Haluaisin sellaisen kaveriporukan mitä mulla ei ole.

Mäkin haluaisin kaveriporukan. Lukioikäisenä sellainen tavallaan olikin, mutta jossain vaiheessa tajusin että sen porukan "ydinporukka" näkee mut vähän ulkopuolisena. Tulivat kyllä kylään aina kun pyysin, mutta samalla päivittelivät että miksi ei olla nähty niiin pitkään aikaan. No kun eivät itse kutsuneet mua ikinä mihinkään (paitsi silloin kun tarvitsivat kulujen jakajaa). Sitten kun itselläni ei ollut enää varaa juuri mihinkään, niin eipä niitä "kavereitakaan" ole näkynyt. Eikä kyllä kiinnosta ottaa niihin yhteyttä nytkään kun oma taloudellinen tilanteeni on parempi ja voisin taas käydä paikoissa ja järjestää juhlia.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut osana erilaisia porukoita lapsena, opiskeluaikoina, perheaikoina ja nyt myöhäisellä keski-iällä. Ei se niin auvoista ole kuin ehkä ulospäin näyttää. On toraa ja eripuraa, osa ihmisistä ei tule toimeen keskenään, muutama on täysi tylsimys ja vapaamatkustaja, jokunen vetää aina liikaa viinaa, jotkut flirttailevat vähän liikaa toisen puolison kanssa jne. Nykyään lähden enää pitkin hampain mukaan. Muutama aktiivi pyörittää porukkaa, minua ärsyttää kun jotkut porukan jäsenet eivät koskaan järjestä juhlia vaikka ovat olleet mukana 20 vuotta. Ei huvita enää minuakaan.

Ulospäin on varmaan näyttänyt tosi ihanalta, hauskalta ja kadehdittavalta.

Kommentoin aiemmin jo tähän ketjuun.

Olen käynyt yhdessä "uudet ystävät" -tapaamisessa.

Siellä selvisi nopeasti, että kun on paljon ihmisiä, niin tulee törmäyksiäkin. Itseasiassa ihan samanlaisia kuin mitä olen nähnyt, kun olen harrastanut seuratoimintaa.

Seuratoiminnassa oli tämmöistä: kivaa yhteisöllisyyttä, innostunutta tekemistä. Joillain ihmisillä välillä skismaa. Seuratoiminnan pariin myös hakeutui toisaalta hyviä tyyppejä, jotka saivat hyviäkin ystäviä (olin kateellinen), toisaalta täysin äärilaitaa eli ihmisiä, jotka jo valmiiksi jotenkin sosiaalisesti rajoittuneita ja tämän vuoksi törmäyksiä tiedossa.

Kaikki nuo kuviot tuntuivat olevan tuttuja myös "uudet ystävät" -ympyröissä, kun ihmiset kertoivat kokemuksiaan.

Minäkin haluaisin sellaisen kaveriporukan, mutta syystä tai toisesta sellaista ei ole. Niinpä minä teen asioita useammassa eri porukassa tai eri yhteyksistä tuttujen ihmisten kanssa. Olen huomannut, että eniten teen asioita itseäni vanhempien ystävien kanssa, minulla on hyvin monenikäisiä ystäviä, aina jostain yhteydestä jäänyt joku ystäväksi, mutta eivät tietenkään tunne toisiaan.

Opiskelukavereita oli aikoinaan äitiyslomaporukka, mutta minulla oli jo kaksi lasta, enkä oikein istunut siihen yhden vauvan joukkoon. Sittemmin porukka hajaantui, kun osa muutti toiselle paikkakunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut osana erilaisia porukoita lapsena, opiskeluaikoina, perheaikoina ja nyt myöhäisellä keski-iällä. Ei se niin auvoista ole kuin ehkä ulospäin näyttää. On toraa ja eripuraa, osa ihmisistä ei tule toimeen keskenään, muutama on täysi tylsimys ja vapaamatkustaja, jokunen vetää aina liikaa viinaa, jotkut flirttailevat vähän liikaa toisen puolison kanssa jne. Nykyään lähden enää pitkin hampain mukaan. Muutama aktiivi pyörittää porukkaa, minua ärsyttää kun jotkut porukan jäsenet eivät koskaan järjestä juhlia vaikka ovat olleet mukana 20 vuotta. Ei huvita enää minuakaan.

Ulospäin on varmaan näyttänyt tosi ihanalta, hauskalta ja kadehdittavalta.

Tätähän se todellisuus on.

Minäkin haluaisin mukaan kaveriporukkaan. Joskus vuosia sitten koottiin täältä palstalta mammaporukka ja sovittiin tapaamisia ympäri suomea. Kaikilla pieniä lapsia, joten jutun juurta riitti. Se kuitenkin valitettavasti kuivui kokoon kun lapset kasvoivat. Monet äidit lähti opiskelemaan, alkoivat yrittäjiksi tms. tuli omaa aikaa niin paljon ettei sitä enää riittänyt mammaporukalle.

Harmi. Saataiskohan me uudestaan täältä uusi porukka kasaan?

Luulisi, että kaveriporukalla pitää olla joku yhdistävä tekijä, lapset, harrastus, lapsuus...

Vierailija kirjoitti:

Luulisi, että kaveriporukalla pitää olla joku yhdistävä tekijä, lapset, harrastus, lapsuus...

Tai ihan vaan kaverittomuus? Porukoihin kuulumattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Mäkin haluaisin kaveriporukan. Lukioikäisenä sellainen tavallaan olikin, mutta jossain vaiheessa tajusin että sen porukan "ydinporukka" näkee mut vähän ulkopuolisena. Tulivat kyllä kylään aina kun pyysin, mutta samalla päivittelivät että miksi ei olla nähty niiin pitkään aikaan. No kun eivät itse kutsuneet mua ikinä mihinkään (paitsi silloin kun tarvitsivat kulujen jakajaa). Sitten kun itselläni ei ollut enää varaa juuri mihinkään, niin eipä niitä "kavereitakaan" ole näkynyt. Eikä kyllä kiinnosta ottaa niihin yhteyttä nytkään kun oma taloudellinen tilanteeni on parempi ja voisin taas käydä paikoissa ja järjestää juhlia.

Tämä nyt on vähän hankala asia. Jospa he huonosta rahatilanteestasi johtuen eivät kutsuneet sinua rientoihin ihan hienovaraisuussyistä? Onhan se ikävää, jos toisen on aina kieltäydyttävä vaikkapa ravintolaillasta koska ei ole rahaa. Ei kai kaveripiirin ole tarkoitus toista kustantaa illanviettoihin, oopperaan tai elokuviin. Kyllä he varmasti seurastasi pitivät koska tulivat kyläänkin. Ottaisit vaan yhteyttä, katsot sitten, vieläkö synkkaa.

Aikuisiän kaveriporukoiden ongelmana on, että ihmisillä on muutakin elämää kuin kaverit. Jotta tapaaminen järjestyisi, kaikille sopiva ajankohta pitäisi päättää hyvissä ajoin. Ja tämä taas tarkoittaa, että ihmisille saattaakin tulla jotain muuta tärkeämpää. Usein kaveriporukoissa on vain 1 tai 2 ihmistä, jotka aktiivisesti järjestävät jotain. He kyllästyvät järjestämiseen, kun viidestä ihmisestä lopulta vain yksi tai kaksi tulee paikalle. On helpompaa sopia tapaaminen lyhyemmällä varoitusajalla yhden kanssa kuin pitkällä varoitusajalla viiden kanssa. 

Mulla on ollut opiskeluaikoina ja työurani alkuvuosina kaveriporukoita. Opiskeluaikana taisi meille jokaiselle olla top 1 opiskeluporukan yhteiset jutut ja työporukallakin - kun oltiin vielä nuoria ja perheettömiä - työporukan yhteiset jutut. Kun ihmiset alkoivat pariutua ja perustivat perheet, puoliso ja lapset olivat top 1. Kaveriporukan laivaristeilyn sijasta lähdettiin mieluummin perheen kanssa suvun mökille ja kaveriporukan ravintolaillallinen vaihtui koti-iltaan perheen kanssa. Myös rahatilanne alkoi vaikuttaa enemmän, koska kaveriporukan yhteisiin juttuihin käytetty raha ei saanut olla pois perheen hyvinvoinnista. Lapsiperheissä piti myös varmistaa puolisolta, ettei tällä ole mitään menoja juuri siksi ajankohdaksi. Nykyisin yhä useammat tekevät vuorotyötä, joten ihmisten työvuorotkin vaikuttavat yhteisen ajan löytämiseen.

En kaipaa enää vanhemmalla iällä kaveriporukoita, koska muistan vielä hyvin, millaista tapaamisten järjestäminen oli. Varaat ravintolasta kahdeksalle hengelle pöydän ja paikalle saapuu vain kaksi. Osa ilmoitti perumisensa muutamaa päivää aikaisemmin, osa vasta samana päivänä. Mulla on vielä pieni (6 henkilöä) kaveriporukka opiskeluajoilta, mutta tavataan harvoin, koska ihmiset asuvat eri puolilla Suomea. Ja kun sovitaan tapaaminen, en ala varaamaan pöytiä tms, vaan nähdään jossain, katsotaan montako tuli ja sen jälkeen etsitään ravintola, johon sillä porukalla mahtuu.