Mikä "vika" on tuntemissasi ikisinkuissa?

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 19-vuotiaasta ja mietin joskus tuota että miten sitä pystyisi kenenkään uuden kanssa enää aloittamaan mitään. On tullut niin tarkaksi omista tavoistaan. Mieheni kanssa olemme nuorina olleet joustavia ja pystyneet hiomaan elämäntavat sellaiseksi että sopii yhteen. Eihän tuollaista pysty tekemään enää lähempänä keski-ikää. Ei kukaan halua sen ikäisenä muuttaa oppimiaan tapoja. Sanoisin että suurimmalla osalla tuntemistani sinkuista kyse on tästä. Vanha koira ei opi uusia temppuja. Eikä edes halua oppia.

Ei tiedä mitä haluaa tai tarvitsee. Päätyy siis suhteisiin ihan vääränlaisten miesten kanssa. Miehet jäävät kaipailemaan perään, mutta kaveri siirtyy eteenpäin. Hänellä on tapana alkaa suhteisiin kotihiirten ja "päätä sä kulta"-miesten kanssa, kun minä koen yli 15 vuoden tuttavuuden perusteella, että sellainen mies on hänelle aivan vääränlainen. Hän tarvitsisi itsenäisen miehen, jolla on omia harrastuksia ja jonka koko elämä ei muodostu pelkästä parisuhteesta, terveellä itsetunnolla varustetun kaverin, jolla on asioista omat mielipiteet. Kaveri on siis äärimmäisen itsenäinen ja tarvitsee paljon aikaa yksinololle, eikä voi sietää sitä, että joku on hänestä riippuvainen.

28v ikisinkku täällä, miksi? no ihastun tosi harvoin ja yksinkertaisesti jos toinen ei tunnu siltä oikealta niin sitten ei. En halua mitään lyhyttä suhdetta vaan kunnon pitkän suhteen. Olen kaksi kertaa elämässä ollut ihastunut ja nähnyt sen tulevaisuuden toisen kanssa. Tyhmänä vaan en mitään alotetta tehnyt vaikka tunsinkin ihmisen tosi hyvin. Se tunne vaan tulee jos tulee. En usko sellaisiin suhteisiin, että kun luonteet mätsää silloin pitäisi myös olla sopiva pari, ei. Mulla on miehiä kavereina yksikin sellainen joka olisi parisuhteeseen haluava, mutta kun puuttuu se jokin. Ihana ihminen mutten ole mitenkään ihastunut tai tunne mitään häntä kohtaan. On mulla toki kriteerejäkin. Olen mukamas liian nirso. Kaikilla meillä kuiteskin erilainen maku. Toiset ihastuu joka toiseen vastaantulijaan toiset taas elämän aikana vaan muutamaan. Mielummin olen ikisinkku kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta, en tahdo kaveri parisuhdetta. Vaan suhteen missä oikeesti rakastetaan toisiamme, halutaan lapsia ja toisen kanssa on hyvä olla.

Olen näitä ikisinkkuja olen tavannut miehiä jotka on kiinnostanut... minä en ole kiinnostanut niitä (ja päinvastoin) kaikki nyt ei vaan löydä sitä omaa ja fiksut ihmiset ei parisuhteeseen ryhdy ellei sitä kemiaa tms löydy😊

Naispuolinen ikisinkku kaveri etsii miestä. Miehen pitää olla korkeasti koulutettu, urheilullinen, pitkä, tykätä hyvästä ruoasta ja viinistä, harrastaa politiikka ja kirjallisuutta, äänestää kokoomusta tai keskustaa, tykätä matkustelusta, tykätä maalla olosta, olla suvaitsevainen ja mielellään metsästää. Onnea etsintään.

Olin ikisinkku 44-vuotiaaksi asti. Miksi minussa olisi pitänyt olla jotain vikaa? En vain galunnut parisuhdetta. Viihdyin paremmin yhteen. Tuolloin 44 v tapasin sattumalta niin täydellisen miehen, että oli pakko yrittää sopeutua parisuhteeseen. En kyllä näe, että suhde jatkuisi kovin oitkäön, en näe itseäni eläkeläisenä kenenkään miehen kanssa vaan mielikuvani on, että elelen itsekseni tyytyväisrnä sinkkuna. Miksi ihmeessä pitäisi olla parisuhteessa? Mikä vika on sinkkuudessa?

Ap taitaa olla huonossa suhteessa ja sisimmässään kateellinen sinkuille ja yrittää uskotella itselleen, että kyllä hän kuitenkin on onnellisempi kuin sinkut...

Mulla on rima niin korkealla ja en luota miehiin niin sen vuoksi on aika vaikea seurustella vakavasti. Ottajia tuntuisi olevan, moni mies tekee aloitteita ja jopa työpaikallakin on tehty aloitteita. Olen ihan nätti ja aiemmin tein mallin töitäkin, mutta olen saanut siipeeni miesten kanssa niin pahasti, että en oikein pysty suhteeseen.

Ensimmäinen parisuhteeni (oltiin kihloissa mutta ei lapsia) päättyi siihen kun mies petti kahden naisen kanssa minua ja samaan aikaan miehen toiveesta suunniteltiin häitä. Onneksi miehen petollisuus selvisi ennen häitä!

Toinen suhteeni oli avioliitto ja meillä lapsia. Tämäkin mies petti minua useamman naisen kanssa, piti yhteyttä salaa näihin pettämiskumppaneihin ja lisäksi vielä haki netissä seksiseuraa treffipalstoilla. Erohan siinä tuli kun sain tämän tietooni.

Mainittakoon vielä että nuo molemmat exäni ovat elämässä hyvin menestyneitä, varakkaita, ulkoisesti "kunnon miehiä". Ensimmäinen mies on jopa julkkis ja ei mikään tyrkkyjulkkis vaan hyvän maineen julkisuudessa omaava.

Ongelmani on siis se, että en enää pysty luottamaan miehiin. Ja vaikea sitä on seurustella, jos toiseen ei voi luottaa millin vertaa vaan koko ajan epäilee. Mieluummin sitten olen yksin, mutta kyllähän sitä olisi toivonut kumppania perusarkea jakamaan.

- Uskonnollisuus

- Ei aktiivisesti tapaa uusia ihmisiä/käy missään

- Liian tiukat kriteerit (esim. vastapuolen pituus)

On todella nirso, ja ehkä myös luokittelee itsensä "tasokkaammaksi" kuin oikeasti onkaan.

vain kahdesti ihastunut kirjoitti:

28v ikisinkku täällä, miksi? no ihastun tosi harvoin ja yksinkertaisesti jos toinen ei tunnu siltä oikealta niin sitten ei. En halua mitään lyhyttä suhdetta vaan kunnon pitkän suhteen. Olen kaksi kertaa elämässä ollut ihastunut ja nähnyt sen tulevaisuuden toisen kanssa. Tyhmänä vaan en mitään alotetta tehnyt vaikka tunsinkin ihmisen tosi hyvin. Se tunne vaan tulee jos tulee. En usko sellaisiin suhteisiin, että kun luonteet mätsää silloin pitäisi myös olla sopiva pari, ei. Mulla on miehiä kavereina yksikin sellainen joka olisi parisuhteeseen haluava, mutta kun puuttuu se jokin. Ihana ihminen mutten ole mitenkään ihastunut tai tunne mitään häntä kohtaan. On mulla toki kriteerejäkin. Olen mukamas liian nirso. Kaikilla meillä kuiteskin erilainen maku. Toiset ihastuu joka toiseen vastaantulijaan toiset taas elämän aikana vaan muutamaan. Mielummin olen ikisinkku kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta, en tahdo kaveri parisuhdetta. Vaan suhteen missä oikeesti rakastetaan toisiamme, halutaan lapsia ja toisen kanssa on hyvä olla.

Mulla ihan sama, olen m35. Suorastaan vituttaa toi nirsoksi kutsuminen.. miksi pitäisi vain ottaa joku sopiva pari itselleen jos ei ole mitään tunteita toista kohtaan? 

Yhden tunnen jonka tapailut ei ikinä johda mihinkään, mielestäni ongelma on se että kyseisen henkilön on jostain syystä todella vaikeaa ilmaista itseään rehellisesti. Hän pyrkii miellyttämään miehiä eikä tuo omia tarpeitaan esiin, mutta on itse toiminnalleen täysin sokea. Suhteet kaatuvat siihen että hän kokee ettei häntä ymmärretä eikä keskusteluyhteyttä ole, eikä hänen tarpeistaan välitetä.

Sitten miesten kanssa puhuu ainoastaan sitä mitä he haluavat kuulla ja antaa ymmärtää että kaikki on hyvin.

Joku epävarmuus ilmeisesti taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Oma syy sinkkuuteeni on huono itsetunto. En uskalla tehdämiehille aloitetta. Jos joku mies kiinnostuu minusta niin muutun todella dramaattiseksi. Minusta tulee vaikea. Oikeasti haluaisin että mies vaan rakastaisi niin paljon että näkisi sen draamailun läpi. Mutta ei tietenkään...Miehet toteavat, että hitto mikä sekopää, morjes..

Jos tunnistat itsessäsi tuollaisen ongelman, miksi et tee asialle jotain? Vedä vähän sisään sitä draamailua ja anna toiselle tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino ja liikkumattomuus on ne suurimmat viat. Etenkin kun kiinnostus kohdistuu ainoastaan sporttisiin miehiin ja näille taas on hoikkiakin naisia jonoksi asti.

Monet miehet kammoavat ylipainoa. Olen deittaillut viime aikoina. Hämmästyttää, kun itseäni huomattavasti nuoremmat miehetkin ottavat kontaktia. Ovat kertoneet, että omanikäiset naiset ovat pulskia.

Tämä on tosi mielenkiintoista. Eikö hieman pullukat naiset ole yleensä luonteeltaan jotenkin rennompia? Mikä siinä hoikkuudessa juuri suomalaisia miehiä houkuttaa? Itse olen nainen, normaalipaino, mutta haluaisin olla hieman pyöreä! Ja minulla oli nuorena anoreksia. Siitä syystä en voi sietää laihuutta. Aion lihottaa 5 kiloa normaalin ylärajaan ihan tarkoituksella. Jos joku mies ei kiinnostu niin voivoi. Joissain muissa kulttuureissa pieni pyöreys (muodokkuus) kertoo hedelmällisyydestä ja on haluttua ja kaunista.

Nykyään hoikkuus on niin harvinaista, että se kiinnostaa jo ihan eksotiikan takia. Pieni pyöreys ei ainakaan minulle ole ongelma, mutta sitten kun puhutaan kunnon ylipainosta niin se ei vaan ole hyvän näköistä, ihmisen ei ole tarkoitus näyttää siltä vaan se on seurausta nykyajan yltäkylläisyydestä.

Hyvin itsekäs ihminen, joka on hurahtanut luontaistuotteisiin ja kasvisruokaan. 

Myönnän että suurin syy ikisinkkuuteeni johtuu vääristyneestä omakuvasta ja huonosta itsetunnosta. tuo on kaatanut monet mahdolliset suhteet heti alkuunsa koska en ikinä uskaltanut edes haaveilla miehistä joihin tunsin vetoa vaikka he lähestyivätkin minua. Onneksi olen nykyään parantunut tuosta. Mutta toinen syy on että hyvin harvasta kiinnostun niin paljon että haluaisin tutustua lähemmin heihin. Minun pitäisi nähdä toista neutraaleissa merkeissä jonkin aikaa ennen kuin voin sanoa kiinnostunko eikä miehet jaksa niin kauan odottaa ellen suostu antamaan sitä ennen. Vaikka suhteen kovasti haluaisinkin niin en ikinä ole osannut olla epätoivoinen. En tarkoituksellisesti etsi tietynlaista miestä vaikka ajatuksena pidän puoleensavetäviä joitain ominaisuuksia miehessä, muttei ne oikeassa elämässä ole ikinä olleet ne miksi lopulta kiinnostun.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on rima niin korkealla ja en luota miehiin niin sen vuoksi on aika vaikea seurustella vakavasti. Ottajia tuntuisi olevan, moni mies tekee aloitteita ja jopa työpaikallakin on tehty aloitteita. Olen ihan nätti ja aiemmin tein mallin töitäkin, mutta olen saanut siipeeni miesten kanssa niin pahasti, että en oikein pysty suhteeseen.

Ensimmäinen parisuhteeni (oltiin kihloissa mutta ei lapsia) päättyi siihen kun mies petti kahden naisen kanssa minua ja samaan aikaan miehen toiveesta suunniteltiin häitä. Onneksi miehen petollisuus selvisi ennen häitä!

Toinen suhteeni oli avioliitto ja meillä lapsia. Tämäkin mies petti minua useamman naisen kanssa, piti yhteyttä salaa näihin pettämiskumppaneihin ja lisäksi vielä haki netissä seksiseuraa treffipalstoilla. Erohan siinä tuli kun sain tämän tietooni.

Mainittakoon vielä että nuo molemmat exäni ovat elämässä hyvin menestyneitä, varakkaita, ulkoisesti "kunnon miehiä". Ensimmäinen mies on jopa julkkis ja ei mikään tyrkkyjulkkis vaan hyvän maineen julkisuudessa omaava.

Ongelmani on siis se, että en enää pysty luottamaan miehiin. Ja vaikea sitä on seurustella, jos toiseen ei voi luottaa millin vertaa vaan koko ajan epäilee. Mieluummin sitten olen yksin, mutta kyllähän sitä olisi toivonut kumppania perusarkea jakamaan.

Sinun ongelmasi on tuo, että miehen pitää olla noinkin korkean statuksen omaava, että kelpaa sinulle. Tuollaisille miehille olet vain joku muiden joukossa, jota voi vaikka pettääkin jos tilaisuus tulee. Tavalliselle miehelle olisit todennäköisesti aarre.

Mun ikisinkkuuteen vaikuttaa se, että en todellakaan ole parhaimmillani ihmisten seurassa, joita tapaan ensimmäistä tai toista kertaa. Vaikutan liian itsenäiseltä ja varautuneelta. Toisaalta en yleensä edes ajattele, että toista ihmistä kiinnostaisi tutustua minuun sen paremmin, joten tuttavuudet pysyy aika pinnallisella tasolla. 

En edes etsi miestä aktiivisesti mutta en ole tehnyt päätöstä mistään koko loppu elämän vietosta yksinkään. Mulla on ihan hyvä yksin, mutta jos joku kumppani löytyy, niin kyllä sekin on ihan hyvä. Joku "ikisinkku" sana on mun mielestä ihan kamala, käyttäisitkö jostakin ihmisestä määritelmää ikinaimisissa tai ikiseurusteleva? Miksi sinkku on sellainen olosuhde, johon pitäisi tulla muutos? Miksi ihminen ei saa olla yksin?

Vierailija kirjoitti:

vain kahdesti ihastunut kirjoitti:

28v ikisinkku täällä, miksi? no ihastun tosi harvoin ja yksinkertaisesti jos toinen ei tunnu siltä oikealta niin sitten ei. En halua mitään lyhyttä suhdetta vaan kunnon pitkän suhteen. Olen kaksi kertaa elämässä ollut ihastunut ja nähnyt sen tulevaisuuden toisen kanssa. Tyhmänä vaan en mitään alotetta tehnyt vaikka tunsinkin ihmisen tosi hyvin. Se tunne vaan tulee jos tulee. En usko sellaisiin suhteisiin, että kun luonteet mätsää silloin pitäisi myös olla sopiva pari, ei. Mulla on miehiä kavereina yksikin sellainen joka olisi parisuhteeseen haluava, mutta kun puuttuu se jokin. Ihana ihminen mutten ole mitenkään ihastunut tai tunne mitään häntä kohtaan. On mulla toki kriteerejäkin. Olen mukamas liian nirso. Kaikilla meillä kuiteskin erilainen maku. Toiset ihastuu joka toiseen vastaantulijaan toiset taas elämän aikana vaan muutamaan. Mielummin olen ikisinkku kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta, en tahdo kaveri parisuhdetta. Vaan suhteen missä oikeesti rakastetaan toisiamme, halutaan lapsia ja toisen kanssa on hyvä olla.

Mulla ihan sama, olen m35. Suorastaan vituttaa toi nirsoksi kutsuminen.. miksi pitäisi vain ottaa joku sopiva pari itselleen jos ei ole mitään tunteita toista kohtaan? 

En ole tuo jolle vastasit, mutta Sama tilanne täällä. ihmiset eivät ymmärrä ettei kaikki osaa olla melkein kenentahansa kanssa suhteessa tai että on mielummin yksin kuin ottaa vain jonkun sopivan vierelleen. olen niin monta kertaa kuullut kaverien puhuvan kuinka se kumppani on koko ajan ollut vain sellainen ihan ok tapaus ja vaan jäänyt kun ei ole ollut parempaakaan. Tietty tuo on ihan maanläheistä toimintaa ettei nyt mitään unelmiaan jahtaa mitä ei saa mutta en vain osaisi mennä sellaiseen suhteeseen ja no, siinä on se ero miksi pysyn ikisinkkuna. Kyllähän se olisi mukavaa jos osaisi tyytyväisenä ottaa sen jonka kanssa tulee vain toimeen mutta silloin olisin suhteessa missä minulla ei ole mitään haluja harrastaa seksiä.

Olen epämiellyttävän näköinen, josta syystä naiset eivät ole koskaan puhuneet minulle sanaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vain kahdesti ihastunut kirjoitti:

28v ikisinkku täällä, miksi? no ihastun tosi harvoin ja yksinkertaisesti jos toinen ei tunnu siltä oikealta niin sitten ei. En halua mitään lyhyttä suhdetta vaan kunnon pitkän suhteen. Olen kaksi kertaa elämässä ollut ihastunut ja nähnyt sen tulevaisuuden toisen kanssa. Tyhmänä vaan en mitään alotetta tehnyt vaikka tunsinkin ihmisen tosi hyvin. Se tunne vaan tulee jos tulee. En usko sellaisiin suhteisiin, että kun luonteet mätsää silloin pitäisi myös olla sopiva pari, ei. Mulla on miehiä kavereina yksikin sellainen joka olisi parisuhteeseen haluava, mutta kun puuttuu se jokin. Ihana ihminen mutten ole mitenkään ihastunut tai tunne mitään häntä kohtaan. On mulla toki kriteerejäkin. Olen mukamas liian nirso. Kaikilla meillä kuiteskin erilainen maku. Toiset ihastuu joka toiseen vastaantulijaan toiset taas elämän aikana vaan muutamaan. Mielummin olen ikisinkku kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta, en tahdo kaveri parisuhdetta. Vaan suhteen missä oikeesti rakastetaan toisiamme, halutaan lapsia ja toisen kanssa on hyvä olla.

Mulla ihan sama, olen m35. Suorastaan vituttaa toi nirsoksi kutsuminen.. miksi pitäisi vain ottaa joku sopiva pari itselleen jos ei ole mitään tunteita toista kohtaan? 

En ole tuo jolle vastasit, mutta Sama tilanne täällä. ihmiset eivät ymmärrä ettei kaikki osaa olla melkein kenentahansa kanssa suhteessa tai että on mielummin yksin kuin ottaa vain jonkun sopivan vierelleen. olen niin monta kertaa kuullut kaverien puhuvan kuinka se kumppani on koko ajan ollut vain sellainen ihan ok tapaus ja vaan jäänyt kun ei ole ollut parempaakaan. Tietty tuo on ihan maanläheistä toimintaa ettei nyt mitään unelmiaan jahtaa mitä ei saa mutta en vain osaisi mennä sellaiseen suhteeseen ja no, siinä on se ero miksi pysyn ikisinkkuna. Kyllähän se olisi mukavaa jos osaisi tyytyväisenä ottaa sen jonka kanssa tulee vain toimeen mutta silloin olisin suhteessa missä minulla ei ole mitään haluja harrastaa seksiä.

Tämäkin liittyy mielestäni ikään. Nuorempana rima on jotenkin matalammalla kokeilla. Voi hetken aikaa seurustella jonkun ihan kivan kanssa ja heivaa jos ei tunnukkaan oikealta, joskus sitten huomaa että sopiikin yhteen. Vanhempana tuollaista ei viitsi tehdä, vaan haluaisi jonkunlaisen varmuuden siitä henkilön oikeanlaisuudesta jo ennen yhteen menoa. Ehkä nuorempana tuntuu että aikaa on vaikka miten paljon, joten ei ole niin tarkkaa jos sitä tuhlaa jonkun vääränkin kanssa hetken.