Millainen on ihminen jolla on epävakaa persoonallisuus

Toipilas kirjoitti:

Minä olin naimisissa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän naisen kanssa. Oltiin ns. "täydellinen myrsky", koska olin lapsena joutunut tasapainoilemaan tappelevien vanhempien välillä ja minulla oli tästä johtuen kova hoivavietti ja halua saada asiat aina sovittua. Käytännössä toimin melkein omaishoitajana ja suhde vääristyikin ajan kanssa sen takia koska toisesta tuli huoltaja ja toisesta huolettava. Hyviä kausia oli myös paljon ja tämä olikin se petollisin kohta epävakaassa, kun asiat oli hyvin, niin puoliso oli mitä rakastavin ihminen ja nosti minut aina jalustalle ihaillen. Seksielämä oli myös vilkasta ja värikästä. Olenkin päätellyt, että syy miksi jaksoin tuota rallia niin pitkään oli se, että minulla on varmaan aika huono itsetunto ja koukutuin juuri tuohon ihailuvaiheeseen. Sitten kun tuli taas tämä "hylkäysvaihe" niin muutos oli jäätävä.. Vieraan miehen luo saatettiin lähteä keskellä yötä kännissä välittämättä minusta tai lapsista. Sitten aamulla selitysten ja kauhean katumuksen kanssa takaisin.. Raha-asiat oli holtittomia ja jos niistä sanoi niin olin valittaja ja pessimisti.. Jatkuvaa ihailua haettiin somessa ja eri treffipalstoilla, viimeisinä vuosina kiinnostui koko ajan hämäremmistä kuvioista ja ihmisistä vaikka tiesi ettei tee hyvää hänelle.. Lähetti mm, alastonkuviaan kaiken maailman pervoille, jotka vaan uskalsi niitä kysellä. Eron jälkeen vannoi, että nyt koittaa sinkkuelämä, mutta heti oli uusi mies tiedossa.. Hän on käytännössä seurustellut koko ikänsä, mies vain vaihtuu lennosta. Ei voi elää kenenkään kanssa mutta yksinkään ei kestä. Lisäksi tällainen henkilö ihastuu niin helposti, että sinkkuaika ja jää senkin takia helposti lyhyeksi. Uusi kumppani saakin sitten mielettömän huomion osakseen ja kierre alkaa alusta. Kaikesta huolimatta en vihaa häntä vaan säälin. Hän oikeasti kärsi ja kärsii tuosta häiriöstä.  Minä voin jatkaa elämääni, mutta hänen täytyy elää tuon kanssa loppuelämänsä.

Harvinaisen kypsä ja viisas kirjoitus

Deittaan miestä, nuorta n. 24 vuotias, ja itse olen n. 27 vuotias mies.

Minä olen kauttaaltaan terve, hänellä on BPD eli tuo epävakaa persoona, masennus ja yleinen ahdistuneisuus. Hän on liian vaativa, kokee normaalinkin kieltäytymisen loukkaavana. Esim. kieltäydyt maksamasta laskun, koska maksoit jo pari ja veit syömään sekä Ruotsiin, niin uhkailee poismenolla, jättämisellä ym. Kun itse haluat vaikkapa seksiä, tai ihan vain halia, suukkoa, niin ei anna. Et voi edes nostaa ääntäsi, koska "olet aina väärässä". Heitä pitää kyllä palvella, mutta takaisin ei tule.

Haluttomuutta perustellaan masennuksella, ahdistuksella, se on kuin on. Joskus vuosi sitten vielä suudeltiin paljon, myös hänen aloitteesta, etenkin suhteen alussa. Harrastettiin monipuoliseksi seksiä ja yhdessä masturbointia kotonamme. Halailimme. Pikkuhiljaa se alkoi vähenemään, samalla hän perusteli asiaa sillä, että hänen masennus ja ahdistus on syventynyt minkä kyllä huomaan. Mutta kokonaan minun tarpeiden sivuaminen on naurettavaa, kuuntelee kyllä myös murheitani - mutta eniten joudun kuuntelemaan hänen.

BPD, niin yhtäkkiä voi muutta hyvästä pahaan. Esimerkki. Vartti sitten sanoi "Arvostan sua ystävänä" ja bussimatkan jälkeen torilla haukkuu "Haista *****, en ole pyytänyt sinua tänne". Viittaa kuitenkin aina itseensä, mutta onhan se hyökkäävää. Tämän jälkeen saattaa pahoitella kun saavuimme kotiini, jutella lisää esim. syviä asioita, mutta koska tahansa voivat nuo kohtaukset uusiutua. Valittaa kaikesta, bussit on epämukavia, ei ole varaa mihinkään, lääkärit on hanurista, kavereita ei ole, itse on saamaton, äiti on rasittava, mummo ei koskaan jaksa kuunnella loppuun, odottaa ei kestä. Kerran sovitin farkkuja, niin saman tien huusi, mikä siinä kestää. Kun itse sovittaa farkkuja, niin jos sanon mikä kestää niin suuttuu ja tiuskii kuin lapsi. Todella rasittavaa tavallaan, kun haluaisi läheisyyttä eikä aina saa, ainakaan seksin merkeissä.

Joskus antaa halata ja suukotella poskeen, mutta siitäkin kieltäytyy useimmiten, jos kysyy. Sitten jos tekee sen "yllättäen", ei ehdi reagoimaan. Ei ole väkivaltainen silloinen. Silloin kun on paremmalla tuulella tai kännissä, niin antaa jopa kosketella, mutta nykyään ei seksiä enää. Välillä kun suuttuu uhkailee tappamisella, mutta todellisuudessa uhkailee itseään. Esim. kerran olin yöllä antanut hänelle suukon pitkästä aikaa kun tavattiin, niin isäänsä kuullen sanoi "Mitä vittua sä teet, mä tapan sut kohta". Kun nyt sai oman asunnon, niin siellä mitättömästä asiasta sanoi "Painu vttuun täältä" ja paiskasi jugurtit päälle.

Todella yksipuolista suhdetta pääasiassa, menee pelkästään hänen ehdoilla. Aina saa vastata viesteihin nopeasti, muuten ajattelee, että hylkäsin hänet. Kun minä laitan hänelle viestin, ei välillä vastaa viikkoihin. Todella rasittavaa ja yksipuolista. Valittaa rahatilanteestaan, silti ei tee mitään sen eteen, kun "ei jaksa". Halvempaan asuntoon muutti huomatakseen että raha meneekin nyt saman verran kuin kalliiseen johon kuului kalusteet ja ruoka, niin nyt ostaa itse kalusteet ja ruoan ja maksaa sähköt yms. Kaikki missä epäonnistuu, kääntää muiden syyksi, sosiaalitoimea haukkuu jatkuvasti vaikka itsekin ollut osallisena siihen että laskuja tulee ovista ja ikkunoista - hankki materiaa lainalla mitä ei ole pystynyt maksamaan ja nyt velka kasaantui. Minä sanoin, etten voi ottaa kaikkea vastuuta, vaan joutuu itsekin vastuussa olemaan.

Miksi edes pitäisi, kun en saa edes halia kiitokseksi, että maksoin monta pienempää lainaa loppuun.

BPD kirjoitti:

Deittaan miestä, nuorta n. 24 vuotias, ja itse olen n. 27 vuotias mies.

Minä olen kauttaaltaan terve, hänellä on BPD eli tuo epävakaa persoona, masennus ja yleinen ahdistuneisuus. Hän on liian vaativa, kokee normaalinkin kieltäytymisen loukkaavana. Esim. kieltäydyt maksamasta laskun, koska maksoit jo pari ja veit syömään sekä Ruotsiin, niin uhkailee poismenolla, jättämisellä ym. Kun itse haluat vaikkapa seksiä, tai ihan vain halia, suukkoa, niin ei anna. Et voi edes nostaa ääntäsi, koska "olet aina väärässä". Heitä pitää kyllä palvella, mutta takaisin ei tule.

Haluttomuutta perustellaan masennuksella, ahdistuksella, se on kuin on. Joskus vuosi sitten vielä suudeltiin paljon, myös hänen aloitteesta, etenkin suhteen alussa. Harrastettiin monipuoliseksi seksiä ja yhdessä masturbointia kotonamme. Halailimme. Pikkuhiljaa se alkoi vähenemään, samalla hän perusteli asiaa sillä, että hänen masennus ja ahdistus on syventynyt minkä kyllä huomaan. Mutta kokonaan minun tarpeiden sivuaminen on naurettavaa, kuuntelee kyllä myös murheitani - mutta eniten joudun kuuntelemaan hänen.

BPD, niin yhtäkkiä voi muutta hyvästä pahaan. Esimerkki. Vartti sitten sanoi "Arvostan sua ystävänä" ja bussimatkan jälkeen torilla haukkuu "Haista *****, en ole pyytänyt sinua tänne". Viittaa kuitenkin aina itseensä, mutta onhan se hyökkäävää. Tämän jälkeen saattaa pahoitella kun saavuimme kotiini, jutella lisää esim. syviä asioita, mutta koska tahansa voivat nuo kohtaukset uusiutua. Valittaa kaikesta, bussit on epämukavia, ei ole varaa mihinkään, lääkärit on hanurista, kavereita ei ole, itse on saamaton, äiti on rasittava, mummo ei koskaan jaksa kuunnella loppuun, odottaa ei kestä. Kerran sovitin farkkuja, niin saman tien huusi, mikä siinä kestää. Kun itse sovittaa farkkuja, niin jos sanon mikä kestää niin suuttuu ja tiuskii kuin lapsi. Todella rasittavaa tavallaan, kun haluaisi läheisyyttä eikä aina saa, ainakaan seksin merkeissä.

Joskus antaa halata ja suukotella poskeen, mutta siitäkin kieltäytyy useimmiten, jos kysyy. Sitten jos tekee sen "yllättäen", ei ehdi reagoimaan. Ei ole väkivaltainen silloinen. Silloin kun on paremmalla tuulella tai kännissä, niin antaa jopa kosketella, mutta nykyään ei seksiä enää. Välillä kun suuttuu uhkailee tappamisella, mutta todellisuudessa uhkailee itseään. Esim. kerran olin yöllä antanut hänelle suukon pitkästä aikaa kun tavattiin, niin isäänsä kuullen sanoi "Mitä vittua sä teet, mä tapan sut kohta". Kun nyt sai oman asunnon, niin siellä mitättömästä asiasta sanoi "Painu vttuun täältä" ja paiskasi jugurtit päälle.

Todella yksipuolista suhdetta pääasiassa, menee pelkästään hänen ehdoilla. Aina saa vastata viesteihin nopeasti, muuten ajattelee, että hylkäsin hänet. Kun minä laitan hänelle viestin, ei välillä vastaa viikkoihin. Todella rasittavaa ja yksipuolista. Valittaa rahatilanteestaan, silti ei tee mitään sen eteen, kun "ei jaksa". Halvempaan asuntoon muutti huomatakseen että raha meneekin nyt saman verran kuin kalliiseen johon kuului kalusteet ja ruoka, niin nyt ostaa itse kalusteet ja ruoan ja maksaa sähköt yms. Kaikki missä epäonnistuu, kääntää muiden syyksi, sosiaalitoimea haukkuu jatkuvasti vaikka itsekin ollut osallisena siihen että laskuja tulee ovista ja ikkunoista - hankki materiaa lainalla mitä ei ole pystynyt maksamaan ja nyt velka kasaantui. Minä sanoin, etten voi ottaa kaikkea vastuuta, vaan joutuu itsekin vastuussa olemaan.

Miksi edes pitäisi, kun en saa edes halia kiitokseksi, että maksoin monta pienempää lainaa loppuun.

Et kuulosta psyykkisesti terveeltä sinäkään, jos tuollaisessa suhteessa olet vuosia roikkunut.

Vierailija kirjoitti:

BPD kirjoitti:

Deittaan miestä, nuorta n. 24 vuotias, ja itse olen n. 27 vuotias mies.

Minä olen kauttaaltaan terve, hänellä on BPD eli tuo epävakaa persoona, masennus ja yleinen ahdistuneisuus. Hän on liian vaativa, kokee normaalinkin kieltäytymisen loukkaavana. Esim. kieltäydyt maksamasta laskun, koska maksoit jo pari ja veit syömään sekä Ruotsiin, niin uhkailee poismenolla, jättämisellä ym. Kun itse haluat vaikkapa seksiä, tai ihan vain halia, suukkoa, niin ei anna. Et voi edes nostaa ääntäsi, koska "olet aina väärässä". Heitä pitää kyllä palvella, mutta takaisin ei tule.

Haluttomuutta perustellaan masennuksella, ahdistuksella, se on kuin on. Joskus vuosi sitten vielä suudeltiin paljon, myös hänen aloitteesta, etenkin suhteen alussa. Harrastettiin monipuoliseksi seksiä ja yhdessä masturbointia kotonamme. Halailimme. Pikkuhiljaa se alkoi vähenemään, samalla hän perusteli asiaa sillä, että hänen masennus ja ahdistus on syventynyt minkä kyllä huomaan. Mutta kokonaan minun tarpeiden sivuaminen on naurettavaa, kuuntelee kyllä myös murheitani - mutta eniten joudun kuuntelemaan hänen.

BPD, niin yhtäkkiä voi muutta hyvästä pahaan. Esimerkki. Vartti sitten sanoi "Arvostan sua ystävänä" ja bussimatkan jälkeen torilla haukkuu "Haista *****, en ole pyytänyt sinua tänne". Viittaa kuitenkin aina itseensä, mutta onhan se hyökkäävää. Tämän jälkeen saattaa pahoitella kun saavuimme kotiini, jutella lisää esim. syviä asioita, mutta koska tahansa voivat nuo kohtaukset uusiutua. Valittaa kaikesta, bussit on epämukavia, ei ole varaa mihinkään, lääkärit on hanurista, kavereita ei ole, itse on saamaton, äiti on rasittava, mummo ei koskaan jaksa kuunnella loppuun, odottaa ei kestä. Kerran sovitin farkkuja, niin saman tien huusi, mikä siinä kestää. Kun itse sovittaa farkkuja, niin jos sanon mikä kestää niin suuttuu ja tiuskii kuin lapsi. Todella rasittavaa tavallaan, kun haluaisi läheisyyttä eikä aina saa, ainakaan seksin merkeissä.

Joskus antaa halata ja suukotella poskeen, mutta siitäkin kieltäytyy useimmiten, jos kysyy. Sitten jos tekee sen "yllättäen", ei ehdi reagoimaan. Ei ole väkivaltainen silloinen. Silloin kun on paremmalla tuulella tai kännissä, niin antaa jopa kosketella, mutta nykyään ei seksiä enää. Välillä kun suuttuu uhkailee tappamisella, mutta todellisuudessa uhkailee itseään. Esim. kerran olin yöllä antanut hänelle suukon pitkästä aikaa kun tavattiin, niin isäänsä kuullen sanoi "Mitä vittua sä teet, mä tapan sut kohta". Kun nyt sai oman asunnon, niin siellä mitättömästä asiasta sanoi "Painu vttuun täältä" ja paiskasi jugurtit päälle.

Todella yksipuolista suhdetta pääasiassa, menee pelkästään hänen ehdoilla. Aina saa vastata viesteihin nopeasti, muuten ajattelee, että hylkäsin hänet. Kun minä laitan hänelle viestin, ei välillä vastaa viikkoihin. Todella rasittavaa ja yksipuolista. Valittaa rahatilanteestaan, silti ei tee mitään sen eteen, kun "ei jaksa". Halvempaan asuntoon muutti huomatakseen että raha meneekin nyt saman verran kuin kalliiseen johon kuului kalusteet ja ruoka, niin nyt ostaa itse kalusteet ja ruoan ja maksaa sähköt yms. Kaikki missä epäonnistuu, kääntää muiden syyksi, sosiaalitoimea haukkuu jatkuvasti vaikka itsekin ollut osallisena siihen että laskuja tulee ovista ja ikkunoista - hankki materiaa lainalla mitä ei ole pystynyt maksamaan ja nyt velka kasaantui. Minä sanoin, etten voi ottaa kaikkea vastuuta, vaan joutuu itsekin vastuussa olemaan.

Miksi edes pitäisi, kun en saa edes halia kiitokseksi, että maksoin monta pienempää lainaa loppuun.

Et kuulosta psyykkisesti terveeltä sinäkään, jos tuollaisessa suhteessa olet vuosia roikkunut.

Kukaan, joka ilmoittaa olevansa ”kauttaaltaan terve” ei ole sitä lähimainkaan. Psykologian alkeita.

Minulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus ja ongelmat ovat juuri tunteiden hallinnassa, olen hyvin usein pitkästynyt ja tunnen sisälläni suurta tyhjyyttä jonka täytän impulsiivisella käytökselläni. En ole koskaan paikallani, kun teen jotain, saatan tehdä miettimättä seurauksia ja konflikti on valmis.

Olen vielä äiti ja on ollut todellinen haaste pitää tunteeni kurissa kun lapsi on vaikuttanut hankalalta. Räjähtelen mutta sitten toisaalta lepynkin nopeasti. En vain osaa rauhoittua ja etsin stimulaatiota johtuen varmaan myös kun olen voimakkaan visuaalinen ja taiteellinen ihminen. En ole helppo, mutta osaan kyllä onneksi rakastaakin.

hmm..

onkohan tää epävakautta:

-suutun välillä turhista pikkujutuista, ja joskus isommistakin

-ku suutun niin kaikki saa kuulla kaikki asiat yksityiskohtia myöten

-oon dramaattinen

-oon naisellinen

-analysoin LIIKAA

-analysoin etenkin ihmisten käyttäytymistä

-oon kärsimätön

-vihaan epäoikeudenmukasuutta

-oon rohkea, esim. puutun epäoikeudenmukasuuten enkä voi sietää kiusaamista yms

-en oo se ihminen, jonka täytys sanoo viiminen sana

-en oo ihmisvihaaja, vaan ennemminki haluan auttaa muita

-joskus kuuntelin vaan muita, en ikinä itteeni ja energiat meni sitten

-rakastan yksinoloa

-joskus kiihdyn nopeesti ja lepyn yhtä nopeesti, jos esim. joudun riitelemään jonkun kanssa

-ihmisillä menee helposti hermo muhun

-joskus oon todella itsepäinen, siis TODELLA, en unohda jotain juttua jos päätän että en unohda

-vellon ikävissä asioissa

-liioittelen asioita

Vierailija kirjoitti:

Etsin kerran tietoa tästä ja huomasin että englannin kielisissä artikkeleissa borderline personality on usein erilainen kuin mitä Suomessa puhutaan epävakaana (eikös rajatila ja epäväkaa ole Suomessa sama asia?)

Narsistisiin persoonallisuushäiriöihin kuuluva kuitenkin. Manipuloi ja valehtelee, pelottelee itsemurhalla. Suhteen alussa voimakasta ihannointia, joka muuttuu mitätöinniksi. Saattaa hävitä suhteesta mitään varoitusta antamatta, siihen asti näyttelee rakastunutta.

Häh? Ei narsistisia persoonallisuushäiriöitä ole useampia, ei se ole mikään yläkäsite jonka alla on jotain eri persoonallisuushäiriöitä. Narsistinen persoonallisuushäiriö on narsistinen persoonallisuushäiriö, eli yksi persoonallisuushäiriöiden tyyppi, jota ei ole edes erikseen nimettynä ICD-10 -luokituksessa kun on niin harvinainen että menee alle "muut persoonallisuushäiriöt". Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö on paljon yleisempi kuin narsistinen ja sille on oma koodinsakin erikseen tautiluokituksessa. Sitä on kahta tyyppiä, joista tuo rajatilatyyppi on se toinen ja toinen on sitten impulsiivinen häiriötyyppi.

Narsistinen persoona ei ole samanlainen kuin epävakaa (impulsiivinen tai rajatila). Narsistiseen persoonaan kuuluu rajaton itseihailu ja huomionhaku, huomionhalu, muiden ihailu on narsistille tärkeää, hän kokee olevansa jotenkin erityinen ja mahtava ja sellainen jonka ansiosta asioita tapahtuu ja hän tulee olemaan jotain suurta mielestään ellei jo ole. Esim. Facebookin maaniset käyttäjät jotka postaavat jatkuvasti itsestään kuvia ja selittävät ihanaa upeaa kadehdittavaa elämäänsä jatkuvasti facessa ovat narsisteja. Näitä on lähes jokaisella pari kappaletta facebookkavereina jos kavereita on vähänkään enemmän, nämä kun haalivat kovasti kavereita facessa, kaverimäärä facessa on myös hyvin tärkeää heille. Narsistit eivät välttämättä juurikaan kärsi häiriöstään toisin kuin epävakaat. Narsistilla tunteet ovat jatkuvasti samanlaiset itseään ihailevat ja muiden ylistystä, kehua ja ihailua kaipaavat. Ei se tule ja mene eikä mieliala narsisteilla heittele aidasta laitaan.

Epävakaat ovat varsin erilaisia kuin narsistit siis. Epävakaa persoonallisuus on toimintakykyä merkittävästi heikentävä häiriö, joka aiheuttaa siitä kärsivälle paljon haittaa ja ajoittain voimakkaita oirejaksoja.

Kolme keskeisintä oirekokonaisuutta ovat

tunne-elämän epävakaus

käyttäytymisen säätelyn häiriöt

ihmissuhteiden vaikeudet.

Tunteiden ja mielialojen säätelyn vaikeus on epävakaan persoonallisuuden ydinpiirre.

Keskeistä tunnesäätelyn ongelmissa ovat

Herkkyys tunneärsykkeille

Tunnereaktioiden voimakkuus

Hidas palautuminen perustasolle.

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien mieliala on reaktiivinen, toisin sanoen mieliala vaihtelee keskimääräistä enemmän. Tunteiden epävakaus ilmenee huomattavina, voimakkaina muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan. Mielialan muutokset toistuvat tiheästi ja ovat voimakkaita, mutta muutosten ei välttämättä tarvitse olla äkillisiä.

Impulsiivista häiriötyyppiä luonnehtivat etenkin tunne-elämän epävakaus ja yllykkeiden hallinnan puute.

Väkivaltaiset purkaukset ja uhkaava käytös ovat tavallisia, etenkin reaktiona muiden kritiikkiin.

Rajatilatyypissä esiintyy useita tunne-elämän epävakaisuuden piirteitä. Sille ovat ominaisia häiriöt minäkuvassa, päämäärien asettamisessa ja sisäisissä pyrkimyksissä (seksuaaliset pyrkimykset mukaan luettuina) sekä jatkuva tyhjyyden tunne. Kiihkeät ja epävakaat ihmissuhteet saattavat aiheuttaa toistuvasti tunne-elämän kriisejä. Ne voivat olla yhteydessä liialliseen pyrkimykseen välttää hyljätyksi tulemista. Nämä kriisit voivat johtaa toistuviin itsemurhauhkauksiin tai -yrityksiin tai muuhun itsetuhoisuuteen (vaikkakin tätä saattaa tapahtua myös ilman selviä ulkoisia aiheuttajia).

Voiko epävakaa esim olla iloinen?? :D

Esim jos vaikka ilosena mieliala vaihtelee : hauska mieliala- hilpeä mieliala-ilonen mieliala- energinen mieliala, niin tarkottaako se ettei ole epävakaa? eli onko epävakaalla tunteita ainoastaan negatiivisia tunteita?

Minulla on diagnoosi. En ole raivoavaa tyyppiä. Innostun valtavasti erilaisista asioista ja räiskyn sosiaalisissa tilanteissa. Kaiken innostumisen jälkeen seuraa morkkis/masennus, joka voi mennä todella pahaksikin. Koen usein oloni tyhjäksi. Nuorena olin itsetuhoinen monin eri tavoin, vanhempana sinnittelen pahat olot vaikka välillä tuntuu, että tuhoudun niihin täysin. Tiedän jo, että ne menevät ohi. Koen suurta häpeää itsestäni. Olen nolla. Ja kohta taas täynnä iloa ja energiaa. Tällaisessa vuoristoradassa menen hyvin lyhyellä syklillä, mielentila vaihtelee joskus useasti jopa saman päivän sisällä. Olen hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta en saa syvempää kontaktia kehenkään. En ole rakastanut ketään tai avannut itseäni kenellekään. Koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on diagnoosi. En ole raivoavaa tyyppiä. Innostun valtavasti erilaisista asioista ja räiskyn sosiaalisissa tilanteissa. Kaiken innostumisen jälkeen seuraa morkkis/masennus, joka voi mennä todella pahaksikin. Koen usein oloni tyhjäksi. Nuorena olin itsetuhoinen monin eri tavoin, vanhempana sinnittelen pahat olot vaikka välillä tuntuu, että tuhoudun niihin täysin. Tiedän jo, että ne menevät ohi. Koen suurta häpeää itsestäni. Olen nolla. Ja kohta taas täynnä iloa ja energiaa. Tällaisessa vuoristoradassa menen hyvin lyhyellä syklillä, mielentila vaihtelee joskus useasti jopa saman päivän sisällä. Olen hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta en saa syvempää kontaktia kehenkään. En ole rakastanut ketään tai avannut itseäni kenellekään. Koskaan.

Jatkan vielä, että ikä on todella auttanut tämän asian kanssa. Nuorena tein kaikenlaista ikävää ahdistuksissani. Nyt vain asetun makaamaan sohvalle ja annan pahan olon tulla ja lopulta mennä. Osaan myös hoitaa itseäni ja rauhoittaa oloani viettämällä paljon aikaa yksin ja varaamalla sosiaalisten tilanteiden jälkeen palautumisaikaa (=masennusaikaa). Alkoholia en voi käyttää ollenkaan. Se oli todellakin myrkkyä mielelleni! Masennuslääkitys myös tasaa oloa. En aio koskaan luopua lääkityksestä, se on saattanut hyvinkin pelastaa elämäni.

Olen ollut saman psykiatrin hoidossa 27 vuotta. Epävakaa olen edelleen. Olen rauhallinen, olen ystävällinen ja kiltti luonne. Ehkä epävakaa käytös mulla on ei ulkoisesti ilmenevää. Ahdistus pja masennus on läsnä. Elämäni pitääolla hyvin rauhallista ja tasaista, hyvä yöuni, paljon liikuntaa ulkona, ruoka oltava hyvälaatuista. Pomo on sanonut, ettei Mikaa saa kiusata, teen jutut omalla tyylilläni. Toki mulla on koko ajan ollut runsas lääkitys päällä, josta ollut suuri apu. Psykoterapian olen toki käynyt läpi. Nyt käyn harvemmin psykiatrin juttusilla, kerran kuussa. Tämä osa siitä sairaudesta, iän myötä oireet vähän sammuvat.

Se jäi vielä että mulla päihderiippuvuus. Nyt vain psykiatrin määräämät lääkkeet. Käyn hakemassa tutulta lääkäriltä opiaatit, oma lääkäri kirjoittaa bentsoja niin paljon kuin tarvitsen Opamoxia 100-150 mg, Lyrica 900 mg molemmat sic. merkintä ja paljon muuta. Opiaatit nykyään hallinnassa. Molemmat lääkärit tietoisia näistä. Mulle on kertynyt suuri toleranssi, eikä ulkopuoliset tiedä eikä havaitse. Kaikki mahdollinen apu käytettävä. No tuli sekin sanottua.

Vielä lisään että masentunut, borderline yms. Vaatii paljon huomiota.

Siivuksessa, elämänhallinnassa, tiskauksessa, asioiden hoidossa. Kuin holhoaja olet jos suhteessa. Rahat yleensä sössitty, niin joudut auttamaan paljon. Et tosiaan saa yhtä suuria vastapalveluksia, ei edes intiimiä.

On raskasta välillä, kun omaankin elämään täytyy panostaa sivussa.

Ei tällä ole mitään tekemistä narsismin kanssa, päinvastoin. Narsisti ei häpeä huonoa käytöstään ja pitää sitä oikeutettuna. Epävakaa taas voi mennä pimetä omien tunteidensa kanssa todella syvästi ja kilahtaa mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. Tuntee jälkeenpäin todella voimakasta häpeää ja syyllisyyttä tilanteesta.

Ei itselläni tästä tiedä kuin puoliso, joka joutuu pahimmat ottamaan vastaan. Ollaan tässä yhteiseloa jo sen verran kauan jatkettu että tietää jo mistä kyse ja osaa noista "kohtauksista" ottaa "kopin". Eli puolison rooli on itselläni korvaamaton pitämään oman psyykeeni kasassa silloin kun synkkiin vesiin joudun.

Vierailija kirjoitti:

Täällä tuntuu olevan paljon tästä persoonallisuushäiriöstä kärsiviä. Olen miettinyt tätä ja kertokaa nyt minulle, että kun reaktionne ovat kohtuuttomat/hermostutte valtavasti jostain mitättömästä tms.

Tajuatteko te itse kuitenkin jälkeenpäin, että nyt meni överiksi? pyydättekö yleensä anteeksi?

Mä pyydän anteeksi. Olen jopa yliherkkä pyytämään anteeksi silloinkin, kun olen suuttunut aiheesta. Tuo on asian toinen puoli että rajat on hukassa joka suuntaan ja silloinkin kun toinen on toiminut väärin, epäilee itseään, että varmaan vaan taas omaa sekopäistyttäni suutuin.

Vierailija kirjoitti:

Viestin 23 kirjoittaja tässä vielä.

Voisitteko epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivät kertoa, että miten toivoisitte puolisonne suhtautuvan teidän "kohtauksiin"? Siis noihin hetkiin kun olette epäluuloisia, raivon vallassa tms. Haluaisin tietää mikä teitä rauhoittaisi, tai ei ainakaan antaisi lisää bensaa liekkeihin. Miten siis voisin käyttäytyä näissä tilanteissa, osoittaakseni miehelleni että tässä ei ole mitään hätää, vaikka sinä nyt siinä riehut ja kuvittelet omiasi.

Epävakaasti käyttäytyvät ovat yksilöitä.

Ei ole mitään yleispätevää ohjetta jolla suhtautua toisen ihmisen harhoihin.

Tai no, onhan toki ne omat terveet rajat. Niiden tuntemiseen kuuluu se että sinä et voi edes puolisona ratkaista toisen ihmisen ongelmia hänen puolestaan.

Jos meuhkaaminen menee yli sietokykysi tai tilanne tuntuu muuten eskaloituvan, poistu tilanteesta.

En tarkoita sitä että epävakaa täytyy hylätä, vaan sitä että pitää pitää kirkkaana mielessä millaista käytöstä itse jaksaa, ja millaista ei. Muuten vain kuluttaa itseään siihen toisen "parantamiseen", ja mitä iloa siitä silloin on jos itse olet sitten romuna?

Viimeiseksi: syvä, tarkkaavainen katse sinne peiliin. Oletko itse muka täysin tasapainoinen? Et sälytä tunnekuormaasi ollenkaan toisen harteille?

Suhteissa jos tulee vastaan tämä viilipytty-reagoija-asetelma ei kyse aina ole pelkästään siitä että tavallisen rauhallinen ihminen on löytänyt itselleen huollettavan sekopään.

Voi myös olla että tunteitaan tukahduttava ihminen ihailee ryöpsähtelevän tyypin ilmaisunvapautta. Kuitenkin suhteessa se omien tunteiden säästeleminen voi johtaa siihen että paineita päästää sitten se kumppani, joka ymmärrettävästi laskee hänen itsetuntoaan ja saattaa johtaa lisäräjähdyksiin.

En sano ettäkö tällainen parisuhteen syöksykierre oikeuttaisi epäasiallisen käytöksen, mutta sanon että harvemmin kamaliin suhteisiin löytyy vain yksi syyllinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on diagnoosi. En ole raivoavaa tyyppiä. Innostun valtavasti erilaisista asioista ja räiskyn sosiaalisissa tilanteissa. Kaiken innostumisen jälkeen seuraa morkkis/masennus, joka voi mennä todella pahaksikin. Koen usein oloni tyhjäksi. Nuorena olin itsetuhoinen monin eri tavoin, vanhempana sinnittelen pahat olot vaikka välillä tuntuu, että tuhoudun niihin täysin. Tiedän jo, että ne menevät ohi. Koen suurta häpeää itsestäni. Olen nolla. Ja kohta taas täynnä iloa ja energiaa. Tällaisessa vuoristoradassa menen hyvin lyhyellä syklillä, mielentila vaihtelee joskus useasti jopa saman päivän sisällä. Olen hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta en saa syvempää kontaktia kehenkään. En ole rakastanut ketään tai avannut itseäni kenellekään. Koskaan.

Jatkan vielä, että ikä on todella auttanut tämän asian kanssa. Nuorena tein kaikenlaista ikävää ahdistuksissani. Nyt vain asetun makaamaan sohvalle ja annan pahan olon tulla ja lopulta mennä. Osaan myös hoitaa itseäni ja rauhoittaa oloani viettämällä paljon aikaa yksin ja varaamalla sosiaalisten tilanteiden jälkeen palautumisaikaa (=masennusaikaa). Alkoholia en voi käyttää ollenkaan. Se oli todellakin myrkkyä mielelleni! Masennuslääkitys myös tasaa oloa. En aio koskaan luopua lääkityksestä, se on saattanut hyvinkin pelastaa elämäni.

Hei. Haluaisin kysyä, oletko parisuhteessa, niin että asutte yhdessä?

Itse pohdin, tuleeko sellaisesta mitään. Kaikki mieheni olen karkoittanut läheltäni omalla mahdottomuudellani. Nyt olen elänyt itsekseni kuin kusi sukassa 6 v.

Tapailen yhtä miestä, mutta hän haluaa mennä naimisiin ja minun muuttavan luokseen. En usko, että kestäisin sitä. En ole edes kummemmin rakastunut. On vain kivampi elää, kun on 'joku'.

Ikää on myös mulla ihan riittävästi, että tiedän tämän piirteen itsessäni hyvinkin pysyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei tällä ole mitään tekemistä narsismin kanssa, päinvastoin. Narsisti ei häpeä huonoa käytöstään ja pitää sitä oikeutettuna. Epävakaa taas voi mennä pimetä omien tunteidensa kanssa todella syvästi ja kilahtaa mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. Tuntee jälkeenpäin todella voimakasta häpeää ja syyllisyyttä tilanteesta.

Ei itselläni tästä tiedä kuin puoliso, joka joutuu pahimmat ottamaan vastaan. Ollaan tässä yhteiseloa jo sen verran kauan jatkettu että tietää jo mistä kyse ja osaa noista "kohtauksista" ottaa "kopin". Eli puolison rooli on itselläni korvaamaton pitämään oman psyykeeni kasassa silloin kun synkkiin vesiin joudun.

Narsistiset persoonallisuushäiriöt ovat ikään kuin liukuva asteikko. Jos olet kohdassa kolme, et ole kohdassa 7, eli joo, et ole nk. "narsku".

Mutta itsetunnossa ja kiintymyssuhteissa sinulla on ongelmia ihan yhtälailla kuin sillä "narskullakin". Oireet vain erilaisia.

On esimerkiksi huomionhakuinen persoonallisuushäiriö: se tyyppi joka tekee itsestään aina ison numeron jne. Sekin kuuluu narsistisiin persoonallisuushäiriöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on diagnoosi. En ole raivoavaa tyyppiä. Innostun valtavasti erilaisista asioista ja räiskyn sosiaalisissa tilanteissa. Kaiken innostumisen jälkeen seuraa morkkis/masennus, joka voi mennä todella pahaksikin. Koen usein oloni tyhjäksi. Nuorena olin itsetuhoinen monin eri tavoin, vanhempana sinnittelen pahat olot vaikka välillä tuntuu, että tuhoudun niihin täysin. Tiedän jo, että ne menevät ohi. Koen suurta häpeää itsestäni. Olen nolla. Ja kohta taas täynnä iloa ja energiaa. Tällaisessa vuoristoradassa menen hyvin lyhyellä syklillä, mielentila vaihtelee joskus useasti jopa saman päivän sisällä. Olen hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta en saa syvempää kontaktia kehenkään. En ole rakastanut ketään tai avannut itseäni kenellekään. Koskaan.

Jatkan vielä, että ikä on todella auttanut tämän asian kanssa. Nuorena tein kaikenlaista ikävää ahdistuksissani. Nyt vain asetun makaamaan sohvalle ja annan pahan olon tulla ja lopulta mennä. Osaan myös hoitaa itseäni ja rauhoittaa oloani viettämällä paljon aikaa yksin ja varaamalla sosiaalisten tilanteiden jälkeen palautumisaikaa (=masennusaikaa). Alkoholia en voi käyttää ollenkaan. Se oli todellakin myrkkyä mielelleni! Masennuslääkitys myös tasaa oloa. En aio koskaan luopua lääkityksestä, se on saattanut hyvinkin pelastaa elämäni.

Hei. Haluaisin kysyä, oletko parisuhteessa, niin että asutte yhdessä?

Itse pohdin, tuleeko sellaisesta mitään. Kaikki mieheni olen karkoittanut läheltäni omalla mahdottomuudellani. Nyt olen elänyt itsekseni kuin kusi sukassa 6 v.

Tapailen yhtä miestä, mutta hän haluaa mennä naimisiin ja minun muuttavan luokseen. En usko, että kestäisin sitä. En ole edes kummemmin rakastunut. On vain kivampi elää, kun on 'joku'.

Ikää on myös mulla ihan riittävästi, että tiedän tämän piirteen itsessäni hyvinkin pysyväksi.

Mä oon eri, mutta parisuhteessa oleva epävakaa nainen myös. Nuorena olin vaikeampi, iän myötä tullut vakaammaksi. 40+ iässä ensimmäisen kerran uskaltauduin miehen kanssa saman katon alle, ennen pelkäsin että tuohoavuuteni rikkoo toisen.

Mulle parisuhde on tuonut tosi paljon vakautta elämään. Ennen tunnetilani saattoivat tehdä päivistä kaaosta. Mutta mies on sellainen, että tapahtui mitä vain, hän herää aamulla tiettyyn aikaan, laittaa aamukahvin tulemaan ja siitä se päivä alkaa. Jos oon ahdistunut ja valvon yön itkien, mies vaan ottaa kainaloon ja sanoo että nukutaan. Ja aamulla sitten kysyy mikä oli vialla....mun kaaokseen ei lähde mukaan, vaan pitää jalkansa maassa ja päänsä selkeänä. Hän on mun peruskallio. Olen myös sanonut että jos olen liian vaikea, ymmärrän jos haluaa päättää suhteen. Mutta hän sanoo että kaikesta huolimatta tämä suhde antaa hänelle enemmän kuin ottaa. Enkä tietysti niin hirveän usein olekaan nykyään vaikea...isompaa draamaa kehitän ehkä kerran puolessa vuodessa ja pienempää en edes joka viikko.

Meilläkin on hävinnyt seksi ajan kanssa suhteesta ja suutelut sekä halailu. Kaverini on borderline, masentunut ja ahdistunut, nyt tosi on, että on alhaisemmassa kuin koskaan kunnossa. Todella kyllästynyt elämään, mikään ei kiinnosta. Itse normaali, kokee että olen avux hänelle, ja kiitollinen mutta seksitarpeita ei enää voi tyydyttää itsekin kuulemma haluaisi vaan ei huvita. Miten saada seksi takaisin markkinoille?