Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Pistin välit poikki samaan kaveriin, jonka kaa olen entuudestani ollut riidoissa... Luulin kaverin olevan muuttunut mut paskat...

Syy miksi laitoin välit poikki, etten jaksanut kaverissani epäsuoria vastauksia... Kiertelee ja kaartelee, jos esitän suoran kysymyksen ni saan kaverilta kysymyksen mikä ei vastanut omaani kysymykseeni... Sitten vollotti miten huono olla sillä on ni kehotin hakevansa apuu ja en puhu vasta silloin, kun saanut omansa tilanteensa korjattuun...

Olen itsekäs myönnän, mutta en ole tommosenkaa missään tekemisissä jos ei osata puhuu kuin aikuiset

Samassa omakotitalonaapurustossa oli lähietäisyydellä pari rouvaa, joiden kanssa kävimme usein kävelylenkeillä yhdessä kolmisin.

Kun erosin miehestäni ja muutin kauemmas, jatkoimme yhteislenkkejä, kuitenkin vain kahdestaan jomman kumman kanssa.

Molemmat kaveruudet olen lopettanut.

Kahdestaan lenkillä keskustellen asiat ovat paljastuneet. Toisen elämän kohokohta oli perheen yhteinen kauppareissu Prismaan, vaan edes omaa pankkikorttia ei hänellä ollut, eikä lupaa käyttää rahaa itsenäisesti.

Toinen olisi itsekin halunnut erota. Minulle, joka juuri eronnut ja olisin halunnut piristävää seuraa, hän oksensi sekä oman pahan mielensä että erään toisen ystävänsä eromurheet...

Kuuntelin kymmenen vuotta jatkuvaa valittamista, pieleen menneiden miesjuttujen vatvomista uudelleen ja uudelleen, ikuisia kouluunpyrkimissuunnitelmia. Aloin ottaa etäisyyttä vedoten töihin ja väsymykseen (mikä oli totta) ja kieltäydyin pikkuhiljaa tapaamisista. Kun pelkkä ajatus näkemisestä tuntui vuosi toisensa jälkeen uuvuttavalta, ei yhteydenpidon jatkamisessa tuntunut olevan mieltä.

Ystäväni oli jatkuvasti tyytymätön elämäänsä mutta ei tehnyt asioiden muuttamiseksi juuri mitään. Sen sijaan hän oli usein erittäin tuomitseva muita ihmisiä ja heidän elämäntapojaan kohtaan. En ihmettele miksi miehet kaikkoavat yksi toisensa jälkeen, kun suhtautuu ympäröivään maailmaan niin valtavan negatiivisesti. Epäilemättä kyse hänen kohdallaan oli myös masennuksesta ja välillä kyllä tunnen piston sydämessäni, että olen hänet liu’uttanut elämästäni pois. Tulin kuitenkin masennuskausia sairastaneena tulokseen, että sellainen ystävyys joka vain ottaa mutta ei koskaan anna ei ole terveellistä ystävyyttä.

Olin erästä vanhaa ystävääni kohtaan ilkeä. Elin vauva-arkea, olin jatkuvasti väsynyt ja univelkainen. Ystäväni toivotteli aina vauvantuoksuisia unia ja höyhenenkevyitä vauvaunelmia. Joka jessuksen tekstiviestikin päättyi aina imelillä toivotuksilla. Oikeasti jossain vaiheessa vain napsahdin, kun jonkin viestinsä perässä luki, että nauti nyt, elät ihaninta aikaa elämässä. Laitoin takaisin viestin, että turpa kiinni, kun et mitään mistään ymmärrä, minä olen niin väsynyt, että nukahtelen istualleni, nännit vuotaa verta, en ehdi käydä suihkussa, vauva huutaa yöt ja persaukisena minulla ei ole rahaa lähteä edes kahville, saati ostaa uusia liivejä.

Siihen loppui se ystävyys. Hän ei enää vastannut mitään, enkä minä enää jaksanut vastata mitään, en pyytänyt edes anteeksi.

erosin, kaveri valitsi exän kaveruuden

Kyllä vain. Työpaikalla on tyyppi joka mitätöi "kiusasi"minua vuosikausia kaverinsa kanssa ja aina kun yritti esimerkiksi  puhua alkoi loppumaton päällepaasaaminen omanäänensä ihannointi mitätöinti, koskapa hän huomasi että olen kohtelias rauhallinen ja yritän aina kuunnella mitä muilla on sanottavaa tällä yms tavalla yritti alistaa mitätöidä minua samalla samalla tyyppi tartutti tällaisen käytöksen myös muihin, silloin kun minusta oli hänelle hyötyä olin kyllä käyttökelpoinen kaverina yms tuleen sain mielellään mennä ensimmäisenä. Alkoi olla melko hankalaa saada itseään ilmaistua ja olla. Tätä jatkui vuosia ja annoin tuolle toki mahdollisuuksia muuttaa tapoja kehittyä ihmisenä oppia, mutta ei tyyppi ei vain muuttunut, ei ole oikeastaan muuttunut vieläkään. Lopulta tein sitten sen suurimman virheen, että en enää alistunut hetkellisesti sellaisiin työtapoihin jotka sopivat näille tyypeille ja yritin hieman aktivoitua omalta osaltani ja sen jälkeen alkoi varsinainen "kiusaaminen" joka jatkuu vielä tänäkin päivänä  tosin hieman hienovireisemmin, koska kävi niin onnekkaasti että toinen tyyppi poistui keskuudestamme ja nyt tyyppi on yksin.  Nuorempi vaihtunut väki ei ole vielä lähtenyt niin innokkaasti mukaan hänen manipulointeihinsa se vie aikansa tai ehkä toivottavasti nuoremmat ovat älykkäämpiä-tuskin. Olisin jo aikoinaan nostanut syytteen kiusaamisesta yms valitettavasti tietyn vallassa olevan sisäpiirin joukoissa tuo tyyppi mielletään ns "hyväksi jätkäksi" joten hänet on jopa nostettu luottamusasemaan(sinänsä hupaisaa koska tyyppi on oikeasti älyllisesti melko kyvytön osaa toki elää laumassa taitavasti sen salaten aina käännellen kulloisenkin tuulen mukaan itse en kyllä luottaisi koska on pohjimmiltaan pelkuri eikä hyvällä tavalla) joten katsoin että tilanne on kannaltani liian hankala asian viemiseksi eteenpäin. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä että tuon hänen manipuloimansa luottamuksen(muiden välinpitämättömyyden) ansiosta saan tyypistä useita vapaapäiviä vuodessa. Onneksi minulla on vielä aikaa näyttää että olisi kannattanut lopettaa ajoissa kun annoin siihen useita kertoja vuosien myötä mahdollisuuden, koska tasapäisenä pärjään kyllä tässä taistelussani  ja kannan ristini jos ja kun tarve vaatii. Muutoin hän on minulle lähinnä menneisyyden kuollut usvainen haamu jonka lävitse tosin joudun kävelemään lähes päivittäin.

Ystävätär ja aviomieheni panivat. Mies tunnusti minulle.

Molemmista tuli exä mulle. Eivätkä ole keskenäänkään enää väleissä. Syyttelivät toisiaan miten siinä niin nyt oikein kävikään.

Joskus lapsena 10v eräs kaveri halusi viettää joka ainoan tunnin mun kanssa, aina koulun päättymisestä nukkumaanmenoon saakka ja yökylässä piti olla viikonloppuisin. Pari vuotta jaksoin sitten katkaisin tekstiviestillä välit.

Ystävästäni tuli entinen kun se yritti iskee mun miehen. Sanoin sille etten halua olla missään tekemisissä.

Mä olin yhelle vaan varakaveri, jos se ei "parempaa" seuraa saanut. Kerroin sen hänelle ja sanoin että se loukkaa enkä halua jatkaa sellaisena oloa.

Katkaisin välit erääseen koska hän oli tod.nåk narsisti, käytti muita vain hyväkseen ja aiheutti pahaa mieltä. Itse ei käytöksessään huomannut mitään vikaa vaan nauroi minulle päin naamaa kun asioista yritin puhua

Epäaitous, moraalittomuus, teennäisyys, totaalinen sokeus omalle käytökselleen, kateus ja pahanpuhuminen seläntakana-kasvokkain niin hyvää pataa että.

Olen ystävänä uskollista sorttia joka haluaa olla luotettava ja luottaa ystävään. Jos toinen lyö puukkoa selkään menee luottamus. Olen sellaisia poistanut elämästä. En osaa olla ihmisen ystävä, jos pelkään mitä hän puhuu minusta muille ja jos toinen on välillä kaveri ja välillä kohtelee kuin ilmaa. Myös jos yhteydenpito jää minulle.  Heppoisin perustein en "hylkää" ketään mutta jos toinen paljastuu petolliseksi ja asiaa ei saada puhuttua auki. Jätän yhteydenpidon minimiin, lakkaan seuraamasta instassa, poistan facesta jne. Itseä suojellakseni. Ystävän petollisuus tai menetys tuntuu niin pahalta.

Ystäväni oli oikea energiavampyyri ja valitti vain muiden ja omista asioista. Ikinä ei kysynyt mitä minulle kuuluu. Kiukutteli jos ei toiminut mielensä mukaan. Aina sai olla varpaillaan hänen kanssa. Kerran paskalaari vain täyttyi ja ilmoitin etten halua kuulla hänestä enää. Paras päätös.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhelle vaan varakaveri, jos se ei "parempaa" seuraa saanut. Kerroin sen hänelle ja sanoin että se loukkaa enkä halua jatkaa sellaisena oloa.

Ai, meitä on muitakin hätävarakavereita🙁 olen tuohon rooliin joutunut ja otin kyseiseen ihmiseen etäisyyttä.

Olen sarjaghostaaja. Yleensä vain katoan ihmisten elämästä, kun meillä ei ole enää mitään yhteistä, esim. en ystävysty luokkatovereiden kanssa niin syvästi että haluaisin pitää yhteyttä valmistumisen jälkeen. Moni voisi ajatella että olen julma ja kylmä ihminen, ehkä jopa ylimielinen. Todellisuudessa minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö eli minulla on vaikeuksia luoda ihmissuhteita ollenkaan, saati sitten ylläpitää niitä. Tavallaan haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta kun päästän jonkun liian lähelle, iskee järkyttävä ahdistus ja itseinho, ja peräännyn pyydellen anteeksi että olen edes olemassa. Olen henkisesti rikki aina kun tämä tapahtuu, joten olen ratkaissut tilanteen erakoitumalla kokonaan. Parempi kaikille.

Erään nuoruuden ystävän kanssa välit viilenivät sen jälkeen, kun hän sai lapsia ja alkoi elämään perhe-elämää. Aina hänen luona käydessään koin olevani vain tiellä, kun lapset riehuivat, piti vaihtaa vaippaa, piti ruokkia lapset... Vaikka vierailu oli toivottu. Ymmärrän kyllä, että lapset kuuluvat taloon, mutta jos heidän kanssaan on kiirettä eikä ehdi vieraan kanssa olla, niin sitten en siellä halua käydä ja olla yhtenä "lisärasitteena".

Toinen tapaus: "Ystävä" oli vailla milloin mitäkin. Kaupassa piti käyttää, rahaa lainata, joka viikonloppu piti päästä yöksi kun mies hakkasi. Kaikki hänen miehensä tuntuivat olevan väkivaltaisia. Sen yhden kerran, kun itse soitin ja pyysin kyytiä kotiin, niin olisi pitänyt bensarahaa maksaa. Suutuin ihan älyttömästi, ikinä en häneltä ollut bensarahoja vaatinut, mutta hänellä oli pokkaa niitä vaatia. Ja minähän se kusipää sitten olin :/

Olin 7 vuotta vakavasti masentunut.

Sinä aikana ystävyyssuhteet hiipuivat. Olen pienin elein koittanut korjata niitä somen välityksellä. En uskalla vielä muuten niiden osalta jotka vastineeksi käyttäytyvät kuin olisin ilmaa heille.

En ikinä ollut ilkeä heille. Muutaman kerran kieltäydyin kutsutuista menoista. Niiden takia veikkaan olevani mustalla listalla. Herkkää touhua.

Itse ymmärrän masennusta, enkä rankaise kavereita, vaikka eivät ota yhteyttä tai kieltäytyvät ehdotetuista menoista...

Jotkut ystävyyssuhteeni ovat ihan itsestään katkenneet ilman, että olisin tietoisesti ne katkaissut. Välimatka on ollut suurin syy, ja se, että alun alkaenkin on oltu ystäviä vain vähän aikaa samassa elämäntilanteessa. Samalla kun jollakin elämäntilanteet muuttuvat, niin silloin ystävyyskin saattaa hiljalleen hiipua. Itse en pysty enää palaamaan jo kauan sitten katkenneisiin ystävyyssuhteisiin, vaikka olen saanut yhteydenottopyyntöjä.

Opiskeluaikaisen kaverin kanssa katkaisin välit, kun tajusin ettei häntä kiinnosta olla ystävä kuin hänen ehdoillaan. Hän itse katkaisi välit, kun lähdin toiseen kaupunkiin jatko-opintojen perään. Kaipasin juttuseuraa ja tukea tuohon aikaan, mutta häntä ei kiinnostanut olla edes sähköpostin kautta yhteydessä. Ei kuulemma ollut aikaa ja veti täyden radiohiljaisuuden melkein kahdeksi vuodeksi. Palatessani takaisin, olinkin taas tosi tärkeä, tietenkin aina kun hän sattui apua tarvitsemaan, tukea, tai ihan vaan kaljaseuraa.

Hän ei myöskään koskaan ollut väärässä omasta mielestään. Ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun hermostuin hänen draamailuunsa ja sanoin että en tanssi hänen pillinsä mukaan veti toisen kerran radiohiljaisuuden. Kaksi vuotta myöhemmin laittoi viestiä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. En vastannut, enkä halua olla missään tekemisissä.