Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Lapsuuteni paras kaveri on ilmeisesti katkaissut välit minuun, syytä en tiedä. Viimeksi olen nähnyt hänet väitösjuhlassani viisi vuotta sitten. Tämän jälkeen olen yrittänyt pitää yhteyttä mutta hän ei vastaa edes hyvän joulun toivotuksiin. Asuttiin monta vuotta samassa kaupungissa opiskeluaikoinakin mutta kertaakaan ei kutsunut kotiinsa. Ilmeisesti hän ei tarvitse minua elämäänsä, oltiin sitten vissiin liikaa tekemisissä lapsena ja kyseinen henkilö kyllästyi seuraani.

Sitten toinen keissi. Meillä oli kolmen tytön kaveriporukka kouluaikoina, kaksi muuta olivat keskenään tiiviimmin kimpassa kuin minun kanssa, mikä nyt ei sinänsä haitannut minua. Elämän varrella on kahdesti käynyt niin, että yhdessä suunniteltu ja sovittu asia muuttuu sen takia, että toinen näistä kahdesta manipuloi toisen olemaan kanssaan samaa mieltä ja vastaan sitä mitä on yhdessä sovittu. En enää jaksaisi tätä tympeää kuviota että selän takana sumplitaan sovitut asiat uusiksi, mutta en ole asian tilaa kertonut tälle henkilölle. Enkä varmaan kerrokaan koska en jaksa alkaa vatvomaan asiaa, helpompi kaikille antaa vain yhteydenpidon loppua.

Soluasuntoystävää etsivälle:

Ota ihmeessä yhteyttä! Luultavasti ilahtuu.

Menin sänkyyn parhaan ystäväni kanssa. Se oli elämäni kehnoin päätös, koska hän ei ollut kaksinen kumppani siellä. Ystävyyttä kaipaan edelleen. Tyhmä minä.

Moni ystävyyssuhde on hiipunut hiljalleen pois ja uusia on tullut tilalle. Nykyiset ystävyyssuhteet ovat todella arvoikkaita. Tuetaan, kannustetaan, kuunnellaan, autetaan, iloitaan ja nauretaan yhdessä. Toki erimielisyyksiä on, mutta ei niistä tehdä sen isompaa draamaa tai riidellä niistä.

.

Nuorempana olin täys kynnysmatto. Yritin olla luotettava ja kiltti kaveri, mutta sain osakseni paljon kiusaamista. Jätettiin ulkopuolelle, pilkattiin ja haukuttiin selän takana ja päin naamaa, arvosteltiin, vähäteltiin. Kestin kaiken tämän kun luulin sen kuuluvan kaverisuhteisiin. Löysin myöhemmin miehistä kavereita, joiden kanssa ei ollut draamaa ja kiusaamista. Nykyään myös naiset kuuluvat ystäväpiirini. Enkä enää suostu ottamaan vastaan inhottavaa kohtelua.

.

Yksi vanha kaverini ihmettelee etääntymistä, mutta en uskalla sanoa päin naamaa että on kohdellut mua niin kauan huonosti etten halua olla tiiviisti tekemisissä . Mulle tulee se sama hissukan rooli päälle, ettei mulla ole pokkaa sanoa vastaan. Ahdistaa hänen tapa puhua muista pahaa ja muiden asioiden päivittely selän takana. Ja tämä henkilö sanoi että olisi kiva olla kaveri jonkun kanssa joka on tuntenut hänet lapsuudesta. Sehän onkin ainoa syy jatkaa kaveruutta.

.

Koen ettei kaikki ystävyyssuhteet kestä ikuisesti. Ja vuosien tauot eivät haittaa hyvien ystävien kanssa. Aika moni elää hektistä elämää tällä hetkellä, on pitkät työpäivät, lapset, sukulaiset yms ettei aika riitä kaikille. Tällä hetkellä näen vain yhtä ystävääni usein. Hän asuu lähelläni ja meillä on sama elämäntilanne. Tilanne voi olla parin vuoden päästä ihan eri ja sen mukaan eletään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan tasan, minkä sortin kiusaajasta on kyse. Narsistin kanssa kun lähdet kilpasille, se ei lopu koskaan. Samalla saat heittää hyvästit maineellesi. Normi kusipään kanssa voi toimiakin. Tosin, jos kiusaaja on jo saanut muut kohtelemaan sinua alentuvasti ja halveksien, se asia harvemmin muuttuu. He eivät siis muutu ystäviksesi kuin taikaiskusta.

Siis kuka hvtti selkärangaton haluaisi kiusaajastaan ystävän? Kuka sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla? Tulee mieleen vain pelkurimainen kynnysmatto, joka rukoilee koko ajan mielessään, et älä minua kiusaa, kiusaa toisia, ja sitten taputtaa itselleen, että olinpa fiksu, kun tämä onnistuu?

Itse asiassa narsistien kanssa halutaan olla ystäviä juuri tästä syystä; ei haluta itse joutua riitoihin/tulilinjalle narsistin kanssa. Ei uskalleta katsoa, mitä tapahtuisi jos yrittäisi erkaantua narsistista. Joten mieluummin katsellaan sivusta kun narsisti kiusaa jotain muuta, ja ollaan jopa hieman hyvillään siitä, ettei itse ole se kiusattu.

Näille narsistin kanssa veljeilijöille on olemassa termikin, en nyt muista sitä. Kiusaajia hekin ovat, eivät vaan tee sitä näkyvästi. Kuka tahansa, jolla on kokemusta narsistin piiriin joutumisesta, ymmärtää että ei ole muuta mahdollisuutta kuin katkaista suhteet kaikkiin niihin hännystelijöihin. Tiedoksi teille, jotka ihmettelette ystävienne kaikkoamista. Voi olla, että ystäväporukassanne on narsisti.

Kyllä, kolmesti.

Ensimmäisellä kerralla kaksi ystävääni pettivät luottamukseni ja se oli siinä.

Toisella kertaa ystäväni ilmoitti että hän kirjoittelee kun hänellä on aikaa - ei vielä ole kirjoitellut vaikka aikaa kulunut reippaat 10v. Eli hän siis taisi katkaista välit.

Kolmannella kerralla ystävyys jäi kun lapsen saannin jälkeen oli vaikeaa tulla mun luokse kyläilemään, koska mun oli helpompi käydä heillä (?). Mun mielestä matka on sama molempiin suuntiin. Kyläilyn vaivaa ei ole ollut muilla lapsiperheillä.

No, harkinnassa on: yhteydenpito yhden ystävistäni kanssa on vähentynyt niin, että näemme ehkä kerran parissa kuukaudessa, huolimatta siitä, että asumme todella lähekkäin. Minusta tuntuu siltä, ettei häntä enää kiinnosta seurani, aina, kun kysyn, voidaanko nähdä, ystävä ehdottaa, että katotaan kolmen viikon päästä, ennen ei ehdi. Kun sovittu tapaaminen lähestyy, kaverilta alkaa tulla tekstareita, että ei ehdikään olla niin kauaa ja lopulta alunperin suunniteltu yökyläreissu kutistuu kolmen vartin kahvitteluksi, josta suurimman osan puimme hänen mies- ja työasioitaan, tai hän on kännykällä. Lopulta kaveri yleensä lähtee toisille ystävilleen, joiden kanssa kyllä jaksaa hengata.

Ja tämä sama kuvio tapahtuu aina, kun näemme. Hänellä on myös tapana tehdä ohareita ihan häpeilemättä. Yleensä tiedustellessani, että mikä hänellä kestää, hän vastaa ihan suoraan, että hei, ei nähdäkään, toi Vilma soitti mulle, että sillä on sittenkin aikaa niin mentiin ajelulle.

Nykyään tuntuu niin kovasti siltä, että tämä ystäväni ei pidä minua enää missään arvossa ja siksi tekisi mieli ghostata hänet. En silti raaskisi, sillä hän on minulle kuitenkin tärkeä, eikä minulla hänen lisäksi ole kauhean montaa ystävää

Vierailija kirjoitti:

En, koska olen järkevä ihminen, enkä mikään draamanhakuinen valkoroska. 

Jos en halua olla jonkun ihmisen kanssa enään tekemisissä, niin annan suhteen kuihtua kokoon panostamatta siihen lainkaan. Jos tulisi jonkun kanssa riitaa, niin sopisin ensin ja vasta sen jälkeen antaisin suhteen hiipua. 

Eikö valkoroskuuteen kuulunut juuri kaksi ännää enää-sanassa?

Minulla oli myös hyvä kaveri kouluaikoina, jonka kanssa oltiin paljon tekemisissä. Hän oli kuitenkin meistä vahvaluontoisempi ja minä monesti hyväksyin hiljaa hänen oikut, jottei tulisi pahempia riitoja. Näin homma siis sujui hyvin pitkän aikaa ja ajattelin että mulla on tosi hyvä ystävä. Iän myötä aloin kuitenkin ymmärtämään,ettei kaveruussuhde välttämättä olekaan niin hyvä ja aito. Minun tutustuessa uusiin ihmisiin ja löytäessäni uusia ystäviä, vanha kaverini oli mustasukkainen ja osoitti mieltään. Vuosia kesti tajuta, että tämä ihminen yritti minua jollain tavalla ehkä hallita, mutta kun hän sen tajusi, ettei se onnistukaan enää mitä vanhemmaksi tultiin, enkä arvostanut hänen kaikkia miessekoilujaan ym. niin pikku hiljaa aloin ottamaan häneen etäisyyttä. Emme sanoneet kumpikaan mitään hyvästejä tai katkaisseet välejä riidoissa, jätimme vaan yhteydenpidon. Itseäni tämä jollain tasolla on häirinnyt ja usein miettinyt jos kohdattaisiin jossain, että mitä sitä osaisi sanoa. Mutta silti olen hyvilläni siitä, etten henkilön kanssa ole enää tekemisissä, sillä oleminen ei ollut aitoa eikä tasaveroista. 

Tunnistan nykyään aika helposti ihmistyypit. Kolmea näistä en edes yritä pitää elämässäni:

1. On sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on alkuun hyvin tiivis ja merkittävä ystävyyssuhde mutta jotka sitten etääntyvät vähän salakavalasti, ns. social butterfly. Nuorempana otin itseeni sen että intensiivisen alun jälkeen tyyppi vain katosi hengailemaan muiden kanssa, nykyään en jaksa välittää vaan nautin näistä ystävyyksistä sen hetken kun sitä kestää, enkä jaa enää erityisen intiimejä asioita heidän kanssaan.

2. Sitten on sellaisia moniongelmaisia ihmisiä joiden mielenterveysjutut tai mieshuolet tai päihdeongelmat ovat niin valtavia ettei mikään elämän osa-alue jää niiltä vapaaksi. Ystävyyssuhteessa on tietenkin oltava tilaa myös vaikeille jutuille, mutta en yksinkertaisesti tahdo toimia femmanvippaajana tai ahdistuskohtausten likakaivona ilman että saisin itse koskaan olla se "heikompi" osapuoli. Ongelmat eivät näillä ihmisillä koskaan poistu, vaan kevyempää kautta seuraa aina hevi vaihe jolloin saa joko pelätä että nyt se joko tappaa itsensä kännipäissään tai sairastuttaa minut masennuksellaan.

3. Ja viimeisenä ovat itsekeskeiset ihmiset joiden aikataulujen, kiinnostuksenkohteitten ja oikkujen mukaan mennään. Näitä siedän kaikista vähiten, ja heidän valtapiiriinsä on jostain syystä kaikkein helpoin joutua. Tällaiset ihmiset ovat usein kohtuullisen menestyneitä ja osaavat hyvin perustella itsekästä toimintaansa niin että se kuulostaa järjelliseltä ja oikeutetulta, mutta kun meininkiä on kestänyt tarpeeksi kauan tajuaa että hetkonen, taas meidän suunnitelmat peruuntui viime hetkellä ton toisen työkiireitten vuoksi tai häh miten me nyt taas ollaan ostettu illanviettoon vaan ton toisen tahtomia ruoka-aineita.

Mua itseäni ärsyttää sellainen uhriutuminen kun ystävä "jättää"... Itselleni on tullut yllätyksenä miten joku johon yhteydenpito on hälvennyt onkin lähettänyt syyllistäviä viestejä jälkikäteen. Mielestäni on luonnollista että eri elämänvaiheissa on eri ihmiset ympärillä. Hirveän raskaan kuuloista että ystävyys olisi jokin loppuiän kestävä "velvoite" toista kohtaan, kaikki me kasvetaan ja muututaan. Käsittääkseni on aika harvinaista että esim. kouluaikoina muodostettu ystävyyssuhde pysyisi samana pitkälle aikuisuuteen, toki näitäkin on. Siinä tapahtuu niin paljon!

Mutta no, minulla ei läheisiä ystäviä olekaan enkä oikein ymmärrä miten sellainen suhde toimii, parisuhde on se missä jaan asioita ja kaverit on satunnaista tapailua/hauskanpitoa varten ilman ihmedraamaa jos joku vähentää yhteydenpitoa. Ehkä en vain osaa jakaa aikaa monen ihmisen kanssa, tuntuu tylsältä kertoa samat kuulumiset useammalle kun yksi läheinen riittää mainiosti. :D

Vierailija kirjoitti:

No, harkinnassa on: yhteydenpito yhden ystävistäni kanssa on vähentynyt niin, että näemme ehkä kerran parissa kuukaudessa, huolimatta siitä, että asumme todella lähekkäin. Minusta tuntuu siltä, ettei häntä enää kiinnosta seurani, aina, kun kysyn, voidaanko nähdä, ystävä ehdottaa, että katotaan kolmen viikon päästä, ennen ei ehdi. Kun sovittu tapaaminen lähestyy, kaverilta alkaa tulla tekstareita, että ei ehdikään olla niin kauaa ja lopulta alunperin suunniteltu yökyläreissu kutistuu kolmen vartin kahvitteluksi, josta suurimman osan puimme hänen mies- ja työasioitaan, tai hän on kännykällä. Lopulta kaveri yleensä lähtee toisille ystävilleen, joiden kanssa kyllä jaksaa hengata.

Ja tämä sama kuvio tapahtuu aina, kun näemme. Hänellä on myös tapana tehdä ohareita ihan häpeilemättä. Yleensä tiedustellessani, että mikä hänellä kestää, hän vastaa ihan suoraan, että hei, ei nähdäkään, toi Vilma soitti mulle, että sillä on sittenkin aikaa niin mentiin ajelulle.

Nykyään tuntuu niin kovasti siltä, että tämä ystäväni ei pidä minua enää missään arvossa ja siksi tekisi mieli ghostata hänet. En silti raaskisi, sillä hän on minulle kuitenkin tärkeä, eikä minulla hänen lisäksi ole kauhean montaa ystävää

Miksi yökyläreissuja jos asutte ihan lähekkäin? Lisäksi kolmen minuutin kahvittelu on minusta kavereiden kesken ihan ok ja sopiva aika. Tai no joku tunti, vähän päälle ja sitten jatketaan päivää. Tuli nielee että toivotko kaverisi näkökulmasta liian intensiivistä kaverisuhdetta? Mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, harkinnassa on: yhteydenpito yhden ystävistäni kanssa on vähentynyt niin, että näemme ehkä kerran parissa kuukaudessa, huolimatta siitä, että asumme todella lähekkäin. Minusta tuntuu siltä, ettei häntä enää kiinnosta seurani, aina, kun kysyn, voidaanko nähdä, ystävä ehdottaa, että katotaan kolmen viikon päästä, ennen ei ehdi. Kun sovittu tapaaminen lähestyy, kaverilta alkaa tulla tekstareita, että ei ehdikään olla niin kauaa ja lopulta alunperin suunniteltu yökyläreissu kutistuu kolmen vartin kahvitteluksi, josta suurimman osan puimme hänen mies- ja työasioitaan, tai hän on kännykällä. Lopulta kaveri yleensä lähtee toisille ystävilleen, joiden kanssa kyllä jaksaa hengata.

Ja tämä sama kuvio tapahtuu aina, kun näemme. Hänellä on myös tapana tehdä ohareita ihan häpeilemättä. Yleensä tiedustellessani, että mikä hänellä kestää, hän vastaa ihan suoraan, että hei, ei nähdäkään, toi Vilma soitti mulle, että sillä on sittenkin aikaa niin mentiin ajelulle.

Nykyään tuntuu niin kovasti siltä, että tämä ystäväni ei pidä minua enää missään arvossa ja siksi tekisi mieli ghostata hänet. En silti raaskisi, sillä hän on minulle kuitenkin tärkeä, eikä minulla hänen lisäksi ole kauhean montaa ystävää

Miksi yökyläreissuja jos asutte ihan lähekkäin? Lisäksi kolmen minuutin kahvittelu on minusta kavereiden kesken ihan ok ja sopiva aika. Tai no joku tunti, vähän päälle ja sitten jatketaan päivää. Tuli nielee että toivotko kaverisi näkökulmasta liian intensiivistä kaverisuhdetta? Mieleen.

Kolmen minuutin kahvittelu, voi hitto tätä puhelinta 😅.

Vierailija kirjoitti:

Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?

Hävisin selkäänpuukottajat elämästä ja hyvä niin. Myöskin kaikki minua hyväksikäyttämään pyrkivät tapaukset ovat saaneet jäädä. Jos tasaveroinen ja rehellinen ystävyys ei ota onnistuakseen niin turha on lyhyttä elämäänsä sen vuoksi tuhlata.

Kyllä, ahdistaa nämä mielenterveys- ja muu ongelmaiset "ystävät" jotka tekevät omia sekopäisiä ajatuksia ja ovat sitten vielä narsistisen kateellisia kuin muilla menee paremmin.

Minä olen kyllä kateellinen ystävyydestä, jossa voi tulla möksähdyksiä ja väärinkäsityksiä, mutta niistä selvitään eteenpäin. Itse sain juuri kokea, että kun kerroin tilanteesta jossa olisi toivonut vähän empatiaa, niin sainkin kuulla olevani pienestä valittava ja että toisen murheet on suurempia kuin omani. Ja tämän lisäksi vielä sain toivotuksen, että moikataan kun tavataan, enempään ei tämä toinen enää halunnut ryhtyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, koska olen järkevä ihminen, enkä mikään draamanhakuinen valkoroska. 

Jos en halua olla jonkun ihmisen kanssa enään tekemisissä, niin annan suhteen kuihtua kokoon panostamatta siihen lainkaan. Jos tulisi jonkun kanssa riitaa, niin sopisin ensin ja vasta sen jälkeen antaisin suhteen hiipua. 

Eikö valkoroskuuteen kuulunut juuri kaksi ännää enää-sanassa?

Ennää? 😂

Yhteen todella rasittavaan kaveriin olen joutunut pitämään etäisyyttä. Hänellä on diagnooseja ja siksi olen yrittänyt sietää häneltä enemmän kuin ehkä muilta sietäisin, mutta alan olla vähän loppu. Olen siinä pisteessä, että jos lupaan käydä hänen luonaan, joudun ottamaan ensin kännit, että jaksan häntä. Olemme molemmat aikuisia miehiä, ainakin fyysisesti. Aluksi hän oli ihan kiva ja kävin usein kylässä, ja oli ihan hauskaakin. Mutta kun hän pikkuhiljaa vapautui ja uskalsi alkaa tuoda omituisuuksiaan esiin... Hän (minua puolet isompi mies) saattaa nyt vaikka esimerkiksi painautua kiinni ja huutaa, että mun on pakko saada panna sua perseeseen... ja tämä oli vasta lievä esimerkki. Hän kertoo välillä surullisena, kuinka se ja se kaveri katkaisi välit häneen, koska heitä hävetti olla mielenterveysongelmaisen kaveri, ja näin hän puhuisi varmaan minustakin, jos katkaisisin välit lopullisesti. Tosiasiassa se ei hävettäisi ollenkaan, ongelma on juuri siinä, etteivät hänen diagnoosinsa näy päälle eikä kanssaihmiset osaa suhteuttaa hänen käytöstään siihen vaan häntä luullaan päihteiden käyttäjäksi tms.

Olen. Valehtelijat potkaissut pellolle.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Valehtelijat potkaissut pellolle.

Näihin kuului mm. oma siskoni. En ole 7 vuoteen vastannut yhteenkään häneen puheluunsa. Eipä ole enää soitellutkaan. Hyvä niin :)