Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?

Taloudelliset syyt. Koska yhteiselo ei ole ihankatastrofi niin koen eroamisen liian vaivalloiseksi kun samalla menettäisimme taloudellisesti paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

No ei saa moni mieskään kaikkea mitä haluaa. Seksi on meillä melkoinen harvinaisuus nykyisin ja vaimo suhtautuu siihen kuten kotitöihin, eli vaikka ei kiinnosta niin pakkohan sitä on joskus tehdä. Olkoon, selviän pornolla ja omalla kädellä luonnollisista tarpeistani. Naisilla on sellainen periaate että miehen pitää ansaita seksi, joten ei kiinnosta pätkääkään alkaa lämmittelemään jotain uutta naista parisuhteeseen, ei oikeasti ole sen vaivan arvoista. Joten koska nykyinen on luotettava täysjärkinen kumppani ja olemme melkein kaikissa asioissa joksenkin samolla linjoilla, niin elellään tässä sitten muuten vain ystävinä, vaikka intohimo on yksipuolista ja minäkin olen sen tukahduttanut, ehkä se siitä sammuu kokonaan ja lakkaa vaivaamasta mieltä.

t. Mies

Minä voisin tietyissä olosuhteissa asua ystäväni kämppiksenä mutta en koskaan niin, että hän estäisi minua deittailemasta. Mieluiten asun kyllä yksin, koska saan omat asiani hoidettua mallikkaasti.

Deittailu on just se osuus joka ei kiinnosta yhtään.

t. Mies

Onko täydellistä suhdetta olemassa? Missä kohti pitää sitten lähteä pois? Katsella kuukausi vai vuosi?

Tärkein syy on lasten hyvinvointi. Toinen on pelko lasten vieraantumisesta, jos he eivät hyväksyisi lihavan narsujuoppoäitylin poispotkimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole suurta intohimoa, paitsi itse himoitsen ajoittain miestäni. Seksiä nykyään vain kerran, pari viikossa, sekin yleensä minun aloitteestani. Välittämistä kyllä, mutta ei juuri yhteisiä keskustelunaiheita tai tekemistä. Nuorin lapsi siinä iässä, että parin vuoden kuluttua pärjää ilman hoitajaa, ja voimme tehdä enemmän yhdessä asioita. Joitain yhteisiä kiinnostuksenkohteita siis on. Mies tekee puolet kotitöistä, joskus vapaaehtoisesti enemmän. Ei tämä tosiaan täydellistä ole, mutta olisiko mitään parempaa tarjolla? En ole itse mikään unelmavaimoehdokas.

Hyvää pohdintaa tuo, onko parempaa tarjolla. Minun suhtautumiseeni vaikuttaa varmasti paljon se, että minulla on aina parempi vaihtoehto epätyydyttävälle parisuhteelle: sinkkuna olo. Tiedän, että osaan olla tyytyväinen yksin, vaikka ihan huippukokemuksia ei saakaan. Siksi huonon suhdetta ei tarvitse verrata vain hypoteettiseen parempaan suhteeseen, vaan sitä voi verrata myös sinkkuuteen. AP

Kyllä minäkin osaisin, ja voi olla, että joskus eroankin. Mutta kun kuitenkin seksiä ja välittämistä, jopa yhteisiä kiinnostuksenkohteita on, niin olen toistaiseksi punninnut tämän paremmaksi vaihtoehdoksi. Näin voimme myös molemmat asua yhdessä lasten kanssa ja heidän kuluihinsa jää enemmän rahaa kuin erillään asuen. Perhe-elämämme on enimmäkseen leppoisaa, en koe uhrautuvani.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy on lasten hyvinvointi. Toinen on pelko lasten vieraantumisesta, jos he eivät hyväksyisi lihavan narsujuoppoäitylin poispotkimista.

Mun mieskö siellä?

Tästäkin ketjusta on hävinnyt asiallisia kommentteja. Olen melko varma että ylläpito poistaa kommentteja

kostoksi sellaisilta kirjoittajilta, joilla on ollut "väärä" mielipide jossain muussa keskustelussa.

Vastoinkäymiset kuuluu normaaliin elämään. Missä vaiheessa ap sitten eroaa? Ei kukaan lähde epätyydyttävään suhteeseen vaan se muuttuu sellaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset kuuluu normaaliin elämään. Missä vaiheessa ap sitten eroaa? Ei kukaan lähde epätyydyttävään suhteeseen vaan se muuttuu sellaiseksi.

Siinä vaiheessa, kun suhde ottaa enemmän kuin antaa, eikä ole merkkejä tilanteen paranemisesta tulevaisuudessa. Esimerkiksi pari kuukautta ilman seksiä niin, että toinen ei näe asiassa mitään ongelmaa eikä halua edes keskustella asiasta, olisi varmasti riittävä aika.

Vierailija kirjoitti:

Onko täydellistä suhdetta olemassa? Missä kohti pitää sitten lähteä pois? Katsella kuukausi vai vuosi?

Kuukaudessa tai kahdessa saa ainakin selville sen, onko suhde korjattavissa ja onko suhteen toinen osapuoli sitoutunut tekemään muutoksia, jotta tarpeisiisi vastataan riittävällä tavalla. Aika usein taitaa käydä niin, että toisen mielestä mitään ei tarvitse muuttaa, ja silloinhan mikään ei myöskään tule muuttumaan. AP

Does not compute -kohta jäi minulle epäselväksi. Mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä saan paljon tästä parisuhteesta. Ystävyyttä, kumppanuutta, turvaa, seuraa, ihanan isän ja isoisän lapsille.

Vaakakupissa on siis intohimoinen rakkaussuhde (jonka löytymisestä ei ole takeita) tai sopuisa ja mukava kumppanuussuhde.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on tietää omat parisuhdetarpeensa. Minulla on riittävästi ystäviä ja seuranpitäjiä, en halua lapsia enkä kaipaa kumppanuussuhdetta, joten tuollainen parisuhde ei ole edes vaihtoehto. Haluan romantiikkaa, syvällisiä keskusteluja, seksiä ja yhteistä hauskanpitoa, tai sitten olen mieluummin yksin. Muutakin saa mielellään olla, vaikka juuri sitä turvaa ja arjen jakamista, mutta noiden takia seurustelen. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täydellistä suhdetta olemassa? Missä kohti pitää sitten lähteä pois? Katsella kuukausi vai vuosi?

Kuukaudessa tai kahdessa saa ainakin selville sen, onko suhde korjattavissa ja onko suhteen toinen osapuoli sitoutunut tekemään muutoksia, jotta tarpeisiisi vastataan riittävällä tavalla. Aika usein taitaa käydä niin, että toisen mielestä mitään ei tarvitse muuttaa, ja silloinhan mikään ei myöskään tule muuttumaan. AP

Kovin armoton olet.

On totta, että mikään ei muutu, ellei osapuolet halua. Mutta on armotonta ja yksioikoista antaa ihmiselle vain 1 kk aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset kuuluu normaaliin elämään. Missä vaiheessa ap sitten eroaa? Ei kukaan lähde epätyydyttävään suhteeseen vaan se muuttuu sellaiseksi.

Kyllähän monet lähtee sellaiseen "ihan ok" -suhteeseen. Alussa jo häiritsee tietyt asiat toisessa, mutta yrittää vaan olla välittämättä niistä. Alkaa ajatella itseään toisen parina, idealisoida suhdetta, suunnitella yhteistä tulevaisuutta... Itselleni on käynyt näin kahdesti. Onneksi suhteet päättyivät ennen mitään lapsia, asuntolainoja tms. Ekalla kerralla minut jätettiin, toisella rakastuin nykyiseen mieheeni. Ollaan oltu 6 vuotta yhdessä ja suhde on erittäin tyydyttävä puolin jos toisin. Tältähän sen pitikin tuntua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä saan paljon tästä parisuhteesta. Ystävyyttä, kumppanuutta, turvaa, seuraa, ihanan isän ja isoisän lapsille.

Vaakakupissa on siis intohimoinen rakkaussuhde (jonka löytymisestä ei ole takeita) tai sopuisa ja mukava kumppanuussuhde.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on tietää omat parisuhdetarpeensa. Minulla on riittävästi ystäviä ja seuranpitäjiä, en halua lapsia enkä kaipaa kumppanuussuhdetta, joten tuollainen parisuhde ei ole edes vaihtoehto. Haluan romantiikkaa, syvällisiä keskusteluja, seksiä ja yhteistä hauskanpitoa, tai sitten olen mieluummin yksin. Muutakin saa mielellään olla, vaikka juuri sitä turvaa ja arjen jakamista, mutta noiden takia seurustelen. AP

niin. seurustelet. siinäpä se jo tulikin. Seurustelusuhde on ihan eri asia kuin vuosikymmenien parisuhde, joka voi olla oikein hyvä olematta esim. intohimoinen tai erityisen romanttinen. Ap on varmaan myös aika nuori. Iän mukanakin toiveet ja tarpeet muuttuu. ei siinä sen kummempaa.

Kaikki suhteeni ovat olleet pitkiä, ns. arkistumiseen asti jatkuvia ja olen oppinut pitämään nimenomaan tuota pitkän suhteen arkea normaalina suhteen olotilana. En pidä sitä epätyydyttävänä, mutta ehkä kohdalle on sattunut vain hyviä suhteita ja kumppaneita? Pidän myös arkisesta yhteiselosta enemmän kuin vaiheesta, jossa pidät enemmän haavekuvastasi toisesta kuin siitä oikeasta ihmisestä "vaaleanpunaisten lasien" takana. 

Siksi hämmästyin kun nykyisen miehen kanssa edelleen kolmen vuoden jälkeen intohimot pelaa yksiin. Uskomatonta että voi löytää molemmat - arkisen rakkauden ja aidon kunnioituksen toista ihmistä kohtaan itsenään, ja intohimon liekit (romantiikkaa, syvällisiä keskusteluja, erinomaisen hyvää seksiä...)

Mutta itse kysymykseen, luulen että jäädessään ei koe suhdetta oikeastaan epätyydyttäväksi, vaan tyydyttäväksi. Ei erinomaiseksi, mutta tilanteeseen sopivaksi. Kerran yksi suhde muuttui epätyydyttäväksi siinä, että ymmärsin omien tunteiden muuttuneen pitkän suhteen aikana, ja päätin suhteen siihen. En olisi voinut jäädä. 

Vierailija kirjoitti:

Minun päähäni ei mahdu, miksi olisin vuosikausia suhteessa, josta en saa mitään irti. Puhumattakaan, että harkitsisin avioliittoa tällaisen ihmisen kanssa. Does not compute. Minä haluan suhteelta intohimoa, romantiikkaa, seksiä, välittämistä, yhteistä laatuaikaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tällä palstalla moni nainen ei saa mitään näistä? Miksi?

Ehkä sen ymmärtäminen, etteivät kaikki ihmiset halua samoja asioita helpottaisi näiden kysymysten käsittelyä. Joku hakee parisuhteesta kumppanuutta, ystävyyttä, rakkautta, turvallisuutta, kasvatuskumppania yms. Toinen halajaa intohimoa ja seikkailuja. Itse esim AP:n listan sijaan haluan pysyvyyttä, iloa, ystävyyttä, rakkautta, säännöllistä seksiä ja läheisyyttä, enkä näe intohimoa, yhteisiä harrastuksia tai romantiikkaa ollenkaan niin tärkeinä.

Tärkeintä on tietää omat perustarpeensa ja sen, mihin kompromisseihin on valmis. Se intohimoinen tyyppi voi olla myös turhan impulsiivinen, se kunnollinen perheenisä vähän tylsä. Täydellistä ihmistä ei ole, eli kompromisseja joutuu aina tekemään. Samalla on hyvä tiedostaa, ettei mikään suhde pysy muuttumattomana, hyvässä ja kypsässä parisuhteessa molemmat ovat valmiita kestämään myös toisen ihmisen kasvun ja suhteen muuttumisen.  

Kuka ruuhkavuosissa elävä muka jaksaisi vielä kohkata romantiikkaa ja intohimoa parisuhteeseen? Sopuisuus, ystävyys ja seksi sillon tällöin on ihan riittävästi. Riipivä intohimo olisi tähän elämänvaiheeseen se viimeinen pisara.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy on lasten hyvinvointi. Toinen on pelko lasten vieraantumisesta, jos he eivät hyväksyisi lihavan narsujuoppoäitylin poispotkimista.

Lapset voi hyvin kun vanhemmat voi hyvin, oli vanhempia sitten yksi tai kaksi. Mieti millaisen kuvan annat lapsille parisuhteesta. Lapset vaistoaa uskomattomasti asioita ja heillä on elefantin korvat.

Koska suhteesta lähteminen tuntuu tuskallisemmalta ja vaikeammalta kuin suhteessa oleminen.