Onko lapsille oltava useampi joululahja? 1-2 pakettia liian vähän?
Odottavatko kaikki lapset saavansa useita joulupaketteja? Miten on varaa ostaa lapsille useita, jopa kymmeniä lahjoja? Onko oikeasti vaikka 2 lahjaa per lapsi aivan liian vähän? Minusta tuntuu että lapsille on usein tärkeintä että saa monta pakettia, ja mielellään mahdollisimman isoja. Montako lahjaa te ostatte lapsillenne jouluisin?
Itse olen lapsena saanut aivan järkyttävän kasan lahjoja jouluisin. Näin aikuisena tuntuu nyt kuitenkin että mitä järkeä tuollaisessa on. Ja siis ei toki ole itselläni edes rahaa hankkia mitään kymmeniä lahjapaketteja.
Kommentit (378)
Meillä ei isovanhemmat tai kummit ostele lahjoja. Tai jos antavatkin villasukat tms niin antavat ne joulun jälkeen, eivät auta meitä vanhempia ”joulupukin”/aaton lahjojen suhteen. Meillä kaksi poikaa, pieniä koululaisia. Isompi saa älypuhelimen ja kuoret siihen sekä ison legopaketin. Pienempi saa ison legopaketin, kirjan ja lisäksi ehkä käsipelikonsolin. Yhteensä nämä lahjat kustantavat noin 600e. Paketteja on vähän. Voi voi. En näe syytä ostaa krääsää sen takia, että lahjoja olisi enemmän.
Riippuu varmaan lapsen iästä, onko useampi lapsi ja onko useita lahjan antajia.
En muista että olisin itse lapsena paketteja laskeskellut, yhtä iloinen olin kirjasta kuin lappustereoistakin.
Itse olen sitä mieltä, että muutama toivottu lahja on paljon parempi vaihtoehto kuin kymmenen turhaa/ei haluttua lahjaa! Meillä lapset ovat tyytyväisiä muutamiin lahjoihinsa, joiden hankintaan ovat saaneet itsekin jollain tavalla vaikuttaa. Jos on ollut joku kalliimpi lahjatoive, niin siitä on neuvoteltu yhdessä ja mietitty kuinka kallis lahja oikeasti onkaan. Sukulaisilta ja kummeilta ollaan tiedusteltu olisiko intoa osallistua yhteen yhteislahjaan. Näin lapsi on saattanut saada hintavammakin lahjan (esim. puhelin, tablet) mutta se on tosiaan ollut se ainoa lahja, joka paketista tulee :)
En ymmärrä näitä jotka pitävät jotenkin jalompana sitä, että lapsi saa vähemmän, mutta kalliimpia lahjoja, ja näkevät vielä sen niin, että kun se lapsi "tyytyy" siihen muutaman sadan euron lahjaansa, niin on se niin hieno lapsi kyllä, kun ei vaadi kymmentä pakettia, jossa on 5-10 euron lahja.
Samoiten tämä ajatus, että lapsi voisi ITSE päättää mitä lahjoja saa, niin juu, ei voi.
Kyllä meillä lapsiraukat joutuvat tyytymään jouluna siihen, että paketista saattaa kuoriutua, hui kauhistus, jopa lahjoja, joita EI OLE ITSE TOIVONUT! Siinä on lapsiparalla kestämistä, mutta ei auta.
Minä en todellakaan halua opettaa lastani siihen, että jouluna saa vain sellaisia lahjoja, joita itse toivoo.
Ja toi joka pyytää kummeilta ja mummoilta rahaa yhteislahjaan, niin en edes tiedä onko tuo provo vai onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Onneksi ette ole minun tuttavapiirissäni, en kyllä osallistuisi yhteenkään yhteislahjaan. Lahjan antaja päättäköön itse mitä ostaa, on se sitten toivottua tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saa keskimäärin 50 pakettia per lapsi. Ja nekin on tarpeellisia juttuja, talviharrastusjuttuja kuten laskettelusukset, tai koulunkäyntiin liittyvä läppäri. Lisäksi vaatetta, sekä talvikampetta, että jo hiihtolomaa varten sitä kesävaatetta, kun tarkoitus on lähteä lämpimään.
On hierontalahjakortteja, kampaamokäyntiä sekä salikorttia.
Vanhin saa kunnollisen kellon ja nuoremmat hopeakoruja.Toki käydään vielä isovanhempien luona välipäivinä, jolloin lapset saavat vielä muutamat paketit lisää.
Ei te ostatte kaikki mitä lapsi koko vuonna tarvii joululahjoiksi? Laitatte sitten varmaan vessapaperisäkitkin pakettiin jokaiselle omat? Eikö tuollainen ole aika hullua?
Ei toki. Yleensä muutenkin juhlapyhinä ostetaan lapsille jotain kivaa. Itse muistan sen tunteen, kun tammikuussa palasi kouluun ja jollakulla oli ollut paljon enemmän lahjoja kuin se mun pari barbia ja yökerrasto.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä jotka pitävät jotenkin jalompana sitä, että lapsi saa vähemmän, mutta kalliimpia lahjoja, ja näkevät vielä sen niin, että kun se lapsi "tyytyy" siihen muutaman sadan euron lahjaansa, niin on se niin hieno lapsi kyllä, kun ei vaadi kymmentä pakettia, jossa on 5-10 euron lahja.
Samoiten tämä ajatus, että lapsi voisi ITSE päättää mitä lahjoja saa, niin juu, ei voi.
Kyllä meillä lapsiraukat joutuvat tyytymään jouluna siihen, että paketista saattaa kuoriutua, hui kauhistus, jopa lahjoja, joita EI OLE ITSE TOIVONUT! Siinä on lapsiparalla kestämistä, mutta ei auta.
Minä en todellakaan halua opettaa lastani siihen, että jouluna saa vain sellaisia lahjoja, joita itse toivoo.
Ja toi joka pyytää kummeilta ja mummoilta rahaa yhteislahjaan, niin en edes tiedä onko tuo provo vai onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Onneksi ette ole minun tuttavapiirissäni, en kyllä osallistuisi yhteenkään yhteislahjaan. Lahjan antaja päättäköön itse mitä ostaa, on se sitten toivottua tai ei.
Juuri näin!! Juttelimme äskettäin parikymppisten lasteni kanssa joulusta, ja he sanoivat, että jouluissa oli parasta juuri ne yllätykset. Eli lahjat, joita saivat, vaikka eivät osanneet edes toivoa niitä. Tosi monet ostavat lahjat lapsen rustaaman lahjalistan mukaan. Missäs silloin ovat ne maagiset yllätykset, mitkä tekevät joulusta joulun?
Riittääkö kaksi pakettia vai ei, riippuu kasvatuksesta. Jos vanhemmat arvostat materiaalia, niin kymmenenkään pakettia ei ole riittävästi ja tarpeeksi, vaan halutaan yhä enemmän.
Toisaalta, itselleen voi esittää kysymyksen, mitä muistat lapsuuden jouluista? Nousevatko sieltä ne kymmenet, ellei sadat joulupaketit mieleen, vai muut muistot esim. yhdessä syöty jouluateria, joulun odotus vai mikä.
Ja todennäköisesti lapsesi kaipaa samaa. Ei se lapsenmieli ole mihinkään muuttunut aikojen saatossa.
Mun lapsuudessa saimme lahjan vanhemmiltamme. Ei ollut sukukaisia antamassa lahjaa. Olin aina kade kavereille kun saivat paljon kivoja lahjoja. Melkein sama kohtalo on mun lapsella. Taini saa multa rahaa 50-100€. Mun vanhemmilta ehkä pari kymppiä. Mun siskolta varmaan pari kymppiä.
Annetaan sen verran kuin on varaa.
Meillä kolme teiniä ja joululahjapakettia saavat 4-5. Meiltä vanhemmilta, isovanhemmilta ja kummeilta.
Tänä vuonna ei ole vielä puhuttu lahjatoiveista, mutta yleensä ne ovat olleet tyyliin, mummolta villasukat ja muilta elokuvalippuja, konserttiliput, kosmetiikkaa, kirja jne. eli rahallisesti ei vie konkurssiin, kun lahjojen arvo kolmelta lapselta on alle 100€.
Emme juuri panosta tai käytä aikaamme lahjoihin, vaan panostamme jo ensimmäisestä adventista lähtien joulutunnelman luomiseen ja lapset leipovat ensimmäiset piparit, laittavat jouluvalot ja koristeet esille. Ja joululahjojen tekeminen on jo kovassa vauhdissa ja poltellaan kynttilöitä. Kaikki ollaan jouluihmisiä, ilman stressiä.
Tapoja on tosiaan moneksi eikä voi sanoa mikä on oikein. Minä ja veljeni saimme joka joulu kymmeniä paketteja. Myös nyt omille ja meille sijoitetuille lapsille ostan joululahjoja kaappiin koko vuoden ajan. En tykkää ostella lasten kanssa kauppareissuilla ylimääräistä, lapset saavat sitten paljon synttärinä ja jouluna. Puolet lahjoista on vaatteita. Mutta siis tosi kivoja vaatteita :). Mitään kallista toisaalta emme osta lahjaksi, koska sitten kaikille pitäisi olla jokin megasuper lahja. Kalliit soittimet/tabletit/kännykät ostetaan meillä tarpeen mukaan.
Jouluna jokainen saa yleensä jonkin yllättävän lahjan, jonkin henkilökohtaisen esim valokuva kirjan, pehmon, kirjan sekä askartelu tyylistä/ harrastuksiin liittyvää. Lisäksi mummot ja kummit ostavat lapsille lahjoja.
Mikäs tietokone noin paljon maksaa? Kysyn vaan että et psta mitään kamalan huonoa kalliilla.
Meillä lapset saa 5-10 pakettia per nenä. Eikä ees mitään kalliita juttuja.. Ja ihan hyvin piisaa. Ainoa mikä vituttaa on se, että kun vietetään porukalla joulua niin lasten serkut saa aina paljon enemmän lahjoja. Ja mitä siinä sitten vastaat kun lapset kysyy, että eikö he ole olleet kilttejä kun saivat vähemmän lahjoja.. Ja että miks serkku X sai kalliin puhelimen vaikka on ilkeä. Useasti ollaan sit oltu joulu ihan vaan oman perheen kesken. Ja kaikilla on hyvä mieli!
Vierailija kirjoitti:
Voi kun lapsemme saisikin vain pari lahjaa...mutta shoppailuadddikti anoppi ei ymmärrä vaikka kuinka väännetään rautalangasta.
Meillä oli sama ongelma minun sukuni kanssa. Vasta kunnon riita auttoi ymmärtämään sen asian.
Minun lapseni on viisivuotias. Tähän mennessä olen hommannut kaksi tarrapuuhakirjaa, kaksi palapeliä, askartelutarvikkeita, paidan, kirjan, ponihahmon, kaulakorun ja prinsessamekon. Mies antaa hänelle kaukoputken ja kitaran, mutta en tiedä, mitä muuta hänellä on mielessä. Tiedän, että kaikki nuo ovat todella mieleisiä juttuja lapselle, niistä hän on puhunut pitkään ja hartaasti. Mies on luvannut opettaa häntä soittamaan, lasta on aina harmittanut kun oma käsi ei yllä aikuisen kitaraan.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä? Meillä lapset saaneet joka joulu 15-20 pakettia, eihän parissa paketissa ole mitään järkeä!
Jep👍🏻
Annan lapsilleni noin kymmenen pakettia per pää. Siihen mahtuu kivasti 1-2 kirjaa, 3-4 toivelahjaa jne. ja määrällisesti näyttää myös runsaalta kuusen alla (meillä pukki käy öisin tuomassa lahjat). Minusta ei ole liikaa, mutta toki jokainen perhe tavallaan.
Minä kerran metrossa kuuntelin kahden pojan (noin 15-vuotiaita) keskustelua joululahjoista.
Toisen kotona oli vietetty sukulaisjoulua ja pojan isä oli sanonut, että niiden perhe vei voiton lahjojen kalleudessa.
Tosi noloa!!!
1 lahja lapselle. Ei ole varaa ostaa monta lahjaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudessa saimme lahjan vanhemmiltamme. Ei ollut sukukaisia antamassa lahjaa. Olin aina kade kavereille kun saivat paljon kivoja lahjoja. Melkein sama kohtalo on mun lapsella. Taini saa multa rahaa 50-100€. Mun vanhemmilta ehkä pari kymppiä. Mun siskolta varmaan pari kymppiä.
Annetaan sen verran kuin on varaa.
Sama täällä. Ei ole sukulaisia. Ei ollut ukkia ja mummia.
Minusta yhteensä vain kaksi lahjaa on liian vähän, varsinkin jos toinen niistä on vaate (= lapsen mielestä tylsä). Mutta monesti voi riittää, että vanhemmat ostavat itse sen kaksi lahjaa, kun yleensä muilta läheisiltä tulee myös paketteja. 10 lahjaa alkaa olla aika maksimi, sen enempää en toivoisi lapselle paketteja. Me tykätään hemmotella lapsia jouluisin, kun ei sitten arkena hirveästi osteta mitään ylimääräistä. Tänä vuonna aion panostaa mm. kirjoihin, uusiin lastenleffoihin ja maalausvälineisiin. Näitä toiveita kerron isovanhemmillekin. Ei siis pelkkiä leluja hankita, mutta parit eniten toivotuimmat niistäkin.