Lue keskustelun säännöt.
Mies pyysi taas hoitamaan lapsia viikonloppuna
14.10.2017 |
Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.
Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.
Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.
Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.
Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.
Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.
Kommentit (152)
Minun luonneanalyysi tästä trollista. Sosiaali- ja terveysalalla toimiva, kuitenkin uskovainen eli sekopää toisin sanoen. Pistää tähän parhaimmat trollaus taitonsa. Yrittää ammentaa joitain eläviä esimerkkejä joistan tapauksista joihin lisää ripauksen aina omaa tulkintaa. Erittäin ammattitaidoton ammatissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt (trolli) ap vielä että minkälainen lapsuus ja minkälainen äiti suhde sulla oli sitten. Mikä oli niin kamalaa ja arvotona? Vaikea ymmärtää näin tavallisen lapsuuden ja hyvän äiti suhteen kokeneena. t. se neljän lapsen äiti. En nyt niin tarkkaan ole tätä soopaa lukenut mutta jotenkin ympäripyöreästi puhut kokoajan.
Sitä on tosi vaikea kertoa. Se ei tarkoita, etteikö olisi ollut traumoittava. Kuten taas joku "arvostelija" tulisi "tietämään". Mielelläni kertoisin, mutta jos tietäisin niin paljon, että mikä siellä traumatisoi, niin oisin varmaan jo aika terve. Kun siis mitä normaalimpi (ei siis omituinen, ei hullu jne.) joku luonnehäiriöinen on, sen vaikeampaa uhrin on edes tajuta, että on uhri ja omat ongelmat eivät ole itsen aiheuttamia kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Koska mikään mitä sä ympäristöstäsi havainnoit ei vihjaa siihen, että vanhempasi on "hullu" tai väärärssä. Kuten alkkiksilla, uskontojen uhreilla, jne.
Sitten joku tietenkin taas kyseenalaistaa, että mistä tiedän, että äitini on silti hullu ja väärässä, ja minä en. No, kyllä,sen tietää. Olen tavannut itseeni ihan normaalistikin suhtautuvia ihmisiä, ja siinä on ero.
ap
Liian ympäripyöreää paskaa. Tässä on haluttu luoda joku vaikea äiti suhde ilman että siinä on onnistuttu. Tuo kuulostaa juuri siltä että joku haluaa uskotella että äiti on ollut hullu vaikka tällaiseen ei ole mitään aihetta uskoa koska mitään merkkejä siitä ei ole. Silloin se luulo siitä että äiti on ollut hullu on todennäköisesti vain luuloa. Jotain konkreettista pitäisi kuitenkin löytyä tai tunnistaa ennenkuin voidaan päätellä että huono äiti lapsi suhde olisi vaikuttanut jotenkin negatiivisesti esim. lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Minun luonneanalyysi tästä trollista. Sosiaali- ja terveysalalla toimiva, kuitenkin uskovainen eli sekopää toisin sanoen. Pistää tähän parhaimmat trollaus taitonsa. Yrittää ammentaa joitain eläviä esimerkkejä joistan tapauksista joihin lisää ripauksen aina omaa tulkintaa. Erittäin ammattitaidoton ammatissaan.
Mitkä seikat puhuvat uskovaisuuden puolesta? Mietin vaan jo tuossa aiemmin, että jos olen kasvanut ahdasmieliseen uskovaisuuteen liitettäviä piirteitä omaavassa ympäristössä, niin joitain niitä on varmaan tarttunut mukaani ilman, että sitä lainkaan tiedostan. Mitä ne mahtavat olla? En mielestäni ole ahdasmielinen, mutta ehkä sitten taas toisaalta mulle on opetettu tiettyä rajoittuneisuutta. Vähän niin kuin häkkilintu, ei sekään uskalla vapaaksi tavaalle, vaikka sen joku vapauttaisikin, koska pelkää. Häkki tuntuu turvallisemmalle, vaikka se on vankila... :'(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro nyt (trolli) ap vielä että minkälainen lapsuus ja minkälainen äiti suhde sulla oli sitten. Mikä oli niin kamalaa ja arvotona? Vaikea ymmärtää näin tavallisen lapsuuden ja hyvän äiti suhteen kokeneena. t. se neljän lapsen äiti. En nyt niin tarkkaan ole tätä soopaa lukenut mutta jotenkin ympäripyöreästi puhut kokoajan.
Sitä on tosi vaikea kertoa. Se ei tarkoita, etteikö olisi ollut traumoittava. Kuten taas joku "arvostelija" tulisi "tietämään". Mielelläni kertoisin, mutta jos tietäisin niin paljon, että mikä siellä traumatisoi, niin oisin varmaan jo aika terve. Kun siis mitä normaalimpi (ei siis omituinen, ei hullu jne.) joku luonnehäiriöinen on, sen vaikeampaa uhrin on edes tajuta, että on uhri ja omat ongelmat eivät ole itsen aiheuttamia kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Koska mikään mitä sä ympäristöstäsi havainnoit ei vihjaa siihen, että vanhempasi on "hullu" tai väärärssä. Kuten alkkiksilla, uskontojen uhreilla, jne.
Sitten joku tietenkin taas kyseenalaistaa, että mistä tiedän, että äitini on silti hullu ja väärässä, ja minä en. No, kyllä,sen tietää. Olen tavannut itseeni ihan normaalistikin suhtautuvia ihmisiä, ja siinä on ero.
apLiian ympäripyöreää paskaa. Tässä on haluttu luoda joku vaikea äiti suhde ilman että siinä on onnistuttu. Tuo kuulostaa juuri siltä että joku haluaa uskotella että äiti on ollut hullu vaikka tällaiseen ei ole mitään aihetta uskoa koska mitään merkkejä siitä ei ole. Silloin se luulo siitä että äiti on ollut hullu on todennäköisesti vain luuloa. Jotain konkreettista pitäisi kuitenkin löytyä tai tunnistaa ennenkuin voidaan päätellä että huono äiti lapsi suhde olisi vaikuttanut jotenkin negatiivisesti esim. lapseen.
Ei. Kyllä mä olen miettinyt tätä niin monilta kanteilta ja elämyt myös, että ei ole enää jäljellä kuin se vaihtoehto, että äiti on tarinan hullu. Ja siis sen varsinaisesti uskoin vasta silloin kaksi vuotta sitten haettuani apua 25 vuotta elämästäni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun luonneanalyysi tästä trollista. Sosiaali- ja terveysalalla toimiva, kuitenkin uskovainen eli sekopää toisin sanoen. Pistää tähän parhaimmat trollaus taitonsa. Yrittää ammentaa joitain eläviä esimerkkejä joistan tapauksista joihin lisää ripauksen aina omaa tulkintaa. Erittäin ammattitaidoton ammatissaan.
Mitkä seikat puhuvat uskovaisuuden puolesta? Mietin vaan jo tuossa aiemmin, että jos olen kasvanut ahdasmieliseen uskovaisuuteen liitettäviä piirteitä omaavassa ympäristössä, niin joitain niitä on varmaan tarttunut mukaani ilman, että sitä lainkaan tiedostan. Mitä ne mahtavat olla? En mielestäni ole ahdasmielinen, mutta ehkä sitten taas toisaalta mulle on opetettu tiettyä rajoittuneisuutta. Vähän niin kuin häkkilintu, ei sekään uskalla vapaaksi tavaalle, vaikka sen joku vapauttaisikin, koska pelkää. Häkki tuntuu turvallisemmalle, vaikka se on vankila... :'(
ap
Ap on äijien äijä. Oikee härkä
T. Trolli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun luonneanalyysi tästä trollista. Sosiaali- ja terveysalalla toimiva, kuitenkin uskovainen eli sekopää toisin sanoen. Pistää tähän parhaimmat trollaus taitonsa. Yrittää ammentaa joitain eläviä esimerkkejä joistan tapauksista joihin lisää ripauksen aina omaa tulkintaa. Erittäin ammattitaidoton ammatissaan.
Mitkä seikat puhuvat uskovaisuuden puolesta? Mietin vaan jo tuossa aiemmin, että jos olen kasvanut ahdasmieliseen uskovaisuuteen liitettäviä piirteitä omaavassa ympäristössä, niin joitain niitä on varmaan tarttunut mukaani ilman, että sitä lainkaan tiedostan. Mitä ne mahtavat olla? En mielestäni ole ahdasmielinen, mutta ehkä sitten taas toisaalta mulle on opetettu tiettyä rajoittuneisuutta. Vähän niin kuin häkkilintu, ei sekään uskalla vapaaksi tavaalle, vaikka sen joku vapauttaisikin, koska pelkää. Häkki tuntuu turvallisemmalle, vaikka se on vankila... :'(
apAp on äijien äijä. Oikee härkä <3 ;).
T. Trolli
En tunnista tosta itseäni kyllä yhtään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
ap
Vitsi se on maskuliini. Tätä teston tuoksua. ÄIJÄ.
T. Arvaa kuka ;)
Eli sain tavallaan tosi paljon hyvää isän luona, josta olisi (äidin) kannattanut pitää kiinni, että se vahvistuu ja kasvaa ja sitten omalta osaltaan opettaa, että älä loukkaa muita tuolla tai tällä, jos nyt siitä on huolissaan. Mutta sen sijaan äiti koitti kieltää kaiken sen hyvän mitä sain isältä ja vaihtaa tilalle jotain millä tuntisin itseni arvottomaksi. Osin se lopulta meni perille.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
ap
Onpa taas ympäripyöreää. Mitä tasan tarkkaan se äiti sinussa rajoitti. Et saanut olla sinä? Siis millä tavalla? Minkälainen olisit halunnut olla ja et saanut olla? Isä antoi olla vapaa? Ei kai vain liian vapaa? Oliko sinulla edes rajoja?
Vierailija kirjoitti:
Eli sain tavallaan tosi paljon hyvää isän luona, josta olisi (äidin) kannattanut pitää kiinni, että se vahvistuu ja kasvaa ja sitten omalta osaltaan opettaa, että älä loukkaa muita tuolla tai tällä, jos nyt siitä on huolissaan. Mutta sen sijaan äiti koitti kieltää kaiken sen hyvän mitä sain isältä ja vaihtaa tilalle jotain millä tuntisin itseni arvottomaksi. Osin se lopulta meni perille.
ap
Olix isä hinuri ;)?
T. Trollipolli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis kun senkin mä ymmärrän, että äidille voi olla katkera, että exällä jonka on itse jättänyt lapsella on kaikkea mukavaa ja ex on joiltain osin itseasiassa parempi vanhempi kuin itse olet, ja lapsi aivan hehku, kun tulee sieltä, kun itse oot väsynyt ja tiukilla rahan kanssa jne. Mä ymmärrän sen. Ja että siinä ruuhkavuosien sokeudessa kasvattaa päin pyllyä. Mutta. Kun mä sitten isompana SANOIN äidille, että oot tehnyt tällä vanhinkoa mulle, oot antanut mulle pahaa ja estänyt hyvää, niin siinä alkoi luonnehäiriöisyys näkyä. Ei usko, ei myönnä, ei muka muista, minä vääristelen, minä haluan kuulemma ollavain huonostikäyttäytyvä paska kun puhunkaan tuollaisia jne. Minussa on kaikki vika, hänessä ei mitään! Vaikka mun elämäni todella kärsi siitä, mitä hän on tehnyt ja aiheuttanut, vaikkakaan ei varmaan tahallaan. Anteeksipyyntö ois lohduttanut ihan hirveästi, mutta sitä en koskaan saa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
apOnpa taas ympäripyöreää. Mitä tasan tarkkaan se äiti sinussa rajoitti. Et saanut olla sinä? Siis millä tavalla? Minkälainen olisit halunnut olla ja et saanut olla? Isä antoi olla vapaa? Ei kai vain liian vapaa? Oliko sinulla edes rajoja?
En tiedä, muutenhan se rajoittaminen ei ois onnistunut :) Tiedän vain, etten saa olla mikään peroona. Ellet ole kasvanut narsistin kanssa niin et voi tätä ymmärtää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
apOnpa taas ympäripyöreää. Mitä tasan tarkkaan se äiti sinussa rajoitti. Et saanut olla sinä? Siis millä tavalla? Minkälainen olisit halunnut olla ja et saanut olla? Isä antoi olla vapaa? Ei kai vain liian vapaa? Oliko sinulla edes rajoja?
Ja siis miksi kuvittelet, että mulla ei ois ollut rajoja? Silloinhan mä olisin ihan vapaa olemaan millainen mä haluan ja tekemään mitä mua huvittaa! Eikä siitä seuraisi mulle mitään ongelmia. Muille ehkä, mutta mä oisin onnellinen. Mutta mä en ole. En mä osaa olla onnellinen, jos jollekin mun oleminen tuottaa tuskaa.
ap
Tietenkin sitä voisi miettiä, että ehkä muut lohduttaa minua, kun äitini ei, mutta ei se niinkään mene. Ei siis tarkoita, etteivätkö ihmiset ilmeisesti kykenisi lohduttamaan, vaan äiti on halunnut rikkoa ja särkeä senkin minulta, eli yhetyden ja luottamuksen muihin ihmisiin. Lisää sitä, missä luonnehäiriöisyys, jonka olemassaolosta en siis äitiä syytä, totean vain, alkaa näkyä.
Luonnehäiriöinen ei kestäisi sitä, että menettää lapsensa, niinpä kietoo tämän valheiden verkkoon, että muutkaan eivät rakasta sinua ja alleviivaa sitä omalla käytöksellään. Keksii, että kutsujen emäntäkin sinuun niin loukkaantui, vaikka mä en tehnyt mitään loukatakseni, elimopin, että ei minusta kukaan pidä, kun tai vaikka olen oma itseni. Kieroila, joskaan ei tunnista sitä tuskin itse edes. Sikäli annan sen siis anteeksi, mutta en hyväksy ja lohdun puute on ollut musertavaa, silloin kun sitä aloin edes havahtua uskomaan ansaitsevani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
apOnpa taas ympäripyöreää. Mitä tasan tarkkaan se äiti sinussa rajoitti. Et saanut olla sinä? Siis millä tavalla? Minkälainen olisit halunnut olla ja et saanut olla? Isä antoi olla vapaa? Ei kai vain liian vapaa? Oliko sinulla edes rajoja?
Ja siis miksi kuvittelet, että mulla ei ois ollut rajoja? Silloinhan mä olisin ihan vapaa olemaan millainen mä haluan ja tekemään mitä mua huvittaa! Eikä siitä seuraisi mulle mitään ongelmia. Muille ehkä, mutta mä oisin onnellinen. Mutta mä en ole. En mä osaa olla onnellinen, jos jollekin mun oleminen tuottaa tuskaa.
ap
Sormet sanoo naks naks naks...
Vierailija kirjoitti:
Ja siis kun senkin mä ymmärrän, että äidille voi olla katkera, että exällä jonka on itse jättänyt lapsella on kaikkea mukavaa ja ex on joiltain osin itseasiassa parempi vanhempi kuin itse olet, ja lapsi aivan hehku, kun tulee sieltä, kun itse oot väsynyt ja tiukilla rahan kanssa jne. Mä ymmärrän sen. Ja että siinä ruuhkavuosien sokeudessa kasvattaa päin pyllyä. Mutta. Kun mä sitten isompana SANOIN äidille, että oot tehnyt tällä vanhinkoa mulle, oot antanut mulle pahaa ja estänyt hyvää, niin siinä alkoi luonnehäiriöisyys näkyä. Ei usko, ei myönnä, ei muka muista, minä vääristelen, minä haluan kuulemma ollavain huonostikäyttäytyvä paska kun puhunkaan tuollaisia jne. Minussa on kaikki vika, hänessä ei mitään! Vaikka mun elämäni todella kärsi siitä, mitä hän on tehnyt ja aiheuttanut, vaikkakaan ei varmaan tahallaan. Anteeksipyyntö ois lohduttanut ihan hirveästi, mutta sitä en koskaan saa.
ap
Mutta et vieläkään selkeästi kerro millä tavalla äitisi on tehnyt pahaa sinulle siis ihan konkreettisesti? Mitä on tehnyt väärin tai mitä jättänyt tekemättä. Voisitko antaa ihan konkreettisia esimerkkjä niin olisi helpompi uskoa sinua. Todella sekavaa tuo tekstiti. Puhut ympäripyöreästi edelleen isä oli hyvä ja äiti paha. Minä uskon edelleen vahvaan trolliin. Jotenkin tästä tulee sellainen kuva että koska ap:n isä esitetään hyvänä ja myös ap:n lasten isä esitetään hyvänä tämä on sellaisen ihmisen trollaus jolla on jotain vastaan juuri ap:ta itseään jota hän esittää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tähän rajoittuneisuuden tunteeseen tai siihen, että se häiritsee saattaa vaikuttaa sekin, että lapsuuteni oli sillä tavalla "erikoinen", että vanhempani olivat eronneet ja olin isän kanssa vain kerran viikossa yötä ja edellisen iltapäivän. No, viikonloppuja ja lomia toki lisäksi myös säännöölisen epäsäännöllisesti. Mutta siis isä ei ottanut varsinaista kasvatusvastuuta koskaan, vaan isän luona oli aina kivaa. Sehän ei ole reilu asetelma äidille, tiedostan kyllä tämän.
Mutta isä oli(on) siitä mahtava ihminen, että hänelle ei koskaan ollut rajoituksia siinä, että olin häntä alempi, lapsi, ja hän minusta erillään, ylhäällä oleva aikuinen. Ei, vaan isä antoi tunteen arvosta ja siitä, että olen todella vapaa olemaan se joka olen ja se on hyväksyttävää.
Mutta. Sitten taas äidin luona äiti koitti kitkeä kaiken sen ja kampittaa oikeutuksen siltä. En saa olla se kuka olen, se on kamalaa, se on väärin, loukkaan sillä muita jne. Jäin siihen vankilaan jostain syystä. Ja nyt haluan ulos. Se ei tarkoita sitä, että haluan loukata muita, mutta en todellakaan tullut onnelliseksi äidin opeilla.
apOnpa taas ympäripyöreää. Mitä tasan tarkkaan se äiti sinussa rajoitti. Et saanut olla sinä? Siis millä tavalla? Minkälainen olisit halunnut olla ja et saanut olla? Isä antoi olla vapaa? Ei kai vain liian vapaa? Oliko sinulla edes rajoja?
En tiedä, muutenhan se rajoittaminen ei ois onnistunut :) Tiedän vain, etten saa olla mikään peroona. Ellet ole kasvanut narsistin kanssa niin et voi tätä ymmärtää.
ap
Jos alapeukutat siksi, että käyttäisin tässä sanaa narsisti jotenkin haukkumasanana, niin kerron, että en käytä. Se ei ole minulle äitiini liittyen haukkumasana, vaan se on toteamus siitä, miten hän on kohdellut minua. Se on surullista, eikä mikään vihan aihe. Enemmänkin olen vihainen siitä, että te ihmiset, jotka ette ole narsisteja ette ole nähneet pienen lapsen tuskaa ja via dolorosaa. Tämäkin on tietenkin täysin epähyväksyttävä reaktio minulta, minun ei pitäsi tietenkään olla teille yhtään vihainen vaan avosylin rakastaa teitä, joilla on lohtua ja tukea.
En tiedä miten syvällä se viha (äitiä kohtaan, se oikeutettu viha) on, vai onko se edes se, mikä pitäisi murtaa, että paranen tai vapaudun. Teissä ei oikeasti ole mitään syytä, niin syvälle ei kukaan näe, ihan vilpittömästi totean tämän.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis kun senkin mä ymmärrän, että äidille voi olla katkera, että exällä jonka on itse jättänyt lapsella on kaikkea mukavaa ja ex on joiltain osin itseasiassa parempi vanhempi kuin itse olet, ja lapsi aivan hehku, kun tulee sieltä, kun itse oot väsynyt ja tiukilla rahan kanssa jne. Mä ymmärrän sen. Ja että siinä ruuhkavuosien sokeudessa kasvattaa päin pyllyä. Mutta. Kun mä sitten isompana SANOIN äidille, että oot tehnyt tällä vanhinkoa mulle, oot antanut mulle pahaa ja estänyt hyvää, niin siinä alkoi luonnehäiriöisyys näkyä. Ei usko, ei myönnä, ei muka muista, minä vääristelen, minä haluan kuulemma ollavain huonostikäyttäytyvä paska kun puhunkaan tuollaisia jne. Minussa on kaikki vika, hänessä ei mitään! Vaikka mun elämäni todella kärsi siitä, mitä hän on tehnyt ja aiheuttanut, vaikkakaan ei varmaan tahallaan. Anteeksipyyntö ois lohduttanut ihan hirveästi, mutta sitä en koskaan saa.
apMutta et vieläkään selkeästi kerro millä tavalla äitisi on tehnyt pahaa sinulle siis ihan konkreettisesti? Mitä on tehnyt väärin tai mitä jättänyt tekemättä. Voisitko antaa ihan konkreettisia esimerkkjä niin olisi helpompi uskoa sinua. Todella sekavaa tuo tekstiti. Puhut ympäripyöreästi edelleen isä oli hyvä ja äiti paha. Minä uskon edelleen vahvaan trolliin. Jotenkin tästä tulee sellainen kuva että koska ap:n isä esitetään hyvänä ja myös ap:n lasten isä esitetään hyvänä tämä on sellaisen ihmisen trollaus jolla on jotain vastaan juuri ap:ta itseään jota hän esittää!
Ei ole tarkoitus ivata mitään ihmisryhmiä. Äitejä eniten ivaisin jos sille päälle satun. Eniten katkeruutta herättää äitiys. Hyvä ja huono. Hyville olen kateellinen, huonot herättää raivoa. Sori.
ap
Ap on miäs isolla ämmällä ;).
T. Trolli