Lue keskustelun säännöt.
Toisella kierroksella olevalta mieheltä ja isältä neuvo vaimoille ja äideille
18.10.2017 |
Tää tuli mieleen tosta "kiintyvätkö miehet lapsiinsa kuten äidit" topikista.
Ekan vaimon kanssa en saanut olla vauvan kanssa kahdestaan, hoitajaksi kutsuttiin mielummin mummo kuin minä, lapsen oma isä. Tilanne oli itsellekin uusi, enkä osannut äidin tahtoa uhmata. Kaikki tekemäni päsmäröitiin (vaate-/ruoka-/ulkoiluvalinnat) ja tarkastettiin ja päiviteltiin tutuille ("ei se mikko tajunnut ottaa niitä uusia hanskoja jne jne). Lapsen kanssa olosta tuli tosi tuskaista, enkä oikeastaan saanut siihen mitään aitoja mahdollisuuksia. Olin aina kakkonen, joskus jopa kolmonen (mummo tai täti tai joku meni edelle).
Ero tuli. Uusi vaimo. Uusi lapsi. Olen saanut viettää aikaa vauvan kanssa pienestä lähtien, rintapumppu toimi ja äiti käy lenkillä tai sukuloimassa, me ollaan oltu kahestaan vaikka missä. Suhde lapsen kanssa on luotu alusta saakka, ja se on tiivis. Jos vien lasta eskariin niin sillä saattaa olla eri kuteet kun äiti olisi valinnut, ehkä jopa "väärät". Vaimo ei silti sano mitään, koska se on ollut minun valintani. Jos joku hoitotädeistä huomauttaa vaatteista, niin se on minun ongelmani ja vaimoni ei riudu huono äiti -fiiliksissä seuraavaa kahta viikkoa, vaan antaa minun ottaa vastuun ja homman haltuun.
Tämä lapsi on minun. Ensimmäinen on valitettavasti vain ensimmäisen vaimoni, enkä voi sille enää yhtään mitään.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Ole mies. Ja tasavertainen kumppani. Tee työsi. Ja lopeta itkeminen.
Olen nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mikäs sinä tällä kertaa olet?
Oletko myös ap?
En todellakaan. Mutta tämä toisia mulkutteleva mummo on niin loistava hahmo, että saattaisi kyllä olla ap.
Mistä tuo käsitys? olen tarkoituksella pyrkinyt jättämään sanomatta mitään, kun minua arvostellaan henkilökohtaisesti tai minusta luodaan olkiukko tai itse keksitty tarina jossa vellotaan, kun todellisuudella ei siinä onnistuta ("no sinä et osaa muuta kuin sitä ja tätä ja entinen vaimosikin oli ihan lassukka).
Tuo sinun kommenttisi on samaa kategoriaa. Todella epäkohteliasta ja töykeää. Onneksi täältä löytyy muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
No, en ole mikään vässykkä, on minullakin oma tahto. Mutta tässä iässä osaa jo hienovaraisemmin pitää oman päänsä ja ujuttaa vauvan äidille omia näkemyksiään niin, ettei niitä torjuta. Ja tyttäreni sanoi minulle heti aluksi, että sujuuhan se vauvan hoito sinulta kun minutkin sait pidettyä hengissä, eli jonkinlainen luottamus on jo ansaittu. :)
Sori, että yritin auttaa...
Jatka vaan pääsi hakkaamista seinään, jos se sopii sinulle paremmin.
Yritä nyt mummo kulta ymmärtää, että täällä on muitakin kuin ap, jotka pitävät sinua aivan kammottavana päsmärinä. "Hienovaraisesti ujutat" omia näkemyksiäsi tyttärelle, mutta vävyn kuuluu kytkeä aivot nollille. Huh huh.
Kullittele jotain muuta.
Voisiko jostakin varamummopalvelusta saada noin ihanasti puhuvan mummon?
En ole myytävänä. Toisin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Viihdyttävä provo tärkeästä aiheesta. Tutkimuksissa on todettu, että vauva-ajasta lapsenhoitoon aktiivisesti osallistuvilla isillä on läheisemmät suhteet lapsiin myöhemmissä vaiheissa kuin vauva-ajan statisteina pyörineillä isillä. Itse tuon olen myös käytännössä havainnut: jaoimme vanhempaislomat miehen kanssa ja molemmilla jo täysi-ikäisillä lapsilla on erittäin läheinen suhde isäänsä: paljon omia juttuja jotka erilaisia kuin minun ja lasten jutut. Eikä osa-aikainen korvikkeella syöttäminen ole kummankaan aivoja tuhonnut, opiskelevat molemmat yliopistossa. ja miehen olisi saanut hyvin helposti aikoinaan vetäytymään lastenhoidosta, muutama ilkeä kommentti vaatteiden pukemisesta ja kylvetysasennoista olisi varmaan riittänyt. Kun teki mieli ruveta neuvomaan vaihdoin huonetta ja annoin isälle ja vauvalle rauhan muodostaa omat rutiinit.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä siinä mielessä eri mieltä, että minusta jokaisella vanhemmalla on velvollisuus itse vaalia suhteita lapseensa. Myös silloin, kun puoliso tai joku muu tekee siitä haastavaa. Vastuullinen aikuinen ei lyö vaan käsiä pystyyn ja totea, että ei oo mun syy. Ja niiden välien korjaamiseksi voi oman osansa tehdä milloin vaan. Nytkin. Vanhemmuus ja siihen liittyvät moraaliset velvollisuudet eivät pääty lapsen aikuisuuteen.
Totta.
Exäni yritti kampittaa äitiyttäni vielä eronkin jälkeen. Teki lastensuojeluun minusta aiheettomia ilmoituksia, veti repivään oikeustaisteluun, jonka asianajokulut olivat suoraan pois lapseltaan koska olin ainoa elättäjä hänen jättäessään kaiken maksamatta, hankki minulle kiusaajia jopa rikollisista, valehteli lapselle kaikkea paskaa, mikä kylläkin kääntyi lopulta häntä itseään vastaan, ja mikä kaikkein pahinta hylkäsi oman lapsensa kostaakseen minulle. Tai näin hän ainakin sanoi, jäljestäpäin luulen että olisi hylännyt muutenkin.
Pieneltä kuulostaa ap:n ykkösvaimon päsmäröinti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viihdyttävä provo tärkeästä aiheesta. Tutkimuksissa on todettu, että vauva-ajasta lapsenhoitoon aktiivisesti osallistuvilla isillä on läheisemmät suhteet lapsiin myöhemmissä vaiheissa kuin vauva-ajan statisteina pyörineillä isillä. Itse tuon olen myös käytännössä havainnut: jaoimme vanhempaislomat miehen kanssa ja molemmilla jo täysi-ikäisillä lapsilla on erittäin läheinen suhde isäänsä: paljon omia juttuja jotka erilaisia kuin minun ja lasten jutut. Eikä osa-aikainen korvikkeella syöttäminen ole kummankaan aivoja tuhonnut, opiskelevat molemmat yliopistossa. ja miehen olisi saanut hyvin helposti aikoinaan vetäytymään lastenhoidosta, muutama ilkeä kommentti vaatteiden pukemisesta ja kylvetysasennoista olisi varmaan riittänyt. Kun teki mieli ruveta neuvomaan vaihdoin huonetta ja annoin isälle ja vauvalle rauhan muodostaa omat rutiinit.
Sulla on fiksu mies. Onnittelut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Ole mies. Ja tasavertainen kumppani. Tee työsi. Ja lopeta itkeminen.
Olen nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mikäs sinä tällä kertaa olet?
Oletko myös ap?
En todellakaan. Mutta tämä toisia mulkutteleva mummo on niin loistava hahmo, että saattaisi kyllä olla ap.
Mistä tuo käsitys? olen tarkoituksella pyrkinyt jättämään sanomatta mitään, kun minua arvostellaan henkilökohtaisesti tai minusta luodaan olkiukko tai itse keksitty tarina jossa vellotaan, kun todellisuudella ei siinä onnistuta ("no sinä et osaa muuta kuin sitä ja tätä ja entinen vaimosikin oli ihan lassukka).
Tuo sinun kommenttisi on samaa kategoriaa. Todella epäkohteliasta ja töykeää. Onneksi täältä löytyy muutakin.
Ohhoh, kylläpä kolahti. Analysoin työkseni ihmisten kirjoittamia tekstejä, ja tämä on minulle tällaista pientä harmitonta huvia. Sanavalinnat, kirjoitustyyli, viestien ajoitus paljastavat tällä palstalla varsin usein tilanteita, joissa trolli rakentaa itselleen vihollisen. Mutta olen toki pahoillani, jos erehdyin ja loukkasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä siinä mielessä eri mieltä, että minusta jokaisella vanhemmalla on velvollisuus itse vaalia suhteita lapseensa. Myös silloin, kun puoliso tai joku muu tekee siitä haastavaa. Vastuullinen aikuinen ei lyö vaan käsiä pystyyn ja totea, että ei oo mun syy. Ja niiden välien korjaamiseksi voi oman osansa tehdä milloin vaan. Nytkin. Vanhemmuus ja siihen liittyvät moraaliset velvollisuudet eivät pääty lapsen aikuisuuteen.
Totta.
Exäni yritti kampittaa äitiyttäni vielä eronkin jälkeen. Teki lastensuojeluun minusta aiheettomia ilmoituksia, veti repivään oikeustaisteluun, jonka asianajokulut olivat suoraan pois lapseltaan koska olin ainoa elättäjä hänen jättäessään kaiken maksamatta, hankki minulle kiusaajia jopa rikollisista, valehteli lapselle kaikkea paskaa, mikä kylläkin kääntyi lopulta häntä itseään vastaan, ja mikä kaikkein pahinta hylkäsi oman lapsensa kostaakseen minulle. Tai näin hän ainakin sanoi, jäljestäpäin luulen että olisi hylännyt muutenkin.
Pieneltä kuulostaa ap:n ykkösvaimon päsmäröinti.
Oulussa äiti päsmäröi laittamalla vauvansa pakastimeen kuolemaan salaa lasten isiltä. Millä tavalla tällaiset tarinat mielisairaista ihmisistä muka muuttaa ap:n sanomaa yhtään mihinkään? Vaikka olet itse käynyt läpi jotain noin poikkeuksellista ja karmeaa, niin älä tule vähättelemään muiden ongelmia.
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä siinä mielessä eri mieltä, että minusta jokaisella vanhemmalla on velvollisuus itse vaalia suhteita lapseensa. Myös silloin, kun puoliso tai joku muu tekee siitä haastavaa. Vastuullinen aikuinen ei lyö vaan käsiä pystyyn ja totea, että ei oo mun syy. Ja niiden välien korjaamiseksi voi oman osansa tehdä milloin vaan. Nytkin. Vanhemmuus ja siihen liittyvät moraaliset velvollisuudet eivät pääty lapsen aikuisuuteen.
Totta.
Exäni yritti kampittaa äitiyttäni vielä eronkin jälkeen. Teki lastensuojeluun minusta aiheettomia ilmoituksia, veti repivään oikeustaisteluun, jonka asianajokulut olivat suoraan pois lapseltaan koska olin ainoa elättäjä hänen jättäessään kaiken maksamatta, hankki minulle kiusaajia jopa rikollisista, valehteli lapselle kaikkea paskaa, mikä kylläkin kääntyi lopulta häntä itseään vastaan, ja mikä kaikkein pahinta hylkäsi oman lapsensa kostaakseen minulle. Tai näin hän ainakin sanoi, jäljestäpäin luulen että olisi hylännyt muutenkin.
Pieneltä kuulostaa ap:n ykkösvaimon päsmäröinti.
Oulussa äiti päsmäröi laittamalla vauvansa pakastimeen kuolemaan salaa lasten isiltä. Millä tavalla tällaiset tarinat mielisairaista ihmisistä muka muuttaa ap:n sanomaa yhtään mihinkään? Vaikka olet itse käynyt läpi jotain noin poikkeuksellista ja karmeaa, niin älä tule vähättelemään muiden ongelmia.
En itse ymmärrä vieläkään Oulun tapausta. Enkä ehkä koskaan pysty käsittämään, miksi äiti-ihminen pystyy toimimaan noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Ole mies. Ja tasavertainen kumppani. Tee työsi. Ja lopeta itkeminen.
Olen nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mikäs sinä tällä kertaa olet?
Oletko myös ap?
En todellakaan. Mutta tämä toisia mulkutteleva mummo on niin loistava hahmo, että saattaisi kyllä olla ap.
Mistä tuo käsitys? olen tarkoituksella pyrkinyt jättämään sanomatta mitään, kun minua arvostellaan henkilökohtaisesti tai minusta luodaan olkiukko tai itse keksitty tarina jossa vellotaan, kun todellisuudella ei siinä onnistuta ("no sinä et osaa muuta kuin sitä ja tätä ja entinen vaimosikin oli ihan lassukka).
Tuo sinun kommenttisi on samaa kategoriaa. Todella epäkohteliasta ja töykeää. Onneksi täältä löytyy muutakin.
Ohhoh, kylläpä kolahti. Analysoin työkseni ihmisten kirjoittamia tekstejä, ja tämä on minulle tällaista pientä harmitonta huvia. Sanavalinnat, kirjoitustyyli, viestien ajoitus paljastavat tällä palstalla varsin usein tilanteita, joissa trolli rakentaa itselleen vihollisen. Mutta olen toki pahoillani, jos erehdyin ja loukkasin.
Kandeisko vaihtaa työtä? Juttelet nimittäin ainakin kahden eri ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksette naiset hanki miestä johon voitte kaikin tavoin luottaa ja jonka uskotte olevan hyvä isä lapselle? Niin siinä käy kun menee ja heittäytyy paksuksi ennen kuin edes tuntee toista kunnolla eikä etukäteen suunnittele. Huomaakin että jaa, mies ei olekaan isämateriaalia tai ainakaan juuri sellainen isä kuin minä haluaisin, rupeampa tästä omimaan lasta itselleni ja lyttään miehen kaikessa mitä hän tekee enkä anna hänen osallistua lapsensa kasvatukseen.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen, että suhde lapseen uhkaa jäädä etäiseksi, jos kokee ettei saa mahdollisuuksia sellaisen luomiseen omana itsenään. Mutta kyllä se ensimmäinenkin lapsesi sinun lapsesi silti on, vaikka entinen vaimosi ei sinuun lapsen hoitajana luottanutkaan. Lapsi on syytön äitinsä virheisiin, joten et sinä voi häntä niistä rankaista.
Se että irtisanoudut isyydestäsi sanomalla, ettei oma lapsesi ole sinun, kuulostaa aika kamalalta. Ikäänkuin haluaisit määritellä oman suhteesi lapseen hänen äitinsä kautta. Rakastatko tätä uutta lasta vain siksi, että rakastat hänen äitiään? Koetko olevasi tämän uuden lapsen isä vain siksi, että sinulla menee hyvin hänen äitinsä kanssa?
Lapsesi, sekä se vanhempi että nuorempi, ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä, eivät vain äitiensä jatkeita, joten sinä voit muodostaa heihin itsenäisen suhteen. Jos haluat ajatella olevasi hyvä isä, sinun pitää pyrkiä muodostamaan heihin hyvät itsenäiset suhteet siitä huolimatta millaisia heidän äitinsä ovat. Se että sanot, ettei vanhempi lapsesi ole sinun, on huutava vääryys lasta kohtaan.
Rakastan lasta, hän on luonani usein ja teemme vaikka mitä. Mutta samanlainen, ei edes samalta planeetalta ole se suhde kuin nykyisen lapseni kanssa. Nykyinen tulee syliin, katsoo silmiin, meillä on vaikka mitä "hassutteluja" jäänyt siitä kun hän oli pieni elämään. Tämä ensimmäinen ei "osaa" olla kanssani samalla tavalla ja vaikka toki kaikkeni yritän, hän ei ole "mukana":
Älä viitsi. Jos kirjoitat omasta lapsestasi, että vain toinen omasi, toinen on vain entisen vaimosi, niin kovin kovia isäpisteitä on vaikea enää sen jälkeen saada. Minkälainen ihminen pystyy kirjoittamaan lapsestaan noin? Ja kehtaa syyttää sitten vielä muita.
Sellainen, joka on tilanteesta surullinen ja on pyrkinyt olemaan tekemästä samoja virheitä uudestaan. Keskustelupalstalla on myös tarkoitus herättää keskustelu, ja silloin en ala kaikkea avaamaan ja romaania kirjoittamaan. Naisille on vaan tyypillistä keksiä loput itse sen sijaan että keskittyisi asiaan. Yleensä silloin, kun asia kolahtaa vähän turhan kovaa. Jos et pysty keskittymään siihen, mitä sanoin, niin ei ehkä kannata kiukustuttaa itseään enempää täällä ja fantasioida päässä tarinan ympärille minun huounuttani.
Itse sinä kirjoitit tuon lapsestasi, en minä mitään fantasioinut. Voit lukea uudelleen ekan viestisi.
Ja minun mieheni on aina ollut tasavertainen vanhempi rinnallani, ja hän myös pitää kaikkia lapsiamme tasavertaisesti ominaan. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, ja mieheni kykenee kantamaan vastuun itse valinnoistaan, syyttämättä minua. Joten joo, ainoa, mikä kolahti, oli se, että työssäni näen noita isän hylkäämiä ’entisiä’ lapsia. Ja ne isät on kyllä aikamoista kuraa, on selitykset mitkä hyvänsä.
Tässäpä tämä kaikki. Tiivistettynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
"...jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti." Pitääkö tälläisestä tosissaan edes keskustella? Yhteinen lapsi, yleensä yhdessä suunniteltu, mutta miehen pitää erikseen keskustelulla varmistaa että on isänä yhtä paljon osa lapsen kasvatusta ja elämää kuin äiti? Kyllä mun mielestä pitäisi olla aika vitun itsestäänselvyys, että lapsi on kummankin ja isä on roolissa isänä just niin paljon kun äiti äitinä. Kuten jo sanoitkin, muussa tapauksessa isä on vaan äidin apulainen eikä itsenäinen vanhempi lapselle.
Jos ja kun tulee omalla kohdalla ajankohtaiseksi hankkia lapsia, ei tule kuuloonkaan alkaa omimaan lasta itselleni ja ulkoistaa mies isän roolista OMAN lapsensa elämässä. Mielummin varmistun ensin siitä, että olen oikean miehen kanssa ja haluan varmasti perustaa perheen juuri hänen kanssaan, että haluan juuri hänestä isän lapselleni.
Ei kukaan äiti halua omia vauvaa, vaan ottaa onnellisena kaiken mahdollisen avun vastaan. On nimittäin niin rankkaa puuhaa. Tää paska mitä tässäkin ketjussa viljellään äitejä vastaan, on vaan puhdasta naisvihaa. Vahva isä uskaltaa kyllä sanoa, että anna mun harjoitella tai anna lapsi hetkeksi mulle, vaikka en tekisikään kaikkea niin hyvin kuin sä kokeneempana teet.
Entäs jos isä ei ole vahva? Entäs jos äiti on supervahva varovaisesti hapuilevaa isää kohtaan? Entäs jos KAIKESTA tulee sanomista? Entä jos joutuu korvat punaisena kuuntelemaan oman suvun tai ystävien kesken, miten ei mitään osaa, eikä viitti suuttua "vitsistä". Entä jos päivä päivältä väsyy tähän kaikkeen niin paljon, ettei enää edes oikein yritä? Ja sitten alkaa saada haukkuja siitäkin? Ja ei enää oikein itsekään osaa sanoa, että tää kaikki on ollut tosi vaikeeta ja raskasta, kun ei oikein tunnista sitä kokonaisuutena? Ja lopuksi istuu vaan hiljaa pimeessä nojatuolissa kaljaa juoden, kun ei muuhun kelpaa.
Ja sitten tulee jätetyksi tai lähtee itse. Ja tarina kertoo, kuinka mies ei vaan tehnyt mitään ja joi alkoholia. Ja se on se tarina, joka jää elämään. Ei mitään siitä systemaattisesta lynkkauksesta, mitä nainen saattoi tehdä vuosien ajan?
Musta sä olet aika kylmä ja vähättelevä.
Miksi sä valitsit itseäsi vahvemman naisen noin niinku alunperin? Ajattelitko pääseväsi helpommalla, siinä toisen siivellä?
Käyttäjä4891 kirjoitti:
Miksette naiset hanki miestä johon voitte kaikin tavoin luottaa ja jonka uskotte olevan hyvä isä lapselle? Niin siinä käy kun menee ja heittäytyy paksuksi ennen kuin edes tuntee toista kunnolla eikä etukäteen suunnittele. Huomaakin että jaa, mies ei olekaan isämateriaalia tai ainakaan juuri sellainen isä kuin minä haluaisin, rupeampa tästä omimaan lasta itselleni ja lyttään miehen kaikessa mitä hän tekee enkä anna hänen osallistua lapsensa kasvatukseen.
15 vuotta hain. Ei löytynyt. Sitten oli vaan tyydyttävä siihen mitä oli tarjolla. Lasta en kuitenkaan kadu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Ole mies. Ja tasavertainen kumppani. Tee työsi. Ja lopeta itkeminen.
Olen nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mikäs sinä tällä kertaa olet?
Oletko myös ap?
En todellakaan. Mutta tämä toisia mulkutteleva mummo on niin loistava hahmo, että saattaisi kyllä olla ap.
Mistä tuo käsitys? olen tarkoituksella pyrkinyt jättämään sanomatta mitään, kun minua arvostellaan henkilökohtaisesti tai minusta luodaan olkiukko tai itse keksitty tarina jossa vellotaan, kun todellisuudella ei siinä onnistuta ("no sinä et osaa muuta kuin sitä ja tätä ja entinen vaimosikin oli ihan lassukka).
Tuo sinun kommenttisi on samaa kategoriaa. Todella epäkohteliasta ja töykeää. Onneksi täältä löytyy muutakin.
Ohhoh, kylläpä kolahti. Analysoin työkseni ihmisten kirjoittamia tekstejä, ja tämä on minulle tällaista pientä harmitonta huvia. Sanavalinnat, kirjoitustyyli, viestien ajoitus paljastavat tällä palstalla varsin usein tilanteita, joissa trolli rakentaa itselleen vihollisen. Mutta olen toki pahoillani, jos erehdyin ja loukkasin.
Kandeisko vaihtaa työtä? Juttelet nimittäin ainakin kahden eri ihmisen kanssa.
Työni ei ole kuitenkaan trollien metsästys. Tässä tapauksessa mielenkiintoista oli se, että ap ampaisi paikalle ja älähti vasta kun hänen vihjailtiin olevan sama henkilö kuin mummo. Aiemmin häntä ei haitannut yhtään, vaikka hänen suuhunsa pistettiin parinkin muun keskustelijan sanomisia.
Mutta itse aihe on mielenkiintoinen, joten palataan ihmeessä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sen, että suhde lapseen uhkaa jäädä etäiseksi, jos kokee ettei saa mahdollisuuksia sellaisen luomiseen omana itsenään. Mutta kyllä se ensimmäinenkin lapsesi sinun lapsesi silti on, vaikka entinen vaimosi ei sinuun lapsen hoitajana luottanutkaan. Lapsi on syytön äitinsä virheisiin, joten et sinä voi häntä niistä rankaista.
Se että irtisanoudut isyydestäsi sanomalla, ettei oma lapsesi ole sinun, kuulostaa aika kamalalta. Ikäänkuin haluaisit määritellä oman suhteesi lapseen hänen äitinsä kautta. Rakastatko tätä uutta lasta vain siksi, että rakastat hänen äitiään? Koetko olevasi tämän uuden lapsen isä vain siksi, että sinulla menee hyvin hänen äitinsä kanssa?
Lapsesi, sekä se vanhempi että nuorempi, ovat kuitenkin erillisiä ihmisiä, eivät vain äitiensä jatkeita, joten sinä voit muodostaa heihin itsenäisen suhteen. Jos haluat ajatella olevasi hyvä isä, sinun pitää pyrkiä muodostamaan heihin hyvät itsenäiset suhteet siitä huolimatta millaisia heidän äitinsä ovat. Se että sanot, ettei vanhempi lapsesi ole sinun, on huutava vääryys lasta kohtaan.
Rakastan lasta, hän on luonani usein ja teemme vaikka mitä. Mutta samanlainen, ei edes samalta planeetalta ole se suhde kuin nykyisen lapseni kanssa. Nykyinen tulee syliin, katsoo silmiin, meillä on vaikka mitä "hassutteluja" jäänyt siitä kun hän oli pieni elämään. Tämä ensimmäinen ei "osaa" olla kanssani samalla tavalla ja vaikka toki kaikkeni yritän, hän ei ole "mukana":
Ai lapsikin on ihan paska?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien pikkupäsmäröinti ja mikromanagerointi on vähän turhauttavaa, jos on ollut puhe että isä on yhtä isossa vastuussa kun äiti. Mitä se muka on, että miehen vastuu on pelkkää äidin sanelua? Silloin isä on vaan pikku apulainen, ei mikään 100% itsenäinen vanhempi.
Isät, ei saa olla liian herkkänahkainen! Ihan samalla lailla mun tytär päsmäröi mua, jos otan hänen vauvansa hoitoon. Otan sanelut ihan tosissani, vauva on hänen ja on vauvankin kannalta ihan hyvä että rutiinit säilyvät myös vieraan hoitaessa. Ja helpommalla pääsen, kun vaan teen niin kuin käsketään, ei tarvitse itse ajatella juuri lainkaan.
t. Mummo
Mummo voisi koettaa, miten helppoa ja mukavaa se, että "tekee vain mitä käsketään" on kun se jatkuu päivästä toiseen omassa kodissa ja omassa parisuhteessa.
Ole mies. Ja tasavertainen kumppani. Tee työsi. Ja lopeta itkeminen.
Olen nainen ja onnellisessa parisuhteessa. Mikäs sinä tällä kertaa olet?
Oletko myös ap?
En todellakaan. Mutta tämä toisia mulkutteleva mummo on niin loistava hahmo, että saattaisi kyllä olla ap.
Mistä tuo käsitys? olen tarkoituksella pyrkinyt jättämään sanomatta mitään, kun minua arvostellaan henkilökohtaisesti tai minusta luodaan olkiukko tai itse keksitty tarina jossa vellotaan, kun todellisuudella ei siinä onnistuta ("no sinä et osaa muuta kuin sitä ja tätä ja entinen vaimosikin oli ihan lassukka).
Tuo sinun kommenttisi on samaa kategoriaa. Todella epäkohteliasta ja töykeää. Onneksi täältä löytyy muutakin.
Ohhoh, kylläpä kolahti. Analysoin työkseni ihmisten kirjoittamia tekstejä, ja tämä on minulle tällaista pientä harmitonta huvia. Sanavalinnat, kirjoitustyyli, viestien ajoitus paljastavat tällä palstalla varsin usein tilanteita, joissa trolli rakentaa itselleen vihollisen. Mutta olen toki pahoillani, jos erehdyin ja loukkasin.
Kandeisko vaihtaa työtä? Juttelet nimittäin ainakin kahden eri ihmisen kanssa.
Työni ei ole kuitenkaan trollien metsästys. Tässä tapauksessa mielenkiintoista oli se, että ap ampaisi paikalle ja älähti vasta kun hänen vihjailtiin olevan sama henkilö kuin mummo. Aiemmin häntä ei haitannut yhtään, vaikka hänen suuhunsa pistettiin parinkin muun keskustelijan sanomisia.
Mutta itse aihe on mielenkiintoinen, joten palataan ihmeessä siihen.
Vihdoinkin. Asiaan.
Niinpä, kaikista biologisista isistä ei vaan ole isiksi. Eihän se aina olekaan helppo homma, joutuu kantamaan vastuuta, oppimaan virheistään ja tekemään kovasti töitä. Vähän niin kuin äidinkin homma.