Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusperheet! Enkö saa olla pettynyt olematta paha?
Jaana
24.10.2017 |
Me ollaan uusperhe. Meillä asuu minä, mieheni, minun alakouluikäiset lapset (4) ja meidän yhteinen parikuinen vauva. Miehen lapsi asuu äidillään. Mies käy töissä ja minä olen kotiäiti.
Nyt on syysloma. Minun lapset ovat isällään. Kotona nyt siis kanssani vauva. Mies töissä päivät.
Arki on melko hektistä ja joskus stressaavaakin. Voisin tässä nyt puolueellisesti nostaa itseäni jalustalle kertomalla, että olen päivät kokki, autonkuljettaja, siivooja, pyykkäri, rauhanturvaaja, askartelunohjaaja ja mitä näitä nyt on. Mutta siis kotiäidit ja -isät varmasti tietää, minkälaista sykkimistä arki voi olla pienten lasten kanssa. Mies tekee pitkiä työpäiviä. Mies myös kärsii kroonisesta kivusta ja kun hän tulee kotiin hän on hyvin väsynyt ja kipuinen. Yritän päivittäin pyrkiä siihen, että hän voisi tulla siistiin kotiin ja että kotona olisi jonkinlainen rauha. Ja ruokakin valmiina.
Odotin tätä lapsivapaampaa syyslomaa kovasti, levon ja rauhallisuuden toivossa. Kerroin jo viikko sitten miehelle (ja monesti sen jälkeenkin), että onpa ihanaa kun se loma tulee. Saa miltei olla vaan, vauvan kanssa rauhassa. Ei kiire minnekkään eikä apinaorkesterin riekuntaa. Miehen kanssa iltoina enempi aikaa keskittyä parisuhteeseen jne. Me jopa yhdessä leikittiin ajatuksella kuinka panostaa seksiin, kun siihen olisi paremmin aikaa.
Nyt sitten miehen lapsi tuleekin tänne. Mies kysyi onko asia minulle ok, jos lapsensa tulee viikolla käymään, vastasin että on. Tarkennus tuli jälkikäteen, että lapsi tulee koko arkiviikoksi.
Pidän kovasti hänen lapsestaan, hän on mukavaa seuraa, rakastaa touhuta vauvan kanssa ja auttaa askareissa, kun pyytää. Ei hänestä ole ns. vaivaakaan, koska on jo iso teini. Minusta on mukavaa, että hän tulee. Me näemmekin häntä kovin harvoin. Tulen mielestäni hänen kanssaan hyvin toimeen. Olen onnellinen miehen puolesta, että hän saa nähdä lapsensa taas, koska ikävöi kovin.
Mutta! Meninkin sanomaan miehelle, että olen kyllä hieman pettynyt oletetusta vapaan ja ”seksiloman” menetyksestä. Siitä mies sitten suuttui kovasti. Olen kuulemma idiootti, etten sanonut sitä silloin, kun hän kysyi, onko asia ok. Minä itkin mielipahaa, että sain hänet niin suuttumaan. Olen kuulemma lapsellinen. Hän huusi minulle, että miltä minusta tuntuisi, jos hän sanoisi joku päivä töistä tullessaan, ettei hän tänään jaksa lapsiani. Riita paisui molemmin puoliseksi huutamiseksi. Minäkin sanoin rumasti takaisin. Yritin monta kertaa selventää, että haluan kyllä lapsensa tänne, ja että koin vaan pettymyksen tunteen ainoastaan siitä, mitä odotin, ei toteudukaan. Hän ei suostunut asiaa ymmärtämään. Minusta tuntui, että hän väkisin teki minusta nyt pahaa.
Me onneksi saatiin riita jo sovittua, mutta asia silti vaivaa minua. Olen loukkaantunut, etten saa kokea tunteita ilman pahoja seuraamuksia. Ja surullinen siitä, kuinka väärin hän minut käsitti.
Kiitos, jos jaksoit lukea ja ottaa kantaa. Kertokaa nyt mulle, tuleeko tämmöisiä muissa uusperheissä?
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Voi oksetus näitä parisuhde ensin -julistajia. Ja että "sulla ei taida olla uusperhettä".
No, nokitan sillä että te ette ole olleet niitä teinejä joita heitellään ees taas kun uusperheessä onkin uudella vaimolla oikeus rajoihin ja omaan vauvaan mutta kun ei jaksaisi sitä "miehen teiniä".
Se miehen teini joka oli ennen isin rakas mutta sitten aikuiset tekivät "kypsiä aikuisen ihmisen ratkaisuja" ja olivat "terveesti itsekkäitä" ja kaikkea muuta skeidaa, ja koko elämä meni sekaisin ja nyt kukaan ei halua eikä välitä.
Korostetaan että "lapsi asuu äidillään", "ei ole sen koti". Niinkuin se millään tavalla pyyhkisi pois sitä että lapsi on miehen lapsi ja tarvitsee entistä enemmän aikaa isän kanssa kun ei kerran asu yhdessä.
Oksettavaa itsekkyyttä naisilta, aletaan kotileikkiin miehen kanssa ja toivotaan ja oletetaan että ne entisen liiton lapset haihtuu jonnekin. Ajatelkaa edes sekunniksi omalle kohdalle.
Olen pahoillani puolestasi. Kaikille ei kuitenkaan erossa käy noin. On mnenlaisia tilanteita. Ja mitä tulee miehen lapsiin. Miehen 2 lasta on ollut pakko vastaanottaa kun miehen kanssa haluan elää.. Jos saisin valita, en heitä haluaisi. Mutta elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa. Mun miehessä hänen ainoa huono puolensa on ne lapset. Mutta, mitenkään en heidän suhdettaan häiritse tai paheksu, vaan arvostan miehen isyyttä ja sitä että hän välittää lapsistaan. Minäkin kykenen olemaan heille ihan kelpo aikuinen, mutta kuten sanottu, olisi tosi ok, vaikka heitä ei olisi.
Tarkoitin juuri tällaisia naisia kuin sinä etkä edes tajua sitä. Luepa tuo kirjoituksesi uudelleen ja mieti miltä tuntuu olla miehen lapsi.
No ihan iloiselta he vaikuttavat. Pitävät minusta. Yritätkö sanoa, että äitipuolella on velvollisuus rakastaa miehen lapsia? Ei taida olla. Meillä kaikki on hyvin, silloinkin kun miehen lapset ovat paikalla. Mutta kuten sanottu, pärjäisin mainiosti ilmankin. Jännä tadu, äitipuolenko pitäisi olla pyyteetön ja itsestäänselvästi rakastaa?
Kyllä pitäisi. Ja piste.
Rakkautta ei voi pakottaa. Syntyy ajan kanssa jos syntyy. Elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet ja käytös ovat kaksi eri asiaa. Uusperheessä riittää se että on asiallinen ja reilu aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3840 kirjoitti:
Mä en olis ottanut syyslomaviikoksi lasta sinne, vaan samaan aikaan ku toisetkin. Sori.
No siihen pääsee kuitenkin vaikuttamaan lähinnä se teini ja teinin isä. Uudella vaimolla ei oikein ole varaa ilmoittaa, koska "ottaa" toisen lapsen, etenkin kun omat pennut asuu siellä jatkuvasti.
Todellakin on. Lapset eivät päätä, vaan aikuiset. Ja jokainen omassa kotonaan. Poikkeuksista sovitaan ensin perheessä, sitten exän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä aloittajaa. Meilläkin on uusperhe ja itse teen töitä kotoa. En ilahtuisi, jos miehen teinit tulisivat tänne koko syyslomaviikoksi silloin, kun haluan tehdä töitä. Vaikka heistä periaatteessa ei varmasti harmia ole, en joudu kokkaamaan jne, tulee kuitenkin parista koko päivän kotona notkuvasta nuoresta miehestä melkoinen määrä meteliä. Meidän perheessä on miehen kanssa sovittu, että tietyt ajat kotona ovat rauhallista työskentelyaikaa, loma-ajat ja viikonloput taas erikseen. Sillä olen luopunut toimistostani, että voin tähän luottaa.
Ja ennenkuin joku kommentoi, äänitän ja kuvaan joka päivä nettimateriaalia työssäni, eli oikeasti tarvitsen hiljaisen ympäristön.
Eli, vaikka lapsilla onkin oikeus vanhempiaan tavata, ja kotiinsa tulla, täytyy hyväksyä se, että koko maailma ei pyöri näiden erolasten ympärillä. Äitipuolia kuuluu ihan yhtä lailla kunnioittaa. On sovittava säännöt, ajat ja keskusteltava ja ymmärrettävä, jos suunnitelmia pitää muuttaa.
Näin on. Ja näin meilläkin. Meillä asiaa hankaloittaa vielä miehen ex, joka on hyvin epäkunnioittava meitä ja meidän perhettä kohtaan. Aina tilanteen tullen alkaa sekoilla omia asioitaan meille, valehtelee ja manipuloi ja tekee lasten kautta kiusaa. Minulla taas on ihan muuta tekemistä kuin kuluttaa energiaa jonkun sekopään sekoiluihin. Jos hänelle ei olis laitettu rajoja ei tulis mistään mitään.
"Eli, vaikka lapsilla onkin oikeus vanhempiaan tavata, ja kotiinsa tulla, täytyy hyväksyä se, että koko maailma ei pyöri näiden erolasten ympärillä. Äitipuolia kuuluu ihan yhtä lailla kunnioittaa. On sovittava säännöt, ajat ja keskusteltava ja ymmärrettävä, jos suunnitelmia pitää muuttaa.[/quote]"
Nyt ollaan asian ytimessä! Loistavasti argumentoitu! t. Uusperheen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Voi oksetus näitä parisuhde ensin -julistajia. Ja että "sulla ei taida olla uusperhettä".
No, nokitan sillä että te ette ole olleet niitä teinejä joita heitellään ees taas kun uusperheessä onkin uudella vaimolla oikeus rajoihin ja omaan vauvaan mutta kun ei jaksaisi sitä "miehen teiniä".
Se miehen teini joka oli ennen isin rakas mutta sitten aikuiset tekivät "kypsiä aikuisen ihmisen ratkaisuja" ja olivat "terveesti itsekkäitä" ja kaikkea muuta skeidaa, ja koko elämä meni sekaisin ja nyt kukaan ei halua eikä välitä.
Korostetaan että "lapsi asuu äidillään", "ei ole sen koti". Niinkuin se millään tavalla pyyhkisi pois sitä että lapsi on miehen lapsi ja tarvitsee entistä enemmän aikaa isän kanssa kun ei kerran asu yhdessä.
Oksettavaa itsekkyyttä naisilta, aletaan kotileikkiin miehen kanssa ja toivotaan ja oletetaan että ne entisen liiton lapset haihtuu jonnekin. Ajatelkaa edes sekunniksi omalle kohdalle.
Olen pahoillani puolestasi. Kaikille ei kuitenkaan erossa käy noin. On mnenlaisia tilanteita. Ja mitä tulee miehen lapsiin. Miehen 2 lasta on ollut pakko vastaanottaa kun miehen kanssa haluan elää.. Jos saisin valita, en heitä haluaisi. Mutta elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa. Mun miehessä hänen ainoa huono puolensa on ne lapset. Mutta, mitenkään en heidän suhdettaan häiritse tai paheksu, vaan arvostan miehen isyyttä ja sitä että hän välittää lapsistaan. Minäkin kykenen olemaan heille ihan kelpo aikuinen, mutta kuten sanottu, olisi tosi ok, vaikka heitä ei olisi.
Tarkoitin juuri tällaisia naisia kuin sinä etkä edes tajua sitä. Luepa tuo kirjoituksesi uudelleen ja mieti miltä tuntuu olla miehen lapsi.
No ihan iloiselta he vaikuttavat. Pitävät minusta. Yritätkö sanoa, että äitipuolella on velvollisuus rakastaa miehen lapsia? Ei taida olla. Meillä kaikki on hyvin, silloinkin kun miehen lapset ovat paikalla. Mutta kuten sanottu, pärjäisin mainiosti ilmankin. Jännä tadu, äitipuolenko pitäisi olla pyyteetön ja itsestäänselvästi rakastaa?
Kyllä pitäisi. Ja piste.
Rakkautta ei voi pakottaa. Syntyy ajan kanssa jos syntyy. Elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet ja käytös ovat kaksi eri asiaa. Uusperheessä riittää se että on asiallinen ja reilu aikuinen.
Mutta miksi ihminen varta vasten etsii itselleen puolison, jolla on jo lapsia, jos ei ole haluakaan alkaa rakastaa niitä? Tätä en ymmärrä.
T. Yhden lapsen äiti, 2 lapsen äitipuoli ( kaikki ovat rakkaita mulle)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3840 kirjoitti:
Mä en olis ottanut syyslomaviikoksi lasta sinne, vaan samaan aikaan ku toisetkin. Sori.
Eli elämään sitä päivittäistä arkea?
Uusperheessä on monelaista arkea. Ja myös uusperheen äidillä on oikeus omaan aikaan, lepoon ja siihen että voi sanoa EI, nyt ei minulle sovi. Uusperheen äidillä on oikeus ihan itse määritellä voimavaransa ja yhdessä puolionsa kotiin ihan sellaiset säännöt ja käytännöt kuin itse haluaa. Uusoperhe EI ole ydinperhe. Siellä lapsiakin koskee ihan erilaiset asiat kuin ydinperheessä. Hyvä puoli siinä on se, että jos uusperhe on riittävän turvallinen, lapsilla on mahdollisuus kehittyä tavallistakin paremmin. Mutta se edellyyttää sitä, että rajat ovat selkeitä, jokainen saa tuntea ihan kaikki tunteensa ja tulla niiden kanssa hyväksytyiksi, eikä ulkopuolisia (kuten exät) päästetän määräilemään puolisoiden ohi uusperheen elämästä. Nämä ohjeet tulevat jo ihan uusperheliitolta, jossa lienee vankka käsitys uusperheen ongelmista ja tarpeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Voi oksetus näitä parisuhde ensin -julistajia. Ja että "sulla ei taida olla uusperhettä".
No, nokitan sillä että te ette ole olleet niitä teinejä joita heitellään ees taas kun uusperheessä onkin uudella vaimolla oikeus rajoihin ja omaan vauvaan mutta kun ei jaksaisi sitä "miehen teiniä".
Se miehen teini joka oli ennen isin rakas mutta sitten aikuiset tekivät "kypsiä aikuisen ihmisen ratkaisuja" ja olivat "terveesti itsekkäitä" ja kaikkea muuta skeidaa, ja koko elämä meni sekaisin ja nyt kukaan ei halua eikä välitä.
Korostetaan että "lapsi asuu äidillään", "ei ole sen koti". Niinkuin se millään tavalla pyyhkisi pois sitä että lapsi on miehen lapsi ja tarvitsee entistä enemmän aikaa isän kanssa kun ei kerran asu yhdessä.
Oksettavaa itsekkyyttä naisilta, aletaan kotileikkiin miehen kanssa ja toivotaan ja oletetaan että ne entisen liiton lapset haihtuu jonnekin. Ajatelkaa edes sekunniksi omalle kohdalle.
Olen pahoillani puolestasi. Kaikille ei kuitenkaan erossa käy noin. On mnenlaisia tilanteita. Ja mitä tulee miehen lapsiin. Miehen 2 lasta on ollut pakko vastaanottaa kun miehen kanssa haluan elää.. Jos saisin valita, en heitä haluaisi. Mutta elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa. Mun miehessä hänen ainoa huono puolensa on ne lapset. Mutta, mitenkään en heidän suhdettaan häiritse tai paheksu, vaan arvostan miehen isyyttä ja sitä että hän välittää lapsistaan. Minäkin kykenen olemaan heille ihan kelpo aikuinen, mutta kuten sanottu, olisi tosi ok, vaikka heitä ei olisi.
Tarkoitin juuri tällaisia naisia kuin sinä etkä edes tajua sitä. Luepa tuo kirjoituksesi uudelleen ja mieti miltä tuntuu olla miehen lapsi.
No ihan iloiselta he vaikuttavat. Pitävät minusta. Yritätkö sanoa, että äitipuolella on velvollisuus rakastaa miehen lapsia? Ei taida olla. Meillä kaikki on hyvin, silloinkin kun miehen lapset ovat paikalla. Mutta kuten sanottu, pärjäisin mainiosti ilmankin. Jännä tadu, äitipuolenko pitäisi olla pyyteetön ja itsestäänselvästi rakastaa?
Kyllä pitäisi. Ja piste.
Rakkautta ei voi pakottaa. Syntyy ajan kanssa jos syntyy. Elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet ja käytös ovat kaksi eri asiaa. Uusperheessä riittää se että on asiallinen ja reilu aikuinen.
Mutta miksi ihminen varta vasten etsii itselleen puolison, jolla on jo lapsia, jos ei ole haluakaan alkaa rakastaa niitä? Tätä en ymmärrä.
T. Yhden lapsen äiti, 2 lapsen äitipuoli ( kaikki ovat rakkaita mulle)
No, semmoista se elämä joskus on. Olemme olleet vuosia yhdessä ja sovimme toisillemme tosi hyvin, molemmat koemme että vihdoinkin löytyi se oikea elämänkumppani. Lastenko takia olisi pitänyt hylätä se paras mahdollinen kumppani? Lapset kasvavat ja lähtevät omaan elämäänsä, me sen sijaan rakennamme yhteistä tulevaisuutta, jossa lapset sitten vierailevat. Kumppani on elämänkumppani, lapset vaativat joitakin vuosia hoivaa, kyseessä siis ihan eri asiat. Eikä mieskään halua ilman minua elää. Siksi että aikanaan suostui lasten äidin vaatimukseen siitä että lapsia on hankittava. Äläkä huoli, kyllä lapsista huolta pidetään. Ja mies on niin ihana, että kannattaa vähän sinnitelläkin, vaikka mielelläni olisinkin tässä kohtaa se uusperhe-vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Voi oksetus näitä parisuhde ensin -julistajia. Ja että "sulla ei taida olla uusperhettä".
No, nokitan sillä että te ette ole olleet niitä teinejä joita heitellään ees taas kun uusperheessä onkin uudella vaimolla oikeus rajoihin ja omaan vauvaan mutta kun ei jaksaisi sitä "miehen teiniä".
Se miehen teini joka oli ennen isin rakas mutta sitten aikuiset tekivät "kypsiä aikuisen ihmisen ratkaisuja" ja olivat "terveesti itsekkäitä" ja kaikkea muuta skeidaa, ja koko elämä meni sekaisin ja nyt kukaan ei halua eikä välitä.
Korostetaan että "lapsi asuu äidillään", "ei ole sen koti". Niinkuin se millään tavalla pyyhkisi pois sitä että lapsi on miehen lapsi ja tarvitsee entistä enemmän aikaa isän kanssa kun ei kerran asu yhdessä.
Oksettavaa itsekkyyttä naisilta, aletaan kotileikkiin miehen kanssa ja toivotaan ja oletetaan että ne entisen liiton lapset haihtuu jonnekin. Ajatelkaa edes sekunniksi omalle kohdalle.
Olen pahoillani puolestasi. Kaikille ei kuitenkaan erossa käy noin. On mnenlaisia tilanteita. Ja mitä tulee miehen lapsiin. Miehen 2 lasta on ollut pakko vastaanottaa kun miehen kanssa haluan elää.. Jos saisin valita, en heitä haluaisi. Mutta elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa. Mun miehessä hänen ainoa huono puolensa on ne lapset. Mutta, mitenkään en heidän suhdettaan häiritse tai paheksu, vaan arvostan miehen isyyttä ja sitä että hän välittää lapsistaan. Minäkin kykenen olemaan heille ihan kelpo aikuinen, mutta kuten sanottu, olisi tosi ok, vaikka heitä ei olisi.
Tarkoitin juuri tällaisia naisia kuin sinä etkä edes tajua sitä. Luepa tuo kirjoituksesi uudelleen ja mieti miltä tuntuu olla miehen lapsi.
No ihan iloiselta he vaikuttavat. Pitävät minusta. Yritätkö sanoa, että äitipuolella on velvollisuus rakastaa miehen lapsia? Ei taida olla. Meillä kaikki on hyvin, silloinkin kun miehen lapset ovat paikalla. Mutta kuten sanottu, pärjäisin mainiosti ilmankin. Jännä tadu, äitipuolenko pitäisi olla pyyteetön ja itsestäänselvästi rakastaa?
Kyllä pitäisi. Ja piste.
Rakkautta ei voi pakottaa. Syntyy ajan kanssa jos syntyy. Elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet ja käytös ovat kaksi eri asiaa. Uusperheessä riittää se että on asiallinen ja reilu aikuinen.
Mutta miksi ihminen varta vasten etsii itselleen puolison, jolla on jo lapsia, jos ei ole haluakaan alkaa rakastaa niitä? Tätä en ymmärrä.
T. Yhden lapsen äiti, 2 lapsen äitipuoli ( kaikki ovat rakkaita mulle)
No, semmoista se elämä joskus on. Olemme olleet vuosia yhdessä ja sovimme toisillemme tosi hyvin, molemmat koemme että vihdoinkin löytyi se oikea elämänkumppani. Lastenko takia olisi pitänyt hylätä se paras mahdollinen kumppani? Lapset kasvavat ja lähtevät omaan elämäänsä, me sen sijaan rakennamme yhteistä tulevaisuutta, jossa lapset sitten vierailevat. Kumppani on elämänkumppani, lapset vaativat joitakin vuosia hoivaa, kyseessä siis ihan eri asiat. Eikä mieskään halua ilman minua elää. Siksi että aikanaan suostui lasten äidin vaatimukseen siitä että lapsia on hankittava. Äläkä huoli, kyllä lapsista huolta pidetään. Ja mies on niin ihana, että kannattaa vähän sinnitelläkin, vaikka mielelläni olisinkin tässä kohtaa se uusperhe-vela.
Lasten takia se mies EI ole sinulle paras mahdollinen kumppani. Joten kyllä, olisi pitänyt hylätä. En voi tuntea mitään muuta kuin inhoa sinua ( ja muita samanlaisia) kohtaan.
Sinua harmitti muuttuneet suunnitelmat, ja sanoit harmisi ääneen. Miehesi ei syystä tai toisesta osannut sitä käsitellä ja teille tuli siitä riitaa.
Sinun harmisi on ymmärrettävää, miehen suuttuminen jollain tapaa myös.
En tuomitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aloituksen ongelma ole edes mikään uusperheongelma vaan kommunikaatio-ongelma. Niinkuin aika iso osa ongelmista ihan missä tahansa perheessä. Mies ehdotti jotain, ap tulkitsi väärin tai mies tulkitse ap:n sanat väärin, syntyi vääriä odotuksia, kumpikin pahoitti mielensä ja reagoi epäkypsästi.
Jos tämä on yksittäinen juttu, antaisin olla. Jos näitä tapahtuu usein, teidän pitää harjoitella kommunikaatiota. Odotuksista, toiveista ja tarpeista puhuminen on vaikeaa, mutta palkitsevaa. Vaikka olisi kirahviperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Summasummarum. Uusperheen äidillä on oikeudet, isällä ei ole oikeutta tavata lastansa ellei ruustiinalle sovi.
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Uusperheen äidillä on oikeudet, isällä ei ole oikeutta tavata lastansa ellei ruustiinalle sovi.
Puhumattakaan lapsen oikeudesta tavata isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summasummarum. Uusperheen äidillä on oikeudet, isällä ei ole oikeutta tavata lastansa ellei ruustiinalle sovi.
Puhumattakaan lapsen oikeudesta tavata isäänsä.
Puhumattakaan av:n perustyylistä vetää uskomatonta draamaa kaikesta pienestäkin kitkasta, mikä liittyy uusperheisiin.
Se että on erottu, ei tarkoita, että niille lapsille pitäisi joka hengenvedolla olla hyvittelemässä sitä. Lapsille ei pidä antaa mitään valtuuksia päättää perheen isoista linjoista, vaikka omissa asioissaan heitä kuunnellaankin ikätasoisesti. Se johtaa vaan levottomuuteen, jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa.
Aikuiset määrittävät yhteistyössä, missä lapset milloinkin ovat. Riittävän hyvällä perustelulla normaalista voidaan poiketa.
Vierailija kirjoitti:
Se että on erottu, ei tarkoita, että niille lapsille pitäisi joka hengenvedolla olla hyvittelemässä sitä. Lapsille ei pidä antaa mitään valtuuksia päättää perheen isoista linjoista, vaikka omissa asioissaan heitä kuunnellaankin ikätasoisesti. Se johtaa vaan levottomuuteen, jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa.
Aikuiset määrittävät yhteistyössä, missä lapset milloinkin ovat. Riittävän hyvällä perustelulla normaalista voidaan poiketa.
Kyllä, ja siihen keskenään sopimiseen liittyy ihan sellaisia käytännön asioita, että kuinka paljon ruokaa varataan, varaudutaanko kuskaamaan harrastuksiin, voiko kutsua aikuisvieraita istumaan iltaa alkoholin kera, voiko perheen ainoan auton ottaa vai pitääkö lapsia viedä jonnekin, ollaanko kotona edes, ollaanko sovittu kyläilyjä jonnekin ja pystyvätkö he ruokkimaan pari "ylimääräistä" jne.
Ihan tällaisia tavallaan pieniä asioita, mutta jotka vaan pitää huomioida niinä päivinä, kun lapsia kotona on. Kun toisaalta silloin, kun lapset eivät ole omassa kodissa, aikuiset voivat elää hyvin erilaista elämää. Eikai kukaan oleta, että vain koska on lapsia, istuu kotona valmiudessa miettimässä, että tulevatkohan he sinne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Voi oksetus näitä parisuhde ensin -julistajia. Ja että "sulla ei taida olla uusperhettä".
No, nokitan sillä että te ette ole olleet niitä teinejä joita heitellään ees taas kun uusperheessä onkin uudella vaimolla oikeus rajoihin ja omaan vauvaan mutta kun ei jaksaisi sitä "miehen teiniä".
Se miehen teini joka oli ennen isin rakas mutta sitten aikuiset tekivät "kypsiä aikuisen ihmisen ratkaisuja" ja olivat "terveesti itsekkäitä" ja kaikkea muuta skeidaa, ja koko elämä meni sekaisin ja nyt kukaan ei halua eikä välitä.
Korostetaan että "lapsi asuu äidillään", "ei ole sen koti". Niinkuin se millään tavalla pyyhkisi pois sitä että lapsi on miehen lapsi ja tarvitsee entistä enemmän aikaa isän kanssa kun ei kerran asu yhdessä.
Oksettavaa itsekkyyttä naisilta, aletaan kotileikkiin miehen kanssa ja toivotaan ja oletetaan että ne entisen liiton lapset haihtuu jonnekin. Ajatelkaa edes sekunniksi omalle kohdalle.
Olen pahoillani puolestasi. Kaikille ei kuitenkaan erossa käy noin. On mnenlaisia tilanteita. Ja mitä tulee miehen lapsiin. Miehen 2 lasta on ollut pakko vastaanottaa kun miehen kanssa haluan elää.. Jos saisin valita, en heitä haluaisi. Mutta elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, ja jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa. Mun miehessä hänen ainoa huono puolensa on ne lapset. Mutta, mitenkään en heidän suhdettaan häiritse tai paheksu, vaan arvostan miehen isyyttä ja sitä että hän välittää lapsistaan. Minäkin kykenen olemaan heille ihan kelpo aikuinen, mutta kuten sanottu, olisi tosi ok, vaikka heitä ei olisi.
Tarkoitin juuri tällaisia naisia kuin sinä etkä edes tajua sitä. Luepa tuo kirjoituksesi uudelleen ja mieti miltä tuntuu olla miehen lapsi.
No ihan iloiselta he vaikuttavat. Pitävät minusta. Yritätkö sanoa, että äitipuolella on velvollisuus rakastaa miehen lapsia? Ei taida olla. Meillä kaikki on hyvin, silloinkin kun miehen lapset ovat paikalla. Mutta kuten sanottu, pärjäisin mainiosti ilmankin. Jännä tadu, äitipuolenko pitäisi olla pyyteetön ja itsestäänselvästi rakastaa?
Kyllä pitäisi. Ja piste.
Rakkautta ei voi pakottaa. Syntyy ajan kanssa jos syntyy. Elämässä kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet ja käytös ovat kaksi eri asiaa. Uusperheessä riittää se että on asiallinen ja reilu aikuinen.
Mutta miksi ihminen varta vasten etsii itselleen puolison, jolla on jo lapsia, jos ei ole haluakaan alkaa rakastaa niitä? Tätä en ymmärrä.
T. Yhden lapsen äiti, 2 lapsen äitipuoli ( kaikki ovat rakkaita mulle)
Ei kyse ole siitä, etteikö haluaisi rakastaa tai ainakin kovasti pitää. Kyse on siitä, että lujasta tahdosta huolimatta erilaiset tunteet ja jännitteet voivat tehdä siitä todella hankalaa.
Esimerkiksi jos miehen kanssa on vaikeaa sopia yhteisiä kasvatuslinjoja tai noudattaa sovittuja tai mies olettaa naisen hoitavan omatkin lapsensa, se inho tilannetta kohtaan henkilöityy monella miehen sijasta lapseen (tai toki sukupuoliriippumaton asia). Ei se varsinaisesti oikein ole, mutta hirveän inhimillistä käytöstä. Ja siinä vaiheessa kun (jos) asian tiedostaa, voi olla, että tilanne on jo liian tulehtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että on erottu, ei tarkoita, että niille lapsille pitäisi joka hengenvedolla olla hyvittelemässä sitä. Lapsille ei pidä antaa mitään valtuuksia päättää perheen isoista linjoista, vaikka omissa asioissaan heitä kuunnellaankin ikätasoisesti. Se johtaa vaan levottomuuteen, jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa.
Aikuiset määrittävät yhteistyössä, missä lapset milloinkin ovat. Riittävän hyvällä perustelulla normaalista voidaan poiketa.
Kyllä, ja siihen keskenään sopimiseen liittyy ihan sellaisia käytännön asioita, että kuinka paljon ruokaa varataan, varaudutaanko kuskaamaan harrastuksiin, voiko kutsua aikuisvieraita istumaan iltaa alkoholin kera, voiko perheen ainoan auton ottaa vai pitääkö lapsia viedä jonnekin, ollaanko kotona edes, ollaanko sovittu kyläilyjä jonnekin ja pystyvätkö he ruokkimaan pari "ylimääräistä" jne.
Ihan tällaisia tavallaan pieniä asioita, mutta jotka vaan pitää huomioida niinä päivinä, kun lapsia kotona on. Kun toisaalta silloin, kun lapset eivät ole omassa kodissa, aikuiset voivat elää hyvin erilaista elämää. Eikai kukaan oleta, että vain koska on lapsia, istuu kotona valmiudessa miettimässä, että tulevatkohan he sinne?
No juurikin näin. Meillä lapset (kummankin, yhteisiä ei ole) ovat viikko-viikko. Sillä viikolla, kun eivät ole, teemme miehen kanssa kaikenlaista aikuisten juttua yhdessä, kotona ja muualla. Kyllä siinä voisi aika moni suunnitelma mennä uusiksi, jos yhtäkkiä lapset olisivat oven takana. Sinänsä saavat kyllä tulla (kumman tahansa), kunhan asia sovitaan viimeistään muutama päivä etukäteen, jotta ehtii varautua. Toki äkillinen pakkotilanne jos tulisi, elettäisiin sen mukaan, mutta normaaliarjessa on vaikeaa pomppia suunnitelmasta toiseen jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että on erottu, ei tarkoita, että niille lapsille pitäisi joka hengenvedolla olla hyvittelemässä sitä. Lapsille ei pidä antaa mitään valtuuksia päättää perheen isoista linjoista, vaikka omissa asioissaan heitä kuunnellaankin ikätasoisesti. Se johtaa vaan levottomuuteen, jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa.
Aikuiset määrittävät yhteistyössä, missä lapset milloinkin ovat. Riittävän hyvällä perustelulla normaalista voidaan poiketa.
Kyllä, ja siihen keskenään sopimiseen liittyy ihan sellaisia käytännön asioita, että kuinka paljon ruokaa varataan, varaudutaanko kuskaamaan harrastuksiin, voiko kutsua aikuisvieraita istumaan iltaa alkoholin kera, voiko perheen ainoan auton ottaa vai pitääkö lapsia viedä jonnekin, ollaanko kotona edes, ollaanko sovittu kyläilyjä jonnekin ja pystyvätkö he ruokkimaan pari "ylimääräistä" jne.
Ihan tällaisia tavallaan pieniä asioita, mutta jotka vaan pitää huomioida niinä päivinä, kun lapsia kotona on. Kun toisaalta silloin, kun lapset eivät ole omassa kodissa, aikuiset voivat elää hyvin erilaista elämää. Eikai kukaan oleta, että vain koska on lapsia, istuu kotona valmiudessa miettimässä, että tulevatkohan he sinne?
Voih, näen mielessäni kuvan, jossa yksinäinen äiti laittaa joka ilta ruuan koko perheelle, vaikka oikeasti lapset ovat tulossa vasta viikon päästä. :(
Alue: Aihe vapaa
No siihen pääsee kuitenkin vaikuttamaan lähinnä se teini ja teinin isä. Uudella vaimolla ei oikein ole varaa ilmoittaa, koska "ottaa" toisen lapsen, etenkin kun omat pennut asuu siellä jatkuvasti.