Ärsyttää ihmiset jotka on "nähneet elämän rankemman puolen"

Mibä huomaan välillä ajatuksissani juuri tuon "ei se tuokaan mitään tiedä" - ajatuksen. Minua hävettää se, että liian usein ajattelen niin, vaikka haluaisin toki ottaa kaikkien kokemukset tasavertaisina vastaan.

Minä olen opetellut terapiassa suhtautumaan muidenkin kokemuksiim yksilöllisinä asioina, enhän minä voi tietää muiden tunteista!

Vierailija kirjoitti:

Mulle rankin asia on sellainen mitä monet ei näe eikä ymmärrä - krooninen näkymätön sairaus pilaa elämäni ihan joka päivä. Vapaus on mennyttä ja kaiken tekemistä pitää miettiä. Pystyykö, jaksaako (yleensä ei). Olen kokenut myös väkivaltaa, raiskauksen, perheenjäsenen kuoleman, parisuhteen loppumisen, köyhyyden,hedelmättömyyden, lapsen vauva- ja uhma-ajan. Mikään näistä ei enää ole mielestäni oikeasti rankkaa. Tuska vastoinkäymisistä menee ohi ajallaan. Huonon elimistön kanssa eläminen on yksi pahimmista asioista mitä voi saada, se helvetti ei lopu.

Niinpä. Ja jos se ei olekaan huono elimistö vaan vika onkin päässä. Jos olet masentunut, ja et koskaan pysty kokemaan mistään asiasta mielihyvää. Aivot eivät vain koe mielihyvää. Ei näy ulospäin. Ei ole paperilla näyttää kenellekään, että tässä faktaa pehmyskudossairaudesta, reumasta yms. Vika on oikeasti näkymätön.

Ja muiden mielestä vika on tyhmyydessä/asenteessa/tai siinä että olen ihmisenä huono laiskuri. Lisäksi olet muotisairas tai angstaaja, joka ei tajua että toisilla on oikeita ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön! Yksi tällainen kaikkitietävä ryhmä on raitistuneet alkoholistit.

Sulla menee ihan helvetin huonosti, jos pidät "kaikkitietävänä ryhmänä" raitistuneita alkoholisteja. :D Normaali-ihminen pyrkisi kääntämään päänsä pois päin, ja antaisi vanhan juopon selittää omia höyrypäisiä juttuja, kun alkoholi tuhonnut viimeisetkin aivosolut. :D

Missä kohtaa kirjoittaja väitti, ettei toimisi noin kuten SINUN mielestäsi normaalit ihmiset toimivat?

Minun mielestäni taas normaali ihminen ei halveksi toisia ihmisiä noin paljon kuin sinä, vaan kohtaa ihmiset ihmisinä.

Suurin osa joilla on oikeasti ollut tai on vaikea elämä eivät valita.

En ole ikinä kuulut syöpäsairaan valittavan kun on vaikea elämä päinvastoin he yrittävät pysyä elämässä kiinni läpi rankkojen Syöpähoitojen.

Olen etenkin tällä palstalla huomannut, että ihmisillä on äärimmäisen alentuva asenne toisia kohtaan. Toiset ihmiset ajatellaan järjestelmällisesti itseään paljon tyhmemmiksi, vähempi älyisiksi, laiskemmiksi, heikommiksi ja tietämättömämmiksi.

Koskaan ei ole lähtökohtana, että toinen voisi älytäkin jotain, tai olla edes lähellä sitä omaa mahtavan ylivertaista tietämyksen tasoa.

Todellisuudessa jokainen ihminen voi lähteä siitä, että ihan varmasti monen moni ihminen tälläkin palstalla on itseään älykkäämpi, ahkerampi, viisaampi, empaattisempi, kiltimpi ja hauskempi.

Myös voi ottaa ihan suosiolla sellaisenkin asenteen, että toiset ihmiset eivät ole yhtä raivoissaan, itkunpartaalla ja katatoonisessa tilassa kuin itse. Siksi on turha aina argumentoida: Olen huolissaan sun mielenterveydestä/rauhoitu/älä raivoa/mene ulos lenkille =D =D =D

Osaako kukaan viisas kertoa, mistä tuollainen asenne johtuu? Miksi lähtöoletuksena on toisen ihmisen "alempitasoisuus"

Ärsyttää sellaiset ihmiset joille elämänvaikeudet ovat joku kilpailu. Jos vahingossa paljastat sivulauseessa, että sairastat vaikka masennusta, niin toinen alkaa huutamaan sulle, että hänellä on ollut niin ja niin vaikeaa, ettei hänen tarvitse kuunnella moista valitusta ja turhasta itkemistä. Sitten lyödään pöytään todella irvokkaasti se joku oma tragedia, jossa joku läheinen tapettu tmsp.

Tuolla sairaalla logiikalla, tässä maailmassa saisi vain yksi ihminen puhua yhtään mitään, ja se on se jolla on eniten teuratettuja lähimäisiä, ja raaimpia väkivallan kokemuksia, pahimpia sairauksia eniten.

Muiden olisi vain kumarrettava tätä voittajaa, ja hymyillä ihaillen.

Itse tunnen empatiaa rajoitetusti. Empatiaa ei riitä toisten vaijentajille ja omilla kokemuksillaan toisia päähän lyöville "pipipäille"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön! Yksi tällainen kaikkitietävä ryhmä on raitistuneet alkoholistit.

Sulla menee ihan helvetin huonosti, jos pidät "kaikkitietävänä ryhmänä" raitistuneita alkoholisteja. :D Normaali-ihminen pyrkisi kääntämään päänsä pois päin, ja antaisi vanhan juopon selittää omia höyrypäisiä juttuja, kun alkoholi tuhonnut viimeisetkin aivosolut. :D

Ootko käyny AA:ssa?

Vaikkei siellä olla kännissä, ei ne isot egot ole mihinkään kadonneet. Eli raitistunut alkoholisti voi olla rasittava, ollaan juututtu selittämään kuinka kovia jätkiä oltiin aikoinaan.

Joo, käyn joka päivä AA-kerhossa, olen käynyt siellä jo 15 vuoden ajan. .......Oletko sekaisin? En ole käynyt AA-kerhossa. Sinä viestistäsi päätellen siellä käyt.

Riippuu siitä mitä noilla " rankemmilla puolilla" tarkoitetaan?

Olen mieluummin vaiti, mutta joskus ja useinkin tulee tilanteita joissa saa ymmärtämätöntä kohtelua osakseen jos on hiljainen ja vetäytynyt rankkojen kokemusten vuoksi. Voi jopa joutua kiusatuksi kun ei jaksa pitää sosiaalistaläpinää yllä.

Jotkut menneet tapahtumat vaikuttavat nykypäivään.

Olen opetellut sanomaan sen sillä on kohtuutonta, että sitä saa ensin kantaa toisten pahoja tekoja ja sitten niiden seurauksetkin luetaan sinulle syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen etenkin tällä palstalla huomannut, että ihmisillä on äärimmäisen alentuva asenne toisia kohtaan. Toiset ihmiset ajatellaan järjestelmällisesti itseään paljon tyhmemmiksi, vähempi älyisiksi, laiskemmiksi, heikommiksi ja tietämättömämmiksi.

Koskaan ei ole lähtökohtana, että toinen voisi älytäkin jotain, tai olla edes lähellä sitä omaa mahtavan ylivertaista tietämyksen tasoa.

Todellisuudessa jokainen ihminen voi lähteä siitä, että ihan varmasti monen moni ihminen tälläkin palstalla on itseään älykkäämpi, ahkerampi, viisaampi, empaattisempi, kiltimpi ja hauskempi.

Myös voi ottaa ihan suosiolla sellaisenkin asenteen, että toiset ihmiset eivät ole yhtä raivoissaan, itkunpartaalla ja katatoonisessa tilassa kuin itse. Siksi on turha aina argumentoida: Olen huolissaan sun mielenterveydestä/rauhoitu/älä raivoa/mene ulos lenkille =D =D =D

Osaako kukaan viisas kertoa, mistä tuollainen asenne johtuu? Miksi lähtöoletuksena on toisen ihmisen "alempitasoisuus"

No siitä toisen ihmisen viestistä ja kirjoitustyylistä pystyy yleensä päättelemään kaiken oleellisen. Lisäksi palstalla on joskus ollut kuvia esim. pieleen mennyt kampaajakäynti/mitä mieltä kropastani, jossa siis näkyy "tyypillinen av-mamma". Kuvien perusteella ovat "alempitasoisia" kuin minä. :) :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, tunnistin ja en tunnistanut itseäni :) Olen elänyt tosi vaikean elämän mutta mistään ei saanut koskaan puhua eikä tunteita tuntea. Vasta sairastumiseni jälkeen olen tajunnut käydä asioita läpi. Ja se voi olla jopa loppuelämän mittainen prosessi. Kun asiat ovat pinnalla, niitä käy läpi. Onneksi on terapeutti ja onneksi on ystävät, joiden kanssa saa jankattua ja jankattua. Puolin ja toisin. Mieluummin näin kuin kuolleena. Ja tietenkin yritän löytää tästä hyvää, se on yksi selviytymiskeino. En väitä olevani muita parempi tai tietäväni enemmän, mutta onneksi empatia ja ymmärrys on kasvanut kaiken myötä.

Et kyllä kuulosta siltä että käyttäisit rankkoja kokemuksiasi muiden hiljentämiseen :) minua ei ärsytä se että rankoista kokemuksista puhutaan, sehän on vain hyvä, mutta vastustan sitä että muut ihmiset luokitellaan pumpulissa kasvaneiksi idiooteiksi joilla ei ole ikinä ollut elämässään mitään oikeita haasteita.

En käytäkään. Mutta tiedän kyllä minkä tyylisiä tarkoitat ja itse asiassa 10 vuotta taakse päin olin itsekin samanlainen. En voinut ymmärtää esimerkiksi sitä, että minkä takia hyvästä perheestä kotoisin oleva ystäväni masentui tai miksi ihmiset valittivat liian pienestä. On ihmisiä jotka tykkäävät uhriutua ja silloin on oikeastaan ihan sama, että onko siellä taustalla edes ongelmia vai ei.

Sähän et millään voi tietää, mitä toisen mielessä ja elämässä oikeasti tapahtuu. Aika ylimielinen olet, jos luulet tietäväsi muista ihmisistä kaiken.

Terävä huomio! Juuri tuonhan minä sanoinkin :) Ennen terapiaa ja asioiden läpikäymistä olin ihmisenä empatiakyvytön ja ikävä.

Voi Jeesus..... Ihan kuin ilman terapiaa ihminen ei voisi olla empaattinen ja ei-ikävä tyyppi.

Mulla on rankka lapsuus (olin koulukiusattu koko peruskoulun. Niin aikuiset kuin kaveritkin petti ja kusi mun elämänmuroihin niin vitusti niin monella tapaa koko lapsuuteni että romahdin huolella. Olen silti ollut aina empatia kykyinen ja juurikin se ei ikävä tyyppi.

En leveile muille kokemuksistani tai pidä muiden kokemuksia vähäpätöisimpinä.

Olen yrittänyt mutta aina ei onnistu ja välillä onnistaa. Se kuuluu elämään. Yhdenkään elämä ei kulje samoja polkuja ja eri syistä kaikki eivät pysty samoihin saavutuksiin kuin toiset kuten esm. sinä.

Siihen ei edes auta välttämättä sinun mainitsemat psykoterapiat yms. Tyhmäkin ihminen tajuaa että on turhaa vertailla sinun kokemuksia toisten kokemuksiin loppupeleissä. Koska me kaikki olemme yksilöitä ja matkan varrelle sattuu paljon sattumuksia joihin voi joki itse vaikuttaa tai ei ja kaikki kokevat asiat omalla tavallaan. Myös jokaisen ihminen on biologisesti uniikki kappale. Sinun onnistujan psyyke on ilmeisesti parempaa laatua kuin epäonnistujan. Miksi sinä hierot sitä muiden kasvoille? Oletko sinä oikeasti se mukava ihminen kun teet noin?

Voi hyvänen aika. Nyt tuli aikamoista analysointia. Minähän puhuinkin vain ja ainoastaan itsestäni. Minä olin empatiakyvytön ja ikävä ihminen. Kasvoin epäempaattisissa oloissa enkä siihen mallia mistään saanut. En ole kenenkään muun empatiakykyyn tai muiden luonteenpiirteisiin ottanutkaan kantaa.

Joo siitä elämästä tuleekin jotain merkillisen "pyhää".

Ärsytti tosi paljon, kun eräs 5-kymppinen täti kertoi masentuneesta opettaja-leskiäidistään, että hänellä on "takana paljon elettyä elämää". Mikä helvetin ilmaisu tuo on? Voiko takana olla myös elämätöntä elämää, vaikka ikä hipoo kahdeksaakymmentä?

Tuo takana elettyä elämää tarkoittaa yleensä onnettomia yhteensattumia ja kaikenlaista kärsimystä. Tuolla naisella niitä ei ollut. Esim. rahaa riitti vaikka mihin, omakotitaloon Espoossa ja taloon Espanjassa. Empatiaa ei ilmeisesti ollut saanut hammaslääkärimieheltään, mutta halusi sitä muilta kovasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen etenkin tällä palstalla huomannut, että ihmisillä on äärimmäisen alentuva asenne toisia kohtaan. Toiset ihmiset ajatellaan järjestelmällisesti itseään paljon tyhmemmiksi, vähempi älyisiksi, laiskemmiksi, heikommiksi ja tietämättömämmiksi.

Koskaan ei ole lähtökohtana, että toinen voisi älytäkin jotain, tai olla edes lähellä sitä omaa mahtavan ylivertaista tietämyksen tasoa.

Todellisuudessa jokainen ihminen voi lähteä siitä, että ihan varmasti monen moni ihminen tälläkin palstalla on itseään älykkäämpi, ahkerampi, viisaampi, empaattisempi, kiltimpi ja hauskempi.

Myös voi ottaa ihan suosiolla sellaisenkin asenteen, että toiset ihmiset eivät ole yhtä raivoissaan, itkunpartaalla ja katatoonisessa tilassa kuin itse. Siksi on turha aina argumentoida: Olen huolissaan sun mielenterveydestä/rauhoitu/älä raivoa/mene ulos lenkille =D =D =D

Osaako kukaan viisas kertoa, mistä tuollainen asenne johtuu? Miksi lähtöoletuksena on toisen ihmisen "alempitasoisuus"

No siitä toisen ihmisen viestistä ja kirjoitustyylistä pystyy yleensä päättelemään kaiken oleellisen. Lisäksi palstalla on joskus ollut kuvia esim. pieleen mennyt kampaajakäynti/mitä mieltä kropastani, jossa siis näkyy "tyypillinen av-mamma". Kuvien perusteella ovat "alempitasoisia" kuin minä. :) :)

Ensimmäisessä lauseessasi ei käytännössä ole mitään informaatioarvoa. Se on samaa kategoriaa kuin: "Niin se nyt vaan on, ja kyllä minä tiedän, että näin on, koska mä vaan nyt tiedän"

En tarkoittanut edes mitään pölöpäiden mitä mieltä kropastani, tribaalitatuoinnistani tai pyypyyni vaalennuksesta viestejä, vaan ihan neutraaleja ja normaaleja viestejä, joissa vastataan johonkin kysymykseen, tai esitetään tarkentavia kysymyksiä aloittajalle.

Minä kyllä ymmärrän "elämän rankemmalla puolella" pääasiassa ihan muuta kuin päihteiden väärinkäyttö. Moni on joutunut kokemaan esim. suuria menetyksiä perheessään tai lähipiirissään. Sitä minä pidän melkoisen rankkana. Samoin taloudelliset romahdukset, konkurssit. Mutta sepä onkin niin, että todellisia rankkoja asioita kokeneet eivät besserwisseröi. He ymmärtävät, että jokaisella on omat kokemuksensa, toisilla vähäiset ja toisilla sitten tosi rankat.

Hassua.

Omassa elämässä kokemus on hieman päinvastainen. Ne, jotka on oikeasti joutunut elämässä koville ovat kovin hyväsydämisiä, kilttejä ja avuliaita eivätkä tuo kokemuksiaan julki ellei kysytä. 

On mullakin diagnosoitu paniikkihäiriö, masennusta, ahdistusta ja syömishäiriöö. Multa on kuollut lähiomaisia ja ystäviä mm. itsemurhaan ja syöpään ja mua itseä on pahoinpidelty ja alistettu suhteessa. Mutta silti palaute mun persoonasta on että oon iloinen ja ymmärtäväinen. Mä itse ainakin jollain tapaa häpeän kaikkea kokemaani enkä halua sääliä keneltäkään niin en niistä huutele, kerron jos kysytään jos koen ihmisen olevan luotettava ja myötätuntoinen.

Paria ystävää on seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsuudessa, heidät kummatkin on pahoinpidelty ilman syytä ja vanhemmat on ollut välinpitämättömiä tai juoppoja ja ovat joutuneet kaikissa suhteissaan petetyksi ja kokeneet vaikka mitä pahaa. Mutta juuri he on ollut kaikista kannustavaisimpia, tukevimpia ja iloisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä eivätkä halua muita kuormittaa omilla huolillaan. Aina kuuntelevat jos on tarve ja antavat mielipiteensä ilman jeesustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen etenkin tällä palstalla huomannut, että ihmisillä on äärimmäisen alentuva asenne toisia kohtaan. Toiset ihmiset ajatellaan järjestelmällisesti itseään paljon tyhmemmiksi, vähempi älyisiksi, laiskemmiksi, heikommiksi ja tietämättömämmiksi.

Koskaan ei ole lähtökohtana, että toinen voisi älytäkin jotain, tai olla edes lähellä sitä omaa mahtavan ylivertaista tietämyksen tasoa.

Todellisuudessa jokainen ihminen voi lähteä siitä, että ihan varmasti monen moni ihminen tälläkin palstalla on itseään älykkäämpi, ahkerampi, viisaampi, empaattisempi, kiltimpi ja hauskempi.

Myös voi ottaa ihan suosiolla sellaisenkin asenteen, että toiset ihmiset eivät ole yhtä raivoissaan, itkunpartaalla ja katatoonisessa tilassa kuin itse. Siksi on turha aina argumentoida: Olen huolissaan sun mielenterveydestä/rauhoitu/älä raivoa/mene ulos lenkille =D =D =D

Osaako kukaan viisas kertoa, mistä tuollainen asenne johtuu? Miksi lähtöoletuksena on toisen ihmisen "alempitasoisuus"

No siitä toisen ihmisen viestistä ja kirjoitustyylistä pystyy yleensä päättelemään kaiken oleellisen. Lisäksi palstalla on joskus ollut kuvia esim. pieleen mennyt kampaajakäynti/mitä mieltä kropastani, jossa siis näkyy "tyypillinen av-mamma". Kuvien perusteella ovat "alempitasoisia" kuin minä. :) :)

Ensimmäisessä lauseessasi ei käytännössä ole mitään informaatioarvoa. Se on samaa kategoriaa kuin: "Niin se nyt vaan on, ja kyllä minä tiedän, että näin on, koska mä vaan nyt tiedän"

En tarkoittanut edes mitään pölöpäiden mitä mieltä kropastani, tribaalitatuoinnistani tai pyypyyni vaalennuksesta viestejä, vaan ihan neutraaleja ja normaaleja viestejä, joissa vastataan johonkin kysymykseen, tai esitetään tarkentavia kysymyksiä aloittajalle.

Ensimmäinen lauseeni sisällöllä on informaatioarvoa. Esim. kielioppivirheet tekstissä kertovat, ettei kouluja ole käyty/tyhmyydestä/laiskuudesta/lukihäiriöstä. Jos viesti on luokkaa: Olen kolmen lapsen yh-äiti ja kaikilla lapsillani on eri isä, pystyn päättelemään jotain viestin kirjoittajasta. Ei tämän keskustelun viestit ole olleet ihan sieltä normaaleimmasta päästä, vaan vähän luokkaa elämänkoululaiselta toiselle. :DD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna niille hali?

Olen antanut monta, ja kuunnellut ja tukenut. Ymmärrän että kokemukset ovat olleet rankkoja. Siltikään en pidä siitä, että näitä kokemuksia käytetään toisten hiljentämiseen.

Tiedättekö, sellainen ivallinen suhtautuminen, että sä et tiedä mistään mitään kun et ole koskaan väärinkäyttänyt lääkkeitä? Se tarkoittaa etten tiedä kyseisestä aiheesta, ei etten voisi tietää elämästä mitään muuta :D -ap

Silloin kun olin vielä lapseton sain kuulla tuota ja kokea tuollaista asennoitumista monilta äideiltä, muutamalta isältäkin, itse en ole huomannut että vanhemmuus olisi tehnyt minusta joka asian asiantuntijan tai että olisin nyt huomannut että lapsettomat eivät mitään tiedä, aiheista joihin lapset eivät liity millään tavalla.

Itseasiassa olen sitä mieltä että lapsettomilla voi olla hyvinkin tarkkoja ja oikeaan osuvia näkemyksiä a viisautta lapsista ja vanhemmuudesta.

Ehkä olen sitten jäänyt sille lapsettomuuden aiheuttamalle tietämättömyystasolle koska sain ensimmäiseni yli kolmikymppisenä, en koe tarvetta päteä äitiydelläni.

Ymmärrän mitä ap tarkoittaa, ok ilmaisu on että voi olla nähnyt elämän rankemman puolen mutta se että sanotaan jollekin ettei tämä tiedä elämästä mitään tarkoittaisi sitä että lähtökohtaisesti elämän kuuluisikin olla rankkaa ja jos joku elänyt suht ilman vastoinkäymisiä niin ei olisi elänyt oikeanlaista lainkaan, mikä olisi ihan soopaa.

Joo juuri nämä elämän kovan koulu käyneet, huoh....

Joillakin on tarve mainostaa sitä, vaikka todellisuudessa jollain toisella voi olla paljon pahempia juttuja takana, eikä hän silti sitä korosta.

Yks tuttu äippä on juuri tuollainen, kuinka hänellä on niin rankkaa, että ei sitä voi kukaan tajutakaan, ja kuinka hän on niin viisastunut kaikesta kokemastaan ja muut ei tiedä oikeasta elämästä mitään.

Kuitenkin ainoa rankka asia mistä koskaan kertoi, oli se että yksi lapsista on erityislapsi.

No, hän sai sitten tietää että meiltä on esim. yksi lapsi kuollut ja yksi lapsi on meilläkin erityislapsi jne., sen jälkeen ei korostanut enää samoja asioita jutuissaan.

Mutta vaihtoikin pätemisensä siihen, kuinka voi kuule, kun hän on niin vanha jo, kuinka minä ehkä joskus vanhempana tajuan jotain elämästä, sitten kun elän yhtä vanhaksi kuin hän jne.

Olen 2v häntä nuorempi ja hän tietää sen.

En huomaa tällaista pätemisen tarvetta itsessäni tätä ainakaan enää, enkä halua ketään neuvoakaan, koska en tiedä aikuiselämästä oikein mitään. Minun lapsuuteni oli täysi helvetti ja tällä hetkellä, aikuisena, opettelen sitä mitä muut opetteli lapsuudessaan & nuoruudessaan: itsestäni huolehtimista, alkaen terveellisestä ruuasta ja liikunnasta ja tällaisista perusasioista joista kukaan ei välittänyt ollessani lapsi. Aiemmin elin vihan ja viinan voimilla jatkaen kotoa opittua itseni vahingoittamisen kierrettä, johon onneksi tuli stoppi totaalisen mielen särkymisen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Pari vanhaa kaveria jaksaa tätä toistella, ja ovat sen johdosta asiantuntijoita kaikessa. Muut eivät voi tietää mistään mitään, kun ei ole eletty tarpeeksi rankkaa elämää.

Ihmettelen miksi joku nuoruudessa tapahtunut sekakäyttö, paska lapsuus, raskas ero tai paniikkihäiriö ovat juuri näitä asioita, jotka tekevät ihmisestä kaikkien aiheiden asiantuntijan. Tuntuu että yritetään väkisin saada oman elämän huonommista vaiheista väännettyä edes jotain hyvää, mutta minulle tuollainen näyttäytyy vain vanhojen asioiden jatkuvana jankkaamisena, täytenä kykenemättömyytenä siirtyä elämässä eteenpäin. On toki kauheaa että ei ole päässyt elämässään helpolla, mutta se ei mielestäni ole syy nostaa itseään jalustalle eikä varsinkaan lytätä muita!

Joo, kun on aikaansaamaton ja aloitekyvytön ja tekee kuten "noi muutki tekee" niin saa välttävät paperit kilttimiesten ja masentuneitten itseään etsivien tatuoitujen ketjupolttavien kissatätien- elämän korkeakoulusta.