Lue keskustelun säännöt.
Toisella kierroksella olevalta mieheltä ja isältä neuvo vaimoille ja äideille
18.10.2017 |
Tää tuli mieleen tosta "kiintyvätkö miehet lapsiinsa kuten äidit" topikista.
Ekan vaimon kanssa en saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, hoitajaksi kutsuttiin mielummin mummo kuin minä, lapsen oma isä. Tilanne oli itsellekin uusi, enkä osannut äidin tahtoa uhmata. Kaikki tekemäni päsmäröitiin (vaate-/ruoka-/ulkoiluvalinnat) ja tarkastettiin ja päiviteltiin tutuille ("ei se mikko tajunnut ottaa niitä uusia hanskoja jne jne). Lapsen kanssa olosta tuli tosi tuskaista, enkä oikeastaan saanut siihen mitään aitoja mahdollisuuksia. Olin aina kakkonen, joskus jopa kolmonen (mummo tai täti tai joku meni edelle).
Ero tuli. Uusi vaimo. Uusi lapsi. Olen saanut viettää aikaa vauvan kanssa pienestä lähtien, rintapumppu toimi ja äiti käy lenkillä tai sukuloimassa, me ollaan oltu kahestaan vaikka missä. Suhde lapsen kanssa on luotu alusta saakka, ja se on tiivis. Jos vien lasta eskariin niin sillä saattaa olla eri kuteet kun äiti olisi valinnut, ehkä jopa "väärät". Vaimo ei silti sano mitään, koska se on ollut minun valintani. Jos joku hoitotädeistä huomauttaa vaatteista, niin se on minun ongelmani ja vaimoni ei riudu huono äiti -fiiliksissä seuraavaa kahta viikkoa, vaan antaa minun ottaa vastuun ja homman haltuun.
Tämä lapsi on minun. Ensimmäinen on valitettavasti vain ensimmäisen vaimoni, enkä voi sille enää yhtään mitään.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen, että suhde lapseen uhkaa jäädä etäiseksi, jos kokee ettei saa mahdollisuuksia sellaisen luomiseen omana itsenään. Mutta kyllä se ensimmäinenkin lapsesi sinun lapsesi silti on, vaikka entinen vaimosi ei sinuun lapsen hoitajana luottanutkaan. Lapsi on syytön äitinsä virheisiin, joten et sinä voi häntä niistä rankaista.
Se että irtisanoudut isyydestäsi sanomalla, ettei oma lapsesi ole sinun, kuulostaa aika kamalalta. Ikäänkuin haluaisit määritellä oman suhteesi lapseen hänen äitinsä kautta. Rakastatko tätä uutta lasta vain siksi, että rakastat hänen äitiään? Koetko olevasi tämän uuden lapsen isä vain siksi, että sinulla menee hyvin hänen äitinsä kanssa?
Lapsesi, sekä se vanhempi että nuorempi, ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä, eivät vain äitiensä jatkeita, joten sinä voit muodostaa heihin itsenäisen suhteen. Jos haluat ajatella olevasi hyvä isä, sinun pitää pyrkiä muodostamaan heihin hyvät itsenäiset suhteet siitä huolimatta millaisia heidän äitinsä ovat. Se että sanot, ettei vanhempi lapsesi ole sinun, on huutava vääryys lasta kohtaan.
Rakastan lasta, hän on luonani usein ja teemme vaikka mitä. Mutta samanlainen, ei edes samalta planeetalta ole se suhde kuin nykyisen lapseni kanssa. Nykyinen tulee syliin, katsoo silmiin, meillä on vaikka mitä "hassutteluja" jäänyt siitä kun hän oli pieni elämään. Tämä ensimmäinen ei "osaa" olla kanssani samalla tavalla ja vaikka toki kaikkeni yritän, hän ei ole "mukana":
Älä viitsi. Jos kirjoitat omasta lapsestasi, että vain toinen omasi, toinen on vain entisen vaimosi, niin kovin kovia isäpisteitä on vaikea enää sen jälkeen saada. Minkälainen ihminen pystyy kirjoittamaan lapsestaan noin? Ja kehtaa syyttää sitten vielä muita.
Sellainen, joka on tilanteesta surullinen ja on pyrkinyt olemaan tekemästä samoja virheitä uudestaan. Keskustelupalstalla on myös tarkoitus herättää keskustelu, ja silloin en ala kaikkea avaamaan ja romaania kirjoittamaan. Naisille on vaan tyypillistä keksiä loput itse sen sijaan että keskittyisi asiaan. Yleensä silloin, kun asia kolahtaa vähän turhan kovaa. Jos et pysty keskittymään siihen, mitä sanoin, niin ei ehkä kannata kiukustuttaa itseään enempää täällä ja fantasioida päässä tarinan ympärille minun huounuttani.
Suo anteeksi että sekaannun taas, mutta juuri siihenhän mitä sinä sanoit, tuossa keskityttiin. Vain nuorempi lapsesi on sinun, se vanhempi ainoastaan äitinsä. Näin sinä sanoit ihan itse ja juuri sitä tuossa kritisoitiin.
Voi tietenkin olla, että et asiaa tarkoittanut ihan niin pahana kuin se noin ilmaistuna kuulostaa, mutta siinä tapauksessa sinun kannattaisi ehkä yrittää selventää asiaa asiallisemmin. Ymmärtänet kuitenkin, että ei tuollaisesta lausunnosta ulkopuoliset kovin ruusuista kuvaa saa sinun halukkuudestasi olla isä myös vanhemmalle lapsellesi? Ei tässä kovin hedelmällistä ole ainakaan alkaa naisia yleisesti syyttelemään, kun itse on moisen aivopierun näppikseltään töräyttänyt.
Kyse ennemmin lienee siitä, että ensimmäinen lapsi ei tunnu yhteiseltä lapselta, koska hänet on kasvatettu vain äidin mieltymysten mukaan ja äidin parhaaksi katsomalla tavalla. Ei se tarkoita, etteikö lapsi olisi yhtä rakas. Toisen lapsen kavatuksessa ap sen sijaan on saanut olla mukana omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monta "ammattina kotiäiti" mammulia triggeröity. Hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä nyt taas ihaillaan, kun miesihminen mollaa ensimmäistä vaimoaan. Ja juhlii silloista avuttomuuttaan edelleen. Miten sinä kehtaat sanoa omasta lapsestasi, ettet voi enää mitään? Se on valtava vale, ja olet itsesäälissä vellova penikka yhä edelleen. Laitat oman napasi lapsesi edelle. Häpeä. Taistele ja luo suhde esikoiseesi.
Hyvähän se on tässä vaiheessa tyydyttää kalvavia syyllisyydentunteita käyttämällä seuraavaa lasta harjoituskappaleena ja työnäytteenä todistamassa, että sinussa ei ollut mitään vikaa mutta ihan yhtä harjoituskierroksella olleella vaimollasi olisi pitänyt olla kaikkiviisaus mukanaan? Mitä ajattelit nuoremman lapsen miettivän isompana siitä, että laiminlyöt aktiivisesti sitä isompaa? Hän saattaa rakentaa valheellisen turvallisuudentunteen ajatellen, että hän vain on niin paljon fiinimpi lapsi. Pinnan alla kalvava epävarmuus rakkautesi pysyvyydestä muuttuu sitten addiktioiksi ja kaikenlaiseksi kärsimykseksi.
Pitäisikö siis mennä ja haukkua se "harjoitusvaimo" ihan noin niin kuin alkajaisiksi? Että veipäs multa lapsen.
Onneksi en tunne sinua.
Kuule, tuo eri kertoi onneksi jo, mitä minä tarkoitin. Olen itse liian kiukkuinen siihen nyt kun vielä jatkat puhumalla NYKYISESTÄ lapsestasi jne.
Olet reaktiivinen. Et ole oman elämäsi luoja, vaan jopa lapsiisi sinulla on suhde, jossa he joko ruokkivat sinun onnistumisentunteitasi, etkä sinä itse toimimalla aikuisen ihmisen tavoin, tai jos he eivät sitä tee, sitten asia vain jää kuin maitopurkki pöytään. Enhän minä sitä siitä jääkaappiin saanut, kun se ei itse hypännyt käteen.
Sinulla on pikkupojan ote elämääsi, ja teet valtavan karhunpalveluksen lapsillesi ja myös itsellesi, jos et viitsi kuunnella siksi, että olet päättänyt tuntemattoman ihmisen sanat turhiksi vain siksi, että hän antoi sinun kuulla kunniasi.Viisas ihminen reagoi toisen suuttumukseen miettimällä, olisiko antanut siihen aihetta. Etenkin, jos se ihminen on kohta teinien vanhempi. Olisi korkea aika alkaa harjoittelemaan, jos haluat lastesi vastakin viitsivän katsoa sinua silmiin. He kun saattavat myös päätyä sille kannalle, että on parempi jättää tuntematta sinua sen lähemmin, koska se tuottaa pelkkää pettymystä.
Taidat olla melkoinen äitihirviö.
Paha tietää millainen oli apn ensimmäinen vaimo mutta sinä saatat muistuttaa häntä kovastikin.
Suvussamme on tuollainen äiti joka arvostelee kaiken mitä isä tekee/ yrittää tehdä. Isä yrittää pitää puolensa mutta antaa periksi usein koska vaimo kertakaikkiaan saa ilmapiirin niin myrkylliseksi että isä ei halua lastenkaan takia jatkuvasti taistella asiasta.
Vaimo pätee äitiydellään , ei siinä ole likimainkaan aina kyse todellisesta lasten edusta vaan oman itsensä pönkittämisestä.
Saa nähdä kuinka kauan tuo perhe pysyy kasassa.
Jos äiti pitää aina mahdottoman messun kaikesta mitä isä tekee" väärin" ( = kaikesta mitä isä ylipäätään tekee lasten kanssa) on isän aika vaikea luoda niitä suhteita lapsiin rauhassa.
Että kyllä siinä äidilläkin joku osuus on miten isä ne suhteet saa luotua.
Juu, tämä on aika äärimmäinen esimerkki, ikävä kyllä tosi.
Mutta uskon että tällaisia on vähän lievempänä enemmänkin.
Ihan oikeasti tästä keskustelusta tulee lähinnä mieleen, että äitien olisi hyvä mennä töihin lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Ihan vaikka vain muutamaksi tunniksi kerrallaan.
Historiallisesti on jotenkin aivan ainutlaatuinen ja epätervekin tilanne, että äidit ovat vuoden (eikä sekään monelle riitä) kotona hiomassa äitiyttään täydellisyyteen. Isä sitten käy töissä ja yrittää kotona ollessaan olla räpäyttämättä silmiään väärällä tavalla.
Itsekin muistan tämän esikoisen vauva-ajalta. Onneksi meille tuli lisää lapsia ja yhteinen käsitys riittävän hyvästä vanhemmuudesta löytyi.
Luotin aina mieheeni. Pojan kanssa siitä olikin hyötyä. Ilman miestäni poika olisi varmaan vielä ala-asteella kulkenut sukkahousuissa eikä pitkissä kalsareissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Tietenkin näin, koska et ole lapsen vanhempi. Isä on. Sinä olet sukulainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sun juttujasi lukiessani, luulen että lapsenlapseni on enemmän "minun lapseni" kuin sinun esikoisesi ikinä sinun lapsesi. Ja lainassahan ne kaikki lapset vain on, vanhemmillaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti tästä keskustelusta tulee lähinnä mieleen, että äitien olisi hyvä mennä töihin lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Ihan vaikka vain muutamaksi tunniksi kerrallaan.
Historiallisesti on jotenkin aivan ainutlaatuinen ja epätervekin tilanne, että äidit ovat vuoden (eikä sekään monelle riitä) kotona hiomassa äitiyttään täydellisyyteen. Isä sitten käy töissä ja yrittää kotona ollessaan olla räpäyttämättä silmiään väärällä tavalla.
Itsekin muistan tämän esikoisen vauva-ajalta. Onneksi meille tuli lisää lapsia ja yhteinen käsitys riittävän hyvästä vanhemmuudesta löytyi.
Historiallisesti isät kävi töissä ja naiset piti kotia ja vahti lapsia. Ja kun isä tuli kotiin niin lapset sai näkyä mutta ei kuulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Tietenkin näin, koska et ole lapsen vanhempi. Isä on. Sinä olet sukulainen.
Ja arvostan lastani vauvan äitinä. Ja haluan luoda hyvän suhteen lapsenlapseeni. Hoidan vauvaa jo nyt yksin, en tarvitse äitiä viereen neuvomaan, mutta silti kuuntelen hänen neuvojaan. Ehkä ap ei arvostanut ekaa vaimoaan tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sun juttujasi lukiessani, luulen että lapsenlapseni on enemmän "minun lapseni" kuin sinun esikoisesi ikinä sinun lapsesi. Ja lainassahan ne kaikki lapset vain on, vanhemmillaankin.
Niin ja siihen tilanteeseen on päädytty juuri sinun neuvomalla tavalla. Olemalla neuvottava tahdoton vieras. Toisen lapsen kanssa sitten tehtiin miten oikein on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sun juttujasi lukiessani, luulen että lapsenlapseni on enemmän "minun lapseni" kuin sinun esikoisesi ikinä sinun lapsesi. Ja lainassahan ne kaikki lapset vain on, vanhemmillaankin.
Ohis, mutta sun juttujasi lukiessani mulle tulee olo, että taidat saada vielä jonkin aikaa odotella niitä lapsenlapsiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Oli miten oli. Vaimo on voinut toimia todella väärin. Siitä huolimatta ihminen, joka kostaa tämän lapselleen kirjoittamalla hänestä, ettei tämä ole hänen lapsensa, on ihan käsittämättömän pihalla. Ja kammottava isä. Ja todellakin, kyllä asiat voi muuttaa, jos on halua. Niin kauan kun molemmat ovat vielä elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
No, en ole mikään vässykkä, on minullakin oma tahto. Mutta tässä iässä osaa jo hienovaraisemmin pitää oman päänsä ja ujuttaa vauvan äidille omia näkemyksiään niin, ettei niitä torjuta. Ja tyttäreni sanoi minulle heti aluksi, että sujuuhan se vauvan hoito sinulta kun minutkin sait pidettyä hengissä, eli jonkinlainen luottamus on jo ansaittu. :)
Sori, että yritin auttaa...
Jatka vaan pääsi hakkaamista seinään, jos se sopii sinulle paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sun juttujasi lukiessani, luulen että lapsenlapseni on enemmän "minun lapseni" kuin sinun esikoisesi ikinä sinun lapsesi. Ja lainassahan ne kaikki lapset vain on, vanhemmillaankin.
Ohis, mutta sun juttujasi lukiessani mulle tulee olo, että taidat saada vielä jonkin aikaa odotella niitä lapsenlapsiasi.
Miksi odotella, kun niitä on jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
No, en ole mikään vässykkä, on minullakin oma tahto. Mutta tässä iässä osaa jo hienovaraisemmin pitää oman päänsä ja ujuttaa vauvan äidille omia näkemyksiään niin, ettei niitä torjuta. Ja tyttäreni sanoi minulle heti aluksi, että sujuuhan se vauvan hoito sinulta kun minutkin sait pidettyä hengissä, eli jonkinlainen luottamus on jo ansaittu. :)
Sori, että yritin auttaa...
Jatka vaan pääsi hakkaamista seinään, jos se sopii sinulle paremmin.
Lue viesti 74 uudestaan niin ehkä joskus ymmärrät, että sinun neuvoillasi ei kukaan tee yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Minussa ja sinussa on se ero, että sinun hoidossasi vauva ei ole sinun. Minun hoidossani vauva on minun.
ap
Sun juttujasi lukiessani, luulen että lapsenlapseni on enemmän "minun lapseni" kuin sinun esikoisesi ikinä sinun lapsesi. Ja lainassahan ne kaikki lapset vain on, vanhemmillaankin.
Ohis, mutta sun juttujasi lukiessani mulle tulee olo, että taidat saada vielä jonkin aikaa odotella niitä lapsenlapsiasi.
Miksi teet kaikesta valtataistelun? Jopa siitä että vanhempi ja kokeneempi yrittää antaa sinulle neuvoja. Enää en neuvo, vaan sanon suoraan, kuten muutama muukin täällä, että olet ollut paska isä esikoisellesi, ja ihan vain omaa heikkouttasi. Korjaa, jos vielä voit.
Jos arvoisat imetyskeskustelijat eivät nyt sitten myöskään tekisi asiasta valtataistelua, jossa unohtuu, että tässä mies puhuu entisestä lapsesta. Onko se sitten ihme, jos pätkäisien hauraasta ja häilyvästä isyydestä ei ole toivoa saada yhtään parempaa? Kun näköjään siitä ei voida keskustella lainkaan ilman että tissiväki valtaa näyttämön leuhkiakseen joko sitä, että ainakin heidän omat rinnat joko ovat keskeisellä paikalla perheessä tai että eivät todellakaan ole?
Voitaisiinko jälleen kerran ajatella, että miesten tie vastuulliseen miehuuteen kulkee siinä, että heidän oletetaan ja edellytetään ottavan vastuuta omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään? Kuten tämäkin isä väittää haluavansa, mutta kykenee siihen toistaiseksi vain eskarilaisen vaatetuksen suhteen. Jos hän osaa ottaa vastaan palautteen eskarista, mutta ei vaimolta, olisiko korkea aika hänen yrittää keskustella jonkun kanssa siitä, miksi siihen äidin pikku apulaisen rooliin on niin helppo kadota?