Mies pyysi taas hoitamaan lapsia viikonloppuna

Vierailija kirjoitti:

Minä vaan kirjoitti:

Miksi kirjoitat palstalle? Oletko saavasi jotain vastauksista? Auttavatko vastaukset sinua? Oletko kovin yksinäinen? Minusta sinulle vastataan hyvin rumasti ja en ymmärrä miksi.

Kyllä te olette tyhmiä! Ei ap:lle vastata rumasti vaan ap itse vastailee rumasti tälle trolli ap:lle minkä hän on luonut. Olen niin varma siitä että olisin valmis lyömään vetoa vaikka suuresta summasta että samasta ip:osoitteesta tulee moni vastaus jossa esiinnytään sekä ap:na että vastaajana!

Kyllä mulle vastailaan rumastikin välillä. Mutta lähinnä hiillyn typerästi arvosteleville.

ap

No mistäs ap (trolli) sinun keksimäsi hahmon äiti on häntä arvostellut? Eli, onko niin että kaikki muut ihmiset ympärilläsi esim. miehesi ovat täydellisiä ja vain sinussa on vikaa? Tämän takia sinua arvostellaan? Onko heillä oikeasti varaa arvostella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Oiskin virkistävää vaihteeksi tavata joku uuno, joka luulee itsestään noin paljon likoja suhteeni. Että mitä sä muka pystyt mulle väkivaltaista tekemään. Se kun rusentaisin säälittävän kikkelisi saisi kylläkin sinut kyynelehtimään. Mutta itsepäs kerjäsit.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaan kirjoitti:

Miksi kirjoitat palstalle? Oletko saavasi jotain vastauksista? Auttavatko vastaukset sinua? Oletko kovin yksinäinen? Minusta sinulle vastataan hyvin rumasti ja en ymmärrä miksi.

Kyllä te olette tyhmiä! Ei ap:lle vastata rumasti vaan ap itse vastailee rumasti tälle trolli ap:lle minkä hän on luonut. Olen niin varma siitä että olisin valmis lyömään vetoa vaikka suuresta summasta että samasta ip:osoitteesta tulee moni vastaus jossa esiinnytään sekä ap:na että vastaajana!

Kyllä mulle vastailaan rumastikin välillä. Mutta lähinnä hiillyn typerästi arvosteleville.

ap

Sinä hiillyt ihan tuolle trollillesi ja tiedät sen itsekin. Nyt sinua kismittää niin hirveästi kun monet ovat sinut trolliksi tunnistaneet. Hyvä ap, kaikki eivät ole yhtä yksinkertaisia kuin sinä! Haluaisin todella tavata sinut kasvotusten. Uskon että juuri minun kanssani sinulla olisi hyvin hedelmälliset keskustelut. Mitalin toki ansaitset jo siitä ajasta jonka olet jaksanut suoltaa tänne paskanjauhamiseen. T. eräs neljän lapsen äiti.

Vierailija kirjoitti:

No mistäs ap (trolli) sinun keksimäsi hahmon äiti on häntä arvostellut? Eli, onko niin että kaikki muut ihmiset ympärilläsi esim. miehesi ovat täydellisiä ja vain sinussa on vikaa? Tämän takia sinua arvostellaan? Onko heillä oikeasti varaa arvostella?

Siis ....mitä?

ap

Sehän sun rooli erottuasi on: oot pukannu lapset niin hoidat ne, jotta äijä pääsee harrastaan = pillumettälle.

Hauskaa viikonloppua! Molemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä vaan kirjoitti:

Miksi kirjoitat palstalle? Oletko saavasi jotain vastauksista? Auttavatko vastaukset sinua? Oletko kovin yksinäinen? Minusta sinulle vastataan hyvin rumasti ja en ymmärrä miksi.

Kyllä te olette tyhmiä! Ei ap:lle vastata rumasti vaan ap itse vastailee rumasti tälle trolli ap:lle minkä hän on luonut. Olen niin varma siitä että olisin valmis lyömään vetoa vaikka suuresta summasta että samasta ip:osoitteesta tulee moni vastaus jossa esiinnytään sekä ap:na että vastaajana!

Kyllä mulle vastailaan rumastikin välillä. Mutta lähinnä hiillyn typerästi arvosteleville.

ap

Sinä hiillyt ihan tuolle trollillesi ja tiedät sen itsekin. Nyt sinua kismittää niin hirveästi kun monet ovat sinut trolliksi tunnistaneet. Hyvä ap, kaikki eivät ole yhtä yksinkertaisia kuin sinä! Haluaisin todella tavata sinut kasvotusten. Uskon että juuri minun kanssani sinulla olisi hyvin hedelmälliset keskustelut. Mitalin toki ansaitset jo siitä ajasta jonka olet jaksanut suoltaa tänne paskanjauhamiseen. T. eräs neljän lapsen äiti.

Ei mua mikään kismitä. Olen hyvilläni edistymisestäni, pikemminkin. Ei enää niin usein joku ymmärrä aivan ulkoavaruudesta mun vilpittömiä tuntemuksiani ja koita halveksia mua itseään alemmas.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Ilmoitin tuon asiattomaksi. Not ap. On täällä ihme veikkoja...

Oon siis niin kurkkuani myöten täynnä ihmisiä, jotka arvostelee.

ap

Näillä arvostelijoilla itsellään ei ole mitään varaa arvostella muita. Luulisi, että ois kotiolot jo sen heille opettaneet. Mutta ei. Kai ne maan paskimmista oloista itse ponnistelleet vaan luulee, etä heilä on varaa arvostella muita. Eikö äitinne opettanut, että älä arvostele? Ei tietenkään, sehän oli joku mitään osaamaton juoppo!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihullu on palstan vakikävijä. Lapset ovat hänen omiaan. Hän on tehnyt hyvän ja vastuullisen päätöksen muuttaa omaan kotiin niin, että lapset jäävät isälleen.

Voi olla, että jossain vaiheessa vuosien kuluttua hän saa päänsä niin kuntoon, että voi taas toimia vastuullisena vanhempana lastensa elämässä mutta toistaiseksi on varmasti paras ollakin hoitamatta lapsia pitkiä aikoja ja keskittyä omaan sisäiseen elämään.

Siis onko tämän äitihullun mies todella vastuullinen mies joka voi hoitaa hyvin kodin ja kaksiko? lasta heillä oli? Onko muuten äitihullun lapset ihan normi lapsia vai onko jotain erityislapsen diagnoosia jollain. En ole niin seurannut näitä juttuja. Jotenkin ihmettelen tuosta kurista puhumisesta koko ajan kun lapsen kasvatuksessa on kyse paljon muustakin kun kurista. Kuri on aika vanhentunut käsite.

Ja ei hoida tätä missä mä asun :) Mä en ahdistu sotkusta, kun en vastaa siisteydestä muille ja toisaalta jaksan paremmin siivota kun saan olla rauhassa. Mä ahdistun sotkusta jos joku arvostelee sitä tms.

ap

Nyt kiinnostuin lisää. Miten teille meni niinkuin silloin kun niinkuin asuitte yhdessä. Jaoitteko tasan siivoukset ja lastenhoidon. Oliko mies silloinkin unelma vastuullinen kaiken jakava mies ja sinä et sitten tehnyt mitään vai? Oletko siis aanut aina vain laiskotella? Monta lasta teillä olikaan kaiken kaikkiaan?

Muakin kiinnostaisi ap tuo kun sanot että sinua ei kiinnosta siivoaminen niin miten te jaoitte sen kun olitte yhdessä? Hoitiko siis mies pääpuolisin pyykkäyksen, ruuanlaiton, lastenhoidon ja siivouksen sitten yksin? Kun jotenkin saa kuvan että sinä et ole oikein tehnyt mitään, vai? Mites sitä arvosteltavaa sitten oli niin paljon sun siivouksesta jos et edes ikinä tehnyt mitään?

No siis alkuun oltiin ihan tasaväkisiä siinä, tai siis minä pyykkäsin, laitoin pääosin ruuan, hoidin lapsia kun mies oli töissä, illalla hän kyllä hoiti aika paljon, kun olin silloin jo vähän uupunut, mutta ajattelin, että se helpottaa, kunnlapset kasvaa. Mutta lasten kasvaessa alkoi tulla juuri sitä, etten mä saanut kasvatukseen tukea, että mies ois osoittanut mulle, että se, mitä mä teen on oikein.

En todellakaan vain laiskotellut, vaan tein tietenkin sen mitä jaksoin! Niin mä oon aina tehnyt. Sinähän voit sitten tietenkin arvostella, että se ei riitä, kuten äitini.

Sitten kun arjesta tuli hektisempää lasten kasvaessa, niin hankittiin pienen riidan jälkeen kotisiivous, jonka itse maksoin. Sen kanssa meni okei siihen asti, kunnes taloutemme alkoi olla siinä pisteessä, että kaikesta ylimääräisestä oli luovuttava. Mies siis oli kotona jäätyään työttömäksi mutta se oli mielestäni hyvä, koska näin oli aina joku, jolla oli aikaa lapsille jne.

Sen jälkeen se tavaran raivaaminen vähän jäi, kun ei ollut ihan "pakko". Kun oli tottunut että joskus edes raivataan paikat. Tiesin kyllä, että se on meidän vastuullamme, eikä kenenkään muun, mutta esim. kerran tein mielestäni ison työn keräämällä ja lajittelemalla leluista lattioilta löytyneet osaset omiin pusseihinsa laatikoihin, jotka nostin kaapin päälle turvaan odottamaan, että vähitellen löytyy loputkin palaset. Niin mies olikin mennyt antamaan laatikot lapsille, jotka olivat levitelleet kaiken taas pitkin lattioita. Mä sanoin siitä miehelle, että tää nyt ei ollut oikein kivaa. Niin mies oli vaan ihan että aha.

Että se ei arvostanut siisteyttä, ajattelin. Eikä sitä, että lasten lelut vielä kootaan ja kaikki osat löytyy, vaan ilmeisesti mun vaan pitäisi ostaa uusia koko ajan. Tai lasten olla ilman leluja. Ajattelin sen jälkeen, että mä en teille siivoa, koska kun yritän, se ei ole minkään arvoista. Se oli vain jäävuoren huippu siitä, miltä musta tuntui.

Ja siis kerroin senkin miehelle, että tuntuu pahalta, ettet piittaa, mies ei pyytänyt edes anteeksi, koska sille merkkasi vain se, että kun lapsi halusi ne laatikot alas, niin hän toteuttaa lapsen pyynnön, viis minusta, joka halusin, että niihin ei kosketa. Anteeksi ois tosiaankin saanut siis pyytää, ei pyytänyt, eli hv minun suuntaani, niin mä sen koin.

Ja siis ymmärrän, että tämä on osa MUN ongelmaani, ei miehen, mutta en mäkään huvikseni tästä kärsi.

ap

Miten jostain lelulaatikoiden siivoamiseta voi tulla niin suuri ongelma siis en tarkoita että pitäisi olla siistiä aina vaan sehän on aika tavallista että jossain kodeissa vaan asiat esim. lelut on enemmän levällään kuin toisissa? Onko tuollainen sitten joku hyvän vanhemmuuden merkki vai että lelut ovat aina siististi paikoillaan ja kaikki osat löydetty leluihin? En oikein nyt ymmärtänyt tuota avautumista.

Kerrot aika seikkaperäisesti siivous ongelmista. Tämä ei nyt liity tähän mutta itse näen punaista vain silloin kun jotkut toiset perheessä ovat omissa askareissaan kun härskit sillit ja siivous olisi vain ja ainoastaan minun harteillani. Erityisen punaista näin silloin kun luonamme asui eräs sukulainen joka oli ottanut vissiin tämän loisen osan vähän liian tosissaan. Sen sijaan että olisi auttanut lasten hoidossa tai siivouksessa supisi puhelimisessa sukulaisilleen kuinka tässä talossa ei häntä passata tarpeeksi ja on liian likaista. Hyi hemmetti onneksi pääsin tyypistä eroon. Tämä sukulainen siis nainen ja lähes nelikymppinen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitihullu on palstan vakikävijä. Lapset ovat hänen omiaan. Hän on tehnyt hyvän ja vastuullisen päätöksen muuttaa omaan kotiin niin, että lapset jäävät isälleen.

Voi olla, että jossain vaiheessa vuosien kuluttua hän saa päänsä niin kuntoon, että voi taas toimia vastuullisena vanhempana lastensa elämässä mutta toistaiseksi on varmasti paras ollakin hoitamatta lapsia pitkiä aikoja ja keskittyä omaan sisäiseen elämään.

Siis onko tämän äitihullun mies todella vastuullinen mies joka voi hoitaa hyvin kodin ja kaksiko? lasta heillä oli? Onko muuten äitihullun lapset ihan normi lapsia vai onko jotain erityislapsen diagnoosia jollain. En ole niin seurannut näitä juttuja. Jotenkin ihmettelen tuosta kurista puhumisesta koko ajan kun lapsen kasvatuksessa on kyse paljon muustakin kun kurista. Kuri on aika vanhentunut käsite.

Ja ei hoida tätä missä mä asun :) Mä en ahdistu sotkusta, kun en vastaa siisteydestä muille ja toisaalta jaksan paremmin siivota kun saan olla rauhassa. Mä ahdistun sotkusta jos joku arvostelee sitä tms.

ap

Nyt kiinnostuin lisää. Miten teille meni niinkuin silloin kun niinkuin asuitte yhdessä. Jaoitteko tasan siivoukset ja lastenhoidon. Oliko mies silloinkin unelma vastuullinen kaiken jakava mies ja sinä et sitten tehnyt mitään vai? Oletko siis aanut aina vain laiskotella? Monta lasta teillä olikaan kaiken kaikkiaan?

Muakin kiinnostaisi ap tuo kun sanot että sinua ei kiinnosta siivoaminen niin miten te jaoitte sen kun olitte yhdessä? Hoitiko siis mies pääpuolisin pyykkäyksen, ruuanlaiton, lastenhoidon ja siivouksen sitten yksin? Kun jotenkin saa kuvan että sinä et ole oikein tehnyt mitään, vai? Mites sitä arvosteltavaa sitten oli niin paljon sun siivouksesta jos et edes ikinä tehnyt mitään?

No siis alkuun oltiin ihan tasaväkisiä siinä, tai siis minä pyykkäsin, laitoin pääosin ruuan, hoidin lapsia kun mies oli töissä, illalla hän kyllä hoiti aika paljon, kun olin silloin jo vähän uupunut, mutta ajattelin, että se helpottaa, kunnlapset kasvaa. Mutta lasten kasvaessa alkoi tulla juuri sitä, etten mä saanut kasvatukseen tukea, että mies ois osoittanut mulle, että se, mitä mä teen on oikein.

En todellakaan vain laiskotellut, vaan tein tietenkin sen mitä jaksoin! Niin mä oon aina tehnyt. Sinähän voit sitten tietenkin arvostella, että se ei riitä, kuten äitini.

Sitten kun arjesta tuli hektisempää lasten kasvaessa, niin hankittiin pienen riidan jälkeen kotisiivous, jonka itse maksoin. Sen kanssa meni okei siihen asti, kunnes taloutemme alkoi olla siinä pisteessä, että kaikesta ylimääräisestä oli luovuttava. Mies siis oli kotona jäätyään työttömäksi mutta se oli mielestäni hyvä, koska näin oli aina joku, jolla oli aikaa lapsille jne.

Sen jälkeen se tavaran raivaaminen vähän jäi, kun ei ollut ihan "pakko". Kun oli tottunut että joskus edes raivataan paikat. Tiesin kyllä, että se on meidän vastuullamme, eikä kenenkään muun, mutta esim. kerran tein mielestäni ison työn keräämällä ja lajittelemalla leluista lattioilta löytyneet osaset omiin pusseihinsa laatikoihin, jotka nostin kaapin päälle turvaan odottamaan, että vähitellen löytyy loputkin palaset. Niin mies olikin mennyt antamaan laatikot lapsille, jotka olivat levitelleet kaiken taas pitkin lattioita. Mä sanoin siitä miehelle, että tää nyt ei ollut oikein kivaa. Niin mies oli vaan ihan että aha.

Että se ei arvostanut siisteyttä, ajattelin. Eikä sitä, että lasten lelut vielä kootaan ja kaikki osat löytyy, vaan ilmeisesti mun vaan pitäisi ostaa uusia koko ajan. Tai lasten olla ilman leluja. Ajattelin sen jälkeen, että mä en teille siivoa, koska kun yritän, se ei ole minkään arvoista. Se oli vain jäävuoren huippu siitä, miltä musta tuntui.

Ja siis kerroin senkin miehelle, että tuntuu pahalta, ettet piittaa, mies ei pyytänyt edes anteeksi, koska sille merkkasi vain se, että kun lapsi halusi ne laatikot alas, niin hän toteuttaa lapsen pyynnön, viis minusta, joka halusin, että niihin ei kosketa. Anteeksi ois tosiaankin saanut siis pyytää, ei pyytänyt, eli hv minun suuntaani, niin mä sen koin.

Ja siis ymmärrän, että tämä on osa MUN ongelmaani, ei miehen, mutta en mäkään huvikseni tästä kärsi.

ap

Miten jostain lelulaatikoiden siivoamiseta voi tulla niin suuri ongelma siis en tarkoita että pitäisi olla siistiä aina vaan sehän on aika tavallista että jossain kodeissa vaan asiat esim. lelut on enemmän levällään kuin toisissa? Onko tuollainen sitten joku hyvän vanhemmuuden merkki vai että lelut ovat aina siististi paikoillaan ja kaikki osat löydetty leluihin? En oikein nyt ymmärtänyt tuota avautumista.

Kerrot aika seikkaperäisesti siivous ongelmista. Tämä ei nyt liity tähän mutta itse näen punaista vain silloin kun jotkut toiset perheessä ovat omissa askareissaan kun härskit sillit ja siivous olisi vain ja ainoastaan minun harteillani. Erityisen punaista näin silloin kun luonamme asui eräs sukulainen joka oli ottanut vissiin tämän loisen osan vähän liian tosissaan. Sen sijaan että olisi auttanut lasten hoidossa tai siivouksessa supisi puhelimisessa sukulaisilleen kuinka tässä talossa ei häntä passata tarpeeksi ja on liian likaista. Hyi hemmetti onneksi pääsin tyypistä eroon. Tämä sukulainen siis nainen ja lähes nelikymppinen!

No siis sanoin, että siinä on tiettyä ongelmaa, mutta siinä on sellaista perfektionismia, joka ei toisaalta ole varsinaisesti ominta itseäni, en tiedä, mistä se johtui, että tunsin sitten vasta riittäväni kodin hegettärenä, että yksikään lelu ei ole hajalla eikä osia hävinnyt.

Mutta siis sompana asiana sen takana oli se, ettei mies antanut minulle arvoa, jota en ollut lapsuudenkodissanikaan saanut tai joka siellä oli minulta viety. Ymmärrän, että se on iso toive, koska se, jolla se arvo on, ei tarvitse sitä keneltäkään. Ja on siis sata kertaa helpompi kumppani. "Normaali". Mutta mä luulin mieheni haluavan jankukenevän palauttamaan sitä arvon tunnetta mulle, mutta paskat, ei. Paitsi nyt ehkä vähän, kun se koittaa tukea mua, vaikken asu kotona, enkä voinut auttaa että pääsee menemään.

ap

Ja onhan se tietyllä tavalla terveempää, että mies tukee mus nyt olemaan sellainen kuin oon, kuin että ois tukenut jonkin kummallisen perfektionistisen pakkomielteen tai päähänpiston toteutumista.

Vaikken siis ookaan lainkaan tyytyväinen siihen, millainen mä nyt oon. Mutta ehkä kuitenkin mieluummin oon tai tavallaan onhelpompaa olla se kuka on, vaikkakin se voidaan arvostella alimpaan helvettiin, kunntaas sellaista ihmistä vain ihailtais, jolla ei yksikään lastenkaan lelu oo mennyt roskiin siksi, että osia puuttui. Joka on aina jaksanut kerätä ne talteen ja säilyttää niille kuuluvilla paikoilla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Oiskin virkistävää vaihteeksi tavata joku uuno, joka luulee itsestään noin paljon likoja suhteeni. Että mitä sä muka pystyt mulle väkivaltaista tekemään. Se kun rusentaisin säälittävän kikkelisi saisi kylläkin sinut kyynelehtimään. Mutta itsepäs kerjäsit.

ap

Ap on mies :).

T. Trolli

Kerro nyt (trolli) ap vielä että minkälainen lapsuus ja minkälainen äiti suhde sulla oli sitten. Mikä oli niin kamalaa ja arvotona? Vaikea ymmärtää näin tavallisen lapsuuden ja hyvän äiti suhteen kokeneena. t. se neljän lapsen äiti. En nyt niin tarkkaan ole tätä soopaa lukenut mutta jotenkin ympäripyöreästi puhut kokoajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Oiskin virkistävää vaihteeksi tavata joku uuno, joka luulee itsestään noin paljon likoja suhteeni. Että mitä sä muka pystyt mulle väkivaltaista tekemään. Se kun rusentaisin säälittävän kikkelisi saisi kylläkin sinut kyynelehtimään. Mutta itsepäs kerjäsit.

ap

Ap on mies :).

T. Trolli

En oo. Luuleksä typerys, että kullit ois naisille jotain pyhempiäkin elimiä? Ei kaikille oo, riippuu täysin kantajasta se suhtautuminen, ainakin mulla. Ja vähän iästäkin. Nuorempana ällösin kaikkia niitä kantajistaan riippumatta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Oiskin virkistävää vaihteeksi tavata joku uuno, joka luulee itsestään noin paljon likoja suhteeni. Että mitä sä muka pystyt mulle väkivaltaista tekemään. Se kun rusentaisin säälittävän kikkelisi saisi kylläkin sinut kyynelehtimään. Mutta itsepäs kerjäsit.

ap

Ap on mies :).

T. Trolli

En oo. Luuleksä typerys, että kullit ois naisille jotain pyhempiäkin elimiä? Ei kaikille oo, riippuu täysin kantajasta se suhtautuminen, ainakin mulla. Ja vähän iästäkin. Nuorempana ällösin kaikkia niitä kantajistaan riippumatta.

ap

Kyllä sä oot mies ;).

T. Trolli

t. siis keittiöpsykologi trolli ap...

Hei trolli ap. Jos haluaisit antaa vähän enemmän painoarvoa kirjoituksillesi niin älä kirjoita niin sekavia, "oon vaikken siis ookaan" hieman ärsyttää myös tuo muka puhekieli.

Vierailija kirjoitti:

Kerro nyt (trolli) ap vielä että minkälainen lapsuus ja minkälainen äiti suhde sulla oli sitten. Mikä oli niin kamalaa ja arvotona? Vaikea ymmärtää näin tavallisen lapsuuden ja hyvän äiti suhteen kokeneena. t. se neljän lapsen äiti. En nyt niin tarkkaan ole tätä soopaa lukenut mutta jotenkin ympäripyöreästi puhut kokoajan.

Sitä on tosi vaikea kertoa. Se ei tarkoita, etteikö olisi ollut traumoittava. Kuten taas joku "arvostelija" tulisi "tietämään". Mielelläni kertoisin, mutta jos tietäisin niin paljon, että mikä siellä traumatisoi, niin oisin varmaan jo aika terve. Kun siis mitä normaalimpi (ei siis omituinen, ei hullu jne.) joku luonnehäiriöinen on, sen vaikeampaa uhrin on edes tajuta, että on uhri ja omat ongelmat eivät ole itsen aiheuttamia kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Koska mikään mitä sä ympäristöstäsi havainnoit ei vihjaa siihen, että vanhempasi on "hullu" tai väärärssä. Kuten alkkiksilla, uskontojen uhreilla, jne.

Sitten joku tietenkin taas kyseenalaistaa, että mistä tiedän, että äitini on silti hullu ja väärässä, ja minä en. No, kyllä,sen tietää. Olen tavannut itseeni ihan normaalistikin suhtautuvia ihmisiä, ja siinä on ero.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies kysyi nyt hyvissä ajoin josko hoitaisin lapsia la tai su, niin että pääsee harrastukseensa, jossa menee helposti 7-9 tuntia. Alkuun taas suostuin, koska ajattelin, että onhan se nyt kumma, ellei omien lasten kanssa oleminen suju, mutta eilen illalla aloin taas jo "panikoida" sitä, että ei siitä tule mitään. Lapsista on tullut niin vapaasti kasvatettuja, mistä en nyt osaa sanoa, onko se hyvä, vai huono asia, joskus on niin että mitä vapaampi sen rankempaa vanhemmille, mutta parempi kenties lapselle (tiettyyn pointtiin asti toki) ja että mitä tiukempi kuri yms. niin helpottaa vanhempien arkea mutta osoittautuu lapsille aikuisina karhunpalvelukseksi. Mutta. En siis kuitenkaan itse siedä kovin vapaasti kasvatettuja lapsia(ni) vaikka se voikin olla heille hyväksi, joten ajattelin, että heidän kanssaan saattaisi taas tulla vain ikäviä konflikteja, joissa minä moitin ja olen ärsyyntynyt ja puran ärsytykseni heihin. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä.

Niinpä soitin miehelle ja sanoin, että en tiedä tuleeko siitä mitään. Olin jo valmistautunut pettymään, että mies ei sano taaskaan mihinkään mitään ja on ihan hiljaa, jolloin ratkaisu ei etene mihinkään ja minulle tulee pakotetuksitulemisen tunne, että on pakko mennä sinne, kun toinen ei vain tajua minua, että miltä minusta tuntuu. Mutta ihmeekseni ja onnekseni mies alkoikin ymmärtää. Että minä en siis laiskuuttani tai koska haluan olla ilkeä, tai koska en välittäisi heistä tee tätä, vaan koska minulla on omia ongelmiani :'( Se, että niitä ongelmia on on todella surullista ja se, miten vaikeaa minun on ollut löytää niihin apua. Ja saada ketään ymmärtämään, että minun tarpeitani ei ole lapsuudessani huomioitu, ne olivat itseasiassa kasvattajalleni uhka. Niin siksi minäkään en voi kertoa siitä, mitä minä tarvitsen mitenkään olettaen, että sitä kunnioitettaisiin, koska sehän on ollut läheisilleni aina jonkinlainen uhka.

Lapsuudessani sillä, miltä näytti, oli aina paljon enemmän painoarvoa, kuin sillä, mitä minä esimerkiksi todellisuudessa tunsin. Ja sehän revittiin kaikki minun, sen heikoimman (olen ainoa lapsi) selkänahasta.

Niinpä sitten sovittiin, että minä en mene sinne, ja mies katsoo pääseekö minun äidilleni niin että lapset ovat äiini hoivissa sen aikaa, kun mies käy harrastuksessaan. Huh, olen helpottunut.

Olen helpottunut ennenkaikkea siitä, että asia meni sillä tavalla eteenpäin, että sain olla menemättä tekemään jotain, mikä ei suju, ja mistä aina seuraa vain paha mieli, ainakin itselleni, mutta en tiedä, jos lapsillekin tai siis lapsethan nielevät paljon kaikenlaista, jos heidän antaa, mutta en oikein halua sitä heille. Niin minun ei tarvitse mennä, ilman että minun täytyy miettiä, että mies on nyt ärtynyt, kun ei käsitä miksi, tai luulee minun kiusaavan tms. tyhmää, koska miksi mä kiusaisin ketään ja ensin oikein hankkisin kaksi lasta, että sitten pääsen kiusaamaan sillä, etten hoida heitä.

Seon paha, etten hoida heitä, mutta sille ei vaan nyt voi mitään. Mun ois helpompi olla siellä vain käymässä, jos kukaan ei odota ja luule minusta sellaista, mitä ei ikinä tule tapahtumaan, ja naura ja syytä minua siitä paskemmaksi, kuin itse on. Jokaisessahan on ne omat paskat puolensa.

Sä et ole ap terve etkä kauhean älykäs. Joko lääkkeet on ottamatta tai niitä ei ole ymmärretty hakea. Olet joka tapauksessa täysin hyödytön häviäjä. Suosittelen lämpimästi, että avaat ranteesi (molemmat) terävällä veitsellä tahi hyppäät ohi kiitävän junan eteen. Hyvää loppuelämää.

T. Yksi monista isistä

Yksi monista isistä?! :D

Terve vaan hinuri!

ap

Ymmärrän, että ärsyyntyminen saa aikaan tunnekuohuja. Sinulle oikea käsittelytapa olisi kuitenkin väkivaltainen raiskaus. Tarkoitan siis esimerkiksi ensin perus turpaan lyöntiä ja sitten jotain pitkäkestoista, pelkoa aiheuttavaa. Lopuksi kirsikkana kakussa kuristamista perspanon aikana sinne hämärän rajoille. Taju ei saa mennä.

Oiskin virkistävää vaihteeksi tavata joku uuno, joka luulee itsestään noin paljon likoja suhteeni. Että mitä sä muka pystyt mulle väkivaltaista tekemään. Se kun rusentaisin säälittävän kikkelisi saisi kylläkin sinut kyynelehtimään. Mutta itsepäs kerjäsit.

ap

Ap on mies :).

T. Trolli

En oo. Luuleksä typerys, että kullit ois naisille jotain pyhempiäkin elimiä? Ei kaikille oo, riippuu täysin kantajasta se suhtautuminen, ainakin mulla. Ja vähän iästäkin. Nuorempana ällösin kaikkia niitä kantajistaan riippumatta.

ap

Kyllä sä oot mies ;).

T. Trolli

No en oo. Asenteisiini vaikuttaa varmasti toki se, että isäni oli läheisin ihminen minulle pitkään. Mies joka ei arvosta mua saa paskaa kullikohtelua, jos erehtyy luulemaan saavansa arvostusta elimelleen.

ap