Lue keskustelun säännöt.
Raskaana ja ahdistaa niin paljon
Ollaan "käytetty" keskeytettyä "ehkäisynä" koska ajateltiin että lapsi ei olisi katastrofi ja ikää on sen verran että ns. vahinko voisi olla hyvä asia kun ei näköjään uskalleta tehdä varsinaisia päätöksiä lasten hankkimisesta. Vuosi menty noin. No viikko sitten plussasin. Ja siitä hetkestä lähtien on kaduttanut ja ahdistanut ihan kauhesti. En saa keskityttyä mihinkään kun ahdistaa niin paljon. Ahdistaa jos elämä meneekin pilalle, jos parisuhde ei kestäkään, jos en jaksakaan, jos en tykkääkään lapsesta, jos ja jos loputtomiin. Pakokauhu siis ja vihaan itseäni kun en käyttänyt kunnon ehkäisyä. Toisaalta ajatus abortista tuntuu mahdottomalta, koska ehkä en koskaan enää saisi lapsia. Keskenmenoa toivon ja pelkään että eihän vaan mene kesken. Pää ihan sekaisin. Apua onko kohtalotovereita? Olen halunnut lasta pitkään ja nyt kun se olisi tiedossa niin en halua lasta yhtään! Miten saan ajatukseni kasaan?
Kommentit (50)
Tuletko katumaan enemmän aborttia vai hankittua lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsempit!
Alkuvaiheen tunnemyllerrys ja ahdistus on ihan normaalia, kuin myös sekin jos sellaista ei ole. Itsellä kokemusta molemmista: Esikoinen oli pitkään toivottu ja yritetty ja ahdistuksen tunteet liittyivät alusta asti enemmän menettämisen pelkoon, vauvan tuloa sinänsä en pelännyt, innolla odotimme kunhan pääsi yli siitä menettämisen pelosta. Toki moni asia jännitti, muttei pakokauhulla.
Toinen raskaus alkoikin sitten puoliyllättäen, ei nyt vahingossa, mutta kuitenkin. Nopeasti esikoiseen verrattuna. Ja paljon oli vatvottu, halutaanko toista lasta edes. Ja kun se plussa tuli, niin iski se pakokauhu. Että pilattiinko nyt kaikkien elämä, etenkin esikoisen. Ja olisiko ollut vaan helpompaa yhden lapsen kanssa jne. Päälle vielä se, että vähän jo tiesi mitä odottaa, sillä esikoisen vauvavuosi oli melko raskas, mikä oli osasyy siihen että seuraavaa harkittiin ihan eri tavalla. Aluksi toivoin (ja samalla pelkäsin) jopa keskenmenoa. Eli mulla taas toiseen raskauteen sopeutuminen oli hankalampaa, mutta sitten ensimmäisen ultran jälkeen alkoi helpottaa.
Osalla kestää siis sopeutua kauemmin, vaikka lapsi olisi toivottukin ja usein se ajatus alkaa helpottaa jo ensimmäisten viikkojen jälkeen. Tällä meinaan siis sitä, että viikko on vielä lyhyt aika sopeutua - ei vielä ole mikään "pakko" terapiaa varata. Ellet siis ehdottomasti halua. Minä antaisin hetken aikaa mielelle sopeutua ihan itsestään ja jos tunteet eivät alkaisi tasaantua/ahdistus helpottaa, niin sitten vasta hakisin keskusteluapua. Täällä ainakin neuvolan kautta pääsee esim. neuvolapsykologille.
Ihanan tsemppaavia vastauksia paljon. :) jokin aika sitten kahden lapsen äiti sanoi mulle tosi kivasti ja mielestäni viisaasti, että raskauden toivominen, yrittäminen, onnistuminen ja lapsen saaminen on kaikki aivan eri asioitaan. Kaikki nostavat omat tunteensa ja prosessinsa pintaan, ja fiilikset ovat melkein aina ristiriitaisia koska asia on niin iso ja sen konkretisoituminen on niin pelottavaa ja vierasta. Halusin kertoa oman näkökulmani aiheeseen. Ollaan yritetty lasta jonkin aikaa. Jännitti hulluna alkaa yrittää. Ja sitten mitään ei tapahtunutkaan kuukausiin, enkä olisi uskonut miten raskaalta se tuntui. Jotenkin yhtäkkiä lapsen yrittämisen myötä parisuhde kriisiytyi, käsittelemättömiä asioita nousi pintaan. Nyt yritys on laitettu jäähylle, mutta on silti vielä mahdollista että olenkin nyt raskaana. Olin siis tehnyt kaikkeni sen eteen että lapsi sai tulla vasta kun olimme oikeasti valmiita, mutta ei se mennytkään niin. Kokemus on opettanut tosi paljon elämän hallitsemattomuudesta, ja siitä että on vain luotettava siihen että elämä kantaa. Täydellisiä olosuhteita, tunteita ja tilanteita ei ole. Ap:n lapsellakin tulee toivottavasti olemaan pitkä elämä, johon mahtuu koko tunteiden ja kokemusten kirjo. Ja sanokaa kliseiseksi mutta sehän on parasta mitä maailma voi meille tarjota! Paljon tsemppiä ap. :)
Vierailija kirjoitti:
Asiatjärjestyvät kirjoitti:
Ymmärrän sun fiiliksiä ahdistuksesta. Yhden keskenmenon kokeneena odotan tällä hetkellä esikoista. Samalla ollut elämän parasta sekä ahdistavinta aikaa. Ensimmäiset 12 viikkoa menivät stressaten, että onko kaikki hyvin ja meneekö taas kesken. Edelleen pelottaa, mutta uskallan jo hieman luottaakin. Elämäntilanteesi kuulostaa siltä, että tunteiden heittely on normaalia. Hormonit alkavat jyllätä ja tunneherkkyys kasvaa. Raskaus teettää juuri sitä. Uutinen on voinut tulla niin puskista ja siihen on vaikea reagoida millään tavalla. Puheistasi olen ymmärtänyt sen, ettet halua menettää lasta kuitenkaan? Asiat varmasti pyörivät mielessä, mutta asioilla on myös tapana järjestyä aina jollain tapaa. Onnellista odotusta!
Odottava äiti 14+0
Kiitos sinulle kivoista sanoistasi. En minä halua menettää lasta mutta en haluakaan yhtäkkiä äidiksi. Ihan hirveä ristiriita. Olen halunnut pitkään saada lapsen ja tulla äidiksi, mutta sillä sekunnilla kun näkyi se plussa, niin aloin katumaan ihan kamalasti enkä muka enää yhtään halua äidiksi. Plussa tuli yllätyksenä, vaikka tietenkin tiesin että keskeytettyä harrastavat tulee helposti raskaaksi ja toivoin minäkin tulevani. Koko toive katosi vain sillä plussan hetkellä. Ap.
Miksi keskeytettyä harrastavat tulevat helposti raskaaksi? Olen harrastanut sitä jo 10 vuotta enkä ole kertaakaan tullut raskaaksi. Mies laukaisee lastit aina mahalle tai selälle. Eikös se ole jo kumottu myytti, että touhutipoissa olisi spermaa?
No jos ihan suoraan sanotaan niin toi "ehkäisy" on ehkä typerin idea ikinä. Toivottavasti jatkossa käytätte ihan oikeaa ehkäisyä.
Mä suosittelen mielummin aborttia kun sitä että on epävarma siitä onko kykenevä äidiksi/vanhemmaksi, jos tilanne siis oikeasti stressaa niin paljon. Täällä kaikki tuntuu vakuuttelevan että "kyllä se siitä" ja "sä kasvat vielä äidiksi"... Niin entä jos niin ei tapahdukaan? Kaikista ei oo vanhemmiksi ja ja se on ihan ok. Ja jos nyt päätyisit aborttiin niin se ei tarkoita sitä ettetkö myöhemmim ja asiaa enemmän miettineenä voisi hankkia vielä lasta/lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin tuota 46:n suositusta abortista. Tottakai sitäkin on täysi oikeus harkita jos siltä tuntuu. Mutta kommentissa on minusta sellaisen ajattelun vaara, että jos joku herättää vaikeita tunteita, sen suhteen pitää luovuttaa. Kaikki isot asiat elämässä aiheuttaa vaikeita ja ristiriitaisia tunteita, "pystynkö tähän" ja "haluanko tätä"-pohdintoja. Jos jokaista tällaista ajatusta säikähtää ja pitää epävarmuutta merkkinä siitä että pitää juosta toiseen suuntaan, paljon voi jäädä elämää elämättä. On toki tärkeää kuunnella tunteitaan, mutta ei hädissään vaan rauhassa miettien mistä ne kertoo ja ajan kanssa tunnustellen mitkä ajatukset vahvistuu ja mitkä jää taka-alalle. Mitä oikeasti haluaa, mitä pelkää, miten on aiemmin reagoinut isojen asioiden edessä, ja miten silloin kävi. Tällaisia kun miettii läheisten ja ammattilaisten tuella niin ei mene pieleen. :)
Vierailija kirjoitti:
paska trolli tai minuuttimuna, ei keskeytetystä yhdynnästä kersaa tule ellei mies ole just lauennut aiemmin ja käynyt kusella tai sitten ei osaa vetää värkkiään ulos ajoissa :D
Niinhän sitä toivois... Jokaisessa ehkäisytavassa on pieni riski tulla raskaaksi ja jos yhdyntöjä on satoja, alkaa riski jo realisoitua. Eli älä pane, jos et halua lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ehkä mennä jollekin ammattilaiselle puhumaan. Raskauteen ja äidiksi tulemiseen liittyy varmaan kaikilla erilaisia pelkoja, mutta jos niistä tulee noin hallitsevia on niistä varmaan hyvä puhua jollekin, jotta saa omat ajatuksensa kasaan. Itse kärsin aivan samoista peloista ja varsinkin loppuraskaus oli aivan hirveää. Vauvan kuitenkin synnyttyä huomasin, että rakastan sitä aivan mielettömästi ja äidiksi kyllä kasvaa.
Tsemppiä ja toivottavasti saat tehtyä sen päätöksen, joka tuntuu itsestäsi parhaalta.
Kun ei ole nuori teini niin kyllä ne asiantuntijat ovat tarpeettomia. Miten he voivat tietää onko valmis äidiksi?
ilmanen näyte muumi baby vaipoista
Kuulostaa tutulta ja käsittääkseni hyvinkin tavallista. Olen käynyt neuvolani psykiatrisella sairaanhoitajalla viikoittain juttelemassa ja menossa myös äitiyspolille psykiatrin vastaanotolle. Turha jäädä yksin pyörittelemään asioita kun apua on saatavilla. Voimia!