Pohdittavaksi: jos parisuhteessa ei ole juurikaan parisuhdeaikaa, onko se parisuhde lainkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se parisuhdeaika on?

Itse miellän parisuhdeajaksi sellaisen kivan kahdestaan tekemisen kuten seksin, Netflixin katsomisen yhdessä, ravintolaillalliset, tansseissa käynnin, keskustelut pitkillä kävelylenkeillä ja maailman parantamisen jaetun punkkupullon äärellä. Mitä seurustellessa nyt tavataan kahdestaan tehdä.

Ap

Parisuhde ei ole sama kuin seurustelusuhde.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ihan samaa asiaa. Minulle parisuhteen toteuttaminen on nimenomaan sitä, että pidetään yhdessä hauskaa, nautitaan toisten seurassa, pelataan lautapelejä, käydään syömässä ja keikoilla, harrastetaan seksiä, pussaillaan, nukutaan pitkään ja niin edelleen.

Jos tuollainen kiva yhdessä tekeminen jossakin vaiheessa loppuu tästä kohta kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta, sitten loppuu kyllä suhdekin. En halua kämppäkaveria.

Kun jättää seksin pois, niin teen tuota kaikkea ystävien kanssa. Olenko siis parisuhteessa heidän kanssaan vai onko tuo vain normaalia kanssakäymistä ja ajanviettoa? Minusta parisuhde on paljon enemmän eli arjen jakamista, huonojakin päiviä, yhteistä vastuunkantoa, toisesta huolehtimista ja huolenpidon kohteena olemista. Sitä, että on lupa olla minä eikä aina tarvita jotain ulkopuolista virikettä (keikat, baari, lautapelit jne.), että on hyvä olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän voimakas affektinen puolustusreaktio ja aika paljon ilmeisen tahallista väärin ymmärtämistä.

Harmi. Ajattelin, että tästä olisi voinut tulla asiallinen keskustelu.

Ap

Oho! Minusta keskustelu oli erittäin asiallista, erityisesti ottaen huomioon että avaus oli aika provosoiva. Olisiko kaikkien pitänyt alkaa voivotella oman suhteensa kurjaa tilaa vai mikä olisi ollut asiallista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ihan samaa asiaa. Minulle parisuhteen toteuttaminen on nimenomaan sitä, että pidetään yhdessä hauskaa, nautitaan toisten seurassa, pelataan lautapelejä, käydään syömässä ja keikoilla, harrastetaan seksiä, pussaillaan, nukutaan pitkään ja niin edelleen.

Jos tuollainen kiva yhdessä tekeminen jossakin vaiheessa loppuu tästä kohta kymmenen vuotta kestäneestä suhteesta, sitten loppuu kyllä suhdekin. En halua kämppäkaveria.

Kun jättää seksin pois, niin teen tuota kaikkea ystävien kanssa. Olenko siis parisuhteessa heidän kanssaan vai onko tuo vain normaalia kanssakäymistä ja ajanviettoa? Minusta parisuhde on paljon enemmän eli arjen jakamista, huonojakin päiviä, yhteistä vastuunkantoa, toisesta huolehtimista ja huolenpidon kohteena olemista. Sitä, että on lupa olla minä eikä aina tarvita jotain ulkopuolista virikettä (keikat, baari, lautapelit jne.), että on hyvä olla yhdessä.

Nimenomaan näin. Kaverin kanssa käydään kävelyllä ja katsotaan netflixiä. Kumppanin rinnalla siivotaan oksennuksia ja rakastetaan dementoitunutta läheistä. Jos parisuhteesi ei kestä vauvanpyllyjen pesua, miten se kestäisi sitä, että joudut pesemään sen vanhan miehesi vahinkoja?

Hassua, ettei ap vastannut kysymykseen oman parisuhteensa kestosta 😃

Vierailija kirjoitti:

Hassua, ettei ap vastannut kysymykseen oman parisuhteensa kestosta 😃

Eikä siitä onko hänellä lapsia.

No, joko se ap palaisi keskusteluun tänään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta parisuhdetta on myös se, että luotsataan tätä tiimiä nimeltä perhe, yhdessä eteenpäin ja niin, että kaikilla on hyvä olla.

Minusta tuo ei ole parisuhdetta sinänsä vaan vanhemmuutta ja kasvatuskumppanuutta. Parisuhde on ensisijaisesti kahden ihmisen välistä romantiikkaa ja erotiikkaa ja keskinäistä yhteyttä.

Ap

Hauska että otit itse esille sanan kumppanuus. Jos kumppanuus ei ole sinulle parisuhdetta niin mikä on? Kun sitä Netflixiä katson ihan yksin, kävelyllä käyn kaverin kanssa ja ravintolassa siskoni seurana. Ei ne tekemiset ole parisuhteeseen varattuja vaikka toki miehenkin kanssa saatan joskus nöistä jotain tehdä.

Erotiikka ja romantiikka on kyllä kuuluneet meidän parisuhteeseen, välillä vahvemmin ja välillä heikommin, mutta niitäkin voi olla ilman parisuhdetta. Erityisesti näitä oli ennen kuin sanoimme olevamme parisuhteessa.

Sen sijaan tuo kumppanuus on se mikä sitoo näitä kaikkia osa-alueita yhteen ja myös erottaa muut ihmissuhteet parisuhteesta. Me emme jaa kasvatuskumppanuutta (vielä) suhteessamme, mutta elämänkumppanuutta kylläkin. Ja se on se mikä kantaa parisuhdetta eteenpäin vaikka jossain elämäntilanteessa erotiikka puuttuisi, romantiikka olisi kortilla tai ei ehdittäisi viettää sitä "parisuhdeaikaa" tv:n ääressä (mitä en kyllä itse ikinä laskisi parisuhdeajaksi).

Puhuin kasvatuskumpanuudesta, en kumppanuudesta. Oikeasti nyt, ymmärrättekö te tahallanne väärin?

Ap

Emme, mutta sinä ymmärrät parisuhteen hyvin kapea-alaisesti.

Onko ap:lla kovinkin tuore tuo parisuhde?

Me ollaan oltu 25 vuotta yhdessä. Ehdittiin olla yhdessä seitsemän vuotta ennen lapsia, ei me siltikään esim. käyty ikinä tanssimassa tai kävelemässä. Tanssimisesta ei tykkää kumpikaan, kävelemässä kävin kavereiden kanssa, mies ei oikeen siitä tykkää. ja käyn siis edelleenkin kävelemässä kavereiden kanssa. Miehen kanssa tulee juteltua muutenkin ihan joka ikinen päivä. 

Sitten syntyi kolme lasta. Mun mielestä meillä oli lasten ollessa pieniä mitä suurimmassa määrin hyvä parisuhde. Meillä ainakin lapset myös nukkuivat ja lasten ollessa pieniäkin istuttiin sohvalla ja katsottiin telkkaria (määritelläänkö tää todella jotenkin laadukkaaksi parisuhdeajaksi???) ihan joka ilta, jaettiin välillä se punkkupullo, juteltiin. Kyllä me oltais saatu lapsenvahtikin jos olis haluttu käydä vaikka leffassa tai ravintolassa ja välillä käytiinkin. Me nyt kuitenkin nautittiin siitä kotona olemisesta ja niistä lapsista. Nyt lapset on jo teini-ikäisiä ja voidaan mielin määrin käydä ulkona ja tehdä kaikenlaista ihan just niin paljon kuin huvittaa, käydä vaikka kahdestaan mökillä tai ravintolassa syömässä. Harvoin siltikään käydään. Me kun tykätään olla kotona, tehdä täällä hyvää ruokaa ja vaikka vaan katsoa sitä telkkaria. Me myös tykätään kovin paljon meidän lapsista. Se, että telkkaria katsoo meidän kanssa pari teini-ikäistä ei tee siitä yhtään vähemmän nautittavaa. Oikeastaan päinvastoin. Nykyisin on harvinaista herkkua saada koko porukka sohvalle katsomaan yhdessä jotain leffaa. Pikemminkin pitää pyytää, että katottaisko joku leffa porukalla.

Mulle ehkä ikävin illanvietto olis lähteä jonnekin tansseihin. Tai vaikka tyyliin baariin kahdestaan. En tajua miksi haluaisimme mennä. Ihmiset nauttii ap erilaisista asioista. Mulle ihan parasta on se kotona oleminen.

Vierailija kirjoitti:

Väittäisin että kyllä voi olla.

Meillä ainakin on nyt juuri tosi vähän parisuhdeaikaa kahden kesken (3 alle kouluikäistä), mutta kyllä sitä puolisoa voi huomioida muutenkin kuin vain makkarissa. Keittää kahvit valmiiksi, tehdä asioita toisen puolesta, keskustella, unelmoida jne.

Joskus tulee taas aika että myös sitä kahdenkeskistä aikaa on enemmän.

No onhan teillä parisuhdeaikaa. Meillä ei ole parisuhdeaikaa koska mies ei halua viettää aikaa kanssani, ei juurikaan seksiä, ei halauksia ja suukkoja kotiin tullessa, ei keskusteluja, ei yhdessä hassuttelua, ei yhteisiä suunnitelmia. Mies menee omissa työ- ja harrastusmenoissaan, flirttailua jatkui vain niin kauan että sai minut naimisiin kanssani ja lapsen tehtyä, pettää, tuhahtelee ja mulkoilee kotona, kääntää selkänsä, on sitoutunut lapsiin muttei minuun mitenkään ym.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan näin. Kaverin kanssa käydään kävelyllä ja katsotaan netflixiä. Kumppanin rinnalla siivotaan oksennuksia ja rakastetaan dementoitunutta läheistä. Jos parisuhteesi ei kestä vauvanpyllyjen pesua, miten se kestäisi sitä, että joudut pesemään sen vanhan miehesi vahinkoja?

Ihan hyvin. Vanha puoliso ei ole ärsyttävä pentu, joka syö kaiken ajan olla puolison kanssa.

Sitä paitsi kaverisuhteesi vaikuttavat pinnallisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se parisuhdeaika on?

Itse miellän parisuhdeajaksi sellaisen kivan kahdestaan tekemisen kuten seksin, Netflixin katsomisen yhdessä, ravintolaillalliset, tansseissa käynnin, keskustelut pitkillä kävelylenkeillä ja maailman parantamisen jaetun punkkupullon äärellä. Mitä seurustellessa nyt tavataan kahdestaan tehdä.

Ap

Parisuhde ei ole sama kuin seurustelusuhde.

Minulle nuo asiat eivät ole vain alun tapailuun kuuluvia juttuja vaan sitä toimintaa, josta parisuhteen selkäranka muodostuu. Toisille voi "arjen jakaminen" riittää, mutta minä en ole kiinnostunut sellaisista parisuhteista, joissa ei säännöllisesti tehdä noita asioita. Ei ole mitään sellaista, joka ajaisi noiden ohi ja veisi niiltä aikaa. Ap

Ymmärrän täysin ap:n ajatuksen, jota useimmat eivät tainneet lukea tarkasti. Minulle parisuhdeaikaa on kaikki mieheni kanssa viettämäni aika silloinkin, kun mukana on lapsia ja ystäviämme. Se kaikki yhdessäolo vahvistaa parisuhdetta. Mutta jos en saa viettää myös täysin kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa edes ajoittain, parisuhde heikkenee ja onnellisuus laskee. Kiireen keskellä parisuhdetta vahvistaa kuitenkin lämpimät katseet, kosketus ja arvostava keskustelu - tällöin kiireenkin keskellä on hyvää parisuhdetta rakentavaa aikaa, itselleni ehkäpä sitä parisuhdeaikaa juurikin.

Itse olin avioliitossa ja saimme lapsia. Yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeen tuli kuitenkin ero, koska kahdenkeskistä aikaa ei ollut tarpeeksi ja sitä myöten hiljalleen tuo kiireenkin keskellä tapahtunut kommunikointimme tuli arkisemmaksi ja kylmemmäksi, hiljalleen kosketus väheni, lopulta voimme huonosti. Erosimme ja jaamme vanhemmuuden edelleen täysin, matkustamme välillä yhdessä, vietämme joulun ym yhdessä perheenä. Olemme ystäviä ja vanhempia, kasvatuskumppaneita, mutta parisuhteemme kuoli ja ensimmäisenä syynä oli tuo kahdenkeskisen ajan jääminen pois ja sen hitaasti vuosien aikana mukanaan tuoma liian arkinen kumppanuus. Se ei pelkästään riittänyt ylläpitämään parisuhdetta, vaikka itsessään arki ei ollut meidän onnettomuuden syy.

Mielestäni siis te kaikki palstan kirjoittajat olette oikeassa, kun katsotte asiaa yhdeltä kantilta. Ymmärrättekö kuitenkin kokonaisuuden eri puolet ja syy-seuraussuhteet, jotka hyvin tavalliset monissa avioliitoissa. Kuitenkin puolet avioliitoista päättyy eroon eikä se varmasti johtunut vain yhdestä asiasta ja varmasti jokainen eronnut on yrittänyt palauttaa parisuhteensa onnelliseksi vuosien saatossa. Kunnes ei enää ole rakennusaineita jäljellä.

Suosittelen siis pitämään huolta myös ihan siitä kahdenkeskisestäkin parisuhdeajasta, vaikka parisuhdeaikaa on toki myös kaikki esim lasten kanssa vietetty puolisoiden yhteinen aika.

Ymmärrän mitä ap ajaa takaa mutta ap taas todennäköisesti on lapseton eikä omaa kokemusta parisuhteen dynamiikasta lapsien jälkeen.

Olemme tukiverkoton lapsiperhe jossa 4 lasta. Meillä ei mummot tai kummit auta ja tämän takia yhteistä kahdenkeskistä aikaa ei ole ollut 11 vuoteen. Aina joku on ollut vauva, josta syystä en uskalla jättää mll hoitajatytöille hoitoon, ja suku johon voisin luottaa ei osallistu mitenkään. Kyllä koen että nämä 11 vuotta ovat aikaa olloin ei ole sillä tavalla ollut parisuhdetta. Ei kertaakaan treffejä tai yön yli reissua eikä romanttista kahdenkeskistä aikaa. Eli siis sitä mitä ap ihmetteli.

Mutta, toisaalta taas ihminen sopeutuu kaikkeen joten kun tilanne on surkea hoitoavun suhteen, niin sitä oppii pärjäämään ilman. Lisäksi lapset ovat tavallaan tärkeämpiä kuin puoliso, joten senkin puoleen ladten teko oli yhteinen valinta ja parisuhteettomuus vaan kestrtään.

Eli ap on tavallaan oikeazsa, olemme kasvatuskumppaneita ja lapsenhoitotiimi. Vaikka se romanttinen kahdenkeskinen parisuhde puuttuu niin se ei silti tarkoita että elämä olisi rakkaudetonta ja kurjaa. Sitä kasvatuskumppaniakin voi rakastaa.

Ei, sellainen ei ole mielestäni parisuhde. Tuollainen on pikemminkin molempia (toivottavasti) hyödyttävä sopimus.

Jep, miten tosiaan järjestätte sitä kahdenkeskistä aikaa kun tukiverkkoa ei ole? Hyvä niiden on hummailla joilla isovanhemmat auttaa. Voiko joku sellainen vastata jolla ei tukiverkkoa ole suvusta? Epäilen juurikin sitä että parisuhdeaikaa saavat vain ne joilla mummot hoitaa. Eli se parisuhdeajan ottaminen ei ole mikään oma valinta vaan se on täysin tuurista kiinni - eli satuitko syntymään hyvään auttavaan aukuun vai paskaan itsekkääseen sukuun.

T. Tukiverkoton ja parisuhteeton apn määritelmän mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Nro3 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se parisuhdeaika on?

Itse miellän parisuhdeajaksi sellaisen kivan kahdestaan tekemisen kuten seksin, Netflixin katsomisen yhdessä, ravintolaillalliset, tansseissa käynnin, keskustelut pitkillä kävelylenkeillä ja maailman parantamisen jaetun punkkupullon äärellä. Mitä seurustellessa nyt tavataan kahdestaan tehdä.

Ap

Tuo kuulostaa minusta enemmän deittailulta kuin parisuhteelta.

Ai jaa? Missä vaiheessa joillekin ihmisille tulee sellainen olo, että nyt tällainen kiva kahdestaan tekeminen saa riittää? Minulle kun tuo on juuri sitä parisuhteen ydinsisältöä.

Ap

Siinä vaiheessa, kun on pieniä lapsia, eikä yhtään niin minkäänlaista tukiverkostoa, joka voisi lastenhoidossa auttaa. Eli lapset hoidetaan 100% itse - silloin saa ravintolaillalliset, tanssit ja elokuvissakäynnit unohtaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Kotona onnistuu toki jonkinlainen parisuhdeaika.

Vierailija kirjoitti:

Jep, miten tosiaan järjestätte sitä kahdenkeskistä aikaa kun tukiverkkoa ei ole? Hyvä niiden on hummailla joilla isovanhemmat auttaa. Voiko joku sellainen vastata jolla ei tukiverkkoa ole suvusta? Epäilen juurikin sitä että parisuhdeaikaa saavat vain ne joilla mummot hoitaa. Eli se parisuhdeajan ottaminen ei ole mikään oma valinta vaan se on täysin tuurista kiinni - eli satuitko syntymään hyvään auttavaan aukuun vai paskaan itsekkääseen sukuun.

T. Tukiverkoton ja parisuhteeton apn määritelmän mukaan.

Meilläkään ei ole tukiverkostoa, joten ei myöskään laadukasta parisuhdeaikaa kodin ulkopuolella. Ravintolaillalliset, yhdessä lenkillä käymisen ja muut saa unohtaa täysin. Emme päässeet edes 10-vuotishääpäiväillalliselle, koska toinen lapsi ei nukahtanut tarpeeksi ajoissa (emme ehtineet pöytävaraukseen) - mummu kun olisi suostunut "hoitamaan" ainoastaan nukkuvaa lasta.

Eli niinhän se on, että parisuhde-jeesustelijat ovat juuri niitä, joilla mahdollisuus omaan aikaan on. Tämän mahdollistavat yleensä isovanhemmat tai muut sukulaiset hoitamalla lapsia, jotta vanhemmat pääsevät nauttimaan parisuhdeajasta. Kyllä, olen katkera, mutta minkäs teet.

Jep. Minäkin olen katkera tukiverkottomuudestani mutta minkäs teet. Se vain ärsyttää että ulkopuoliset hyvän tukiverkon omaavat minulle ihmettelevät ja hohhailevat että 'miksi ette ota parisuhdeaikaa'. Siis OTA. Mistä vitusta sitä otetaan kun kukaan ei laösia hoida? Voisin maksaa 100% luotettavalle hoitajalle vaikka 2te tunti mutta sellaista luotettavaa kun ei ole. MLL 15v teinit ei todellakaan ole luotettavia hoitamaan kolmea ladta josta pienin on vauva.

T. Toinen tukiverloton

Vierailija kirjoitti:

Jep. Minäkin olen katkera tukiverkottomuudestani mutta minkäs teet. Se vain ärsyttää että ulkopuoliset hyvän tukiverkon omaavat minulle ihmettelevät ja hohhailevat että 'miksi ette ota parisuhdeaikaa'. Siis OTA. Mistä vitusta sitä otetaan kun kukaan ei laösia hoida? Voisin maksaa 100% luotettavalle hoitajalle vaikka 2te tunti mutta sellaista luotettavaa kun ei ole. MLL 15v teinit ei todellakaan ole luotettavia hoitamaan kolmea ladta josta pienin on vauva.

T. Toinen tukiverloton

Siis voisin maksaa 25e tunti...sorry typo