Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä hinku naisilla on kihloihin/naimisiin?
25.10.2017 |
Kysymys otsikossa. Miksi niin moni ajattelee, että kihlaus/naimisiinmeno tekee jotenkin autuaaksi? Mikä pakkomielteisellä avioitumisella tai kihloihin haluamisessa on pohjimmiltaan taustalla? Itse olen 28-vuotias nainen ja ajattelen, että kyllä joskus haluan naimisiin ja vakiinnuttaa liittoni, mutta en ymmärrä sitä pakkomielteistä suhtautumista ja miehen painostusta? Miksi sinulle ei riitä, että mies kertoo rakastavansa ja haluavansa jakaa elämänsä kanssasi? Mihin tarvit sitä sormustamista? Ja et kai kuvittele, että muuten paska liitto sormuksen avulla parantuisi? Vai mikä tässä taustalla on? Itse en ymmärrä.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
En pysty alkuunkaan ymmärtämään, mitä hienoa siitä sitoutumisessa on?
Joo. Sano se kaikille näille, jotka tässäkin ketjussa vauhkoaa, että he kyllä ovat niiiin sitoutuneita, vaikkeivat ole naimisissa. Tosi outo tarve heillä sitoutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistat itsesi miehen nimelle? Oksettavaa miten menet huonompaan suuntaan toisella kierroksella. Jos yksi ero tuli jo niin eikö kannattaisi vähän miettiä? Missä ne miesten nimenvaihdot? Eipä näy vaivantekoa eteenne;)). Se nimenvaihto on alistustapa, noloa että teette sen edelleen.
Raukkamainen nainen. Miehesi pettää varmasti noin halpaa hupakkoa.
Tällä toisella kerralla halusin kuulua miehelle, siksi se miehen nimenkin ottaminen tuntui oikealta. Ei minulla ollut siinä ongelmaa, vaikka oma nimeni oli harvinainen (alle 10 elossa) ja miehen nimi tuikitavallinen (yli 400 elossa). Olen miehestäni ylpeä ja ylpeänä kannan hänen nimeään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistat itsesi miehen nimelle? Oksettavaa miten menet huonompaan suuntaan toisella kierroksella. Jos yksi ero tuli jo niin eikö kannattaisi vähän miettiä? Missä ne miesten nimenvaihdot? Eipä näy vaivantekoa eteenne;)). Se nimenvaihto on alistustapa, noloa että teette sen edelleen.
Raukkamainen nainen. Miehesi pettää varmasti noin halpaa hupakkoa.
Tällä toisella kerralla halusin kuulua miehelle, siksi se miehen nimenkin ottaminen tuntui oikealta. Ei minulla ollut siinä ongelmaa, vaikka oma nimeni oli harvinainen (alle 10 elossa) ja miehen nimi tuikitavallinen (yli 400 elossa). Olen miehestäni ylpeä ja ylpeänä kannan hänen nimeään.
Olisittepa ottaneet molemmat sinun nimesi. Eikun hetkinen, miehesipä ei olisikaan ylpeydellä kantanut sinun nimeäsi.
En ole koskaan halunnut naimisiin, paitsi nyt miltei nelikymppisenä...Jumalauta olen niin rakastunut, että ihan vaan siksi. Voisin kuuluttaa koko maailmalle, että kuulun tuolle miehelle.
Koska teot ovat enemmän kuin sanat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty alkuunkaan ymmärtämään, mitä hienoa siitä sitoutumisessa on?
Joo. Sano se kaikille näille, jotka tässäkin ketjussa vauhkoaa, että he kyllä ovat niiiin sitoutuneita, vaikkeivat ole naimisissa. Tosi outo tarve heillä sitoutua.
Olen ollut kerran naimisisssa. Olen sitoutunut monta kertaa. Sormuksella tai papin aamenella ei (anteeksi kieli) ole paskan vertaa tekemistä keskenään. Olen nyt sitoutunut. En silti edes ajattele mitään turhaa sormusta.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan halunnut naimisiin, paitsi nyt miltei nelikymppisenä...Jumalauta olen niin rakastunut, että ihan vaan siksi. Voisin kuuluttaa koko maailmalle, että kuulun tuolle miehelle.
Älä nyt vain rakastumisen huumassa sellasta mene tekemään.. monet tekee juuri tämän virheen että ihastuneina ryntäävät vihille.
Järki käteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina näissä keskusteluissa otetaan esiin se, miten avioliitoissa petetään, miten yleisiä avioerot ovat etc. No entäs avoliitot sitten? Niissähän ei ikinä petetä tai erota... Just. Väittäisin että suurempi osa päättyneistä suhteista joissa kämppä on jaettu, on olleet avioliittoja.
Ei se avioituminen sitä eroa aiheuta.
Pakko kysyä myös tästä toisesta näkökulmasta, että eikö teitä oikeasti KOSKAAN pelota, että löytäisitte paremman? Jonkun joka on kiihottavampi, ihanampi ja rakastutte? Joka kerta, kun olen "vaihtanut" miestä, olen ehdottomasti saanut paljon parempaa joten vaihtamalla se ainakin paranee eikä se ns. alkuhuumakaan lopu samalla tavalla, kun suhteista on kokemusta. Miten voitte olla varmoja, että se sitoutuminen jonkun parin hassun vuoden perusteella on ihan oikeasti paras mahdollinen ratkaisu? Saatte elää vain yhden ainoan kerran ettekä tule IKINÄ saamaan niitä kuukausia ja vuosia takaisin, mitä olette esimerkiksi lässähtäneessä suhteessa kun voisitte elää ja kokea? Mitä järkeä on elää, jos tätä elämää ei elä täydellä sielulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina näissä keskusteluissa otetaan esiin se, miten avioliitoissa petetään, miten yleisiä avioerot ovat etc. No entäs avoliitot sitten? Niissähän ei ikinä petetä tai erota... Just. Väittäisin että suurempi osa päättyneistä suhteista joissa kämppä on jaettu, on olleet avioliittoja.
Ei se avioituminen sitä eroa aiheuta.
Ei se tarkoita sitä, jos puhuu, että avioliitoissa petetään paljon, että ajattelisi, että avoliitossa ei sitten petetä. Ihme argumentti. Jos väittää, että avioliitoissa petetään, eihän silloin automaattisesti tarkoiteta sitä, että avoliitossa tätä ei tapahtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Aina näissä keskusteluissa otetaan esiin se, miten avioliitoissa petetään, miten yleisiä avioerot ovat etc. No entäs avoliitot sitten? Niissähän ei ikinä petetä tai erota... Just. Väittäisin että suurempi osa päättyneistä suhteista joissa kämppä on jaettu, on olleet avioliittoja.
Ei se avioituminen sitä eroa aiheuta.
Pointti on siinä se, ettei avioliitossa oikeasti sitouduta mihinkään koska niissä petetään ja erotaan ihan samalla tavalla. se on vain naisen haluama illuusio, kun pelottaa liikaa, että mies jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty alkuunkaan ymmärtämään, mitä hienoa siitä sitoutumisessa on?
Joo. Sano se kaikille näille, jotka tässäkin ketjussa vauhkoaa, että he kyllä ovat niiiin sitoutuneita, vaikkeivat ole naimisissa. Tosi outo tarve heillä sitoutua.
Ei se ole heti vauhkoamista, jos ihminen ajattelee omilla aivoillaan, että sitoutuminen on sisäsyntyinen asia, eikä kaikki tarvitse siihen muita merkkejä. Mitä vauhkoamista se on? Minusta päin vastoin ja ennemminkin realistista.
Nainen , joka on vaimon asemassa parisuhteessa, on yleisesti arvostetumpi ja kunniakkaampi muoto, kuin olla vain tyttöystävä tai avopuoliso. Vaimon asema on juridisestikin parempi.
Miehen tulee kunnioittaa ja arvostaa naistaan niin paljon, ja naisen kunnioittaa ja arvostaa itseään niin paljon, että perustaessaan perheen he julkisesti sitoutuvat toinen toisiinsa. Todellinen mies kihlaa naisensa ja avioituu, eikä naisen pitäisi suostua varsinkaan lapsia synnyttämään miehelleen ilman avioliittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä myös tästä toisesta näkökulmasta, että eikö teitä oikeasti KOSKAAN pelota, että löytäisitte paremman? Jonkun joka on kiihottavampi, ihanampi ja rakastutte? Joka kerta, kun olen "vaihtanut" miestä, olen ehdottomasti saanut paljon parempaa joten vaihtamalla se ainakin paranee eikä se ns. alkuhuumakaan lopu samalla tavalla, kun suhteista on kokemusta. Miten voitte olla varmoja, että se sitoutuminen jonkun parin hassun vuoden perusteella on ihan oikeasti paras mahdollinen ratkaisu? Saatte elää vain yhden ainoan kerran ettekä tule IKINÄ saamaan niitä kuukausia ja vuosia takaisin, mitä olette esimerkiksi lässähtäneessä suhteessa kun voisitte elää ja kokea? Mitä järkeä on elää, jos tätä elämää ei elä täydellä sielulla.
En tykkää alkuhuumasta itse, se on epävarmaa ja pelottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistat itsesi miehen nimelle? Oksettavaa miten menet huonompaan suuntaan toisella kierroksella. Jos yksi ero tuli jo niin eikö kannattaisi vähän miettiä? Missä ne miesten nimenvaihdot? Eipä näy vaivantekoa eteenne;)). Se nimenvaihto on alistustapa, noloa että teette sen edelleen.
Raukkamainen nainen. Miehesi pettää varmasti noin halpaa hupakkoa.
Tällä toisella kerralla halusin kuulua miehelle, siksi se miehen nimenkin ottaminen tuntui oikealta. Ei minulla ollut siinä ongelmaa, vaikka oma nimeni oli harvinainen (alle 10 elossa) ja miehen nimi tuikitavallinen (yli 400 elossa). Olen miehestäni ylpeä ja ylpeänä kannan hänen nimeään.
Huoh. Ja tämän takia naisen asema junnaa keksiajalla kun pitää alentua ottamaan miehen nimi jopa silloin kun oma on harvinainen. Juuri kaltaistesi naisten takia perheissä on suosittu poikia kun he ovat uskollisia suvuilleen eivätkä aviokumppaneilleen. Hyytävää tekstiä kun länsimaalainen nainen leikkii omalla alistumisellaan samaan aikaan kun naisia tapetaan ja raiskataan ympäri maailman. Miettikää vähän mitä symboleita kannatatte. Miten voi koulutettu akka pitää miehen yleisempää nimeä tärkeämpänä? Kaikista hauskinta on että eroavat naiset haluavat pitää aviossa tulleen nimen kun se on osa identiteettiä mutta oma suvun nimi ei ikinä ole osa naisen identiteettiä. Miksi valitsette aina sen esineellistävän tavan?
Oikeilla jäljillä ovat nämä jotka nauravat naisen asemalle. Vaimon asema on huonompi. Miehille olette olleet avioliitossa omistusesineitä ja vapaat naiset ovat aina säilyttäneet itsemääräämisoikeutensa. Toista vaimoilla jotka ovat saaneet oikeuden omaan nimeenkin vasta 80-luvun lopulla.
Vaimo on alempi sana ja se ei paljoa seksityöläisestä eroa. Käsittämätöntä että yksi ryhmä haaveilee omasta alistumisestaan.
Eivätpä miehet naisten nimiä ota.
Minulle avioliitto merkitsee sitä että voi muuttaa yhteen ja muutenkin jakaa koko elämänsä sen toisen kanssa joten siksi se on minulle niin tärkeää. En haluaisi olla koko loppuelämääni "vain" jonkun tyttöystävä vaan siinä vaiheessa kun suhde on vakaalla pohjalla, kestänyt pitkään ja molemmat ovat valmiita sitoutumaan toisiinsa koko loppuelämän ajaksi niin haluan olla vaimo. Seurustelu on minulle pelkkä vaihe jonka aikana tutustutaan toiseen kunnolla jotta voisi tietää että onko se "puolisoainesta" vai ei.
Minusta on kummallista, että täällä vauhkotaan miten avioliitto vasta kertoo oikeasta sitoutumisesta ja alapeukutetaan urakalla, jos joku sanoo vähääkään kriittisemmän sanan siitä, että ei tarvitse avioliittoa todisteeksi miehen rakkaudesta tai halua erityisesti vaimoksi. Miksi se herättää sellaisia tunteita, että pitää puolustautua ja selittää se parhain päin, vaikka kaikille se ei ole mikään meriitti tai erityinen saavutus. Osa jopa kuvittelee olevansa parempia ihmisiä, kun pitävät avioliittoa päämääränä. Se on aina tällaisten ihmisten mielestä aina vähän epäilyttävää, jos joku ei pidä avioliittoa ainoana vakavasti sitoutumisen muotona tai haikaile naimisiin, että pitää kynsin ja hampain sitä puolustella.
Vierailija kirjoitti:
En unelmoi häistä tai edes halua sellaisia, mutta naimisiinmeno on minulle ehto yhdessä asumiselle ja sitoutumiselle.
Kihlautumisella ei ole minulle henkilökohtaista arvoa, mutta avioliitto juridisena sopimuksena ja loppuelämän sitoumuksena on oleellinen.
Häät tai sormukset ei kiinnosta, mutta avioliitto itsessään on kaiken pohja.Ei liene tarvitse lisätä, etten seurustele huvikseen. En vie romanssia seksiä pidemmälle sellaisen ihmisen kanssa, jota en halua kunnes kuolema erottaa.
Tuollaiset lupaukset kunnes kuolema erottaa ovat kovin dramaattisia ja oikeastaan vastoin rakkauden ideaa. Rakkaushan on osaltaan toisen edun asettamista oman edelle. Joskus suurinta välittämistä on erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi alistat itsesi miehen nimelle? Oksettavaa miten menet huonompaan suuntaan toisella kierroksella. Jos yksi ero tuli jo niin eikö kannattaisi vähän miettiä? Missä ne miesten nimenvaihdot? Eipä näy vaivantekoa eteenne;)). Se nimenvaihto on alistustapa, noloa että teette sen edelleen.
Raukkamainen nainen. Miehesi pettää varmasti noin halpaa hupakkoa.
Tällä toisella kerralla halusin kuulua miehelle, siksi se miehen nimenkin ottaminen tuntui oikealta. Ei minulla ollut siinä ongelmaa, vaikka oma nimeni oli harvinainen (alle 10 elossa) ja miehen nimi tuikitavallinen (yli 400 elossa). Olen miehestäni ylpeä ja ylpeänä kannan hänen nimeään.
Huoh. Ja tämän takia naisen asema junnaa keksiajalla kun pitää alentua ottamaan miehen nimi jopa silloin kun oma on harvinainen. Juuri kaltaistesi naisten takia perheissä on suosittu poikia kun he ovat uskollisia suvuilleen eivätkä aviokumppaneilleen. Hyytävää tekstiä kun länsimaalainen nainen leikkii omalla alistumisellaan samaan aikaan kun naisia tapetaan ja raiskataan ympäri maailman. Miettikää vähän mitä symboleita kannatatte. Miten voi koulutettu akka pitää miehen yleisempää nimeä tärkeämpänä? Kaikista hauskinta on että eroavat naiset haluavat pitää aviossa tulleen nimen kun se on osa identiteettiä mutta oma suvun nimi ei ikinä ole osa naisen identiteettiä. Miksi valitsette aina sen esineellistävän tavan?
Oikeilla jäljillä ovat nämä jotka nauravat naisen asemalle. Vaimon asema on huonompi. Miehille olette olleet avioliitossa omistusesineitä ja vapaat naiset ovat aina säilyttäneet itsemääräämisoikeutensa. Toista vaimoilla jotka ovat saaneet oikeuden omaan nimeenkin vasta 80-luvun lopulla.
Vaimo on alempi sana ja se ei paljoa seksityöläisestä eroa. Käsittämätöntä että yksi ryhmä haaveilee omasta alistumisestaan.
Eivätpä miehet naisten nimiä ota.
Tässä nimiasiassa on parasta, kun kumpikin pitää oman nimensä. Lapsille sitten mietitään, kumman nimi, mutta jos toinen on joku Sikala tai Junttila, niin voi suosuiolla antaa lapselle sen avoipuolison nimen. Muuten olen kanssasi samaa mieltä, mutta en tuossa seksi asiassa. Sinä oletat edelleen, että vain mies haluaa seksiä ja menee sen takia naimisiin, että saanti on varmaa. Uskotko, kun näin naisena sanon, että naisetkin haluaa seksiä ja naisistakin on kätevää, kun se jonka kanssa sitä harrastaa on aina lähellä ja valmiina hommiin? Kyllä se mieskin joutuu "seksityöläiseksi" , ei se sen kummenpaa ole naisellakaan. Miksi kuvittelet, että nainen joutuu vastentahtoisesti "antamaan" miehelle, kun mies sitä haluaa? Eikö naiset ole seksuaalisia olentoja?
Alue: Aihe vapaa
Siis mitä..? Ei minulla ole mitään eksää, on vain yksi mies ollut ja se on tämä nykyinen. Ihan oma isäni se oli joka minua (ja sisaruksiani, ja äitiäni) hakkasi ja muitakin ihmisiä kohteli niin avoimen huonosti, että sain kärsiä sukunimeeni liitetyistä ennakkoluuloista jatkuvasti niin kauan kuin synnyinseuduillani asuin. Siksi siis en pidä tyttönimestäni eli isäni sukunimestä itseeni liitettynä (eli en tuomitse muita jos sattuu tulemaan sama nimi vastaan, en vain halua sitä perintöä osaksi omaa elämääni).
Ei rehellisesti sanottuna ole tullut mieleenkään ottaa äitini nimeä, koska hän ei huomattavasti isääni parempi vanhempi ollut, vaikkei nyt yleensä lyönytkään.