Ahdistavassa suhteessa - kumpi meistä on se hullu?
Olen nuori 20-vuotias tyttö. Kaava ei ole yllättävä: rakastuin palavasti poikaan, jonka kanssa kaikki oli aluksi täydellistä. En ollut koskaan tuntenut mitään niin vahvaa. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin muuttui. Hän on kieltänyt kaikki miespuoliset ystäväni. Hän kuitenkin kokee, että hänellä saa olla naispuolisia ystäviä. Hänen mielestään kaikki poikapuoliset ystäväni haluavat minusta jotain muuta kuin ystävyyttä. Hän myös arvostelee ystäviäni jatkuvasti ja perustelee tätä sillä, että ystäväni ovat pinnallisia ja heillä on jotain patoutunutta vihaa poikaystävääni kohtaan, mikä ei pidä paikkansa. On kuulemma loukkaavaa, että haluan olla sellaisten ihmisten lähellä jotka arvostelevat häntä. Minun pitäisi pukeutua miten hän haluaa, ja koti on sisustettu niin kuin hän on halunnut. Hän myös arvostelee koko ajan uravalintaani, joka tekee minusta kuulemma pinnallisen. Katsomme ohjelmia joista hän pitää ja kuuntelemme hänen musiikkiaan. Minun täytyisi olla valmis käymään hänen perheensä tapahtumissa, mutta hän ei minun ja tuntuu että pian vieraannun perheestäni täysin. Hän syyttelee minua jatkuvasti pettämisestä, jota en ole kuitenkaan tehnyt. Kaiken huipentuma minun omaisuuteni hajottaminen ja fyysinen väkivalta. Lukuisia kertoja hän on suutuspäissään heitellyt tavaroitani ulos parvekkeelta. Jos yritän estää häntä, hän tarttuu minua kurkusta, heittää minua tavaroilla. Hän vääntelee ja heittelee minua ja on nostanut minut muutaman kerran seinää vasten. Joskus hän on kantanut minut ulos asunnostamme alusvaatteilla ja jättänyt siihen. Pari kertaa hän on kuristanut minua niin kovaa, että olen varma, että kuolen. Joskus hän on jopa sanonut tappavansa minut. Olen itsekin sortunut fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen, mutta itse olen tehnyt sen puolustaakseni itseäni, en sen takia että haluaisin hyökätä. Olen kerran lyönyt hätä kännissä korkokengällä päähän, josta en ole itse ylpeä. Hänen mielestään minulla on paha alkoholiongelma. Käyn ehkä kaksi kertaa kuussa ulkona joka on mielestäni aivan tavallista. Olen kaksi kertaa ollut liian kännissä, mutta muuten en mielestäni poikkea massasta. Hän on myös vetänyt äitinsä mukaan tähän. Hän vuotaa kaikki meidän väliset asiat omalle äitilleen (omasta näkökulmastaan), eikä äitinsä selkeästi ymmärrä oikeata tilannetta. Hän lähettelee minulle kaiken maailman psyyke-, narsismi- ja tunnelukko-testejä, vaikka koen että minä en todellakaan ole se joka tarvitsee tässä sellaista apua. Hänen äitinsä kuvittelee, että minä liioittelen eikä käsitä millaista väkivaltaa olen joutunut kokemaan. Liioittelun sijaan olen mielestäni jopa vähätellyt kaikkea. Poikaystäväni kääntää kaiken minkä keksii minun syykseni. Ehdottelee että kannattaisiko minun tehdä tälläinen ja tälläinen testi. Myönnän, että olen joskus itsekäs, mutta minä en todellakaan koe olevani narsisti. Joskus poikaystäväni saa manipuloitua minua niin pahasti, että alan uskoa, että syy onkin minussa. Kun haluan erota hän uhkaa tuhoavansa minun maineeni ja erottavansa minut kaikista ystävistäni. Meillä on vuokrasopimus ensi toukokuuhun asti eikä sitä voi purkaa. Nyt tiedän olleeni naiivi ja typerä. Olin vain niin hirveän rakastunut. Jollain tasolla olen edelleen, koska olen vieläkin tässä suhteessa. En koskaan kuvitellut, että minulle voisi käydä näin. Mitä minä voisin tehdä? En koe olevani tarpeeksi vahva lähteäkseni, varsinkin kun hän tekee siitä tarkoituksella niin vaikeaa.
Kommentit (190)
Vanhemmille, ystävälle tai turvakotiin.
Ja suunnittele sekä ajoita lähtö hyvin.
Juuri lähtemisen hetki ja lähtemistä seuraava aika ovat ne vaarallisimmat.
Pidä taukoa koulusta, sairaslomaa alkuun, sitten keskustele koulussa ja ano vaikka välivuotta.
Ja kun puolisosi tulee uhkailemaan tai anelemaan sinua takaisin, älä palaa.
Olet fiksunkuuloinen nuori, pelasta itsesi ja järjestä itsellesi onnellinen ja turvallinen tulevaisuus.
Sanon sulle AP saman kuin ystävälleni, joka oli tuollaisessa suhteessa, jolla saim hänen silmänsä auki ja hänet lähtemään.
"Kuvittele, että isäsi kohtelisi äitiäsi noin. Eikö kuulostakin absurdilta?"
Äidin ja isän tilalle voit laittaa kenet tahansa sinulle läheisen "vanhemman" parin jos isäsi ja äitisi ovat esim. eronneet. Vaikka isovanhempasi tai kummitätisi ja -setäsi jne.
Mene turvakotiin HETI! Jos asut Helsingissä, turvakoti on Haagassa. Netissä puhelinnumero. Sieltä saat apua. Jatkossa katko KAIKKI yhteydet tuohon ihmiseen.
Kuulostaa aivan exältäni (sain myöhemmin tietää että hänellä kaksisuuntainen mielialahäiriö). Suosittelen eroamaan
Ja olet tuollaisessa paskasuhteessa, koska...?
Elät vain kerran. Olet nuori vain kerran. Tuollaiseen p*skaanko haluat elämäsi tuhlata, kun maailma on avoinna mihin vain? Voisit olla hyvässä suhteessa, tehdä ihania asioita päivittäin, tuntea olosi rakastetuksi ja hyväksi päivittäin. Mutta ei, valitset tuollaisen elämän, koska et jaksa/uskalla lähteä suhteesta? Kukaan muu ei asialle voi tehdä mitään, kuin sinä itse.
Kuuloataa enemmän persoonallisuushäiriöltä kaksisuuntaisen takana, mutta: kannattaisi ennemmin puhua siitä että "exäni oli väkivaltainen ja alistava", kuin diagnooseista, koska on mahdollista että hän olisi ollut väkivaltainen ja alistava ihan ilman sitä diagnoosiaankin.
Mielestäni miehesi kuulostaa melko määräilevältä. Itselläni on sellainen kokemus, että kihlattuni jatkuvasti syyllisti minua kaikesta, sai jättämään kaverit ja sellaista. Minä taas syyllistin häntä syyllistämisestä. Melko suuri osa syyllistämisestä oli varmasti hänen näkökulmastaan ihan aiheellistakin. Emme sopineet loppupeleissä yhteen tunteista huolimatta, koska meillä oli erilaiset käsitykset onnellisuudesta. Hänen vaatimuksensa myös muuttuivat jatkuvasti suhteen edetessä, ja hänelle tuli vaikeaksi näyttää "rakkauttaan", kun kaikki ei sujunut täydellisesti. Loppupeleissä häiden peruminen (hänen aloitteestaan) oli hyvä juttu, vaikka hän eleli rahoillani noin viisi vuotta ja aika laskelmoidusti ohjaili kaikkea elämääni loppupeleissä. Meni vähemmän fyrkkaakin kuin jos olisimme päätyneet avioliittoon. Hän on narsistinen ihminen, joka herätti myös minussa narsistisen puoleni. Suhteesta päästyäni elämäni on kääntynyt kaikin puolin paremmaksi alkushokin Tuhkholma-syndroomasta huolimatta. Olin aika takertuva jälkikäteen ja hän rakkaudeton. Luulen, että hän tarvitsi jossain mielessä takertujaa enemmän kuin minä uhrautumisen kohdetta. Toivottavasti hän ja hänen siskonsa, joiden edesottamuksista olen kuullut kaverini kautta, joka erosi hänen siskostaan pari kuukautta meidän jälkeemme, hankkiutuisivat psykoterapiaan. Heidän käsityksensä miehestä on palvelija.
Väkivalta valitettavasti vain pahenee jatkossa. Suosittelen lähtöä suhteesta.
Lähde. Oon ollut samassa helvetissä. Soita perheellesi tai jollekin johon luotat, ja kerro tilanne. Pyydä apua. Tarvitset apua irtirepäisyyn, yksin on tosi vaikea lähteä. Ala etsiä kämppää, älä ole nirso, voit etsiä paremman myöhemmin. Yksi päivä vaan muutat pois ( vaikka ystävälle, perheenjäsen luo jos kämpän etsintä vie aikaa), jätä vaikka tavarat sinne jos pakko. Lähde. On ok että sinua pelottaa, se pelko täytyy voittaa. Et kadu.
Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa.
Ulkopuolisen on helppo tulla sanomaan, että mitäs leikkiin läksit. Tuollainen käytös ei ala samantien, vaan eskaloituu pikku hiljaa. Niin että uhri tavallaan pikku hiljaa turtuu tilanteeseen. Itse olin aina kuvitellut olevani vahva ihminen, ennen kuin tapasin entisen mieheni. Hän tavallaan tuhosi elämäni muutamassa vuodessa. Sitä on hirveän vaikea selittää sellaisille, jotka eivät ole tuollaisessa tilanteessa olleet. Minäkin aina ajattelin että jos jäävät sen narsistisen, hakkaavan miehen luokse niin ansaitsevat mitä saavat, mutta kai se karma opettaa.
Olin ennen iloinen, sosiaalinen ja tasapainoinen ihminen, jolla oli harrastuksia, ystäviä, hyvä työpaikka ja olin muutenkin tyytyväinen elämääni. Vuoden seurustelun jälkeen en enää tuntenut sitä ihmistä, joka minusta oli tullut. En välittänyt enää mistään. Mies yritti tahallaan saada riitaa aikaan. Soitti musiikkia täysillä keskellä yötä, haukkui ympäri kyliä, eristi perheestä ja ystävistä, syytteli pettämisestä vaikka olin kotona 24/7,uhkaili ja kiristi. Itse olin niin turtunut että en reagoinut enää mihinkään millään tavalla. Tuo tuntui raivostuttavan häntä. Hän alkoi uhkailemaan itsemurhalla, aluksi reagoin tuohon, mutta tajusin pian että kyse oli vain huomionhakuisuudesta. Kun en reagoinut enää näihin itsemurhayrityksiin, alkoi fyysinen väkivalta. Pistin vastaan kun mies kävi minuun kiinni. Mies oli selvästi yllättynyt tuosta. Soitteli itkien poliisille kun tyttöystävä hakkaa. Alkoi myös soitteleemaan vanhemmilleni että olen väkivaltainen ja itsetuhoinen. Tuo onneksi katkaisi kierteen. Isäni tajusi että jotain on todella vialla. Saapui kotiimme heti seuraavana päivänä ja ilmoitti että nyt pakataan sun tavarat ja takaisin et tänne tule.
En tietenkään päässyt miehestä tuolla eroon, jouduin hankkimaan lähestymiskiellon, turvasuojakiellon ja muuttamaan kahdesti, eikä kukaan muu kuin läheiset tiedä vieläkään missä asun, mutta elämä tuntuu taas kirkkaalta ja positiiviselta.
Jännä kyllä, että tuollakin oli tuo tapa soitella äidillensä ja monkua kuinka paska ihminen olen ja mitä olen tehnyt väärin. Sitten tämä "mies" toi puhelimensa minulle jotta äiti voi haukkua minua ja kertoa mitä olen tehnyt väärin. Eron jälkeen sekä äiti että poika häiriköivät vanhempiani ja muita sukulaisiani niin että joutuivat vaihtamaan numeronsa ja pistämään ne salaisiksi.
Käyt pari kertaa kuussa viihteellä ja olet ollut pari kertaa kännissä ... siis kummallakin kerralla?
Sinulla menee todella huonosti, ei poikaystäväsi ole siihen ainoa syy. Tee elämällesi jotain! Hanki itsellesi heti opiskelupaikka jostain sellaisesta paikasta, jossa olisi maksuton asuntola tai ainakin asuntoja halvalla. Oppirahat menee siitä, että joudut maksamaan oman osuutesi vuokrasta toukokuun loppuun. Maksathan sinä sen suoraan vuokranantajalle etkä poikaystävälle?!
Mieti nyt ihan tarkkaan ystäviäsi. Heissä on ehkä joku, joka on jo aiemmin varoittanut sinua tuosta kaverista. Aivan varmasti sinulla on joku sukulainen tai ystävä, joka voi pelastaa sinut, kunhan kerrot totuuden. Itsehän sinä yrität pitää kulisseja yllä ja salata kaverisi käytöstä ja pahoinpitelyä. Kun olet niin kauhean rakastunut, ei elämäsi ole tietenkään elämisen arvoista ilman tuota kaveria. Mutta ajattelepa tulevaisuuttasi realistisesti: onko nykyinen elämä sellaista, että siedät mieluummin sitä ja päätät päiväsi kasvot ilmastoitinteipillä peitettynä sängyn alla kuin lähdet heti tämän luettuasi lähimpään turvakotiin tai huomenna sosiaalitoimistoon tai poliisilaitokselle. Et sinä tietenkään ole ensimmäistäkään rikosilmoitusta tehnyt sen enempää tavaroitten rikkomisesta kuin pahoinpitelyistäkään.
Kirjoitin tuon viestin 151.
Hirveää, miten ihmiset täällä syyllistävät. Juuri tuollaisen takia se avun hakeminen jää. Tunnetaan häpeää ja syyllisyyttä tilanteesta. Ketä se auttaa että poljette jo maassa makaavaa ja ilkutte kuinka tämä on ansainnut kohtalonsa?
Jos sitä inhimillisyyttä ei muuten löydy, niin miettikää miten toimisitte jos oma läheisenne olisi tuollaisessa tilanteessa. Varmaan naureskelisitte samaan tapaan kuinka on itse aiheuttanut kohtelunsa?
Vierailija kirjoitti:
Te teette toisenne hulluiksi. Suhde ei toimi. On aika laittaa kantapäät vastakkain ja häipyä. Adios!
Kukaan ei pysty tekemään ap:n poikaystävää niin hulluksi kuin hän ap:n kertoman mukaan on. Poikaystävä on hullu, ap ei. Juokse vielä kun jalkasi kantavat, ap. Ja asuinhuoneen vuokralain mukaan vuokralaisella on kuukauden irtisanomisaika eikä sitä voi muuttaa millään sopimuksella. Eli et ole velvollinen maksamaan kuin seuraavan kuun vuokran mikäli nyt lähdet. Jos et saa lähdettyä itseksesi, ota yhteyttä turvakotiin tai vanhempiisi tai luotettavaan kaveriin sillä aikaa, kun poikaystäväsi on poissa kotoa. Ja lähde jo tänään.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuon viestin 151.
Hirveää, miten ihmiset täällä syyllistävät. Juuri tuollaisen takia se avun hakeminen jää. Tunnetaan häpeää ja syyllisyyttä tilanteesta. Ketä se auttaa että poljette jo maassa makaavaa ja ilkutte kuinka tämä on ansainnut kohtalonsa?
Jos sitä inhimillisyyttä ei muuten löydy, niin miettikää miten toimisitte jos oma läheisenne olisi tuollaisessa tilanteessa. Varmaan naureskelisitte samaan tapaan kuinka on itse aiheuttanut kohtelunsa?
Olen itse ollut sekopäisessä ihmissuhteessa, jossa ei tosin ollut väkivaltaa, mutta jossa aloin myös itse ajatella, että kumpi meistä on hullu. Enkä toki syytön täysin ollutkaan, koska jatkuva provosointi ei tee hyvää kenellekään. Toinen teki pahuuksia eli valehteli kaiken aikaa, manipuloi, ei vastannut puhelimeen, herätti tahallisesti huolta, pyrki saamaan huomiota keinolla millä tahansa, pyrki estämään puhumiseni uhkailulla jopa omassa kodissani, uhkaili itsemurhalla ja uhkaili jopa poliisilla. Minä olin kuulemma hullu ja ongelmientekijä, kun yritin puhua asioista. Tai jos joskus jollain tavalla vaikutin jo ulkoisesti ärtyneeltä tai osoitin yleistä kypsymistäni, olin hullu. Tai jos edes koitin välittää, olin hullu. Oikeastaan en edes tiedä, mihin tämä ajoittainen nimittely perustui. Ja olinhan minä hullu, kun siedin tätä kaikkea.
Okei, ei tässä mitään, mutta jos lähtee googlaamaan tällaisessa tilanteessa, niin netistä saa myös lähinnä sen käsityksen, että vikahan on tässä uhrissa. Enkä puhu keskustelupalstoista, vaan erilaisista artikkeleista ym. Että miksi sietää valehtelua ja henkilö uhriutuu ja ei osaa vetää rajoja eikä arvosta itseään. Olin yllättynyt siitä, miten vähän missään lukee, että hei, se toinen henkilö on vastuussa niistä teoistaan. Minulle tuli suorastaan käsitys, että ihmiset ovat oikeutettuja tekemään kaikkea paskaa, mutta olennaista on se, miten siihen vastapuoli reagoi. Varmasti juu ns. uhrillakin on omat ongelmansa, mutta minusta ihan liikaa nostetaan näillä jutuilla rimaa toimia, koska niistä saa vain sen käsityksen, että aha, itsehän olen kuvion sössinyt jo alkumetreillä, kun olen antanut siimaa siinä ja siinä asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kyllä, että tuollakin oli tuo tapa soitella äidillensä ja monkua kuinka paska ihminen olen ja mitä olen tehnyt väärin. Sitten tämä "mies" toi puhelimensa minulle jotta äiti voi haukkua minua ja kertoa mitä olen tehnyt väärin. Eron jälkeen sekä äiti että poika häiriköivät vanhempiani ja muita sukulaisiani niin että joutuivat vaihtamaan numeronsa ja pistämään ne salaisiksi.
Nyt tuli muuten mieleen (kirjoitin noista artikkelien syyllistävyydestä), että tuo minunkin todistetusti itsetuhoinen ja masentunut seuralaiseni olisi halunnut nähdä äitini! Joskus sanoi syyksi, että hän kertoo tälle, että minä loukkaan häntä. Kysyin, että jaa pelkästäänkö sen takia haluat nähdä hänet. Juu. Pidin vitsinä, mutta tosiaan, ehkä oli kiinnostunut äidistäni, jotta olisi päässyt valittamaan tälle, miten paska olen. Etenkin kun hän tuntui olevan aina tosi riemuissaan, jos kerroin, että äiti oli sanonut ehkä jotain vähän kritiikkiä minulle tai miten äiti oli kehottanut ymmärtämään tätä miestä (tämä siis oli siinä vaiheessa, kun mies oli vielä ns. tervepäinen eli "vain" sairas eikä kusipää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te teette toisenne hulluiksi. Suhde ei toimi. On aika laittaa kantapäät vastakkain ja häipyä. Adios!
Kukaan ei pysty tekemään ap:n poikaystävää niin hulluksi kuin hän ap:n kertoman mukaan on. Poikaystävä on hullu, ap ei. Juokse vielä kun jalkasi kantavat, ap. Ja asuinhuoneen vuokralain mukaan vuokralaisella on kuukauden irtisanomisaika eikä sitä voi muuttaa millään sopimuksella. Eli et ole velvollinen maksamaan kuin seuraavan kuun vuokran mikäli nyt lähdet. Jos et saa lähdettyä itseksesi, ota yhteyttä turvakotiin tai vanhempiisi tai luotettavaan kaveriin sillä aikaa, kun poikaystäväsi on poissa kotoa. Ja lähde jo tänään.
Ap on hullu jos nyt jää. Tai ikinä palaa.
Johan ap sanoi, että kertoi äidilleen, eikä palaa! Voimia ap! Rohkea päätös. Moni fiksu ja menestyvä nainen on ollut samassa tilanteessa, nuorena tai vanhana. Syy ei ole sinussa, pikemminkin huonoa tuuria. Olet kuitenkin onnekas, että sinulla on vanhempien puolesta turvallinen koti minne palata ja mistä rakentaa uutta alkua. Onneksi olet noin nuori, koko elämä edessä! Itse tapasin ne ihanat miehet, jotka toivat turvan ja tasapainon sekä vielä paremman itseluottamuksen vasta kahdenkympin jälkimmäisellä puoliskolla :) Jälkimmäisen kanssa eletään onnellisina jo viidettä vuotta. Sitä ennen kuitenkin, kuten sinunkin tapauksessasi, erittäin tärkeää oli itsenäistyä YKSIN ja VAPAANA useampi vuosi. Näin oma persoona ja arvot saa muodostua vapaasti ja elämän kuljettaa sinne minne SINÄ haluat (opiskelut, vaihdot, makustelu jne.). Kaikkea hyvää jatkoon! Tämäkin (ikävä) kokemus avartaa onneksi eli jotain hyvääkin tässä.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa: tiesin, että suhteesta olisi parasta lähteä, mutta jäin kuitenkin, ihan liian pitkäksi aikaa. Henkistä väkivaltaa, pettämistä, alistamista, jatkuvaa valehtelua ja fyysisellä väkivallalla uhkailua. Ja sitten se toinen puoli, joka oli niin täynnä täydellistä sitoutumista minuun, huonon käytöksen katumista, lupauksia paremmasta, valtaisaa rakkautta ja huomion osoituksia. Näinhän narsistit toimivat. Mieheni oli koko ajan tehnyt selväksi, että tappaa minut, jos jätän hänet. Hän ei omien sanojensa mukaan ole mies, joka jätetään. Hän on se joka jättää, jos niin haluaa. Lopulta olin henkisesti niin loppu, ettei sillä ollut enää mitään merkitystä, vaikka olisi tappanut. Ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Olisin kuollut siinä suhteessa joka tapauksessa. Minulla oli koira, jota mies kohteli aika ajoin sadistisesti. Koirani vuoksi sain jostain sen verran voimia, että pääsin muuttamaan omaan asuntoon. Olin hommannut sen salaa ja kaikki asiat oli järjestyksessä ennen kuin asia paljastui miehelle. Muutto omaan asuntoon ei ongelmia poistanut, vaan sitten alkoi kyttääminen, vainoaminen ja uhkailu. Sitten hän suureksi onnekseni löysi uuden naisystävän, kaltaisensa. Siitä alkoi minun toipumiseni ja yhä olen matkalla, vaikka muutosta omaan asuntoon on jo vuosia. Sinulla on valitettavasti vain yksi vaihtoehto: lähde. Hän ei tule tuosta paremmaksi muuttumaan, vaan elämäsi muuttuu vähitellen yhä pahemmaksi helvetiksi. Tutkimuksetkin osoittavat, että narsismi pahenee iän myötä.
Hyvin tyypillinen kuvaus. Suhteen toinen osapuoli kontrolloi ja pahoinpitelee henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti. Tunnet olevasi osaltaan vastuussa koska "olet itsekin tehnyt sitä ja tätä ja plah plah" lopputulemana alat epäillä kumpihan se sairas yksilö on ja kumpi on enemmän oikeassa. Hyvin tuttu tilanne. Olen terapeutti ja teen töitä psykopaattisten, narsististen, käytöshäiriöisten ja manipulatiivisten ja väkivaltaisten ihmisten kanssa. Tyypillinen kaava. Kaikki on niin taivaallista kunnes taas....ja taas. Ehkä tämä tästä, hän muuttuu, minä muutun. Ei. Hän ei tule tuosta ikinä muuttumaan. Väkivaltaisuus, omistushalu, sairaalloinen mustasukkaisuus ja manipulointi ovat osa hänen persoonaansa. Persoonaa ihminen ei voi muuttaa. Todennäköisesti hän on kohdannut elämässään hylkäämistä ja muita traumoja ja se on inhimillistä mutta poikaystäväksi hänestä ei sinulle ole. Ikinä. Ei ole yhtään liioteltua sanoa että sinun kannattaa nyt oman henkesi takia lähteä. Tällainen suhde on kuitenkin sen tyyppinen, että lähtö on tehtävä suunnitellusti. Niin että hän ei asiasta tiedä. Tarvittaessa vanhemmat tai poliisi tukena. Lähestymiskieltoa haet myös. Et kerro uutta osoitetta, estät sosiaalisessa mediassa, puhelinnumeron vaihto. Tarvittaessa kaupungin vaihto. Koulupaikka ei ole yhtä tärkeä kuin henkesi. Vankan kokemuksen perusteella voin sanoa, että jollet toimi tämä ei pääty hyvin. Sisimmässäsi sinäkin tiedät sen.
Seurustelet vissiin exäni kanssa, kaikki kohdat sopii häneen. Miespuolisten kavereiden kieltäminen, tavaroiden rikkominen, fyysinen ja henkinen väkivalta, pettäjäksi syyttäminen ilman syytä...
Joka tapauksessa, tee itsellesi palvelus ja lähde tuosta suhteesta. Opin kantapään kautta, että se ei muutu paremmaksi vaikka kuinka mies lupailisi. Kuulostaa ehkä samalta vanhalta lässynläältä, mutta tämä on totuus. Oloni muuttui tuhat kertaa paremmaksi heti kun pääsin siitä paskiaisesta eroon. Olin silloin 18-vuotias, ja nyt olen 21. Mies on siis tällä hetkellä 22.