Raskaana ja ahdistaa niin paljon

paska trolli tai minuuttimuna, ei keskeytetystä yhdynnästä kersaa tule ellei mies ole just lauennut aiemmin ja käynyt kusella tai sitten ei osaa vetää värkkiään ulos ajoissa :D 

Tuttuja tuntemuksia. Muistan vielä hyvin, maha oli jo kasvanut, liikkeitäkin tuntui ajoittain hennosti, silti se ahdistus välillä tuli jostain. Teki mieli oksentaa, mennä ajassa taaksepäin, mietin miksi annoin tämän tapahtua. Noh kun lapsi syntyi en ole ajatellut mitään tuollaista kertaakaan.

Me olimme miehen kanssa yrittäneet lasta tosissamme reilun vuoden ja kun vihdoin tulin raskaaksi, tulin katumapäälle. Olin ahdistunut, hämmentynyt ja epäuskoinen, meille nyt oikeasti tulisi se kauan toivottu lapsi. No, nyt näitä tunteita ei enää ole ja odotellaan malttamattomana esikoispoikaamme tammikuussa syntyväksi :)

Nyt huokaset ja rauhoitut! Melkein jokainen ensi kertaa äidiksi tuleva käy noita asioita läpi, enemmän tai vähemmän. Se helpottaa kyllä. Luulen, että oikeasti niin paljon haluat lapsen, että sen menetyskin pelottaa ja ahdistaa. Sinusta tulee hyvä äiti. Jotkut pääsevät "mukaan raskauteen" vasta kun maha kasvaa. Soitat neuvolaan ja puhut tunteistasi ulkopuoliselle. Riittää toki että puhut vaikka ystävälle joka kuuntelee. Kukaan ei kuitenkaan anna sinulle"oikeita" vastauksia valmiiksi. Hyvää odotusta!

Vierailija kirjoitti:

paska trolli tai minuuttimuna, ei keskeytetystä yhdynnästä kersaa tule ellei mies ole just lauennut aiemmin ja käynyt kusella tai sitten ei osaa vetää värkkiään ulos ajoissa :D 

Sitä voi tihkua yhdynnän aikana hiukan niin ettei mies huomaa..taikka jos on laukeamassa mutta pidättelee muutama tippa ja bum!

Saman tyyppistä kokemusta täällä! Nyt rv 19+6. Meillä oli molemmilla jo vauva kuumetta ennen plussaa ja juuri tuo keskeytetty yhdyntä "ehkäsynä" riskit toki tiedostaen. Vauva ei olisi katastrofi, mutta tekemällä alettaisiin tekemään vasta vähän myöhemmin. Vauvakuume mun osalta hävisi ihan samalla sekunnilla kun näin sen plussan tikussa ja vaihtui puhtaaseen kauhuun ja muutosvastarintaan. Mies on koko raskauden ollut enemmän innoissaan kun minä.

Mutta kun tuota vauvaa kantelee hetken sisällään ja tunnustelee kun se kasvaa ja näkee ultrakuvat niin ei sitä voi olla haluamatta tai odottamatta! Kavereiden kanssa edelleen vitsaillaan mun vastahakoisuudesta, vaikka sitähän se ei enää ole. Eikä ehkä alkuunkaan ollut, vaan pelkoa siitä että kaikki muuttuu. Pitää kutenkin muistaa, että ihminen sopeutuu kaikkeen. Ja mikäli huolettaa oma jaksaminen/osaaminen/mikä vaan saa apua monesta eri lähteestä. Neuvolasta varmaan matalin kynnys aloittaa avun pyytäminen.

Kyllä me pärjätään! Ihan varmasti :) Kyllä se alun paniikki helpottaa ja mieli alkaa pikkuhiljaa sopeutua tulevaan.

Mukava lukea kerrankin näin positiivista ja kannustavaa kommentointia av:lla!

Ap:lle kaikkea hyvää raskausaikaan. Vaikeat ajatukset ja tunteet kannattaa käydä läpi. Itsellä ne tulivat vasta synnytyksen jälkeen, ihan yllättäen, lapsi oli kuitenkin erittäin toivottu. Niistä kuitenkin päästiin yli ja ei kaduta enää lapsen saaminen. :)

Vierailija kirjoitti:

Ollaan "käytetty" keskeytettyä "ehkäisynä" koska ajateltiin että lapsi ei olisi katastrofi ja ikää on sen verran että ns. vahinko voisi olla hyvä asia kun ei näköjään uskalleta tehdä varsinaisia päätöksiä lasten hankkimisesta. Vuosi menty noin. No viikko sitten plussasin. Ja siitä hetkestä lähtien on kaduttanut ja ahdistanut ihan kauhesti. En saa keskityttyä mihinkään kun ahdistaa niin paljon. Ahdistaa jos elämä meneekin pilalle, jos parisuhde ei kestäkään, jos en jaksakaan, jos en tykkääkään lapsesta, jos ja jos loputtomiin. Pakokauhu siis ja vihaan itseäni kun en käyttänyt kunnon ehkäisyä. Toisaalta ajatus abortista tuntuu mahdottomalta, koska ehkä en koskaan enää saisi lapsia. Keskenmenoa toivon ja pelkään että eihän vaan mene kesken. Pää ihan sekaisin. Apua onko kohtalotovereita? Olen halunnut lasta pitkään ja nyt kun se olisi tiedossa niin en halua lasta yhtään! Miten saan ajatukseni kasaan?

Sanoit, että "kun ei näköjään uskalleta tehdä varsinaisia päätöksiä lasten hankkimisesta", sekä "jos parisuhde ei kestäkään". Olisiko tämä oikea syy ahdistukseesi? Jonkinlainen sitoutumattomuus ja epävarmuus nykyisessä suhteessa?

Mieti asiaa niin, että jos haluat lapsen, sinulla on nyt tilaisuus se hankkia. Parisuhteita voi tulla ja mennä, monet eroavat nykyään. Mutta jos olet jo siinä iässä, että lastenhankinta tuntuu oikealta, voi olla, että tämä hetki on juuri se oikea. Voit koettaa setviä liittosi asiat kuntoon nyt raskausaikana, ja jos ei onnistu, aina se eron mahdollisuus on olemassa myöhemminkin. Mutta onko mahdollisuutta enää lapsen hankintaan myöhemmin? Ikääsi tietämättä, kehotan pohtimaan tätä. Jos aikaa on vielä, kannattaa miettiä onko tämä mies oikeasti se mies, jonka haluat lapsesi isäksi ja kumppaniksesi lapsiperhearjessa. Vai ehtisitkö vielä etsiä jonkun toisen, jos päädyt raskauden keskeytykseen.

Täysin sama tilanne. Mulla on ura alussa, olen yrittäjä. Se yritys on vielä täysin "selviytymismodessa". Puoliso vakuuttelee että kyllä hän voi elättää meitä kunnes mun ura alkaa rullata. Tunnen massiivista syyllisyyttä kun ei ole varma asia se että mun yritys tulee menestymään.

Ja tuntuu et tässä raskaushormoneissa on tajunnut sellasina etiäisinä miten rankkaa se lapsen hoito tulee olemaan. Pelottaa ettei mies sitä arvaa. Ja kans miten paljon tuleekaan kustannuksia kaikesta.

29 jatkaa: tai siis tunteiden osalta sama tilanne, ei ehkä elämäntilanteelta. Jos sulla on muut asiat kuten työ vakaammalla pohjalla niin kyllä sä selviät.

On ihan normaalia, että tunteet ja ajatukset heittelevät ja tuppaavat menemään siihen "mitä jos tämä raskaus ei kuitenkaan olisi totta ja entinen tuttu elämä saisi jatkua,"-moodiin siinä vaiheessa, kun lapsi ei ole vielä konkretisoitunut mieleen. Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan, sieltä saat tarvitsemaasi tukea.

Itsellä oli ainakin hirveä pakokauhu muutaman viikon ajan plussan jälkeen, vaikka raskaus ihan toivottu olikin. Keskenmenoa toivoin... No onneksi sitä ei koskaan tullut ja nykyään saan olla ihanan 2-vuotiaan tytön äiti <3 Kyllä se ahdistus siitä tasaantuu. Tsemppiä!

Ohiksena,

Miksi tällaiseen aiheeseen, jossa raskauteen suhtaudutaan tavallaan pelolla ja negatiivisesti, vastaukset ovat kaikki mukavia, tsemppaavia ja ymmärtäviä.

Täällä on ollut saman tyyppinen ketju aiheella "vihdoin raskaana, miten maltan odottaa" (tms) ja kerrottu siitä, miten ihanaa on vihdoin olla raskaana ja odottaa kovasti tulevaa elämää vauvan kanssa. Tähän keskusteluun puolet tai yli kommenteista oli lievästi halveksuvia, huvittuneita, "palaa jo maan pinnalle", tai jopa ihan oikeasti ikäviä "kyllä se kuule voi keskenmenoon päättyä!".

Miksi raskaus ja lapsiperhe keskustelu on hyväksytyintä, kun se on nähty negatiivisuuden ja raskaiden kokemuksien kautta? Miksi onnellisia raskaana olevia ei tsempata vastaavasti kuin täällä?

Tosi mielenkiintoista! Onkohan kasvavalla vela-liikkeellä ja esim. epävarmojen tulevaisuudennäkymien kanssa tekemistä asiaan? Ei "saa" olla liian onnellinen, tai on tyhmä, liian hyväosainen, pilvilinnoissa, tietämätön, jopa harhainen?

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena,

Miksi tällaiseen aiheeseen, jossa raskauteen suhtaudutaan tavallaan pelolla ja negatiivisesti, vastaukset ovat kaikki mukavia, tsemppaavia ja ymmärtäviä.

Täällä on ollut saman tyyppinen ketju aiheella "vihdoin raskaana, miten maltan odottaa" (tms) ja kerrottu siitä, miten ihanaa on vihdoin olla raskaana ja odottaa kovasti tulevaa elämää vauvan kanssa. Tähän keskusteluun puolet tai yli kommenteista oli lievästi halveksuvia, huvittuneita, "palaa jo maan pinnalle", tai jopa ihan oikeasti ikäviä "kyllä se kuule voi keskenmenoon päättyä!".

Miksi raskaus ja lapsiperhe keskustelu on hyväksytyintä, kun se on nähty negatiivisuuden ja raskaiden kokemuksien kautta? Miksi onnellisia raskaana olevia ei tsempata vastaavasti kuin täällä?

Tosi mielenkiintoista! Onkohan kasvavalla vela-liikkeellä ja esim. epävarmojen tulevaisuudennäkymien kanssa tekemistä asiaan? Ei "saa" olla liian onnellinen, tai on tyhmä, liian hyväosainen, pilvilinnoissa, tietämätön, jopa harhainen?

Olin tulossa kirjoittamaan ihan samaa. Muistan ketjun ja silloin jo ihmettelin ilkeitä kommentteja. Tuolloin lapsi oli toivottu ja ap onnellinen. Tässä tuntuu aptä kaduttavan ja vuorostaan satelee onnitteluja, kuinka "melkein kaikkia alussa ahdistaa". Kel onni on, se onnen kätkeköön?

Tee abortti,ei ole hyväksi lapselle jos äiti ajattelee noin julmasti 🙏

Kun raskaus etenee niin hormonit pitävät huolen että äidinvaisto alkaa kehittyä.

Loppuraskauden vaiheessa olet jo ihan paniikissa pelosta että lapselle sattuisi jotain.

Silloin alkaa myös pesänrakennusvaihe, jolloin hamstraat lastentarvikkeita, siivoat ja jännittyneenä varaudut äitiyteen.

Ehdotan että otat rennosti, puuhailet kivoja juttuja ja annat luonnon hoitaa loput.

Yhden lapsen kanssa kaikki pärjää vaikka mikä tilanne olisi. Neljän lapsen yksinhuoltajatkin porskuttaa.

Ja on myös olemassa isänvaisto.

Onnellista odotusta, kaikilla nousee odotusaikana vanhoja traumoja, mutta ne menevät ohi 😊

Vierailija kirjoitti:

Tee abortti,ei ole hyväksi lapselle jos äiti ajattelee noin julmasti 🙏

No siinä lapseton teini kirjoittelee joka ei tiedä elämästä mitään

T.äiti 50v

Minä en ole äidillinen enkä koskaan unelmoinut lapsista. Mies halusi kuitenkin lapsen. Sitten osoittautui, että se ei meillä ollutkaan niin helppo juttu vaan piti aloittaa hoidot. Aika monta alkionsiirtoa käytiin läpi, ja olin jo täysin asennoitunut siihen onnelliseen asiaan, että viimeinenkään alkio ei kiinnity ja saan olla rauhassa ja jatkaa normaalia elämääni, mutta viimeinen alkio sitten kiinnittyikin.

Minua ahdisti ihan helvetisti. Näin painajaisia siitä, että lapsi inhoaa minua. Ahdisti sisällä oleva vieras olio, olisin repinyt sen sisästäni pois, jos olisin pystynyt.

Minua auttoi ainoastaan se, että mieheni on loistava ja rakastava isä, ja tiesin, että jos en kerta kaikkiaan kestä perhe-elämää, voin huoleti jättää lapsen isälleen ja ryhtyä etä-äidiksi.

No, tuossa tuo mukula nyt möllöttää, ekaluokkalainen se on ja harjoittelee ääneen lukemista. Menee tämä elämä tässä näinkin. Olen pikkuhiljaa alkanut rentoutua tähän perheellisenä olemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kun raskaus etenee niin hormonit pitävät huolen että äidinvaisto alkaa kehittyä.

Ei kyllä pidä kaikilla paikkaansa. Minun lapseni on nelivuotias eikä minulla ole minkäänlaisia äidinvaistoja. Toki ostin jo raskausaikana kaikenlaista, mitä arvelin lapsen tarvitsevan. Teen lapselle ruokaa, ostan vaatteita, katson että ulkoiset tarpeet tulee täytetyksi. Luen iltasadun, pidän sylissä, lohdutan loukatessa, olen turvallinen vanhempi. Vien harrastuksiin, käyn vanhempainilloissa. Silti useimpina päivinä toivon, että lasta ei olisi olemassa vaan saisin olla rauhassa.

Onneksi olkoon tulevasta vauvasta! Jokainen lapsi on lahja! Saat lahjan. On jännittävää, millainen lahjasi on. Odota siis häntä ilolla, hän on ihme. Itse olin 2krt. paniikissa ja paras ystävättärenikin piti minua rikollisena, kun symnnytän lapsia, mutta turvauduin Jeesukseen, enkä kuollutkaan synnytyspöydälle, lapset oli/on terveitä ja menestyneitä ja äitiys oli yhtä juhlaa, vaikka mieheni oli/on väkivaltainen. Keskityin täysimetykseen vuosia ja siten lapset oli/on terveitä ja oma painonhallintakin imetyksestä johtuen helppoa 30vuotta. Tahdon siis onnitella siitä ihanasta äitiydestä, josta tulet selviämään, kun minäkin selvisin. Tulet kokemaan suurimman ilon, mitä ihminen maan päällä voi kokea. Älä siis pelkää, ole turvallisella mielellä. Rukoilen puolestasi!