Muutimme mieheni kanssa ulkomaille, minulla ei ole päivisin mitään tekemistä - muita samassa tilanteessa olevia?

expatyli10v kirjoitti:

Miksi aina pitää siihen tukeutua että etsii suomalaisia,,,ja muita expatteja.   Heidänkö takia ulkomaille mennään. Jo rohekutta riittää mene baareihin, kuntosalille,,yms, kyllä ne paikalliset opettaa sinut tavoille paremmin kuin kukaan suomalainen expatti. Sama ilmiö lomakohteissa, matkataan se 10000 kilsaa je ekaksi suomibaariin,,,

Minulla on sekä paikallisia ystäviä että expatteja. Paikalliset ovat hirveän tärkeitä, heidän kansaan jaetaan se jokapäiväinen arki. Mutta ne kansainväliset kaverit ymmärtävät paremmin sen, kun lapsi ahdistuu erilaisuudestaan koulussa, tai tietävät, miten paljon sattuu se, kun vanhempi kuolee, ja itse on ollut toisella mantereella. Suomalaisia itse en niinkään kaipaa, maailman toisella puolella se liettualainen kaveri ymmärtää perheemme tilanteen ihan yhtä hyvin.

expatyli10v kirjoitti:

Miksi aina pitää siihen tukeutua että etsii suomalaisia,,,ja muita expatteja.   Heidänkö takia ulkomaille mennään. Jo rohekutta riittää mene baareihin, kuntosalille,,yms, kyllä ne paikalliset opettaa sinut tavoille paremmin kuin kukaan suomalainen expatti. Sama ilmiö lomakohteissa, matkataan se 10000 kilsaa je ekaksi suomibaariin,,,

Et ole vertaistuesta kuullut? Jännä juttu että sopeudut vieraaseen kulttuuriin kuin kala veteen tuosta noin vain. Kyllä se yksinäisyys ja kulttuurishokki raottaa aika herkästi verhoaan, kun on kuherruskuukausi ohi. Itse ainakin koen tärkeäksi tavata maailmalla asuessani myös muita samassa tilanteessa olevia. Ymmärtävät paremmin kuin paikalliset. Toki se paikallisiin tutustuminen ja integroituminen yhteisön jäseneksi ovat myös tärkeitä asioita.

Joku Kanarian Suomi-baari lomalla ei ehkä kuitenkaan ole sama juttu. Itse en ainakaan lomilla kaipaa tuollaista.

Asuttiin vasta Etelä-Koreassa mieheni työn takia.

Eipä auttanut muu kuin lähteä paikallisten joukkoon itse. Vaaleana ja pitkänä suomalaisena pistin silmään. Olin menossa kauppaan, kun mut "kaapattiin" ekan kerran. Eräs äiti-tytär pariskunta nappasi mut mukaansa kadulta, että tule tuonne, siellä on halvempaa..

He eivät osanneet juurikaan enkkua, enkä mä koreaa. Silti saatiin siitä muutaman tunnin pituinen opettavainen kauppareissu aikaiseksi ja aivan ihania ruokatarvikkeita ja totta, puoleen hintaan kuin sieltä mihin olin matkalla.

Nää tutustutti mut paikallisiin ja monen kanssa kävin lounaalla. Osa jo puhuikin enkkua paremmin.

Menin länkkäreille suunnatulle kielikurssille. Sieltä sitten löytyi pari eurooppalaista naista, joiden kanssa käytiin "jumpassa", fillarilenkeillä, shoppailemassa, pelihalleissa, ihmettelemässä..

Pitkälti nää reissut on itsestä kiinni. Jos sinne kämppään jää jumittaa siinä pelossa, että joku joskus ryöstetään, niin se on sitten oma häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Millä koulutuksella puhut sujuvasti Etelä-Amerikan espanjaa? Taidat liioitella! Trolli.

Oletko tosissasi?

En ole ap, mutta puolisoni on Lattareista ja puhun sujuvasti hänen kotimaansa varianttia. Olen opiskellut sitä "Espanjan espanjaa" lukiossa ja yliopistolla, mutta totta kai puhun samoin kun mieheni, koska hänen kanssaan opin oikeasti puhumaan ja käyttämään kieltä.

Enkä ole asunut hänen kotimaassaan, tai missään muussakaan espanjankielisessä maassa.

Varmaan ap puhuu myös espanjaa miehensä kanssa, tai hän on saattanut olla vaihdossa, tai hänellä on voinut olla jo koulussa eteläamerikkalainen/siellä asunut opettaja. Sitä paitsi erot eri varianttien välillä eivät ole niin valtavia, etteikö ap Kolumbiassa pärjäisi, vaikka puhuisi sujuvasti Madridin espanjaa.

Ryöstö ei ole ainoa pelättävä asia, vaan kidnappaus. Noita tekee joissakin latino maissa myös poliisit. Rahat saatuaan monesti kidnapattu vain likvioidaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Tässä taas jotkut kommentit ihan timantteja.. "Mene töihin!" Kun aloittaja moneen kertaan kirjoittanut hakevansa aktiivisesti töitä..

Mä en myöskään ymmärrä kun näissä keskusteluissa aina jotenkin kyseenalaistetaan se koko elämäntyyli ja parisuhde jne.. Joko se ulkomaille lähtenyt "vaimo" on joku miehensä hyväksikäyttämä ovimatto (kun ei se eläke nyt kerry!!) tai sitten miehensä rahoilla loisiva laiskiainen "gold digger". Parhaimmissa tapauksissa tietty vaikka molempia..

Kuitenkin se ulkomaille muutto useimmissa parisuhteissa on ihan yhdessä tehty päätös, jossa yleensä molemmat osapuolet myös tajuaa, että helppoa ei välttämättä aina ole ja kompromissejäkin tarvitsee tehdä, puolin ja toisin. Kuitenkin väittäisin, että ulkomailla asunut saa väistämättä myös sitä positiivista, ainakin henkistä pääomaa ja uusia kokemuksia!

Minulla ei aloittajalle ole kauheasti konkreettisia neuvoja antaa.. itse olen asunut ulkomailla nyt yli kymmenen vuotta ihan "miehen lompakkoloisena, ilman omaa elämää" ;)

Erona ehkä se, että asutaan Euroopassa kuitenkin, että ulkona uskaltaa liikkua suht normaalisti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Itse en ole aktiivisesti hakenut töitä, alunperin sen takia, että en puhunut paikallista kieltä ollenkaan tänne muutettaessa, englannilla pärjää vaihtelevasti, ei kuitenkaan välttämättä työelämässä. Me ollaan myös muutettu maata ja kaupunkia vähintään melkein vuoden välein. Ollaan tänä aikana hankittu pari lasta, jotka nyt alkaa olla kouluiässä.

Mä suosittelisin kanssa jonkun (ison ja ilkeän näköisen) koiran hankintaa. Jos sen kanssa voisi ulkoilla sitten? Mä en itse koskaan pelännyt ison koiran kanssa kulkiessa. Koira kuitenkin tuo automaattisesti sisältöä ja aikataulua siihen päivään.

Jos yhtään on perhe suunnitelmissa, niin ulkomaillaoloaika on kyllä ihanteellista lapsen hankkimisen kannalta.. Vaikka yksinäistä se vauva-aika saattaa toki olla ja raskasta ilman tukiverkkoja.

Tsemppiä AP:lle ja voisin väittää, että tilanne helpottaa kyllä heti kun vähän löytää sitä omaa paikkaansa siinä uudessa maassa.. oli se sitten työpaikan tai vaikka yhdenkin ystävän löytymisen kautta!

Kiitos tästä viestistä! En ollutkaan tullut ajatelleeksi koiran hankintaa, mutta se voisikin olla hyvä idea! Täällä koiria onkin lähinnä vahtikoirina, eikä ns. paijaus/sylikoirina niin kuin Suomessa. :D

Asia on juurikin noin, etten ole suostumassa miksikään ovimatoksi eikä myöskään mieheni sitä halua tai yritä. Hän yrittää parhaansa mukaan etsiä minulle töitä tai keksiä tekemistä. Kuten aiemmin olen jo sanonut, tänne tuleminen oli molempien yhteinen päätös, eikä kukaan pakottanut minua siihen. Jos mietin mitä "menetin" Suomessa, on toki oma perheeni, mutta olen jo täysi-ikäisestä asunut erillään heistä ja 400km päässä muutenkin, joten emme edes sielläkään nähneet välttämättä joka kuukausi. Vanhempani ovat tulossa kylään ensi vuoden alussa talvilomallaan, joten he pääsevät tutustumaan tähän maahan.

Mitä tulee töihin, niin en jää juurikaan kaipaamaan sitä osarityötä tai 70h/kk listoja, joilla hädin tuskin tulee toimeen. Ja mitä tulee "no olisit etsinyt parempipalkkaista tai isompia tunteja" -kommentteihin, niin ei niitäkään nyt ihan tuosta vain vedetä. Vuoden tein paremmalla palkalla enemmän tunteja äitiysloman sijaisuutta, mutta sen päätyttyä olisi ollut taas paluu johonkin minimi tunteihin.

Siksi mietin, ettei tässä nyt ollut kovin paljoa hävittävää. Vuokrakämpän ankeassa vantaalaisessa lähiössä voi irtisanoa, autoa meillä ei ollut siellä, huonekalut ja muut romppeet voi myydä jne. En myöskään koskaan haaveillut asunnon ostamisesta jostain lähiöstä tai nähnyt elämääni siellä parinkymmenen vuoden päähän. Päätettiin ottaa riski, toki tiedostaen ettei se tule olemaan helppoa, mutta en näe edelleenkään, että Suomi-elämän taaksejättö olisi ollut joku suurenmoinen uhraus. Ja kuten sanottua, niin pääseehän sinne aina takaisin. Sen sijaan sieltä lähtemiseen on aina suurempi kynnys ja nyt oli ihan hyvä sauma rohkaistua lähtemään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap hei. Kyllä teillä tavalla tai toisella pitää olla varaa kahteen autoon. Olet jo luopunut urastasi miehen työn takia, pitäisikö sinun muka luopua myös kaikesta tekemisestä ja vapaudesta miehen työn takia? Mies järjestäköön sinulle jotenkin auton. Jättäköön vaikka teidän ainoan auton sinun käyttöön joka toinen päivä ja pyytäköön joltain työkaveriltaan kyydin töihin niinä päivinä. Lisäksi voit mennä miehen kyydillä keskustaan, ja palata sieltä takaisin uberilla, säästät siinä rahaa. 

Ota yhteyttä suomen/ruotsin suurlähetystöön ja pyydä vinkkiä miten löydät maassa asuvia suomalaisia tai pohjoismaisia ihmisiä. 

Toinen vaihtoehto on, että ap vie miehen töihin ja hakee töistä, jolloin auto on ap:n käytössä päivisin. 

Itsekin olen muuttanut miehen perässä (oikeastaan olin vaihdossa miehen kotimaassa ja päätin tulla takaisin miehen vuoksi) ja ymmärrän hyvin aloituksen. Parin kuukauden honeymoon-vaiheen jälkeen kun töitä ei ollut vielä löytynyt tilanne alkoi olemaan jo todella ahdistava, seinät kaatuivat päälle. Kaikki mitä tapahtui; ystävät, juhlat, kuntosali you name it tapahtui miehen kautta/kanssa. Se, että ei ollut mitään omaa ja eli ns. miehen varjona otti todella koville. Mies oli aivan ihana kun kriiseilin, teki todella kaikkensa että olisi hyvä olla. Koskaan en oikeastaan katunut lähtöä, harmitti vain kun kesti oman paikan löytämisessä. Kun aikaa oli kulunut löysin koulutustani vastaavan työn, laitoin viestejä fb:ssä expact ryhmiin, ja menin eri salille kuin mieheni (tyhmän kuuloista, mutta auttoi paljon kun oli jotain "omaa").

Nyt on kulunut kolme vuotta ja olen todella onnellinen. Joulut ja lomat vietetään aina Suomessa miehen toiveesta; hänestä on reilua kun olen hänen perheen kanssa "aina", että ollan Suomessa tärkeinä lomina minun perheen kanssa. Ja lentokoneethan kulkee, pääsee täältä auringosta sinne räntään myös pitkiksi viikonlopuiksi ;)

Miksi pohjoismaalaisiin? Monet muut eurooppalaiset olisivat huomattavasti helpommin lähestyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ettei voisi lenkkeillä on aika puppua melkein maassa kuin maassa, myös niissä vaarallisemmissa. Naisia aina varoitellaan, etenkin macho-latinokulttuurissa. Tuskin kuitenkaan millään sota-alueella olette. Ota ryöstölompakko (pikkulomapakko jossa vähän käteistä, ei muuta) lenkille mukaan. Annat sitten sen jos joku tulee sua oikeesti ryöstää. Tuskin tulee. 

Samaa tulin kirjoittamaan. Muutenkin ulkomaalaisia liikaa varoitetaan monissa maissa ja annetaan ymmärtää että on hyvin vaarallista vaikka todellisuus olisi aivan toinen. Yhtä liioiteltuja kuin Ulkoministeriön matkustustiedotteet.

Täällä on nyt selvästi joku alanian matkaaja, joka koki iso. Aha-elämyksen kun tulikin Alaniasta hengissä takaisin. Kyllä Kolumbia vaan on hiton vaarallinen maa. Olet nihilisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä viet miehesi töihin autolla aamulla ja haet sitten kun työpäivä päättyy. Näin pärjäätte yhdellä autolla ja sinäkin voit keksiä tekemistä.

Jos osaisit kirjoittamisen lisäksi lukea ja vielä ymmärtäisit lukemasi, tietäisit, että ap:n mies tarvitsee autoa työssään. Hep, valot päälle.

Tämänkin asian olisi voinut ilmaista niin monella tavalla.

Mutta kirjoittaja valitsee itselleen luontaisen sävyn ja sanat.

Kylläpä se nyt meni tunteisiin. Yritä jaksaa lukea, ennen kuin alat viisastelemaan.

Ohis.

Tunteisiinhan sinä haluatkin mennä. Loukata ja vihastuttaa.

t. joku kolmas

Etsit vapaaehtoistyötä siitä jostain lähistöltä. 

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Expatin puoliso minäkin. Toista vuotta Lähi-idässä. Ei varaa toiseen autoon, tai ehkä olisi, mutta en edes halua ajaa kaaoksessa. Nyt on vauva, mutta ensimmäisenä vuonna viihdytin itseäni seuraavasti:

1. Preppasin enkkua YouTuben välityksellä. Löysin aivan mahtavan kanavan :)

2. Aloin kirjoittaa blogia ja luin paljon sanomalehtiä yms. verkossa.

3. Siivosin niin paljon, että alkoi hatuttaa.

4. Hakeuduin suomiyhteisöön. Täällä toimii Suomi-koulu, jonka toimintaan pääsin mukaan. Expat-naisille on vaikka mitä, mutta eivät hae sinua kotoa. Googleta.

5. Lenkkeilin niin paljon kuin vallitseva sää antaa myöden.

6. Yritä saada puolisosi ymmärtämään, miten 4 seinän sisällä oleminen voi ahdistaa ihan tervejärkistäkin. (Älä ala tissuttelemaan, sirullisia tarinoita ON paljon). Minä luovuin hyvästä työstäni Suomessa, että hän saa toteuttaa uraansa ja unelmiaan. Koitamme siis keksiä hänen vapaa-aikanaan paljon sellaista, mikä vie minut pois kotoa.

Tsemppiä!

Asian vierestä, mikä tuo youtube-kanava oli?! Onko vielä toiminnassa?

Minä asuin USAssa kaksi vuotta. En saanut yhden ainutta kaveria niistä makeasti hymyilevistä howareyou-ihmisistä, vaikka kuinka koetin olla itse ystävällinen ja tuntosarvet ojossa siihen suuntaan. Oli ihana palata Suomeen. Jos täällä joku kysyy, mitä kuuluu, hän oikeasti haluaa kuulla sen.

itse yrittäisin saada paikallisia kavereita: harrastuksesta tai seurakunnasta voisi lähteä liikkeelle. Joku hyväntekeväisyysorganisaatio tms. Lähde rohkeasti tutustumaan omanikäisiin paikallisiin. Kutsu kotiin joka viikko miehen työkavereita puolisoineen.

Itse oon viettänyt ensin satunnaisen määrän kesiä miehen työn takia ulkomailla, ja myös yhden useamman vuoden jakson. En tutustunut ollenkaan suomalaisiin, vaan kontaktit löytyi juuri yllä mainittuja reittejä.

Mä annan yhden vinkin, joka kuulostaa hälmöltä ja ehkä sitä onkin. Jos et kuitenkaan sitä blogia jaksa perustaa ja aktiivisesti päivittää, niin luo tili Instagramiin. Sellainen suomityttökolumbiassa-henkinen. Päätät vaikka alkuun, että lataat kaksi hienoa kuvaa päivässä. Ei mitään satunnaisia räpsäisyjä, vaan yrität ottaa niin hyviä, valoisia, värikkäitä kuvia kuin pystyt, vaikka ihan vaan puhelimella.

Käytä vähän aikaa hyvän esittelytekstin laatimiseen. Laitat hyvän ja selkeän profiilikuvan. Tee vähän tutkimustyötä, että millaisia hashtageja kannattaa käyttää. Merkkaa kuviin se paikka missä ne on otettu. Instagramiin voi kirjoitaa pidempiäkin tekstejä, mutta kirjoita ainakin jotain, mikä liittyy kuviin. Tekstit voi kirjoittaa vaikka kolmellakin kielellä.

Etsit ihmisiä, jotka ovat käyneet samoissa paikoissa kuin sinä. Tyyppejä, jotka ovat myös kuvanneet kukkia/taloja/sisustusta, mikä sitten itseäsi eniten kiinnostaakin. Kommentoit ja tykkäät muiden kuvista.

Luulisin, että hyvin äkkiä sunkin sivulle tulee liikennettä. Vastailet kysymyksiin ja kiität, kun joku sanoo jotain kuvistasi. Jos kotona tuntuu kovin yksinäiseltä, niin ainakin on vähän muitakin kontakteja ihmisiin, muidenkin kuin oman miehesi kanssa. Jos onnekkaasti käy, niin joku paikallinen voi löytää kuvasi ja ehdottaa tekemistä. Tai joku voi olla tulossa kaupunkiin lomalle, joku toinen voi olla täysin samassa tilanteessa kuin sinä. Mistä tietää, mutta ainakin on vähän tekemistä ja muita ihmisiä, vaikkakin ainakin aluksi vain netissä.

Tällä palstalla aina sanotaan, että miten jostain bloggaamisesta voi muka elantonsa tienata, pari kuvaa vaan nappaa ja jaarittelee jotakin. Mutta yllättävän paljon saa aikaa kulumaan, kun yrittää ottaa sitä täydellistä kuvaa, muokkaa sitä vähän paremmaksi, kirjoittaa kuvatekstin ja kommentoi ja tykkäilee muidenkin kuvista. Lisäksi ihan pelkällä Instagramillakin voi tienata rahaa ja se voi olla jonkun työ. Tästä voi googlata lisää.

Tämä siis vinkkinä, vaikka hölmönäkin. Instagram-tili on kuitenkin helppo perustaa, mutta sillä tavoittaa paljon ihmisiä. Blogeissa kommentointi on nykyään vähän laskusuunnassa, mutta Instagramissa se on mahdollisesti matalan kynnyksen vuoksi vielä voimissaan.

Olen ollut samassa tilanteessa, ja käytin aikani opiskeluun.

Suoritin nettiokursseja Suomalaiseen ammatikorkeakouluun (en ollut muuten koulun kirjoilla, tein vaan niitä nettikursseja) ja opiskelin myös paikallisessa yliopistossa.

Siitä on jo lähes 20 vuotta aikaa, eikä vaihtoehtoja ollut läheskään yhtä paljon kuin nykyään.

Tänä päivänä pystyy suorittamaan nettiopintoja melkein mihin tahansa maailman yliopistoihin. Ja kurssitarjonta on valtava, kaikkea löytyy taiteista tieteisiin ja humanistisiin aineisiin. Suosittelen tutustumaan näihin.

Jos tykkäät ottaa valokuvia, niin voit alkaa myymään niitä esim. redbubblessa tai muissa vastaavissa kaupoissa.

Tämmöiset tuli minulle ensimmäisenä mieleen.

Paras tietysti olisi jos löytäisit ystäviä uudesta maasta.

Itse tutustuin kielikurssilla muutamaan kivaan ihmiseen, joiden kanssa oltiin sitten tiiviisti tekemisissä. Kielikurssille kannattaa siis hakeutua ihan sosiaalisten suhteidenkin takia, ei pelkästään kielitaidon.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on se ongelma, joka on esim. Expat vaimoilla tai muuten ulkomaille muuttaneilla kotiäideillä: Verkostojen luominen. Ilman lasta se on vielä vaikeampaa.

Ehdotan, että selvität onko ko. Maassa suomalaisten toimintaa esim. Suomikoulu tai Suomitalo, sitä kautta tutustustit ihmisiin ja löydät kontaktien kautta uusia asioita.

Olisiko läheisessä koulussa tarvetta apaaehtoistyölle - sinne mukaan.

Harrastus.

Paikalliset facebook ryhmät.

Auto on hankittava. Vaikka sen joutuisi ostamaan velaksi tai leasingilla, siitä sa aina jotain takaisin, koska autot ei ole niin kalliita siellä kuten mainitsit. Tai viet ja haet miehesi töistä, joten auto on käytössäsi. Työmatkan pituus voi tulla tässä esteeksi.

Salijäsenyys kannattaa hankkia.

Onhan asuntoalueenne sellainen, missä on paras mahdollinen tilaisuus tutustua länsimaalaisiin. Kulttuuriero olisi pienempi ja voisit todella löytää seuraa.

Hyviä neuvoja.

Itse en kuitenkaan lähtenyt suomi-piireihin mukaan. Löysin opintojen avulla ystäviä onneksi muualta. Enimmäkseen olivat muita ulkomaalaisia, ja heidän kanssaan oli hyvä puhua niistä kokemuksista joita ei paikallisten kanssa voisi jakaa. Osan kanssa ollaan vieläkin yhteyksissä, ja vieraillaan toistemme luona aina välillä.

Suomi-kerhoihin en itse lähtenyt mukaan, sillä omassa kohteessani niiden touhu oli hyvin riitaisaa. Semmoista pienten piirien sisäistä arvotaistelua ja eristämistä ja pahan puhumista siellä näkyi enimmäkseen olevan olevan. Vähän samanlaista kuin joku "miljonääriäitien" elämä, paljon köyhemmissä puitteissa vain. Jos sitä sarjaa on joskus katsonut, niin varmaan ymmärtää mitä tarkoitan.

Ajatuskin siihen touhuun mukaan lähtemisestä tuntui ahdistavalta.

Näitä ei kuitenkaan voi tietää ennen kuin käy katsomassa mitä se touhu on. Ehkä muissa suomi-kerhoissa on ihan asiallinen meininki.

Ihan varmaan on kyllä kahteen autoon varaa.  Tiedän mistä puhun kun ollaan köyhä perhe suomesta, mutta kahdella autolla ajellaan. Ihan yhtä hyvin kulkee eteenpäin ja taaksepäin sellainenkin auto joka maksaa 500 euroa. Ei siis tarvii todellakaan ostaa autoa jota maksellaan vuosi tai kaksi??? Tärkeysjärjestykset vaan ensin selväksi.

Suomalainenkin voi saada ulkomailta kavereita, mutta suomen "käytöstavat" tulee jättää hesa-vantaan-kentälle tai sinut koetaan mielenterveypotilaana! Eli saa kehua, hymyillä, jutella vieraille ja kiittää, kiittää ja pahoitella sekä ottaa muiden tunteet huomioon. Itsekkyys ei ole hyve.

Eli mitä kuuluu on heitto, kuten moro! Ei vuodateta siihen ripulia ja lääkityksen huonoutta. Tämä on tapa, ei merkkaa kuitenkaan ettei oikea ystävä olisi kiinnostunut.

Pidän melkoisen outona ellei kahdessa vuodessa ole Jenkeistä saanut kavereita. Itse asuin Jenkeissä ja Ranskassa ja tutustuin ekoihin ihmisiin viikon sisällä muuttamisesta. Kun tulee outona paikalle on heti tehtävä kamuja. Muuten yksinäisyydestä tulee liian iso juttu ja käy juuri noin, että ihmiset alkaa karttaa. Ulkomailla saa kyllä olla hyvin yksin, jos etsii juuri omanlaista kaveria. Tyylin kantoliinaluomumamma, joka kuuntelee Reino Nordinia.

Pitää olla avoin. Ja realisti. Realismia on, että ystävystyt helpommin ja syvemmin niiden expatien kanssa, jotka tulevat samanlaisesta rikkaasta maasta kuin sinä.