Epäilen, että sain liikaa c vitamiinia! Ensiapuun?
Join kolme lasi sitruuna vettä ja söin siivut siihen päälle.
Söin myös kaksi desi puolukoita ja olen syönyt paljon muitakin vihanneksia tänään, kuten salaattia, omenan ja parikaa.
Voikohan olla c yliannostus.?
Kommentit (10)
Alkaako tulla jo näköhäiriöitä ja näet steppaavia menninkäisiä keitiönpöydällä? Jos niin, se on goodbye sitten.
C-vitamiini on vesiliukoinen, joten siitä ei voi saada yliannosta. Aloituksestasi päätellen psykiatrin kannattaisi tutkia kuitenkin pääsi.
C-vitamiini on vesiliukoinen, joten ei huolta yliannostuksesta.
Siinä vaiheessa jos tulee järkyttävän lämmin voi hieman huolestua. Tuohon tosin vaaditaan suurin piirtein teelusikallista raakaa askorbiinihappoa.
Luulen että selviät. Varsinkin kun oli luonnollisessa muodossa. Sitruuna voi ärsyttää ehkä limakalvoja vatsassa korkeintaan hivenen, jos on herkkävatsainen. Mutta se siitä paranee,
Rip!