissa asuvia, sovimme tapaamisia ja pidämme muutenkin yhteyttä. Emme aina asu edes samassa maassa mutta siedettävän matkan päässä asuvat järjestävät esim. pikkujouluja ja muita tapaamisia jossain tietyssä maassa, esim. omassaan, ja halukaat tulevat sinne. Majoitusta löytyy joka hintaluokkaan ja lennot ulkomailla ei maltaita maksa!

Olen kuullut että merimieskirkon kautta voi löytyä ystävätoimintaa. Itse olen hakeutunut vapaaehtoistyöhön. Sitä kautta tullut tutuksi paikallisten kautta, ja koska nyt puhut sujuvasti kieltäkin, ei pitäisi vaikeaa olla!

Kyllä pitää olla melkoisen turvaton maa jossa ulos ei uskaltaudu! Missä oikein asutte?! Kyllä normaalien turvallisuusohjeiden mukaan käyttäytyminen tuo varmasti riittävän turvan. Ei ole pakko eikä viisasta mennä esim. slummialueille ja muutenkin epämääräisiksi tunnetuille alueille. 

Ryösteytksi voi nykyään tulla ihan missä vaan. Mieheni veli juuri vähän aikaa sitten pankkiautomaatilla ihan siellä kotoisessa lintukodossa Suomessa ja Tampereella! Ja kyseessä ihan Omolla lumivalkoiseksi pestyt kantasuomalaiset. Ja kuinka paljon kuulee kännykkä- ja lompakko varkauksista ym. pienemmistä rikkeistä isommista puhumattakaan! Kyllä pitää sitten kotiinsa lukittautua ja varautua kyynelkaasulla ja aseilla että uskaltaa elää jos noin ajattelee!

Höpö höpö sanon minä! 

Nimin. yli 20 vuotta takana useammassakin maassa, eikä koskaan ryöstetty.

Ei pelossa eläminen ole kummoista, vaikka sen miten tarjoilisi. Kannattaa varmaan alkaa miettimään muuttoa, johonkin turvallisempaan maahan. Tuo, että ulkomaalaisia ei palkata kertoo aika paljon maan sivistystasosta.

Tsekkaa maassa asuvien suomalaisten ryhmät, facebookista, netistä jne. Heidän kauttaan saat hyviä vinkkejä viihtymisesi kohentamiseen. Meitä suomalaisia löytyy joka maasta, ja jo keskustelu netin kauttakin piristää. Tsemppiä.

Tämä on se ongelma, joka on esim. Expat vaimoilla tai muuten ulkomaille muuttaneilla kotiäideillä: Verkostojen luominen. Ilman lasta se on vielä vaikeampaa.

Ehdotan, että selvität onko ko. Maassa suomalaisten toimintaa esim. Suomikoulu tai Suomitalo, sitä kautta tutustustit ihmisiin ja löydät kontaktien kautta uusia asioita.

Olisiko läheisessä koulussa tarvetta apaaehtoistyölle - sinne mukaan.

Harrastus.

Paikalliset facebook ryhmät.

Auto on hankittava. Vaikka sen joutuisi ostamaan velaksi tai leasingilla, siitä sa aina jotain takaisin, koska autot ei ole niin kalliita siellä kuten mainitsit. Tai viet ja haet miehesi töistä, joten auto on käytössäsi. Työmatkan pituus voi tulla tässä esteeksi.

Salijäsenyys kannattaa hankkia.

Onhan asuntoalueenne sellainen, missä on paras mahdollinen tilaisuus tutustua länsimaalaisiin. Kulttuuriero olisi pienempi ja voisit todella löytää seuraa.

Muuta Suomeen. Pieni etäisyys tuo uutta kipinää parisuhteeseen.

Ihan uteliaisuuttani kysyn, mutta tuohan vähän kuulostaa niinkuin olisit 'statistina' kumppanisi elämässä. Hän luo uraa ulkomailla ja sinä olet jumissa vieraassa maassa, etkä pääse edes liikkumaan kotoa pois. Eikö tuollainen ole ahdistavaa. Minä ainakin muuttaisin takaisin Suomeen ja alkaisin tekemään asioita, joita itse haluan. Myöhemmin voi iskeä katkeruus, kun on tuhlannut elämästään monta vuotta tekemättä mitään, kun on odottanut, että kumppani menestyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ettei voisi lenkkeillä on aika puppua melkein maassa kuin maassa, myös niissä vaarallisemmissa. Naisia aina varoitellaan, etenkin macho-latinokulttuurissa. Tuskin kuitenkaan millään sota-alueella olette. Ota ryöstölompakko (pikkulomapakko jossa vähän käteistä, ei muuta) lenkille mukaan. Annat sitten sen jos joku tulee sua oikeesti ryöstää. Tuskin tulee. 

Samaa tulin kirjoittamaan. Muutenkin ulkomaalaisia liikaa varoitetaan monissa maissa ja annetaan ymmärtää että on hyvin vaarallista vaikka todellisuus olisi aivan toinen. Yhtä liioiteltuja kuin Ulkoministeriön matkustustiedotteet.

Kohta saadaan taas lukea, kuinka suomalainen raiskattiin ulkomailla ja ihmiset ryntäävät puolustelemaan, että kyllä nainen saa lähteä huumejengin kanssa bilettämään, eikä tulla raiskatuksi, joten ihan turhaa syyllistätte häntä. 

Vierailija kirjoitti:

Olemme tutustuneet yhteen ulkomaalaiseen pariskuntaan, joka on about samanikäinen meidän kanssa. Heillä on kuitenkin aina jotain menoa, kun ehdottelemme jotain tekemistä. (Liekö sattumaa vai ei, kuka tietää.. He vaikuttavat kuitenkin olevan tyytyväisiä elämään kahdestaan täällä.) Meillä ei ole lapsia.  Olemme tutustuneet myös muihin töissä oleviin paikallisiin, mutta se jää myös vähän siihen "joo nähdään joskus" -tasolle. :D

Tällä hetkellä meillä ei ole varaa ostaa toista autoa, ensimmäinen on ostettu tai maksettu osittain ja mies maksaa joka kuukausi lisää nyt parin vuoden ajan. Vaikka autot täällä maksavatkin vähemmän kuin Suomessa. Jos liikun yksin jonnekin otan yleensä Uberin mutta sekään ei ole kovin halpaa (n. 8-15eur suunta) tämän maan tulotasoon nähden (jos siis joskus itse niitä töitä täältä saisin. :) Taksit ovat kalliimpia ja kun vaaleaihoinen ja -hiuksinen nainen ei ole täällä mikään tavallinen näky, niin taksissa saa maksaa 50% lisää hintaa ihan vain siitä hyvästä. Täällä taksit eivät kulje mittarilla vaan hinta on sovittava etukäteen, mikä yleensä kyllä tippuu vähän, mikäli puhuu paikallista kieltä ja kyseenalaistaa ensin sanotun kalliin hinnan. ;) Mutta silti.

Miehellä on täällä useamman vuoden projekti yritykselle, joka menee ainakin toistaiseksi todella hyvin ja hän tykkää olla täällä, kun hän on puoliksi tämän maan kansalainen. Miehen sukulaiset asuvat kuitenkin muualla. Toki ymmärtää myös että minulla on vaikeaa alkuun, mutta toivotaan, että saisin pian töitä ja varmaan töistä myös niitä kavereita jne. Tarkkaa kestoa ei ole, mutta oletus on että olisimme täällä ainakin jonkun pari-kolme vuotta. Meillä ei ollut Suomessa omaa asuntoa tms. ja itse olin osa-aikaisella aika minimitunti sopparilla, joten kynnys lähteä sieltä ei ollut kovin suuri. Olemme myös luonteeltamme vähän seikkailuhenkisiä ja ajateltiin että miksei, nyt ennen lapsia, jos sellaisia joskus on tullakseen, kuitenkin uskaltaa vielä lähteä!

Olenkin miettinyt mitä tahansa kurssia joka olisi päiväsaikaan. Ongelma on vain ettemme oikein tiedä mitä on tarjolla, sillä täällä ei ole tapana laittaa mitään tietoa nettiin, vaan käydä kyselemässä paikan päällä, jos löytää jonkun toimiston tai paikan jossa kurssi on. Senkin eron huomaa Suomessa, että siellä voi tehdä netissä lähes mitä tahansa. Nyt olenkin miettinyt osallistua portugalin kielen alkeiskurssille, sillä sellaisen löysin. Opetus on tosin tietysti espanjaksi. :D  Olen löytänyt myös pari harrastekurssia mutta niihin vaadittiin minimi 10 osallistujaa, mikä ei täyttynyt. Ap

Voisithan etäopiskella vaikka suomalaisten yliopistojen kursseja. En tiedä kiinnostuksenkohteitasi, mutta kaikkiin ei tarvita oppikirjoja, vaan materiaali on linkkien takana.

Vierailija kirjoitti:

Luulin ensin, että tämä oli joku vanha aloitukseni, mutta sitten huomasin kohdan sujuvasta kielitaidosta. Itse kun muutin täysin ummikkona Etelä-Amerikkaan. :)

Asuin mieheni työn kautta reilu 3 vuotta Argentiinassa. Alku oli haastava. Suomessa elämäni oli todella aktiivista ja nautin opinnoista, töistä, harrastuksistani yms. Argentiinassa elämääni laskeutui ahdistavalta tuntunut hiljaisuus. Paikalliset vältteli seuraani kielimuurin vuoksi (vain harva osasi englantia) ja muut expatit olivat lähes poikkeuksetta kiireisiä amerikkalaisnaisia, joiden päivät meni kuntosalilla ja lasten kuskaamisessa yksityiskouluun ja sitten harrastuksiin. Heidän ikähaarukka oli 35-50 v. Olin ns. väliinputoaja parikymppisenä ja lapsettomana. Miehelläni jopa 10-12 tuntiset päivät.

Pääsin paremmin sisälle sosiaalisiin ympyröihin, kun aloitin kielikurssin yliopistolla. Kielitaidon kehittymisen myötä aloin saada enemmän kavereita. Expat-porukoihin pääsin mukaan tultuani raskaaksi -olin kai sitten enemmän "kuten muutkin."

Paikkani löysin esikoisen synnyttyä. En osannut nauttia kotona olosta ilman "pätevää syytä." Töihin en voinut alussa mennä, sillä työluvan saamiseen meni yli vuosi. Lapsen myötä tuntui luontevalta olla kotona ja aloin jopa nauttia siitä.

Suomeen palasimme turvallisuussyistä. En jaksanut enää sitä säätämistä, voinko mennä lapsen kanssa puistoon tänään vai olisiko parempi pysytellä sisällä, sillä eilen kävimme jo lähikaupassa. Naamaansa ei kannattanut tehdä liian tutuksi päivystäville rikollisille, jotka opiskelivat mahdollisen uhrinsa liikkeitä ennen iskemistä. Meitä seurattiin monta kertaa kadulla, kotiovelle asti. Paikallisen naapurin asunto ryöstettiin pian tällaisen seuraamisepisodin jälkeen keskellä päivää (joskus mietin, oliko ryöstö tarkoitettu meitä kohtaan, mutta ryöstäjä sekoitti kerrostalon ovet).

Jos nyt voisin palata ajassa taakse päin, olisin tarjoutunut vapaaehtoiseksi joko vanhainkotiin tai sitten kiireapulaiseksi eläinkauppaan (siellä oli koiranpentujakin isoissa häkeissä).

Tsemppiä! <3

Kuulostaa aika karmivalta. Ihme, että suomalaiset koskaan tottuvat tällaiseen kulttuuriin. Olisin itse varmaan niin kuutamolla, että lapsi siepattaisiin ekalla viikolla, kun en ymmärtäisi pitää kädestä koko ajan.  

Minkä verran kaupunkilaisilla on isoja koiria turvanaan? Varmaan itse hankkisin sellaisen. Koiran kanssa uskaltautuisin lenkkeilemäänkin. Mahdolliset seuraajatkin saisivat tietää, että meillä on kotona koira, kun tulevat ryöstöretkelleen, helpompiakin kohteita voi löytää.

Asun ulkomailla itsekin. Oma vinkkini on mennä töihin. Täälläkin näkyy paljon expatien puolisoita, jotka istuvat vain kotona - en ymmärrä yhtään.

En valitettavasti osaa neuvoa ap:ta, mutta kerron kokemuksia lähipiiristä. Ulkomaille on mukava lähteä toimettomana puolisona tai lasten kanssa, jos tulotaso on sellainen, että on varaa lentää säännöllisesti kotiin, lennättää sukulaisia kylään ja muutenkin ratkoa ongelmat rahalla. Silloin voi viettää muutaman kuukauden vuodesta kotimaassa tai muualla maailmalla tuttavien luona. Jos ei muuten tutustu paikallisiin, voisi palkata mukavan naapurin kielenopettajaksi ja oppaaksi, jonka kanssa pääsee liikkumaan lähiseudulla. Toisen ihmisen palkkaaminen ei ole samalla tavalla häpeällistä kuin Suomessa. Tietämissäni perheissä tosin on lapsia, jotka tuovat rutiinia ja tekemistä joka päivään.

Miksi aina pitää siihen tukeutua että etsii suomalaisia,,,ja muita expatteja.   Heidänkö takia ulkomaille mennään. Jo rohekutta riittää mene baareihin, kuntosalille,,yms, kyllä ne paikalliset opettaa sinut tavoille paremmin kuin kukaan suomalainen expatti. Sama ilmiö lomakohteissa, matkataan se 10000 kilsaa je ekaksi suomibaariin,,,

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuuttani kysyn, mutta tuohan vähän kuulostaa niinkuin olisit 'statistina' kumppanisi elämässä. Hän luo uraa ulkomailla ja sinä olet jumissa vieraassa maassa, etkä pääse edes liikkumaan kotoa pois. Eikö tuollainen ole ahdistavaa. Minä ainakin muuttaisin takaisin Suomeen ja alkaisin tekemään asioita, joita itse haluan. Myöhemmin voi iskeä katkeruus, kun on tuhlannut elämästään monta vuotta tekemättä mitään, kun on odottanut, että kumppani menestyy.

Ohis. Varmasti ap tiennyt lähtiessään roolinsa jollain tasolla. Suurin osa ulkomailla asuvista suomalaisista perheistä ovat a perheitä, jossa vaimo/ äiti on kotona, tekevät osa-aikatyötä tai vapaaehtoistyötä. Usein elintaso on hyvä yhden palkalla, ja se elämänsisältö pitää toisen puolison hakea muualta.

expatyli10v kirjoitti:

Miksi aina pitää siihen tukeutua että etsii suomalaisia,,,ja muita expatteja.   Heidänkö takia ulkomaille mennään. Jo rohekutta riittää mene baareihin, kuntosalille,,yms, kyllä ne paikalliset opettaa sinut tavoille paremmin kuin kukaan suomalainen expatti. Sama ilmiö lomakohteissa, matkataan se 10000 kilsaa je ekaksi suomibaariin,,,

Ulkomailla asuessa ei ole yhtä tapaa elää. Ne paikalliset -niillä on oma elämäntyylinsä, ulkomaalaiset ovat usein omissa yhteisöissään, vaikka olisivat asuneet maassa kolmatta sukupolvea. Hyvä kombinatio on paikallisia tuttavia, ulkomaalaisia ja oman maan kansalaisia. Ja miksi expatit hakeutuu toistensa seuraan- jokainen haluaa olla osa jotakin yhteisöä ja he hyötyvät toisistaan. Yhteisössä on voimaa.

Tässä taas jotkut kommentit ihan timantteja.. "Mene töihin!" Kun aloittaja moneen kertaan kirjoittanut hakevansa aktiivisesti töitä..

Mä en myöskään ymmärrä kun näissä keskusteluissa aina jotenkin kyseenalaistetaan se koko elämäntyyli ja parisuhde jne.. Joko se ulkomaille lähtenyt "vaimo" on joku miehensä hyväksikäyttämä ovimatto (kun ei se eläke nyt kerry!!) tai sitten miehensä rahoilla loisiva laiskiainen "gold digger". Parhaimmissa tapauksissa tietty vaikka molempia..

Kuitenkin se ulkomaille muutto useimmissa parisuhteissa on ihan yhdessä tehty päätös, jossa yleensä molemmat osapuolet myös tajuaa, että helppoa ei välttämättä aina ole ja kompromissejäkin tarvitsee tehdä, puolin ja toisin. Kuitenkin väittäisin, että ulkomailla asunut saa väistämättä myös sitä positiivista, ainakin henkistä pääomaa ja uusia kokemuksia!

Minulla ei aloittajalle ole kauheasti konkreettisia neuvoja antaa.. itse olen asunut ulkomailla nyt yli kymmenen vuotta ihan "miehen lompakkoloisena, ilman omaa elämää" ;)

Erona ehkä se, että asutaan Euroopassa kuitenkin, että ulkona uskaltaa liikkua suht normaalisti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Itse en ole aktiivisesti hakenut töitä, alunperin sen takia, että en puhunut paikallista kieltä ollenkaan tänne muutettaessa, englannilla pärjää vaihtelevasti, ei kuitenkaan välttämättä työelämässä. Me ollaan myös muutettu maata ja kaupunkia vähintään melkein vuoden välein. Ollaan tänä aikana hankittu pari lasta, jotka nyt alkaa olla kouluiässä.

Mä suosittelisin kanssa jonkun (ison ja ilkeän näköisen) koiran hankintaa. Jos sen kanssa voisi ulkoilla sitten? Mä en itse koskaan pelännyt ison koiran kanssa kulkiessa. Koira kuitenkin tuo automaattisesti sisältöä ja aikataulua siihen päivään.

Jos yhtään on perhe suunnitelmissa, niin ulkomaillaoloaika on kyllä ihanteellista lapsen hankkimisen kannalta.. Vaikka yksinäistä se vauva-aika saattaa toki olla ja raskasta ilman tukiverkkoja.

Tsemppiä AP:lle ja voisin väittää, että tilanne helpottaa kyllä heti kun vähän löytää sitä omaa paikkaansa siinä uudessa maassa.. oli se sitten työpaikan tai vaikka yhdenkin ystävän löytymisen kautta!

Millä koulutuksella puhut sujuvasti Etelä-Amerikan espanjaa? Taidat liioitella! Trolli.