Mitä kertoo, vai kertooko mitään, jos teinitytär ei kerro asioistaan äidilleen?

Kertoo siitä että se on teini ja haluaa yksityisyyttä.

Ei siinä välttämättä mitään. Anna itkeä rauhassa.

Kertooko teidän tytöt teille luottamuksellisesti hyvin asioistaan?

Itse vaan ajattelen että olen epäonnistunut äitinä :(

Minkä ikäinen? Saattaa olla, että ootte tahattomasti kasvattaneet hänestä sulkeutuneemman vanhempiaan kohtaan, mutkin kasvatettiin näin vaikka vanhemmat eivät varmaan tiedostaneet tekevän niin :/ Myös se, jos teillä ei ole paljon yhteistä tai luottamusta välillänne niin ei varmasti halua avautua.

Normaali.

Vierailija kirjoitti:

Kertooko teidän tytöt teille luottamuksellisesti hyvin asioistaan?

Itse vaan ajattelen että olen epäonnistunut äitinä :(

Toinen kertoo ja toinen ei. Samalla tavalla kasvatettu ja ikäeroakin vain vuosi, toinen vaan on avoimempi luonne kuin toinen. Ei vanhempi ole epäonnistunut, kun lapsi kasvaa omanlaisekseen.

Teini haluaa yksityisyyttä, joo, mutta on aika huono juttu jos lapsi (joka teinikin vielä on) ei pysty hakemaan minkäänlaista tukea ja neuvoja vanhemmaltaan. Teini-ikä kuitenkin on ainakin tytölle todella kipeää aikaa, ja niitä luotettavan ja läheisen aikuisen neuvoja ja tukea ihan oikeasti myös tarvittaisiin. Varsinkin seksuaalisuuteen liittyvässä ahdistuksessa ja ulkopuolelta tulevien paineiden vuoksi olisi hyvä että nuori tyttö saisi vahvistusta itsetunnolleen aikuiselta naiselta, siltä omalta äidiltä. Olisi tärkeää, että voisi keskustella tytön kanssa omista rajoista ja itsemääräämisoikeudesta kiinnipitämisen tärkeydestä ja siitä kuinka itseään vastaan ei kannata rikkoa. Nämä eivät teinille ole mitään itsestäänselvyyksiä ja tytöt ovat aika hukassa tämän asian kanssa.

Tytöllä voi helposti olla sellainen tunne ettei äiti voi ymmärtää miltä teinistä tuntuu, koska teinistä on niin mahdotonta uskoa että vanhemmat ovat joskus itsekin olleet teinejä. Lisäksi tytöllä voi olla tunne että hän ei uskalla eikä kehtaa kertoa vaikeista asioista koska hän ajattelee että aikuinen olisi vain vihainen ja syyllistäisi. Tästä olisi hyvä puhua tytön kanssa, että mistä vain saa kertoa.

Että hän on normaali teini.

Onko narsismin mahdollisuus poissuljettu ammattilaisen toimesta?

Vanhempia kiinnosti vain koulumenestykseni ja saavutukseni ylipäänsä, joten ei huvittanut kertoa niille yhtään mitään

N O R M A A L I A

Mua haukkui yks wt-pösilö, joka kävi tyttärensä kanssa kapakassa juomassa, että oon huono äiti, kun mun teinitytär ei kerro mulle kaikkea. OIkein ilkeili ja kiusasi asialla. Ei auttanut vaikka sanoin, että normaaliahan tuo on. No sen lesbotytär käy edelleen äiskän kanssa kahdestaan kapakassa, minkä vankilatuomioiltaan kerkeävät, ja mun tyttärellä on jo oma elämänsä opiskeluineen, töineen, aviomiehineen ja lapsineen.

Mä en kertonut mun äidille mitään koska mä en yksinkertaisesti luottanut siihen. Joskus kuulin kun kertoi eteenpäin asioita mitkä olin luottamuksella kertonut ja se sit loppui oikeastaan siihen. Isosisko teki ihan saman ja yksi ketä pidin läheisenä ystävänä viittasi kerran kuulumisiini ’juoruina’ (”onko mitään uusia juor.. kuulumisia?”).

Silleensä. Jos joku uskoutuu teille niin pitäkää ne tiedot itsellä. Ne ei ole juoruja, ne ei ole jotain mitä voi kaikesta huolimatta kertoa eteenpäin miehelleen, ne on ihmisen tunteita joiden purkaminen ei välttämättä ole helppoa.

Menipä tunteisiin 😂

Varsin usein kun kerroin asioistani äidilleni siis halusin kertoa asioista vain äidille niin äitipä kertoi niistä eteenpäin isälleni, joka käytti tietoja minua vastaan sanoen, että en saa rasittaa äitiä. Isälleni en ole oikeastaan koskaan kertonut juuri mitään monesta eri syystä johtuen. En ymmärrä, miten äitini pärjäsi aikanaan työssä, jossa eteen tuli paljon luottamuksellista tietoa kun tällä tavoin petti omankin lapsensa luottamuksen. Nykyään aikuisena elämässäni ei oikeastaan ole ketään, jolle voisin kertoa asioistani täysin avoimesti. Onneksi tälle palstalle täysin anonyymi avautuminen mieltä painavista asioista auttaa, joskin paljon tälläkin saa loskaa niskaansa.

Minäkään en teininä kertonut vanhemmilleni koskaan murheistani. Äitini on aina sanonut, että kaikesta pitää pystyä puhumaan, mutta en osaa tarkemmin eritellä miksi koin silloin, että en todellakaan voinut huolestuttaa vanhempiani asioillani. Olen kyllä aikuisiälläkin aika sulkeutunut tyyppi, enkä halua huolestuttaa toisia omilla murheillani.

Mielestäni et tuossa tilanteessa voi oikein muuta kuin kertoa tytölle, että äiti on tarvittaessa kuulolla ja tukena, oli asia mikä hyvänsä. Mutta jos ei halua lohdutusta, niin pitää myös antaa omaa tilaa ja rauhaa. 

Mielestäni et tuossa tilanteessa voi oikein muuta kuin kertoa tytölle, että äiti on tarvittaessa kuulolla ja tukena, oli asia mikä hyvänsä. Mutta jos ei halua lohdutusta, niin pitää myös antaa omaa tilaa ja rauhaa. [/

Olen samaa mieltä kuin edellinen. Kerro, että huomaat nuorella olevan paha mieli ja kerro tuo em. Lisäisin myös, että joskus joku muu luottamuksellinen taho voi myös toimia, joku aikuinen, johon tyttö luottaa esim. täti, mummo, kummi tai sitten ihan vaikka kouluterkka tai -kuraattori. Nämäkin vaihtoehdot on hyvä tuoda esille, etenkin jos usein tuntuu olevan murhemielellä. Äidille ei usein uskouduta tuossa iässä, koska iänmukainen kehitystehtävä on irtaantua vanhemmista.

Ollappa sellainen vanhempi, jolle uskaltaa, voi, saa ja haluaa kertoa asioistaan. Kaikista arkipäiväisistä jutuista ja hauskoista sattumuksista. Ja sitten niistä kipeistä, loukkaavista, pelottavista, häpeää tuottavista, mieltäpainavista, raskaistakin ajatuksista/tunteista. Miten saada toinen, rakas ihminen juttusille, miten luoda sellainen ilmapiiri ja tunnelma, että kaikki tunteet on lupa tuntea ja asiat on lupa sanoa ääneen. Parasta olisi, jos lapsi (nuori, vanha tai minkä ikäinen vaan) tuntee ja tietää, että häntä halutaan kuunnella ja kuulla mitä on sanottavaa. Luottamuksesta se kaiketi lähtee, ja se rakentuu pikkuhiljaa arkipäivän teoista. Myös perheen sisällä.

En tiedä ap mistä se tyttäresi kohdalla kertoo, että ei halua avata asioitaan, mutta jos tuo tilanne olisi nyt itselläni, niin varmaan koittaisin jotain tällaista: Näen, että sulla on paha olla. Haluaisin kuulla, mikä mieltäsi painaa. Jos et juuri nyt pysty tai halua jakaa asiaa, toivon, että kerrot, kun olet valmis.