Onko narsistiäitinne (tai isänne) opettanut teille valheellisesti teidän haavoittaneen muita ihmisiä erittäin syvästi

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se terapeutti on aika outo, kun antaa sun vuodesta toiseen kaivella neljänkymmenen vuoden takaisia äitisi tekemisiä eikä ilmeisesti pyri ohjaamaan sua elämään tässä hetkessä. Kyseessä lienee psykoanalyysi eikä esim. kognitiivinen terapia...?Joku aika sitten sanoit hänen todenneen, että sussa on vihaa äitiäsi kohtaan ja koit sen jonain suurenakin viisautena. Me palstalaiset on nähty se viha jo sun ensimmäisistä ketjuistasi lähtien.

No siis nehän pitää nimenomaan saada esille siksi, että en pysty edes vihaapurkamaan, kun olen ollut niin epäoikeutettu tunteisiini, eli vihaan, jota on tullut äidin ylittäessä rajojani ja syyttäessään niistä tulleista reaktioistani MINUA. Ei meidän ehkä tarvitse ikinä tähän päivään tullakaan, siitä sain terapiaa jo silloin 97-04 aikaisemmassa terapiassani. Jos vapaudun vihastani ei ole vaikeaa jatkaa siitä, mihin jäin tai mennä sinne minne minä haluan, ei olla siellä, minne viha minua ankkuroi tms. Sitten ei tartte olla katkera, ei alistua muille, ei tuntea alemmuutta, ei olla huonoitsetuntoinen jne

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Tänäpäivänä olen aika hyvin ymmärtänyt kuvion sellaiseksi että on aivan eriasia miten minä koen asiat ja se miten hän on ne tarkoittanut. 

Narsistilla on oma kuplansa ja omat ongelmansa joille minä en voi mitään. Sillä ei ole väliä onko hän äitini, isäni, veljeni, siskoni tai aviopuolisoni. Sillä saralla en pysty olettamaan/ odottamaan häneltä mitään. Menen aallon mukana, kerran olen päättänyt tässä olla. Siinä suuhteessa esitän toisinaan hiirulaista, jota en todellisuudessa ole. Huom. minulla on voima olla se hiirulainen, ei niin että olisin alistettu olemaan. Se on hänen surunsa ettei koskaan voi oppia tuntemaan sitä mikä minä todellisuudessa olen. 

Se miten mikäkin asia on minua hionut on minun ongelmani. En etsi syitä muista, en koe tarvetta alkaa kaivelemaan muiden tekemisiä tai vatvomaan liikaa. Toisinaan soppa on hämmennetty ympärilleni niin isoksi että se tuo väkisinkin stressiä. Silloin yritän keskittyä muihin asioihin ja antaa ajan kulua. Minulla on onneksi myös terveitä ihmissuhteita. 

Eli jos hän ei ole tarkoittanut syvästi haavoittaa sinua, mutta teki niin kuitenkin, niin asia siinä on sulle täysin ok? Hyvä tietää. Voin siis paskantaa sinun naamallesi, ja sinä syytät siitä itseäsi, että annoit minun.

ap

Jos sinä paskannat naamalleni, minkä minä sille asialle enää siinä vaiheessa voin? En todellakaan syytä siitä itseäni tai yritä ymmärtää sairasta mieltä ja etsiä syitä teolle. Teko vaikuttaa tietenkin minun suhtautumistani sinuun jatkossa. Luulenpa että ottaisin muutaman askeleen hajuraon ettei näin pääse käymään jatkossa. 

Niin, näin sanoo ihminen, jolle kokemus tulee eteen, kun hän on iso aikuinen, ja tulee tänne avautumaan mulle, joka olin pieni lapsi, kun kaikkea tuota tapahtui, että minä siinä tein väärin, kun aloin syyllistää itseäni aha, ja siksi sinäKIN voit nyt syyttää tässä MINUA, koska sulle minä olen ihan itse syyllinen siihen, että mulla on paha olla, aha! No en todellakaan ole.

ap

Oletko sinä oikeasti tosissasi vai nauraenko siellä provoilet? 

Mulla on itsellä ollut se aika myös kun nämä pyörii mielessä jatkuvasti ja asiaa punnitaan joka kantilta ja jauhetaan sen viimeisenkin kiven takaa. Hulluksihan tuossa itsensä tekee. 

Aikuinenhan ei tosiaan ole iästä kiinni, itsellä asian käsittelyssä auttoi osakseen se että äitini alkaa tulla vanhaksi ja hänen ympäriltään ihmiset ovat kadonneet. Kyllä minä käyn siellä edelleen syljettävänä mutta se ei enää minua kuluta. Se on vain ja ainoastaan surullista hänen kannaltaan. 

 

En ymmärrä, miten pääsit itsesyytöksistä eroon, jos ne olivat sitä luokkaa, mitä minulla. Varsinkaan kun et osaa ymmärrettävästi selittää, miten pääsit samanvahvuisista ja samalla logiikalla mieleesi väärin perustein istutetuista itsesyytöksistä eroon. Ainoa looginen lopputulema on, ettei sinulla ollut lähellekään samoja itsesyytöksiä, kuin minulla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Tänäpäivänä olen aika hyvin ymmärtänyt kuvion sellaiseksi että on aivan eriasia miten minä koen asiat ja se miten hän on ne tarkoittanut. 

Narsistilla on oma kuplansa ja omat ongelmansa joille minä en voi mitään. Sillä ei ole väliä onko hän äitini, isäni, veljeni, siskoni tai aviopuolisoni. Sillä saralla en pysty olettamaan/ odottamaan häneltä mitään. Menen aallon mukana, kerran olen päättänyt tässä olla. Siinä suuhteessa esitän toisinaan hiirulaista, jota en todellisuudessa ole. Huom. minulla on voima olla se hiirulainen, ei niin että olisin alistettu olemaan. Se on hänen surunsa ettei koskaan voi oppia tuntemaan sitä mikä minä todellisuudessa olen. 

Se miten mikäkin asia on minua hionut on minun ongelmani. En etsi syitä muista, en koe tarvetta alkaa kaivelemaan muiden tekemisiä tai vatvomaan liikaa. Toisinaan soppa on hämmennetty ympärilleni niin isoksi että se tuo väkisinkin stressiä. Silloin yritän keskittyä muihin asioihin ja antaa ajan kulua. Minulla on onneksi myös terveitä ihmissuhteita. 

Eli jos hän ei ole tarkoittanut syvästi haavoittaa sinua, mutta teki niin kuitenkin, niin asia siinä on sulle täysin ok? Hyvä tietää. Voin siis paskantaa sinun naamallesi, ja sinä syytät siitä itseäsi, että annoit minun.

ap

Jos sinä paskannat naamalleni, minkä minä sille asialle enää siinä vaiheessa voin? En todellakaan syytä siitä itseäni tai yritä ymmärtää sairasta mieltä ja etsiä syitä teolle. Teko vaikuttaa tietenkin minun suhtautumistani sinuun jatkossa. Luulenpa että ottaisin muutaman askeleen hajuraon ettei näin pääse käymään jatkossa. 

Niin, näin sanoo ihminen, jolle kokemus tulee eteen, kun hän on iso aikuinen, ja tulee tänne avautumaan mulle, joka olin pieni lapsi, kun kaikkea tuota tapahtui, että minä siinä tein väärin, kun aloin syyllistää itseäni aha, ja siksi sinäKIN voit nyt syyttää tässä MINUA, koska sulle minä olen ihan itse syyllinen siihen, että mulla on paha olla, aha! No en todellakaan ole.

ap

Oletko sinä oikeasti tosissasi vai nauraenko siellä provoilet? 

Mulla on itsellä ollut se aika myös kun nämä pyörii mielessä jatkuvasti ja asiaa punnitaan joka kantilta ja jauhetaan sen viimeisenkin kiven takaa. Hulluksihan tuossa itsensä tekee. 

Aikuinenhan ei tosiaan ole iästä kiinni, itsellä asian käsittelyssä auttoi osakseen se että äitini alkaa tulla vanhaksi ja hänen ympäriltään ihmiset ovat kadonneet. Kyllä minä käyn siellä edelleen syljettävänä mutta se ei enää minua kuluta. Se on vain ja ainoastaan surullista hänen kannaltaan. 

 

Ja mitä ihmettä tarkoittaa, että aikuinen ei ole iästä kiinni? Et siis oikeasti näe pientä lasta avuttomampana kuin aikuista?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se terapeutti on aika outo, kun antaa sun vuodesta toiseen kaivella neljänkymmenen vuoden takaisia äitisi tekemisiä eikä ilmeisesti pyri ohjaamaan sua elämään tässä hetkessä. Kyseessä lienee psykoanalyysi eikä esim. kognitiivinen terapia...?Joku aika sitten sanoit hänen todenneen, että sussa on vihaa äitiäsi kohtaan ja koit sen jonain suurenakin viisautena. Me palstalaiset on nähty se viha jo sun ensimmäisistä ketjuistasi lähtien.

No siis nehän pitää nimenomaan saada esille siksi, että en pysty edes vihaapurkamaan, kun olen ollut niin epäoikeutettu tunteisiini, eli vihaan, jota on tullut äidin ylittäessä rajojani ja syyttäessään niistä tulleista reaktioistani MINUA. Ei meidän ehkä tarvitse ikinä tähän päivään tullakaan, siitä sain terapiaa jo silloin 97-04 aikaisemmassa terapiassani. Jos vapaudun vihastani ei ole vaikeaa jatkaa siitä, mihin jäin tai mennä sinne minne minä haluan, ei olla siellä, minne viha minua ankkuroi tms. Sitten ei tartte olla katkera, ei alistua muille, ei tuntea alemmuutta, ei olla huonoitsetuntoinen jne

ap

Tai ehkä ainoa asia, mitä voisin tarvita käsitellä nykyhetkestäni terapiassa ehkä lähinnä sen lopussa on kriisini vaikutus lapsiini ja suhteeseen mieheeni. Ja että onko minun mahdollista saada vielä toimiva suhde ja millaisen henkilön kanssa, vai olenko tuomittu olemaan yksin lopun elämääni rikkinäisyyteni takia, ja miten kestää se.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Tänäpäivänä olen aika hyvin ymmärtänyt kuvion sellaiseksi että on aivan eriasia miten minä koen asiat ja se miten hän on ne tarkoittanut. 

Narsistilla on oma kuplansa ja omat ongelmansa joille minä en voi mitään. Sillä ei ole väliä onko hän äitini, isäni, veljeni, siskoni tai aviopuolisoni. Sillä saralla en pysty olettamaan/ odottamaan häneltä mitään. Menen aallon mukana, kerran olen päättänyt tässä olla. Siinä suuhteessa esitän toisinaan hiirulaista, jota en todellisuudessa ole. Huom. minulla on voima olla se hiirulainen, ei niin että olisin alistettu olemaan. Se on hänen surunsa ettei koskaan voi oppia tuntemaan sitä mikä minä todellisuudessa olen. 

Se miten mikäkin asia on minua hionut on minun ongelmani. En etsi syitä muista, en koe tarvetta alkaa kaivelemaan muiden tekemisiä tai vatvomaan liikaa. Toisinaan soppa on hämmennetty ympärilleni niin isoksi että se tuo väkisinkin stressiä. Silloin yritän keskittyä muihin asioihin ja antaa ajan kulua. Minulla on onneksi myös terveitä ihmissuhteita. 

Eli jos hän ei ole tarkoittanut syvästi haavoittaa sinua, mutta teki niin kuitenkin, niin asia siinä on sulle täysin ok? Hyvä tietää. Voin siis paskantaa sinun naamallesi, ja sinä syytät siitä itseäsi, että annoit minun.

ap

Jos sinä paskannat naamalleni, minkä minä sille asialle enää siinä vaiheessa voin? En todellakaan syytä siitä itseäni tai yritä ymmärtää sairasta mieltä ja etsiä syitä teolle. Teko vaikuttaa tietenkin minun suhtautumistani sinuun jatkossa. Luulenpa että ottaisin muutaman askeleen hajuraon ettei näin pääse käymään jatkossa. 

Niin, näin sanoo ihminen, jolle kokemus tulee eteen, kun hän on iso aikuinen, ja tulee tänne avautumaan mulle, joka olin pieni lapsi, kun kaikkea tuota tapahtui, että minä siinä tein väärin, kun aloin syyllistää itseäni aha, ja siksi sinäKIN voit nyt syyttää tässä MINUA, koska sulle minä olen ihan itse syyllinen siihen, että mulla on paha olla, aha! No en todellakaan ole.

ap

Oletko sinä oikeasti tosissasi vai nauraenko siellä provoilet? 

Mulla on itsellä ollut se aika myös kun nämä pyörii mielessä jatkuvasti ja asiaa punnitaan joka kantilta ja jauhetaan sen viimeisenkin kiven takaa. Hulluksihan tuossa itsensä tekee. 

Aikuinenhan ei tosiaan ole iästä kiinni, itsellä asian käsittelyssä auttoi osakseen se että äitini alkaa tulla vanhaksi ja hänen ympäriltään ihmiset ovat kadonneet. Kyllä minä käyn siellä edelleen syljettävänä mutta se ei enää minua kuluta. Se on vain ja ainoastaan surullista hänen kannaltaan. 

 

Ja mitä ihmettä tarkoittaa, että aikuinen ei ole iästä kiinni? Et siis oikeasti näe pientä lasta avuttomampana kuin aikuista?

ap

Ja vielä se, että lapsi toki voi varmasti olla kohdin ja osin omaa vanhempaansa aikuisempi ja kypsempi. Mutta aika paksua väittää, että juu olin sata prossaa äitiäni aikuisempi, ja siksi se ei haavoittanut minua, kun olin meillä se aikuinen. Justiinsa juu ja lehmätkin lentää.

ap

Vähintäänkin jos lapsi olisi äitiään sata prosenttia aikuisempi, eli joka asiassa, niin lapsi jäisi vaille aikuisen hoivaa ja tukea ja turvaa, joita jokainen pieni lapsi tarvitsee ollakseen vahingoittumatta sitten. Turha lässyttää saaneensa sitten nekin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Tänäpäivänä olen aika hyvin ymmärtänyt kuvion sellaiseksi että on aivan eriasia miten minä koen asiat ja se miten hän on ne tarkoittanut. 

Narsistilla on oma kuplansa ja omat ongelmansa joille minä en voi mitään. Sillä ei ole väliä onko hän äitini, isäni, veljeni, siskoni tai aviopuolisoni. Sillä saralla en pysty olettamaan/ odottamaan häneltä mitään. Menen aallon mukana, kerran olen päättänyt tässä olla. Siinä suuhteessa esitän toisinaan hiirulaista, jota en todellisuudessa ole. Huom. minulla on voima olla se hiirulainen, ei niin että olisin alistettu olemaan. Se on hänen surunsa ettei koskaan voi oppia tuntemaan sitä mikä minä todellisuudessa olen. 

Se miten mikäkin asia on minua hionut on minun ongelmani. En etsi syitä muista, en koe tarvetta alkaa kaivelemaan muiden tekemisiä tai vatvomaan liikaa. Toisinaan soppa on hämmennetty ympärilleni niin isoksi että se tuo väkisinkin stressiä. Silloin yritän keskittyä muihin asioihin ja antaa ajan kulua. Minulla on onneksi myös terveitä ihmissuhteita. 

Eli jos hän ei ole tarkoittanut syvästi haavoittaa sinua, mutta teki niin kuitenkin, niin asia siinä on sulle täysin ok? Hyvä tietää. Voin siis paskantaa sinun naamallesi, ja sinä syytät siitä itseäsi, että annoit minun.

ap

Jos sinä paskannat naamalleni, minkä minä sille asialle enää siinä vaiheessa voin? En todellakaan syytä siitä itseäni tai yritä ymmärtää sairasta mieltä ja etsiä syitä teolle. Teko vaikuttaa tietenkin minun suhtautumistani sinuun jatkossa. Luulenpa että ottaisin muutaman askeleen hajuraon ettei näin pääse käymään jatkossa. 

No, minä olenkin sinulle vertainen ja lisäksi nobody. Koitapa suhteuttaa tilanne äiti-lapsisuhteeseen, jossa kyseessä ei ole vertainen eikä todellakaan kuka tahansa.

ap

On helppo suhteuttaa kun on kokemusta asiasta.

Mikä sulla sitten on tilanne? Onko sun pakko olla niin paljon tekemisissä äitisi kanssa? Millainen suhde teillä on nyt. Et ole enää 3-vuotias etkä niille asioille mahda enää mitään. Itselle vain teet palveluksen jos pystyt päästämään irti katkeruudesta ja uhriutumisesta. Onko sulla ystäviä ja puoliso? Tasavertaisia ihmissuhteita vastapainoksi? 

Millaista kokemusta?

Kyllä asioille mahtaa.

Viha mun pitää purkaa, eikä "päästää irti" mistään, kun en edes pidä mistään kiinni. Jos olet eri mieltä, perustele.

On puoliso, on ystäviä, mitä sitten? Mutta en minä heitä vastapainoksi kutsuisi. Minullehan on opetettu, että olemalla oma itseni ja minä, minä haavoitan kaikkia syvästi. Olihan sullekin opetettu niin, kun on varaa näemmä neuvoa mua? Mutta siis selvisit siitä? Kerro lisää, miten!

ap

Toki nämä asiat ovat jokaiselle yksilöllisiä, ja vaikka puhutaan narsismista on jokainen tapaus eri. Vaikka olen puhunut omista kokemuksistani toisen vastaavassa tilanteessa olevan kanssa, tuntuu ettei omaa lapsuuttaan pysty purkamaan tai kuvaamaan sitä mitä se on ollut. Kun kerron teoista, en osaa kuvata sitä henkistä puolta ja psykologista vaikutusta. Omassa tapauksessani en ole kokenut syyllistämistä, itselläni on ollut fyysistä ja halventamista. Toki, käytöstavat sitä meilläkin piti olla ja väärin kyllä tiesi tehneensä vaikkei olisikaan mutta oma lapsuuteni kulminoituu pelkoon, ei itseni syyllistämiseen. 

Huomaan vain että sinä olet jäänyt edelleen sinne lapsuuteen? Itselläni on ollut niin haastavaa tässä ajassa eläminen ja suhtautuminen nykyään että menneet olen hyväksynyt ja jättänyt. On toki asioita jotka heijastuvat sieltä ja haastavat edelleen mutta ne ovat nyt minun murheeni ja niitä yritän työstää ilman vihaa ja syyllistämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Tänäpäivänä olen aika hyvin ymmärtänyt kuvion sellaiseksi että on aivan eriasia miten minä koen asiat ja se miten hän on ne tarkoittanut. 

Narsistilla on oma kuplansa ja omat ongelmansa joille minä en voi mitään. Sillä ei ole väliä onko hän äitini, isäni, veljeni, siskoni tai aviopuolisoni. Sillä saralla en pysty olettamaan/ odottamaan häneltä mitään. Menen aallon mukana, kerran olen päättänyt tässä olla. Siinä suuhteessa esitän toisinaan hiirulaista, jota en todellisuudessa ole. Huom. minulla on voima olla se hiirulainen, ei niin että olisin alistettu olemaan. Se on hänen surunsa ettei koskaan voi oppia tuntemaan sitä mikä minä todellisuudessa olen. 

Se miten mikäkin asia on minua hionut on minun ongelmani. En etsi syitä muista, en koe tarvetta alkaa kaivelemaan muiden tekemisiä tai vatvomaan liikaa. Toisinaan soppa on hämmennetty ympärilleni niin isoksi että se tuo väkisinkin stressiä. Silloin yritän keskittyä muihin asioihin ja antaa ajan kulua. Minulla on onneksi myös terveitä ihmissuhteita. 

Eli jos hän ei ole tarkoittanut syvästi haavoittaa sinua, mutta teki niin kuitenkin, niin asia siinä on sulle täysin ok? Hyvä tietää. Voin siis paskantaa sinun naamallesi, ja sinä syytät siitä itseäsi, että annoit minun.

ap

Jos sinä paskannat naamalleni, minkä minä sille asialle enää siinä vaiheessa voin? En todellakaan syytä siitä itseäni tai yritä ymmärtää sairasta mieltä ja etsiä syitä teolle. Teko vaikuttaa tietenkin minun suhtautumistani sinuun jatkossa. Luulenpa että ottaisin muutaman askeleen hajuraon ettei näin pääse käymään jatkossa. 

No, minä olenkin sinulle vertainen ja lisäksi nobody. Koitapa suhteuttaa tilanne äiti-lapsisuhteeseen, jossa kyseessä ei ole vertainen eikä todellakaan kuka tahansa.

ap

On helppo suhteuttaa kun on kokemusta asiasta.

Mikä sulla sitten on tilanne? Onko sun pakko olla niin paljon tekemisissä äitisi kanssa? Millainen suhde teillä on nyt. Et ole enää 3-vuotias etkä niille asioille mahda enää mitään. Itselle vain teet palveluksen jos pystyt päästämään irti katkeruudesta ja uhriutumisesta. Onko sulla ystäviä ja puoliso? Tasavertaisia ihmissuhteita vastapainoksi? 

Millaista kokemusta?

Kyllä asioille mahtaa.

Viha mun pitää purkaa, eikä "päästää irti" mistään, kun en edes pidä mistään kiinni. Jos olet eri mieltä, perustele.

On puoliso, on ystäviä, mitä sitten? Mutta en minä heitä vastapainoksi kutsuisi. Minullehan on opetettu, että olemalla oma itseni ja minä, minä haavoitan kaikkia syvästi. Olihan sullekin opetettu niin, kun on varaa näemmä neuvoa mua? Mutta siis selvisit siitä? Kerro lisää, miten!

ap

Toki nämä asiat ovat jokaiselle yksilöllisiä, ja vaikka puhutaan narsismista on jokainen tapaus eri. Vaikka olen puhunut omista kokemuksistani toisen vastaavassa tilanteessa olevan kanssa, tuntuu ettei omaa lapsuuttaan pysty purkamaan tai kuvaamaan sitä mitä se on ollut. Kun kerron teoista, en osaa kuvata sitä henkistä puolta ja psykologista vaikutusta. Omassa tapauksessani en ole kokenut syyllistämistä, itselläni on ollut fyysistä ja halventamista. Toki, käytöstavat sitä meilläkin piti olla ja väärin kyllä tiesi tehneensä vaikkei olisikaan mutta oma lapsuuteni kulminoituu pelkoon, ei itseni syyllistämiseen. 

Huomaan vain että sinä olet jäänyt edelleen sinne lapsuuteen? Itselläni on ollut niin haastavaa tässä ajassa eläminen ja suhtautuminen nykyään että menneet olen hyväksynyt ja jättänyt. On toki asioita jotka heijastuvat sieltä ja haastavat edelleen mutta ne ovat nyt minun murheeni ja niitä yritän työstää ilman vihaa ja syyllistämistä. 

Toi on hyvä huomio, ettei ole aina identtisiä ne lapsuudet, vaikka vanhemmassa olisi narsistisia piirteitä, saatika jos jonkun vanhempi on patologinen narsisti. Minua vain suututtaa, kun mun lapsuus meni niin, että jos siitä jotain kerron, niin aletaan syyttää minua. Mutta aivan sama, oman kapeutensa syyttäjät siinä vain esille tuovat.

Ja siis olen ehkä etuoikeutettu, kun "saan" kaivaa asioita erittäin pohjamutia myöten, ainakin nyt yritän, kun olen antanut itseni aloittaa ja se on siis ollut minulle mahdollista. Kuitenkin moni joka ei "pääse" käsittelemään asioitaan ottaa minut jotenkin uhkana, enkä ymmärrä miksi.

ap

Ja ehkä siksi olen lapsuudessa kiinni, että siellä on vielä sellaista turmeltumatonta, siis se ei tarkoita, etteikö äiti ois jo turmellut asioita, mutta siellä se laiva ois kuulunut kääntää, minun ymmärtää, etten ole haavoittanut ketään, vaikka hän niin väitti jne. En vain niillä voimilla, tiedoilla ja taidoilla kyennyt kääntää sitä laivaa, vaan kuljin äidin mukana kohti manalaa.

ap

Mutta en ole manalassa, vielä, vaikka olenkin sen porteilla jo ollut tai sitä kohti joutunut. En halua sinne mennä, tai jäädä, haluan kauas pois. Kulkea itse, omaan suuntaan.

ap

Koitin pienenä vastustaa ja vastustinkin manalaan kulkemista äidin kanssa. Mutta äiti ei antanut ikinä mitään tukea minulle silloin. Sitten tutustuin yhteen ystävään, olin noin 17-vuotias, joka oli ilmeisesn narsistinen ihminen myös ja sai minusta jonkinlaisen henkisen otteen äitini kompatessa häntä ja tavallaan siis äitini avustuksella. Silloin huomasin, että kulkemalla äidin suuntaan, jota siis olin aiemmin vastustanut, sain äidiltä vihdoin tukea ja äiti silitti päätäni. Paitsi että hän edelleenkin vaati minua tekemään itselleni pahaa ja kulkemaan kohti manalaa, mutta tein, koska ajattelin ongelmien olleenkin minun vikani ja jos muuttuisin, se tuki mitä hän antaa tekisi minulle hyvää ja minusta hyvän ihminen. Väärin.

En ymmärtänyt, että äitini on luonnehäiriöinen, ja asiat, joista hän saarnasi oikeina olivat mahdottomuuksia. Niihin ei kukaan yllä. Minun olisi aivan turha koittaa saavuttaa sellainen elämäntila, että saisin äidiltä aitoa tukea siihen, kuka olen. Siinä sitten tavallaan sairastuin, vaiken enää asunut kotona.

ap

Kun vastustin äidin minun manalaan vientiä sanomalla esimerkiksi, että isä ei ole sinun kanssasi samaa mieltä, niin äiti torppasi isän arvon minkäänlaisena tukijana minulle hyvää elämää ajatellen sanoen, että isäni on täysin moraaliton rikollinen, jota uskomalla pilaisin elämäni varmasti. No, katsoessani isää saatoin todeta, että eihän hän täydellinen ole, että onhan hänessä ne viat, joista äiti puhuu, että äitini varmasti on oikeassa, enkä sitten uskaltanut luottaa isäänkään :( Onneksi epäilys jäi kytemään. Saatuani mieheltäni tukea omalle persoonalleni pääsin jotenkin eteenpäin.

ap

Tämän takia minulta on kadonneet kaikki ystävät ihan paljolti itseni lakatessa pitää heihin yhteyttä, kun en voi mistään tietää, ettenkö ole heitä syvästi loukannut, jos he eivät esimerkiksi ehdikään nähdä minua. Sehän voi johtua siitä, että olen niin kamala ihminen, että he vain eivät tiedä, miten sanoisivat sen minulle, että olen seuraava saatanasta :(

Eipä siinä paljoa jaksa olla ihmisten kanssa. Olin siis epätietoinen siitä, että siellä on niin syvä (olen haavoittanut heitä syvästi) epäilys mun mielessä, koska se on niin älytön.

ap

Luonnehäiriöisen ihmisen lapsena kasvamiseen kun kuuluu sekin, että miettiessäsi, että minusta nyt tuntuu siltä, että minun on syytetty loukanneen syvästi äidin ystäviä, se luonnehäiriöinen sanoo: "höpö höpö, miten sinusta nyt tuolta tuntuu, etkä ole", vaikka hän on ITSE ollut luomassa koko tunteen ja ajatuksen minun päähäni. Eihän siitä tuollaisella kieltämisellä vapaudu. Kun penää, että eeei, kun kyllä minusta ihan oikeasti tuntuu siltä, sinä sanoit niin, niin luonnehäiriöinen raivostuu kertakaikkiaan, että mitä sinä nyt sekoilet, aina olet syyttämässä muita! Jos olet kerran loukannut, niin ei hän tässä sille mitään mahda!!! Daa... Kun ihan vain aiheutti sen. Mutta ei itsekään ilmeisesti tunnista sitä, omaa sairauttaan.

ap

Mua säälittää sun terapeutti ja sun äiti. Terapeutti sentään saa palkkaa tämän paskan kuuntelusta, mutta silti, kohtuuton taakka joutua kuuntelemaan tällaista vellomista vuodesta toiseen.

Ja on sanomattakin selvää että lapsillesi ja miehellesi tämä on kaikkein kohtuuttomin tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Luonnehäiriöisen ihmisen lapsena kasvamiseen kun kuuluu sekin, että miettiessäsi, että minusta nyt tuntuu siltä, että minun on syytetty loukanneen syvästi äidin ystäviä, se luonnehäiriöinen sanoo: "höpö höpö, miten sinusta nyt tuolta tuntuu, etkä ole", vaikka hän on ITSE ollut luomassa koko tunteen ja ajatuksen minun päähäni. Eihän siitä tuollaisella kieltämisellä vapaudu. Kun penää, että eeei, kun kyllä minusta ihan oikeasti tuntuu siltä, sinä sanoit niin, niin luonnehäiriöinen raivostuu kertakaikkiaan, että mitä sinä nyt sekoilet, aina olet syyttämässä muita! Jos olet kerran loukannut, niin ei hän tässä sille mitään mahda!!! Daa... Kun ihan vain aiheutti sen. Mutta ei itsekään ilmeisesti tunnista sitä, omaa sairauttaan.

ap

Ja näin luonnehäiriöinen aina lopuksi päättää keskustelun siihen, että niiii-in, sinä satutit sitä ihmistä syvästi, miksi et käyttäydy!!!? Vaikka ongelma ei ollut mun käytös, vaan hänen väitteensä siitä. Mutta koska hänen reaktionsa siitä oli alunperin täysin ylimitoitettu, niin mulla on siitä trauma. Jota en tunnista. En tajua, että minä en luule äidin ystävän vähän harmistuneen (mikä olisi enintään kohtuullista ja tuskin tapahtuisekään), vaan minä luulen hänen haavoittuneen täysin ystävänsä lapsesta, minusta, ja etten minä voi sitä ikinä hyvittää, koska enhän minä voikaan, kun sitä ei ole ikinä tapahtunut. Ja en kuitenkaan halua ruveta anomaan armoa, kun oikeasti kaikki mitä tein oli vain valittaa väsymystäni, enkä ole kuullut muiden lasten joutuvan siitä armoa anomaan ollakseen hyväksyty kivoiksi ihmisiksi.

ap

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja on sanomattakin selvää että lapsillesi ja miehellesi tämä on kaikkein kohtuuttomin tilanne.

No en tajua miten, mies pärjää ja lapsilla on elämä edessään. Miksi olisi noin kuin kuvittelet? Vaikutat harhoissa eläjältä, joka tekee johtopäätöksiä tosi hatarin perustein.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mua säälittää sun terapeutti ja sun äiti. Terapeutti sentään saa palkkaa tämän paskan kuuntelusta, mutta silti, kohtuuton taakka joutua kuuntelemaan tällaista vellomista vuodesta toiseen.

Ja mun terapeutti auttaa mua mielellään ja on tosi hyvä mulle. Tuskin hän olisi, jos tämä olisi jotenkin vastenmielistä.

ap

Jos äitisi sanoo, että olit kyläpaikassa epäkohtelias, kun vaadit kotiin lähtöä, se on normaalia kasvatusta, ja äidin tehtävä. Ei merkki narsismista. Jos sitten äidin ystävä jälkikäteen sanoo, ettei se häntä loukannut, se on normaalia kohteliaisuutta, eikä se tee tyhjäksi sitä, että äitisi oli oikeassa kasvattaessaan sinua.