Mikä hinku naisilla on kihloihin/naimisiin?

Ei siinä ole mitään passiivisagressiivista, jos vinkkaa pikkutytöille feminismiuhossaan hieman silmää ;) Kyllä se sinullekin vielä avautuu että mistä tässä elämässä oikeasti on kyse, älä huoli!

Kollektiivisuuteni naissukupuolta kohtaan ei ihan ylety omaan naimisiinmenooni, joten en ala nimipelleilyihin feminismin vuoksi. Minun sukunimeni on minun SUVUN nimi, joten ei ole mitään syytä miksi mieheni kulkisi sillä nimellä. Omaani taas en ala vaihtamaan kenenkään painostuksesta. Miehen kanssa tästä ei tarvinnut edes keskustella, oli ihan sanomattakin selvää. Meillä ei myöskään ole yhteisiä lapsia, joten perimisten ja lesken asumisoikeuden myötä todellakin on paljon järkevämpää mennä naimisiin kuin olla menemättä vain sen takia että jotain ahdistaa jossain kun MUUT IHMISET menevät naimisiin. Ymmärtäisi jos itseä pakotettaisiin naimisiin, mutta tästähän ei ole kyse, vaan kaikkivoipaisuusharhasta, jossa ei ole kuin oma oikea tapa tehdä asioita, ja kaikki muut ovat väärässä. Mutta 15-kesäiseltähän tuollaista voi odottaakin ;) Kuten myös sitä, että ei osata ottaa aiheesta kiinni, vaan kuvitellaan että vielä 4-kymppinenkin loukkaantuu verisesti jos hänen kirjoitustyyliään arvostellaan. Voivoi! :D

Voisiko vielä enemmän ymmärtää aloituksen viestin metsään. Nimenomaan kysymys oli siitä, että sitoutua voi täysillä ilman ulkoisia merkkejä, juridiikkaa, sormuksia. Ei mikään sormus tai juridiikkakaan tuo sitä sitoutumista, vaikka kuinka haluaisi sitä vängätä. Minulle sitoutuminen on toisen lupaus ja oma lupaus, johon luotan, koska olen niin päättänyt, en sen takia, että jollain on sormus sormessa tai nimikirjoitus jossain paperissa."

Miten niin metsään? Toisia nyt vain ei haittaa se että itsellä ja rakkaalla on sormukset sormissa, se on ihan yleinen vakavan parisuhteen merkki. Vai meinaatko että ne keillä sormus on sormessa, ovat huonossa parisuhteessa :D Mitenhän voi ajatella noin metsään. Onko joku jossain väittänyt että laittoi sormuksen sormeen koska EI OLE tosissaan sitoutunut, eikä missään nimessä ole LUVANNUT puolisolleen mitään? Se toisen sormus taitaa vain harmitta siksi kun mies ei sinulle ole sellaista halunnut antaa.

Miten näkisit että sormus sormessa ei voi olla sitoutunut? Ja miksi se haittaa että joku muu ei halua sitoutua piilossa muilta, vaan voi rohkeasti näyttää sen kaikille?

Mietihän itseksesi oikein tarkkaa että miksi, kyllä se vastaus sieltä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä ole mitään passiivisagressiivista, jos vinkkaa pikkutytöille feminismiuhossaan hieman silmää ;) Kyllä se sinullekin vielä avautuu että mistä tässä elämässä oikeasti on kyse, älä huoli!

Kollektiivisuuteni naissukupuolta kohtaan ei ihan ylety omaan naimisiinmenooni, joten en ala nimipelleilyihin feminismin vuoksi. Minun sukunimeni on minun SUVUN nimi, joten ei ole mitään syytä miksi mieheni kulkisi sillä nimellä. Omaani taas en ala vaihtamaan kenenkään painostuksesta. Miehen kanssa tästä ei tarvinnut edes keskustella, oli ihan sanomattakin selvää. Meillä ei myöskään ole yhteisiä lapsia, joten perimisten ja lesken asumisoikeuden myötä todellakin on paljon järkevämpää mennä naimisiin kuin olla menemättä vain sen takia että jotain ahdistaa jossain kun MUUT IHMISET menevät naimisiin. Ymmärtäisi jos itseä pakotettaisiin naimisiin, mutta tästähän ei ole kyse, vaan kaikkivoipaisuusharhasta, jossa ei ole kuin oma oikea tapa tehdä asioita, ja kaikki muut ovat väärässä. Mutta 15-kesäiseltähän tuollaista voi odottaakin ;) Kuten myös sitä, että ei osata ottaa aiheesta kiinni, vaan kuvitellaan että vielä 4-kymppinenkin loukkaantuu verisesti jos hänen kirjoitustyyliään arvostellaan. Voivoi! :D

70% naisista ottaa miehen suvun nimen eikä se haittaa ketään, miksi siis miehiänne haittaa? Koska nimi on sitoutumisen ele ja miehet eivät  teihin sitoudu. Ihan jo tutkitusti naiset panostavat enemmän liittoon ja haluavat sitä enemmän. Miehet ovat taipuvaisempia haluamaan pelkkää seksiä.

Oletpä epäkypsä ikäiseksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Put your money where your mouth is.

Eli jos mies lupaa olla kanssani loppuelämän niin ei pitäisi olla vaikeaa tehdä juridista sopimusta, jonka jälkeen oltaisiin lain edessä toistemme lähiomaisia.

Onneksi maailmassa on ihan tarpeeksi miehiä jotka jopa kosivat ihan oma-aloitteisesti. Sitoutumiskammoiset voivat jäädä rannalle ruikuttamaan tai etsiä jonkun toisen sitoutumiskammoisen parikseen.

Miksi kenenkään pitäisi luvata olla kanssasi lopunelämää? 

Missä olen sanonut niin? Suostun itse olemaan parisuhteessa vain sitoutumishaluisten kanssa mutta ei kenenkään ole pakko olla kanssani parisuhteessa. Jos mies tuon lupauksen antaa niin sitten haluan että se osoittaa sen myös teoillaan. Ja mieheni onkin näin tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Put your money where your mouth is.

Eli jos mies lupaa olla kanssani loppuelämän niin ei pitäisi olla vaikeaa tehdä juridista sopimusta, jonka jälkeen oltaisiin lain edessä toistemme lähiomaisia.

Onneksi maailmassa on ihan tarpeeksi miehiä jotka jopa kosivat ihan oma-aloitteisesti. Sitoutumiskammoiset voivat jäädä rannalle ruikuttamaan tai etsiä jonkun toisen sitoutumiskammoisen parikseen.

Ihan ku se juridinen sopimus sen takaisi, että se mies on kanssasi loppuelämän. Aikalailla niitä sitoutumiskammoisia löytyy myös niistä, jotka ovat juridisen sopimuksen tehneet. :D

Ei takaakaan. Eikä työsopimus takaa että työnantaja tarjoaa töitä loppuelämän.

Minä taas en ymmärrä näitä "sitoutunut voi olla muutenkin" argumentteja. Jos nyt ihan oikeasti ollaan sitoutuneita, niin en näe mitään syytä miksi ei mentäisi naimisiin.

Avioliitto on kahden toisiinsa sitoutuneen ihmisen elämää helpottava juridinen sopimus. Lapsia ei tarvitse erikseen ravata tunnustamassa vaan molemmat ovat automaattisesti huoltajia. Omaisuuden jaosta kuoleman tai eron sattuessa voidaan sopia erillisellä, yksilöllisellä, juuri meidän tilanteeseemme sopivalla sopimuksella. Koko perheellä on sama sukunimi. Toisen kuollessa leskellä on hallintaoikeus asuntoon. Ja niin edelleen.

Jos lähtökohta todella on pysyvä elämänkumppanuus, niin en keksi yhtäkään hyvää syytä olla tekemättä tuota sopimusta. Lähes kaikki kuulemani perustelut ovat tyyliä "mutta jos kuitenkin sattuu ero" - eli ei sitten oikeasti ollakaan niin kauhean sitoutuneita.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko vielä enemmän ymmärtää aloituksen viestin metsään. Nimenomaan kysymys oli siitä, että sitoutua voi täysillä ilman ulkoisia merkkejä, juridiikkaa, sormuksia. Ei mikään sormus tai juridiikkakaan tuo sitä sitoutumista, vaikka kuinka haluaisi sitä vängätä. Minulle sitoutuminen on toisen lupaus ja oma lupaus, johon luotan, koska olen niin päättänyt, en sen takia, että jollain on sormus sormessa tai nimikirjoitus jossain paperissa."

Miten niin metsään? Toisia nyt vain ei haittaa se että itsellä ja rakkaalla on sormukset sormissa, se on ihan yleinen vakavan parisuhteen merkki. Vai meinaatko että ne keillä sormus on sormessa, ovat huonossa parisuhteessa :D Mitenhän voi ajatella noin metsään. Onko joku jossain väittänyt että laittoi sormuksen sormeen koska EI OLE tosissaan sitoutunut, eikä missään nimessä ole LUVANNUT puolisolleen mitään? Se toisen sormus taitaa vain harmitta siksi kun mies ei sinulle ole sellaista halunnut antaa.

Miten näkisit että sormus sormessa ei voi olla sitoutunut? Ja miksi se haittaa että joku muu ei halua sitoutua piilossa muilta, vaan voi rohkeasti näyttää sen kaikille?

Mietihän itseksesi oikein tarkkaa että miksi, kyllä se vastaus sieltä löytyy.

Odottelinkin jo ensimmäistä kommenttia, että siksi tämä keskustelu, koska mies ei ole halunnut sormusta antaa. Mies se meistä kahdesta enemmän antaa painoarvoa sormuksille ja naimisiinmenoille, jos haluat tietää. Pohdin vain sitä, että itselleni ne eivät kovin paljoa merkkaa, vaikka hyvin sitoutunut olenkin puolisooni. Miksi itse niin hanakasti vouhkaat sormuksista ja sitoutumisesta. Eikö miehesi niistä huolimatta ole tarpeeksi sitoutunut sinuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys minusta. Itse odotan vähän salaa kosintaa, 4v merkkipäivä seurustelun alkamisesta on jo lähellä. En ole asiasta pakkomielteinen mutta odotan vähän kuitenkin. Kai se on sitä, että itse kosinta on kamalan romanttinen ajatus, haluan sitoutua juuri tähän mieheen lopuksi ikääni ja kosinta olisi sellainen suora merkki mieheltä että rakastaa minua kovasti. Olemme onnellisia kyllä ilman sormuksiakin, mutta yleensä kaikenlaiset yllärit tai toisen muistamiset tai kehut ovat minun puolelta tulevia. Ehkä odotan alitajuisesti ihan kaikenlaisia isompia rakkaudenosoituksia miehen suunnalta, kosinta nyt on vain merkittävin ja näkyvin sellainen mitä keksin.

Tässä oli hyvää pohdintaa! Älkääkä ymmärtäkö väärin. Arvostan itsekin suhteeseen sitoutumista ja lupausta olla yhdessä elämän iloissa ja myrskyissä. Itse en siihen sormusta välttämättä tarvitse. Toki se olisi romanttista, kuten ylemmässä kommentissa, mutta uskon, että suhteeseen voi olla yhtä sitoutunut tai miks ei sitoutuneempikin vaikka sormusta ei olisi.

Kihlautuminen ja avioliitto eivät edes tarvitse sormusta merkikseen. Mikä tässä nyt on noin vaikeaa ymmärtää, että on järkevää sitoutua ihan laillisesti? On monissa asioissa iso ero sillä, onko naimisissa vai ei.

No tuskin se naisten aviojano mistään laillisista oikeuksista johtuu vaan kyllä he pitävät liittoa suurinpiirtein elämänsä kohokohtana. Miksi muuten avioliitto on aina perustunut naisen alistamiseen ja sen estämiseksi on pitänyt raataa? Ei kovin hyvä enne. :)

Avioliitollahan nimenomaan on pyritty turvaamaan naisen taloudellinen tilanne miehen kuoleman/eron jälkeen aikoinaan, kun naiset eivät voineet kerryttää omaisuuttaan työelämässä, kuten miehet.

No eipä takaa kun miehillä ei Suomessa mitään elatuvelvollisuuksia ole.

Suomessakin aviopuolisoilla on elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Ja jos osaat lukea, niin viestissä puhuttiin tilanteesta puolison kuoleman tai eron jälkeen...

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä näitä "sitoutunut voi olla muutenkin" argumentteja. Jos nyt ihan oikeasti ollaan sitoutuneita, niin en näe mitään syytä miksi ei mentäisi naimisiin.

Avioliitto on kahden toisiinsa sitoutuneen ihmisen elämää helpottava juridinen sopimus. Lapsia ei tarvitse erikseen ravata tunnustamassa vaan molemmat ovat automaattisesti huoltajia. Omaisuuden jaosta kuoleman tai eron sattuessa voidaan sopia erillisellä, yksilöllisellä, juuri meidän tilanteeseemme sopivalla sopimuksella. Koko perheellä on sama sukunimi. Toisen kuollessa leskellä on hallintaoikeus asuntoon. Ja niin edelleen.

Jos lähtökohta todella on pysyvä elämänkumppanuus, niin en keksi yhtäkään hyvää syytä olla tekemättä tuota sopimusta. Lähes kaikki kuulemani perustelut ovat tyyliä "mutta jos kuitenkin sattuu ero" - eli ei sitten oikeasti ollakaan niin kauhean sitoutuneita.

Minä taas en keksi niin kummoisia syitä tehdä sopimusta. Hyvin sitoutunut ja tosissaan olen puolisoni kanssa, vaikka näitä ei ole, oma argumenttini siis ei ole tuo esittämäsi "jos tulee ero" Mikä siinä on niin mahdoton ymmärtää, että voi olla enemmänkin sitoutunut vaikka ei olisi naimisissa tai sormusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten kukaan haluaa olla vaimo. Vaimon status on kuitenkin yhteiskunnan ja etenkin miesten silmissä heikompi kuin esimerkiksi avopuolison. Avopuolisoita pidetään paljon itsenäisempinä ja arvostetumpana esimerkiksi työelämässä, kun taas vaimon maineessa on sellainen ikuinen 50-luvun leima. En koskaan anakaan itse halua tulla kenenkään vaimoksi tai halua, että kukaan sellaiseksi minua mieltää. 

Onneksi en pelkää mitään jätetyksi tulemista niin ei ole pakko solmia moisia sopimuksia. Olemme mieheni kanssa yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja kumpikin panostaa siihen, että toinen haluaa jatkossakin. Puolet avioliitoista päätyy eroon, joten se lupaus olla lopunelämää yhdessä on lähinnä surullinen vitsi. Sitäpaitsi pidän sitä hieman naiivina ja yksinkertaisena ajatuksena muutenkin.  

Sitäpaitsi olen hyvin läheinen ystävä exieni kanssa, joten kyllä he ovat elämässäni pysyneet tärkeässä roolissa, vaikka se romanttisuus onkin suhteestamme poistunut. Ei elämän pitäisi olla niin mustavalkoinen Kaikki tai ei mitään - kysymys. 

No minä esimerkiksi olen sen verran vahva, itsenäinen ja vapaa sielu, ettei niitä ominaisuuksia heilauta muidenkaan silmissä suuntaan tai toiseen se, olenko jonkun vaimo vai en.

Toiset syntyy tällaisiksi, ettei ole tarvetta omilla valinnoilla ilmentää itsenäisyyttään, kun se on niin luonnollinen osa itseä.

Lisäksi toki priorisoin oman navan, perheen ja ystävät aina työn edelle, eli en mietiskele vaikutanko työelämässä itsenäiseltä jos teen yksityiselämässä valinnan x.

Eronneita en juurikaan tunne, työelämässä ja yksityiselämässä menestyneitä, onnellisia VAIMOJA ja AVIOMIEHIÄ senkin edestä.

Kai nää on vähän siitäkin kiinni, millaisessa ympäristössä kasvaa. Tai jopa pitkälti juurikin siitä kiinni.

Jos ei ole nähnyt onnettomia liittoja, särkyneitä sydämiä, rikkinäisiä lapsia ja avioliiton kahlitsemia naisia, on helppo uskoa avioliittoon ja ylipäätään rakkauteen.

Anteeksi, mutta tyypillistä vaimon sepustelua. Kyllä vaimot ovat ihan olleet miehen omaisuutta ja se liitto näkee nimenomaan naisen miehelle alistuneena. Onhan teillä edelleen käytössä kaikki nimiperinteetkin ja miehen nimi on aina tärkeämpi myös naisten mielestä. On ihan perusteltua pitää avioituvia naisia alistuneina.  Nainen joka avioituu ei nyt vain ole mikään vapaa sielu. Nainen on aina kahlittu liittoon ja mieheen enemmän kuin toisinpäin.

Ja sittenhän on näitä "olen mieheni omistuksessa, mieheni on pääni, mieheni omistaa seksuaalisuuteni"-vaimoja jotka silti väittävät etteivät ole alistuneita. Kyllä ovat.

Outoa myös miten naisia ei haittaa yhtää esineellistyä avioliiton sisällä mutta kaikki kyllä kritisoivat esimerkiksi seksiä harrastavia naisia mitä rajummilla sanoilla.

Muuten hyvä, mutta en ole (vielä) kenenkään vaimo ja sitten kun olen, ottaa mieskin vanhan, jo sammuneen nimen sukuhistoriastani käyttöön.

Ketkä kaikki kritisoivat seksiä harrastavia naisia?

Ei omassa lähipiirissä vaan.

Toiset on toistensa ainoita, jotkut yksiavioisia, toisilla vapaat suhteet, toiset harrastaa parinvaihtoa jne.

Sinulla on hyvin mustavalkoinen käsitys naimisissa olevista ihmisistä.

Eihän moni muuten nykyään edes vaihda nimeään avioiduttuaan, mutta lapsille laitetaan avoliitossakin yleisimmin miehen nimi.;)

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä näitä "sitoutunut voi olla muutenkin" argumentteja. Jos nyt ihan oikeasti ollaan sitoutuneita, niin en näe mitään syytä miksi ei mentäisi naimisiin.

Avioliitto on kahden toisiinsa sitoutuneen ihmisen elämää helpottava juridinen sopimus. Lapsia ei tarvitse erikseen ravata tunnustamassa vaan molemmat ovat automaattisesti huoltajia. Omaisuuden jaosta kuoleman tai eron sattuessa voidaan sopia erillisellä, yksilöllisellä, juuri meidän tilanteeseemme sopivalla sopimuksella. Koko perheellä on sama sukunimi. Toisen kuollessa leskellä on hallintaoikeus asuntoon. Ja niin edelleen.

Jos lähtökohta todella on pysyvä elämänkumppanuus, niin en keksi yhtäkään hyvää syytä olla tekemättä tuota sopimusta. Lähes kaikki kuulemani perustelut ovat tyyliä "mutta jos kuitenkin sattuu ero" - eli ei sitten oikeasti ollakaan niin kauhean sitoutuneita.

Koko perheen sama sukunimi on kaikissa  maissa aina miehen nimi koska avioliitto näkee miehen perhen tärkeimpänä henkilönä siitä huolimatta että nainen tekee sen eteen enemmän. Nainen myös tekee lasten eteen enemmän ja silti lapsille tulee isän nimi. Yhteinen sukunimi muuten mahdollistuu avoliittoihin uudistuvalla nimilailla. Että ettepä saa enää miehiä painostettua nimen varjolla liittoihin. Haha.  Ja miksi ihmeessä sanot "koko perheellä on sama sukunimi", miksi pitäisi olla? Se tehdään naisen ihmisarvon kustannuksella ja on orjuuttava tapa, onpa joo tosi kiva. :D Se yhteinen nimi aiheuttaa lähinnä vaivaa työpaikoilla kun jokainen akka venkuttaa nimeään. Missä miehen panos? Ai kato, kun eivät ne teihin sitoudu.

Avioliitosta haaveilevat edelleen vain naiset, jokainen hääsivu, aviosivu, perhesivu jne. on naisvaltainen. Vastavaasti aikuisviihde on miesvaltaista. Tästä voimmekin päätellä mitä kumpikin sukupuoli haluaa.

Avioliitto muuttaa lähinnä naista. Naisesta tulee rouva, nimi vaihtuu, nainen suunnittelee häät.

Minulla ei ainakaan ole koskaan ollut kiire itseän rengastamaan, mutta oman kokemuksen mukaan miehillä on. Aika moni on ollut menossa naimisiin saman tien, kun on vähän aikaisemmin tavattu vasta. Tämä nykyinen mies lähestulkoon painosti sormusten ostoon. Kerran kun oltiin kaupungilla, vei kultasepän oven taakse ja sanoi, että nyt mennään kihloihin, TAI sitten asiasta ei enää IKINÄ puhuta. Ja mitä tulee tuohon naimisiin menoon, niin ei minulla ainakaan ole ollut siihen mitään "hinkua". Mulle ihan sama, mutta sitten kun lapsia tuli, mentiin naimisiin, ihan vaan sen takia, ettei tarvitse miehen käydä tunnustamassa omaa lastaan.  Sukunimeä en kyllä suostunut vaihtamaan. 

Minulle se olisi ollut tärkeää. Mies ei koskaan kosinut, eikä varmasti kosi tulevaisuudessakaan. Enkä minä painosta tai puhu asiasta, enää. Olen hyväksynyt sen, ettei mies halua, joten olen tyytynyt osaani. Myös ilman sormuksia voi olla onnellinen, mutta valitettavasti minulle se, ettei mies halua kanssani naimisiin, tarkoittaa sitä, että hän ei loppuviimein halua sitoutua minuun tunnetasolla.

Niin no, kyllähän sitä vanhenee vaikkei ikinä juhlii synttäreitäkään, moni niitä tykkää silti juhlia.

Vierailija kirjoitti:

Minulle se olisi ollut tärkeää. Mies ei koskaan kosinut, eikä varmasti kosi tulevaisuudessakaan. Enkä minä painosta tai puhu asiasta, enää. Olen hyväksynyt sen, ettei mies halua, joten olen tyytynyt osaani. Myös ilman sormuksia voi olla onnellinen, mutta valitettavasti minulle se, ettei mies halua kanssani naimisiin, tarkoittaa sitä, että hän ei loppuviimein halua sitoutua minuun tunnetasolla.

Tämä. Ja ihan turha ulkopuolisen tulla sanomaan "se mitä tunnet on väärin." jaa, tunnen niin silti.

Vierailija kirjoitti:

Minulle se olisi ollut tärkeää. Mies ei koskaan kosinut, eikä varmasti kosi tulevaisuudessakaan. Enkä minä painosta tai puhu asiasta, enää. Olen hyväksynyt sen, ettei mies halua, joten olen tyytynyt osaani. Myös ilman sormuksia voi olla onnellinen, mutta valitettavasti minulle se, ettei mies halua kanssani naimisiin, tarkoittaa sitä, että hän ei loppuviimein halua sitoutua minuun tunnetasolla.

Jos se on sinulle noin tärkeää ja miehellesi ei, eikä hän suostu niin miksi olet tyytynyt osaasi? Itsehän niin olet päättänyt. Jos tiedät ettei hän ole tunnetasolla sitoutunut sinuun, koska ei ole antanut sormusta niin miksi hitossa olet hänen kanssaan? Merkkaavin pointti tässä onkin tuo, että hän ei ole tunnetasolla sitoutunut, ei se onko antanut sormusta vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en ymmärrä näitä "sitoutunut voi olla muutenkin" argumentteja. Jos nyt ihan oikeasti ollaan sitoutuneita, niin en näe mitään syytä miksi ei mentäisi naimisiin.

Avioliitto on kahden toisiinsa sitoutuneen ihmisen elämää helpottava juridinen sopimus. Lapsia ei tarvitse erikseen ravata tunnustamassa vaan molemmat ovat automaattisesti huoltajia. Omaisuuden jaosta kuoleman tai eron sattuessa voidaan sopia erillisellä, yksilöllisellä, juuri meidän tilanteeseemme sopivalla sopimuksella. Koko perheellä on sama sukunimi. Toisen kuollessa leskellä on hallintaoikeus asuntoon. Ja niin edelleen.

Jos lähtökohta todella on pysyvä elämänkumppanuus, niin en keksi yhtäkään hyvää syytä olla tekemättä tuota sopimusta. Lähes kaikki kuulemani perustelut ovat tyyliä "mutta jos kuitenkin sattuu ero" - eli ei sitten oikeasti ollakaan niin kauhean sitoutuneita.

Koko perheen sama sukunimi on kaikissa  maissa aina miehen nimi koska avioliitto näkee miehen perhen tärkeimpänä henkilönä siitä huolimatta että nainen tekee sen eteen enemmän. Nainen myös tekee lasten eteen enemmän ja silti lapsille tulee isän nimi. Yhteinen sukunimi muuten mahdollistuu avoliittoihin uudistuvalla nimilailla. Että ettepä saa enää miehiä painostettua nimen varjolla liittoihin. Haha.  Ja miksi ihmeessä sanot "koko perheellä on sama sukunimi", miksi pitäisi olla? Se tehdään naisen ihmisarvon kustannuksella ja on orjuuttava tapa, onpa joo tosi kiva. :D Se yhteinen nimi aiheuttaa lähinnä vaivaa työpaikoilla kun jokainen akka venkuttaa nimeään. Missä miehen panos? Ai kato, kun eivät ne teihin sitoudu.

Avioliitosta haaveilevat edelleen vain naiset, jokainen hääsivu, aviosivu, perhesivu jne. on naisvaltainen. Vastavaasti aikuisviihde on miesvaltaista. Tästä voimmekin päätellä mitä kumpikin sukupuoli haluaa.

Avioliitto muuttaa lähinnä naista. Naisesta tulee rouva, nimi vaihtuu, nainen suunnittelee häät.

Miten väärässä olet. Miehet ne nimenomaan haluavat naimisiin ja mies avioliitosta kyllä todellakin enemmän hyötyykin. Ja mies saa huomattavasti enemmän uskottavuutta kun on vaimo ja perhe. Kyllä meillä ainakin mies on se, joka kaikille muistaa mainostaa, että ollaan naimisissa(meillä on siin omat nimet, en halunnut ottaa miehen nimeä, en ole sitä sukua). Itse en edes mainitse, että olen parisuhteessa, mitäpä se kenellekään vieraalle kuuluu ja tutut tietää muutenkin.  Tuota  ihmettelen, mitä tarkoitat lauseella"se yhteinen nimi vain aiheuttaa vaivaa työpaikoilla, kun jokainen akka venkuttaa nimeään??????Siis mitä ihmettä? Eikö ne "akat" voi venkuttaa sitä omaakin nimeään? Ja miksi "venkuttaa" (mihin sana viittaa?)Ja mitä tuohon sitoutumiseen tulee, niin puhu vain omasta puolestasi. Suomessa on 2,5 miljoonaa miestä ja niillä on omakin mielipide, joten ei sinun tarvitse niiden kaikkien puolesta puhua. Ne voi suuttua, kun tuollaista paskaa niistä suollat. Sinä varmaan olet se sama ihminen, joka aina joskus tekee niitä aloituksia aiheesta" Miksi naiset alistutte miehen alle, miksi? Miksi alennutte ottamaan miehen nimen ? jne. Ne aloitukset on kyllä aina poistuneet pikapikaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle se olisi ollut tärkeää. Mies ei koskaan kosinut, eikä varmasti kosi tulevaisuudessakaan. Enkä minä painosta tai puhu asiasta, enää. Olen hyväksynyt sen, ettei mies halua, joten olen tyytynyt osaani. Myös ilman sormuksia voi olla onnellinen, mutta valitettavasti minulle se, ettei mies halua kanssani naimisiin, tarkoittaa sitä, että hän ei loppuviimein halua sitoutua minuun tunnetasolla.

Tämä. Ja ihan turha ulkopuolisen tulla sanomaan "se mitä tunnet on väärin." jaa, tunnen niin silti.

Miten se, että haluaa keskustella, että ei ymmärrä sormustamisen ja avioliiton hinkua, eikä itse koe tarvetta siihen tarkoittaa, että "se mitä tunnet on väärin'" En ymmärrä. Mielipiteitä voi olla erilaisia, ilman että kumpikaan niistä on "väärin" tai "oikein"

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se sinullekin vielä avautuu että mistä tässä elämässä oikeasti on kyse, älä huoli.

..vaan kaikkivoipaisuusharhasta, jossa ei ole kuin oma oikea tapa tehdä asioita, ja kaikki muut ovat väärässä.D

Niin että miten tää nyt meni..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle se olisi ollut tärkeää. Mies ei koskaan kosinut, eikä varmasti kosi tulevaisuudessakaan. Enkä minä painosta tai puhu asiasta, enää. Olen hyväksynyt sen, ettei mies halua, joten olen tyytynyt osaani. Myös ilman sormuksia voi olla onnellinen, mutta valitettavasti minulle se, ettei mies halua kanssani naimisiin, tarkoittaa sitä, että hän ei loppuviimein halua sitoutua minuun tunnetasolla.

Jos se on sinulle noin tärkeää ja miehellesi ei, eikä hän suostu niin miksi olet tyytynyt osaasi? Itsehän niin olet päättänyt. Jos tiedät ettei hän ole tunnetasolla sitoutunut sinuun, koska ei ole antanut sormusta niin miksi hitossa olet hänen kanssaan? Merkkaavin pointti tässä onkin tuo, että hän ei ole tunnetasolla sitoutunut, ei se onko antanut sormusta vai ei.

Siksi koska olen hyväksynyt asian ja voin elää sen kanssa. Siis sen, että mies ei halua tunnetasolla sitoutua, sormukset todellakin on sivuseikka. On ehjä perhe ja arki toimii, miksi rikkoisin nämä? Olen työstänyt asiaa vuosia ja päätynyt tähän. Mies lupaili naimisiinmenoa ennen lapsia, sitten pyörsi sanansa.