Lue keskustelun säännöt.
Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?
Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?
Kommentit (1851)
Jos kerran on erehtynyt pitämään narsistia ystävänä, takaan ettei samaa virhettä toista. On se niin karmeeta! Narsisti siis on aivan sairas eikä ymmärrä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli niin negatiivinen ja itseensä täynnä.
En vaan enää pitänyt yhteyttä.
Koko elämän mittaisen auttaja-kuuntelijaroolin suorittaneena aloin laskea miinuksia ja plussia yhteen ja niin jäi suurin osa tutuista, kavereista yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.
Kyllä mä olen aina syyn kertonut tai jonkun lopetusviestin laittanut jos olen hylännyt ystäviä. Vihamieskin ansaitsee tietää miksi ihmissuhde päättyy. Tiedän että häviäminen ja on julmaa henkistä väkivaltaa, ja saa sen hylätyn putoamaan syvään kuiluun ja estää pääsemästä koskaan elämässä eteenpäin kun jää vaan miettimään syitä. Aina sanonut ihmiselle josta haluan eroon että nyt tämä on loppu. Reilu peli erotessakin.
Kaikkia asioita ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Esimerkiksi kateus tai ilkeys. Kyllä jokainen ihminen osaa jossain määrin katsoa peiliin, jos ystävyys on loppunut. Ei aikuisten ihmisten tarvitse selitellä, jos on esimerkiksi itse tullut kohdelluksi huonosti. Ei vihamiehelle olla mitään velkaa, jos syy on täysin hänessä.
Mistä se vihamies tietää että syy on hänessä jos et sano sitä? Kysehän voi olla sun yksipuolisesta väärintulkinnasta tai ihan jostain mitä se toinen ei tiedosta itse ollenkaan. Vai onko kyse siitä että pääset kostamaan kunnolla kun hylkäät ilman selitystä ja saat siitä jotain tyydytystä? Se on kuule aika passiivis-aggressiivista eikä yhtään terve tapa toimia. Kasvata selkäranka.
Se on selkärankaa, että kävelee tilanteesta pois. Ei koulukiusaajallekaan mennä selittämään, että kuule sä olet koulukiusaaja, vaan heidän luota kävellään kylmästi pois.
Aijaa. Meidän kouluaikana niitä kiusattiin jatkuvasti jotka vaan hiljaa kävelivät pois. Ne jotka uskalsivat käydä poikkiteloin kiusaajaa vastaan ja puolustaa itseään niitä ei toiste kiusattu. Mutta ehkä ajat ovat muuttuneet....
Näin. Kyllä ne olivat meilläkin vuodesta toiseen kiusaajien hampaissa jotka eivät saaneet sanaa suustaan. Me rohkeammat niitä sitten puolustettiin mutta eipä se paljon auttanut pitemmän päälle. Kyllä ihmisen pitää osata puolustaa itseään sanallisesti eikä vetäytyä mököttämään ja antaa muiden arvuutella että mikähän sillä nyt tällä kertaa on.
Niin, tai sitten se on niin että kiusaajien kanssa ei vaan kannata olla tekemisissä... Vai miten se nyt olikaan? Että kiusatun pitäisi selittää kiusaajilleen, kuinka ikäviä he ovat olleet? Tuskinpa. Ainakaan aikuisten maailmassa.
Päinvastoin. Juuri aikuisten maailmassa. Koska olemme AIKUISIA emmekä enää LAPSIA. Aikuinen uskaltaa sanoa mitä ajattelee, osaa tehdä sen toista kunnioittaen ja ennen kaikkea on reilu. Ellei ole tunnevammainen tai narsisti itse.
Miksi aikuinen haluaisi olla tekemisissä kiusaajansa kanssa? Oletko ihan täysi idiootti, että väität että aikuinen olisi jotenkin velvollinen selittelemään kiusaajilleen jotain? Niin, kiusaamista tapahtuu myös aikuisten kesken. Ja jokaisella on oikeus lähteä pois sellaisista tilanteista. Sinä olet jollain tavalla hyvin sokea.
Eihän kyse ole siitä että pitäisi olla tekemisissä. Älä nyt viitsi tahallasi vääntää asiaa väärin. Kyse on siitä että kerrot kiusaajallesi ettet ansaitse sellaista käytöstä ja hän toimi väärin. Vain pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle. Siitä on kyse.
"Pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle." Miten niin? Olen eri mieltä tästä. Eihän kiusaajien kanssa neuvotella, vaan heidät jätetään pois omasta ystäväpiiristä. Outo ajatus, että kiusaajalle pitäisi ilmoittaa, että hän on kiusannut. Kummallista keskustelua tässä ketjussa.
Eihän se jestas sentään ole mitään neuvottelua vaan sitä että osoitat kiusaajalle oman arvosi ja paikkasi. Pois kävelemällä alistut kiusaajallesi ja hän jää tyytyväisenä myhäilemään koska hänen tavoitteensa on saavutettu. Eli sinun loukkaaminen, järkyttäminen ja pois ajaminen.
Tässä tilanteessa on vain yksi voittaja; se joka on päässyt eroon kiusaajaporukasta. Miksi kuvittelet että se, joka pääsee eroon ilkeistä ihmisistä jäisi jotenkin häviölle? Sehän on hänelle helpotus. Ihan sama mitä kiusaaja myhäilee takanapäin. Ei varmaan enää siinä vaiheessa kiinnosta sitä kiusattua, mitä takanapäin myhäillään tai puhutaan. Kiusaaja, joka jaksaa vielä jälkeenpäin mustamaalata tätä porukasta irrottautunutta, on kyllä ihan tasavarma narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.
Kyllä mä olen aina syyn kertonut tai jonkun lopetusviestin laittanut jos olen hylännyt ystäviä. Vihamieskin ansaitsee tietää miksi ihmissuhde päättyy. Tiedän että häviäminen ja on julmaa henkistä väkivaltaa, ja saa sen hylätyn putoamaan syvään kuiluun ja estää pääsemästä koskaan elämässä eteenpäin kun jää vaan miettimään syitä. Aina sanonut ihmiselle josta haluan eroon että nyt tämä on loppu. Reilu peli erotessakin.
Kaikkia asioita ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Esimerkiksi kateus tai ilkeys. Kyllä jokainen ihminen osaa jossain määrin katsoa peiliin, jos ystävyys on loppunut. Ei aikuisten ihmisten tarvitse selitellä, jos on esimerkiksi itse tullut kohdelluksi huonosti. Ei vihamiehelle olla mitään velkaa, jos syy on täysin hänessä.
Mistä se vihamies tietää että syy on hänessä jos et sano sitä? Kysehän voi olla sun yksipuolisesta väärintulkinnasta tai ihan jostain mitä se toinen ei tiedosta itse ollenkaan. Vai onko kyse siitä että pääset kostamaan kunnolla kun hylkäät ilman selitystä ja saat siitä jotain tyydytystä? Se on kuule aika passiivis-aggressiivista eikä yhtään terve tapa toimia. Kasvata selkäranka.
Se on selkärankaa, että kävelee tilanteesta pois. Ei koulukiusaajallekaan mennä selittämään, että kuule sä olet koulukiusaaja, vaan heidän luota kävellään kylmästi pois.
Aijaa. Meidän kouluaikana niitä kiusattiin jatkuvasti jotka vaan hiljaa kävelivät pois. Ne jotka uskalsivat käydä poikkiteloin kiusaajaa vastaan ja puolustaa itseään niitä ei toiste kiusattu. Mutta ehkä ajat ovat muuttuneet....
Näin. Kyllä ne olivat meilläkin vuodesta toiseen kiusaajien hampaissa jotka eivät saaneet sanaa suustaan. Me rohkeammat niitä sitten puolustettiin mutta eipä se paljon auttanut pitemmän päälle. Kyllä ihmisen pitää osata puolustaa itseään sanallisesti eikä vetäytyä mököttämään ja antaa muiden arvuutella että mikähän sillä nyt tällä kertaa on.
Niin, tai sitten se on niin että kiusaajien kanssa ei vaan kannata olla tekemisissä... Vai miten se nyt olikaan? Että kiusatun pitäisi selittää kiusaajilleen, kuinka ikäviä he ovat olleet? Tuskinpa. Ainakaan aikuisten maailmassa.
Päinvastoin. Juuri aikuisten maailmassa. Koska olemme AIKUISIA emmekä enää LAPSIA. Aikuinen uskaltaa sanoa mitä ajattelee, osaa tehdä sen toista kunnioittaen ja ennen kaikkea on reilu. Ellei ole tunnevammainen tai narsisti itse.
Miksi aikuinen haluaisi olla tekemisissä kiusaajansa kanssa? Oletko ihan täysi idiootti, että väität että aikuinen olisi jotenkin velvollinen selittelemään kiusaajilleen jotain? Niin, kiusaamista tapahtuu myös aikuisten kesken. Ja jokaisella on oikeus lähteä pois sellaisista tilanteista. Sinä olet jollain tavalla hyvin sokea.
Eihän kyse ole siitä että pitäisi olla tekemisissä. Älä nyt viitsi tahallasi vääntää asiaa väärin. Kyse on siitä että kerrot kiusaajallesi ettet ansaitse sellaista käytöstä ja hän toimi väärin. Vain pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle. Siitä on kyse.
"Pois kävelemällä alistut kiusaajalle ja hän jää voitolle." Miten niin? Olen eri mieltä tästä. Eihän kiusaajien kanssa neuvotella, vaan heidät jätetään pois omasta ystäväpiiristä. Outo ajatus, että kiusaajalle pitäisi ilmoittaa, että hän on kiusannut. Kummallista keskustelua tässä ketjussa.
Eihän se jestas sentään ole mitään neuvottelua vaan sitä että osoitat kiusaajalle oman arvosi ja paikkasi. Pois kävelemällä alistut kiusaajallesi ja hän jää tyytyväisenä myhäilemään koska hänen tavoitteensa on saavutettu. Eli sinun loukkaaminen, järkyttäminen ja pois ajaminen.
Tässä tilanteessa on vain yksi voittaja; se joka on päässyt eroon kiusaajaporukasta. Miksi kuvittelet että se, joka pääsee eroon ilkeistä ihmisistä jäisi jotenkin häviölle? Sehän on hänelle helpotus. Ihan sama mitä kiusaaja myhäilee takanapäin. Ei varmaan enää siinä vaiheessa kiinnosta sitä kiusattua, mitä takanapäin myhäillään tai puhutaan. Kiusaaja, joka jaksaa vielä jälkeenpäin mustamaalata tätä porukasta irrottautunutta, on kyllä ihan tasavarma narsisti.
Koulussa tai työpaikalla jos kiusataan, niin silloin ei pakeneminen ja välttely ole ratkaisu. No työpaikan voi vaihtaa mutta koulua ei niin helposti. Kyllä muut keinot tehoavat paremmin kiusaajiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välit meni poikki, koska ystävä ei kunnioittanut minua. olin vain jonkinlainen hyödyke.
Tunsin nuoruudessani erittäin kuuluisan henkilön, jonka nykyään tietää koko Suomi. Ex-ystäväni oli aivan haltioissaan, kun kerroin tästä hänelle. Oli tilanne, että "Mun ystävä tuntee SEN, eli minäkin melkein tunnen".
Muutimme eri paikkakunnille ja silloinen ystäväni soitteli usein ja kyseli "Mitä SILLE kuuluu"? Tajusin pian, että oli vain tästä julkkiksesta kiinnostunut.
Sitten ystäväni päätyi ammattiin, jossa sai haastatella tätä kuuluisuutta. Pyysin, ettei ottaisi minua puheeksi, ja lupasikin ettei ota, mutta kuinka ollakaan oli pitänyt mennä kyselemään kaikenlaista...
Suutuin tästä. Kun hän seuraavan kerran soitteli, en vastannut, joten taisi tajuta itsekin mokansa. Eipä soitellut enää, joten kertoo siitä, ettei ollut halukas pyytämään anteeksi. Olin tehnyt tehtäväni, sain mennä. Tämä pyrkyri on tyrkyttänyt itseään vuosikausia esim. näyttelijäpiireihin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Ovat huomanneet hänen luonteensa, joten ovet pysyvät kiinni.
Parikymppisenä kolme ystävää katkaisi välit, kun yhden ystävän avopuoliso lähenteli minua baari-illan jälkeen taksissa (tyhmänä suostuin menemään samalla taksilla kotiin). Myöhemmin hänelle ilmeisesti tuli huono omatunto, tai muuten paniikki, ja hän kertoi ystävälleni että minä olin lähennellyt häntä. Olin tuolloin ihan peruspositiivinen ja nauravainen nuori nainen kaikkien tuttujeni seurassa, ja tästä sitten kuulinkin kun puolustin itseäni ja sanoin etten ollut tehnyt mitään. "Kyllä me kaikki ollaan nähty millainen olet miesten seurassa".
Lakkasin tämän jälkeen lähes tulkoon hymyilemästä. En vieläkään osaa olla normaalisti muiden miespuolisten kumppanien seurassa. Katselen mieluummin lattiaa tai puhun monotonisella äänellä säästä.
*
Tämän jälkeen olen saanut näpeilleni ystävyydessä monta kertaa. Ehkä tuo ensimmäinen tapahtuma sai minussa aikaan liiallisen varovaisuuden ja uhrin roolin? Mutta olen usein joutunut tilanteeseen, jossa olen tietämättäni suututtanut jonkun, tai jos olen itse sanonut jotakin toisen käytöksestä, on välit laitettu poikki heti. Olen siinä roolissa ystävämaailmassa, ettei minulle sallita virheitä. Olen jotenkin itse saanut itseni tähän asemaan, mutta en osaa tulla siitä pois.
Vinkkejä otetaan vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä katkaisin välit. Tai no, jäätyään kiinni ihan kauheasta määrästä valehtelua ja suurentelua, kerroin ystävälleni että niin, sanoit että ... , mutta mä juttelin Toisen kanssa ja se sanoi, ettei mitään tuollaista ole tapahtunut koskaan, niin mä tässä hämmästelen... Hiljaisuus, *tuut tuut tuut* ja sen jälkeen ei soiteltu eikä oltu kavereita. Ajattelin, että jos se tyyppi olis halunnut selvitellä asioita, olisin sen kyllä tehnyt.
No aikuisiällä, onhan näitä ihmisiä, joita elämään tulee työn tai muiden kanavien kautta, ja sitten niitä myös vaan menee, vaikka muuten mukavia tyyppejä olisivatkin. Sellaista se vaan on, en ota stressiä.
Yhteen alkoholisoituneeseen kaveriin olen joskus katkaissut välit. EI kyennyt/halunnut ottaa mitään vastuuta elämästään, vaan odotti, että muut ratkaisevat hänen ongelmansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä kolme ystävää katkaisi välit, kun yhden ystävän avopuoliso lähenteli minua baari-illan jälkeen taksissa (tyhmänä suostuin menemään samalla taksilla kotiin). Myöhemmin hänelle ilmeisesti tuli huono omatunto, tai muuten paniikki, ja hän kertoi ystävälleni että minä olin lähennellyt häntä. Olin tuolloin ihan peruspositiivinen ja nauravainen nuori nainen kaikkien tuttujeni seurassa, ja tästä sitten kuulinkin kun puolustin itseäni ja sanoin etten ollut tehnyt mitään. "Kyllä me kaikki ollaan nähty millainen olet miesten seurassa".
Lakkasin tämän jälkeen lähes tulkoon hymyilemästä. En vieläkään osaa olla normaalisti muiden miespuolisten kumppanien seurassa. Katselen mieluummin lattiaa tai puhun monotonisella äänellä säästä.
*
Tämän jälkeen olen saanut näpeilleni ystävyydessä monta kertaa. Ehkä tuo ensimmäinen tapahtuma sai minussa aikaan liiallisen varovaisuuden ja uhrin roolin? Mutta olen usein joutunut tilanteeseen, jossa olen tietämättäni suututtanut jonkun, tai jos olen itse sanonut jotakin toisen käytöksestä, on välit laitettu poikki heti. Olen siinä roolissa ystävämaailmassa, ettei minulle sallita virheitä. Olen jotenkin itse saanut itseni tähän asemaan, mutta en osaa tulla siitä pois.
Vinkkejä otetaan vastaan.
En osaa antaa vinkkejä, mutta toi tummennettu ois voinu olla mun kirjoittama.
Olen kai pyrkinyt miellyttämään ihmisiä huomaamattani ja tähän ihmiset ovat tottuneet. Ja sitten kun vähänkään puuskahdan aiheesta, niin se ei käy. Monet entiset ystäväni riitelevät keskenään ja ystävyys silti jatkuu, minun kanssani ei. Olen tullut siihen tulokseen, että en alunperinkään kuulunut kuvioon, ensimmäisestä virheestä tiputetaan pois piiristä. Pahalta se tuntui ja tuntuu.
Sairastuin psykoosiin. Ystävä dumppasi ja päälle mustamaalasi isolle porukalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä kolme ystävää katkaisi välit, kun yhden ystävän avopuoliso lähenteli minua baari-illan jälkeen taksissa (tyhmänä suostuin menemään samalla taksilla kotiin). Myöhemmin hänelle ilmeisesti tuli huono omatunto, tai muuten paniikki, ja hän kertoi ystävälleni että minä olin lähennellyt häntä. Olin tuolloin ihan peruspositiivinen ja nauravainen nuori nainen kaikkien tuttujeni seurassa, ja tästä sitten kuulinkin kun puolustin itseäni ja sanoin etten ollut tehnyt mitään. "Kyllä me kaikki ollaan nähty millainen olet miesten seurassa".
Lakkasin tämän jälkeen lähes tulkoon hymyilemästä. En vieläkään osaa olla normaalisti muiden miespuolisten kumppanien seurassa. Katselen mieluummin lattiaa tai puhun monotonisella äänellä säästä.
*
Tämän jälkeen olen saanut näpeilleni ystävyydessä monta kertaa. Ehkä tuo ensimmäinen tapahtuma sai minussa aikaan liiallisen varovaisuuden ja uhrin roolin? Mutta olen usein joutunut tilanteeseen, jossa olen tietämättäni suututtanut jonkun, tai jos olen itse sanonut jotakin toisen käytöksestä, on välit laitettu poikki heti. Olen siinä roolissa ystävämaailmassa, ettei minulle sallita virheitä. Olen jotenkin itse saanut itseni tähän asemaan, mutta en osaa tulla siitä pois.
Vinkkejä otetaan vastaan.
En osaa antaa vinkkejä, mutta toi tummennettu ois voinu olla mun kirjoittama.
Olen kai pyrkinyt miellyttämään ihmisiä huomaamattani ja tähän ihmiset ovat tottuneet. Ja sitten kun vähänkään puuskahdan aiheesta, niin se ei käy. Monet entiset ystäväni riitelevät keskenään ja ystävyys silti jatkuu, minun kanssani ei. Olen tullut siihen tulokseen, että en alunperinkään kuulunut kuvioon, ensimmäisestä virheestä tiputetaan pois piiristä. Pahalta se tuntui ja tuntuu.
Kuulostaa liiankin tutulta.... Olen positiivinen ihminen ja kuuntelen mielelläni muita, enkä kerro luottamuksella kerrottuja asioita eteenpäin. Välillä minulle vuodatetaan lokaa ja tuntemuksia muista ihmisistä, ja minä kuuntelen. On hyvä, että ikävät fiilikset voi johonkin vuodattaa, kaikkea ei ole sopivaa sanoa päin naamaa eikä tarvitsekaan.
Minulle itselleni vaan ei moista sallita, menin taannoin purkamaan ärtymystäni eräästä tuttavasta henkilölle joka on samasta henkilöstä puhunut minulle tosi tosi ikävästi jo pitkään. Tämä "ystävä" toi sitten yhden irrallisen sanomani asian esiin tälle kolmannelle henkilölle, niin kuin minä olisin kaiken pahan alku ja juuri ja tämä lokaa minulle toisesta heittänyt ihminen joku pyhimys. Hän toi esiin omia mielipiteitään ko. henkilöstä ja käytti minua kilpenä, jotta tämä henkilö ei suuttuisi hänelle. Nyt minä olen vihattu ihminen ja ikävä kaikin puolin, vaikka olen sydämeltäni lempeä enkä tarkoittanut yhdellä kritiikin sanalla mitään pahaa..... Kyllä jotkut sitten kehtaa..... Opinpa taas että keneenkään ei pidä luottaa. Olen ikuisesti lokakaivo muiden ryönälle ja pahan puhimiselle.
Minä lopetin teininä yhden ystävän kanssa yhteydenpidon, kun hänen kanssaan oli hyvin vaikea sopia mitään, aina hän perui viime hetkellä, ja jos suvaitsikin saapua paikalle, niin hän oli aina vähintään puoli tuntia myöhässä. Tämä oli aikaa kun kännykät alkoivat yleistyä, mutta ei hän koskaan muistanut vastata viesteihin tai itse mitään viestitellä saati vastata puheluihin. Hermo vaan meni, kun toista joutui aina odottamaan, joka paikassa...
Toisen kerran nuorena aikuisena, eräs kaveri katkaisi välit minuun, kun uskalsin komentaa hänen poikaansa (jota hän ei koskaan itse kieltänyt), kun poika tahallaan kiusasi ja töni minun poikaani. Häntä on lapsena kuritettu fyysisestikin, niin hän ei hyväksynyt kieltoja ollenkaan, ei edes puuttunut asiaan kun puolitoistavuotias poika yritti ratsastaa perheen vanhalla Cavalier King Charlesin spanielilla.... Siis yhdestä ääripäästä toiseen, ei hyvä sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt katkaissut, mutta yhteydenpito omalta osaltani on dramaattisesti vähentynyt ystävään, joka pienessä ajassa laihdutti useita kymmeniä kiloja. Olin aina hänelle myötämielinen ja positiivinen urakastaan enkä hänen lihavana ja laihana ollessaan sanonut pahaa sanaa hänen ulkonäöstään. Hänestä tuli laihduttamisen jälkeen ylimielinen ja sain kuulla suoria kommentteja painostani. Tätä ei monta kertaa tapahtunut, mutta meni jotenkin maku, enkä jaksa pelätä milloin tulee taas piikkejä.
Mulla on selkeä periaate ystävien kanssa. Niiden pitäisi olla YSTÄVÄLLISIÄ mua kohtaan. Olen joutunut katkaisemaan aika monta ihmissuhdetta sen takia, että en ole kokenut "ystävää" ystävälliseksi. En nyt tietenkään yhdestä kerrasta näin tee, vaan jatkuvasta käytöksestä. Yhden kanssa oltiin muutama vuosi ystäviä ja oli oikein mukavaa. Kun en kerran suostunut toimimaan hänen toivomallaan tavalla, hän muuttui äkäiseksi ja mielenosoituksellisesti. Tätä jatkui pari vuotta. Haihduin tästä ihmissuhteesta ja nyt hän kiekuttelee kaikille, miten voin toimia näin. Toinen henkilö taas aina piikitteli minua, en hänen seurassaan näyttänyt että olisi sen enempää koskettanut. Mutta lopulta lopetin ihmissuhteen aika seinään. Nyt taas olen ystävä yhden ihmisen kanssa, joka on suoraan sanoen aika meuhkaaja ja negatiivinen monesta asiasta (on tietysti hyviäkin aikoja). Olen miettinyt, kannattaako tätä jatkaa. Toisin sanoen olen aika herkkä ja en muuta toivo ystävyyssuhteilta, kuin että toista osa puolta KOHDELLAAN HYVIN JA ARVOSTAVASTI. En ota vastaan piikittelyä, vittuilua, negatiivisuutta, äkäisyytta tai halveksuntaa. Teenkö oikein?
Pitkäaikainen ystävä lakkasi pitämästä yhteyttä löydettyään miehen. On sittemmin yrittänyt lämmitellä välejä, mutta ei meillä oikein ole enää mitään yhteistä.
Mä olen temperamenttinen jääräpää, tosi suorasanainen möläyttelijä. Nyt kun on ikää enemmän, niin vanhoja muistellessa olen tajunnut, että olin varmaan välillä aika rasittava ihminen. Toisaalta en ole ikinä ollut ketään kohtaan pahantahtoinen. Pari ystävyyssuhdetta meni, kun kuulin, että oli jauhettu p*skaa ja levitelty ihan kauheita juoruja selän takana.
Onneksi nyt on jäljellä vaan ne todelliset sielunsiskot.
Ystävä paljastui maahanmuuttokriittiseksi. Katkaisin välit ja sain monet yhteiset ystävätkin katkaisemaan. Parasta kuitenkin oli, että sain hankittua hänelle potkut :)
Eräs ystävä vain jäi vuosien varrella matkasta, mikä harmittaa edelleen. Oltiin lapsena hyviä/parhaita kavereita, mutta meillä oli ikäeroa 4 vuotta ja erityisesti teini-iässä/aikuistuessa ikäero muuttui niin merkittäväksi, että yhteydenpito jäi. Parinkympin jälkeen löydettiin toisemme uudelleen ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Mentiin sitten yhdelle matkalle, missä sukset meni ristiin. Ihan pieniä typeriä juttuja, kaveri tahtoi bilettää kaikki yöt, itse tulin kipeäksi ja kun päästiin takaisin Suomeen, yhteydenpito viileni. Oltiin molemmat ihan kypsiä toisiimme reissusta. Sitten kaveri tapasikin elämänsä miehen, meni naimisiin ja meidän juttu jotenkin loppui. Itsekin aloin seurustelemaan ja vietin vähän turhankin intensiivisesti silloisen miehen kanssa aikaa. Kaveria on kova ikävä, mutta en osaa ottaa yhteyttä häneen. Ei ole puhelinnumeroa, hän ei käytä facea ym.
Nykyään hälykellot soi jo aika varhain jos huomaan tiettyjä piirteitä ihmisessä.
Manipuloiva, mustavalkoisuus asioissa, itsekkyys, huomion hakuisuus, agressiivisuus eikä huomaa omassa käytöksessään mitään vikaa. Siinä on sellanen setti että never again!
Tälläiseen 'ystävään' laitoin välit poikki.
Huumeongelmasta kärsinyt, jo silloin etääntynyt, ystäväni soitti minulle vuosia sitten että on pakkasessa kadulla ja tarvitsisi yöpaikkaa. Tarjosin ystävälleni yöpaikan, ruokaa ja puhtaat vaateet, tunsin sääliä häntä kohtaan vaikka hän olikin itse pilannut elämänsä. Aamuyöllä heräsin kolisteluun eteisessä, siellä tämä "ystävä" oli häipymässä kodistani mukanansa urheilukassillinen tavaraa jotka hän oli keräillyt kodistani ja oli varastamassa. En enää ikinä nähnyt kyseistä henkilöä enkä koskaan vastannut viesteihin tai puheluihin. Tästä on lähes kymmenen vuotta aikaa.