Missä kohtaa on sopivaa kysyä pariskunnalta että milloin on tulossa perheenlisäystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meiltä kysytään usein uusien tuttavien taholta että miksi emme ole hankkineet lapsia. Alapa siinä sitten selittämään että ainokaisemme menehtyi 4-vuotiaana.

Traaginen tapaus helpottuu sillä kun siitä ei puhuta?

Yleensä utelevat ihmiset ovat epäluotettavia ja tahallaan vääristelevät ja dramatisoivat asioita, eivätkä he voi mitään asiaa pitää omana tietonaan, vaan levittävät kulovalkean tavoin asiaa.

Ja siksi moni ei halua puhua henk.koht.asioita, kuin luotettaville ystäville.

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun tähän joukkoon, joka ei ymmärrä mitä pahaa sen kysymisessä on. Minulta on kysytty (niin kuin ketjusta päätellen monilta muiltakin) perheenjäsenten, tuttujen, puolituttujen, kavereiden jne toimesta ns koko elämäni ajan. Olen nyt 25.

Sehän on samanlaista juttelua kuin mikä tahansa muukin, "oletko ajatellut opiskella", "mitä haluat olla isona", "ootko ajatellut hankkia koiraa/mökkiä", "mitä ostaisit jos voittaisit lotossa"... ihan samanlaista diipa daapaa. Joillekin joku noistakin aiheista on kipeä, ei sitä voi koskaan tietää.

Jos omat sosiaaliset taidot on niin heikot ettei pysty esim sanomaan, "no, katsotaan nyt, ei juuri nyt ole ollut mielessä" tai "en halua puhua siitä" tai vaan "ehkä joskus", niin voi katsoa peiliin. Pikku tölväisyjä saa aina ja kaikkialta muilta ihmisiltä, ei auta olla niin herkkä.

(Niin ja itse juttelen kavereideni kanssa lapsiasioista ihan samoin kuin muistakin aiheista. Eihän se vaikka nyt jutellaan jotain lapsista esim "kyllä mä varmaan haluaisin lapsia jos löytyis joku kiva mies", ole kiveen kirjoitettua vaan ihan puhdasta ajattelunvaihtoa, haaveilua, pohdintaa)

Kasvahan sinä vielä reilut kymmenen vuotta, lapsettomana, niin katsotaan kirjoittaisitko saman kommentin uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen siskolla ei lapsia eikä olla ikinä puhuttu asiasta. Ei tuollainen vaikeneminenkaan ihan ok ole. Elefantti olohuoneessa mutta kukaan ei siitä puhu.

Tulee mieleen takavuosien brittielokuva Salaisuuksia ja valheita jossa lapseton pariskunta lopulta selittää tilanteen lähipiirilleen.

Maalaisjärjellä luulisi että puhuminen vaikeista asioista, kuten tahattomasta lapsettomuudesta helpottaisi asian kanssa elämistä.

Mielelläni kuitenkin valitsen itse ne ihmiset, joiden kanssa asiasta puhun, ja tilanteet, joissa puhuminen on luontevaa. Esim. sukujuhlien kahvipöydässä toivon, että ei puhuttaisi.

Samoin äitini kanssa en koskaan halunnut puhua lapsettomuudestani, koska tilanne meni aina siihen, että äiti parkuu mun elämäni surkeutta ja täydellistä epäonnistumista, ja mun pitää sitten jotenkin lohduttaa häntä...

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun tähän joukkoon, joka ei ymmärrä mitä pahaa sen kysymisessä on. Minulta on kysytty (niin kuin ketjusta päätellen monilta muiltakin) perheenjäsenten, tuttujen, puolituttujen, kavereiden jne toimesta ns koko elämäni ajan. Olen nyt 25.

Sehän on samanlaista juttelua kuin mikä tahansa muukin, "oletko ajatellut opiskella", "mitä haluat olla isona", "ootko ajatellut hankkia koiraa/mökkiä", "mitä ostaisit jos voittaisit lotossa"... ihan samanlaista diipa daapaa. Joillekin joku noistakin aiheista on kipeä, ei sitä voi koskaan tietää.

Jos omat sosiaaliset taidot on niin heikot ettei pysty esim sanomaan, "no, katsotaan nyt, ei juuri nyt ole ollut mielessä" tai "en halua puhua siitä" tai vaan "ehkä joskus", niin voi katsoa peiliin. Pikku tölväisyjä saa aina ja kaikkialta muilta ihmisiltä, ei auta olla niin herkkä.

(Niin ja itse juttelen kavereideni kanssa lapsiasioista ihan samoin kuin muistakin aiheista. Eihän se vaikka nyt jutellaan jotain lapsista esim "kyllä mä varmaan haluaisin lapsia jos löytyis joku kiva mies", ole kiveen kirjoitettua vaan ihan puhdasta ajattelunvaihtoa, haaveilua, pohdintaa)

Veikkaan, että sinullakin saattaa asian monimutkaisuus ja herkkyys alkaa valjeta 10 vuiden sisällä, kun omassa ystäväpiirissäsikin itketään lapsettomuutta ja sukulaisten ajattelemattomia tölväisyjä. On helppoa pitää aihetta ongelmattomana niin kauan kun on noin nuori ja kaikki aiheeseen liityvä on vielä ihan hypoteettisella tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Outoa että vielä on tällaisia tabu-asioita!

Kyllä kipeistäkin asioista pitäisi pystyä keskustella. Lähimmäiset ihmettelee selän takana miksei tule lapsia ja pariskunta murjottaa tuppisuuna. Sivistykseen kuuluu että pystyy keskustelemaan.

Sivistynyt ihminen nimenomaan valitsee erittäin tarkkaan kenelle kertoo henkilökohtaisia asioitaan.

Itse olen pitänyt nyrkkisääntönä että kyselijöille en kerro mitään. Jos haluan jonkun tietävän jotain, informoin häntä kyllä. Mutta kyselijä on utelias ja kovin helposti myös juoruilevaa sorttia.

Jos olen itse avannut keskustelun, silloin toki saa esittää tarkentavia kysymyksiä. Mutta minun asioistani ei aloita keskustelua kukaan muu kuin minä.

Ei kysytä koskaan. Jos sinulle ei ole kerrottu, et selkeästi ole sellainen ihminen jonka kanssa pariskunta asiasta haluaa keskustella. Voi kysellä tulevaisuuden suunnitelmia ja yleisiä haaveita.

Minä ainakin keskustelen ystävien kanssa avoimesti siitä että toinen lapsi olisi haaveissa ja varmasti aion ilmoittaa heille heti kun/jos haave toteutuu ja on ns. "turvallista". Mutta jollekkin ihan vaikkakin sukulaiselle, mutta silti ei-läheiselle sukulaiselle en asiasta mainitsisi ollenkaan. Vasta jos olisin jo niin vahvasti raskaana, että ulospäin näkyy ja sattumalta tällaisen kaukaisen sukulaisen kohtaisin kaupassa, niin sanoisin että joo toinen lapsi tulossa.

Eli jos sinulle ei asiasta kerrota, haluta puhua - älä kysele.

Ei ole mitenkään oletusarvoista että kaikki edes haluavat lapsia. Jos joku taas kovasti haluaa lapsia ja olet hänen kanssaan läheinen, hän kyllä haaveistaan puhuu myös sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä omat- ja appivanhemmat sekä molempien sisarukset voivat asiaa ihan hyvin kysyä. Kyllä perheen kanssa pitää voida tästä keskustella.

Jos ei siis kuulu ydinperheeseen, eipä tarvitse kysellä moista.

Ei. Omat tai appivanhemmat eivät mitenkään välttämättä ole niin läheisiä vaikka ehkä kuvittelevat olevansa.  Sisaruksista nyt puhumattakaan.

Luottamus täytyy ansaita. Sen jälkeen ihmiset kyllä kertovat asioistaan kyselemättäkin. Jos joudut kysymään, voit olla varma että et ole läheinen vaan pelkkä sietämätön tunkeileva utelija vaikka olisitkin ko. henkilön äiti tai kaksoissisko.

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun tähän joukkoon, joka ei ymmärrä mitä pahaa sen kysymisessä on. Minulta on kysytty (niin kuin ketjusta päätellen monilta muiltakin) perheenjäsenten, tuttujen, puolituttujen, kavereiden jne toimesta ns koko elämäni ajan. Olen nyt 25.

Sehän on samanlaista juttelua kuin mikä tahansa muukin, "oletko ajatellut opiskella", "mitä haluat olla isona", "ootko ajatellut hankkia koiraa/mökkiä", "mitä ostaisit jos voittaisit lotossa"... ihan samanlaista diipa daapaa. Joillekin joku noistakin aiheista on kipeä, ei sitä voi koskaan tietää.

Jos omat sosiaaliset taidot on niin heikot ettei pysty esim sanomaan, "no, katsotaan nyt, ei juuri nyt ole ollut mielessä" tai "en halua puhua siitä" tai vaan "ehkä joskus", niin voi katsoa peiliin. Pikku tölväisyjä saa aina ja kaikkialta muilta ihmisiltä, ei auta olla niin herkkä.

(Niin ja itse juttelen kavereideni kanssa lapsiasioista ihan samoin kuin muistakin aiheista. Eihän se vaikka nyt jutellaan jotain lapsista esim "kyllä mä varmaan haluaisin lapsia jos löytyis joku kiva mies", ole kiveen kirjoitettua vaan ihan puhdasta ajattelunvaihtoa, haaveilua, pohdintaa)

Sitten sun pitää ymmärtää että kaikki eivät ajattele samoin kuin sinä. Mitä jos sulta kysytään että kuinka monta kertaa viikossa nait ukkosi kanssa ja missä asennossa. Minä pidän lapsiuteluita yhtä yksityisenä kuin em kysymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos ollaan läheisiä, niin en näe ongelmaa keskustella tästäkin aiheesta jossain vaiheessa.

Niin siis en tarkoita, että kysymällä koska aiotte hankkia lapsia vaan että haluaisitteko lapsia? Aika outoa, jos ei sitä voi kysyä. Siihen voi sitten vastata mitä haluaa. Tietty jos haluaa, mutta ei lasta saa, niin onhan se ikävää, mutta jos ollaan läheisiä, niin aika ylimielinen täytyy olla, jos ei kehtaa paljastaa asiaa.

Samaa mieltä kanssasi, vaikka paljon olit alapeukkuja saanutkin. Kyllä oikeasti läheiset ihmiset puhuvat kipeistäkin asioista keskenään, ja kyllä, niistä voi myös kysyä.

Toisaalta aloitukseen viitaten, jos täytyy kysellä netissä milloin on okei tiedustella lapsisuunnitelmista, niin todennäköisesti ei kyllä olla niin läheisiä että kysyminen olisi ok. Jos oltaisiin, niin ap tietäisi mistä asioista toiselta voi kysyä hänen loukkaantumatta, ja todennäköisesti tietäisi jo ne lapsisuunnitelmatkin.

Joudun oudosti välillä perustelemaan sitä,että minulla ei ole lasta.Ei myöskään ole tulossa eli hämmentävää.Koska olen kohtelias,niin sanon jotain vaikka koen kyselyt törkeinä.Tekisi mieli sanoa takaisin,että "kyllä se sunkin mieli muuttuu ja tajuat mikä elämässä on tärkeää eli et tee sitä lasta"...

Miten joku voi nykypäivänä olla niin uuno että edes miettii tällaista?

Päätetään muiden puolesta että röyhkeitä ihmisiä tulee myötäillä ja kaikkien kanssa tulee voida puhua kaikesta ettei vaan ole jotenkin estynyt??? 

Muita vastaavan tasoisia keskustelunaiheita:

sinkulle: Oletkos jotenkin nirso tai sitoutumiskammoinen kun ei ketään mukamas löydy? 

työttömälle: Ootkos miettinyt että kun toi sun työttömyys pitenee niin kohta sua ei enää edes huolita mihinkään? 

kenelle tahansa jolla on ollut vastoinkäymisiä: No tulikos sulle siitä depressio tai dissosiaatio-oireita?

uudelle yrittäjälle: Mitenkäs teillä nyt tullaan toimeen? Onko ollut vaikeuksia verottajan kanssa?

vakavasti sairastuneelle: Onkos testamentti jo tehtynä? Kannattaa kuule olla ajoissa liikkeellä, se kunto voi sitten huonontua nopeastikin.

nuorelle: Oletkos jo huumeita kokeillut? Ai etkö muka edes viinaa, heh heh?

uskovaiselle: Eiks sun elämä oo vähän hirveetä kun et saa tehdä mitään kivaa? Eikö yhtään tee mieli ryypätä?

Jos minä (ja useimmat tuntemani as-ihmiset) tajuan ihan helposti että on herkkiä asioita joista ei ole sopivaa udella jos ihminen ei itse ota niitä puheeksi , niin miten voi olla mahdollista että tämä asia on niin vaikea monelle "sosiaalisesti taitavalle normaali-ihmiselle"?

T: palsta-aspeger

Näin vapaaehtoislapsettomana olen helpottanut sukulaisten, ystävien ja työkaverien uteliaisuustuskaa kertomalla ihan suoraan, etten aio lapsia hankkia. 

Sen sijaan huomaan suojelevani sekundäärisestä lapsettomuudesta kärsivää sisartani kertomalla läheisille, ettei kyselisi sisareltani, josko lapsia on tulossa lisää. Ei näytä tulevan, vaikka hartaasti toivovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä omat- ja appivanhemmat sekä molempien sisarukset voivat asiaa ihan hyvin kysyä. Kyllä perheen kanssa pitää voida tästä keskustella.

Jos ei siis kuulu ydinperheeseen, eipä tarvitse kysellä moista.

Ei. Omat tai appivanhemmat eivät mitenkään välttämättä ole niin läheisiä vaikka ehkä kuvittelevat olevansa.  Sisaruksista nyt puhumattakaan.

Luottamus täytyy ansaita. Sen jälkeen ihmiset kyllä kertovat asioistaan kyselemättäkin. Jos joudut kysymään, voit olla varma että et ole läheinen vaan pelkkä sietämätön tunkeileva utelija vaikka olisitkin ko. henkilön äiti tai kaksoissisko.

Juurihan tässä keskustelussa on paljastunut, että osa ihmisistä ajattelee näistä eri tavalla eikä kaikki koe läheisen ihmisen ilmasemaa kiinnostusta niin pahana. Silti täällä pitää useammassa peräkkäisessä viestissä julistaa, että jos et jo tiedä niin voit olla varma ettei sinulle haluta kertoa. Voitko ystävällisesti lakata puhumasta muiden puolesta. Se kiinnostuneen läheinen kun voi olla jyrkkä, avoin tai mitä hyvänsä siltä väliltä ja sinä et voi sitä tietää. Esimerkiksi minä en ole kertonut isälleni oma-alotteisesti lapsisuunnitelmistamme, mutta en todellakaan pidä häntä sietämättömänä tunkeilevana utelijana enkä pahastuisi lainkaan jos hän asiasta kysyisi.

Ei kannata ikinä kysyä. Annat itsestäsi typerän kuvan ja kaiken lisäksi harva kysyjä on oikeasti valmis kuulemaan totuuden. Se että sanoo ettei halua lapsia ei monelle riitä, vaan sitten pitää ruveta selittelemään ettei esim pidä lapsista ja silloinhan sitä vasta tukalassa tilanteessa ollaan. 

Vierailija kirjoitti:

No jos vaikka juttelee pariskunnan kanssa ja he kertovat, että aikovat yrittää lasta ..... kuluttua.

Ohi kulkee juuri kovaääninen moottoripyörä etkä kuule koko lausetta. Silloin voi hyvin kysyä, että "anteeksi en kuullut. Koska olittekaan harkinnut yrittää lasta?"

*reps kops*

Miksei voi kysyä että haluavatko lapsia?

Varsinkin jos ollaan läheisiä.

Joku edellä kommentoi että saattaa olla kipeä aihe. Kyllä niistä kipeistäkin aiheista voi keskustella. Ja jos ei halua keskustella niin vastaa että haluaa lapsia jossain vaiheessa. Tai sitten että yritetään muttei ole tärpännyt ja kertoa että aihe on arka.

Tai sitten pari ei halua lapsia ja tuskin senkään kertominen kysyjälle on ongelma.

On sitä hölmömpiäkim kyselty.

Minulta, tuoreelta äidiltä, kysytään imetyksestä. Se ei suureksi pettymykseksi onnistunut. Kuukausi yritettiin muttei leikkauksen takia sujunut.

Itse vastaan puolituntemattomille vaan että juu maito riittää jos en halua enempää asiaa avata. Lähemmälle kerron asian laidan.

Minusta ei myöskään pidä koskaan kysyä keneltäkään, että missä on töissä. Et voi tietää, jos toine on vaikka työttön jo ollut pitkään, tai vaikka juuri irtisanottu. Ja myöskään ei pidä kysyä, että "otatko lasin viiniä?", itse nimittäin olen alkoholisti, kuivilla ollut jo 5 vuotta mutta silti on minusta tökeröä kysyä, että otanko viiniä.

Miksi pitäis kysyä. Onko se lisääntyminen ny maailman tärkein asia?

Ei missään tietenkään.

Sitten voi kysyä kun naisella on iso vatsa eikä ole lihonut.

Multa röyhkeät sukulaiset kyseli niin kauan että lopulta paukautin että en näytä saavan lapsia, onko nyt hyvä mieli?

Kyllä se niin on että niistä joka kuisista pettymyksistä kertoo jos haluaa!!!

Ja jos ei halua lapsia niin tädillä tekisi mieli alkaa vänkäämään, eikö totta??? Miksipä muuten utelisi??