Millainen on ihminen jolla on epävakaa persoonallisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani (27v nainen) on varmaan tämä, mutta ei ole diagnoosia. Olemme lapseton pari, muutama vuosi yhteistä taivalta. Hän voi olla parhaimmillaan viikkokaupalla todella ihana, jopa kuukauden tai yli, mutta pahimmillaan tunteet elävät tuntien sisällä avio-onnesta aikeeseen jättää toinen samana päivänä. Ihan villisti.

Sumentumisen ja taantumisen laukaiseva tekijä voi olla hyvin pieni tai jopa ulkoa päin olematon asia. Yleensä minun pitäisi olla jotenkin erilainen, tai mokasin hänen mielestään jonkin pikkujutun. Silloin tilaa on vain hänelle, ei välttämättä edes kuule mitään mitä sanon.

Minun huonolle ololleni ja stressilleni aikaa on välillä ihan mukavasti, välillä ei yhtään, ja välillä vaikka esimerkiksi itkisin vuolaasti, hän ei peräänny tai sula kuin pidemmän ajan päästä ja hitaasti. Raivo yltyy välillä, pari kertaa vuodessa, myös fyysiseen väkivaltaan minua kohtaan. Itsemurha käy mielessä synkkinä hetkinä.

Kohtaus kestää pisimmillään päivän verran, joskus harvoin ylikin. Lyhimmilläänkin muutamia tunteja. Sen jälkeen on taas kaikki hyvin, tai ainakin ok. Kun olen "anellut armoa" tai vain aika muuttanut mielen. Joskus pyytää anteeksi, joskus ei. Yleensä kertoo tunteistaan, hyvistä ja huonoista, avoimesti. Joskus taas eristäytyy vahvasti. Kohtauksen aikana on vaikeampi pitää kiinni yhteisesti sovitusta.

Kuitenkin sisimmässään hän on erittäin haavoittuva ihminen. Kantaa itsestään valtavaa häpeäntunnetta sisällään. Ja haluaa pohjimmiltaan kaikille hyvää. On myös minulle todella rakastava ja läsnäoleva hyvinä hetkinä. M36

Älkää koskaan hankkiko lapsia. Voin kertoa kokemuksesta, että se tuhoaa kaiken. Epävakaa ei yksinkertaisesti kestä lapsiarkea ja lasten nostattamia tunneryöppyjä ja niistä johtuvaa pakottavaa ja rajoittavaa elämän uutta mallia. Lapsillekaan se mesoaminen ei tee yhtään hyvää. 

millaista elämää epävakaa kestää?

Olen itse empaattinen ja häpeän käytöstäni ja vaivaani.

Kun kohtaus päällä muutun eri ihmiseksi.

Mikään turvahenkilö, virkkaaminen ei auta.

Mieliala heittelee useasti päivässä..mutta maskaan sen.

Nykyään mies kyselee koko ajan vointia.

Enhän minä voi sanoa että se on huono..ja tunnin päästä hyvä.

Tuskainen koko ajan kuvastaa parhaiten.,

Stressaava työ yrittäjänä..ei lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani (27v nainen) on varmaan tämä, mutta ei ole diagnoosia. Olemme lapseton pari, muutama vuosi yhteistä taivalta. Hän voi olla parhaimmillaan viikkokaupalla todella ihana, jopa kuukauden tai yli, mutta pahimmillaan tunteet elävät tuntien sisällä avio-onnesta aikeeseen jättää toinen samana päivänä. Ihan villisti.

Sumentumisen ja taantumisen laukaiseva tekijä voi olla hyvin pieni tai jopa ulkoa päin olematon asia. Yleensä minun pitäisi olla jotenkin erilainen, tai mokasin hänen mielestään jonkin pikkujutun. Silloin tilaa on vain hänelle, ei välttämättä edes kuule mitään mitä sanon.

Minun huonolle ololleni ja stressilleni aikaa on välillä ihan mukavasti, välillä ei yhtään, ja välillä vaikka esimerkiksi itkisin vuolaasti, hän ei peräänny tai sula kuin pidemmän ajan päästä ja hitaasti. Raivo yltyy välillä, pari kertaa vuodessa, myös fyysiseen väkivaltaan minua kohtaan. Itsemurha käy mielessä synkkinä hetkinä.

Kohtaus kestää pisimmillään päivän verran, joskus harvoin ylikin. Lyhimmilläänkin muutamia tunteja. Sen jälkeen on taas kaikki hyvin, tai ainakin ok. Kun olen "anellut armoa" tai vain aika muuttanut mielen. Joskus pyytää anteeksi, joskus ei. Yleensä kertoo tunteistaan, hyvistä ja huonoista, avoimesti. Joskus taas eristäytyy vahvasti. Kohtauksen aikana on vaikeampi pitää kiinni yhteisesti sovitusta.

Kuitenkin sisimmässään hän on erittäin haavoittuva ihminen. Kantaa itsestään valtavaa häpeäntunnetta sisällään. Ja haluaa pohjimmiltaan kaikille hyvää. On myös minulle todella rakastava ja läsnäoleva hyvinä hetkinä. M36

Älkää koskaan hankkiko lapsia. Voin kertoa kokemuksesta, että se tuhoaa kaiken. Epävakaa ei yksinkertaisesti kestä lapsiarkea ja lasten nostattamia tunneryöppyjä ja niistä johtuvaa pakottavaa ja rajoittavaa elämän uutta mallia. Lapsillekaan se mesoaminen ei tee yhtään hyvää. 

Kannattaisiko minun postua maanpäältä,

Ihmiset joille räyhään kärsivät?

Minä kärsin

voisitko neuvoa

Tähän ei ole lääkitystä:(

Voi olla millainen tahansa koska diagnoosi ei takaa häiriötä. Lääkäri ei aina tutki vaan lätkäisee leiman paperiin jos vain siltä sattuu tuntumaan. Diagnosoidulla ei siis välttämätä oikeasti ole persoonallisuushäiriötä. Aivan kuten masentuneeksi diagnosoidulla ei aina ole masennusta.

Kannattaa tsekata diagnostiset kriteerit googlaamalla, niin saa perusajatusta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ero on oikeasti epävakaalla, diagnosoidulla persoonallisuudella ja sillä, että on ihan vaan lapsen tasolle jäänyt vastuuton, ikävä aikuinen?

niipä..mieti että itse olisit sellainen

yrittäisit muuttua

kaikki ystävien puh numerot olisi poistettu puhelimesta..koska

yrität..mutta kohtauksia tulee muutaman kerran vuodessa

pelkäät työsi ja parisuhteesi puolesta.

odotat koska mokaat sen viho viimeisen kerran

Vierailija kirjoitti:

Voi olla millainen tahansa koska diagnoosi ei takaa häiriötä. Lääkäri ei aina tutki vaan lätkäisee leiman paperiin jos vain siltä sattuu tuntumaan. Diagnosoidulla ei siis välttämätä oikeasti ole persoonallisuushäiriötä. Aivan kuten masentuneeksi diagnosoidulla ei aina ole masennusta.

Kannattaa tsekata diagnostiset kriteerit googlaamalla, niin saa perusajatusta.

mulla tulee selkeästi rajatila oireet

on vaan jo vanha yli 50 ja mokannu niin monesti..

että odotan sitä viimeistä mokaa

Oon räyhänny jo yhdelle business kumppanille mailissa kohtauksen aikana

olo on tosi huono ja en pysty menemään sairaalahoitoon

On käytävä töissä loppuunasti

Hain apua , mutta en jaksanut esittää empaattista

Olisin saanut ajan kuukauden pähän, mutta en kyennyt ottamaan sitä vastaan...

sattuu mahaan

Minut on diagnosoitu kolmen eri tahon toimesta "epävakaaksi sekä rajatilaiseksi", sekä olen ollut epävirallisella eläkkeellä kymmenen vuotta asian johdosta. Virallista eläkettä en saa.

Pelkään itseäni, koska minulla ei ole mitään pidäkkeitä, jos suutun. Siis yhtään mitään. Siksi varon suuttumista viimeiseen asti, ja sen ihmiset ymmärtävät kiltteytenä ja alistumisena. Ihmiset härnäävät kiltteyttäni nähdäkseen, onko minussa luonnetta vaikka kuinka yritän varoittaa. Ihmiset haluavat aina nähdä, onko kaverissa luonnetta. Kiltteys provosoi ihmisiä. Mikä minulle on helvetin vaikeaa, on säätää sopiva määrä luonnetta omaan käytökseen. Sitä ei joko ole, tai sitten on helvetti irti.

Seuraava vaihe on se, että ollaan oikeudessa. Minussa ei ole alistuvan kilttteyden, eikä totaalisen väkivallan välillä mitään välimuotoa, ei minkäänlaista varoitusta. Silloin kun olen suuttunut, niin ihmisten naamat ovat olleet näkemisen arvoisia. Se totaalinen yllättyneisyys, tyrmistys. Musta ei olis uskonut.

Jo lapsena sain pahoja kohtauksia heti ekalla luokalla, mutta se yritettiin painaa epätoivoisesti villaisella, minut yritettiin pitää mukana. Niin pahoja kohtauksia, että nykyään minun koulukäyntini olisi loppunut ja minut olisi ohjattu johonkin laitokseen, mutta silloin vanhemmat olisivat hävenneet sellaista kuollakseen.

Minulla puolisollani on tuo. Samalla paha narsisti ja syyttää minua tuollaiseksi. Rajaton sivaltelu ja sitten jos hänelle suuttuu vähättelee sanomisiaan ja haukkuu mt ongelmaiseksi. Valehtelee koko ajan.

Omistushaluinen esim lapsistaan. Pitää itseään parempana kuin muut. Ei käsitä rajojaan sanomisensa/ asioiden suhteen.

epavakaaelamani.wordpress.com

Tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla puolisollani on tuo. Samalla paha narsisti ja syyttää minua tuollaiseksi. Rajaton sivaltelu ja sitten jos hänelle suuttuu vähättelee sanomisiaan ja haukkuu mt ongelmaiseksi. Valehtelee koko ajan.

Hae apua itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla millainen tahansa koska diagnoosi ei takaa häiriötä. Lääkäri ei aina tutki vaan lätkäisee leiman paperiin jos vain siltä sattuu tuntumaan. Diagnosoidulla ei siis välttämätä oikeasti ole persoonallisuushäiriötä. Aivan kuten masentuneeksi diagnosoidulla ei aina ole masennusta.

Kannattaa tsekata diagnostiset kriteerit googlaamalla, niin saa perusajatusta.

mulla tulee selkeästi rajatila oireet

on vaan jo vanha yli 50 ja mokannu niin monesti..

että odotan sitä viimeistä mokaa

Oon räyhänny jo yhdelle business kumppanille mailissa kohtauksen aikana

olo on tosi huono ja en pysty menemään sairaalahoitoon

On käytävä töissä loppuunasti

Hain apua , mutta en jaksanut esittää empaattista

Olisin saanut ajan kuukauden pähän, mutta en kyennyt ottamaan sitä vastaan...

sattuu mahaan

Terveys etusijalle, työ on vasta toiseksi tärkeintä.

Minulla tämä häiriö on muuttunut jonkin verran ikävuosina 25-35.

Nuorempana sain vainoharhaisia raivareita, mutta söin useamman vuoden neuroleptia joka piti ne kurissa, sen jälkeen ei ole enää tullut. En muutenkaan ole enää väkivaltainen, riitelen kyllä sujuvasti jos ärsyynnyn (ja joskus ärsyynnyn tosi pienistäkin jutuista) ja osaan olla dramaattinen silloin. 

Olemassaoloani kuvaa parhaiten sana "tuska". Olen tällä hetkellä eristäytynyt kaikista muista paitsi puolisostani, koska en koe pystyväni tasapuoliseen ystävyyteen kenenkään kanssa. Enkä halua altistaa ketään oudoille ajatuksilleni jne., joita jakaisin turhankin innokkaasti välillä. Olen lisäksi naiivi ja sosiaalinen kontrolli on heikko; joudun helposti hyväksikäytetyksi tai minut käsitetään väärin. En valehtele, mutta jopa psykiatrinen hoitajani on syyttänyt minua tästä, kun en ole tajunnut jotain piirrettä itsessäni. Minulla onkin kyseenalainen taito saada muut ärsyyntymään, jopa raivostumaan, ilman että ymmärrän itse mitä tuli tehtyä. 

Siinä missä nuorempana saatoin uhkailla puolisoni itsemurhalla ym., nykyään en hae huomiota jos voin huonosti. Eristäydyn vaan; vietän tuntikausia eristyksissä muusta maailmasta. Enkä jaksa enää puhuakaan, koska se ei auta mitään. Kaikki paha olo ym. alkaa kuitenkin jossain välissä taas uudestaan.

Tunnen useampia ja ovat kyllä todella erilaisia keskenään. Ei uskoisi, että kaikilla sama diagnoosi.

Ihminen jolla on tämä diagnoosi on usein täysin sietämätön manipuloiva sekopää ja hän voi olla valtava taakka läheisilleen. Vain tehokkaalla terapialla oireista voi saada siedettävämpiä. Itse en enää koskaan tahdo olla missään tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa. Joko haet apua tai aiheutat valtavasti tuhoa.

Ihannoinnista vihannointiin. Kipu ja häpeä, negatiivisuus.

Pitkät tuntosarvet...

Psykologisissa testeissä todettiin että olen epävakaa, mutta sillä (näin selitettiin) ei tarkoitettu epävakaata persoonallisuutta vaan jonkinlaista epäsymmetrista persoonallisuutta. Olen eri olosuhteissa täysin erilainen ihminen, ikäänkuin vaihdan persoonallisuuttani.

Vierailija kirjoitti:

Psykologisissa testeissä todettiin että olen epävakaa, mutta sillä (näin selitettiin) ei tarkoitettu epävakaata persoonallisuutta vaan jonkinlaista epäsymmetrista persoonallisuutta. Olen eri olosuhteissa täysin erilainen ihminen, ikäänkuin vaihdan persoonallisuuttani.

Tiedän, siihen kuuluu dissosiatiivisuus. Epävakaan persoonasta puuttuu integriteetti.

Siksi hän voi olla milloin mitäkin.

Epävakaa sählää ympäriinsä, eikä itsekään tiedä, mitä mieltä lopulta on asioista ja ihmisistä.

Epävakaan elämässä ei saisi olla liikaa haasteita, sillä riittämättömyys johtaa väistämättä käytöksen ylilyönteihin, kriisiin ja draamaan.

Toisaalta epävakaa ei kestä/siedä kovin tasaista, rutiinien täyttämää elämää.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että elämäni rauhoittui, kun jäin lopulta yksin.

Lapset aikuistuivat, puoliso oli lähtenyt jo kauan sitten ja vei osan lapsista.

Siinä kun yksinään mesoaa, alkaa lopulta se oma minuus hahmottua eri tavalla.

En halua miettiä menneitä, sillä käytökseni oli aivan käsittämätöntä - näin voin nyt itsekin todeta. Ihme, että lapsista tuli täyspäisiä aikuisia.

Eli vanhetessa epävakaakin viisastuu. Ainakin, jos on joutunut itsensä kanssa vastakkain, eli ei ole ketään, jonka syyksi ongelmansa kaataisi.

Ylilääkärit ja lehtien pääkirjoittajat. Marinilla, Saarikolla, Marialla ja Niinistöllä on todennäköisesti epävakaa persoonallisuus. Hulluja ainakin kaikki ovat.334

Itselläni ei ole mitään muuta diagnoosia kuin itse tehty, mutta koen että pahinta tässä on reaktiivisuus ja tunne-elämän vereslihalla olo. Ajattelen usein, että minusta ei pidetä, enkä kuulu joukkoon. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. Nykyisin kun tiedän mikä minua vaivaa, pyrin kaikin tavoin hillitsemään käyttäytymistäni, sillä tiedän reaktioideni olevan täysin ylimitoitettuja. Olen usein ahdistunut ja masentunut ja tulkitsen toisten ilmeitä ja eleitä ja sanomia negatiivisesti. Pienikin asia voi saada minut täysin poissa tolaltani. Saatan istua koko illan sohvalla itkemässä kun olen tulkinnut jonkin asian niin ettei minusta pidetä. Häpeä on iso osa minuuttani ja myös se, että koen olevani huonompi ihminen kuin muut. Silti minulla riittää rakkautta, hyväksyntää ja empatiakykyä muita ihmisiä kohtaan. Mutta se, että on koko ajan niin tunteet johonkin suuntaan kallellaan on todella raskasta itselleni. Itseäni helpottaa se, että puolisoni on hyvin tasapainoinen eikä juurikaan aiheuta mielialan heittelyitä minulle. Työ ihmissuhteet ovat vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Minut on diagnosoitu kolmen eri tahon toimesta "epävakaaksi sekä rajatilaiseksi", sekä olen ollut epävirallisella eläkkeellä kymmenen vuotta asian johdosta. Virallista eläkettä en saa.

Pelkään itseäni, koska minulla ei ole mitään pidäkkeitä, jos suutun. Siis yhtään mitään. Siksi varon suuttumista viimeiseen asti, ja sen ihmiset ymmärtävät kiltteytenä ja alistumisena. Ihmiset härnäävät kiltteyttäni nähdäkseen, onko minussa luonnetta vaikka kuinka yritän varoittaa. Ihmiset haluavat aina nähdä, onko kaverissa luonnetta. Kiltteys provosoi ihmisiä. Mikä minulle on helvetin vaikeaa, on säätää sopiva määrä luonnetta omaan käytökseen. Sitä ei joko ole, tai sitten on helvetti irti.

Seuraava vaihe on se, että ollaan oikeudessa. Minussa ei ole alistuvan kilttteyden, eikä totaalisen väkivallan välillä mitään välimuotoa, ei minkäänlaista varoitusta. Silloin kun olen suuttunut, niin ihmisten naamat ovat olleet näkemisen arvoisia. Se totaalinen yllättyneisyys, tyrmistys. Musta ei olis uskonut.

Jo lapsena sain pahoja kohtauksia heti ekalla luokalla, mutta se yritettiin painaa epätoivoisesti villaisella, minut yritettiin pitää mukana. Niin pahoja kohtauksia, että nykyään minun koulukäyntini olisi loppunut ja minut olisi ohjattu johonkin laitokseen, mutta silloin vanhemmat olisivat hävenneet sellaista kuollakseen.

Minä olen tämän kaiken vastakohta, mutta minullakin on epävakaan dg. Oon ns. quiet bpd-tyyppi. Vaikka sisälläni olisi täysi kaaos, kukaan ei näe sitä ulospäin. En ikinä raivoa, vaan "jäädyn". Pelkään konflikteja ja vetäydyn helposti ihmissuhteissa. Pidän itseäni syyllisenä aina kaikkeen mahdolliseen. Päällimmäisin tunne on itseinho. En haluaisi olla olemassa, ja muistan että olen jo hyvin pienenä lapsena kokenut niin. Samoin muistan dissosiatiiviset oireet jo lapsuudesta.