Olen ollut sekä sossussa että työkkärissä töissä, ja olen huomannut että tukia kiristettäessä ihmiset vaan
vetäytyy syvemmälle ja syvemmälle niihin omiin poteroihinsa. Ei puhettakaan, että tulisi jonkinlainen "minä näytän niille " tai "tästä ei voi nousta kuin ylöspäin"- asenne. Ei ollenkaan, ei minkäänlaista aktivointiumista tapahdu.
Otetaan esimerkki jo nähdyistä kiristyksistä: Suomeen otettiin suoraan Tanskasta hieno rangaistusmalli työttömille 5kk rangaistustyössäoloehto. Eli rahat poikki niin pitkäksi aikaa, että menee vaikka työkokeiluun tai tyhjänpäiväselle kurssille 5kk - taikka töihin. No, eihän tämä onnistunut niinkuin tanskassa.
Suomalainen työtön otti tämän ikuisuusrangaistuksena eikä tehnyt MITÄÄN sen eteen että rangaistus olisi poistunut! Siitä tuli ikuisuuskarenssi.
Sitten kun työkkärissä mokaneille laitetaan leikattu toimeentulotukea , tarkoituksena että "jokohan alkais työt maistuun, kun leikataan 20 - 40 %". Ei ala maistuun, nähty on. Ne vaan kaivautuu niihin omiin ympyröihinsä, kokevat että mikään ei onnistu ja päähän vaan potkitaan.
Eikä aktivoidu mihinkään yhtään sen enempää vaikka leikattais 40 % tukea. Ne vaan vähentää entisestään jostain kulutusta (yleensä ruuasta) ja toivoo, että tulispa joku ihme-haltijakummi ja veis karenssit ja leikkaukset pois.
Kutsen USA:ssa kävi: siellä laki tehtiin samalla asenteella että "jokohan alkais miettimimään tekosiaan" ja määrättiin että oli rikos mikä tahansa niin kolmas tuomio on sitten raskaimman päälle.
Eihän ihmiset alkaneet "miettimään tekosiaan " yhtään enemään. Niistä tuli vaan epätoivoisempia. Ne komannet rikokset tapahtui edelleen, mutta koska henkilö tiesi että tää on menoa sitten jos jää kiinni, niin teki vaan pahemipia ja enemmän sitten.
Että kun suunnittelette nyt näitä leikkauksia ja minimielintasoa kaikille ideologeille, persoonallisuuhäiriöisille, laiskoille ja kunnianhimottomille haahuilijoille.
Niin älkää nyt vaan kuvitelko, että mitä tiukemmalle tukiruuvia kiristetään, niin mukamas sitä ahkerammin ja sinnikkäämmin ne köyhät sieltä köyhyydestään alkais pyrkiä pois!
Nimenomaan niin ei tule taphatumaan!
En kyllä oikein usko noihin rikollisaaltoihinkaan. Ne on vaan joidenkin väkivaltahaaveilijoiden märkä uni.
Tavallinen köyhä suomalainen ei tee mitään, se lamaantuu ja vetäytyy jonnekin luolaansa.
Kommentit (362)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Kun epätoivoisesti hakee töitä eikä pääse edes (väh kymmenen vuoden työkokemuksella) haastatteluun paikasta jonka bruttopalkka 15000-1600€/kk 40-tuntia viikossa ei kiristykset ja rangaistukset auta "näyttämään ja yrittämään" vaan ihminen masentuu ja lannistuu. Luonnollisesti.
Ja sitähän hallitus haluaa.
Sipilä on kyllä erikoinen uskovainen.
Jos on 10 vuoden työkokemus ja töitä ei löydy, niin sun osaaminen/koulutus on jäänyt nykyajan tarpeista jälkeen tai asut paikkakunnalla jossa ei ole työpaikkoja. Muuta tai opiskele; kukaan ei voi tehdä mitään tilanteessa eteen. Kolmas vaihtoehto on että työnhakutaidot on surkeat, siihen voi saada vinkkejä kun googlettaa tai kysyy joltain.
Tiedätkö kuinka realistiset mahdollisuudet pitkäaikaistyöttömällä on opiskella tai muuttaa?
Eikä ole sanottu että kumpikaan toisi parannusta tilanteeseen.
No kuule kyllä sulla pitäisi olla aikaa. Lue kiinaa, netissä on ilmaisia kursseja vaikka kuinka paljon.
Ja se toisi työpaikan? Huvittavinta on että kiinankieli kuuluu osaamisalueeseeni :)ja olen muuten itse töissä.
Osaan vain ajatella asioita muidenkin kannalta vaikka oma asemani onkin (vielä) hyvä,
Jos osaat kiinaa etkä ole töissä niin et halua tehdä töitä. Sama on venäjän kielen osaamisen kanssa.
Sinä ehkä osaat teknisesti lukea mutta ymmärtämisen kanssa on havaittavissa heikkoutta. Oletko kuitenkin siitä huolimatta päässyt töihin? Ja sinulla on varaa tehdä tuntemattomista arvioita ja julistaa niitä vaikka et ihmisistä ja heidän tilanteistaan juuri mitään tiedä?

Jos on tehnyt esim varastotöitä sen kymmenisen vuotta ja sitetn ei pääse yhteenkään haastatteluun vaikka trukki-, työturvallisuus- sun muut kortit suoritettuna niin on se vähän outoa, ei luulisi olevan mistään vanhentuneesta koulutuksesta tai kokemuksesta kiinni.
Tällaisia tapauksia tiedän.
Kerrotko vielä meille, miten tuo tietosi auttaa lukuisia pitkäaikaistyöttömiä köyhyysansassa?
Ei mitään mutta minua se auttaa asennoitumisessa. En menisi yhdellekään aukomaan päätäni että heissä tai heidän taidoissaan on jotain vikaa.
Tarkennan vielä kun äsken minut ymmärrettiin selkeästi väärin: tarkoitin kommenttini sille jonka mielestä työttömyys on jollain tavoin hakijasta itsestään johtuvaa jos yli kymmenen vuoden kokemuksella ei pääse edes työhaastatteluun paikkaan jonka palkkaus on 1500-1700, itse olen täysin eri mieltä. Outous on työnantajan puolella, ei työttömään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Kun epätoivoisesti hakee töitä eikä pääse edes (väh kymmenen vuoden työkokemuksella) haastatteluun paikasta jonka bruttopalkka 15000-1600€/kk 40-tuntia viikossa ei kiristykset ja rangaistukset auta "näyttämään ja yrittämään" vaan ihminen masentuu ja lannistuu. Luonnollisesti.
Ja sitähän hallitus haluaa.
Sipilä on kyllä erikoinen uskovainen.
Jos on 10 vuoden työkokemus ja töitä ei löydy, niin sun osaaminen/koulutus on jäänyt nykyajan tarpeista jälkeen tai asut paikkakunnalla jossa ei ole työpaikkoja. Muuta tai opiskele; kukaan ei voi tehdä mitään tilanteessa eteen. Kolmas vaihtoehto on että työnhakutaidot on surkeat, siihen voi saada vinkkejä kun googlettaa tai kysyy joltain.
Tiedätkö kuinka realistiset mahdollisuudet pitkäaikaistyöttömällä on opiskella tai muuttaa?
Eikä ole sanottu että kumpikaan toisi parannusta tilanteeseen.
No kuule kyllä sulla pitäisi olla aikaa. Lue kiinaa, netissä on ilmaisia kursseja vaikka kuinka paljon.
Jos kirjoitat tosissasi näitä kommenttejasi niin en voi kuin sääliä sinua.
Ja ihmetellä millä meriiteillä olet onnistunut työpaikkasi saamaan/pitämään - ilmeisesti olet töissä tai ainakin haluat sellaisen kuvan antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Kun epätoivoisesti hakee töitä eikä pääse edes (väh kymmenen vuoden työkokemuksella) haastatteluun paikasta jonka bruttopalkka 15000-1600€/kk 40-tuntia viikossa ei kiristykset ja rangaistukset auta "näyttämään ja yrittämään" vaan ihminen masentuu ja lannistuu. Luonnollisesti.
Ja sitähän hallitus haluaa.
Sipilä on kyllä erikoinen uskovainen.
Jos on 10 vuoden työkokemus ja töitä ei löydy, niin sun osaaminen/koulutus on jäänyt nykyajan tarpeista jälkeen tai asut paikkakunnalla jossa ei ole työpaikkoja. Muuta tai opiskele; kukaan ei voi tehdä mitään tilanteessa eteen. Kolmas vaihtoehto on että työnhakutaidot on surkeat, siihen voi saada vinkkejä kun googlettaa tai kysyy joltain.
Tiedätkö kuinka realistiset mahdollisuudet pitkäaikaistyöttömällä on opiskella tai muuttaa?
Eikä ole sanottu että kumpikaan toisi parannusta tilanteeseen.
No kuule kyllä sulla pitäisi olla aikaa. Lue kiinaa, netissä on ilmaisia kursseja vaikka kuinka paljon.
Vastasitko omasta mielestäsi esitettyyn kysymykseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Kun epätoivoisesti hakee töitä eikä pääse edes (väh kymmenen vuoden työkokemuksella) haastatteluun paikasta jonka bruttopalkka 15000-1600€/kk 40-tuntia viikossa ei kiristykset ja rangaistukset auta "näyttämään ja yrittämään" vaan ihminen masentuu ja lannistuu. Luonnollisesti.
Ja sitähän hallitus haluaa.
Sipilä on kyllä erikoinen uskovainen.
Jos on 10 vuoden työkokemus ja töitä ei löydy, niin sun osaaminen/koulutus on jäänyt nykyajan tarpeista jälkeen tai asut paikkakunnalla jossa ei ole työpaikkoja. Muuta tai opiskele; kukaan ei voi tehdä mitään tilanteessa eteen. Kolmas vaihtoehto on että työnhakutaidot on surkeat, siihen voi saada vinkkejä kun googlettaa tai kysyy joltain.
Tiedätkö kuinka realistiset mahdollisuudet pitkäaikaistyöttömällä on opiskella tai muuttaa?
Eikä ole sanottu että kumpikaan toisi parannusta tilanteeseen.
No kuule kyllä sulla pitäisi olla aikaa. Lue kiinaa, netissä on ilmaisia kursseja vaikka kuinka paljon.
Ja se toisi työpaikan? Huvittavinta on että kiinankieli kuuluu osaamisalueeseeni :)ja olen muuten itse töissä.
Osaan vain ajatella asioita muidenkin kannalta vaikka oma asemani onkin (vielä) hyvä,
Jos osaat kiinaa etkä ole töissä niin et halua tehdä töitä. Sama on venäjän kielen osaamisen kanssa.
Sinä ehkä osaat teknisesti lukea mutta ymmärtämisen kanssa on havaittavissa heikkoutta. Oletko kuitenkin siitä huolimatta päässyt töihin? Ja sinulla on varaa tehdä tuntemattomista arvioita ja julistaa niitä vaikka et ihmisistä ja heidän tilanteistaan juuri mitään tiedä?
Työttömyysaikana, kun luin tällaisia keskusteluja, aloin vähitellen tajuta, millaisia idiootteja sitä joihinkin työpaikkoihin on palkattu. Mustavalkoisuus ja kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa paistoivat erityisesti läpi. Jotenkin näiden tomppeleiden ansioista sain uskoa itseeni ja uskalsin alkaa kehua itseäni enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan turhaa lätinää että täällä rikollisuus kasvaisi jos sossupummeilta pistetään ilmaisen rahan hanat kiinni. Ei niistä ole siihen.
Ei se yleinen turvallisuuskaan ole ilmaista; mikään EI ole ilmaista.
Kun täällä lyödään leimoja, kuten "luuseri" tai "sossupummi", niin mitäpä jos he alkavat sitten oikeasti käyttäytyä leimansa mukaan? Mietipä semmoista leimaa kuin "huono häviäjä" - mitä tulee mieleen? Minkälainen on...hyvä häviäjä? Voisiko kenties huono häviäjä olla semmoinen, joka ei lähtisi pelkästään yksin tästä maailmasta? Yksinäinen susi, you know?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep mulle on esim käynyt juuri näin. Töitä jaksoin hakea kolmisen vuotta. Köyhyyteen tottuu ja siihen kaikkeen paskaan tottuu kun lopulta mikään ei tunnu enää miltään. Sama vaikka syöt pelkkää riisiä, koska se maistuu samalle kuin viiden tähden ravintola-annos.
Pahinta on juuri tuo kun siihen tottuu ja kun mikään ei tunnu miltään, edes se kurjuus niin ei ihme että ihmiset ei pyri pois köyhyydestä vaan lannistuvat enemmän. Itse myös työtön ja enää en koe edes syömistä tärkeäksi. Välillä saatan olla päiviä syömättä tai syön annoksen puuroa. Uusia reseptejä ja ruokalajeja en enää kokeile koska ruokaa se vaan on, jos haluan tietää miten joku sellainen ruoka jota en ole ennen tehnyt valmistetaan katson vain youtubesta videon koska kaikki löytyy sieltä. Samalla säästyy rahaa
Joo ja se kun syrjäydyt työelämästä niin pikku hiljaa syrjäytyy kaikesta muustakin. Ei ole rahaa tehdä mitään, et jaksa nähdä kavereita ja pian niitäkään ei enää ole.
Jännä nähdä kyllä missä vaiheessa mielenterveysongelmat räjähtää käsiin tässä maassa. Minä ainakin olen yksi tuleva potilas ja ei vamaan mene edes kovin kauaa, jos joskus jaksan hakeutua johonkin avun piiriin.
Minä en edes jaksa, koska mitä merkitystä silläkään enää olisi? Ei se taio mulle työpaikkaa, ei ystäviä, ei perhettä eikä parisuhdetta. Masentuneena ja syrjäytyneenä tämän oman elämänsä kanssa jotenkin elää mutta tätäkö pitäisi pystyä sietämään "normaalina" ihmisenä?
N40
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele. Kun epätoivoisesti hakee töitä eikä pääse edes (väh kymmenen vuoden työkokemuksella) haastatteluun paikasta jonka bruttopalkka 15000-1600€/kk 40-tuntia viikossa ei kiristykset ja rangaistukset auta "näyttämään ja yrittämään" vaan ihminen masentuu ja lannistuu. Luonnollisesti.
Ja sitähän hallitus haluaa.
Sipilä on kyllä erikoinen uskovainen.
Ei ole erikoinen uskovainen. Tutustu profit gospelin käsitteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö kuinka realistiset mahdollisuudet pitkäaikaistyöttömällä on opiskella tai muuttaa?
Eikä ole sanottu että kumpikaan toisi parannusta tilanteeseen.
Minä sain opiskeltua yhden AMK-tutkinnon ja koen olevani todella onnekas, että siihen oli mahdollisuus. Ilman miestä ei olisi onnistunut mitenkään, mutta mies suostui siihen että perheellämme on usean vuoden köyhä jakso. Sain 1,5 vuoden ajan 300€/kk ja kolme vuotta opiskelin ilman mitään tukia. Se oli todella tiukkaa aikaa taloudellisesti ja miehelle olen todella kiitollinen, että hän antoi minulle tuon mahdollisuuden. Ja muistan missä fiiliksissä olin kun pääsin opiskelemaan alaa, josta olin ihan vimmaisen innostunut (rahoitus). Oli ihan mahtavaa päästä opiskelemaan ja siinä kohtaa oli vielä tulevaisuudenuskoakin, että tutkinnon myötä pääsen mielenkiintoisiin tehtäviin. Mutta ei 42-vuotias vastavalmistinut finanssitradenomi ollutkaan työnantajan silmissä mitään kuuminta hottia ja se työura jäi haaveeksi.
Olin todella toiveikas tuon opiskelun suhteen, kun pari tuttavaa oli myös aloittanut AMK-opinnot saman ikäisenä (38-vuotiaana) ja he pääsivät töihin noin vain. Mutta he opiskelivat kätilöiksi ja ehkä sillä alalla elämänkokemus ja harrastuneisuus imetyksen tuen piirissä on plussaa.
Mies on jo yhden tutkinnon maksanut ja toista en edes kehtaisi pyytää, kun näyttää siltä ettei työelämässä voi saada uutta alkua. Kun CV on jo pilalla, niin ei sitä pysty enää korjaamaan vaikka kävisi minkä koulutuksen. Ja kun selkeästi millään koulutuksella ei ole virkaa, vaan työkokemus on kaikki kaikessa. Hanki siinä sitten työkokemusta, kun kukaan ei huoli töihin.
F.E.C.-koulutus voisi auttaa. Kädet ristissä rukoilen, että tulisin valituksi ja että joku firma ottaisi minut sitä kautta. Liian monesti on näiden koulutushakujenkin kautta joutunut pettymään.
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50v. työtön nainen. Ennen olin avoin ja ystävällinen ihminen. Olen muuttunut vihaiseksi ja sulkeutuneeksi ämmäksi. Vihaan nykyään ihmisiä ja yhteiskuntaamme. En jaksa ihmisiä enää yhtään. Minusta on tullut työttömyyden seurauksena vihamielinen erakko. Hermoni ovat riekaleina. Onneksi elän yksin.
Ihan täysin sama juttu mulla. Itseäkin oikeasti hirvittää tämä muutos mikä minussa on tapahtunut parin vuoden pätkätyöttömyyden aikana. En todellakaan ole enää sama ihminen ja viha minussa vain kasvaa joka päivä.
N41
Vierailija kirjoitti:
Joo, itsellä lähinnä väkivaltaiset ajatukset ja antisosiaalisuus lisääntyy. Olen hyvin kostonhimoinen muutenkin.
Minulla on vähän sama ongelma. Olen ennen ollut ylikiltti, ylitunnollinen, yliahkera ja ylikiusattu. Olen saanut paljon aikaan, olen ollut luova ja tuottoisa. Se on aiheuttanut kateutta ja kiusaamista.
Lopulta erittäin pahan ja itsetuhoisen loppuunpalamisen, kun en ymmärtänyt miksi kiusataan ja kohdellaan kaltoin vaikka suoritan ja suoritan koko ajan satalasissa.
Olen tehnyt hirvittävästi töitä, että pääsen jaloilleni. Liikkunut ja urheillut. Välillä sairastellut paljon.
Olen kohdannut paljon takaiskuja elämässäni, joihin en ole voinut vaikuttaa itse, vaan ne ovat toisten ihmisten syytä. Se katkeroittaa paljon.
Jossain vaiheessa kuppi läikkyy yli. Pelkään itse tosi paljon, milloin räjähdän silmittömään raivoon, enkä voi hallita sitä.
Siksi en enää uskalla yrittää mitään. En kestä byrokraattien ja muiden asioiden hankaloittajien perseilyjä.
En kestä ihmisten uteluita ja alentuvia neuvomisia ja käskyttämisiä.
Olen tarkoituksella erakoitunut, koska hermoni ovat riekaleina.
Jos työtön hakee ahkerasti työtä, niin varmasti on näyttää työhakemuksia työkkärin tädeille todisteena työnhaustaan. Ei tarvisi edes päästä haastatteluun asti, riittäisi että näyttäisi vaikka sähköpostinsa lähetetyt-kansiosta. Selkeät vitsi/feikkihakemukset aiheuttaisivat karenssin. Rehellisellä työttömällä ei pitäisi olla pelättävää tässä kuviossa, koska on oikeasti hakenut töitä. Vähintään neljä hakemusta kuussa. Jos tulosta ei tapahdu, käydään työntekijän kanssa läpi miten hakemuksia voi parantaa. Mahdollisesti uudelleenkouluttautuminen.
Työ paskaa ihmiset paskaa kaikki paskaa
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 50v. työtön nainen. Ennen olin avoin ja ystävällinen ihminen. Olen muuttunut vihaiseksi ja sulkeutuneeksi ämmäksi. Vihaan nykyään ihmisiä ja yhteiskuntaamme. En jaksa ihmisiä enää yhtään. Minusta on tullut työttömyyden seurauksena vihamielinen erakko. Hermoni ovat riekaleina. Onneksi elän yksin.
Kuin minun kynästäni, ikä on mulla vain 30v.
Ei voi muuta sanoa, kuin että harvinaisen idioottimaista ja lyhyt näköistä on potkia ihmisiä päähän ja lyödä lyötyjä lopputtomasti pilkaten ja halveksien. Lopulta joku tai jotkut pillastuvat pahemman päiväisesti.
Ei ole ihmisillä minkään näköistä itsesuojeluvaistoa. Ei järjenhiventäkään.
Niin, avoimien työpaikkojen määrä ei kasva, vaikka yhtä paikkaa hakisi kymmenen hakijaa entisen viiden sijaan. Jos jotakin p*skaduunia ei hae yhtään työntekijää, on se merkki siitä että työntekijä halutaan nälkäpalkalla töihin.
Olen ollut useasti työttömänä, yhteensä useita vuosia. Ylempi korkeakoulututkinto löytyy, ja työllistymiseni ei tosiaankaan ole ollut kiinni siitä, saanko ansiosidonnaista 400 vai 500 päivää. Olen työllistynyt tasan silloin kun on tullut avoimeksi työpaikka, johon minulla on pätevyys.
Ja niihin pa*kaduuneihin nälkäpalkalla en tule ikinä lähtemään, vaikka löytäisiin päälle kymmenen karenssia kerralla.
Työttömänä olo on tosi stressaavaa, ei todellakaan mikään nautinto.
Eli tuet pois? Tuntuu että karenssiuhkaa tuntuu tulevan milloin mistäkin. Niin olisiko silloin kyseessä tukien-katkaisu-uhka? Mitäs sitten? Ihmiset kaduille? Nyt jo niistä kerjäläisistä vauhkotaan, niin kuvitelkaapa sitä työmatkaa sitten kun siellä voi olla niitä tuttujakin naamoja kaduilla värjöttelemässä? Kadullehan nuo ihmiset joutaa kun ei viitsitä saada töitä? Kaunis ajatus. Tosi kauaskantavainen jne.
Vierailija kirjoitti:
Jos työtön hakee ahkerasti työtä, niin varmasti on näyttää työhakemuksia työkkärin tädeille todisteena työnhaustaan. Ei tarvisi edes päästä haastatteluun asti, riittäisi että näyttäisi vaikka sähköpostinsa lähetetyt-kansiosta. Selkeät vitsi/feikkihakemukset aiheuttaisivat karenssin. Rehellisellä työttömällä ei pitäisi olla pelättävää tässä kuviossa, koska on oikeasti hakenut töitä. Vähintään neljä hakemusta kuussa. Jos tulosta ei tapahdu, käydään työntekijän kanssa läpi miten hakemuksia voi parantaa. Mahdollisesti uudelleenkouluttautuminen.
Haetko sinä töitä lähettämällä sähköpostia? Et soita etkä varsinkaan täytä sähköisiä hakemuksia? Millä tavalla todistat, että olet soittanut tai jopa käynyt jossain yrityksessä? Tähän asti on toitotettu, että pitää mennä suoraan paikanpäälle kysymään töitä, pitäisikö siitä pyytää joltain kirjallinen todistus, millä asioilla ollaan liikuttu?
Kehoitan lähettämään niitä hakemuksia eduskuntaan joka kuukausi.
Esim. sairaalassa, kun tulee pari sairaanhoitajan virkaa auki, tulee n. 40 turhaa hakemusta, koska ne paikat annetaan kuitenkin pitkäaikaisille sijaisille. Vois jo etukäteen ilmoittaa, et turha hakea, paikat on jo sovittu tietyille hakijoille.
Ei kai noiden leikkausten ja kiristysten ole tarkoituskaan lisätä ihmisten työllisyyttä. Jos haluttaisiin enemmän ihmisiä töihin, keinot olisivat jotain ihan muuta. Mutta rahat on tiukilla ja säästää pitää, joten leikataan sieltä mistä pystyy ja verhotaan ne toimet kauniisiin tarkoitusperiin.