Oliko lapsuudessasi asioita, joita et saanut syödä tai tehdä, koska vanhemmallasi oli jokin ideologia/ihanne?

Vierailija kirjoitti:

Uskovainen koti, joten kiroilu oli (naispuolisilta) kielletty.

Olin jo koulussa, kun reippaasti vanhempi isosiskoni kiusasi jostain pojasta. Suutuin ja suusta pääsi "per". Melkein tuli selkäsauna tästä puolikkaasta kirouksesta. Seuranneesta moraalisaarnasta ei puuttunut sanaakaan. Vääryys oli hurskastelevan siskon syy, koska provosoi. (Aikuisina meistä tuli parhaimmat ystävät. :))

Sanomattakin selvää, että kavereiden kanssa kiroilin koko ajan. Alkoi ja päättyi 100 metrin päässä kotoa.

Isompana koululaisena pysähdyin kouluun mennessä kilometrin päässä sillalla laittamaan ripsiväriä.

Kuulostaa ihan 90-luvun lestadiolaisten lasten käytökseltä. Aivan hirveät puheet ja lisäksi huutelivat kaikille.

Mä en saanut Barbie-nukkeja, koska äitini mielestä ne olivat kai jotenkin naista esineellistäviä tms.

Herkkuja ei saanut syödä. Opin sitten jo hyvin nuorena syömään salaa, syömään kotini ulkopuolella ja piilottamaan kaappiini ruokaa ja lopulta myös vessapaperia kun se oli aina lopussa. Tilanne kotonani oli tosiaan tuo mies syö lasten vanukkaat-ilmiö eli jos jotain herkkuja näki niin piti syödä heti kun näki tai joku muu söi ne. Äiti aina raivosi kun vieravarat aina syötiin tai ratkoi ongelman leipomalla tai ostamalla pakastepullaa kun noita kukaan ei syönyt kun oli liian vaivalloista ensin sulattaa ja sitten paistaa. 

Tää on vähän asian vierestä, mutta..

Synnyin aavistuksen pyöreänä ja paino kulki jo ihan ekoina kuukausina siellä käyrien yläpuolella. Tästä seurasi se, että varmasti alunperin ihan hyvää tarkoittavat vanhemmat tekivät neuvolan ohjeiden mukaan ja yrittivät vähentää herkkuja. Ihan ok, mutta kun niistä tuli niin hirveä show, että minusta tuli jollain lailla herkkuriippuvainen. Napsin aina kotona, kavereilla ja mummolassa kaiken minkä salaa irti sain. Mulla ei ollut mitään järkeä siinä, mitä sieltä kaapeista tongin. 

Äiti saattoi kiekaista kesken ruoan, että "Jaakko Kolmonen* sanoo, että joka päivä pitäisi syödä kolme porkkanaa". *ärsyttävä kuikelo tv-kokki. Siis kuka normaali syöjä syö joka päivä nimenomaan kolme porkkanaa!

Kerran äiti päivitteli vieraalle, miten kaaaauuhean epäterveellisiä sipsit ovatkaan ja mainitsi perään mun kuullen, että "Tiinahan tykkää ihan hirveästi niistä, jos jossain kylässä niitä on". Mulle tuli nolo olo, että onko sitä jotenkin seurattu, mitä mä kylässä otan. Ja pitääkö korostaa ettei meillä mitään sipsejä ole, kyläpaikoissa vain. 

Persoksi sanottiin joka välissä ja musta vaan tuntui että ne herkut alkoi tuntua vaan ihanammilta. Toki meillä oli joskus ihan sallittuakin syödä jotain pientä hyvää, mutta yleensä herkuttelua ympäröi syyllisyyden ilmapiiri. 

Olen nyt aikuisena ihan reippaasti ylipainoinen ja seuraan tätä ruokariippuvuuskeskustelua mielenkiinnolla. Mitähän jos herkkuihin olisi otettu normaali suhtautuminen jo lapsesta asti, olisko herkut mulle niin tärkeitä?

Vierailija kirjoitti:

Meidän faijan mielestä taas partio oli syntiä, kun kaikki, mitä tapahtui klo 18.00 oli syntiä 😂

Nuorten tanssihetki ja levyraati oli ihan hirveää"Roskaa".

Ei saanut oppia uimaan eikä ajaa fillarilla, kun siinä voi kuolla.

Oli syntyessäni 70 vuotias ja siksi varmaan oli ylisuojeleva, kun olin mielestään niin ihana ?

No jos ei opi uimaan, niin nimenomaan silloin voi kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Isä painosti välttämään sokeria, itsellään oli 1T diabetes. Hän kyllä tiesi, ettei se tule sokerista, mutta 70-luvulla diabeetikoille hössötettiin sokerista eikä sitä ois saanut syödä. Niin jotenkin ei sitten minunkaan ois pitänyt.

Se sokeri ei tee hyvää vaikkei ihan suoraan diabetesta tee. Rasittaa haimaa ja voi olla osallisena kakkostyypin diabeteksen kehittymiseen. Turhaan tottuisi sokerisen ruokaan. 

Vierailija kirjoitti:

Herkkuja ei saanut syödä. Opin sitten jo hyvin nuorena syömään salaa, syömään kotini ulkopuolella ja piilottamaan kaappiini ruokaa ja lopulta myös vessapaperia kun se oli aina lopussa. Tilanne kotonani oli tosiaan tuo mies syö lasten vanukkaat-ilmiö eli jos jotain herkkuja näki niin piti syödä heti kun näki tai joku muu söi ne. Äiti aina raivosi kun vieravarat aina syötiin tai ratkoi ongelman leipomalla tai ostamalla pakastepullaa kun noita kukaan ei syönyt kun oli liian vaivalloista ensin sulattaa ja sitten paistaa. 

Meillä oli sama juttu. Mitään herkkuja ei olisi saanut syödä. Tai oikeastaan oli niin, että äiti ei hyväksynyt niiden syömistä, mutta isä joskus saattoi ostaa ja antaa syödä kun äiti ei saanut tietää. Sitten kun olin reilut 10v, niin isä saattoi joskus antaa äidiltä salaa rahaa. Sitten minä salaa ostin ja söin herkkuja koulumatkalla. Kerran oli suklaapatukan kääreet jääneet takin taskuun, äiti löysi ne ja suuttui vaikka olin jo noin 14v. Muut sen ikäiset jäävät kiinni esim. alkoholin juomisesta ja tupakan poltosta!

Sitten kun muutin asumaan yksin, niin tuli ostettua ja syötyä melkein joka päivä herkkuja kun sitä ei tarvinnut tehdä salassa. Korvasin jopa aterioita niillä, ateria saattoi olla esim. pari suklaapatukkaa, pieni pussi perunalastuja ja limsaa.

Asuimme 3 polvea samassa talossa, joten isovanhempien (ja siten myös vanhempieni) käyttämät hyvin vanhanaikaiset kasvatus- ym. metodit olivat monesti täysin erilaisia minulle, kuin samanikäisille kavereilleni. Lisäksi kotonani oli vain ulkohuussi eikä vesijohtoa ja nämä olivat asioita joita häpesin ihan yli kaiken. 

Eli meillä ei siis päässyt esim. suihkuun, vaan peseytyminen suoritettiin 2 kertaa viikossa pihan perällä olevassa saunassa ja muina aikoina siellä kylmässä saunatilassa, jossa ensin piti lämmittää vettä padassa. 

Harrastuksia ylenkatsottiin ja lapsienkin piti tehdä töitä. Töitä oli kotona ihan koko ajan, 24/7 olisi varmaan löytynyt joku puuha. Näitä olivat mm. puiden kantaminen sisälle, veden kantaminen sisälle, siivous, pyykinpesu, kesäaikaan kukka- ja kasvimaiden kitkeminen. Rakastin lukemista, mutta se oli perheen mielestä ihan tarpeetonta. Koulumenestys ei kiinnostanut, kunhan nyt luokaltaan pääsi. Sitäpaitsi toisten lapset olivat aina parempia kuin minä ja nuoremmat sisarukseni. Äitini oikein ylpeili sillä, miten hän ei koskaan kehunut lapsiaan. :(

Ala-asteikäisenä olin kovasti iloinen, kun sain välillä pari muovikassillista (minulle) uusia vaatteita. Äidin työkaveri toi tyttärelleen pieneksi tulleet vaatteet aina kierrätykseen meille. Koska en tuntenut tätä tyttöä ja olimme ihan eri kouluissa, olin vain tyytyväinen hienoista vaatteista. Asiaan tuli yläasteiässä julma muutos, kun tämä tyttö oli tietysti myös samassa koulussa ja minut "vastaanotettiin" siellä lähestulkoon rääsyläisenä. Kiusaamista kesti koko yläasteen, lukioonkaan en tästä syystä mennyt.

Olen ollut aina myös todella eläinrakas ja ihan pienestä saakka minulla oli haave päästä ratsastustunneille. Luonnollisesti en koskaan päässyt, koska se oli "turhaa rahanmenoa" ja sitäpaitsi sinä aikana voi tehdä jotain hyödyllistä. Yläasteiässä aloin kuitenkin vastaväitteistä huolimatta käymään jonkun matkan päässä olevalla ravitallilla ja pääsin hoitamaan siellä hevosia. Varsinkin äitini ja mummoni mielestä todella typerää. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei juotu coca-colaa, eikä katseltu tv:stä amerikkalaisia elokuvia taikka sarjoa, koska ne olivat degeneroivaa länsimaista hapatusta. Nämä hyvät periaatteet olen pitänyt itsekin aikuisiällä.

terv: Edistyksellinen humanisti 

Hah, Ootko äikänope?

Vierailija kirjoitti:

Asuimme 3 polvea samassa talossa, joten isovanhempien (ja siten myös vanhempieni) käyttämät hyvin vanhanaikaiset kasvatus- ym. metodit olivat monesti täysin erilaisia minulle, kuin samanikäisille kavereilleni. Lisäksi kotonani oli vain ulkohuussi eikä vesijohtoa ja nämä olivat asioita joita häpesin ihan yli kaiken. 

Eli meillä ei siis päässyt esim. suihkuun, vaan peseytyminen suoritettiin 2 kertaa viikossa pihan perällä olevassa saunassa ja muina aikoina siellä kylmässä saunatilassa, jossa ensin piti lämmittää vettä padassa. 

Harrastuksia ylenkatsottiin ja lapsienkin piti tehdä töitä. Töitä oli kotona ihan koko ajan, 24/7 olisi varmaan löytynyt joku puuha. Näitä olivat mm. puiden kantaminen sisälle, veden kantaminen sisälle, siivous, pyykinpesu, kesäaikaan kukka- ja kasvimaiden kitkeminen. Rakastin lukemista, mutta se oli perheen mielestä ihan tarpeetonta. Koulumenestys ei kiinnostanut, kunhan nyt luokaltaan pääsi. Sitäpa

Todella pahoillani tästä kaikesta. Toivottavasti pystyt nyt tekemään itsellesi mieluisia asioita, edes jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei saanut karkkia, limsaa tai mitään sokerista kuin erityispäivinä. Makkaraa ei saanut, koska siinä on nitriittiä. Muutenkin lapsuudenkodissani syötiin paljon erilaisia kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä. Erittäin terveellisesti siis, mutta nauttien ja hyvää ruokaa arvostaen.

Ja olen tästä todella kiitollinen. Terveellisesti syöminen on mulle helppoa. Mulla on ollut tuuriakin, koska olen nyt nelikymppisenä täysin terve, mutta ehkä näistä lähtökohdista johtuen mulla on ollut terveyteen paremmat lähtökohdat.

Voisko kertoa miksi näin paljon peukkuja alas??

Äitini oli sairas ja kuoli nuorena. Olen kuitenkin tyytyväinen miten osti aina hyvää ja terveellistä ruokaa. Nämä tavat ovat minulla edelleen. Olen terve. Liikuntaa harrastan paljon. En edes ehdi muuta.

Voisko kertoa mikä tässä on väärin. 

Ilmeisesti pitäs mussuttaa vaan lihaa ja perunaa ja pullaa. Tosi monipuolista hah

Olisin jo joskus lapsena 1990-luvulla halunnut jättää nisäkkäiden lihan pois ruokavaliosta. Siihen ei suostuttu, koska lihaa pidettiin jotenkin välttämättömänä ruokavaliossa ilmeisesti siksi, että vanhempien lapsuudessa ja nuoruudessa 1930-luvulta 1950-luvulla liha oli tärkeä osa ruokavaliota. Perheillä oli sika, jota kasvatettiin ja se sitten käytettiin ruoaksi kun se kasvoi tarpeeksi isoksi. Siksi liha, erityisesti sianliha oli heistä tärkeä osa ruokavaliosta, jota syötiin melkein joka päivä. Minä taas aloin jo lapsena inhoamaan ainaista sianlihakastiketta tai lihakeittoa. Sitten kun muutin omilleni, niin jätin nisäkkäiden lihan kokonaan pois ruokavaliosta. 

"Rikkaiden pennuille" (lue: kaikille muille) ei saanut tarjota karkkia, ja jos ne tarjosi mulle niin ei saanut ottaa. Mitä lie köyhän ylpeyttä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Salkkarit olivat syntiä. Katsoin sitten varta vasten sitä vaikka pidinkin typeränä sarjana enkä edes alunperin sitä halunnut nähdä.

Saara Kinnunen, Vaasan srk:n perheneuvolan työntekijä (onneksi jo eläkkeellä) moitti kovasti sarjaa kirjoituksissaan, että siinä "homostellaan" ja sitä ei saa lapset katsoa. 

Olen uskonnollisesta perheestä (ei lestadiolainen). Kiellettyä meillä oli mm. kortinpeluu, maallinen musiikki, meikkaaminen, tanssiminen, kiroilu (minulta on mm. pesty suu saippualla, kun olen sanonut 'voi hitsi') ja televisio kunnes jossain vaiheessa tuli mustavalkoinen televisio koska se houkutti vähemmän katsomaan ohjelmia. Ehdotonta rehellisyyttä vaadittiin, ja jopa ikävistä ajatuksista rankaistiin, jos niitä erehtyi vanhemmille kertomaan. Meistä 3/3 lasta käyvät nykyään terapiassa erinäisten ahdistusten ja masennusten takia. Ei en voi suositella.

En saanut katsoa lastenohjelmia paitsi pikku kakkosta, en saanut lukea aku ankkaa tai mitään muutakaan sarjista, vanhemmistani sarjakuvat ja lastenohjelmat (pikku kakkosta mukaanlukematta) olivat saatanasta ja korruptoivat lapset ja heidän sielunsa pahalle tielle. En saanut käyttää internettiä, joten tietokonetta meille ei hankittu ollenkaan. En saanut kuunnella radiosta muuta kuin paria tiettyä kanavaa. En saanut olla naapurin pojan kanssa kavereita koska hänellä oli turtles t-paita ja vanhempieni mielestä turtlesit ovat demoneita.

Super uskovaiset vanhemmat.

Äiti ja isä molemmat toisen polven viherpiipertäjiä.

En saanut maistella vapaasti erilaisia ruokia. Raaka-aineista vouhotettiin koko ajan.

Koijärvi mainittu ja henkilöiden nimiä jäänyt mieleen, osan muistan kasvoistakin vielä. Mukana mm nykyisiä poliitikkoja ja yhteiskunnallisia ympäristöaktiiveja.

Aina oli lapsena nälkä ja mielitekoja.Teki mieli sellaisia ruokia, mitä näin kavereilla kotona. Ihana tuoksu tuli usein eräänkin kaverini kotona keittiöstä.

Kuulemma laitettiin lihapullia iso satsi. Kaverin isä niitä paistoi essu edessään.

Oma äiti ja isä kuulustelivat usein, missä olin käynyt leikkimässä tai kylässä, olinko syönyt siellä jotain (kiellettyjä) ruoka-aineita.

Oli se hullua ja väärin.

Pian laitan ison lihapadan uuniin. Keitän siikliperunat. 

Oon kaikkiruokainen. Jouluna syön kinkkua.

Vierailija kirjoitti:

Tää on vähän asian vierestä, mutta..

Synnyin aavistuksen pyöreänä ja paino kulki jo ihan ekoina kuukausina siellä käyrien yläpuolella. Tästä seurasi se, että varmasti alunperin ihan hyvää tarkoittavat vanhemmat tekivät neuvolan ohjeiden mukaan ja yrittivät vähentää herkkuja. Ihan ok, mutta kun niistä tuli niin hirveä show, että minusta tuli jollain lailla herkkuriippuvainen. Napsin aina kotona, kavereilla ja mummolassa kaiken minkä salaa irti sain. Mulla ei ollut mitään järkeä siinä, mitä sieltä kaapeista tongin. 

Äiti saattoi kiekaista kesken ruoan, että "Jaakko Kolmonen* sanoo, että joka päivä pitäisi syödä kolme porkkanaa". *ärsyttävä kuikelo tv-kokki. Siis kuka normaali syöjä syö joka päivä nimenomaan kolme porkkanaa!

Kerran äiti päivitteli vieraalle, miten kaaaauuhean epäterveellisiä sipsit ovatkaan ja mainitsi perään mun kuullen, että "Tiinahan tykkää ihan hirveästi niistä, jos jossai

Tässä toinen ylipainoinen ihmettelee, että miten tuttua tekstiä.

Vasta lähes viisikymppisenä olen tajunnut, miten myrkyllistä viestiä äitini minulle toi:

"Olet kyllä melkoisen tukeva" -> Usein vieraiden läsnäollessa "Meidän Minna on kyllä sellainen herkkusuu, vähän vähempikin riittäisi. Burgereita, sipsejä ja pizzaahan se vaan syö! Ja aknehan siitä tulee ylipainon lisäksi, kyllä nuo nykynuoret...!!" -> No miten tätä painoa nyt saisi alas? ihmettelen minä -> "Et sinä millekään dieetille ryhdy, syöt vaan normaalisti" -> Silti herkkuja on säännöllisesti tarjolla. Samoin burgerirahaa -> "Olet kyllä melkoisen tukeva".... -> Aloita alusta

Nyt sitten muori ihmettelee, miksi en jaksa olla häneen yhteydessä kuin max kerran kuukaudessa. Toki ei tämä nyt ainut syy ole.

Mummo paasasi että kaikki tarjottu ruoka pitää syödä, mutta nirsoili itse meidän luona kyläillessään. Motkotti äidille erityisesti suodatinkahvista ja mukeista, kun itse joi tietenkin pannukahvia asetilta ryystäen ja sokeripala hampaiden välissä. Kaupan leipäkään "ei ollut millekään", vaan hänen omatekoinen ruisleipä oli ainoa oikea.

Äiti hoiti minua kotona (1960-luku) muutaman alkuvuoden. Muistan, että ns. lounaalla oli aina puuroa, velliä tai paistettuja perunoita. Pääruoka eli kunnon ruokaa syötiin, kun isä tuli töistä kotiin. Teki rankkaa fyysistä työtä, joten ruoka oli sen mukaista. Maistui se kyllä klo 17 - 18 aikaan jo hyvin pienellekin tytölle. :) Olimme hyvin pienituloisia, ruoka oli yksinkertaista ja hyvää. Taisin silloin huomata, että ahmin ruokaa nälissäni aina liikaa.... tätä tapahtuu joskus vieläkin.